Lokrum, Kroatia

Lokrum - Game of Thronesia ja riikinkukkoja

Kuumana päivänä lyhyt, noin 15 minuutin merimatka Lokrumin saarelle  yllättävän väljässä veneessä tuntui rentouttavalta, rauhalliselta ja vilvoittavalta vanhan kaupungin tungoksen ja kuumuuden jälkeen. Dubrovnikin vanha kaupunki on parhaimmillaan mereltä katsottuna. Kaupungin muurit näyttävät jykeviltä ja siltä, ettei niitä kaada mikään. No, ei aivan kaatanut mutta Kroatian itsenäisyyssodan aikana, vuosina 1992-1993 tehdyt pommitukset vaurioittivat pahoin sekä muureja että vanhaa kaupunkia. Sodan jälkeen vanha kaupunki kunnostettiin ja sitä pidetään yhtenä maailman onnistuneimmista restaurointihankkeista.

Kaupungin suojeluspyhimys Sveti Vlaho turvasi merimatkaamme Lokrumin saarelle. Virallisesti Lokrum on metsäkasvillisuuden erityisluonnonsuojelualue, ja koko saari on suojeltu. 30 euron lauttalippuun sisältyi matkojen lisäksi luonnonsuojelumaksu, jonka tuotoilla ylläpidetään saarta ja huolehditaan mm. saarella asuvista riikinkukoista. Tavallisten uimarantojen lisäksi saarella on nudistiranta (en käynyt) sekä suolavesiallas eli Kuollutmeri. Allas on yhteydessä Adrianmereen maanalaisten halkeamien kautta, joten vesi vaihtuu jatkuvasti. 

Kukkulalla kohoaa pyöreä linnoitus, Fort Royal. Matkaa sinne olisi ollut jyrkkää nousua noin 20 minuuttia. Pääsin puoliväliin ja päätin istahtaa kalliolle syömään eväitä ja ihailemaan riikinkukkoja. Sitten palasin portaita alas ja upeat maisemat vanhaan kaupunkiin jäivät minulta tästä perspektiivistä näkemättä.

Oma suosikkipaikkani saarella oli vanha luostarialue - tai pikeemminkin sen rauniot. Benediktiiniläismunkit perustivat luostarin saarelle vuonna 1023, siis yli tuhat vuotta sitten. Aika huikeaa! Luostarissa ja sen ympäristössä on kuvattu fantasiasarja Game of Thronesin kuvauksia. Luostarissa on näyttely aiheesta ja sinne on jätetty kuvauksissa käytetty rautavaltaistuin. Siihen sarjan fanit sitten jonottivat ja nappasivat selfiet istumassa valtaistuimella hallitsijan tavoin. 

Ymmärrän, että Game of Thrones tuo saarelle paljon faneja ja vierailijoita, mutta ehkä saari pärjäisi ilman heitäkin. Mieluummin olisin nauttinut luostarin autenttisesta ilmapiiristä ilman fantasiahömppää. Olen buumeri.

Ston, Kroatia

Muurikävelyä Stonin kaupungissa

Stonin keskiaikainen linnoituskaupunki yllätti minut viehättävyydellään. Vanha kaupunki on kaunis ja siisti. Kävelykadut, portaat, muurit, suola-altaat ja kanavat tekivät kaupungista monipuolisen ja kiinnostavan. Ston on täynnä historiaa ja tarinoita. Maailman toiseksi pisin (?) muuri - Kiinan muurin jälkeen (yllätys, yllätys) - kulkee Stonista Mali Stoniin eli pikku-Stoniin. Alkujaan muurilla on ollut pituutta 7,5 kilometriä, mutta muuri on osittain sortunut ja nyt pituutta on jäljellä 5,5 kilometriä. 

Vuosittain muurilla juostaan Ston wall Marathon, joka on oikeastaan vain puolikas maraton, 21,1 km. Juoksureitti kulkee muurien lisäksi myös vuoristoisessa maastossa. Kävin juoksun sijaan muurikävelyllä. Sen verran että voin sanoa käyneeni. Oli kuuma päivä, aurinko porotti täydeltä taivaalta. Muurille pääsy oli pelkkää nousua ja portaita portaiden perään. Mutta upeat näkymät yli kaupungin ja suola-altaiden maksoivat vaivan.

Tämän lisäksi kaupunkia ympäröi toinen muuri, jonka tehtävänä oli keskiajalla suojella Stonin arvokkaita suola-altaita, ei itse kaupunkia. Suolalla käytiin kauppaa ja hintaa suolakilolla on ollut enimmillään päiväpalkan verran. Suolaa kutsutaanikin valkoiseksi kullaksi. Edelleen Stonissa myydään siellä kuivattua merisuolaa 2-4 euron kilohintaan. Parempaa versiota, Fleur de Sel (suolakukka), myydään noin 160 euron kilohintaan. En ostanut.

Lippikseni ja erityisesti siinä oleva punainen tähti provosoivat paikallisia vanhoja isäntiä. En ollut juurikaan ajatellut asiaa aiemmin, eikä lippikseenni liittynut mitään erityistä sanomaa. Vasta kun kaksi miestä nimitti minua vihaisesti kommunistiksi, ymmärsin että lippiksellä on täällä ihan eri merkitys kuin jossain muualla. Punainen tähti on ollut kommunistisen Jugoslavian kansanarmeijan tunnus ja ymmärrettävästi se voi herättää tunteita vanhemmissa ihmisissä. Toisaalta punainen tähti voidaan nähdä myös antifasismin symbolina. Niin tai näin, laitoin lippiksen reppuuni ja annoin auringon paistaa kasvoilleni.

 

Bosnia ja Hertsegovina

Mostar ja Trebinje

Viikonloppu oli pyhitetty Bosnia ja Hertsegovinalle. Lauantaina olin asiakkaiden kanssa Mostarissa ja sunnuntaina käytiin kollegan kanssa Trebinjessä lounaalla ja kaupoilla. Välissä kävin nukkumassa kotona  Dubrovnikissa.

Mostarissa oli hautovan kuuma, 37°C. Onneksi tuli hetken aikaa vettä taivaalta, joka ehkä hieman viilensi ilmaa. Mostarin jo muutenkin liukkaat mukulakivikadut muuttuivat sateen myötä suorastaan liukumiinoiksi. Kivet ovat nyrkin kokoisia ja koholla tien pinnasta. Paikallinen tuttuni sanoo, että täällä saa hyvän jalkahieronnan. Basaarialue oli yllättävän rauhallinen ihmismäärään nähden. Ei kuulunut musiikkia, eikä kukaan huudellut kuten yleensä. Vain yhdestä ravintolasta kantautui surumielistä musiikkia. Selvisi, että lauantaina oli Bosnian sodan Srebrenican kansanmurhan muistopäivä ja sitä kunnioitettiin hiljaisuudella. Muistotilaisuuksia oli erityisesti Bosnia ja Hertsegovinan itäisillä eli bosniakkialueilla. Myös Kroatiassa asia huomioitiin ja siitä uutisoitiin. 

Sunnuntailounas Trebinjessä supistui kahteen leipäpalaan. Tilasin vanhan kaupungin ravintolasta papugulassin ja kysyin tarjoilijalta että onhan se kasviskeitto. Joo, on se. Tarjoilija vielä varmisti etten halua makkaragulassia. Ei, en halua. Keitossa ei ollut makkaroita, ei, mutta kasvisgulassissa oli lihapaloja. Syömättä jäi. Kasvisruoka oli tarjoilijalle näköjään eri asia kuin minulle. Onneksi sain kaverilta leivänpäälle maukasta paprikasta tehtyä ajvar-tahnaa. 

Otin vahingon takaisin Grk-jäätelöbaarissa. Iso terassi oli täynnä perheitä ja kaveriporukoita, jouduimme hetken odottamaan pöydän vapautumista. Lista oli serbiaksi, joten vähän lottoiluksi meni. Sain kirsikkajäätelöä persikoiden kera. Kaksi palloa, 5 Bosnia ja Hertsegovinan markaa eli noin 2,50 euroa. Olin onnellinen.

Kaikki kuvat ovat Trebinjestä, Bosnia ja Hertsegovinasta.

Ja ei, en joutunut maksamaan yhdeksän markan (4,5 e) papugulassia.

Kotor, Montenegro

Katamaraanilla Kotoriin

Piipahdettiin kollegan kanssa Kotorissa, Montenegrossa. Kolmen tunnin lauttamatkalla lepoa, höpöttämista ja vähän työntekoa. Koska työmatka. Tämä on helppo tapa matkustaa naapurimaahan. Varsinkin nyt kesälomien aikaan maarajat ovat ihan tukossa. Mm. monet albanialaiset työskentelevät keski-Euroopassa ja palaavat lomillaan Kroatian ja Montenegron kautta kotiin Albaniaan. Viime viikolla suomalaiset matkaajat kertoivat jonottaneensa rajalla kuusi tuntia, toinen autollinen yhdeksän tuntia. Pisimmillään jono on ollut yli 20 tuntia ja grillit olivat olleet kuumina tien varrella - albaanit osaavat jonoihin varautua. Rajatarkastuksia hidastavat vielä albaanien tavaraa täynnä olevat autot, jotka tietenkin tarkistetaan hartaudella.

Kotorissa teimme opastetun kävelykierroksen vanhassa kaupungissa, 45 mns. Pitempään ei olisi jaksanut, oli sen verran kuuma ja liikaa isoja ryhmiä. Rohkaisen ihmisiä matkustamaan ja tutustumaan uusiin paikkoihin ja kulttuureihin. Samalla toivon paikallishallinnoilta kovempia otteita liikaturismin hillitsemiseen esimerkiksi matkustajamääriä rajoittamalla tai kunnollisilla matkustajaveroilla. Sekä tietenkin omistaan pitäisi pitää huolta; turistit eivät saisi häiritä paikallisten asukkaiden arkea. Mutta valitettavasti raha edellä usein mennään.

Kävelimme kissapuiston läpi ostarille. Matka hieman hidastui, pitihän suloisia kissanpentuja ihailla ja vähän leikittää. Oli lohdullista nähdä eläinlääkärin vapaaehtoistyönään lääkitsevän kissoja. Toivottavasti kissoille löytyy rakastavat kodit.

Ostarilla oli ihanan viileää! Oli jo nälkä, lounaaksi pastaa ja kollegalle pannukakkuja. Matkalla satamaan vielä jäätelöä jälkiruuaksi. Näillä jaksaa merimatkan takaisin kotiin Dubrovnikiin.

Elafitisaaret, Kroatia

Koločep - Sipan - Lopud

Rauhallinen aamu ja kymmeneksi satamaan. Ennen satamaa oli laskeuduttavana x+1 askelmaa rappuja. Ja kotimatkalla sitten sama ylöspäin. Gruzin satamassa M/S Regina Marisin henkilökunta toivotti iloisesti tervetulleeksi laivaan. Lippua pyysivät, ei ollut. Sanoin olevani matkatoimiston edustaja ja heidän ilmeensä kirkastuivat: aaah, sinä olet se kasvissyöjä! Ilmeisesti olen harvinaisuus täällä lihansyöjien mekassa. (Meriretkeen siis kuuluu lounas, joka mulle oli tilattu etukäteen. Ei ollut kummonen.) Tänään seilataan kolmelle saarelle Dubrovnikin edustalla. Saaret kuuluvat Elafitin 13:n saaren ryhmään ja nämä kolme saarta ovat ainoa asutut.

Koločepin saarella ei ole autoteitä. Asukkaita on 230 henkilöä. Tunnin tauon aikana kävin reippailemassa St Nikolan kappelilla ja hautausmaalla. Kappeli on tiettävästi rakennettu 1000-luvulla ja 1200-luvulla se on ollut osa paikallista luostaria. Suloinen on.

Veikkaan, että saarella on enemmän vainajia kuin eläviä. Kysyin asiaa tekoälyltä ja näin se vastasi: Oma paras arvio on, että Koločepin saarelle on historian aikana haudattu yhteensä noin 3 000–5 000 ihmistä.

Sipanin saari oli saarista tylsin. Vaikka tauko oli vain tunnin mittainen, ei sitä meinannut saada kulumaan. Vesi oli kristallin kirkasta ja pohjassa majaili merisiilejä runsain mitoin.

Kolme tuntia Lopudin saarella, tuntui pitkältä ajalta. Täällä voi mennä hiekkarannalle, istua terassilla kahvilla tai drinkillä, vierailla kirkoissa... Onhan siellä myös upea kasvitieteellinen puutarha. Lähdin nousemaan kiviportaita saaren keskiosaan ja siellä St Lukan kirkolle. Luulin pääseväni kirkkoon mutta puolen tunnin kapuamisen jälkeen huipulla odotti pelkät rauniot. Onneksi siellä oli varjoisalla seinustalla penkki, jolle pistin pitkäkseni. Otin tirsat vilvoittavassa tuulessa.

Nämä pienet saaret ovat niin kauniita ja niiiiin tylsiä! Ja täällä Kroatiassa tietenkin myös kalliita. Tuskin tarvitsee toista kertaa tänne tulla. Mutta jos joku meriretkeä miettii, kyllä tänne kerran elämässä voi tulla.

P.S. Retkessä ja saarissa ei ole mitään vikaa. Minä olen huono retkeilijä.

Dubrovnik, Kroatia

Vanha kaupunki l. Stari Grad

Ostin Dubrovnik-passin, 40 euroa. Sillä pääsin bussilla vanhaan kaupunkiin ja takaisin kotiin, vanhan kaupungin museoihin sekä kävelemään muurille. Passin voi hankkia myös kolmeksi tai viideksi päiväksi, minun passini oli voimassa vuorokauden. Pääsylippu pelkästään muurikävelylle maksoi 40 euroa, joten nyt sain bussimatkat ja museokäynnit kaupan päälle. Katsoin kaupungin sivuilta vanhan kaupungin reaaliaikaisen vierailijamäärän: 5 400. Luku vaikuttaa suurelta, mutta kummasti porukka hajaantui muurien ympäröimään vanhaan kaupunkiin. Vierailijamäärä on periaatteessa rajattu kerrallaan 8 000 henkilöön, siis periaatteessa. Vilkkaimpina päivä vierailijoita on ollut 10 000, huh huh! Ja osa on jäänyt porttien ulkopuolelle jonottamaan vuoroaan.

Vanhan kaupungin museot ovat suht pieniä, niissä on helppoa pyörähtää. Aloitin Apteekkimuseosta, sitten Rehtorin eli kaupunginjohtajan palatsiin, sieltä Merimuseoon ja lopuksi Marin Drżić'n kotimuseoon. Marinia on näytelmäkirjailijana verrattu William Shakespeareen. Vaikka hän eli 1600-luvulla, esitetään hänen näytelmiä edelleenkin Kroatiassa.

Merimuseon sisäänkäynnin vierestä pääsin muurille. Kävelin sieltä muuria pitkin takaisin pääportille eli Pile-portille. Näin tuli puolet 1940 metristä käveltyä. Keskiaikaiset kaupunkimuurit kohoavat jopa 25 metriin, näkymät punatiilisten kattojen yli kaupunkiin ja Adrianmerelle olivat upeat! Olisi voinut 40 euroa huonomminkin käyttää.

Apteekkimuseon pylväskäytävä ja keskuspiha.

Rehtorin museon arkku monimutkaisine lukitussysteemeineen.

Merimuseo.

Marin Držić-museo.

Mostar, Bosnia-Hertsegovina

Mostar ja Stari Most

+37 °C oli aika lämmintä, muttei niin lämmintä kun luvattiin - onneksi. Sisämaassa on selkeästi kuumempaa kuin rannikolla, ja täällä lämpötila voi kohota jopa 43 °C:een. Kroatiasta Bosnia-Hertsegovinaan siirtyminen muistutti aikoinaan Suomesta Venäjälle siirtymistä; maisema muuttui ja tuntui kuin vuosikymmenkin olisi muuttunut. Mostarissa näkyy ottomaanien eli turkkilaisten vaikutus, kun Kroatiassa näkyy enemmänkin Venetsian eli Italian vaikutus. Täällä rytmi on verkkaisempaa, ei ole kiire minnekään. Kahvit juodaan kaikessa rauhassa ystävien kanssa kuulumisia vaihtaen, Kroatiassa hörpätään espresso seisten. 

Koska raja on Euroopan ulkoraja, tarkistettiin meidän passit ja niihin iskettiin leimat. Onneksi matkassamme kaikki olivat EU-kansalaisia, ei tarvinnut kasvokuvia ottaa. 

Rajan myötä myös valuutta vaihtui. BAM eli Bosnia ja Hertsegovinan vaihdettava markka on sidottu euroon ja 1 € = 1,96 BAM. Tosin BAMeja ei Mostarissa tarvinnut, eurot ja kortit kävit maksuvälineinä. Hyvän lounaan sai kymmenellä eurolla, ja kahvin eurolla. 

Basaarissa näkyi kerjäläisiä ja pitkäkyntisiäkin sai varoa. Köyhyys näkyy katukuvassa, kuten Bosnian sodan jäljetkin. Vaikka rakennuksia on kunnostettu, näkyy niissä ammusten jälkiä. Jäljet toimivat historiallisena muistina, toivottavasti opimme niistä.

Jätämme bussin katedraalille ja kävelemme moskeijalle. Täällä ovat eri uskonnot ja kansallisuudet eläneet vuosisadat rinnakkain. Välirikkoja ja jännitteitä on ollut, nyt vietetään taas rauhaisaa rinnakkaiseloa. Katedraalista kuului mahtipontista urkumusiikkia mutta ovet eivät auenneet meille. Koski Mehmetin moskeijaan meidät toivotettiin tervetulleiksi.

Moskeijan terassilta oli parhaat näkymät Stari Most-sillalle. Silta rakennettiin 1500-luvulla ja se pysyi pystyssä 427 vuotta. Sitten ihminen tuhosi sillan pommittamalla sen alas. Turha demonisoida mitään sodan osapuolta; kaikki syyllistyivät julmuuksiin ja sotarikoksiin. Uuden sillan rakentaminen maksoi 15,5 miljoonaa euroa ja silloinen prinssi Charles kunnioitti avajaisia 2 000 muun kutsuvieraan kanssa.

Dubrovnik, Kroatia

Asettautumusta

Samalla kun on pehmeä lasku, on hirveä kiire. Koko ajan ollaan menossa ja pitää olla tarkkaavaisena. Eilen piti hoitaa OIB eli kroatialainen henkilökohtainen tunnistenumero. Täytin lomakkeen paikallisessa virastossa, siihen isän ja äidin nimet myös, tietenkin, kuten täällä on tapana. Maanantaina saan sitten oman OIB:in. Sitä tarvitaan virallisiin asioihin kuten verotukseen, pankkiasioiden hoitoon, ja kuten tapauksessani; työskentelyyn.

Sitten esittäytymään toimistolle ja tulostamaan retkimatskua. Kaikki paikalliset yhteistyökumppanit ovat tosi kivoja ja heidän kanssaan on kuulemma helppoa työskennellä. Mahtavaa! He mahdollistavat meille suomalaisille onnistuneen loman. Tapaan heidän vielä illallisella, mutta ennen sitä renkaan vaihtoon.

Meillä on kimppa-auto ja kollegaltani oli rengas puhjennut hänen ajellessaan Montenegrossa. Monen käänteen jälkeen hän sai vararenkaan alle ja matka jatkui kotiin Dubrovnikiin. Nyt sitten kaksi rengasta vaihtoon ja pikku-Ford on valmis uusiin seikkailuihin.

Vähän alueeseen ja hotelleihin tutustumista, sitten kotiin suihkuun ja  illalliselle. Menemme perinteiseen kroatialaiseen ravintolaan hieman kaupungin ulkopuolelle. Nautimme ravintolan puutarhassa aperitiivit; mulle yrttilikööriä ja kollegalle oudon tumman keltaista ja kuplatonta proseccoa. Meitä on 18 henkilöä, kiva tutustua uusiin ihmisiin. Pieniä annoksia kannetaan pöytään koko ajan, hyvin lihapainotteista on ruoka. Kolmea sorttia ilmakuivattua kinkkua, juustoja, sardiinin sukuista pikkukalaa, lihapataa... Jokaisen annoksen välillä porukka poistuu pöydästä sauhuille pihalle. Muutaman annoksen jälkeen he eivät enää vaivaudu, vaan polttavat ruokapöydässä. Vaikka ruokaa on yllin kyllin, nälkä jää. Parasta oli jälkiruoka, omenapiirakka kriikunamarmeladin kera. Yllätyksekseni se ei ollut lainkaan makeaa mutta silti ihanan maukasta.

Me suomalaiset poistumme aikaisin, kymmeneltä, meillä on aikainen aamu. Suuntaamme huomenna Mostariin, Bosnia-Hertsegovinaan, päiväretkelle asiakkaiden kanssa.

Dubrovnik, Kroatia

Helsinki-Dubrovnik

Viime yönä ei uni meinannut tulla. Herätys kello 5.12 ja lentokentälle Uberillä kuudeksi. R-kioskilta aamukahvi ja menoks. Lento-olosuhteet olivat ihanteelliset ja lento Helsingistä Dubrovnikiin kesti vain 2,5 tuntia. Bussilla hotellille kuunnellen kollegan turinointia; harvinaista herkkua. Ensi kerralla istun itse oppaan paikalla toivottamassa asiakkaat tervetulleiksi. Bussimatka kesti puolisen tuntia. Adrianmeri vasemmalla ja vuoret oikealla. Dubrovnikin vanha kaupunki pönötti jylhänä pienen lahden poukamassa. Sää hellii meitä. Aurinko paistoi ja jo aamusta mittari näytti +28°C. Eilen oli ukkostanut ja satanut, luonto näytti vihreältä ja vehreältä.

Asun ensimmäisen viikon hotellissa Babin Kuk'n alueella, ennen kun pääsen opaskämppään. Koskaan en ole ollut näin siistissä hotellissa; omistajaa ei suotta kutsuta mr. Clean'iksi eli herra Puhtoiseksi. Laukkujen purkamista ja lepoa. Iltapäivällä käyn läheisellä Uvala Lapad-rannalla. On kuuma, +30++°C. En jaksa mennä edes kastelemaan varpaita mereen, lymyilen mieluummin varjoissa. Merivesi on kuulemma 28-asteista.

Ruokaa täytyy saada. Suuntaan Tommy Hipermarkettiin, paikalliseen ruokakauppaan. Kallis on, ehkä jopa kalliimpi kuin Suomen marketit. Aikaa menee tuotteitten tutkimiseen, kaikki merkit ovat mulle uusia ja outoja. Kahvia, munia, juustoa... perusjuttuja ja sitten vielä leipomotiskiltä bürekiä päiväkahville. 

Nyt sitten vaan kahvia ja sinnittelyä - ja partsilla istuskelua - että jaksan valvoa iltaan saakka ilman päiväunia. Aikaero on onneksi vain yksi tunti, Kroatia on tunnin Suomea jäljessä. 

 

Lissabon, Portugali

Obrigado, Lissabon

Taas yksi reissu (melkein) heitetty. Edessä enää kotimatka. Mitä jäi mieleen Lissabonista? Ihanat lemmikit tietysti, Keta-koira ja kissat Tubarâo ja Clarinha. Ja karvan peitossa olevat vaatteet. Todellinen värisuora; valkoinen  koira, harmaa ja musta kissa. 

Kaupunkina Lissabon on monikerroksinen. Historiaa jo roomalaisten ajalta ja heidän perunaan oleva kaupunkisuunnitelma. Maurit eli arabit toivat mukanaan epäsymmetrian ja  sisäpihat - kujat olivat kapeita ja sokkeloisia. Suuren maanjäristyksen jälkeen vuonna 1755 kaupunki rakennettiin uudelleen; leveämpiä katuja ja jykevämpiä taloja. Pilvenpiirtäjiä Lissabonissa ei ole. Historiallinen näkymä on haluttu säilyttää ja siksi korkeita taloja tänne ei saa rakentaa.

Värikkäät keraamiset laatat l. azulejot, talojen julkisivuissa ovat yksi Lissabonin tunnusmerkeistä. Maurit toivat ne mukanaan, mutta portugalilaiset muokkasivat ne omanlaisikseen. Laatat suojelevat rakennuksia kosteudelta ja kuumuudelta, ja julkisivu on helppo pitää näin puhtaana. Ja kauniitakin ne ovat, kertovat tarinaa sekä tekijästään että asukkaista. Käytännöllistä, kaunista ja informatiivista.

Vanhoja laattoja on myynnissä kirppareilla ja mm. antiikkikaupoissa. Ne pitäisi jättää ostamatta, ovat todennäköisesti pöllittyjä yön pimeinä tunteina vanhoista rakennuksista.

Niin, ja ne mäet ja portaat - niitä riittää seitsemälle kukkulalle rakennetussa kaupungissa!

Lissabon, Portugali

 

Ihan joka päivä on satanut vettä. Normaali tammikuu Lissabonissa. Yleensä sateet tulevat kuuroina tai sitten sade alkaa vasta illalla ja jatkuu yöhön. Aamulla kun katsoin ikkunasta ulos, ei (olevinaan) satanut. Koiran kanssa ulos astuessani kaipasin jo sateenvarjoa. Tavallaan ei satanut, mutta ilma oli täynnä tiivistä tihkua - kuin sumua mutta vetistä. Tätä jatkui koko päivän. 

Sunnuntai ja sadepäivä. Päätin lähteä ostoskeskus Vasco da Camaan. Ostoskeskukset on ostoskeskuksia kaikkialla maailmassa. Same same but different. Pääasia minulle ostarilla oli saada lounasta.

Vasco da Cama oli se seilaaja, joka löysi merireitin Intiaan. Da Caman innoittamana Pedro Álvares Cabral "löysi" Brasilian ja siitä tuli Portugalin siirtomaa yli 300:ksi vuodeksi. Portugalilaisia muutti Brasiliaan lähinnä virkamiehiksi ja kauppiaiksi. Tämän myötä portugalinkieli ja katolinen uskonto rantautuivat Brasiliaan. Nyt muuttoliike on kääntynyt päinvastoin: Brasiliasta muutetaan paremman elämän toivossa Portugaliin. 

Toinen lemmikkiperheeni vanhemmista on brasilialainen. Hän kertoi kuinka rasismi rehottaa Portugalissa erityisesti brasilialaisia kohtaan, vaikka samaa kieltä puhuvat ja samalta näyttävät. Rasismi on päivittäistä, asiat eivät hoituisi ilman hänen kanadalaista puolisoa. Sinisilmäisenä ja vaaleaihoisena maahanmuuttajana hänellä ei koskaan ole ollut ongelmia virkamiesten tai muittenkaan kanssa - asiat hoituvat aina helposti ja nopeasti. Brassipuolisolta asiat jäisivät hoitamatta.

Viihdyn hyvin yksin, mutta välillä on kiva rupatella tuntemattomien kanssa - siihen koira on oikein oiva jäänmurtaja. Kävin lounaalla pastapaikassa. Istuin yksin neljän hengen pöytään, joka muodostui kahdesta pöydästä. En olisi pannut pahakseni lounasseuraa. Mukavan näköinen mies lähestyi ja kysyi portugaliksi (luultavasti) onko tässä vapaata tms. Nyökkäsin, si si. Mies kiitti, kaappasi pöydän syliinsä ja käveli pois. Nauratti. Jatkoin ruokailua, seuraava mies lähestyy minua; onko tässä vapaata? Si si. Mies ottaa vapaana olevat tuolit kainaloonsa ja kävelee pois. Aina ei voi voittaa. 

Iltapäivällä sain toistamiseen viranomaistekstiviestin puhelimeeni runsaista sateista ja tulvan uhasta. Erityisesti jokialueilla oleskelevia kehotettiin varovaisuuteen. Nyt sadesumu on yltynyt varsinaiseksi hernerokkasumuksi, en näe ollenkaan naapuritaloa noin viidenkymmenen metrin päässä. Mielelläni olisin sisällä, Keta kaipaa kuitenkin jossain vaiheessa iltapissalle. 

Päivä päivältä lemmikit ilahtuvat enemmän ja enemmän kun palaan reissuiltani kotiin. Ne kerjäävät rapsutuksia ja kyhnäävät kyljessäni sohvalla. Iltaisin kissat saattavat minut sänkyyn mutta heti kohta lähtevät omille teilleen. Keta sen sijaan kuorsaa vieressäni illasta aamuun. On kiva lähteä huomenna omaan kotiin. Lähteminen on katkeransuloista; jotain kaunista jää aina taakse.

Lissabon, Portugali

Feiras da Larda - varkaiden markkinat

Tänään taisi olla ensimmäinen sateeton päivä viikkoon. Aurinko paistoi ja lämmitti, apteekin mittari näytti +16° C. Lauantaisin Garçan kaupunginosassa on Feiras da Ladra eli varkaiden markkinat. Kyseessä on siis kirpputori. Kirppis on Lissabonin kuuluisin ja vanhin, sen arvellaan juontavan juurensa 1200-luvulle. Keskiajalla kirppis oli kiertävä, mutta jossain vaiheessa paikaksi vakiintui Garçassa Campo de Santa Claren aukio ylhäällä kukkulalla kirkon ja luostarin kupeessa.

Kirppiksellä myydään kaikkea maan ja taivaan väliltä: uutta ja vanhaa, vaatteita, astioita, levyjä, mattoja, tauluja, outoja esineitä joista myyjäkään ei tiedä mitä ne ovat. Ja tinkiminen kuuluu asiaan. En tinkinyt. En muistanut. Enkä kyllä olisi kehdannutkaan; käsityönä tehty alumiinisormus maksoi vain 15 euroa.

Alueen keskellä on kaunis kauppahalli Mercado de Santa Clara. Tänään siellä on käsityöläisten markkinat, muina päivinä se toimii erilaisten tapahtumien näyttämönä. Puistossa on myös ikoninen quiosque eli kioski. Se on pyöreä, valurautainen ja katossa on kupoli. Yleensä kioskit ovat vihreitä ja ne toimivat kahviloina. Ne ovat tulleet Lissaboniin Ranskasta 1800-luvun lopulla kaupungistumisen myötä. Vuosikymmeniä ne olivat unohduksissa ja hylättyinä. Niiden uusi tuleminen tapahtui 2010-luvulla. Tuli Helsingin lippakioskit mieleen.

Lissabon, Portugali

Marvila - uusi ja vanha

Marvilan vanha teollisuusalue meren läheisyydessä on trendikäs, nousussa oleva alue. Sieltä löytyy vanhoihin varastohalleihin rakennetut cooleimmat galleriat ja kuumimmat baarit. Alue on hieman ränsistynyt, mutta kovasti siellä kunnostetaan ja rakennetaan myös uutta. Tarkoitus oli tsekata em. paikkoja, mutta boomerina olin auttamattomasti liikkeellä liian aikaisin. Iltapäivä on Marvilassa vasta aamu. Melkein kaikki paikat olivat vielä kiinni. Kahvit sain sentään hörpättyä paikallisessa kuppilassa rakennusmiesten kanssa. Sitten lähdin tallustelemaan hiljakseen kotiinpäin.

Junaradan toisella puolella, sisämaassa, on Marvilan asuinalue. Pääsin alittamaan radan aseman kohdalta ja nousemaan Marvilan mäelle roskaisen joutomaan halki. Vähän epäilytti; likaista ja rähjäisiä, eikä ketään missään. Suuret muraalit kuitenkin vetivät puoleensa, ja jatkoin matkaa. 

Marvila on yksi Lissabonin haastavimpia alueita, jossa ei kannata iltaisin yksin liikkua. Täällä kuitenkin asuu ihan tavallisia perheitä. Alueen toisella laidalla on hieno kirjasto ja koulu mutta palveluita on vähän tarjolla, ja bussireititkin jäävät Marvilan reunamille. Maisemaa hallitsevat 1960-1980-luvilla rakennetut kerrostalot; edullista asumista pienituloisille. 

Kaupungin GAU- (Galeria de Arte Urbana) projekti elävöittää ja yrittää muuttaa ongelmalähiöiden, kuten Marvilan, imagoa - saada asukkaat olemaan ylpeitä omasta alueestaan ja antamaan heille äänen. Ja se onnistuu siinä. Paikalliset taiteilijat ovat luoneet värikkäitä muraaleja kerrostalojen päätyihin. Niissä suurikokoiset ihmiset katsovat suoraan katsojaa, ikään kuin haastaen: uskallatko nähdä minut?

Junarata on kuin fyysinen ja henkinen raja, joka erottaa toisistaan kaksi samannimistä mutta niin erilaista Marvilaa.

Lissabon, Portugali

Bairro Arco do Cego - huvilakaupunginosa

Aamusta asti tuli vettä vaakatasossa. Ei auta, koiran kanssa on lähdettävä ulos. Ketaa ei myöskään kiinnostanut ja sain houkutella sitä tovin pöydän alta piileskelemästä. Roskat mukaan ja hissiin. Roskis sijaitsee -2-kerroksessa ja minulla on ohjeet sinne pääsemiseksi: paina kolme kertaa hissin ovi auki-nappia, sitten kerrosnumerot 5-3-0-2, ja pääset alakertaan. Helppoa. Niin luulin. Hissi pysähtyi kolmannessa kerroksessa. Painoin ovi kiinni-nappia, ja matka jatkui alaspäin. Pysähdys kakkoskerroksessa, sama juttu: ovi kiinni-nappi ja matka jatkui alas. Tultiin katutasoon eli kerrokseen 0. Ohjeet eivät selvästikään toimineet tai sitten painelin nappeja väärin. Uusi yritys: kolme kertaa ovi auki-nappi, 5-3-0-2. Nyt hissi nytkähti ylös ja pysähtyi toiseen kerrokseen. Ovi kiinni ja kolmanteen kerrokseen. Siellä naapuri astui ulos viereisestä hissistä. Tervehdin, ja kysyin olisko hänellä hetki aikaa. Hän vilkaisi minuun ja roskiin, ja sanoi ai, roskia yrität viedä - ei mitenkään yllättyneenä. Pitää kuulemma odottaa piippausta kolmen ovi auki-painalluksen jälkeen. Sitten vasta numerot 5-2-0-2. Nyt syttyi valo -2 nappiin, huikkasin kiitokset ja hissi vei minut alas oikeaan kerrokseen ja roskat päätyivät hissiajelun jälkeen roskikseen. Oikeilla numeroilla pääsee perille.

Arnaldo Gama, Candino Guerreiro, Stuert Carvalhais, Gomes da Silva, Nunes Claro. Nämä ovat portugalilaisia kulttuuripersoonia ja kadunnimiä Arco do Cegon kaupunginosassa. Arco do Cego = sokea kaari, on upea huvilakaupunginosa kadun toisella puolella asuinrakennustani. Alue rakennettiin 1930-luvulla osana modernia kaupunkihanketta, jolla tuettiin keskiluokkaista asumista. Tällä pienellä alueella on kolme koulua ja yksi lastentarha, joten villat rakennettiin opettajien asunnoiksi. Nykyään osa taloista on omistusasuntoja ja osa on edelleen kaupungin omistuksessa. Alue on viehättävä heleine väreineen ja kauniine yksityiskohtineen. Kadut on kapeita ja korttelit pieniä. Väliin jää pieniä puistoja ja leikkipaikkoja. Todella inhimillisen kokoinen ja näköinen paikka asua melkeinpä keskellä Lissabonia.