Dublin, Irlanti

"Historia on painajainen, josta yritän herätä."

En tiedä tarkalleen, mitä James Joyce, irlantilainen kirjailija, tarkoitti tällä lauseella, mutta Irlannissa historia on kaikkialla; kaduilla, puistoissa, rakennuksissa, pubeissa, musiikissa... ja ennen kaikkea ihmisten puheissa. Nykytaidekin peilaa usein enemmän historiaan kuin nykyhetkeen tai tulevaisuuteen. Kun historiallisesta keskustasta lähtee kaupungin laitamille, paljastuu toinen todellisuus. Vuokra-asuntoja on liian vähän ja useat talot ovat todella huonossa kunnossa. Ympäristö on monin paikoin roskainen, töhryjä on  kaikkialla. Vaikka Irlannin taloudessa menee nykyään hyvin, ovat asuntojen hinnat karanneet tavallisten ihmisten käsistä. Varsinkin kolmekymppiset ovat väliinputoajia viimeisen talousromahduksen ja asuntokuplan puhkeamisen jälkeen. Köyhyys näkyy kaduilla, mutta silti irlantilaiset vaikuttavat rennoilta ja positiivisilta.

James Joyce sanoi myös että "love loves to love love" eli rakkaus rakastaa rakastaa rakkautta.

Tässä tämän aamuisen puistobongauksen satoa Royal Hospital´s Kilmainham Gardenista.

 

Länsirannikko, Irlanti

 

Flunssan jälkimainingeissa sekä energiat että keskittymiskyky ovat vähissä. Vaihtoehtoina oli maata päivä hotellihuoneessa tai istua päivä bussissa. Siispä hyppäsin bussiin. Ostin päiväretken länsirannikolle, lähtö aamulla kello 6.40 Molly Malonen patsaalta. Ensimmäiset pari tuntia torkuin bussissa aamuhämärässä ja kuuntelin oppaamme Waynen juttuja Irlannin historiasta. Päällimmäisenä tuntui olevan ajanjakso, jolloin Irlanti oli Iso-Britannian alaisuudessa. Kestihän sitä 800 vuotta ennen Irlannin itsenäistymistä vuonna 1921.

Pidimme aamiaisbreikin Barack Obama Plazalla. Täällä Barack - irlantilaisittain  Barry - nautti irish coffeensa. Ja täältä Obaman esi-isä, kahdeksan sukupolvea taaksepäin, lähti Amerikkaan. Niinpä Obama on irlantilaisten oma Amerikan presidentti.

Ajelimme vihreitten nummien ja pittoreskien kylien läpi rannikolle, Cliffs of Moher'n jyrkänteille. Kalliot ovat vierailluin luontokohde Irlannissa. Alueelle on rakennettu vierailukeskus tyylikkäästi, luontoa kunnioittaen. Se on rakennettu ja maisemoitu kummun sisään; todella hienosti toteutettu rakennuskompleksi. Kalliot ovat UNECO:n maailmanperintökohde ja vierailukeskus on palkittu moneen kertaan arkkitehtuuristaan ja ekologisuudestaan. Paikalliset toivovat kallioiden päätyvän maailman seitsemän ihmeen joukkoon. Ihmeelliset ne ovatkin kaikessa jyhkeydessään.

Lounaaksi fish 'n' chips Doolinin kylässä ja small talkia kanadalaisten, amerikkalaisen ja costaricalaisen kanssamatkustajan kanssa. Rohkeimmat ottivat ruokajuomaksi irish coffeeta - joka on kuulemma tältä alueelta lähtöisin - tai peri-irlantilaista Guinnessia. Minä tyydyin teehen.

Länsi-Irlannissa piisaa kiviaitoja, varmaan miljoona kilometriä! On siinä Paddyllä ollut aikanaan hommaa, kun peltoja raivasi.  Myös linnoja, kirkkoja ja luostareita näkyy yhtenään; sekä raunioina että kunnostettuina. Rakennusmateriaalina on paikallinen limestone eli kalkkikivi. Täällä on kuvattu paljon Hollywood-leffoja. Braveheart on kuvattu Irlannin nummilla, kun taas Star Wars ja Harry Potter on kuvattu kivikkoisella ja kuumaisella Burrenin alueella. 

Pitkä, mutta antoisa päivä. Oli ihanaa saada mielikuvat Irlannin maaseudusta todeksi. Sää suosi, aurinkokin paistoi ja oli täysin tyyntä. Harvinaista sinänsä. Atlantilta viimoo yleensä navakka ja raaka tuuli. Eikä sateetkaan ole täällä kovin harvinaisia.

Cliffs of Moher. Alueella pesii parikymmentä lintulajia, suurimpana lunnipopulaatio.

Burrenin rannikko on laajin kalkkikivialue Irlannissa.

Corcomroen luostari. Tarina kertoo kuninkaan teloittaneen viisi kiviseppää luostarin valmistuttua, etteivät he rakentaisi toista yhtä kaunista rakennusta.

Vessa- ja virvoketauko värikkäässä Kinvaran kylässä.

Dublin, Irlanti

Wellington Bridge, Liffey Bridge, Penny Ha´penny Bridge.... rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ha´pennyn valurautainen kävelysilta valmistui vuonna 1816. Nimensä se sai "half-penny" eli puolen pennin tullista, joka sillan ylittäjiltä perittiin. Tulli oli voimassa sata vuotta.

Dublinissa ei ole näkynyt montaakaan grafittia. Tässä yksi tielleni osuneista.

Da Vincin Viimeisen ehtollisen moderni versio John Byrnen mukaan. Teos on kuvattu Dublinissa ja tavalliset dublinilaiset esiintyvät apostoleina. Teoksen tilaaja, Mick Wallace on intohimoinen Italia-fani ja siitä syystä kuvaan on lisätty mm. jalkapallojoukkue Juventuksen logo ja pelipaita. Löytyykö?

Somebody´s Child eli Jonkun lapsi. Teos tuntuu menevän syvälle irlantilaisten menneisyyteen ja tunteisiin. Teokseen on koottu lasten nimiä, jotka riistettiin (naimattomilta/köyhiltä/sairailta) äideiltään. Katolinen kirkko otti lapset huostaansa ja käytännössä jätti lapset kuolemaan. Teokseen on kirjattu lasten nimet, syntymäajat ja kuoliniät. Edelleenkin keskustellaan kirkon vastuusta ja korvauksien maksamisesta lasten omaisille.

Famine Memorial eli Nälänhädän uhrit on erittäin koskettava teos. Rowan Gillespie kuvaa Irlannin suurta nälänhätää vuosina 1845-49. Tuolloin yli miljoona ihmistä kuoli ja saman verran muutti mm. Englantiin ja Yhdysvaltoihin paremman elämän toivossa.  Erittäin ajankohtainen aihe nykyäänkin.

Kauniita ovia, suorastaan herkullisia.

Kirkko ilman tornia on kuin ihminen ilman päätä. Tosin St. James´n kirkko toimii nykyään viskitislaamona. Hyvä niin; uusi varakas omistaja remontoi rakennuksen 5,7 miljoonalla eurolla ja näin rakennus sai uuden komean lasitornin. Tislaamosta on polku suoraan hautausmaalle.

Dublin, Irlanti

Molly Malone - tarua vai totta?

En muistanutkaan, että Irlannissa on vasemmanpuoleinen liikenne. Ja tunnustan; ennen lähtöä piti tarkistaa, onko maassa käytössä eurot vai punnat. Enkä muistanut sitäkään, että täällä puhutaan myös iiriä - joka on muuten Irlannin ensimmäinen virallinen kieli. Kaikki opiskelevat iiriä koulussa ja se on pakollinen aine ylioppilaskirjoituksissa. Silti kieltä puhuu vain alle 50 000 ihmistä. Irlannissa on yksi täysin iirin kielinen tv-kanava ja näin kioskissa pari iirin kielistä sanomalehteä.

Brysselin lentokentällä Zaventemissa on vieläkin poikkeusjärjestelyjä reilun puolen vuoden takaisen pommi-iskun seurauksena. Terminaaliin jouduimme kulkemaan parkkitalon kautta, kolme kerrosta ylöspäin ja sitten vielä ulkona väliaikaisen telttarakennelman läpi ennen kuin pääsimme sisälle varsinaiseeen lentokenttärakennukseen. Myös sisällä joutuu kulkemaan työmaa-alueen läpi; kuulemma remontilla parannetaan matkustajien turvallisuutta. Turvatarkastuksia oli normaalisti, olin varautunut tiukempiin turvatoimiin. 

Ensivaikutelma Dublinista on vilkas ja rento. Pubeja tuntuu olevat joka toisella nurkalla ja monissa niissä on elävää musiikkia päivittäin. Myös kirjakauppojen määrä tekee vaikutuksen. Ainakin keskustan alueella on paljon kävelykatuja ja näin lauantaina on myös ruokatoreja ja markkinoita. Ja tietenkin monia valtavia katedraaleja, katolisessa maassa kun ollaan. Päivällä tuli kierrettyä pari katedraalia ulkoapäin, illalla täytyy sitten tutustua irlantilaiseen pubikulttuuriin sisältäpäin.