Chiang Mai, Thaimaa

Hoitoja ja hierontoja

Ei, nämä eivät ole keskiaikaisia kidutusvälineitä vaan pohjoisthaimaalaisessa tok sen -hoidossa käytettäviä puutikkuja ja -vasaroita. Moisesta en ollut aiemmin kuullutkaan, ennenkuin ranskalainen Benoit sitä hehkutti hostellin pihalla. Hän oli aamulla käynyt läheisessä buddhalaisessa temppelissä kyseisessä hoidossa ja kutsui minut mukaansa seuraavana aamuna. No, mikä ettei, pitäähän sitä alueen perinteisiin tutustua. Aamiaisen jälkeen lähdimme temppelille, jossa meidät toivotettiin wai-tervehdyksen kera tervetulleiksi. Saimme pellavapaidat - ja housut, jotka vaihdoimme päällemme hoidon ajaksi. Sitten vaan pötköttämään lattialla oleville patjoille ja rentoutumaan. 

Aluksi jalkani pestiin ja isoja lihaksia hierottiin eli vartaloani lämmiteltiin varsinaista hoitoa varten. Kun tok sen -hoito alkoi, tuntui että koko kroppani värähteli. Puisella vasaralla naputeltiin puista, kankaalla pehmustettua tikkua, ja koko vartaloni käytiin sillä läpi. Huoneessa naputukset ryhmittyivät samaan tahtiin ja hetken aikaa me kaikki olimme yhtä. Tuntui kun nauloja olisi hakattu lankkuun tai kun kuvanveistäjä olisi irrottanut palasia marmorista. Jännitys ja tukkeumat putosivat pois ja energia alkoi virrata kehossani. Benoit otti tok sen -hoidon lisäksi vielä perinteisen thaihieronnan; kuulemma tok sen on puhdistava ja thaihieronta energisoiva hoito, ja siten ne täydentävät toisiaan.

Seuraavana aamuna tallustelin taas temppelille. Tällä kertaa halusin kokeilla yrttihoitoa. Olin nähnyt aiemmin yrttinyyttejä temppelissä ja nyt oli mahdollisuus kokeilla, miten niitä käytetään. Samat rutiinit kuin edellisenäkin aamuna, mutta nyt alkulämmittelyn aikana yrttinyytit lämpenivät kattilassa ja höyryn avulla yrteistä vapautui hyödyllisiä ja parantavia aineita ilmaan. Nyytit pitivät sisällään erilaisia yrttejä - kuivattuja tai tuoreita - kuten sitronellaa tai inkivääribereeniä. Näitten yrttien pitäisi rentouttaa ja hoitaa sekä kehoa että mieltä. Ja aina voi tehdä erilaisen yrttisekoituksen eri tarpeisiin. Kuumia nyyttejä paineltiin pellavavaatteiden läpi, mutta myös paljaalla iholla päässä, käsissä ja jalkapohjissa. Nyytit olivat suorastaan kuumia ja hikoillessani mieleeni tuli suomalainen sauna ja koivuvasta - terveysvaikutukset 

lienevät molemmissa hyvin samanlaiset.

Chiang Mai, Thaimaa

Nimmanhaemin road

Kuin olisi tullut Berliiniin tai Amsterdamiin, tai vaikka Brooklyniin, sen verran trendikkäitä, moderneja, uniikkiikkeja Nimmanhaemin katu ja sen varrella olevat liikkeet ja ravintolat olivat. Vaikka Aasia näkyykin kaikkialla, oli se aivan muuta kuin se valtavirta mitä muualla yleensä näkyy; suuria massoja ja halpaa hintaa. Toki hintataso on täällä länsimaalaisille edullinen vaikka Nimmanhemin seutu onkin Chiang Main kalleinta aluetta. Täältä löytyvät nimekkäimmät ravintolat ja kalleimmat asunnot. Kadun päähän on noussut uusi ostoskeskus, Maya. Sieltä löytyvät niin isot kansainväliset brändit kuin pienet paikalliset designeritkin. 

Chiang Mai on yliopistokaupunki ja täällä on paljon nuoria ja persoonallisia ihmisiä. Yllättäen myös pyöräilijöitä on liikenteessä, tuntuu kyllä että henkensä uhalla siellä polkevat. Täällä on suojateitä jalankulkijoille, mutta autoilijat eivät niistä piittaa vähääkään. Liikennevaloja sentään kunnioittavat kohtuullisesti. Chiang Main erikoisuus on songthaewit, punaiset lava-autot, jotka ajelevat ympäriinsä etsimässä ihmisiä kyytiinsä. 20 bahtilla pääset minne haluat, tosin siinä voi vierähtää tovi, sillä kuljettaja muokkaa reittisuunnitelmaa sitä mukaa kun uusia asiakkaita hyppää kyytiin. Eli jos kiirettä ei ole, on songthaewilla mukavaa matkustaa ja samalla tutustua kaupunkiin ja matkakumppaneihin.

Nimmanhaemin kadulla on One Nimman kauppakuja ja ravintolamaailma. Tila on kaunis punatiilisine kaariholvineen ja tunnelmallisine valaisimineen. Viikonloppuisin kauniisti valaistulla aukiolla järjestetään tanssitunteja; swingiä lauantaisin ja salsaa sunnuntaisin. Sekä sisällä että ulkona on modernia taidetta, veistoksia ja graffiteja. Myymälät ovat kauniita ja kahvilat houkuttelevia. Löytyypä täältä myös suomalaisen Suunnon tyylikäs myymälä.

Kadun toisella puolella alkaa illalla käsityöläismarkkinat ja ruokatori. Onpa täällä pari ruokarekkaakin. Tunnelma on nuorekas ja rento, kaukana perinteisistä thaimaalaisista markkinoista. Tuotteet ovat laadukkaita ja kauniita, ja hinnatkin ovat kohdillaan.

Chiang Mai, Thaimaa

Kohde-, kausi- ja blogiväsymys iskivät kaikki yhtä aikaa ja voimalla. Oikein mikään ei enää innostanut, enkä saanut mistään mitään irti. Nyt maisemat onneksi vaihtuivat hetkeksi Phuketista Chiang Maihin ja totaalinen blogikuolema on vältetty. Oli ihanaa jättää lomakylät ja turistilaumat vähäksi aikaa taakse ja matkata ihan toisenlaiseen paikkaan pohjois-Thaimaahan. Chiang Main vanhaa kaupunkia ympäröi vallihauta ja sen vierustaa kulkee punatiilisen muurin jäänteet. Vanhassa kaupungissa on viehättäviä pieniä kujia ja komeita temppeleitä. Täälläkin on turisteja, mutta ne tuntuvat olevat tasapainossa ja sulassa sovussa paikallisten kanssa - toisin kuin Phuketissa, jossa turistimassat valtaavat kaikki paikat. Myös hintataso on täällä selkeästi maltillisempi ja ihmiset ystävällisempiä.

Pienen koeajon jälkeen otin hostellista käyttööni polkupyörän, jossa ei ollut jarruja. Muut vaihtoehdot olisivat olleet pyörä, jonka ohjaustanko jäi irtonaisena käsiini tai pyörä, jonka polkimet eivät oikein toimineet. Thaimaalaisittain kaikki varmaan loistofillareita. Suosiolla ajelin hiljakseen pikkukujia pitkin ja isommilla teillä talutin pyörää. Mutta käyhän se näinkin; mitään päämäärää tai aikarajaa kun minulla tänään ei ole.

Tässä hieman kuvia ja tunnelmia ensimmäiseltä aamulta Chiang Maissa.

Phuket, Thaimaa

Big Buddha 

Viime viikkoina on ollut pientä kohdeväsymystä havaittavissa. Nyt sain vieraita Suomesta ja tuliaisiksi ehtaa aitoa ruisleipää! Niiden voimalla jaksaa taas muutaman viikon eteenpäin. Phuketin suosituimpia nähtävyyksiä - rantojen lisäksi - on Big Buddha eli istuva Buddha-patsas Nakkerd-kukkulalla yli 400 metrin korkeudessa merenpinnasta. Vaikka näen patsaan melkein päivittäin, en ole saanut aikaiseksi sinne saakka mennä. Korkeutta Buddhalla on 45 metriä ja se on lajissaan Thaimaan suurin. Iltaisin, Buddhan katsoessa auringonlaskuun päin, näkyy se komeasti valaistuina alas rannalle ja merelle saakka. 

Patsasta alettiin rakentamaan tsunamin jälkeen, vuonna 2004. Edelleenkin se on keskeneräinen ja kukkulalle ajaessamme seurasimme täydessä lastissa olevaa sementtirekkaa, joka hiljakseen kipusi kapeaa ja serpentiinimäistä tietä huipulle saakka. Patsaan valkoisiin marmorolaattoihin on kaiverrettu toivoa, rauhaa ja rakkautta viestiviä tekstejä rakennusprojektiin rahaa lahjoittaneilta henkilöiltä. Yleensä buddhalaiset temppelit ja patsaat ovat hyvin värikkäitä ja koristeellisia. Tämä Buddha sen sijaan on puhtaan valkoinen ja vähäeleinen; kaunis. Kukkulalta avutuu upeat maisemat yli Phuketin. Ylhäältä katsottuna Andamaanien meri näyttää säihkyvän turkoosilta. 

 

Sentosa, Singapore

Sentosa - aito kuin rantarolex

Ostoskierroksen jälkeen istahdin bussipysäkille väsyneenä, miettien mitä seuraavaksi tekisin. Pysäkille kaarsi bussi, jonka kyltissä luki ”123 Sentosa”. Muistin lukeneeni paikasta; sinne siis! Kiipesin kaksikerroksisen bussin ylempään kerrokseen ja aloitin kiertomatkani. Bussissa oli Wi-Fi, joten ehdin puolen tunnin matkalla googlata Sentosan ja tehdä jonkinmoisen matkasuunnitelman. Sentosa on pieni saari Singaporen eteläpuolella keinotekoisine rantoineen ja huvipuistoineen - aikuisten leikkipuisto. Siellä on mm. Unversal Studios`in teemapuisto, casino, merivesiakvaario, vesipuisto, Madame Tussaudin vahakabinetti, benjihyppypaikka, kaksi golfrataa, McDonald`s, Starbucks, Hard Rock Café.... Mitä muuta ihminen voisikaan kaivata!?

Bussi pysähtyi linja-autoasemalle, josta matkaa pystyi jatkamaan maksuttomalla beach tramilla eli rantaratikalla. Ei kun kyytiin siis. Rantaratikka kulki nimensä mukaisesti rantatietä, rannalta toiselle. Jäin kyydistä pois Siloson rannalla. Hiekka oli vaalea ja samettista, Havaijilta tuotua. Lieneekö tuo urbaanilegenda vai tositarina, se jäi minulta selvittämättä. Myös pienet saaret Sentosan edustalla ovat tekosaaria ja täällä pystyy surffaamaan - tekoaalloilla tietenkin. Ihmeellinen paikka. Rannalla oli todella kuumaa ja rauhallista. Meri ei houkutellut uimaan, vesi vaikutti likaiselta. Merellä odotteli kymmeniä rahtialuksia satamaan pääsyä, Singaporessa taitaa olla yksi maailman vilkkaimmista satamista. 

Suuntasin varjoon, kävin hakemassa pienestä marketista itselleni kahvin (ylihintaisten kahviloiden sijaan) ja jatkoin matkaani köysirata-asemalle. Ostin Sentosan sisäisen lipun 15 Singaporen dollarilla eli kymmenellä eurolla. Toinen linja olisi vienyt minut takaisin Singaporen puolelle ja matka olisi kustantanut 35 SGD:a. Vaunusta oli hienot näkymät sekä merelle että Singaporen kaupunkiin. Vaikka vauhti ei päätä huimannutkaan, korkeus ja vaunun huojuntaa hieman pelotti. Jäin pois viimeisellä pysäkillä, Merlionilla ja jatkoin matkaa kohti bussiasemaa possunpunaisella monoraililla eli yksiraiteisella.

Sentosa tarkoittaa malaijin kielellä mielenrauhaa. Täältä sitä on turha hakea. Tulipahan käytyä Sentosassa, toista kertaa ei tarvitse sinne mennä. 

Singapore

ION Orchard -ostoskeskus

Shop till you drop!

Singapore on todella shoppaajan paratiisi. Ostoskeskuksia on vieri veiressä, kuitenkin jokainen on omanlaisensa. Shoppailu on paikallisten ykkösharrastus, kansallisurheiluksikin sitä on nimitetty. Kun heiltä kysyy, montako ostoskeskusta Singaporessa on, on vastaus ”liian monta”. Tarkistan Wikipediasta ja sen mukaan Singaporessa on ostoskeskuksia hieman alle kaksisataa! 

Asukkaita tässä pienessä ja varakkaasta kaupunkivaltiossa on saman verran kuin Suomessa, tosin porukkaa on maailman joka kolkasta. Singaporessa puhutaan enimmäkseen englantia, mutta se sekottuu iloisesti kaikkiin

muihin kieliin, ja niinpä se on saanut nimekseen singhlish. 

Joskus paikallisten puhetta on vaikea ymmärtää, sen verran omalaatuista se on.

Täällä on edustettuna maailman kaikki luksusmerkit - ja monet niistä useampaan otteeseen. Luksusostoskeskuksissa käytävät ovat leveät ja tyhjät, kuin kävelisi taidenäyttelyssä. Halpispaikoissa käytävät ovat kapeat ja täynnä tungosta, ahdistukseen saakka. Hintataso on maltillinen ja matkailija saa lähtiessään vielä 5% alv-palautusta. Ostoskeskukset ovat avoinna iltamyöhään, yleensä puoli kymmeneen saakka. Onpa yksi ostoskeskus, Mustafa Center, avoinna aina, 24/7. 

Löytyy Singaporessa myös kivijalkamyymälöitä. Mikäli haluat itämaisia kankaita tai mattoja, suuntaa Arab streetille. Viereisellä kadulla, Haji Lanella on hieman boheemimpi tunnelma. Sieltä löytyy pieniä paikallisia liikkeitä sekä kahviloita ja ravintoloja. Chinatownissa taas löytyy edulliset matkamuistot ja lahjatavaraa. Minä, varsinainen himoshoppaaja, sain ostosreissullani ostettua kaksi mustaa t-paitaa - mahtavaa. 

Singapore

 

Olen addikti, matkailu koukuttaa. Ja kun en matkusta, suunnittelen - tai vähintään haaveilen - seuraavasta reissusta. Välillä mietin menneitä, mutta yleensä suunta on tulevaan ja seuraavaan kohteeseen. Aiemmin hermoilin matkalle lähtöä, mutta nykyään se on rutiinia. Nukun edellisen yön hyvin, enkä enää kiirehdi lentokentälle etuajassa. Luotan, että asiat hoituvat ja tarvittaessa saan apua. Aina olen selvinnyt, vaikka välillä on säätöä ollutkin.

Aamulla minun piti hakea Phuketin lentokentältä re-entry -viisumi, jotta voin palata Thaimaahan eikä työlupani raukea. Yleensä se hoituu helposti, mutta nyt virkailija taisi olla vielä unessa. Ensin hän sanoi, että maastapoistumiskortti puuttuu ja minun tulee palata lähtöterminaaliin hakemaan se. Sanoin, että kortti on passin välissä, mutta virkailija ei sitä löytänyt. Onneksi se kuitenkin oli siellä, niitattuna muitten papereiden kanssa. Seuraavaksi virkailija sanoi, että olen ylittänyt maassaoloaikani ja minun tulisi maksaa siitä sakkoa. Taas olin ihmeissäni, sillä tiesin ettei niin ollut. No, virkailija katsoi vääriä leimoja ja kun oikea leima löytyi, alkoi asia edetä. Lomakkeen täyttö, valokuva,1 000 bahtia ja olin valmiina lentoon. Lopuksi virkailija vielä naureskeli, että hänen nimikirjoituksensa on näköjään minun edellisessäkin viisumissa.

Oli ihanaa saapua Singaporeen! Aivan erilainen tunnelma kuin Thaimaassa. Siistiä, selkeää, helppoa. Aivan kuin olisin palannut länsimaisen sivistyksen pariin. Thaimaan luova kaaos ja epäjärjestys jäävät nyt taakse muutamaksi päiväksi. Singaporea voisi kutsua valon kaupungiksi, se voittaa jopa New Yorkin valojen määrässä ja moninkertaisesti laadussa.  Kaduilla kuljen ostoskeskuksesta toiseen, niitä on muutaman korttelin välein, toinen toistaan isompia ja komeampia. 

Hintataso on suomalaiselle kohtuullinen, Thaimaan jälkeenkin. Söin lounaan 2,50 eurolla ja illalliseen panostin hieman enemmän, 8 euroa. Täältä löytyy kaikki maailman keittiöt katukeittiöistä Michelin-ravintoloihin. Chinatown ja Little India ovat täynnä pieniä edullisia ravintoloita. Kiinalainen uusi vuosi tuntuu olevan täällä vielä juhlinnassa, vaikka vuosi vaihtui jo viikko sitten.

Bangkok, Thaimaa

Bangkokissa ilma on raskasta hengittää. Saastesumu saa auringonlaskun näyttämään utuisen mystisestä, mutta päivällä se ei päästä aurinkoa lävitseen. Monella on maski kasvoilla ja sitä minullekin suositellaan useampaan otteeseen. Liikenne on kuin Lontoossa - vieläkin vilkkaampaan. Autot seisovat ruuhkissa ja skootterit ja mopotaksit pujottelevat autojen välissä. Onneksi täällä on myös julkista liikennettä. Skytrain eli ilmajuna eli BTS kulkee nimensä mukaisesti yläilmoissa, katujen yläpuolella. MRT on paikallinen metro, mutta valitettavasti sama lippu ei käy em. kulkuvälineisiin, vaan molemmissa on oma lippunsa. Liikkuminen maksaa matkan pituudesta riippuen 15-52 bahtia eli 0,40-1,40 euroa. Näillä välineillä vältät ruuhkan vaunujen ulkopuolella, mutta et sisäpuolella. Varsinkin ruuhka-aikaan sekä asemat että vaunut ovat ahdistavia paikkoja omaan tilaan tottuneelle suomalaiselle. 

Taksit ovat Bangkokissa edullisia verrattuna Phuketiin. Samaan hintaan pääset Bangkokissa kaksikymmentä kilometriä ja Phuketissa kaksi kilometriä. Aivan käsittämätön ero. Ja kun Phuketissa ei juurikaan bussiliikennettä ole, pääsee Bangkokissa bussilla liikkumaan alhaisimmillaan 7 bahtin hintaan. Tosin tuo 7 bahtin lippu oikeuttaa bussiin, jossa ei ole ilmastointia. Mikäli mielit ilmastoituun bussiin, tulee sinun siitä pulittaa 11 bahtia - ja tuo ilmastointi tarkoittaa kattoon kiinniruuvattuja tuulettimia, joiden teho on hyvin kyseenalainen.

Chao Phraya-joki halkoo Bangkokia. Rannalta toiselle pääsee ilmaisella lautalla tai taksiveneellä. Jos haluat vauhtia ja vaarallisia tilanteita, suosittelen mopotaksia. Se on nopea kulkuväline lyhyille matkoille, muttei kovin turvallinen. Kilometrin matka maksoi 30 bahtia eli noin 80 senttiä. Bangkokissa on kohtuullisen hyväkuntoisia ja leveitä jalkakäytäviä, mitä nyt paikoin sähkötolppa tai jokin pömpeli on sijoitettu keskelle jalkakäytävää. Liikennevaloihin ei kannata luottaa; vaikka punainen valo vaihtuu autoilijoille, jatkuu autojen virta vielä tovin punaisillakin. Onneksi kaupungissa on puistoja, joihin pääsee hetkeksi pakoon kaoottista liikennettä.

Bangkok, Thaimaa

Kuvapläjäys Bangkokin muraaleista

Bangkok, Thaimaa

Thaimaalaisesta byrokratiasta

Herätys 5.45, pikainen aamiainen ja taksiin. Kello 6.30 olimme jo Bangkokin maahanmuuttovirastossa. Olimme Bangkokiin edellisenä iltana viisumin pidennystä varten. Onneksi olimme saaneet ohjeistusta kollegaltamme, joten tiesimme kuinka toimia. Eli emme siis jääneet viraston aulaan odottelemaan viraston avautumista, vaan kävelimme nurkan taakse, jonne oli jo muodostunut jonoa. Jonossa oli kymmeniä ihmisiä ennen meitä;  osa nukkui, osa söi aamiaiseväitään. Myös taaksemme kertyi nopeasti jonoa ja kaikkiaan meitä oli jonossa useita satoja ihmisiä. Kello 7.00 uniformuasuiset virkailijat saapuivat paikalle ja jonotusnumerolappujen jakaminen alkoi. Sain vuoronumeron 87. Ihan yhtä hyvä tuuri ei ollut kollegallani viime viikolla: hänelle lankesi vuoronumero 300++ ja hänen virastossa olo aikansa venähti vajaaseen yhdeksään tuntiin. Sitten taas odoteltiin aulassa, vuoronumero kädessä. Kello 8.00 viraston ovet avautuivat ja meidät laitettiin oven ulkopuolelle jonoon järjestysnumeroidemme mukaan. Sitten marssimme jonossa luukulle, josta meidät ohjattiin oikeaan saliin, taas jonottamaan. Vihdoinkin pääsimme istumaan ja tuijottamaan numerotaulua, jossa numerot vaihtuivat tuskastuttavan hitaasti.

Meillä oli paikallinen agentti mukana, joka täytti paperit puolestamme, meidän tarvitsi vain allekirjoittaa ne. Paperipino oli kuin romaani, arkkeja oli arviolta parisataa kappaletta. Aivan järjetöntä, thaimaalaiset todella rakastavat byrokratiaa. Ihmettelen vaan, minne he saavat arkistoitua kaikki kertyneet paperit; jo yhden päivän aikaan papereita täytyy kertyä kymmeniä tuhansia arkkeja. Tunnin odottamisen jälkeen agentti viittoi minut mukaansa tiskille, jossa minut tunnistettiin samaksi henkilöksi kuin passissa. Virkailijan pöydällä oli parikymmentä erilaista leimasinta, joista hän valitsi yhden ja alkoi iskeä leimoja papereihini. Yksi minuutti ja sitten taas odottamaan. Tiesimme, että virastossa on ruokatauko kello 12-13.00, jolloin toiminta pysähtyy ja ovet laitetaan kiinni. Jännitimme, ehdimmekö saada leimat passiimme ja pääsisimmekö lähtemään virastokompleksista ennen taukoa. Taululla juoksi numeroita – niitä myös kuulutettiin ihan koko ajan thaikielellä – mutta valitettavasti numerot eivät menneet järjestyksessä, joten oli mahdotonta tietää koska olisi vuoromme. Tästä syystä emme uskaltaneet poistua pitkäksi aikaa salista ja silloinkin vuorottelimme, ettei vaan vuoromme menisi vahingossa ohi.

Saimme passit käteemme tasan kello 12.00. Hymy oli herkässä sekä meillä että agentilla. Helpottunut olo. Olin varautunut jonottamaan virastossa koko päivän, mutta selvisimme 5,5 tunnin odotuksella. Voittajafiilis. Nyt pääsisimme nauttimaan Bangkokista – tosin vasta päiväunien jälkeen.

Phuket Town, Thaimaa

i46 old town eli kiinalainen kahvila Phuketissa

"Taking an old thing and presenting it in a new way."

Nong esittelee kiinalaisia traditioita ja vanhoja tapoja uudella tavalla. Roengkiat Hongyok eli Nong edustaa neljättä sukupolvea Phuketissa. Hänen isoisoisä, kiinalainen munkki, muutti Thaimaahan, Phang-Ngaahan, tinakaivosten myötä. Hänen poikansa muutti Phuketiin ja alkoi rakentaa tinakaivosimperiumiaan. Parhaimmillaan perheellä oli yli 80 rakennusta omistuksessaan Phuket townissa. Suku oli aikanaan saaren rikkain ja on edelleenkin yksi saaren varakkaimmista suvuista. Varakkailla perheillä oli tapana lähettää lapset opiskelemaan muualle, ja sinne he yleensä jäivätkin. Nong kuitenkin jäi opiskelujensa jälkeen Phuketiin, jossa hän toimi ensin turistioppana, kunnes otti suvun talon ja bisnekset haltuunsa. Hän halusi tuoda perinteet nykypäivään ja kahvila, jonka hän on perustanut vanhaan kotitaloonsa, onkin saanut nimensä, i46, hänen suuresti ihailemansa Applen perustajan Steven Jobbsin mukaan. Myös tyttärelleen, joka siis edustaa viidettä sukupolvea,  hän on antanut lempinimen i. 

Nong haluaa esitellä turisteille ja paikallisille phuketinkiinalaisten elämää talossa, jonka hänen isoisänsä on rakentanut. Hänen isänsä on aina asunut talossa ja on edelleenkin mukana yritystoiminnassa. Vaikka meillä ei yhteistä kieltä olekaan, esittelee hän ylpeänä taloa ja seinällä roikkuvia valokuvia. Talo on tyypillinen paikallinen rakennus; julkisivu on kapea, viisi metriä leveä, mutta pituutta on sitäkin komeammin 70 metriä. Rakennus noudattelee kiinalaista arkkitehtuuria ja feng shuita. Siellä on sisällä mm. kaksi suihkulähdettä ja niitten yläpuolella taivas on kattona. Sadevesi valuu lattialle ja ilma virtaa vapaana, myös auringon valo pääsee sisätiloihin. Rakennuksen etuosassa on pieni myymälä, keskellä kahvila ja perällä on perheen koti. Yläkerrasta löytyy makuuhuoneet ja yksityistilat. 

Kahvilassa on tarjolla perinteisiä kiinalaisia leivonnaisia, lähinnä pikkuleipiä. Juomaksi on teetä, kahvin ja teen sekoitusta sekä lämmintä soijajuomaa. Seinät ovat täynnä historiaa ja tunnelmaa musta-valkokuvien muodossa. Suvun historian myötä minulle piirtyy kuva myös Phuketin ja sen maahanmuuttajien historiasta. Kiinalaisten myötä Phuketiin tulivat myös eurooppalaiset, lähinnä portugalilaiset. Molempien vaikutus näkyy kaupungin arkkitehtuurissa, jota kutsutaan sino-portugalilaiseksi arkkitehtuuriksi. Sen lisäksi että rakennukset ovat kapeita ja pitkiä, ovat ne yleensä kaksikerroksisia ja erittäin värikkäitä ja koristeltuja. Usein ulkonäkö pettää ja vaatimattomankin näköinen julkisivu kätkee sisäänsä suuria tiloja ja tarinoita.

Angkor Wat, Kambodža

Harvoin teen tällaista täsmämatkailua kuin nyt. Halusin nähdä Angkor Watin ja muut alueen temppelit enemmänkin kuin itse Kambodžaa. Koska nyt olin lähellä, reilun tunnin lentomatkan päässä, päätin lähteä matkaan. Lyhyistä lentomatkoista tunnen huonoa omaatuntoa, mutta on tämä kuitenkin ekologisempaa kuin tehdä tänne uusi reissu Suomesta käsin. Muutenkin maailmantuska valtaa välillä mielen; mikä oikeus minulla, länsimaisella hyvinvointiyhteiskunnan asukkaalla, on tulla köyhiin maihin levittelemään rahojani ja viihdyttämään itseäni. Olen onnekas, sen olen monta kertaa reissuillani todennut. 

Siem Reapin lähellä on noin sata temppeliä, vanhimmat niistä yli tuhat vuotta vanhoja. Osa on buddhalaisia ja osa on hindutemppeleitä - jokainen ainutlaatuinen, erilainen. Päivälippu alueelle maksaa 37 dollaria, saman verran kun kului vuosia Angkor Watin rakentamiseen. Seurakseni temppelikierrokselle sain ranskalaisen Nadjan ja adoptoimme mukaamme kiinalaisen nuorukaisen, joka oli yksin kovin eksyksissä. Hän puhui ainoastaan kiinaa ja konekääntäjän avulla kommunikoimme keskenämme. En tiedä kuinka paljon väärinymmärryksiä tuli, mutta sopuisasti vietimme päivän yhdessä. Angkor tarkoittaa kaupunkia ja Wat temppeliä. Angkor Watin temppeli on kuvattuna myös Kambodžan lippuun ja se yksi maailman vierailluimmista monumenteista. Tänään myös Kambodžsan pääministeri kunnioitti aluetta vierailullaan ja se aiheutti tietenkin erityisjärjestelyjä mm. liikenteen suhteen. Aikanaan nämä temppelikaupungit ovat olleet maailmaan kehityksen kärkeä ja miljoonakaupunkeja. Valitettavasti uskonnollisten ja poliittisten taistelujen vuoksi paljon on tuhottu, eikä mikään voi korvata noita menetyksiä. Viimeiset 25 vuotta aluetta on restauroitu järjestelmällisesti kansainvälisin voimin.

Angkor Wat on suurin ja mahtavin khmerien 1100- luvulla rakentama temppelikaupunki. Alkujaan se oli buddhalainen temppeli mutta muuttui myöhemmin hindutemppeliksi. Pol Potin ja  punakhmerien valtakaudella, 1970-luvulla, uskonnot kiellettiin ja niinpä khmerit tekivät tuhojaan temppeleissä mm. katkomalla patsailta päitä. Myös paikalliset ryöstivät temppeleitä, myivät saaliin pimeillä markkinoilla ja siten edesauttoivat yhden aikakauden tuhoa. Onneksi osa paikallisista sai myös pelastettua patsaita ja Angkor National museumissa on tallessa noin tuhat ehjää patsasta. Onneksi päitä ja patsaita on viime vuosina myös palautettu maailmalta takaisin kotiin. 

Angkor Thom on muurien ympäröimä temppelikaupunki aivan Angkor Watin kupeessa. Siellä sijaitseva Ta Prohm -temppeli on pieni ja sympaattinen, jokseenkin satumainen, jossa luonto on vallannut alaa ja viikuna- ja kapokkipuitten juuret ja rungot kiemurtelevat rakennusten ympärillä. Täälläkin on tuhottu buddhan kuvia hakkaamalla kuvat irti hiekkakiviseinistä – vain buddhan istuva muoto on jäänyt jäljelle. Seiniin on kaiverrettu muinaiskhmerin ja sanskriitin kielisinä tekstejä ja onpa siellä yllättäen kuvattuna muitten eläinten joukossa myös dinosaurus. Angelina Jolien tähdittämän Hollywood-elokuvan Lara Croft: Tomb Rider´n myötä paikka tuli suuren yleisön tietoon. 

Khmerien valtakauden viimeiseksi jääneellä Bayon -temppelillä tuli hieman surrealistinen olo, tuntui kun joku tuijottaisi. Alueen viidellä sisäänkäynnillä on kullakin väylän molemmin puolin 54 patsasta; vasemmalla puolella hymyilevät, hyvää edustavat patsaat ja oikealla puolella yrmeät, pahaa edustavat patsaat. Eli 2 x 54 x 5. Kaikki patsaat ovat olleet päättömiä, mutta muutamia vuosia sitten niitä on alettu rekonstruoimaan ja osa niistä on saanut uuden pään. Temppelin jokaisessa 54:ssä tornissa on neljät kasvot, yhdet jokaiseen ilmansuuntaan katsovat. Kasvoissa on kuvattuna buddha ja kuningas, tosin kasvoissa on kuningasta vain 3%.

Auringonlaskua nousimme katsomaan Bakheng Hill -temppelin huipulle. Tähän temppeliin pääsee kerrallaan vain 300 henkilöä. Monet olivatkin tulleet paikalle hyvissä ajoin, että varmasti pääsevät paraatipaikoille. No, ei se auringonlasku kovin kummoinen ollut, mielenkiintoisempaa oli seurata ihmisiä ja heidän paniikinomaista valokuvaamistaan ennen kuin aurinko katoaa kokonaan horisontin taakse.

Siem Reap, Kambodža

Saan varmaan matkailusta ja uudessa kaupungissa ensi kertaa kävelystä samanlaiset kiksit kun alkoholisti saa ekasta ryypystä. Tunne on vaan niin mahtava; askel on kevyt, olo on vapaa ja tuntuu että pystyn hengittämään kunnolla. Mutta ennen kun lähdemme kulkemaan Siem Reapin katuja, täytyy palata alkuun. Viisumin hakeminen. Ja sehän ei välttämättä ole Thaimaassa ihan yksinkertaista. Mutta tunnollisesti ohjeita seuraten, kopiopino laukussa ja lomakkeet täytettynä suuntasin Phuket townin maahanmuuttovirastoon. Tarvitsin uuden viisumin ettei työlupani katkea kun poistun maasta. Virasto oli neljään auki ja olin paikalla hyvissä ajoin, viittä vaille kolme. Menin ensimmäiselle tiskille ja samalla virkailija vastasi puhelimeen. Odottelin pöydän ääressä ja huomasin naisen pyörittelevät lappua kädessään: closed eli suljettu. Hän lätkäisi tasan kolmelta lapun eteeni ja jatkoi puheluansa. Loistavaa. Seuraavalle tiskille siis. Esitin asiani ja nyt miesvirkailija sanoi kyynisesti ettei sinulla kuitenkaan ole tarvittavia liitteitä. Onnellisena sanoin että kyllä on ja ojensin paperipinon hänelle. Hän ei edes vilkaissut papereitani vaan antoi minulle nipun uusia lomakkeita ja tiedot uusista liitteistä. Sitten hän laittoi luukun kiinni ja toivotti minut tervetulleeksi sitten kun kaikki paperit ovat kunnossa. 

En voinut kuin ihmetellä mitä juuri oli tapahtunut. Eihän sen näin pitänyt mennä. Kollegani vieraili Phan Ngan maahanmuuttovirastossa ja sai leiman passiinsa viidessä minuutissa vaikkei hänellä ollut edes allekirjoitusta hakemuksessaan. Epäreilua. Seuraavana päivänä ollessani töissä lentokentällä, kysyin neljältä eri virkailijalta kuinka minun tulee toimia ja sain neljä eri vastausta. Epätoivoista. Eihän tästä viisumin hakemisesta mitään tule. Lopulta päädyin ottamaan pienoisen riskin ja hakea viisumia vasta lentokentällä, reissuun lähtiessäni. Ja sehän onnistui nopeasti, mitään liitteitä ei kysytty, ainoastaan valokuvan halusivat. Ja hintakin on sama 1000 bahtia kuin virastossa. Huojentuneena nousin koneeseen.

Kambodžaan sain viisumin lentokentältä, 35 dollaria. Hassua, että täällä on valuuttana sekä Amerikan dollari että Kambodžan riel ja niitä käytetään rinnakkain. Hassua on myös oikean puoleinen liikenne, Thaimaassa kun ajetaan vasemmalla. Lentokentältä kaupunkiin johti mahtipontisen oloinen valtaväylä, jonka varrella oli poliiseja seisomassa muutaman sadan metrin välein. Täällä näkee myös pyöräilijöitä, joita ei Phuketissa näe ollenkaan. Skoottereita  tietenkin ja moporiksoja. Savusumu täyttää ilman ja se tekee auringonnoususta jotenkin pehmeän. Ilma on kuitenkin raskasta hengittää, saastetta täynnä. Autot ovat pieniä ja vanhoja, tunnelma on kuin vanhassa sosialistisessa valtiossa. Ruoka täällä on todella halpaa, keskihinta tuntuu olevan 2 dollaria. Mutta mikäli pizzaa mielit, siitä joudut pulittamaan kymmenisen dollaria.

Tässä kuvasatoa ensivaikutelmista.