Kotor, Montenegro

Katamaraanilla Kotoriin

Piipahdettiin kollegan kanssa Kotorissa, Montenegrossa. Kolmen tunnin lauttamatkalla lepoa, höpöttämista ja vähän työntekoa. Koska työmatka. Tämä on helppo tapa matkustaa naapurimaahan. Varsinkin nyt kesälomien aikaan maarajat ovat ihan tukossa. Mm. monet albanialaiset työskentelevät keski-Euroopassa ja palaavat lomillaan Kroatian ja Montenegron kautta kotiin Albaniaan. Viime viikolla suomalaiset matkaajat kertoivat jonottaneensa rajalla kuusi tuntia, toinen autollinen yhdeksän tuntia. Pisimmillään jono on ollut yli 20 tuntia ja grillit olivat olleet kuumina tien varrella - albaanit osaavat jonoihin varautua. Rajatarkastuksia hidastavat vielä albaanien tavaraa täynnä olevat autot, jotka tietenkin tarkistetaan hartaudella.

Kotorissa teimme opastetun kävelykierroksen vanhassa kaupungissa, 45 mns. Pitempään ei olisi jaksanut, oli sen verran kuuma ja liikaa isoja ryhmiä. Rohkaisen ihmisiä matkustamaan ja tutustumaan uusiin paikkoihin ja kulttuureihin. Samalla toivon paikallishallinnoilta kovempia otteita liikaturismin hillitsemiseen esimerkiksi matkustajamääriä rajoittamalla tai kunnollisilla matkustajaveroilla. Sekä tietenkin omistaan pitäisi pitää huolta; turistit eivät saisi häiritä paikallisten asukkaiden arkea. Mutta valitettavasti raha edellä usein mennään.

Kävelimme kissapuiston läpi ostarille. Matka hieman hidastui, pitihän suloisia kissanpentuja ihailla ja vähän leikittää. Oli lohdullista nähdä eläinlääkärin vapaaehtoistyönään lääkitsevän kissoja. Toivottavasti kissoille löytyy rakastavat kodit.

Ostarilla oli ihanan viileää! Oli jo nälkä, lounaaksi pastaa ja kollegalle pannukakkuja. Matkalla satamaan vielä jäätelöä jälkiruuaksi. Näillä jaksaa merimatkan takaisin kotiin Dubrovnikiin.

Elafitisaaret, Kroatia

Koločep - Sipan - Lopud

Rauhallinen aamu ja kymmeneksi satamaan. Ennen satamaa oli laskeuduttavana x+1 askelmaa rappuja. Ja kotimatkalla sitten sama ylöspäin. Gruzin satamassa M/S Regina Marisin henkilökunta toivotti iloisesti tervetulleeksi laivaan. Lippua pyysivät, ei ollut. Sanoin olevani matkatoimiston edustaja ja heidän ilmeensä kirkastuivat: aaah, sinä olet se kasvissyöjä! Ilmeisesti olen harvinaisuus täällä lihansyöjien mekassa. (Meriretkeen siis kuuluu lounas, joka mulle oli tilattu etukäteen. Ei ollut kummonen.) Tänään seilataan kolmelle saarelle Dubrovnikin edustalla. Saaret kuuluvat Elafitin 13:n saaren ryhmään ja nämä kolme saarta ovat ainoa asutut.

Koločepin saarella ei ole autoteitä. Asukkaita on 230 henkilöä. Tunnin tauon aikana kävin reippailemassa St Nikolan kappelilla ja hautausmaalla. Kappeli on tiettävästi rakennettu 1000-luvulla ja 1200-luvulla se on ollut osa paikallista luostaria. Suloinen on.

Veikkaan, että saarella on enemmän vainajia kuin eläviä. Kysyin asiaa tekoälyltä ja näin se vastasi: Oma paras arvio on, että Koločepin saarelle on historian aikana haudattu yhteensä noin 3 000–5 000 ihmistä.

Sipanin saari oli saarista tylsin. Vaikka tauko oli vain tunnin mittainen, ei sitä meinannut saada kulumaan. Vesi oli kristallin kirkasta ja pohjassa majaili merisiilejä runsain mitoin.

Kolme tuntia Lopudin saarella, tuntui pitkältä ajalta. Täällä voi mennä hiekkarannalle, istua terassilla kahvilla tai drinkillä, vierailla kirkoissa... Onhan siellä myös upea kasvitieteellinen puutarha. Lähdin nousemaan kiviportaita saaren keskiosaan ja siellä St Lukan kirkolle. Luulin pääseväni kirkkoon mutta puolen tunnin kapuamisen jälkeen huipulla odotti pelkät rauniot. Onneksi siellä oli varjoisalla seinustalla penkki, jolle pistin pitkäkseni. Otin tirsat vilvoittavassa tuulessa.

Nämä pienet saaret ovat niin kauniita ja niiiiin tylsiä! Ja täällä Kroatiassa tietenkin myös kalliita. Tuskin tarvitsee toista kertaa tänne tulla. Mutta jos joku meriretkeä miettii, kyllä tänne kerran elämässä voi tulla.

P.S. Retkessä ja saarissa ei ole mitään vikaa. Minä olen huono retkeilijä.

Dubrovnik, Kroatia

Vanha kaupunki l. Stari Grad

Ostin Dubrovnik-passin, 40 euroa. Sillä pääsin bussilla vanhaan kaupunkiin ja takaisin kotiin, vanhan kaupungin museoihin sekä kävelemään muurille. Passin voi hankkia myös kolmeksi tai viideksi päiväksi, minun passini oli voimassa vuorokauden. Pääsylippu pelkästään muurikävelylle maksoi 40 euroa, joten nyt sain bussimatkat ja museokäynnit kaupan päälle. Katsoin kaupungin sivuilta vanhan kaupungin reaaliaikaisen vierailijamäärän: 5 400. Luku vaikuttaa suurelta, mutta kummasti porukka hajaantui muurien ympäröimään vanhaan kaupunkiin. Vierailijamäärä on periaatteessa rajattu kerrallaan 8 000 henkilöön, siis periaatteessa. Vilkkaimpina päivä vierailijoita on ollut 10 000, huh huh! Ja osa on jäänyt porttien ulkopuolelle jonottamaan vuoroaan.

Vanhan kaupungin museot ovat suht pieniä, niissä on helppoa pyörähtää. Aloitin Apteekkimuseosta, sitten Rehtorin eli kaupunginjohtajan palatsiin, sieltä Merimuseoon ja lopuksi Marin Drżić'n kotimuseoon. Marinia on näytelmäkirjailijana verrattu William Shakespeareen. Vaikka hän eli 1600-luvulla, esitetään hänen näytelmiä edelleenkin Kroatiassa.

Merimuseon sisäänkäynnin vierestä pääsin muurille. Kävelin sieltä muuria pitkin takaisin pääportille eli Pile-portille. Näin tuli puolet 1940 metristä käveltyä. Keskiaikaiset kaupunkimuurit kohoavat jopa 25 metriin, näkymät punatiilisten kattojen yli kaupunkiin ja Adrianmerelle olivat upeat! Olisi voinut 40 euroa huonomminkin käyttää.

Apteekkimuseon pylväskäytävä ja keskuspiha.

Rehtorin museon arkku monimutkaisine lukitussysteemeineen.

Merimuseo.

Marin Držić-museo.

Mostar, Bosnia-Hertsegovina

Mostar ja Stari Most

+37 °C oli aika lämmintä, muttei niin lämmintä kun luvattiin - onneksi. Sisämaassa on selkeästi kuumempaa kuin rannikolla, ja täällä lämpötila voi kohota jopa 43 °C:een. Kroatiasta Bosnia-Hertsegovinaan siirtyminen muistutti aikoinaan Suomesta Venäjälle siirtymistä; maisema muuttui ja tuntui kuin vuosikymmenkin olisi muuttunut. Mostarissa näkyy ottomaanien eli turkkilaisten vaikutus, kun Kroatiassa näkyy enemmänkin Venetsian eli Italian vaikutus. Täällä rytmi on verkkaisempaa, ei ole kiire minnekään. Kahvit juodaan kaikessa rauhassa ystävien kanssa kuulumisia vaihtaen, Kroatiassa hörpätään espresso seisten. 

Koska raja on Euroopan ulkoraja, tarkistettiin meidän passit ja niihin iskettiin leimat. Onneksi matkassamme kaikki olivat EU-kansalaisia, ei tarvinnut kasvokuvia ottaa. 

Rajan myötä myös valuutta vaihtui. BAM eli Bosnia ja Hertsegovinan vaihdettava markka on sidottu euroon ja 1 € = 1,96 BAM. Tosin BAMeja ei Mostarissa tarvinnut, eurot ja kortit kävit maksuvälineinä. Hyvän lounaan sai kymmenellä eurolla, ja kahvin eurolla. 

Basaarissa näkyi kerjäläisiä ja pitkäkyntisiäkin sai varoa. Köyhyys näkyy katukuvassa, kuten Bosnian sodan jäljetkin. Vaikka rakennuksia on kunnostettu, näkyy niissä ammusten jälkiä. Jäljet toimivat historiallisena muistina, toivottavasti opimme niistä.

Jätämme bussin katedraalille ja kävelemme moskeijalle. Täällä ovat eri uskonnot ja kansallisuudet eläneet vuosisadat rinnakkain. Välirikkoja ja jännitteitä on ollut, nyt vietetään taas rauhaisaa rinnakkaiseloa. Katedraalista kuului mahtipontista urkumusiikkia mutta ovet eivät auenneet meille. Koski Mehmetin moskeijaan meidät toivotettiin tervetulleiksi.

Moskeijan terassilta oli parhaat näkymät Stari Most-sillalle. Silta rakennettiin 1500-luvulla ja se pysyi pystyssä 427 vuotta. Sitten ihminen tuhosi sillan pommittamalla sen alas. Turha demonisoida mitään sodan osapuolta; kaikki syyllistyivät julmuuksiin ja sotarikoksiin. Uuden sillan rakentaminen maksoi 15,5 miljoonaa euroa ja silloinen prinssi Charles kunnioitti avajaisia 2 000 muun kutsuvieraan kanssa.

Dubrovnik, Kroatia

Asettautumusta

Samalla kun on pehmeä lasku, on hirveä kiire. Koko ajan ollaan menossa ja pitää olla tarkkaavaisena. Eilen piti hoitaa OIB eli kroatialainen henkilökohtainen tunnistenumero. Täytin lomakkeen paikallisessa virastossa, siihen isän ja äidin nimet myös, tietenkin, kuten täällä on tapana. Maanantaina saan sitten oman OIB:in. Sitä tarvitaan virallisiin asioihin kuten verotukseen, pankkiasioiden hoitoon, ja kuten tapauksessani; työskentelyyn.

Sitten esittäytymään toimistolle ja tulostamaan retkimatskua. Kaikki paikalliset yhteistyökumppanit ovat tosi kivoja ja heidän kanssaan on kuulemma helppoa työskennellä. Mahtavaa! He mahdollistavat meille suomalaisille onnistuneen loman. Tapaan heidän vielä illallisella, mutta ennen sitä renkaan vaihtoon.

Meillä on kimppa-auto ja kollegaltani oli rengas puhjennut hänen ajellessaan Montenegrossa. Monen käänteen jälkeen hän sai vararenkaan alle ja matka jatkui kotiin Dubrovnikiin. Nyt sitten kaksi rengasta vaihtoon ja pikku-Ford on valmis uusiin seikkailuihin.

Vähän alueeseen ja hotelleihin tutustumista, sitten kotiin suihkuun ja  illalliselle. Menemme perinteiseen kroatialaiseen ravintolaan hieman kaupungin ulkopuolelle. Nautimme ravintolan puutarhassa aperitiivit; mulle yrttilikööriä ja kollegalle oudon tumman keltaista ja kuplatonta proseccoa. Meitä on 18 henkilöä, kiva tutustua uusiin ihmisiin. Pieniä annoksia kannetaan pöytään koko ajan, hyvin lihapainotteista on ruoka. Kolmea sorttia ilmakuivattua kinkkua, juustoja, sardiinin sukuista pikkukalaa, lihapataa... Jokaisen annoksen välillä porukka poistuu pöydästä sauhuille pihalle. Muutaman annoksen jälkeen he eivät enää vaivaudu, vaan polttavat ruokapöydässä. Vaikka ruokaa on yllin kyllin, nälkä jää. Parasta oli jälkiruoka, omenapiirakka kriikunamarmeladin kera. Yllätyksekseni se ei ollut lainkaan makeaa mutta silti ihanan maukasta.

Me suomalaiset poistumme aikaisin, kymmeneltä, meillä on aikainen aamu. Suuntaamme huomenna Mostariin, Bosnia-Hertsegovinaan, päiväretkelle asiakkaiden kanssa.

Dubrovnik, Kroatia

Helsinki-Dubrovnik

Viime yönä ei uni meinannut tulla. Herätys kello 5.12 ja lentokentälle Uberillä kuudeksi. R-kioskilta aamukahvi ja menoks. Lento-olosuhteet olivat ihanteelliset ja lento Helsingistä Dubrovnikiin kesti vain 2,5 tuntia. Bussilla hotellille kuunnellen kollegan turinointia; harvinaista herkkua. Ensi kerralla istun itse oppaan paikalla toivottamassa asiakkaat tervetulleiksi. Bussimatka kesti puolisen tuntia. Adrianmeri vasemmalla ja vuoret oikealla. Dubrovnikin vanha kaupunki pönötti jylhänä pienen lahden poukamassa. Sää hellii meitä. Aurinko paistoi ja jo aamusta mittari näytti +28°C. Eilen oli ukkostanut ja satanut, luonto näytti vihreältä ja vehreältä.

Asun ensimmäisen viikon hotellissa Babin Kuk'n alueella, ennen kun pääsen opaskämppään. Koskaan en ole ollut näin siistissä hotellissa; omistajaa ei suotta kutsuta mr. Clean'iksi eli herra Puhtoiseksi. Laukkujen purkamista ja lepoa. Iltapäivällä käyn läheisellä Uvala Lapad-rannalla. On kuuma, +30++°C. En jaksa mennä edes kastelemaan varpaita mereen, lymyilen mieluummin varjoissa. Merivesi on kuulemma 28-asteista.

Ruokaa täytyy saada. Suuntaan Tommy Hipermarkettiin, paikalliseen ruokakauppaan. Kallis on, ehkä jopa kalliimpi kuin Suomen marketit. Aikaa menee tuotteitten tutkimiseen, kaikki merkit ovat mulle uusia ja outoja. Kahvia, munia, juustoa... perusjuttuja ja sitten vielä leipomotiskiltä bürekiä päiväkahville. 

Nyt sitten vaan kahvia ja sinnittelyä - ja partsilla istuskelua - että jaksan valvoa iltaan saakka ilman päiväunia. Aikaero on onneksi vain yksi tunti, Kroatia on tunnin Suomea jäljessä. 

 

Lissabon, Portugali

Obrigado, Lissabon

Taas yksi reissu (melkein) heitetty. Edessä enää kotimatka. Mitä jäi mieleen Lissabonista? Ihanat lemmikit tietysti, Keta-koira ja kissat Tubarâo ja Clarinha. Ja karvan peitossa olevat vaatteet. Todellinen värisuora; valkoinen  koira, harmaa ja musta kissa. 

Kaupunkina Lissabon on monikerroksinen. Historiaa jo roomalaisten ajalta ja heidän perunaan oleva kaupunkisuunnitelma. Maurit eli arabit toivat mukanaan epäsymmetrian ja  sisäpihat - kujat olivat kapeita ja sokkeloisia. Suuren maanjäristyksen jälkeen vuonna 1755 kaupunki rakennettiin uudelleen; leveämpiä katuja ja jykevämpiä taloja. Pilvenpiirtäjiä Lissabonissa ei ole. Historiallinen näkymä on haluttu säilyttää ja siksi korkeita taloja tänne ei saa rakentaa.

Värikkäät keraamiset laatat l. azulejot, talojen julkisivuissa ovat yksi Lissabonin tunnusmerkeistä. Maurit toivat ne mukanaan, mutta portugalilaiset muokkasivat ne omanlaisikseen. Laatat suojelevat rakennuksia kosteudelta ja kuumuudelta, ja julkisivu on helppo pitää näin puhtaana. Ja kauniitakin ne ovat, kertovat tarinaa sekä tekijästään että asukkaista. Käytännöllistä, kaunista ja informatiivista.

Vanhoja laattoja on myynnissä kirppareilla ja mm. antiikkikaupoissa. Ne pitäisi jättää ostamatta, ovat todennäköisesti pöllittyjä yön pimeinä tunteina vanhoista rakennuksista.

Niin, ja ne mäet ja portaat - niitä riittää seitsemälle kukkulalle rakennetussa kaupungissa!