elokuuta 16, 2026

Korčula, Kroatia


Korčulan saarikierros

On mukavaa saada vieraita Suomesta. Se rikkoo arkista rytmiä ja silloin katselee ympäristöä muitten näkökulmasta. On myös antoisaa tutustua paikkoihin yhdessä, yksin kokee asiat ja paikat ihan eri tavalla. Ja tietysti pidemmillä automatkoilla helpottaa kun on useampi kuski.

Aamulla suuntasimme Orebić'in satamaan, josta lautta lähtee Korčulan saarelle ja Korčulan kaupunkiin. Varauduimme jonottamaan lautalle, onhan nyt vilkkain sesonkiaika. Olimme satamassa kello 9.59, tie oli tyhjä ja ajoimme suoraan lauttaaan. Jipiiii! Paikallisten peloittamista pitkistä jonoista ei ollut tietoakaan. Auto lauttaan, rampit ylös ja lautta kohti Korčulaa. Lautta irtosi satamasta, kääntyi keskellä lahtea ympäri ja rantautui Korčulan satamaan. Kauaa siinä ei mennyt.

Auto parkkiin vanhan kaupungin kupeeseen ja aamiaiselle. Korčulan vanha kaupunki on pieni ja suloinen. Pääkatu on kukkulan huipulla ja kapeat sivukujat johtavat alas rantaan. Kiertelyä ja ihastelua vanhassa kaupungissa muitten turistien seassa. Täälläkään ei enää paikallisia juuri asu, kuten ei muissakaan suosituitten kohteitten vanhoissa kaupungeissa ja keskustoissa. Asunnoista on tullut turistien majapaikkoja. Turisteja en niinkään moiti. Paikallisten päättäjien tulisi pitää huolta asukkaistaan niin, ettei turismi pilaa paikkoja ja paikallisten arkea.

Ennen kuin matka jatkuu, täytyy maksaa parkkimaksu. 60 euroa! Pieni järkytys ja nopea hyväksyntä - se on mitä on. Puomi ei kuitenkaan nouse, emme pääse ulos. Virkailija tulee ja sanoo, ettemme ole maksaneet parkkimaksua. Ei kun uudelleen automaatille ja selvittämään aiempaa kuittiamme. Selviää, että kahdeksan euron parkkimaksu on todellakin maksamatta. 60 euron maksu on hylätty ja virheellinen. Huh huojennusta!

Saarella on pituutta noin 50 kilometriä. Lähdemme ajamaan Pupunatin kautta saaren pohjoisosaan. Korčulassa on paljon pieniä viinitarhoja ja Pupunat on saanut nimensä viininlehdestä. Pupunatin keskustassa on kirkko - tietenkin - ja Michelin suosittelema Konoba Mate-ravintola. Vielä ei ollut meillä lounasaika, joten jatkoimme matkaa eteenpäin.

Ohitamme laajan maastopaloalueen. Puiden rungot ovat hiillostuneet aivan mustiksi. Visuaalisesti maisema näyttää hienolta mutta todellisuudessa tuhot ovat karseat. Palo riehui täällä heinäkuussa ja sammutustöissä oli kaikki Dubrovnikin ja lähikuntien sammutuskalusto. Onneksi kukaan ei menettänyt kotiansa eikä henkeään. Pieniä sponttaanisti syttyviä paloja täällä on useita; onneksi monet niistä myös sammuvat sponttaanisti.

Vela Lukaan tulessamme meillä on jo nälkä. Lounastauko satamaravintolassa ja sen jälkeen pieni kävely uneliaassa kaupungissa. Lämmintä on noin 35 °C, joten en ihmettele että ihmiset pysyttelevät sisällä. Rantapromenadilla on satoja hienoja mosaiikkilaattoja. Vanhimmat ovat vuodelta 1968, jolloin Luka Mozaika-projekti sai alkunsa. Aluksi taiteilijat tekivät mosaiikkeja, sitten koululaiset ja nykyään turistitkin pääsevät osallistumaan projektiin. 

Käymme tankkaamassa ja lähdemme etsimään uimarantaa. Pysähdymme Blatossa ja käymme ostamassa jäätelöt. Kävelemme kylän raittia ja istahdamme puistoon syömään jätskit. Jatkamme pieniä, kapeita, mutkikkaita, ylös ja alas meneviä teitä ja toivomme ettei ketään tule vastaan. Ja ettei tien - tai sen tapainen - johda umpikujaan. 

Suuntamme länsirannikolle ja pidämme uimatauon Prizbassa. Tai osa pitää vain tauon. Rannat täälläkin ovat pikkukivirantoja ja veteen on ikävää mennä ilman uimakenkiä. Kivet ovat terväviä, inhoan näitä rantoja. Mutta vesi on lämmintä.

Ajamme maaseutumaisemissa Smokvican ja Čaran kylien ohi. Viinitarhat ja oliivilehdot täyttävät laakson. Nousemme näköalapaikalle ja pysähdymme ihailemaan kaunista ja vehreää saarta Adrianmerellä. Jätämme jäähyväiset Korčulalle, suuntaamme satamaan ja lautalla Orebic'in kautta kohti Dubrovnikiä. 

Korčula vanha kaupunki.
Pupunat ja ravintola Konoba Mate.
Maastopaloalue.
Vela Lukan mosaiikit rantapromenadilla.
Blaton bussiasema.
Prizban uimaranta.
Korčulan saari.

elokuuta 11, 2026

Cavtat, Kroatia


Cavtat, kylä jossa aika pysähtyy

Autolla ei pääse kylälle vaan auto tulee jättää isolle parkkipaikalle kylän laidalle. Ensinäkymä on karu ja kuuma asfaltti. Kun kävelee parkkipaikan läpi, alkaa kaunis rantareitti havupuiden varjossa. Tänään on kuuma, taas, +33°C. Pitkästä aikaa käy vilvoittava tuuli, mahtavaa! Myös meri virkistää. Täällä ei ole hiekkarantoja. Ihmiset ovat vallanneet kallioita ja lahden poukamia rantapäivän viettoon. Myös rantapetejä on saatavilla seitsemän euron hintaan, Copacabanan rannalla pedista saisit pulittaa 80 euroa.

Kun rantareitti loppuu, alkaa kylän rantabulevardi. Sen varrella on kahviloita ja ravintoloita, muutamia kauppoja ja kirkkoja. Piipahdettiin Franjevački samostan -kirkossa. Siellä voi rukoilla Pyhä Antonius Padovalaista auttamaan kadonneen tavaran löytämisessä tai vaikeuksissa olevien puolesta. En rukoillut.

Satamassa on toinen toistaan upeampia jahteja ja veneitä. Täältä kulkevat myös vesitaksit Dubrovnikiin. Syön rantaravintolassa parhaimman aterian aikoihin: grillattua meriahventa grillattujen vihannesten kera. Tarjoilija tulee pöytämme päättyyn ja ruotii kalan minulle valmiiksi. Kalan päälle hän lorauttaa ihanaa oliiviöljy-paprika-valkosipulikastiketta. Tunnen itseni hemmotelluksi. Kun saan lautasen eteeni, viereeni istahtaa kissa. Se ei liikahdakaan, vaikka jätän se huomiotta. Lopulta hellyn ja annan sille viimeiset kalan rippeet lautaseltani. Tyytyväisenä se nuolee viiksensä ja siirtyy seuraavaan pöytään.

elokuuta 04, 2026

Dubrovnik, Kroatia

Tänään pekarasta tarttui matkaan pinaatti- ja kirsikkapiirakat.

Mišha pääsi aamulla yllättämään minut, kun olin poistumasss kotoa. Aina kun se tulee huomaamatta, tiedän sen olevan karkuteillä. Mikäli se tulee luvan kanssa, iloitsee se näkemisestäni haukkuen ja hyppien. Mišha on ovela bichon frisé -pentu. Kohta jo Mišhan emäntä - ja minun vuokraemäntäni - Anamarija, ryntää ulos. Pahoittelee. Ei minua haittaa. Mišha on suloinen ja pehmeä pikkupirulainen.

Jäämme Anamarijan kanssa juttelemaan niitä näitä. Pian keskustelu ajautuu Kroatian itsenäisyyssotaan ja Jugoslavian aikaan. Anamarija kertoo olleensa 18-vuotias sodan alettua. Hänelle, ja varmasti kaikille muillekin osallisille, sota on jättänyt syvät traumat; aivan kuin se olisi ollut eilen. Asumme sairaalan lähellä ja sinne ambulanssihelikopteri vie päivittäin potilaita. Tämä - ja ohilentävät lentokoneet -  laukaisee Anamarijan trauman; joka päivä hän kokee sodan kauhut uudelleen. Kun hän kertoo kokemastaan, meille kummallekin tulee kylmät väreet. Hän sanoo tuskin koskaan pääsevänsä turvattomuuden tunteesta, jonka sota häneen jätti.

Tällä viikolla meillä on vuoron vaihto. Yksi kollega palaa kesälomaltaan Dubrovnikiin ja toinen lähtee kesälomalle. Minä jään tänne. Tosin päästän kollegan kotiinsa (jossa nyt siis asun)  ja muutan viereiseen asuntoon. Onpahan jotain vaihtelua minullekin. Joudun jättämään jäähyväiset kahdeksalle kilpikonnalle, jotka asustavat takapihan puutarhassa appelsiinipuiden katveessa. Uusi terassini on etupihalle, jossa on Anamarijan vihannestarha ja viikunapuut.

Pekara oli ensimmäinen kroatian sana, jonka opin. Nykyäänkin kun puhun leipomosta - suomeksi tai englanniksi - käytän sanaa pekara. Täällä on baarikahviloita, barcafe, jotka ovat päivällä kahviloita ja illalla baareja. Mitään kahvileipää siellä ei kuitenkaan ole tarjolla, joten on ihan ok käydä ostamasta pekarasta piirakka tms. ja mennä baarikahvilaan kahville ostoksensa kanssa. Ihana tapa; kaikki hyötyvät.



elokuuta 02, 2026

Mostar, Bosnia ja Hertsegovina


Uimahyppyjä ja graffiteja

Lauantai on Mostar-päivä. Onneksi tällä kertaa minulla oli pieni ryhmä mukana, kaupunkiin odotettiin väentungosta ja sillan sulkemista. Mostarissa on yleensäkin tungosta mutta tänä viikonloppuna täällä on myös  nuorisoleiri sekä juomayhtiö Red Bullin vuotuinen hyppykilpailu. Kilpailu on nyt 11:ttä kertaa, kun taas kaupungin oma hyppykilpailu järjestettiin tänä vuonna 450:ttä kertaa. Hypyt hypätään Mostarin kivisillalta, joka on kaupungin maamerkki. Pudotusta Neretvajokeen on 24 metriä mutta Red Bull on rakentanut sillalle viisi metriä korkean hyppytornin, joten siitä matkaa jokeen tulee 29 metriä. Koska Neretvajoki saa alkunsa korkealta vuoristosta, on vesi läpi vuoden noin 12-asteista

Olin melkein pettynyt kun väkeä oli liikkeellä niin vähän - ehkä tähtäsivät paikalle vasta myöhään iltapäivällä, jolloin kisa alkaa. Siltakin suljettiin vasta vierailumme jälkeen. Opastuksen jälkeen mulla on vapaa-aikaa 2,5 tuntia. Yleensä käyn leipomosta jotain suolaista - piirasta, bagelia tai burekia - ja menen kahvilaan nauttimaan ne kuuman kahvin kera. Teen myös ruokaostoksia täällä, ruoka on melkein puolet halvempaa luon Dubrovnikissa. 

Viihdyn paremmin varsinaisen keskustan alueella kuin historiallisella basaarialueella. Täällä pääsee paikalliseen tunnelmaan ja täällä saa olla rauhassa asiakkailta. Tänään bongailen graffiteja, niitä löytyi mukavasti. Matkalla bussille ostin lasillisen mehua pikkutytöltä, joka myi sitä pienellä kujalla kotitalonsa edessä. Ilahduimme molemmat kaupoista. Mulla alkoi jo ollakin jano, olihan Mostarissa lämpöä +43 °C.

heinäkuuta 29, 2026

Dubrovnik, Kroatia


Vapaapäivän iloja

Vihdoinkin, kuukauden täällä olemisen jälkeen, pääsin käymään kauppahallissa. Kauppahalli - tai eihän se halli ole - on enemmänkin katettu tori ihan paraatipaikalla Gruzin satama-altaan laidalla. Tänään täällä ei kalakauppiaat olleet paikalla, ovat yleensä perjantaisin. Myös Adrianmeri on ylikalastettu, eikä kalastajilla mene täällä hyvin. Vihannesmyyjillä on pienet pöydät ja pienet valikoimat. Kaikki näyttää mukavan kotikutoiselta. Hintoja en erityisemmin katsellut. Tiedän, että ne ovat kovat, ostin siitä huolimatta kaiken mitä tarvitsin. Korianteri on tuote, jota ei Välimeren maissa näy, eikä näy täälläkään. Sen sijaan ostin pari nippua persiljaa. Ostin testattavaksi pinaatin tapaista lehtivihannesta, jonka paikallinen nimi ei kerronut minulle mitään. Kotimatkalla, ennen paria sataa rappusta, kävin kahvilla cafe Amicissa, josta on tullut (sijaintinsa vuoksi) suosikkikahvilani.

Nyt cafe Amici sai vahvan kilpailijan. Vanhan kaupungin ulkopuolella on iiiiiihana cafe KAWA. Kun astuin sisään, tuntui kuin olisin saapunut Berliiniin tai Brooklyniin. Tällaista paikkaa olen täältä etsinyt; rentoa ja hieman boheemia. Nyt sen löysin. KAWAsta tuli kertaheitolla uusi suosikkini.

Aloitin kroatian kielen opiskelut Zagrebin yliopistossa. Alku on työlästä ja puhumisen aloittaminen pelottavaa. Tänään kuitenkin rohkaisin itseni ja ostin bussiliput kioskista kroatiaksi: Dobro jutro, mogu li dobiti, dvije autobusne karte. Hvala!

heinäkuuta 26, 2026

Lokrum, Kroatia


Lokrum - Game of Thronesia ja riikinkukkoja

Kuumana päivänä lyhyt, noin 15 minuutin merimatka Lokrumin saarelle  yllättävän väljässä veneessä tuntui rentouttavalta, rauhalliselta ja vilvoittavalta vanhan kaupungin tungoksen ja kuumuuden jälkeen. Dubrovnikin vanha kaupunki on parhaimmillaan mereltä katsottuna. Kaupungin muurit näyttävät jykeviltä ja siltä, ettei niitä kaada mikään. No, ei aivan kaatanut mutta Kroatian itsenäisyyssodan aikana, vuosina 1992-1993 tehdyt pommitukset vaurioittivat pahoin sekä muureja että vanhaa kaupunkia. Sodan jälkeen vanha kaupunki kunnostettiin ja sitä pidetään yhtenä maailman onnistuneimmista restaurointihankkeista.

Kaupungin suojeluspyhimys Sveti Vlaho turvasi merimatkaamme Lokrumin saarelle. Virallisesti Lokrum on metsäkasvillisuuden erityisluonnonsuojelualue, ja koko saari on suojeltu. 30 euron lauttalippuun sisältyi matkojen lisäksi luonnonsuojelumaksu, jonka tuotoilla ylläpidetään saarta ja huolehditaan mm. saarella asuvista riikinkukoista. Tavallisten uimarantojen lisäksi saarella on nudistiranta (en käynyt) sekä suolavesiallas eli Kuollutmeri. Allas on yhteydessä Adrianmereen maanalaisten halkeamien kautta, joten vesi vaihtuu jatkuvasti. 

Kukkulalla kohoaa pyöreä linnoitus, Fort Royal. Matkaa sinne olisi ollut jyrkkää nousua noin 20 minuuttia. Pääsin puoliväliin ja päätin istahtaa kalliolle syömään eväitä ja ihailemaan riikinkukkoja. Sitten palasin portaita alas ja upeat maisemat vanhaan kaupunkiin jäivät minulta tästä perspektiivistä näkemättä.

Oma suosikkipaikkani saarella oli vanha luostarialue - tai pikeemminkin sen rauniot. Benediktiiniläismunkit perustivat luostarin saarelle vuonna 1023, siis yli tuhat vuotta sitten. Aika huikeaa! Luostarissa ja sen ympäristössä on kuvattu fantasiasarja Game of Thronesin kuvauksia. Luostarissa on näyttely aiheesta ja sinne on jätetty kuvauksissa käytetty rautavaltaistuin. Siihen sarjan fanit sitten jonottivat ja nappasivat selfiet istumassa valtaistuimella hallitsijan tavoin. 

Ymmärrän, että Game of Thrones tuo saarelle paljon faneja ja vierailijoita, mutta ehkä saari pärjäisi ilman heitäkin. Mieluummin olisin nauttinut luostarin autenttisesta ilmapiiristä ilman fantasiahömppää. Olen buumeri.

heinäkuuta 19, 2026

Ston, Kroatia



Muurikävelyä Stonin kaupungissa

Stonin keskiaikainen linnoituskaupunki yllätti minut viehättävyydellään. Vanha kaupunki on kaunis ja siisti. Kävelykadut, portaat, muurit, suola-altaat ja kanavat tekivät kaupungista monipuolisen ja kiinnostavan. Ston on täynnä historiaa ja tarinoita. Maailman toiseksi pisin (?) muuri - Kiinan muurin jälkeen (yllätys, yllätys) - kulkee Stonista Mali Stoniin eli pikku-Stoniin. Alkujaan muurilla on ollut pituutta 7,5 kilometriä, mutta muuri on osittain sortunut ja nyt pituutta on jäljellä 5,5 kilometriä. 

Vuosittain muurilla juostaan Ston wall Marathon, joka on oikeastaan vain puolikas maraton, 21,1 km. Juoksureitti kulkee muurien lisäksi myös vuoristoisessa maastossa. Kävin juoksun sijaan muurikävelyllä. Sen verran että voin sanoa käyneeni. Oli kuuma päivä, aurinko porotti täydeltä taivaalta. Muurille pääsy oli pelkkää nousua ja portaita portaiden perään. Mutta upeat näkymät yli kaupungin ja suola-altaiden maksoivat vaivan.

Tämän lisäksi kaupunkia ympäröi toinen muuri, jonka tehtävänä oli keskiajalla suojella Stonin arvokkaita suola-altaita, ei itse kaupunkia. Suolalla käytiin kauppaa ja hintaa suolakilolla on ollut enimmillään päiväpalkan verran. Suolaa kutsutaanikin valkoiseksi kullaksi. Edelleen Stonissa myydään siellä kuivattua merisuolaa 2-4 euron kilohintaan. Parempaa versiota, Fleur de Sel (suolakukka), myydään noin 160 euron kilohintaan. En ostanut.

Lippikseni ja erityisesti siinä oleva punainen tähti provosoivat paikallisia vanhoja isäntiä. En ollut juurikaan ajatellut asiaa aiemmin, eikä lippikseenni liittynut mitään erityistä sanomaa. Vasta kun kaksi miestä nimitti minua vihaisesti kommunistiksi, ymmärsin että lippiksellä on täällä ihan eri merkitys kuin jossain muualla. Punainen tähti on ollut kommunistisen Jugoslavian kansanarmeijan tunnus ja ymmärrettävästi se voi herättää tunteita vanhemmissa ihmisissä. Toisaalta punainen tähti voidaan nähdä myös antifasismin symbolina. Niin tai näin, laitoin lippiksen reppuuni ja annoin auringon paistaa kasvoilleni.