Khartum-Karima-Wadi Halfa, Sudan

Teehetki puistossa muovikalusteilla, mutta kattauksesta ei tingitä.

Rajan ylitys Etiopiasta Sudaniin oli kuin siirtyminen Suomesta Venäjälle pari vuosikymmentä sitten. Tuntui kuin olisi menty vuosikymmeniä ajassa taaksepäin. Vuoristo jäi taakse ja maasto muuttui tasaisen tylsäksi. Värimaailmakin muuttui ruskean-punaisesta vaalean hailakan keltavihreäksi. Sudan on muslimimaa ja vastaantulevat miehet ovat pukeutuneet pääosin vaaleisiin kokopitkiin kaapuihin ja turbaaneihin. Naisia ei kaduilla paljoa näe, vain miehiä ja lapsia, poikalapsia siis.

Khartum poikkesi selkeästi muista käymistämme Afrikan maista, autokanta on uutta ja kallista ja rakennukset ovat moderneja ja isoja. Ollaan selkeästi jo pohjois-Afrikassa, täällä näkyy voimakkaasti arabivaikutus mm. ihmisten ulkonäössä, pukeutumisessa ja rakennuksissa. Useat naiset on hunnutettuja päästä jalkoihin mustiin kaapuihin ja monella on vielä tummat hanskatkin kädessään.

Khartumista pohjoiseen mentäessä kohtasimme kuuman ja polttavan Saharan. Hiekka on melkein oranssia ja kuuma tuuli puhaltaa puuskittaisesti bussin kylkeen. Tie on suora ja hyväkuntoinen, tosin montaa vastaantulijaa tiellä ei näy. Yllättäen tällä tiellä olemme joutuneet ensimmäistä kertaa aikoihin poliisien pysäyttämiksi ja tietulliakin jouduimme maksamaan 170 puntaa eli noin 25 euroa. Khartumista pois pääsemiseen meni toista tuntia. Juutuimme liikenneruuhkaan bussiaseman tienoilla. Sekä ihmisiä että pikkubusseja tuntui olevan loputtoman paljon. Siinä ruuhkassa seisoessamme ehdin opettelemaan sudanilaiset numerot autojen rekisterikilvistä ja muutamat kirjaimetkin tai oikeammin äänneasut. Mielenkiintoista, kun kastematojen näköiset koukerot saavat merkityksen.

Sudan mainosti itseään rajalla "maailman ystävällisimmät ihmiset" -lauseella. Ehkä vain Myanmarissa olen kohdannut vieläkin ystävällisempiä ihmisiä. Aluksi meitä varoitettiin valokuvaamasta julkisia paikkoja ja ihmisiä - puhuttiinpa jopa kuvausluvan hankkimisen välttämättömyydestä, mutta ihmiset ovat suhtautuneet valokuvaamiseen positiivisesti. Ja silloin kun he eivät halua itseään kuvattavan, ilmaisevat he sen hillityn ystävällisesti. Täällä kukaan ei ole pyytänyt rahaa kuvaamisesta, kuten muissa maissa, enkä kohdannut yhtään aggressiivista ihmistä. Muslimimaana Sudanissa on täysi alkoholikielto, eikä viinaa saanut hotelleistakaan. Tosin pimeitä pulloja on saatavilla, huikeaan hintaan. Muslimimaissa tuntuu turvalliselta liikkua pimeälläkin, koskaan ei tullut uhkaavia tilanteita. Tosin miesten katseet ovat välillä aivan liian tunkeilevia.

Khartum, Sudan

Ajokin musta päivä. Eilen aikainen startti Gonderista, Etiopiasta kohti Sudanin rajaa viivästyi parilla tunnilla - Ajokki ei käynnistynyt. Ei kun luukku auki ja Jani remppahommiin. Laturissa oli ongelma, joka oli onneksi korjattavissa pikaliimalla. Joten Teemu aamukävelylle etsimään pikaliimaa lähikaupoista ja - rakennuksilta. Ei ollut niin helppo homma kun kuviteltiin, kesti tovin, ennenkuin pikaliimaa löytyi ja Ajokki saatiin taas ajokuntoon.

Pari tuntia matkattuamme Etiopian vuoristoisilla teillä, kaasu hirtti kiinni ylämäessä. Siispä kiviä renkaitten alle ja jälleen kerran luukku auki ja hommiin. Ajokki pysähtyi kauniille paikalle ja meillä oli reilusti aikaa ulkoiluun ja valokuvaamiseen. Bussi saatiin sen verran kuntoon, että pääsimme jatkamaan matkaa seuraavaan kylään. Pidimme ensin lounastauon, jonka jälkeen Janin piti vaihtaa varaosa Ajokkiin. Kylän lapset olivat varsin levottomia ja tunkivat itsensä väkisin bussiin; tätä ei ole muualla tapahtunut. Siksipä päätimme jatkaa matkaa kylän ulkopuolelle, rauhallisempaan paikkaan. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun pikavuoro jatkoi matkaa edellä aikataulusta.

Istuimme paikallisella huoltoasemalla auton korjaamisen ajan. Kylän miesten suurin ajanviete taitaa olla khat-lehtien pureskelu. Huoltoasema toimi khatin myyntipisteenä ja pienen pussin khatia sai yhdellä birrillä eli viidellä sentillä. Kävimme tuhlaamassa viimeiset Etiopian rahat kylän ravintolassa, ostimme seitsemän pulloa kylmää vettä mukaan. Ravintolaa oli hieman vaikea löytää, sillä "terassi" muistutti enemmänkin karjapihaa, kuin ravintolaa. Kanat juoksivat ympäriinsä ja toistakymmentä vuohea seisoi tai makasi pihalla. Pihalla oli myös sänkyjä, joissa miehet makoilivat khatpöhnässään - aika villiä menoa.

Pääsimme rajalle monta tuntia myöhässä, viime tipassa, juuri ennen rajan sulkeutumista. Passi- yms. muodollisuudet sujuivat kohtalaisen nopeasti, vaikka monella luukulla jouduimmekin käymään. Ensivaikutelma sudanilaisista oli positiivinen; ihmiset olivat todella ystävällisiä ja rentoja, ja kuitenkin tehokkaita, että hommat hoituivat jouhevasti.

Jälleen muutaman tunnin ajon jälkeen ilmeni ongelma. Renkaista kuului ylimääräinen ääni, kuin betonimyllyn jauhantaa. Ei kun porukkaa ulos autosta juoksemaan bussin viereen ja paikallistamaan ääntä. Joutuipa yksi pikavuorolainen menemään hetkeksi bussin tavaratilaan ajon ajaksi ja tutkimaan mistä ääni tulee. Ääni aiheutti päänvaivaa, sillä mitään vikaa ei löytynyt. Lopulta ääni loppui yhtä yllättäen kuin oli alkanutkin. Se siitä.

Illan jo pimettyä torkahdin penkille tyynyjen päälle. Heräsin huutoon "LIEKKEJÄ! KAIKKI ULOS BUSSISTA". Kolmas kerta toden sanoo. Meidät on kaksi kertaa aiemmin komennettu bussista ulos, mutta onneksi molemmilla kerroilla kyseessä oli väärä hälyytys. Nyt kuitenkin liekit olivat nähtävissä ja savua tuprusi kojelaudan takaa. Ulos siis. Liekit saatiin sammutettua, vika tutkittua ja osittain myös korjattua. Yksi piuhoista oli irronnut,  iskenyt kipinää ja sytyttänyt alla olevat piuhat tuleen. Ei suurempaa vahinkoa, tuulettimat vaan eivät enää toimi. Eilen mitattiin bussissa 42 astetta, tänään lämpötila noussee siitäkin.

Bussissamme on pieni salamatkustaja, ensimmäiset havainnot teimme siitä jo Nairobissa. Yöllä bussissa oli näkynyt liikettä ja aamulla löytyi papanoita todistusaineistoksi. Hetken jo luulimme hiirulaisen kadonneen, kunnes bussista löytyi rikkinakerreltuja keksipaketteja ja mehupurkkeja. Edelleenkin papanoita ja pissaa bussissa on ja haju alkaa käydä sietämättömäksi. On ollut puhetta hiirenloukun ostamisesta, mutta hiiren onneksi olemme siinä asiassa olleet toistaiseksi saamattomia.

Aikamoinen päivä. Pysähdys Al Qadarifin pikkukylään ja hotellia etsimään.  Ei löytynyt. Bussiyö siis. Seitsemän ihmistä kuumassa bussissa, huh huh. Aamulla kömmin ulos bussista likaisena ja rähjäisenä ja menin aamiaiselle viereiseen kahvilaan. Kävin ostamassa tuoreen leivän leipomosta ja söin sen kahvilassa vahvan kahvin kera. Ostin vielä vesipullon ja kun kiitin lähtiessäni, vastasi vieressäni seisonut herrasmies "Thank you for your beauty" eli kiitos sinulle kauneudestasi. :)

P.S. Netti toimii niin ja näin, sen verran hitaasti, etten saanut kuvia ladattua tähän postaukseen.