Mostar, Bosnia ja Hertsegovina

Uimahyppyjä ja graffiteja

Lauantai on Mostar-päivä. Onneksi tällä kertaa minulla oli pieni ryhmä mukana, kaupunkiin odotettiin väentungosta ja sillan sulkemista. Mostarissa on yleensäkin tungosta mutta tänä viikonloppuna täällä on myös  nuorisoleiri sekä juomayhtiö Red Bullin vuotuinen hyppykilpailu. Kilpailu on nyt 11:ttä kertaa, kun taas kaupungin oma hyppykilpailu järjestettiin tänä vuonna 450:ttä kertaa. Hypyt hypätään Mostarin kivisillalta, joka on kaupungin maamerkki. Pudotusta Neretvajokeen on 24 metriä mutta Red Bull on rakentanut sillalle viisi metriä korkean hyppytornin, joten siitä matkaa jokeen tulee 29 metriä. Koska Neretvajoki saa alkunsa korkealta vuoristosta, on vesi läpi vuoden noin 12-asteista

Olin melkein pettynyt kun väkeä oli liikkeellä niin vähän - ehkä tähtäsivät paikalle vasta myöhään iltapäivällä, jolloin kisa alkaa. Siltakin suljettiin vasta vierailumme jälkeen. Opastuksen jälkeen mulla on vapaa-aikaa 2,5 tuntia. Yleensä käyn leipomosta jotain suolaista - piirasta, bagelia tai burekia - ja menen kahvilaan nauttimaan ne kuuman kahvin kera. Teen myös ruokaostoksia täällä, ruoka on melkein puolet halvempaa luon Dubrovnikissa. 

Viihdyn paremmin varsinaisen keskustan alueella kuin historiallisella basaarialueella. Täällä pääsee paikalliseen tunnelmaan ja täällä saa olla rauhassa asiakkailta. Tänään bongailen graffiteja, niitä löytyi mukavasti. Matkalla bussille ostin lasillisen mehua pikkutytöltä, joka myi sitä pienellä kujalla kotitalonsa edessä. Ilahduimme molemmat kaupoista. Mulla alkoi jo ollakin jano, olihan Mostarissa lämpöä +43 °C.

Dubrovnik, Kroatia

Vapaapäivän iloja

Vihdoinkin, kuukauden täällä olemisen jälkeen, pääsin käymään kauppahallissa. Kauppahalli - tai eihän se halli ole - on enemmänkin katettu tori ihan paraatipaikalla Gruzin satama-altaan laidalla. Tänään täällä ei kalakauppiaat olleet paikalla, ovat yleensä perjantaisin. Myös Adrianmeri on ylikalastettu, eikä kalastajilla mene täällä hyvin. Vihannesmyyjillä on pienet pöydät ja pienet valikoimat. Kaikki näyttää mukavan kotikutoiselta. Hintoja en erityisemmin katsellut. Tiedän, että ne ovat kovat, ostin siitä huolimatta kaiken mitä tarvitsin. Korianteri on tuote, jota ei Välimeren maissa näy, eikä näy täälläkään. Sen sijaan ostin pari nippua persiljaa. Ostin testattavaksi pinaatin tapaista lehtivihannesta, jonka paikallinen nimi ei kerronut minulle mitään. Kotimatkalla, ennen paria sataa rappusta, kävin kahvilla cafe Amicissa, josta on tullut (sijaintinsa vuoksi) suosikkikahvilani.

Nyt cafe Amici sai vahvan kilpailijan. Vanhan kaupungin ulkopuolella on iiiiiihana cafe KAWA. Kun astuin sisään, tuntui kuin olisin saapunut Berliiniin tai Brooklyniin. Tällaista paikkaa olen täältä etsinyt; rentoa ja hieman boheemia. Nyt sen löysin. KAWAsta tuli kertaheitolla uusi suosikkini.

Aloitin kroatian kielen opiskelut Zagrebin yliopistossa. Alku on työlästä ja puhumisen aloittaminen pelottavaa. Tänään kuitenkin rohkaisin itseni ja ostin bussiliput kioskista kroatiaksi: Dobro jutro, mogu li dobiti, dvije autobusne karte. Hvala!

Lokrum, Kroatia

Lokrum - Game of Thronesia ja riikinkukkoja

Kuumana päivänä lyhyt, noin 15 minuutin merimatka Lokrumin saarelle  yllättävän väljässä veneessä tuntui rentouttavalta, rauhalliselta ja vilvoittavalta vanhan kaupungin tungoksen ja kuumuuden jälkeen. Dubrovnikin vanha kaupunki on parhaimmillaan mereltä katsottuna. Kaupungin muurit näyttävät jykeviltä ja siltä, ettei niitä kaada mikään. No, ei aivan kaatanut mutta Kroatian itsenäisyyssodan aikana, vuosina 1992-1993 tehdyt pommitukset vaurioittivat pahoin sekä muureja että vanhaa kaupunkia. Sodan jälkeen vanha kaupunki kunnostettiin ja sitä pidetään yhtenä maailman onnistuneimmista restaurointihankkeista.

Kaupungin suojeluspyhimys Sveti Vlaho turvasi merimatkaamme Lokrumin saarelle. Virallisesti Lokrum on metsäkasvillisuuden erityisluonnonsuojelualue, ja koko saari on suojeltu. 30 euron lauttalippuun sisältyi matkojen lisäksi luonnonsuojelumaksu, jonka tuotoilla ylläpidetään saarta ja huolehditaan mm. saarella asuvista riikinkukoista. Tavallisten uimarantojen lisäksi saarella on nudistiranta (en käynyt) sekä suolavesiallas eli Kuollutmeri. Allas on yhteydessä Adrianmereen maanalaisten halkeamien kautta, joten vesi vaihtuu jatkuvasti. 

Kukkulalla kohoaa pyöreä linnoitus, Fort Royal. Matkaa sinne olisi ollut jyrkkää nousua noin 20 minuuttia. Pääsin puoliväliin ja päätin istahtaa kalliolle syömään eväitä ja ihailemaan riikinkukkoja. Sitten palasin portaita alas ja upeat maisemat vanhaan kaupunkiin jäivät minulta tästä perspektiivistä näkemättä.

Oma suosikkipaikkani saarella oli vanha luostarialue - tai pikeemminkin sen rauniot. Benediktiiniläismunkit perustivat luostarin saarelle vuonna 1023, siis yli tuhat vuotta sitten. Aika huikeaa! Luostarissa ja sen ympäristössä on kuvattu fantasiasarja Game of Thronesin kuvauksia. Luostarissa on näyttely aiheesta ja sinne on jätetty kuvauksissa käytetty rautavaltaistuin. Siihen sarjan fanit sitten jonottivat ja nappasivat selfiet istumassa valtaistuimella hallitsijan tavoin. 

Ymmärrän, että Game of Thrones tuo saarelle paljon faneja ja vierailijoita, mutta ehkä saari pärjäisi ilman heitäkin. Mieluummin olisin nauttinut luostarin autenttisesta ilmapiiristä ilman fantasiahömppää. Olen buumeri.

Ston, Kroatia

Muurikävelyä Stonin kaupungissa

Stonin keskiaikainen linnoituskaupunki yllätti minut viehättävyydellään. Vanha kaupunki on kaunis ja siisti. Kävelykadut, portaat, muurit, suola-altaat ja kanavat tekivät kaupungista monipuolisen ja kiinnostavan. Ston on täynnä historiaa ja tarinoita. Maailman toiseksi pisin (?) muuri - Kiinan muurin jälkeen (yllätys, yllätys) - kulkee Stonista Mali Stoniin eli pikku-Stoniin. Alkujaan muurilla on ollut pituutta 7,5 kilometriä, mutta muuri on osittain sortunut ja nyt pituutta on jäljellä 5,5 kilometriä. 

Vuosittain muurilla juostaan Ston wall Marathon, joka on oikeastaan vain puolikas maraton, 21,1 km. Juoksureitti kulkee muurien lisäksi myös vuoristoisessa maastossa. Kävin juoksun sijaan muurikävelyllä. Sen verran että voin sanoa käyneeni. Oli kuuma päivä, aurinko porotti täydeltä taivaalta. Muurille pääsy oli pelkkää nousua ja portaita portaiden perään. Mutta upeat näkymät yli kaupungin ja suola-altaiden maksoivat vaivan.

Tämän lisäksi kaupunkia ympäröi toinen muuri, jonka tehtävänä oli keskiajalla suojella Stonin arvokkaita suola-altaita, ei itse kaupunkia. Suolalla käytiin kauppaa ja hintaa suolakilolla on ollut enimmillään päiväpalkan verran. Suolaa kutsutaanikin valkoiseksi kullaksi. Edelleen Stonissa myydään siellä kuivattua merisuolaa 2-4 euron kilohintaan. Parempaa versiota, Fleur de Sel (suolakukka), myydään noin 160 euron kilohintaan. En ostanut.

Lippikseni ja erityisesti siinä oleva punainen tähti provosoivat paikallisia vanhoja isäntiä. En ollut juurikaan ajatellut asiaa aiemmin, eikä lippikseenni liittynut mitään erityistä sanomaa. Vasta kun kaksi miestä nimitti minua vihaisesti kommunistiksi, ymmärsin että lippiksellä on täällä ihan eri merkitys kuin jossain muualla. Punainen tähti on ollut kommunistisen Jugoslavian kansanarmeijan tunnus ja ymmärrettävästi se voi herättää tunteita vanhemmissa ihmisissä. Toisaalta punainen tähti voidaan nähdä myös antifasismin symbolina. Niin tai näin, laitoin lippiksen reppuuni ja annoin auringon paistaa kasvoilleni.

 

Bosnia ja Hertsegovina

Mostar ja Trebinje

Viikonloppu oli pyhitetty Bosnia ja Hertsegovinalle. Lauantaina olin asiakkaiden kanssa Mostarissa ja sunnuntaina käytiin kollegan kanssa Trebinjessä lounaalla ja kaupoilla. Välissä kävin nukkumassa kotona  Dubrovnikissa.

Mostarissa oli hautovan kuuma, 37°C. Onneksi tuli hetken aikaa vettä taivaalta, joka ehkä hieman viilensi ilmaa. Mostarin jo muutenkin liukkaat mukulakivikadut muuttuivat sateen myötä suorastaan liukumiinoiksi. Kivet ovat nyrkin kokoisia ja koholla tien pinnasta. Paikallinen tuttuni sanoo, että täällä saa hyvän jalkahieronnan. Basaarialue oli yllättävän rauhallinen ihmismäärään nähden. Ei kuulunut musiikkia, eikä kukaan huudellut kuten yleensä. Vain yhdestä ravintolasta kantautui surumielistä musiikkia. Selvisi, että lauantaina oli Bosnian sodan Srebrenican kansanmurhan muistopäivä ja sitä kunnioitettiin hiljaisuudella. Muistotilaisuuksia oli erityisesti Bosnia ja Hertsegovinan itäisillä eli bosniakkialueilla. Myös Kroatiassa asia huomioitiin ja siitä uutisoitiin. 

Sunnuntailounas Trebinjessä supistui kahteen leipäpalaan. Tilasin vanhan kaupungin ravintolasta papugulassin ja kysyin tarjoilijalta että onhan se kasviskeitto. Joo, on se. Tarjoilija vielä varmisti etten halua makkaragulassia. Ei, en halua. Keitossa ei ollut makkaroita, ei, mutta kasvisgulassissa oli lihapaloja. Syömättä jäi. Kasvisruoka oli tarjoilijalle näköjään eri asia kuin minulle. Onneksi sain kaverilta leivänpäälle maukasta paprikasta tehtyä ajvar-tahnaa. 

Otin vahingon takaisin Grk-jäätelöbaarissa. Iso terassi oli täynnä perheitä ja kaveriporukoita, jouduimme hetken odottamaan pöydän vapautumista. Lista oli serbiaksi, joten vähän lottoiluksi meni. Sain kirsikkajäätelöä persikoiden kera. Kaksi palloa, 5 Bosnia ja Hertsegovinan markaa eli noin 2,50 euroa. Olin onnellinen.

Kaikki kuvat ovat Trebinjestä, Bosnia ja Hertsegovinasta.

Ja ei, en joutunut maksamaan yhdeksän markan (4,5 e) papugulassia.

Kotor, Montenegro

Katamaraanilla Kotoriin

Piipahdettiin kollegan kanssa Kotorissa, Montenegrossa. Kolmen tunnin lauttamatkalla lepoa, höpöttämista ja vähän työntekoa. Koska työmatka. Tämä on helppo tapa matkustaa naapurimaahan. Varsinkin nyt kesälomien aikaan maarajat ovat ihan tukossa. Mm. monet albanialaiset työskentelevät keski-Euroopassa ja palaavat lomillaan Kroatian ja Montenegron kautta kotiin Albaniaan. Viime viikolla suomalaiset matkaajat kertoivat jonottaneensa rajalla kuusi tuntia, toinen autollinen yhdeksän tuntia. Pisimmillään jono on ollut yli 20 tuntia ja grillit olivat olleet kuumina tien varrella - albaanit osaavat jonoihin varautua. Rajatarkastuksia hidastavat vielä albaanien tavaraa täynnä olevat autot, jotka tietenkin tarkistetaan hartaudella.

Kotorissa teimme opastetun kävelykierroksen vanhassa kaupungissa, 45 mns. Pitempään ei olisi jaksanut, oli sen verran kuuma ja liikaa isoja ryhmiä. Rohkaisen ihmisiä matkustamaan ja tutustumaan uusiin paikkoihin ja kulttuureihin. Samalla toivon paikallishallinnoilta kovempia otteita liikaturismin hillitsemiseen esimerkiksi matkustajamääriä rajoittamalla tai kunnollisilla matkustajaveroilla. Sekä tietenkin omistaan pitäisi pitää huolta; turistit eivät saisi häiritä paikallisten asukkaiden arkea. Mutta valitettavasti raha edellä usein mennään.

Kävelimme kissapuiston läpi ostarille. Matka hieman hidastui, pitihän suloisia kissanpentuja ihailla ja vähän leikittää. Oli lohdullista nähdä eläinlääkärin vapaaehtoistyönään lääkitsevän kissoja. Toivottavasti kissoille löytyy rakastavat kodit.

Ostarilla oli ihanan viileää! Oli jo nälkä, lounaaksi pastaa ja kollegalle pannukakkuja. Matkalla satamaan vielä jäätelöä jälkiruuaksi. Näillä jaksaa merimatkan takaisin kotiin Dubrovnikiin.

Elafitisaaret, Kroatia

Koločep - Sipan - Lopud

Rauhallinen aamu ja kymmeneksi satamaan. Ennen satamaa oli laskeuduttavana x+1 askelmaa rappuja. Ja kotimatkalla sitten sama ylöspäin. Gruzin satamassa M/S Regina Marisin henkilökunta toivotti iloisesti tervetulleeksi laivaan. Lippua pyysivät, ei ollut. Sanoin olevani matkatoimiston edustaja ja heidän ilmeensä kirkastuivat: aaah, sinä olet se kasvissyöjä! Ilmeisesti olen harvinaisuus täällä lihansyöjien mekassa. (Meriretkeen siis kuuluu lounas, joka mulle oli tilattu etukäteen. Ei ollut kummonen.) Tänään seilataan kolmelle saarelle Dubrovnikin edustalla. Saaret kuuluvat Elafitin 13:n saaren ryhmään ja nämä kolme saarta ovat ainoa asutut.

Koločepin saarella ei ole autoteitä. Asukkaita on 230 henkilöä. Tunnin tauon aikana kävin reippailemassa St Nikolan kappelilla ja hautausmaalla. Kappeli on tiettävästi rakennettu 1000-luvulla ja 1200-luvulla se on ollut osa paikallista luostaria. Suloinen on.

Veikkaan, että saarella on enemmän vainajia kuin eläviä. Kysyin asiaa tekoälyltä ja näin se vastasi: Oma paras arvio on, että Koločepin saarelle on historian aikana haudattu yhteensä noin 3 000–5 000 ihmistä.

Sipanin saari oli saarista tylsin. Vaikka tauko oli vain tunnin mittainen, ei sitä meinannut saada kulumaan. Vesi oli kristallin kirkasta ja pohjassa majaili merisiilejä runsain mitoin.

Kolme tuntia Lopudin saarella, tuntui pitkältä ajalta. Täällä voi mennä hiekkarannalle, istua terassilla kahvilla tai drinkillä, vierailla kirkoissa... Onhan siellä myös upea kasvitieteellinen puutarha. Lähdin nousemaan kiviportaita saaren keskiosaan ja siellä St Lukan kirkolle. Luulin pääseväni kirkkoon mutta puolen tunnin kapuamisen jälkeen huipulla odotti pelkät rauniot. Onneksi siellä oli varjoisalla seinustalla penkki, jolle pistin pitkäkseni. Otin tirsat vilvoittavassa tuulessa.

Nämä pienet saaret ovat niin kauniita ja niiiiin tylsiä! Ja täällä Kroatiassa tietenkin myös kalliita. Tuskin tarvitsee toista kertaa tänne tulla. Mutta jos joku meriretkeä miettii, kyllä tänne kerran elämässä voi tulla.

P.S. Retkessä ja saarissa ei ole mitään vikaa. Minä olen huono retkeilijä.