Durmitor, Montenegro

Durmitorin kansallispuisto, Montenegro

Lähdettiin kollegan kanssa sunnuntaiajelulle Montenegroon. Koska Kroatia-Montenegron päärajalla on ollut jonoa, ajettiin Bosnia ja Hertsegovinan kautta ja ylitettiin raja rauhallisemmalta vuoristoraja-asemalta. Siellä ei ollut ketään - rajavartijoita lukuunottamatta - ja ehdin jo epäillä että raja on kiinni. Auki se oli ja nopeasti päästiin läpi.

Päämääränä meillä oli Durmitorin kansallispuisto. Sinne ajoimme mm. Šavnicin kaupungin läpi, joka yllätti katutaiteellaan. Pikkuruisessa kaupungissa oli upeita muraaleja ja lisää tulossa; aivan mahtavaa! Taiteilija Marija Šoln teki viime vuonna ensimmäisen muraalin Šavniciin ja tänä vuonna Mural Lab Šavnik-tapahtuman tiimoilta sinne on tulossa kuusi muraalia lisää.

Seuraavaksi Žabljak-nimiseen kaupunkiin. Tuntui, kuin olisimme saapuneet suosittuun alppikylään - Žabljak onkin Montenegron talviurheilukeskus laskettelurinteineen. Kylän raittilla oli hotelleja, hostelleja, ravintoloita yms. ja kadun päässä kohosivat Durmitorin vuoret. Korkein huippu on Bobotov kuk, 2 523 mpy. Meidän korkein kohta ylsi 1 900+ mpy. Jalkakäytävillä retkeilijät aloittivat päivänsä vaelluksiaan reput selässään ja jykevät vaelluskengät jaloissaan. Promeininkiä.

Suuntasimme Durmitorin kansallispuistoon. Matka sinne oli mielettömän upea, ohitimme toinen toistaan hienompia vuoristomaisemia. Välillä näkyi lehmiä ja lampaita, taivaalla liiteli lintuja, enimmäkseen haukkoja. Liikennemerkit varoittivat kauriista, on täällä kuulemma myös karhuja. Pienten tuottajien myyntikojuja oli vähän väliä ja matkaani lähti pieni purkki hunajaa seitsemän euron hintaan. Tosin mulla oli pientä rahaa vain 6,10 euroa, joten se riitti maksuksi. Mitä ylemmäksi tulimme vuoristoon, sitä kapeammaksi tie muuttui. Moni muukin oli lähtenyt viettämään päivää kansallispuistoon, joten paraatipaikoilla oli ruuhkaa ja liikenne mateli. Täällä ei ole parkkipaikkoja eikä palveluja, kansallispuistomaksu meiltä huipulla perittiin, viisi euroa. Lippu oli niin kaunis, että siitä jo kannatti maksaa. 

Alue kuuluu UNESCO:n maailmanperintölistalle. Se on ollut suojelualuetta jo vuodesta 1907 lähtien. Yli kahden kilometrin korkuisia huippuja Durmitorissa on 48 kappaletta. Ja kun on huippuja, on myös syviä kanjoneita. Värit vaihtelevat harmaista vuorista keltaisiin niittyihin ja vihreisiin metsiin. Täällä on kirkkaita jokia ja 18 järveä.

Oman upeutensa tuo myös Pivan pitkulainen tekojärvi, jonka vesi on kirkkaan kauniin turkoosia. Kun alue aikanaan padottiin, Plužinen pikkukaupunki jäi kokonaan nousevan veden alle ja kylä siirrettiin ylemmäksi rinteeseen. Ajoimme 12:n tunnelin läpi, osa oli isompia ja osa pienempiä. Jykeviä kaikki, kuten niitä ympäröivät vuoretkin.

Sanat eivät riitä kertomaan kaikesta siitä kauneudesta mitä tänään näin. Harmillisesti kuvat latistavat sävyjä ja korkeuseroja. Tämä on paikka mikä pitää itse kokea, muuten se jää vajaaksi.

Prevlaka, Kroatia

Häivähdys Itävaltaa ja Jugoslaviaa 

Kollega vei minut Kroatian eteläisimpään kolkkaan, Prevlakan niemelle, Punta Oštroon. Ollaan lähellä Montenegroa, Herseg Novin kaupunki näkyy Kotorinlahden takana. Rannalla kohoaa itävaltalaisten 1850-luvulla rakentama Punta Oštron linnoitus 50:nen metrin korkeuteen. Se on rakennettu  puolustustarkoitukseen mereltä tulevia vihollisia vastaan Itävallan keisarikunnan hallitessa näitä alueita. Sata vuotta myöhemmin Jugoslavian kansanarmeija otti linnoituksen sotilaskäyttöönsä.

Nyt jäljellä on vain rauniot - sekä linnoituksesta että kasarmialueista. Alue hylättiin -90-luvulla Jugoslavian hajoamisen ja Kroatian itsenäistymisen myötä. Tiet ovat kapeita ja huonossa kunnossa. Kaikkialle emme autolla uskaltaudu, jalkaudumme katselemaan aluetta ja rakennuksia. Ylimmällä paikalla on helikopterikenttä ja jonkinlainen kokoontumisalue lipputankoineen. Rakennuksissa on käynyt muitakin kuin me, ne ovat graffitien peitossa. 

Linnoitus on tällä hetkellä kunnostustöiden alla. Alue on historiaallisesti merkittävä ja tänne on suunnitteilla Itävalta-Unkarin laivastoa esittelevä museo sekä paikka erilaisille kulttuuritapahtumille. Hyvä niin.

Dubrovnik, Kroatia

Niitä näitä

Aamulla aurinko nousi valjun näköisenä, paksu savuverho himmensi sen. Vuoret näyttivät utuisilta - yhtaikaa sekä kauniilta että uhkaavilta. Bosnia ja Hertsegovinan puolella, lähellä Kroatian rajaa, on ollut useita maastopaloja jo kuukauden ajan. Ja kun savu tulee tänne saakka, ei ulkona voi oikein olla. Savu kirvelee silmiä ja polttaa kurkkua.

Kaikkia paloja ei edes yritetä sammuttaa. Niiden annetaan palaa ja sammua luonnostaan. Tietenkin näin vain asumattomilla alueilla. Palojen uhatessa asutusta, palokunnan apuun tulevat armeija ja vapaaehtoiset. Myös naapurivaltiot auttavat toisiaan. Näiden kahden valtion alueilla on tällä hetkellä 18 maastopaloa, joista suurin osa on luokiteltu vakaviksi.

Arki kuitenkin rullaa suht normaalisti. Pyykkejä ei tosin voi ulos laittaa kuivumaan. Vesimelonisesonki alkaa olla ohi, kuten myös persikkasesonki. Harmi, täällä ne olivat todella makeita ja maukkaita. Vielä saadaan odotella muutama viikko granaattiomenia ja mandariinejä. Onneksi vielä on saatavilla viikunoita ja viinirypäleitä. Kyllä niillä hetken pärjää.

Vaikka kiirein lomakausi on ohi, ei turistien määrä Dubrovnikissa ole vähentynyt. Vanhaan kaupunkiin ei huvita mennä, ei siellä ole muuta kuin turisteja. Eikä busseihinkaan aina mahdu kyytiin, sen verran täynnä ne ovat, etenkin aamuisin ja iltaisin. Dubrovnik alkaa käydä mulle pieneksi, mutta onneksi mulla on kiva koti, opaskämppä, jossa viihdyn.

Lämmintäkin täällä on: +32° C, tuntuu kuin +38° C. Mutta viileämpää kuin Mostarissa, sisämaassa, jossa lämpötila keikkuu +35-45° C välillä. 

Tänään laitoin viisumihakemuksen menemään. Kohta tulee kolme kuukautta Kroatiaan saapumisestani eli nyt täytyy hakea viisumia että saan jatkaa täällä oleskelua ja työskentelyä. Läpihuutojuttu, toivottavasti.

Iltaisin istahdan sohvan nurkkaan odottamaan, että kissa ilmestyy naapuritalon katolle. Kello 19.40-19.50. Aina samaan aikaan. Se kävelee kerrostalon katon päästä päähän ja katoaa katonharjan toiselle puolelle. 

Kroatia-Bosnia ja Hertsegovina

Road trip 

Opuzen-Kravica-Stolac-Trebinje

Tällä kaudella mulla on käynyt jo kymmenisen vierasta. Vieraat on ihania: he katkaisevat tasaiset rutiinit ja antavat uutta potkua arkeen. Vieraitten kanssa tulee lähdettyä uusiin paikkoihin ja itselleen tututkin paikat näkee uudella tavalla muitten seurassa. Tänään vieraat halusivat vesiputouksille, joten sinne siis!

Ajoimme Dubrovnikista pohjoiseen kuvankaunista rantatietä pitkin. Vasemmalla Adrianmeri ja oikealla Dinaariset vuoret. Eipä juuri hienompaa reittiä voi olla. Käännyimme sisämaahan päin ja ensimmäinen tauko pidettiin pienessä, 3000 asukkaan, Opuzenin kaupungissa. Ajan melkein viikottain kaupungin ohi kun palaamme Mostarin-retkeltä. Nyt käytin tilaisuuden hyväkseni ja kävimme päiväkävelyllä kaupungin kauniilla keskusaukiolla Trg kralja Tomislavalla. Kauneutta lisäsivät kaupugin läpi virtaava Neretvajoki ja sen yli menevät sillat.

Kaupungin katutaideanti oli suorastaan hengästyttävä. Talojen päädyissä oli isoja upeita muraaleja ja hylätyssä kerrostalossa oli muraalien lisäksi myös vapaamuotoisesti tehtyjä graffiteja. Opuzenin sivujen mukaan kaupungissa on 96 muraalia ja niiden takana on Zen Opuzen Street Art Festival.

Seuraavaksi rajan ylitys ja Kroatia vaihtui Bosnia ja Hertsegovinaan. Mulla oli tarkoitus (ja ohjeistus) ylittää raja tutusta paikasta, Metkovićin raja-asemalta. Kartanlukija oli kuitenkin eri mieltä - tai eksyksissä - ja ylitimme rajan kuin huomaamattamme Gabelan pieneltä paikallisliikenteelle tarkoitetulta asemalta. Tuntui kuin olisimme menneet kaupan parkkipaikalle; rajalla ei ollut kuin yksi pieni koppi, jossa Bosnia ja Hertsegovinan rajavirkailijat tarkastivat passimme (ja henkilökortin). Yleensä raja-asemilla on molempien maiden tarkastuspisteet, nyt ei.

Kravitcan vesiputoukset viilensivät mukavasti +37-asteista ilmaa. Vesi tulee maanalaisista lähteistä ja on kirkasta ja kylmää. Rohkeimmat meistä menivät uimaan, me muut tyydyimme ihailemaan putouksia ravintolapöydästä, juomiemme äärellä. 

Seuraavaksi lounaspysähdys Stolacin kaupungissa. Löysimme viehättävän ravintolan Bregava-joen rannalta. Vieressä oli mahtava ottomaanien aikainen kivisilta ja vuoren huipulla kohosi keskiaikainen linnoitus ja kaupungin muurit. Tältä seudulta on löydetty jäänteitä asutuksesta 15 000 vuoden takaa. Tiettävästi Stolac on yksi maailman vanhimpia asutuspaikkoja.

Maukkaan lounaan jälkeen kävimme kävelemässä kivisiltoja ja kylänraittia pitkin. Kovin on unelias tämä kaupunki, mutta kukapa sitä jaksaisi keskipäivällä ulkona liikkua. Tämäkin kaupunki taitaa herätä illalla eloon, kuten etelän kylät yleensäkin.

Matkamme jatkuu vuoristotietä pitkin Trebinjen kaupunkiin. Trebinje edustaa mulle jäätelöä - siellä ei voi käydä syömättä paikallista jäätelöä paikallisessa Grk-jäätelöbaarissa. Laskin, että listalla on 54 erilaista jäätelöannosta! Tänään valitsin annoksen nimeltä Cuba: kaksi palloa vaniljajäätelöä, persikkaa, vaniljakastiketta sekä iso köntsä kermavaahtoa. Nyt jaksaa ajaa takaisin kotiin Dubrovnikiin.

Mlini, Kroatia

Mlinin rantabulevardilla

Mlinin kylä ja rantakaistale ovat Kroatiaa kauneimmillaan. Kilometrin mittaisella rantabulevardilla on rantaa, puistoa, vesileikkejä, ravintoloita, kojuja - jokaiselle jotakin. Lähellä on Dubrovnikin alueen suurin ostoskeskus, Sub City. Auto varjoon parkkihalliin ja kotiin lähtiessä ruokaostokset alakerran Konzumista.

Sana mlini tarkoittaa myllyä ja vanha myllyhän promenadilta löytyi. Viljamyllyt ovat aikanaan saaneet virtaa kylän läpi virtaavasta joesta ja puroista. Mlinin lähteistä on kuljetettu juomavettä veneillä Dubrovnikiin, jonka omat kaivot tyhjenivät kuivina kesinä. 

Tänäkin kesä on ollut kuiva. Naapurissa, Bosnia ja Hertsegovinan puolella, on kaksi laajaa maastopaloaluetta. Aamuisin tuulen suunta on ollut Kroatiaan päin ja savusumu on verhonnut maiseman. Savu tuntuu kurkussa ja vatsassa saakka. Onneksi tuulen suunta yleensä muuttuu päivän aikana ja ilmakin raikastuu.

Tänään sain upean lentonäytöksen kun kaksi amfibiosammutuskonetta teki taikojaan. Vuorotellen koneet tulivat täyttämään vesisäiliönsä lennosta Adrianmerestä - kahdessatoista sekunnissa. Sitten nokka ylös ja kohti paloaluetta. Sama toistui useita kertoja, näky oli kuin tarkkaan koordinoitua tanssia. Pikkuhiljaa palo saatiin sammumaan ja savutkin katosivat vuoren taakse.

Dubrovnik, Kroatia

Kotitalon tarina

Asun Dubrovnikissa Lapadin kaupunginosassa, kilometri hotellialueelle ja vähän reilu vanhaan kaupunkiin. Talo, jossa asun, on pienen kujan varrella, kuin unohtuneena keskelle kerrostaloja. Todellisuudessa talo on ollut tässä pitkälle toistasataa vuotta ja kerrostalot ovat vallannet ympäristön. Tämä on alkujaan ollut maatalo ja sen ympärillä on ollut isot tilukset. Toisen maailmansodan jälkeen kun kommunistinen Jugoslavia perustettiin, maat sosialisoitiin ja omistus siirtyi valtiolle. Maanviljelijälle jäi ainoastaan talo, kaikki muu omaisuus siirtyi korvauksetta "kansalle".

Talossa on vanha ja uusi osa, asun uudessa. Vanhan osan rakensi Josip, joka vaurastui työskentelemällä Amerikassa vuosikymmenen ajan 1800-luvun loppupuolella. Hänen pojanpojanpoikansa rakensi uuden osan 2000-luvulla. Valtion byrokratia on täälläkin läsnä: koska alkuperäisessä pihapiirissä on ollut noin kolme metriä korkea muuri, piti se nyt myös rakentaa. Vanha muuri oli komea kivimuuri, mutta nyt paikalle kelpasi ruma betonimuuri. Harmillisesti muuri jakaa nyt tontin kahtia ja puolet tontista on tyhjää, villiintynyttä tilaa. Hintaa muurille oli tullut 30 000 markaa eli nykyrahassa noin 25 000 euroa. Tuolloin Kroatiassa oli oma valuutta, kuna, mutta Saksan markkaa käytettiin hinnoitteluvaluuttana. Euro tuli täällä käyttöön vuonna 2023.

Uuden talon paikalla oli aiemmin myllyjä, isoja tynnyreitä ja valtavia kivisiä säilytysastioita. Myllyt murskasivat oliiveja, viinirypäleitä ja viljaa. Jäljelle on jäänyt yksi iso säilytysastia, ammeen kokoinen sekä vanhan kaivon kiviosa. Ja tietenkin ne molemmat on rakennettu yhdestä kivestä. Tätä samaa paikallista kalkkikiveä on käytetty mm. vanhankaupungin muureissa ja rakennuksissa.  Vanhan maatilan varaston paikalla on nyt autotalli ja meidän parkkipaikallamme on aikoinaan ollut tykkipatteristo, joka suojeli asukkaita mahdollisilta vihollisilta.

Omistajaperhe asuu yläkerrassa ja alakerrassa on kolme pientä kaksiota. Yhdessä asui perheen isoisä, joka menehtyi kolme vuotta sitten. Asunto odottaa remonttia, nyt seiniltä rappaukset rapisevat ja lattia alkaa murentua. Kaksi muuta asuntoa toimivat nyt meidän opaskämppinä. Minun kotini avautuu etupihalle, jossa on pieni hyötypuutarha. Siellä kasvaa sitruuna- ja viikunapuita sekä tomaatteja. Betonialustalla vilistää salamantereita ja perheen koira, Misha, käy välillä ilahduttamassa minua. Takapihalla, minne toinen opaskämppä avautuu, on appelsiinipuita ja ainakin seitsemän puolivilliä kilpikonnaa. 

Aamuaurinko nousee seitsemän aikoihin Srđ-vuoren takaa. Tänään ilma täyttyy savusumusta. Bosnia ja Hertsegovinan puolella vuorella on useita maastopaloja. Dubrovnikin alueella niiltä on tänä kesän onneksi vältytty. Iltaisin istun sohvalla ja katselen vuorta ja kerrostalojen kauniita punasavitiilisiä kattoja. Dubrovnikin perinteiset kattotiilet, niin kutsutut kupe-kanalice, valmistettiin vuosisatojen ajan Kuparin kylässä Dubrovnikin lähellä.

Joka ilta kahdeksan aikoihin, harmaa-valkoinen kissa kiipeää kolmikerroksisen talon katolle. Se kulkee talon päästä päähän, jää hetkeksi makoilemaa katolle ja häviää sitten omille teilleen.

P.S. Tiesitkö, että kroatialaiset kutsuvat sudenkorentoa keijukaisen pikkuhevoseksi?

Korčula, Kroatia

Korčulan saarikierros

On mukavaa saada vieraita Suomesta. Se rikkoo arkista rytmiä ja silloin katselee ympäristöä muitten näkökulmasta. On myös antoisaa tutustua paikkoihin yhdessä, yksin kokee asiat ja paikat ihan eri tavalla. Ja tietysti pidemmillä automatkoilla helpottaa kun on useampi kuski.

Aamulla suuntasimme Orebić'in satamaan, josta lautta lähtee Korčulan saarelle ja Korčulan kaupunkiin. Varauduimme jonottamaan lautalle, onhan nyt vilkkain sesonkiaika. Olimme satamassa kello 9.59, tie oli tyhjä ja ajoimme suoraan lauttaaan. Jipiiii! Paikallisten peloittamista pitkistä jonoista ei ollut tietoakaan. Auto lauttaan, rampit ylös ja lautta kohti Korčulaa. Lautta irtosi satamasta, kääntyi keskellä lahtea ympäri ja rantautui Korčulan satamaan. Kauaa siinä ei mennyt.

Auto parkkiin vanhan kaupungin kupeeseen ja aamiaiselle. Korčulan vanha kaupunki on pieni ja suloinen. Pääkatu on kukkulan huipulla ja kapeat sivukujat johtavat alas rantaan. Kiertelyä ja ihastelua vanhassa kaupungissa muitten turistien seassa. Täälläkään ei enää paikallisia juuri asu, kuten ei muissakaan suosituitten kohteitten vanhoissa kaupungeissa ja keskustoissa. Asunnoista on tullut turistien majapaikkoja. Turisteja en niinkään moiti. Paikallisten päättäjien tulisi pitää huolta asukkaistaan niin, ettei turismi pilaa paikkoja ja paikallisten arkea.

Ennen kuin matka jatkuu, täytyy maksaa parkkimaksu. 60 euroa! Pieni järkytys ja nopea hyväksyntä - se on mitä on. Puomi ei kuitenkaan nouse, emme pääse ulos. Virkailija tulee ja sanoo, ettemme ole maksaneet parkkimaksua. Ei kun uudelleen automaatille ja selvittämään aiempaa kuittiamme. Selviää, että kahdeksan euron parkkimaksu on todellakin maksamatta. 60 euron maksu on hylätty ja virheellinen. Huh huojennusta!

Saarella on pituutta noin 50 kilometriä. Lähdemme ajamaan Pupunatin kautta saaren pohjoisosaan. Korčulassa on paljon pieniä viinitarhoja ja Pupunat on saanut nimensä viininlehdestä. Pupunatin keskustassa on kirkko - tietenkin - ja Michelin suosittelema Konoba Mate-ravintola. Vielä ei ollut meillä lounasaika, joten jatkoimme matkaa eteenpäin.

Ohitamme laajan maastopaloalueen. Puiden rungot ovat hiillostuneet aivan mustiksi. Visuaalisesti maisema näyttää hienolta mutta todellisuudessa tuhot ovat karseat. Palo riehui täällä heinäkuussa ja sammutustöissä oli kaikki Dubrovnikin ja lähikuntien sammutuskalusto. Onneksi kukaan ei menettänyt kotiansa eikä henkeään. Pieniä sponttaanisti syttyviä paloja täällä on useita; onneksi monet niistä myös sammuvat sponttaanisti.

Vela Lukaan tulessamme meillä on jo nälkä. Lounastauko satamaravintolassa ja sen jälkeen pieni kävely uneliaassa kaupungissa. Lämmintä on noin 35 °C, joten en ihmettele että ihmiset pysyttelevät sisällä. Rantapromenadilla on satoja hienoja mosaiikkilaattoja. Vanhimmat ovat vuodelta 1968, jolloin Luka Mozaika-projekti sai alkunsa. Aluksi taiteilijat tekivät mosaiikkeja, sitten koululaiset ja nykyään turistitkin pääsevät osallistumaan projektiin. 

Käymme tankkaamassa ja lähdemme etsimään uimarantaa. Pysähdymme Blatossa ja käymme ostamassa jäätelöt. Kävelemme kylän raittia ja istahdamme puistoon syömään jätskit. Jatkamme pieniä, kapeita, mutkikkaita, ylös ja alas meneviä teitä ja toivomme ettei ketään tule vastaan. Ja ettei tien - tai sen tapainen - johda umpikujaan. 

Suuntamme länsirannikolle ja pidämme uimatauon Prizbassa. Tai osa pitää vain tauon. Rannat täälläkin ovat pikkukivirantoja ja veteen on ikävää mennä ilman uimakenkiä. Kivet ovat terväviä, inhoan näitä rantoja. Mutta vesi on lämmintä.

Ajamme maaseutumaisemissa Smokvican ja Čaran kylien ohi. Viinitarhat ja oliivilehdot täyttävät laakson. Nousemme näköalapaikalle ja pysähdymme ihailemaan kaunista ja vehreää saarta Adrianmerellä. Jätämme jäähyväiset Korčulalle, suuntaamme satamaan ja lautalla Orebic'in kautta kohti Dubrovnikiä. 

Korčula vanha kaupunki.

Pupunat ja ravintola Konoba Mate.

Maastopaloalue.

Vela Lukan mosaiikit rantapromenadilla.

Blaton bussiasema.

Prizban uimaranta.

Korčulan saari.