Dubrovnik, Kroatia

Tänään pekarasta tarttui matkaan pinaatti- ja kirsikkapiirakat.

Mišha pääsi aamulla yllättämään minut, kun olin poistumasss kotoa. Aina kun se tulee huomaamatta, tiedän sen olevan karkuteillä. Mikäli se tulee luvan kanssa, iloitsee se näkemisestäni haukkuen ja hyppien. Mišha on ovela bichon frisé -pentu. Kohta jo Mišhan emäntä - ja minun vuokraemäntäni - Anamarija, ryntää ulos. Pahoittelee. Ei minua haittaa. Mišha on suloinen ja pehmeä pikkupirulainen.

Jäämme Anamarijan kanssa juttelemaan niitä näitä. Pian keskustelu ajautuu Kroatian itsenäisyyssotaan ja Jugoslavian aikaan. Anamarija kertoo olleensa 18-vuotias sodan alettua. Hänelle, ja varmasti kaikille muillekin osallisille, sota on jättänyt syvät traumat; aivan kuin se olisi ollut eilen. Asumme sairaalan lähellä ja sinne ambulanssihelikopteri vie päivittäin potilaita. Tämä - ja ohilentävät lentokoneet -  laukaisee Anamarijan trauman; joka päivä hän kokee sodan kauhut uudelleen. Kun hän kertoo kokemastaan, meille kummallekin tulee kylmät väreet. Hän sanoo tuskin koskaan pääsevänsä turvattomuuden tunteesta, jonka sota häneen jätti.

Tällä viikolla meillä on vuoron vaihto. Yksi kollega palaa kesälomaltaan Dubrovnikiin ja toinen lähtee kesälomalle. Minä jään tänne. Tosin päästän kollegan kotiinsa (jossa nyt siis asun)  ja muutan viereiseen asuntoon. Onpahan jotain vaihtelua minullekin. Joudun jättämään jäähyväiset kahdeksalle kilpikonnalle, jotka asustavat takapihan puutarhassa appelsiinipuiden katveessa. Uusi terassini on etupihalle, jossa on Anamarijan vihannestarha ja viikunapuut.

Pekara oli ensimmäinen kroatian sana, jonka opin. Nykyäänkin kun puhun leipomosta - suomeksi tai englanniksi - käytän sanaa pekara. Täällä on baarikahviloita, barcafe, jotka ovat päivällä kahviloita ja illalla baareja. Mitään kahvileipää siellä ei kuitenkaan ole tarjolla, joten on ihan ok käydä ostamasta pekarasta piirakka tms. ja mennä baarikahvilaan kahville ostoksensa kanssa. Ihana tapa; kaikki hyötyvät.

Mostar, Bosnia ja Hertsegovina

Uimahyppyjä ja graffiteja

Lauantai on Mostar-päivä. Onneksi tällä kertaa minulla oli pieni ryhmä mukana, kaupunkiin odotettiin väentungosta ja sillan sulkemista. Mostarissa on yleensäkin tungosta mutta tänä viikonloppuna täällä on myös  nuorisoleiri sekä juomayhtiö Red Bullin vuotuinen hyppykilpailu. Kilpailu on nyt 11:ttä kertaa, kun taas kaupungin oma hyppykilpailu järjestettiin tänä vuonna 450:ttä kertaa. Hypyt hypätään Mostarin kivisillalta, joka on kaupungin maamerkki. Pudotusta Neretvajokeen on 24 metriä mutta Red Bull on rakentanut sillalle viisi metriä korkean hyppytornin, joten siitä matkaa jokeen tulee 29 metriä. Koska Neretvajoki saa alkunsa korkealta vuoristosta, on vesi läpi vuoden noin 12-asteista

Olin melkein pettynyt kun väkeä oli liikkeellä niin vähän - ehkä tähtäsivät paikalle vasta myöhään iltapäivällä, jolloin kisa alkaa. Siltakin suljettiin vasta vierailumme jälkeen. Opastuksen jälkeen mulla on vapaa-aikaa 2,5 tuntia. Yleensä käyn leipomosta jotain suolaista - piirasta, bagelia tai burekia - ja menen kahvilaan nauttimaan ne kuuman kahvin kera. Teen myös ruokaostoksia täällä, ruoka on melkein puolet halvempaa luon Dubrovnikissa. 

Viihdyn paremmin varsinaisen keskustan alueella kuin historiallisella basaarialueella. Täällä pääsee paikalliseen tunnelmaan ja täällä saa olla rauhassa asiakkailta. Tänään bongailen graffiteja, niitä löytyi mukavasti. Matkalla bussille ostin lasillisen mehua pikkutytöltä, joka myi sitä pienellä kujalla kotitalonsa edessä. Ilahduimme molemmat kaupoista. Mulla alkoi jo ollakin jano, olihan Mostarissa lämpöä +43 °C.

Dubrovnik, Kroatia

Vapaapäivän iloja

Vihdoinkin, kuukauden täällä olemisen jälkeen, pääsin käymään kauppahallissa. Kauppahalli - tai eihän se halli ole - on enemmänkin katettu tori ihan paraatipaikalla Gruzin satama-altaan laidalla. Tänään täällä ei kalakauppiaat olleet paikalla, ovat yleensä perjantaisin. Myös Adrianmeri on ylikalastettu, eikä kalastajilla mene täällä hyvin. Vihannesmyyjillä on pienet pöydät ja pienet valikoimat. Kaikki näyttää mukavan kotikutoiselta. Hintoja en erityisemmin katsellut. Tiedän, että ne ovat kovat, ostin siitä huolimatta kaiken mitä tarvitsin. Korianteri on tuote, jota ei Välimeren maissa näy, eikä näy täälläkään. Sen sijaan ostin pari nippua persiljaa. Ostin testattavaksi pinaatin tapaista lehtivihannesta, jonka paikallinen nimi ei kerronut minulle mitään. Kotimatkalla, ennen paria sataa rappusta, kävin kahvilla cafe Amicissa, josta on tullut (sijaintinsa vuoksi) suosikkikahvilani.

Nyt cafe Amici sai vahvan kilpailijan. Vanhan kaupungin ulkopuolella on iiiiiihana cafe KAWA. Kun astuin sisään, tuntui kuin olisin saapunut Berliiniin tai Brooklyniin. Tällaista paikkaa olen täältä etsinyt; rentoa ja hieman boheemia. Nyt sen löysin. KAWAsta tuli kertaheitolla uusi suosikkini.

Aloitin kroatian kielen opiskelut Zagrebin yliopistossa. Alku on työlästä ja puhumisen aloittaminen pelottavaa. Tänään kuitenkin rohkaisin itseni ja ostin bussiliput kioskista kroatiaksi: Dobro jutro, mogu li dobiti, dvije autobusne karte. Hvala!

Lokrum, Kroatia

Lokrum - Game of Thronesia ja riikinkukkoja

Kuumana päivänä lyhyt, noin 15 minuutin merimatka Lokrumin saarelle  yllättävän väljässä veneessä tuntui rentouttavalta, rauhalliselta ja vilvoittavalta vanhan kaupungin tungoksen ja kuumuuden jälkeen. Dubrovnikin vanha kaupunki on parhaimmillaan mereltä katsottuna. Kaupungin muurit näyttävät jykeviltä ja siltä, ettei niitä kaada mikään. No, ei aivan kaatanut mutta Kroatian itsenäisyyssodan aikana, vuosina 1992-1993 tehdyt pommitukset vaurioittivat pahoin sekä muureja että vanhaa kaupunkia. Sodan jälkeen vanha kaupunki kunnostettiin ja sitä pidetään yhtenä maailman onnistuneimmista restaurointihankkeista.

Kaupungin suojeluspyhimys Sveti Vlaho turvasi merimatkaamme Lokrumin saarelle. Virallisesti Lokrum on metsäkasvillisuuden erityisluonnonsuojelualue, ja koko saari on suojeltu. 30 euron lauttalippuun sisältyi matkojen lisäksi luonnonsuojelumaksu, jonka tuotoilla ylläpidetään saarta ja huolehditaan mm. saarella asuvista riikinkukoista. Tavallisten uimarantojen lisäksi saarella on nudistiranta (en käynyt) sekä suolavesiallas eli Kuollutmeri. Allas on yhteydessä Adrianmereen maanalaisten halkeamien kautta, joten vesi vaihtuu jatkuvasti. 

Kukkulalla kohoaa pyöreä linnoitus, Fort Royal. Matkaa sinne olisi ollut jyrkkää nousua noin 20 minuuttia. Pääsin puoliväliin ja päätin istahtaa kalliolle syömään eväitä ja ihailemaan riikinkukkoja. Sitten palasin portaita alas ja upeat maisemat vanhaan kaupunkiin jäivät minulta tästä perspektiivistä näkemättä.

Oma suosikkipaikkani saarella oli vanha luostarialue - tai pikeemminkin sen rauniot. Benediktiiniläismunkit perustivat luostarin saarelle vuonna 1023, siis yli tuhat vuotta sitten. Aika huikeaa! Luostarissa ja sen ympäristössä on kuvattu fantasiasarja Game of Thronesin kuvauksia. Luostarissa on näyttely aiheesta ja sinne on jätetty kuvauksissa käytetty rautavaltaistuin. Siihen sarjan fanit sitten jonottivat ja nappasivat selfiet istumassa valtaistuimella hallitsijan tavoin. 

Ymmärrän, että Game of Thrones tuo saarelle paljon faneja ja vierailijoita, mutta ehkä saari pärjäisi ilman heitäkin. Mieluummin olisin nauttinut luostarin autenttisesta ilmapiiristä ilman fantasiahömppää. Olen buumeri.

Ston, Kroatia

Muurikävelyä Stonin kaupungissa

Stonin keskiaikainen linnoituskaupunki yllätti minut viehättävyydellään. Vanha kaupunki on kaunis ja siisti. Kävelykadut, portaat, muurit, suola-altaat ja kanavat tekivät kaupungista monipuolisen ja kiinnostavan. Ston on täynnä historiaa ja tarinoita. Maailman toiseksi pisin (?) muuri - Kiinan muurin jälkeen (yllätys, yllätys) - kulkee Stonista Mali Stoniin eli pikku-Stoniin. Alkujaan muurilla on ollut pituutta 7,5 kilometriä, mutta muuri on osittain sortunut ja nyt pituutta on jäljellä 5,5 kilometriä. 

Vuosittain muurilla juostaan Ston wall Marathon, joka on oikeastaan vain puolikas maraton, 21,1 km. Juoksureitti kulkee muurien lisäksi myös vuoristoisessa maastossa. Kävin juoksun sijaan muurikävelyllä. Sen verran että voin sanoa käyneeni. Oli kuuma päivä, aurinko porotti täydeltä taivaalta. Muurille pääsy oli pelkkää nousua ja portaita portaiden perään. Mutta upeat näkymät yli kaupungin ja suola-altaiden maksoivat vaivan.

Tämän lisäksi kaupunkia ympäröi toinen muuri, jonka tehtävänä oli keskiajalla suojella Stonin arvokkaita suola-altaita, ei itse kaupunkia. Suolalla käytiin kauppaa ja hintaa suolakilolla on ollut enimmillään päiväpalkan verran. Suolaa kutsutaanikin valkoiseksi kullaksi. Edelleen Stonissa myydään siellä kuivattua merisuolaa 2-4 euron kilohintaan. Parempaa versiota, Fleur de Sel (suolakukka), myydään noin 160 euron kilohintaan. En ostanut.

Lippikseni ja erityisesti siinä oleva punainen tähti provosoivat paikallisia vanhoja isäntiä. En ollut juurikaan ajatellut asiaa aiemmin, eikä lippikseenni liittynut mitään erityistä sanomaa. Vasta kun kaksi miestä nimitti minua vihaisesti kommunistiksi, ymmärsin että lippiksellä on täällä ihan eri merkitys kuin jossain muualla. Punainen tähti on ollut kommunistisen Jugoslavian kansanarmeijan tunnus ja ymmärrettävästi se voi herättää tunteita vanhemmissa ihmisissä. Toisaalta punainen tähti voidaan nähdä myös antifasismin symbolina. Niin tai näin, laitoin lippiksen reppuuni ja annoin auringon paistaa kasvoilleni.

 

Bosnia ja Hertsegovina

Mostar ja Trebinje

Viikonloppu oli pyhitetty Bosnia ja Hertsegovinalle. Lauantaina olin asiakkaiden kanssa Mostarissa ja sunnuntaina käytiin kollegan kanssa Trebinjessä lounaalla ja kaupoilla. Välissä kävin nukkumassa kotona  Dubrovnikissa.

Mostarissa oli hautovan kuuma, 37°C. Onneksi tuli hetken aikaa vettä taivaalta, joka ehkä hieman viilensi ilmaa. Mostarin jo muutenkin liukkaat mukulakivikadut muuttuivat sateen myötä suorastaan liukumiinoiksi. Kivet ovat nyrkin kokoisia ja koholla tien pinnasta. Paikallinen tuttuni sanoo, että täällä saa hyvän jalkahieronnan. Basaarialue oli yllättävän rauhallinen ihmismäärään nähden. Ei kuulunut musiikkia, eikä kukaan huudellut kuten yleensä. Vain yhdestä ravintolasta kantautui surumielistä musiikkia. Selvisi, että lauantaina oli Bosnian sodan Srebrenican kansanmurhan muistopäivä ja sitä kunnioitettiin hiljaisuudella. Muistotilaisuuksia oli erityisesti Bosnia ja Hertsegovinan itäisillä eli bosniakkialueilla. Myös Kroatiassa asia huomioitiin ja siitä uutisoitiin. 

Sunnuntailounas Trebinjessä supistui kahteen leipäpalaan. Tilasin vanhan kaupungin ravintolasta papugulassin ja kysyin tarjoilijalta että onhan se kasviskeitto. Joo, on se. Tarjoilija vielä varmisti etten halua makkaragulassia. Ei, en halua. Keitossa ei ollut makkaroita, ei, mutta kasvisgulassissa oli lihapaloja. Syömättä jäi. Kasvisruoka oli tarjoilijalle näköjään eri asia kuin minulle. Onneksi sain kaverilta leivänpäälle maukasta paprikasta tehtyä ajvar-tahnaa. 

Otin vahingon takaisin Grk-jäätelöbaarissa. Iso terassi oli täynnä perheitä ja kaveriporukoita, jouduimme hetken odottamaan pöydän vapautumista. Lista oli serbiaksi, joten vähän lottoiluksi meni. Sain kirsikkajäätelöä persikoiden kera. Kaksi palloa, 5 Bosnia ja Hertsegovinan markaa eli noin 2,50 euroa. Olin onnellinen.

Kaikki kuvat ovat Trebinjestä, Bosnia ja Hertsegovinasta.

Ja ei, en joutunut maksamaan yhdeksän markan (4,5 e) papugulassia.

Kotor, Montenegro

Katamaraanilla Kotoriin

Piipahdettiin kollegan kanssa Kotorissa, Montenegrossa. Kolmen tunnin lauttamatkalla lepoa, höpöttämista ja vähän työntekoa. Koska työmatka. Tämä on helppo tapa matkustaa naapurimaahan. Varsinkin nyt kesälomien aikaan maarajat ovat ihan tukossa. Mm. monet albanialaiset työskentelevät keski-Euroopassa ja palaavat lomillaan Kroatian ja Montenegron kautta kotiin Albaniaan. Viime viikolla suomalaiset matkaajat kertoivat jonottaneensa rajalla kuusi tuntia, toinen autollinen yhdeksän tuntia. Pisimmillään jono on ollut yli 20 tuntia ja grillit olivat olleet kuumina tien varrella - albaanit osaavat jonoihin varautua. Rajatarkastuksia hidastavat vielä albaanien tavaraa täynnä olevat autot, jotka tietenkin tarkistetaan hartaudella.

Kotorissa teimme opastetun kävelykierroksen vanhassa kaupungissa, 45 mns. Pitempään ei olisi jaksanut, oli sen verran kuuma ja liikaa isoja ryhmiä. Rohkaisen ihmisiä matkustamaan ja tutustumaan uusiin paikkoihin ja kulttuureihin. Samalla toivon paikallishallinnoilta kovempia otteita liikaturismin hillitsemiseen esimerkiksi matkustajamääriä rajoittamalla tai kunnollisilla matkustajaveroilla. Sekä tietenkin omistaan pitäisi pitää huolta; turistit eivät saisi häiritä paikallisten asukkaiden arkea. Mutta valitettavasti raha edellä usein mennään.

Kävelimme kissapuiston läpi ostarille. Matka hieman hidastui, pitihän suloisia kissanpentuja ihailla ja vähän leikittää. Oli lohdullista nähdä eläinlääkärin vapaaehtoistyönään lääkitsevän kissoja. Toivottavasti kissoille löytyy rakastavat kodit.

Ostarilla oli ihanan viileää! Oli jo nälkä, lounaaksi pastaa ja kollegalle pannukakkuja. Matkalla satamaan vielä jäätelöä jälkiruuaksi. Näillä jaksaa merimatkan takaisin kotiin Dubrovnikiin.