Boullainte, Guadeloupe.
Tänään sain iskun päähäni pääpurjeesta. Kaikki tapahtui nopeasti, yllättäen jopa kapteenimmekin. Hän oli ottamassa valokuvia, kun purje yllättäen muutti suuntaa ja iski häntä suoraan kasvoihin, lennättäen aurinkolasit kauas kannelle ja varmaankin murtaen hänen nenänsä. Kun hän horjahti, purje jatkoi matkaa suuntaani. Sain käden suojakseni ja lopulta vain köysi sivalsi ohimoani, jättäen punaisen palojäljen. No, näitä joskus tapahtuu, oppiipahan olemaan varovainen. Muita haavereita ei onneksi ole sattunut miehistöllemme.
Saapuvan myrskyn takia jouduimme muuttamaan suunnitelmiamme ja lähtemään Dominicalta Guadeloupeen päivää aiottua aikaisemmin. Purjehdin M/S Joshualla, joka on joukkomme isoin vene, 44 jalkaa eli nelisentoista metriä pitkä. Pienemmissä veneissä tulen merisairaaksi, mutta en M/S Joshualla, sen verran vakaampi se on. Tänään aallot olivat keskikokoisia, noin 3-4 metrisiä, mutta suurimpia, missä olen koskaan ollut. Nyt todellakin ymmärrän, mitä tarkoitetaan aalloilla ratsastamisella - huikea tunne! Yksi venekuntamme näki matkalla delfiinejä, me jouduimme tyytymään lentokaloihin.
M/S Joshualla kanssamme matkasi myös laivakoira Chewie. Mielestäni koira näytti merisairaalta ja surkealta kyyhöttäessään kapealla käytävällä. Kapteenimmee Claes kuitenkin tokaisi lakoonisesti, että kunnossa se on, se vaan nappaa sinun tuntemuksesi. Ja siltä se tuntuikin. Koko matkan Chewie oli lähelläni, ikäänkuin suojellen minua. Välillä se tosin innostui leikkimään lentokalojen kanssa.
Illalla saavuimme Bouillanteen, Guadeloupeen. Tuuli alkoi yltyä ja aurinko laskea. Meillä oli ongelmia ankkurin kanssa, ketju oli jäänyt jumiin, eikä ankkuri laskeutunut. Neljän miehen voimin asia saatiin kuitenkin pian korjattua. Miehistömmme vahvuus on tippunut viidestätoista yhdeksään, joka on mielestäni sopiva määrä. Nyt ei ole enää niin ahdasta, eikä vapaamatkustajille ole tilaa. M/S Shalomissa nukkuu lisäkseni vain kaksi henkeä. Toinen heistä, Anders, puhuu ja kävelee unissaan melkein joka yö. Viime yönä hän yritti siirtää kuun valoa pöydältä ja kun ei onnistunut, seisoi hän pöydän ääressä ihmeissään päätään raapien. Lopulta iso aalto keinautti hänet kumoon sängyllensä ja niin hän jatkoi taas uniaan.
Tänään sain iskun päähäni pääpurjeesta. Kaikki tapahtui nopeasti, yllättäen jopa kapteenimmekin. Hän oli ottamassa valokuvia, kun purje yllättäen muutti suuntaa ja iski häntä suoraan kasvoihin, lennättäen aurinkolasit kauas kannelle ja varmaankin murtaen hänen nenänsä. Kun hän horjahti, purje jatkoi matkaa suuntaani. Sain käden suojakseni ja lopulta vain köysi sivalsi ohimoani, jättäen punaisen palojäljen. No, näitä joskus tapahtuu, oppiipahan olemaan varovainen. Muita haavereita ei onneksi ole sattunut miehistöllemme.
Saapuvan myrskyn takia jouduimme muuttamaan suunnitelmiamme ja lähtemään Dominicalta Guadeloupeen päivää aiottua aikaisemmin. Purjehdin M/S Joshualla, joka on joukkomme isoin vene, 44 jalkaa eli nelisentoista metriä pitkä. Pienemmissä veneissä tulen merisairaaksi, mutta en M/S Joshualla, sen verran vakaampi se on. Tänään aallot olivat keskikokoisia, noin 3-4 metrisiä, mutta suurimpia, missä olen koskaan ollut. Nyt todellakin ymmärrän, mitä tarkoitetaan aalloilla ratsastamisella - huikea tunne! Yksi venekuntamme näki matkalla delfiinejä, me jouduimme tyytymään lentokaloihin.
M/S Joshualla kanssamme matkasi myös laivakoira Chewie. Mielestäni koira näytti merisairaalta ja surkealta kyyhöttäessään kapealla käytävällä. Kapteenimmee Claes kuitenkin tokaisi lakoonisesti, että kunnossa se on, se vaan nappaa sinun tuntemuksesi. Ja siltä se tuntuikin. Koko matkan Chewie oli lähelläni, ikäänkuin suojellen minua. Välillä se tosin innostui leikkimään lentokalojen kanssa.
Illalla saavuimme Bouillanteen, Guadeloupeen. Tuuli alkoi yltyä ja aurinko laskea. Meillä oli ongelmia ankkurin kanssa, ketju oli jäänyt jumiin, eikä ankkuri laskeutunut. Neljän miehen voimin asia saatiin kuitenkin pian korjattua. Miehistömmme vahvuus on tippunut viidestätoista yhdeksään, joka on mielestäni sopiva määrä. Nyt ei ole enää niin ahdasta, eikä vapaamatkustajille ole tilaa. M/S Shalomissa nukkuu lisäkseni vain kaksi henkeä. Toinen heistä, Anders, puhuu ja kävelee unissaan melkein joka yö. Viime yönä hän yritti siirtää kuun valoa pöydältä ja kun ei onnistunut, seisoi hän pöydän ääressä ihmeissään päätään raapien. Lopulta iso aalto keinautti hänet kumoon sängyllensä ja niin hän jatkoi taas uniaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti