Näytetään tekstit, joissa on tunniste Islanti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Islanti. Näytä kaikki tekstit

toukokuuta 18, 2017

Reynisfjara, Islanti



Islannin etelärannikolla sijaitseva Reynisfjaran vulkaaninen ranta on noin 2,5 tunnin ajomatkan päässä Reykjavikista. Rannikkoa kehystävät mustasta hiekasta koostuvat rannat, jotka on listattu maailman kauneimpien rantojen joukkoon. Mustan värin kivet ovat saaneet tuliperäisestä maasta ja meri on hionut ne sileiksi. Rannalla on hienoja basalttikivisiä luolia ja seinämiä, joiden kiteiset ja pilarimaiset muodot saavat aikaan ihastunutta ihmetystä.

Rannalla kehotetaan varomaan hiipiviä aaltoja - "sneaky waves" - eikä turhaan; aallot voivat kohota yli 20 metrin korkeuteen ja imaista liian lähelle eksyneen kulkijan mukaansa. Lisäksi hiekka on kuin juoksuhiekkaa ja siihen jää helposti jumiin. Tänäkin vuonna on jo yksi turisti menettänyt henkensä yrittäessään kuvata huikaisevia aaltoja lähietäisyydeltä. Parempi siis ihailla mahtavaa luontoa kunnioitettavan välimatkan päästä.





Sólheimajökull, Islanti



Sólheimajökull - Auringonkotijäätikkö. Hassu nimi jäätikölle. Paikallisten mielestä täällä aurinko paistaa useammin kuin muualla. Tänään ollaan saatu aurinkoa ja sadetta sekä reippaasti tuulta. Eli tyypillinen islantilainen sää; kaikki säätyypit yhden päivä aikana - ja usein vielä lyhyen ajan sisällä. Turhaan eivät islantilaiset vitsaile, että jos et pidä säästä, odota hetki, kohta se muuttuu.

Sólheimajökull- jäätikkö kohoaa harmaan eri sävyissä. Mm. Eyjafjallajökullin tuhka peittää ohuelti sen pintaa ja sävyt muuttuvat jatkuvasti. Jäätikön halkeamista heijastuu kauniin turkoosia sävyjä. Jäätikölle pääsee kävelemään oppaan seurassa, joka tietää ja tuntee jäätikön arvaamattomuuden.

Sólheimajökull-jäätikkö on valtavan Mýrdalsjökull-jäätikön valuma-alue. Syvyyttä sillä on 250 metriä. Jäätikkö pienenee jatkuvasti, ei ilmastonmuutoksen, vaan sen alapuolella sijaitsevan tulivuoren lämmön takia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana jäätikkö on vetäytynyt kilometrin - aika hurjaa vauhtia siis. Koska jäätikön pohja sijaitsee merenpinnan alapuolella, jää siitä muistoksi vain märkä läntti eli järvi tai laguuni.

Islannin luonto on toiminut monien elokuvien näyttämönä. Täällä on kuvattu mm. Game of Thornes, Star Wars, Matka maailman keskipisteeseen ja monia, monia muita. Islannin tiet ovat suht hyväkuntoisia, kiitos siitä menee paljolti elokuvien tuotantoyhtiöille ja NATOlle, jotka ovat rakentaneet ja kunnostaneet teitä saadakseen kalustoa ja henkilöstöä paikalle.

toukokuuta 17, 2017

Eyjafjallajökull, Islanti


Islanti tuli maailmalla tunnetuksi viimeistään vuonna 2010, jolloin Eyjafjallajökull-jäätikön alainen tulivuori purkautui ja aiheutti parin viikon kaaoksen Euroopan lentoliikenteessä. Purkauksen voimakkuudesta huolimatta Islanti selvisi todella pienin vahingoin tapahtuneesta. Tulivuori sijaitsee Islannin etelärannikolla ja tuulen suunta oli sopivasti Islannista poispäin, kohti Eurooppaa. Islanti säästyi siis suurelta osin tuhkalta ja ihmisvahingoilta. Vain yksi maatila oli vaaravyöhykkeessä, mutta vapaaehtoisten pelastustyöntekijöitten voimin sekin saatiin pelastettua. Pelastajat auttoivat myös eläimiä, yhtään ihmishenkeä ei purkauksen vuoksi menetetty. Jäätiköltä sulaneet tulvavedet saatiin onneksi ohjattua mereen, tosin teitä jouduttiin rikkomaan veden ohjaamiseksi.

Tämä tulivuorenpurkaus osoittautui varsinaiseksi markkinointitapahtumaksi; turismi lähti Islannissa nousuun ja on noussut siitä lähtien 20 % vuosittain. Viime vuonna 340 000 asukkaan Islannissa kävi turisteja noin kaksi miljoonaa - aikamoinen määrä. Vaikka turismi tekee hyvää taloudelle, aiheuttaa se myös ongelmia. Luonto joutuu koville ja hinnat nousevat pilviin palkkojen pysyessä samana. Paikallisilla on vaikeuksia löytää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja sillä omistajat vuokraavat asuntojaan mieluummin turisteille kovaan hintaan.

Islannissa on kolmisenkymmentä aktiivista tulivuorta ja purkauksia sattuu noin viiden vuoden välein. Islantilaiset nimet ovat vaikeita lausua, kuten Eyjafjallajökullkin. Tällä YouTube-videolla herkutellaan erilaisilla ääntämisyrityksillä. Nauttikaa.


toukokuuta 16, 2017

Viðey, Islanti



Eilen taisi Reykjavikissa alkaa kesäsesonki, ainakin bussi- yms. aikataulut muuttuivat ja vuorot lisääntyivät. Lyhyen lauttamatkan päässä sijaitsee Viðey-saari (ð=th). Halusin käydä saarella katsomassa Yoko Onon  miehelleen John Lennonille tekemän muistomerkin. Lautta lähti Harpa -konsertti- ja konferenssitalon rannasta ja mereltä katsottuna rakennus pääsi oikeuksiinsa. Lasiset seinät on iltaisin valaistu vaihtuvilla, tietokoneohjatuilla led-valoilla, päivällä seinät tuovat mieleen revontulet tai kalansuomut. Harpan musiikillinen johtaja on todennut, että islantilaiset muusikot odottivat sata vuotta omaa musiikkitaloa mutta saivatkin palatsin.

Mutta takaisin Viðeyn saarelle. Saarella on ollut asutusta 900-luvulta saakka, mutta nykyään se toimii lähinnä virkistysalueena. Viimeiset asukkaat lähtivät viisikymmentä vuotta sitten, ainoastaan linnut jäivät saarelle. Lajeja saarella on kolmisenkymmentä ja pesintäaikaan vierailijoiden liikkumista saarella rajoitetaan. Luonto näyttää vielä alkukeväästä karulta, mutta yllättäen saarelta löytyy 156 kasvilajia. Mustat rannat ja jylhät kallioseinämät ovat luonteenomaisia Viðeyn saarelle.

Miksiköhän kaikista maailman paikoista Yoko Ono valitsi juuri Viðeyn saaren John Lennonin muistomerkin paikaksi?  Teos on nimeltään Imagine Peace Tower ja kyseiset sanat; kuvittele rauha, on kirjoitettu teokseen 24:llä kielellä. Suomeksikin teksti löytyi, jopa kaksi kertaa. Vuosittain teos muuttuu valoinstallaatioksi lokakuusta joulukuuhun eli John Lennonin syntymäpäivästä hänen kuolinpäiväänsä saakka. Vaikuttava sanoma, vaikuttava teos.

Mantereelle palasin takaisin Old Harbourin satamaan eli vanhaan satamaan. Alue on nousussa ja vanhat satamarakennukset ja venevajat ovat muuttuneet trendikkäiksi liiketiloiksi ja kahviloiksi.









Golden Circle, Islanti



Golden Circle eli Kultainen Kierros on noin 300 kilometriä pitkä rengastie, jonka varrelta löytyy useita Islannin luonnonihmeitä. Pelkäsin, että tiet olisivat ruuhkaisia, mutta saimme posotella kaikessa rauhassa laavakenttien keskellä. Myöskään nähtävyyksillä ei ollut tungosta, loistava ajoitus. Matkan varrella ohitimme muutaman pienen kylän ja joka puolella kohosi lumirinteisiä vuoria. Minne tahansa katsoikin, kaikkialla oli mykistävän kaunista. Täällä kohtasivat kuuma ja kylmä, molemmat kiehtovia omalla tavallaan.

Ensimmäinen pysähdys oli Faxin vesiputouksella. Siellä voi kalastaa lohia, jotka ovat kuulemma maailman parhaita. Faxi oli pieni, mutta erittäin kaunis vesiputous, jonne ei moni eksy. Se ei näy tielle eikä sinne ole suuria opasteita. Vesi laskeutui kauniiseen lampeen ja jatkoi siitä matkaansa kanjonia pitkin pohjoiseen.

Suurempi, Gullfossin vesiputous on 30 metriä korkea ja putouksen aikaansaama pauhu on korvia huumaava. Vesi katoaa pimeyteen, maan uumenissa oleviin syviin rotkoihin ja ilmaan jäävät vesipisarat kastelevat uteliaat paikallaolijat

Þingvellir on viikinkien parlamentin kokoontumispaikka ja nykyään UNESCOn maailmanperintökohde. Paikka sijaitsee Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen repeämiskohdassa. Geologisesti Islanti kuuluu siis sekä Euraasiaan että Pohjois-Amerikkaan. Paikalla laadittiin ensimmäiset lait ja niitä myös laitettiin siellä toteen. Rikolliset miehet mestattiin hirttämällä tai giljotiinilla, naiset hukuttamall

Geysir on tunnetuin vettä suihkuttava kuuma lähde. Sen mukaan on nimetty kaikki muutkin maailman kuumat suihkulähteet. Geysir pulputtelee nykyisin kaikessa hiljaisuudessa ja vesipatsaita ilmaan syöksee viereinen Strokkur. Vesi on 80-100 asteista ja sitä suihkuaa kymmenien metrien korkeuteen noin kymmenen sekunnin välein. Ja täälläkin tuoksuu mätä kananmuna.

Vierailimme paikallisella maatilalla ihailemassa muutaman päivän ikäisiä karitsoja. Suloisia olivat. Islannin hevoset olivat uteliaita ja tulivat tervehtimään vieraita aidan taakse. Islanninhevosia täällä on 70 000 ja laji halutaan pitää puhtaana. Maahan ei saa tuoda hevosia ja käytetyt varusteetkin syynätään tarkkaan. Islanninhevonen on altis sairauksille. Virukset, jotka ovat harmittomia muille hevosille, voivat koitua islanninhevosen tuhoksi.

Faxin vesiputous.
Gullfoss eli Kultainen vesiputous.

Þingvellir.


toukokuuta 14, 2017

Reykjavik, Islanti


On kiva kävellä Reykjavikin katuja ja ihastella katutaidetta. Töhryjäkin on, eikä varsinaisia graffiteja juuri ole, mutta koko seinän täyttäviä muraaleja sitäkin enemmän. Seinämaalauksia saa maalata talonomistajan luvalla, eikä kaupunki rajoita niitten tekemistä. Maalaukset ovat taidokkaita, vaikkakin hieman kliinisiä, ja antavat eloa ja väriä kaupunkikuvaan.

Talot näyttävät kaukaa puutaloilta, mutta läheltä katsottuna ne paljastuvatkin yllättäen metallilevyillä verhoilluiksi. Puu on Islannissa tuontitavaraa ja siksi kallista. Ja suojaahan metalli taloja paremmin purevalta tuulelta ja tuiskulta. Myös kivitaloja on paljon ja kaupungissa rakennetaan jatkuvasti lisää. Asuminen Reykjavikissa on todella kallista. Islantilainen ystäväni vertasi Reykjavikin vuokria Manhattanin vuokriin; samaa tasoa kuulemma ovat.












toukokuuta 13, 2017

Reykjavik, Islanti

Islannissa riittää museoita moneen lähtöön. Yksi erikoisimmista on Penismuseo eli virallisesti The Icelandic Phallological Museum. Museo on yksityinen ja omistaja on kerännyt jos jonkin eläimen sukukalleuksia lapsesta lähtien. Pienimmät värkit löytyvät hamsterilta, pituutta noin 2 mm ja suurimmat sinivalaalta, pituutta melkein kaksi metriä. Löytyypä kokoelmista homo sapiensinkin elin; islantilainen mies luovutti omansa museolle kuoltuaan vuonna 2011. Kaikkiaan kokoelmissa on 93 eläinlajin peniksiä. Tavoitteena on saada museoon kaikkien Islannissa elävien nisäkkäiden penikset.

Peniksiä voi ihailla lamppujen alla, joiden varjostimet on tehty pässin karvaisista kiveksistä. Härän peniksestä on tehty kävelykeppi ja museokaupasta voi ostaa kaikenlaisia aiheeseen liittyviä esineitä. Myös penisten innoittamaa taidetta on esillä, lähinnä veistoksia ja eri tekniikoin tehtyjä kuvia. Museossa kuului vuoroin naurun pärähdyksiä ja vuoroin ihmetyksen huokauksia. Taatusti se ei jätä ketään kylmäksi.

Matkamuistoja moneen lähtöön.

Valaan peniksen poikkileikkaus.

Islannin hopeaa voittaneen käsipallojoukkueen kunniaksi hopeaan valetut penikset.
Poron penis.
Sinivalaan penis.

toukokuuta 12, 2017

Reykjavik, Islanti


Tänään on ollut "window weather" kuten eräs paikallinen tätä tuulta ja myrskyä kutsui. Eli siis parempi katsella säätä ikkunan sisä- kuin ulkopuolelta. Täälläkin säästä puhuminen on hyvä keskustelun avaus. Olen kuullut pari kommenttia siitä, miten sisältä autolle mennessä ehtii tulla kylmä. Islantilaiset ovat siis autoilijakansaa. Bussiyhteydet kaupungin sisällä ovat surkeat, johtuneeko autoilijoiden määrästä vai toisinpäin. Kadulla kävellessä sai pitää hatustaan kiinni. Vastatuuleen kävellessä sai tehdä todella töitä, että pääsi eteenpäin ja myötätuuleen kulkiessa piti varoa, ettei lennä tuulen mukana.

Tässä päivän kuvasatoa.







Reykjavik, Islanti


Sagan ja Kolpianan (?) näkemykset taustalla näkyvästä Hallgrims - kirkosta.

Mitä opin tänään Islannista ja islantilaisista:

- oltuaan Tanskan alusmaan vuosisatoja, Islannilla on viha-rakkaussuhde Tanskaan. Aivan kuin meillä suomalaisilla ruotsalaisiin.

- islantilaiselle täytyy antaa islantilainen etunimi, joka on virallisesti hyväksytty. Muunkieliset tai keksityt nimet eivät siis käy.

- sukunimensä islantilaiset saavat edelleenkin isänsä nimen mukaan eli Egillin pojasta tulee Egillsson ja tytöstä Egillsdottir. Mikäli isästä ei ole tietoa, saa lapsi nimensä äidin etunimen mukaan. Se on harvinaista, mutta ei kuitenkaan mitenkään erityistä; se nyt vaan on niin.

- Islanti on maailman tasa-arvoisin maa. Parlamentin 64 jäsenestä 30 on naisia ja olihan Islannissa maailman ensimmäinen naispresidenttikin.

- Islanti on maailman turvallisin maa. Täällä tapahtuu vähiten rikoksia suhteutettuna asukaslukuun. Tällä hetkellä vankiloissa on 104 vankia.

- asunnottomia Islannissa on 120.

- työttömiä on 3 400.

- yhtä kaadettua puuta kohti istutetaan kaksi uutta puuta.

- naisten palkka on Islannissakin miesten palkkaa pienempi. Siksi naiset järjestivät mielenilmauksen ja lopettivat työnsä 14.30, koska siihen loppui naisten palkanmaksu suhteutettuna miehiin.

- Islanti sai julkisuutta maailmalla, kun parlamentin puhemies - joka on nainen - imetti lastaan puhuessaan parlamentin puhujapöntössä. Islantilaisia tämä itsestäänselvyyden uutisointi huvitti suuresti.

- Islannissa asuu ulkomaalaisia vain 6% koko väestöstä.

- Islannissa on mobiilisovellus, jolla paikalliset voivat tarkistaa esim. baarissa perjantai-iltana, onko lähistöllä oleva komistus/sulostas heille läheistä sukua. Jos on, on parempi mennä baari-illan jälkeen yksin kotiin.

- Islantilainen vitsi: kun islantilainen eksyy metsässä mitä hän tekee? Nousee ylös ja jatkaa matkaa (Islannissahan ei siis ole metsiä).

- toinen islantilainen vitsi: jos et pidä säästä, ei hätää: odota viisi minuuttia, sitten se muuttuu.



Reykjavik, Islanti



Kävin iltakävelyllä Nordic housessa eli Pohjolan talossa eli Norræna húsiôssa. Siellä sattui olemaan sveitsiläisen pitämä, englanninkielinen luento elämänmysteereistä. Ei siis kovin skandinaavista tai islantilaista, mutta ehkä luentoa voisi kuvailla sanalla universaali. Ulko-ovea avatessani kuvittelin jo meneväni Akateemiseen kirjakauppaan, talohan on Alvar Aallon suunnittelema ja ovenkahvat olivat kovin tutun oloisia. 

Pohjolan talo on yhteispohjoismainen kulttuurikeskus. Siellä toimii kirjasto, jossa voi käydä lukemassa lehtiä ja lainata kirjoja kaikilla skandinaavisilla kielillä, myös fäärin ja grönlannin kielillä Talossa on myös vaihtuvia näyttelyitä, konsertteja, luentoja yms. kulttuuritoimintaa.

Aalto Bistroa luotsaa paikallinen julkkiskokki Sveinn Kjartansson. Bistro mainostaa skandinaavisen ruokansa flirttailevan keski-Eurooppalaisen ruuan kanssa. Ruuasta en tiedä, mutta taas tuntui, kuin olisi vieraillut Helsingissä Aalto cafeessa. Hassua.

toukokuuta 11, 2017

Reykjavik, Islanti


Matkan pölyt kävin huuhtelemassa Laugardalslaugin ulkoilmauimalassa. Altaita oli mistä valita; tavallinen uima-allas, lastenallas, kylmävesiallas (6*-8*C), useita kuumavesialtaita (38*40*42*44*C) ja vielä merivesiallas. Höyryhuoneessa tuoksu perinteisen eukalyptuksen sijaan oli mätä kananmuna, sen verran rikkipitoista vesi täällä on. Ilman lämpötila oli mukavan viileät kahdeksan astetta. Kevät on Reykjavikissa - suurine hiirenkorvineen ja voikukkineen - pidemmällä kuin Helsingissä. Tuuli tosin tuivertaa puuskaisesti, mutta onneksi aurinko pilkistelee välillä pilvien raoista.

Kuumasta vedestä ei Islannissa ole pulaa. Blue Lagoon

on suurin ja tunnetuin geoterminen allasalue. Se on rakennettu laavapellon päälle ja se toimii myös psoriasispotilaiden hoitolana. Blue Lagoon on Islannin tunnetuin nähtävyys ja sinne vierailua varten pitää varata aika etukäteen netistä. Pitkän harkinnan jälkeen päätin jättää Blue Lagoonin väliin, sen verran ruuhkaiselta ja turistirysältä se tuntui. Ja hintaa reissulle olisi tullut 98 euroa, joten jääköön toiseen kertaan. Laugardalslaugin uimalaan sisäänpääsymaksu oli noin yhdeksän euroa. Luonnossakin kuumia altaita on, tosin ne tuntuvat olevan hyvin salaisia, vähän kun meillä Suomessa marja- tai sienipaikat.

Reykjavik, Islanti


Islannin kielessä sana "heimur" tarkoittaa tyhmää. Se juontaa juurensa sanasta koti eli heimu. Eli tyhmä on se, joka jää kotiin. Matkaan siis.

Islannista tulee mieleen jää ja tuli, saagojen piilokansa, keitetty lampaan pää ja viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä - jalkapallo. Odotukset ovat korkealla, kohta nähdään lunastaako Islanti ne.