Italia-Sveitsi-Lichtenstein-Itävalta-Saksa

Seitsemän tuntia, 300 kilometriä ja viisi maata

Lähdimme Italiasta iltapäivällä noin kahden aikoihin ja majapaikkaamme Saksassa pääsimme illalla yhdeksän maissa. Siihen välille mahtuu Sveitsi, Liechtenstein ja Itävalta.

Italian Verbaniasta ajoimme Maggioren järven länsipuolta, hienoja olivat maisemat. Järven rannalla oli isoja huviloita ja satamissa hienoja purjeveneitä. Alpit näkyivät mahtipontisia taustalla. Puolisen tuntia ja olimme jo Sveitsin puolella. Pysähdyimme Bellonzonan kaupungissa ja kävimme ostamassa lounasta paikallisesta Migros-marketista; minulle linssisalaattia ja appelsiinimehua. Olimme italian kielisessä Sveitsissä, olipa outoa. Aiemmin olin ollut saksan kielisessä Sveitsissä ja nyt tuntui että olen ihan eri maassa. Vältimme tietulleja, joten ajoimme pikkuteitä moottoritien sijaan. Maisemat olivat varmaan miljoona kertaa hienommat kuin moottoritiellä. En vaan voi tarpeeksi hehkuttaa Alppien upeutta!

Sveitsistä kohti pohjoista ja Lichtensteinia. Pieni huoltotauko Coop-huoltoasemalla. Autojen mustien rekisterikilpien ihmettelyä ja pohdiskelua Lichtensteinin historiasta. Pituutta maalla on vajaat 25 kilometriä, ja sen ohi hurauttaa huomaamattaan. Ilta alkoi jo hämärtää, kun saavuimme Itävaltaan. Maisemia ei juuri näkynyt, ainoastaan valopilkkuja siellä täällä. Viisikymmentä kilometriä ja olimme Saksassa.

Majapaikkaamme, Allgäu Meadow Ranch,  saavuimme illalla vähän ennen yhdeksää. Ranchilla oli hevostalli, haju toivotti meidät tervetulleiksi jo kaukaa. Ihana maalaismajatalo; siistit, tilavat huoneet ja kaikki tarpeellinen saatavilla. Pimeässä ei paljon pihaa nähnyt, aamulla sitten.

Kilometrejä tälle päivälle kertyi alle kolmesataa, uskomatonta. Kyllä noilla pienillä vuoristoteillä saa aikaa näköjään kulumaan ja bensaa palaa. Matkaseurana mulla on kaksi suomalaista nuorta miestä, jotka palailevat pohjois-Italiasta kahden kuukauden etätyöskentely/hiihtoreissultaan. Matka sujui rattoisasti ja jatkuu huomenna Saksan autobahn'alla kohti Berliiniä.

Schaan, Lichtenstein.

Lähdin aamulla aikaisin, kun vielä oli viileää, ulkoilemaan Schaanin itärinteille. Ei tarvinnut  kävellä kun vartti, niin saavuin pikku-Heidin maisemiin, avarille niityille, joilta kellon kilke kuului jo kauas. Vuohiahan siellä. Maisemat olivat sanoinkuvaamattoman kauniit ja lisäksi se rauha; tapasin parin tunnin kävelyn aikana vain yhden ihmisen, koiran ja lauman vuohia.

Puolilta päivin lähdin kylälle etsimään pankkiautomaattia. Valuutta täällä on Sveitsin frangi. Ja kieli saksa. Schaanista löytyy yksi pankkiautomaatti, kolme(!) teatteria, yksi leffateatteri ja monta kirkkoa. Kirkonkellot löivät puolen tunnin välein  ja yöllä se muistutti ikävästi unettomuudesta. Vaduzissa on kiitelty taidemuseo, jossa esitellään Lontoon Tate museon kokoelmia. Turisteja ei juuri näy, ja herätän huomiota minne menenkin. Outoa. No, eihän täällä ole mitään nähtävää, ja jos tulee Lichtensteiniin, kannattaa mennä vuorille vaeltamaan tai hiihtämään. Täällä on hyvin merkattuja reittejä ja niitten varrella voi myös yöpyä. Majapaikat eivät ole mitään erämaamökkejä vaan muistuttavat lähinnä luksushuviloita.

Kohta hyppään bussin, jolla pääsen Ranskan puolelle Buchsin juna-asemalle. Sieltä juna Zurichiin, josta matka jatkuu Adrienin kyydissä Geneveen. 

Schaan, Lichtenstein 

Halusin nähdä maan, jossa ei ole mitään nähtävää. Lichtenstein. Etsin alunperin kyytiä Strasbourgista Zürichiin ja löysin Guilleaumen, jonka määränpää oli Buchs, jonne hän matkasi Lichtensteinin läpi. Varasin siis hotellin Scheenistä, joka on Lichtensteinin  suurin kaupunki. Asukkaita siellä on 5 748. Toiseksi suurin kaupunki ja pääkaupunki Vaduz, sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Schaanista. Ja asukkaita siellä on 5 342.

Ihan hullu fiilis, aivan kuin olisi saapunut Polvijärvelle - tosin täällä taitaa olla muutama Porsche enemmän. Lichtensteinissa on kuulemma eniten autoja per asukas koko maailmassa. Mutta sunnuntai-ilta on todella rauhallinen, vain muutama satunnainen kulkija. Ilta-aurinko valaisee upeasti lumihuippuiset vuoret. Täälläkin sää on yllättänyt ja heinäkuussa on vuorilla satanut lunta. Sitä ei kuulemma tapahdu usein.

Hotellini on kuin suoraan Psykosta. Se sijaitsee rinteessä, hieman kylänraitilta vuorille päin. Ovi on lukossa ja pitkään soitettuani ovikelloa, mies tulee avaamaan, tivattuaan ensin nimeäni. Hotelli näyttää aivan aavemaiselta; valot ovat pois päältä, huonekalut on kasattu nurkkaan, eikä ketään näy missään. Mies ojentaa minulle kirjekuoren ja sanoo, että kaikki ohjeet on siinä ja huoneeni löytyy toisesta kerroksesta. Sitten hän vaan häipyy. Kuljen yksin hiljaisia käytäviä huoneeseen, joka on parhaat päivänsä nähnyt aikapäiviä sitten. Mutta ei se mitään, siistiltä näyttää ja parvekkeeltani on huikaiseva näkymä vuorille.

 Nyt kylälle illalliselle ja huomenna katsomaan "ei mitään".