Chicago, Illinois, USA

 

 

 

The Magnificent Mile and The 2nd Fridays Gallery Night in Pilsen

Chicagon keskeisintä ostoskatua, North Michigan Avenueta kutsutaan The Magnificent Mileksi sen pituuden - eli mailin - vuoksi. Niska meinasi nyrjähtää, kun piti katsella vähän väliä ylöspäin ja ihailla huimiin korkeuksiin kohoavia pilvenpiirtäjiä. Hissitekniikan ja teräsrakenteiden kehittyminen mahdollistivat korkeiden rakennusten rakentamisen ja ensimmäinen pilvenpiirtäjä rakennettiin juuri tänne Chicagoon. 1884 valmistui Home Insurance Building, jossa oli huikeat kymmenen kerrosta ja korkeutta sillä oli 42 metriä. Nykyään pilvenpiirtäjäksi määritellään rakennus, joka on vähintään sata metriä korkea. Iltaisin Chicago on varsinainen valomeri; en yhtään ihmettele, että suurkaupungit näkyvät avaruuteen saakka.

Illalla suuntasin Pilsenin kaupunginosaan, jossa on joka kuukauden toisena perjantaina taidetapahtuma Gallery night. Näitä kuukausittaisia taidetapahtumia on ollut jokaisessa vierailemassani kaupungissa ja ne ovat aivan mahtavia! Silloin pääsee vierailemaan taiteilijoiden työhuoneissa, galleriat ja kaupat ovat myöhään auki ja mikä parasta; samanhenkisiä ihmisiä on liikeellä sankoin joukoin. Yhdessä galleriassa vierailijoiden piti ottaa sisään astuessaan nimilappu oven vieressä olevasta sinkkisankosta. Minusta tuli illan ajaksi Elon Musk - visionääri, sijoittaja, rakettimies ja miljönääri. Tuona iltana tapasin paljon julkkiksia - eläviä ja kuolleita. Nimet olivat oiva keino saada kontakti ihmisiin. Et taatusti voi olla hymyilemättä, kun vastaasi kävelee Elvis!

 

Oak Park, Illinois, USA

 

 

Frank Lloyd Wright´n koti ja studio 

 

Frankilla oli vuoren kokoinen ego. Koulut hän jätti kesken, sillä kouluilla ei ollut hänelle mitään annettavaa. Ja kun hänen valittiin aikanaan 1900-luvun ensimmäisen alkupuoliskon maailman merkittävimmäksi arkkitehdiksi, närkästyi hän suuresti; hänet olisi pitänyt valita koko vuosituhannen merkittävimmäksi arkkitehdiksi. Frank on ollut todella omalaatuinen ihminen. Sekä hänen uransa että yksityiselämänsä ovat olleet todella monivaiheisia ja kuohuttaviakin.

Chicagon kupeessa, Oak Parkin pikkukaupungissa sijaitsevan kotinsa ja studionsa hän rakensi parikymppisenä vuonna 1889. Rakennus on kuin vaatimaton versio Hvitträskistä, jonka suomalaisarkkitehdit Saarinen, Geselius ja Lindgren suunnittelivat Kirkkonummelle 1900-luvun alussa. Molemmat rakennukset edustavat kansallisromanttista suuntausta. Siitä Frankin ura lähti liikkeelle ja Chicagon alueelle hän on suunnitellut yli sata rakennusta. Kaikkiaan hänen tuotantonsa käsittää noin tuhat rakennusta, mikä tuntuu aivan käsittämättömältä, sillä tuohon aikaan arkkitehdit eivät suunnitelleet ainoastaan rakennusta, vaan myös sisustuksen, huonekalut, valaistuksen - koko paketin. Vanhoilla päiväillään Frank muuttui todella fanaattiseksi: hän suunnitteli jopa suunnittelmissaan taloissa asuvien naisten vaatteet. Ja mikäli asukkaat eivät noudattaneet Frankin toiveita talojensa suhteen, piinasi Frank heitä vierailuillaan ja harjoittamalla pientä painostusta. Frankin viimeinen työ oli New Yorkin Guggenheim -museo, joka valmistui vuonna 1952. Tyylillisesti Frank teki pitkän matka kansallisromanttisista preeraitaloista moderniin ja selkeälinjaiseen museorakennukseen.

Frankin yksityiselämäkin oli hyvin kiihkeää. Skandaaleja, rakastajattaria, avioeroja, murhia, maasta pakenemisia... Suurin tragedia sattui vuonna 1913. Palvelija, jolle Frank oli antanut potkut, tuikkasi Frankin talon tuleen ja tappoi kirveellä seitsemän ihmistä, mukaan lukien Frankin rakastajattaren Mamah´n ja tämän kaksi lasta. Frank itse oli tuolloin Chicagossa. Hänen vaimonsa ja rakastajattarensa aviomies olivat tulossa samalla junalla Oak Parkiin - vaimo kotiinsa ja aviomies noutamaan lapsiaan luokseen - kun he kuulivat suru-uutisen. Arkkitehtuurinsa lisäksi Frank taisi olla edelläkävijä myös uusperhekuvioissa.

Frank Lloyd Wrightin arkkitehtitoimisto jatkaa edelleenkin toimintaansa, tosin Malibussa, Kaliforniassa, hänen pojanpoikansa Eric Lloyd Wrightin johdolla. Käsittääkseni Suomesta löytyy vain yksi Wrightin suunnittelma rakennus ja se on Heinolassa sijaitseva Apulannan muusikon Sipe Santapukin koti. 

Chicago, Illinois, USA

 

Chicagon keskustan halki virtaa Chicago -joki. Joen varrella ja siltojen alta kulkee Riverwalk -niminen kävelyreitti. Tänään sain tuta Chicagon tuulen, joka kalseudessaan pakotti minut ostamaan hanskat, pipon ja kaulahuivin. Villapaidastakin haaveilin, mutta vielä toistaiseksi se jäi kauppaan. Tässä muutama kuva kylmänä syyspäivänä.

 

 

Chicago, Illinois, USA

 

Millenium Park ja Maggie Daley Park

Chicagossa aurinko paistoi ja syksy oli kauneimmillaan. Minua varoiteltiin, että täällä tuulee aina. No, tänään ei tuullut. Mutta varmaan tuulee paljon, sillä Chicago sijaitsee Michiganjärven rannalla. On ihanaa olla suurkaupungissa, viihdyn tässä ilmapiirissä. Ja kulkeminen on helppoa, metrolla pääsee ja nopeasti. Ei tarvitse enää bussissa körötellä tuntikausia. Chicago on Amerikan kolmanneksi suurin kaupunki New Yorkin ja Los Angelesin jälkeen ja täällä on asukkaita noin kymmenen miljoonaa. Chicagolla on ollut hieman huono maine mm. Al Caponen ja korruption vuoksi, mutta nykyään gangsterit taitavat olla historiaa.

Chicagossa pidän erityisesti arkkitehtuurista. Täällä näkyy kerroksellisuus ja historia. Chicagon downtown on ensimmäinen keskusta-alue, joka on viihtyisä. Kävin kävelyllä Millennium -puistossa, jossa sijaitsee yksi Chicagon vetonauloista: Cloud Gate eli Pilviportti -veistos. Sitä olisi voinut tutkailla ja kuvata vaikka kuinka kauan - niin yksinkertainen muoto, mutta joka suunnasta se oli aivan eri näköinen. Millenium -puistosta johtaa BP Pedestrian Bridge

-silta Maggie Daley -puistoon. Silta on kuuluisan arkkitehdin, Frank Gehryn suunnittelema. Se on 282 mertiä pitkä ja kiemurtelee kadun yli puistosta puistoon. Ylimmässä kuvassa näkyy sillan teräksinen ulkokuori. Alimmassa kuvassa Millennium -puistossa sijaitseva Jay Pritzker Pavilion, joka on myös Frank Gehryn suunnittelema.

 

 

Chicago, Illinois, USA

 

Junamatka Denveristä Chicagoon kesti noin 18 tuntia. Vuoret jäivät kauaksi taakse, kun matkasimme Coloradosta Nebraskan ja Iowan kautta Illinoisiin. Maisemat muuttuivat preeriaksi eli suuriksi tasangoiksi. Preerialla kasvoi enimmäkseen ruohoa ja pensaita, jonkin verran myös viljelymaita näkyi junan ikkunasta. Matkaseuranani oli useita amisseja ja tuntui kuin olisimme matkanneet myös ajassa - sata vuotta taaksepäin. Heidän vaatetuksensa oli hyvin tummaa ja korutonta. Myös heidän käytöksensä oli hyvin hillittyä ja kohteliasta. Tällä kertaa sosiaalinen lotto ei suosinut minua: sain junassa lounasseurakseni - ilmeisesti kiinalaisen - nuorenparin, joille olin täysin ilmaa. He eivät vastanneet tervehdykseeni, eivät katsoneet silmiin, eivätkä he millään tavalla reagoineet epätoivoiseen yritykseeni avata keskustelua. Kielitaidosta ei ollut kyse, tarjoilijalle he puhuivat sujuvaa englantia. Kiinassa heidän käytöksensä on varmasti normaalia, mutta täällä small talkin maassa heidän käytöksensä tuntui todella erittäin tylyltä. Onneksi palvelu oli ystävällistä ja kasvishampurilainenkin kohtuullisen hyvä.

Saavuttuani Chicagoon, pidin heti suurkaupungin ilmapiiristä. Hyppäsin metroon, punaiseen linjaan, ja lähdin Uptowniin. Kotitaloni on raflaavasti nimeltään Buena Terrace Luxury Building - tosin viimeisten vuosikymmenien aikana luksus on karissut rakennuksesta. Rakennus on aikanaan ollut "kunniallinen hotelli", kuten he nettisivullaan mainostavat. Nyt täällä on vuokrahuoneistoja ja se on kotini seuraavan viiden päivän ajan. Täällä minut otti innokkaana vastaan Pheabe, yhdeksän vuotias basset hound. Minulla oli mukanani koirankeksejä jään murtamiseksi, mutta niille ei ollut tarvetta. Olimme Pheaben kanssa heti parhaita kavereita. Nyt loppuivat kissanpäivät ja pääsen taas koiran kanssa lenkkeilemään. Ja täällä luksusrakennuksessa hissi on rikki, joten saamme Pheaben kanssa hieman extraliikuntaa nousemalla rappuja neljänteen kerrokseen muutaman kerran päivässä.