Dubrovnik, Kroatia

Pyhä Vlaho ja Pyhä Anna

Kroatiaan on tullut syksy. Yöllä satoi kaatamalla vettä; ihana sateenropina tunkeutui uniini. Lämpötila laskee yöllä jo alle kahdenkymmenen asteen ja päivälläkin, auringon paistaessa, lämpötila kohoaa vain + 24-28 asteeseen. 

Aamulla on aivan täydellinen reippailukeli. Kävin kävelyllä Gorican kukkulan laella kohoavalla Pyhän Vlahon kirkolla (kuva yllä) ja ihan lähellä olevalla Pyhän Annen pikkukirkolla (kuva alla). Kirkot sijaitsee vähän syrjäisellä paikalla metsän keskellä, kauniilla paikalla. Täältä on hieno näkymä Adrianmerelle ja lähellä oleville kallioille. Harmi, että nykyään kirkkojen ovet eivät enää ole avoinna satunnaisille kulkijoille. Mutta ulkoakin katsottuna kirkot ovat vähäeleisen kauniita. 

Pyhä Vlaho on Dubrovnikin suojeluspyhimys ja kirkko on - tietenkin - rakennettu hänen kunniakseen. Niin uskomattomalta kun se kuulostaakin, kirkko on rakennettu alkujaan vuonna 1347. Useaan kertaan se on remontoitu ja osittain jälleenrakennettukin. Joka helmikuu vietetään Pyhän Vlahon päivää ja samalla myös Dubrovnikin päivää. Juhlaan kuuluu kulkue, joka lähtee vanhastakaupungista, kulkee tänne Pyhän Vlahon kirkolle jossa pidetään messu ja palaa sitten takaisin vanhaan kaupunkiin.

Pyhän Annen kirkko on myös keskiajalta. Se oli suljettuna sata vuotta, kunnes se vuonna 1894 kunnostettiin ja otettiin taas käyttöön. Pyhä Anne oli Neitsyt Marian äiti ja hän on lasten ja perheitten suojelija. 

Kirkkojen välissä on penkki, jossa on kaiverrettu laatta. Teksti on omistettu 28-vuotiaana menehtyneelle Martinille: 

"Minä olen pieni perhonen, joka lentää yli maailman ja värikkäiden planeettojen. Lennän - miksi en lentäisi, kun olen pieni perhonen joka lentää."

Kotimatkalla kuljin maastopaloalueen läpi. Kaksi kuukautta sitten, heinäkuussa, heräsin keskiyöllä juhlinnan ääniin ja ilotulituksen räiskeeseen. Eikä mennyt kuin tovi, kun heräsin uudelleen paloautojen pillien ujellukseen. Onneksi tällä alueella ei ole asutusta ja palo ei päässyt leviämään suuremmalle alueelle. Uudet sypressit on jo istutettu maastoon ja sen myötä alueen kunnostaminen ja metsittäminen on alkanut. Sypressi tekee laajan juuriston, mikä auttaa sekä maanvyörymijen että eroosion ehkäisyssä.

Split, Kroatia

Split

Facebook muistutti muistosta 13:n vuoden takaa: Trogir. Silloin matka jatkui Trogirista Splitiin ja muisotoksi sieltä silloin jäin rehellinen paskan haju ja punaiset kengät. Koska haju tuolloin oli todella ällöttävä, jatkoimme matkaa jo samana iltana kohti Braćin saarta.

Tänään vanha kaupunki oli tupaten täynnä turistiryhmiä ja toinen toistaan kovemmin huutavia turistioppaita. Ei kiva. Kuljimme jonossa, kaikki halusivat nähdä samat paikat. Teimme kollegani Danielan johdolla tunnin kävelykierroksen vanhassa kaupungissa ja sen jälkeen lähdimme omille teillemme. 

Ensin jäätelölle. Kuva annoksesta oli houkutteleva ja sorruin. Itse annos oli mitätön ja jäätelö mautonta. Samaa sanoi eräs kanssamatkustajani. Lähdin pois vanhasta kaupungista ja heti sain tilaa ja happea. Kapeita katuja oli ihanaa kävellä, juuri ketään ei tullut vastaan. Kaarsin Varošin kaupungisosasta Manuš'iin, join päiväkahvit ja kuvasin katuja ja kujia. 

Loppujen lopuksi Split tuotti taas mulle pettymyksen, mutta eihän kaikista paikoista tarvitse pitää. Eihän?

P.S. Ylimmässä kuvassa mies saa roppakaupalla onnea - tai palaa Splitiin - hierottuaan Grgur Ninskin patsaan vasenta ukkovarvasta Kultaisella portilla, vanhan kaupungin pohjoispuolella.

P.P.S. En hieronut varvasta – en halua ottaa riskiä, että joudun palaamaan vielä uudelleen Splitiin. Onni kyllä kelpaisi 😄

Durmitor, Montenegro

Durmitorin kansallispuisto, Montenegro

Lähdettiin kollegan kanssa sunnuntaiajelulle Montenegroon. Koska Kroatia-Montenegron päärajalla on ollut jonoa, ajettiin Bosnia ja Hertsegovinan kautta ja ylitettiin raja rauhallisemmalta vuoristoraja-asemalta. Siellä ei ollut ketään - rajavartijoita lukuunottamatta - ja ehdin jo epäillä että raja on kiinni. Auki se oli ja nopeasti päästiin läpi.

Päämääränä meillä oli Durmitorin kansallispuisto. Sinne ajoimme mm. Šavnicin kaupungin läpi, joka yllätti katutaiteellaan. Pikkuruisessa kaupungissa oli upeita muraaleja ja lisää tulossa; aivan mahtavaa! Taiteilija Marija Šoln teki viime vuonna ensimmäisen muraalin Šavniciin ja tänä vuonna Mural Lab Šavnik-tapahtuman tiimoilta sinne on tulossa kuusi muraalia lisää.

Seuraavaksi Žabljak-nimiseen kaupunkiin. Tuntui, kuin olisimme saapuneet suosittuun alppikylään - Žabljak onkin Montenegron talviurheilukeskus laskettelurinteineen. Kylän raittilla oli hotelleja, hostelleja, ravintoloita yms. ja kadun päässä kohosivat Durmitorin vuoret. Korkein huippu on Bobotov kuk, 2 523 mpy. Meidän korkein kohta ylsi 1 900+ mpy. Jalkakäytävillä retkeilijät aloittivat päivänsä vaelluksiaan reput selässään ja jykevät vaelluskengät jaloissaan. Promeininkiä.

Suuntasimme Durmitorin kansallispuistoon. Matka sinne oli mielettömän upea, ohitimme toinen toistaan hienompia vuoristomaisemia. Välillä näkyi lehmiä ja lampaita, taivaalla liiteli lintuja, enimmäkseen haukkoja. Liikennemerkit varoittivat kauriista, on täällä kuulemma myös karhuja. Pienten tuottajien myyntikojuja oli vähän väliä ja matkaani lähti pieni purkki hunajaa seitsemän euron hintaan. Tosin mulla oli pientä rahaa vain 6,10 euroa, joten se riitti maksuksi. Mitä ylemmäksi tulimme vuoristoon, sitä kapeammaksi tie muuttui. Moni muukin oli lähtenyt viettämään päivää kansallispuistoon, joten paraatipaikoilla oli ruuhkaa ja liikenne mateli. Täällä ei ole parkkipaikkoja eikä palveluja, kansallispuistomaksu meiltä huipulla perittiin, viisi euroa. Lippu oli niin kaunis, että siitä jo kannatti maksaa. 

Alue kuuluu UNESCO:n maailmanperintölistalle. Se on ollut suojelualuetta jo vuodesta 1907 lähtien. Yli kahden kilometrin korkuisia huippuja Durmitorissa on 48 kappaletta. Ja kun on huippuja, on myös syviä kanjoneita. Värit vaihtelevat harmaista vuorista keltaisiin niittyihin ja vihreisiin metsiin. Täällä on kirkkaita jokia ja 18 järveä.

Oman upeutensa tuo myös Pivan pitkulainen tekojärvi, jonka vesi on kirkkaan kauniin turkoosia. Kun alue aikanaan padottiin, Plužinen pikkukaupunki jäi kokonaan nousevan veden alle ja kylä siirrettiin ylemmäksi rinteeseen. Ajoimme 12:n tunnelin läpi, osa oli isompia ja osa pienempiä. Jykeviä kaikki, kuten niitä ympäröivät vuoretkin.

Sanat eivät riitä kertomaan kaikesta siitä kauneudesta mitä tänään näin. Harmillisesti kuvat latistavat sävyjä ja korkeuseroja. Tämä on paikka mikä pitää itse kokea, muuten se jää vajaaksi.

Prevlaka, Kroatia

Häivähdys Itävaltaa ja Jugoslaviaa 

Kollega vei minut Kroatian eteläisimpään kolkkaan, Prevlakan niemelle, Punta Oštroon. Ollaan lähellä Montenegroa, Herseg Novin kaupunki näkyy Kotorinlahden takana. Rannalla kohoaa itävaltalaisten 1850-luvulla rakentama Punta Oštron linnoitus 50:nen metrin korkeuteen. Se on rakennettu  puolustustarkoitukseen mereltä tulevia vihollisia vastaan Itävallan keisarikunnan hallitessa näitä alueita. Sata vuotta myöhemmin Jugoslavian kansanarmeija otti linnoituksen sotilaskäyttöönsä.

Nyt jäljellä on vain rauniot - sekä linnoituksesta että kasarmialueista. Alue hylättiin -90-luvulla Jugoslavian hajoamisen ja Kroatian itsenäistymisen myötä. Tiet ovat kapeita ja huonossa kunnossa. Kaikkialle emme autolla uskaltaudu, jalkaudumme katselemaan aluetta ja rakennuksia. Ylimmällä paikalla on helikopterikenttä ja jonkinlainen kokoontumisalue lipputankoineen. Rakennuksissa on käynyt muitakin kuin me, ne ovat graffitien peitossa. 

Linnoitus on tällä hetkellä kunnostustöiden alla. Alue on historiaallisesti merkittävä ja tänne on suunnitteilla Itävalta-Unkarin laivastoa esittelevä museo sekä paikka erilaisille kulttuuritapahtumille. Hyvä niin.

Dubrovnik, Kroatia

Niitä näitä

Aamulla aurinko nousi valjun näköisenä, paksu savuverho himmensi sen. Vuoret näyttivät utuisilta - yhtaikaa sekä kauniilta että uhkaavilta. Bosnia ja Hertsegovinan puolella, lähellä Kroatian rajaa, on ollut useita maastopaloja jo kuukauden ajan. Ja kun savu tulee tänne saakka, ei ulkona voi oikein olla. Savu kirvelee silmiä ja polttaa kurkkua.

Kaikkia paloja ei edes yritetä sammuttaa. Niiden annetaan palaa ja sammua luonnostaan. Tietenkin näin vain asumattomilla alueilla. Palojen uhatessa asutusta, palokunnan apuun tulevat armeija ja vapaaehtoiset. Myös naapurivaltiot auttavat toisiaan. Näiden kahden valtion alueilla on tällä hetkellä 18 maastopaloa, joista suurin osa on luokiteltu vakaviksi.

Arki kuitenkin rullaa suht normaalisti. Pyykkejä ei tosin voi ulos laittaa kuivumaan. Vesimelonisesonki alkaa olla ohi, kuten myös persikkasesonki. Harmi, täällä ne olivat todella makeita ja maukkaita. Vielä saadaan odotella muutama viikko granaattiomenia ja mandariinejä. Onneksi vielä on saatavilla viikunoita ja viinirypäleitä. Kyllä niillä hetken pärjää.

Vaikka kiirein lomakausi on ohi, ei turistien määrä Dubrovnikissa ole vähentynyt. Vanhaan kaupunkiin ei huvita mennä, ei siellä ole muuta kuin turisteja. Eikä busseihinkaan aina mahdu kyytiin, sen verran täynnä ne ovat, etenkin aamuisin ja iltaisin. Dubrovnik alkaa käydä mulle pieneksi, mutta onneksi mulla on kiva koti, opaskämppä, jossa viihdyn.

Lämmintäkin täällä on: +32° C, tuntuu kuin +38° C. Mutta viileämpää kuin Mostarissa, sisämaassa, jossa lämpötila keikkuu +35-45° C välillä. 

Tänään laitoin viisumihakemuksen menemään. Kohta tulee kolme kuukautta Kroatiaan saapumisestani eli nyt täytyy hakea viisumia että saan jatkaa täällä oleskelua ja työskentelyä. Läpihuutojuttu, toivottavasti.

Iltaisin istahdan sohvan nurkkaan odottamaan, että kissa ilmestyy naapuritalon katolle. Kello 19.40-19.50. Aina samaan aikaan. Se kävelee kerrostalon katon päästä päähän ja katoaa katonharjan toiselle puolelle. 

Kroatia-Bosnia ja Hertsegovina

Road trip 

Opuzen-Kravica-Stolac-Trebinje

Tällä kaudella mulla on käynyt jo kymmenisen vierasta. Vieraat on ihania: he katkaisevat tasaiset rutiinit ja antavat uutta potkua arkeen. Vieraitten kanssa tulee lähdettyä uusiin paikkoihin ja itselleen tututkin paikat näkee uudella tavalla muitten seurassa. Tänään vieraat halusivat vesiputouksille, joten sinne siis!

Ajoimme Dubrovnikista pohjoiseen kuvankaunista rantatietä pitkin. Vasemmalla Adrianmeri ja oikealla Dinaariset vuoret. Eipä juuri hienompaa reittiä voi olla. Käännyimme sisämaahan päin ja ensimmäinen tauko pidettiin pienessä, 3000 asukkaan, Opuzenin kaupungissa. Ajan melkein viikottain kaupungin ohi kun palaamme Mostarin-retkeltä. Nyt käytin tilaisuuden hyväkseni ja kävimme päiväkävelyllä kaupungin kauniilla keskusaukiolla Trg kralja Tomislavalla. Kauneutta lisäsivät kaupugin läpi virtaava Neretvajoki ja sen yli menevät sillat.

Kaupungin katutaideanti oli suorastaan hengästyttävä. Talojen päädyissä oli isoja upeita muraaleja ja hylätyssä kerrostalossa oli muraalien lisäksi myös vapaamuotoisesti tehtyjä graffiteja. Opuzenin sivujen mukaan kaupungissa on 96 muraalia ja niiden takana on Zen Opuzen Street Art Festival.

Seuraavaksi rajan ylitys ja Kroatia vaihtui Bosnia ja Hertsegovinaan. Mulla oli tarkoitus (ja ohjeistus) ylittää raja tutusta paikasta, Metkovićin raja-asemalta. Kartanlukija oli kuitenkin eri mieltä - tai eksyksissä - ja ylitimme rajan kuin huomaamattamme Gabelan pieneltä paikallisliikenteelle tarkoitetulta asemalta. Tuntui kuin olisimme menneet kaupan parkkipaikalle; rajalla ei ollut kuin yksi pieni koppi, jossa Bosnia ja Hertsegovinan rajavirkailijat tarkastivat passimme (ja henkilökortin). Yleensä raja-asemilla on molempien maiden tarkastuspisteet, nyt ei.

Kravitcan vesiputoukset viilensivät mukavasti +37-asteista ilmaa. Vesi tulee maanalaisista lähteistä ja on kirkasta ja kylmää. Rohkeimmat meistä menivät uimaan, me muut tyydyimme ihailemaan putouksia ravintolapöydästä, juomiemme äärellä. 

Seuraavaksi lounaspysähdys Stolacin kaupungissa. Löysimme viehättävän ravintolan Bregava-joen rannalta. Vieressä oli mahtava ottomaanien aikainen kivisilta ja vuoren huipulla kohosi keskiaikainen linnoitus ja kaupungin muurit. Tältä seudulta on löydetty jäänteitä asutuksesta 15 000 vuoden takaa. Tiettävästi Stolac on yksi maailman vanhimpia asutuspaikkoja.

Maukkaan lounaan jälkeen kävimme kävelemässä kivisiltoja ja kylänraittia pitkin. Kovin on unelias tämä kaupunki, mutta kukapa sitä jaksaisi keskipäivällä ulkona liikkua. Tämäkin kaupunki taitaa herätä illalla eloon, kuten etelän kylät yleensäkin.

Matkamme jatkuu vuoristotietä pitkin Trebinjen kaupunkiin. Trebinje edustaa mulle jäätelöä - siellä ei voi käydä syömättä paikallista jäätelöä paikallisessa Grk-jäätelöbaarissa. Laskin, että listalla on 54 erilaista jäätelöannosta! Tänään valitsin annoksen nimeltä Cuba: kaksi palloa vaniljajäätelöä, persikkaa, vaniljakastiketta sekä iso köntsä kermavaahtoa. Nyt jaksaa ajaa takaisin kotiin Dubrovnikiin.

Mlini, Kroatia

Mlinin rantabulevardilla

Mlinin kylä ja rantakaistale ovat Kroatiaa kauneimmillaan. Kilometrin mittaisella rantabulevardilla on rantaa, puistoa, vesileikkejä, ravintoloita, kojuja - jokaiselle jotakin. Lähellä on Dubrovnikin alueen suurin ostoskeskus, Sub City. Auto varjoon parkkihalliin ja kotiin lähtiessä ruokaostokset alakerran Konzumista.

Sana mlini tarkoittaa myllyä ja vanha myllyhän promenadilta löytyi. Viljamyllyt ovat aikanaan saaneet virtaa kylän läpi virtaavasta joesta ja puroista. Mlinin lähteistä on kuljetettu juomavettä veneillä Dubrovnikiin, jonka omat kaivot tyhjenivät kuivina kesinä. 

Tänäkin kesä on ollut kuiva. Naapurissa, Bosnia ja Hertsegovinan puolella, on kaksi laajaa maastopaloaluetta. Aamuisin tuulen suunta on ollut Kroatiaan päin ja savusumu on verhonnut maiseman. Savu tuntuu kurkussa ja vatsassa saakka. Onneksi tuulen suunta yleensä muuttuu päivän aikana ja ilmakin raikastuu.

Tänään sain upean lentonäytöksen kun kaksi amfibiosammutuskonetta teki taikojaan. Vuorotellen koneet tulivat täyttämään vesisäiliönsä lennosta Adrianmerestä - kahdessatoista sekunnissa. Sitten nokka ylös ja kohti paloaluetta. Sama toistui useita kertoja, näky oli kuin tarkkaan koordinoitua tanssia. Pikkuhiljaa palo saatiin sammumaan ja savutkin katosivat vuoren taakse.