Famagusta, Pohjois-Kypros

Näyttää lomakylältä mutta sitä Varosha ei enää ole. Liki viiteenkymmeneen vuoteen täällä ei ole turisteja ollut, kaikki taustalla näkyvät hotellit ovat tyhjillään.

Famagusta - aavekaupunki

Famagusta on kyllä yksi oudoimmista paikoista joissa olen käynyt. Se kuvastaa ihmisen täydellistä hölmöyttä ja ahneutta. Eihän tämä ensimmäinen - eikä varmasti viimeinenkään -  paikka ole, jossa ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa ja pakenemaan kotiseudultaan. Famagustan kaupungissa sijaitsee Varoshan lomakylä. Se oli -70-luvun alussa rikkaitten ja kuuluisien suosima lomanviettopaikka, 80% Kyproksen hotelleista sijaitsi täällä. Nyt kaikki rakennukset ovat tyhjillään ja niitä on satoja. 

Kypros itsenäistyi Iso-Britanniasta vuonna 1960. Siitähän soppa syntyi. Muutama vuosi meni sopuisassa yhteiselossa kreikkalaisen ja turkkilaisen väestön kesken. Sitten syttyi kolmen päivän sisällissota ja kymmenen vuotta myöhemmin Turkki kaappasi vallan ja perusti vielä yhden valtion lisää: Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan. YK tuli sovittelemaan tilannetta ja on edelleenkin täällä, 50 vuoden jälkeen. Eikä ratkaisua ole edelleenkään näkyvissä. 

Saaren jakautuminen kahteen osaan pakotti ihmiset muuttamaan pois kodeistaan. Väestönvaihto-ohjelmassa 180 000 kyproksenkreikkalaista muutti saaren pohjoisosasta etelään ja vastaavasti 45 000 kyproksenturkkilaista muutti etelästä pohjoiseen. Raja-alue eli Green line tyhjennettiin ja aidattiin; siellä liikkuminen oli kiellettyä. Nykyään alueelle jo pääsee, mutta rakennuksiin ei saa mennä ja kuvaaminen on paikoin kiellettyä. Rannalla on ainoastaan yksi poukama, joka on turkkilaisten sotilaiden virkistyskäytössä. Kaupungin ja lomakylän uudelleen rakentamisesta neuvotellaan aika ajoin, mutta neuvottelut ovat kestäneet niin kauan, että rakennukset ovat ehtineet jo osittain romahtaa. Ei näistä taida enää kunnostettaviksi olla.

Pääkatu on uudelleen asfaltoitu mutta pikkukadut ovat luonnon valtaamia. Fillareita voi vuokrata parkkipaikalta tai sitten ihmetellä kaupunkia kävellen. Kaikki talot on ryöstetty ja tyhjennetty, vain satunnainen kyltti tai ovi voi olla vielä paikallaan. Täällä on hotelleja, pankkeja, ravintoloita, räätäleitä, koruliikkeitä... Jäipä tänne yksi autokauppakin täynnä uusia autoja. Toyota. Autot on viety valtion toimesta varastoon ja siellä liki 50 vuotta vanhat tuliterät edelleen ovat. Taitavat olla jo vintagea ja arvokkaampia kuin olivat uusina.

Pohjois-Nikosia, Pohjois-Kypros

Tunnelma muuttui kun rajan yli astui. Kypros on maantieteellisesti Lähi-Idässä ja täällä se konkretisoituu. Ruoka on maukkaampaa=parempaa (lounas maksoi viisi euroa) ja tunnelma rennompaa. Heti rajanylityspaikalta alkaa ostoskatu, kuinkas muutenkaan. Täällä käy paljon päivävierailijoita, jotka vain piipahtavat pikaisesti jaetun pääkaupungin pohjoisosassa. Kun katua jatkaa eteenpäin, saapuu basaariin eli kauppahalliin. Samat ruuat tällä puolella ovat huomattavasti halvempia kun kreikkalaisella puolella, tosin tällä palkatkin ovat vain 300-400 euroa/kk - ja palkathan maksetaan Uusissa Turkin Liiroissa. Täällä maksuvälineinä käyvät myös eurot. Bensa maksaa kreikkalaisella puolella noin 2,50 euroa ja täällä 1,50 euroa. Monet käyvätkin täällä tankkaamassa ja ruokaostoksilla kreikkalaiselta puolelta.

Kun jatkaa matkaa keskusta-alueelta eteenpäin, alkaa paikallinen asutus. Talot ovat vanhassa keskustassa vanhoja ja rähjäisiä, mutta vähän kauempaa löytyy uudempaa ja siistimpää asutusta. Täältä saa jopa kaupunkifillarin halutessaan käyttöönsä ja laitteet latautuvat aurinkovoimalla. Puistoissa on tohtori Fazıl Küçük patsaita ja häntä täällä kunnioitetaan suuresti. Hän puolusti turkkilaisten oikeuksia kyproksenkreikkalaisia vastaan ja hän toimi turkkilaisten johtajana ja Kyproksen varapresidenttinä Kyproksen itsenäistyttyä Iso-Britanniasta vuonna 1960. Saaren historia on todella monimutkainen ja tulkinnanvarainen. Politiikka on sotkenut arkisen elämän, eikä Kyproksen yhdistymiselle ole tällä hetkellä juurikaan toivoa. Kreikkalaisella puolella ei näe edes punaisia autoja, sillä punainenhan on Turkin väri.

Kuljin kaupungilla, samalla hotellia etsien. Kahdessa hotellissa kävin katsomassa huoneita mutta ne olivat aika tylsiä perushotellihuoneita, hinnaltaan 30-50 euroa/yö. Kolmannella hotellilla tärppäsi. Hotelli henki historiaa ja oli kaunis. Vahingossa olin tullut tohtori Fazıl Küçükin sisaren, Akile Hanimin taloon. Kadun toisella puolella on Fazilin entinen kotitalo, joka toimii nykyään museona. Hotelli Valide Hanim on tyylillä kunnostettu ja siellä on kunnioitettu historiaa. Suurin osa kalusteista ja koriste-esineistä ovat alkuperäisiä, Akilen omistuksessa olleita esineitä.  Ehkäpä nukuin samassa sängyssä jossa myös Akile nukkui aikanaan.

Hotellin värityksestä tuli elävästi mieleeni Ukko-Antti ja vaaleanvihreä traktorimaali.