Saksa, Puola, Liettua

Kolmas matkapäivä alkaa kello 7.30. Ajokilometrejä tänään kertyy vajaa tuhat ja tunteja mennee noin kymmenen. Varustaudun matkaan tuhdilla aamiaisella hostellissa ja syötyäni lähden tapaamispaikallemme. Kymmenen minuutin kävely tekee hyvää, Friedreichshein heräilee hiljalleen uuteen päivään. Pojat olivat jo pakanneet auton ja olivat valmiina lähtöön. Viimeiset vilkutukset kaverille ja menoksi. Berliinistä pääsimme helposti ulos, suunta kohti Puolaa ja Gdanskia. 

Rajalle oli matkaa puolitoista tuntia ja Puolan läpi ajamme pohjoisesta, rannikon tuntumasta. Meri jää kuitenkin kauas, ehkä kerran tai kaksi näen meren pilkahtavan kaukaisuudessa. Kiintopisteenä on ainoa tuttu paikka pohjois-Puolassa - Gdansk. Sää on viilentynyt ja taivas muuttunut harmaaksi. Moottoritie kulkee aavaa peltomaisemaa halkoen, liikennettä on vähän. Ohitamme muutaman kylän, yleisilme on hieman vaisu ja rähjäinen. Nimet eivät jää mieleen, sen verran vierasta on puolan kieli. 

Pari kahvitaukoa, kaksi tankkaamista, pissatauko ja lounas. Halusin pierogeja ja niitä sain. Pastanyytit oli täytetty sienillä ja hapankaalilla. Maku oli yllättävä mutta hyvä. Matkaseuralaiseni otti flakikeiton. Se hänelle myytiin lihakeittona mutta todellisuudessa "liha" oli lehmän vatsalaukkua. Siitä huolimatta keitto oli kuulemma hyvää ja täytti vatsan. 

Kohti Kalingradia ja siitä kurvaus etelään. Läpi ei päästä, täytyy kiertää. Vettä rupeaa satamaan ja taivas on entistäkin harmaampi, jos vaan mahdollista. Liettuan rajan ylitämme 12 tuntia lähtömme jälkeen. Tunti vielä ja olimme Kaunasissa. Kaupunki näytti kauniilta iltavalaistuksessa. Iltapuhteet ja nukkumaan, aamulla taas matka jatkuu.

Tänään rupateltiin autossa niitä näitä: matkavakuutuksista, kirkollisverosta, hautajaisista eri maissa, etätyöskentelystä, muraaleista, venäläisyydestä, itä/länsisuomalaisuudesta, prostituutiosta, kulttuurieroista, matkustamisesta, säästä, maisemien rumuudesta, suolakaivoksista, pienpuolueista, Puolan maataloudesta....

Saksa

Aamulla heräsin hevosten ääneen kuuden jälkeen. Majataloa vastapäätä oli talli ja hevosia pilttuissa. Kavioista lähti kiva kalke, kun hevoset kävelivät asfaltilla. Kävin aamukävelyllä peltojen keskellä aamiaista odotellessani. Alpit näkyivät tänne saakka, mutta kuivuuden tilalle oli tullut vihreys ja vehreys. Kaunista oli täälläkin. Aamiainen oli maneesirakennuksessa ja läpinäkyvän pleksin läpi saimme seurata hevosten koulutusta. Kun aamiainen oli nautittu ja auto pakattu, oli lähdön hetki kello 9.40. Suuntana Berliini ja kilometrejä noin seitsemän sataa. Matkaan olimme varanneet aikaa seitsemän tuntia.

Ensimmäisen kahvipaussin pidimme McDonaldsilla noin klo 11.30. Lounas- ja tankkaispaikkana oli Bayreuth-niminen pikkukaupunki. Espanjalainen tomaattikeitto oli maukasta ja paikan omistaja oli mielissään suomalaisista asiakkaista. Vielä yksi kahvitauko ennen Berliiniä.

Saksan läpi oli aika tylsää ajaa. Paska maa, sanoisi Seppo Räty. Pian Alpit jäivät taakse ja maasto muuttui tasaiseksi peltomaisemaksi. Moottoriteitä ajaessa ei paljon muuta nähnyt tienpientareiden lisäksi kun rekkoja ja tuulimyllyjä. Ruuhkaan emme juuttuneet, matka sujui joutuisasti.

Berliiniin saavuimme 8,5 tuntia myöhemmin. Auto parkkeerattiin Friedrichshainiin. Pojat yöpyivät kaverinsa luona ja minä menin lähihostelliin. Hostellin pihassa on pala Berliinin muuria. Illalla vielä terassilla pieni olut ja ranskalaiset majoneesilla. Vähän iltakävelyä vilkkaalla ja ilmeisen trendikkäällä alueella ja ajoissa nukkumaan. Huomenna matka jatkuu aamulla puoli kasilta.

Italia-Sveitsi-Lichtenstein-Itävalta-Saksa

Seitsemän tuntia, 300 kilometriä ja viisi maata

Lähdimme Italiasta iltapäivällä noin kahden aikoihin ja majapaikkaamme Saksassa pääsimme illalla yhdeksän maissa. Siihen välille mahtuu Sveitsi, Liechtenstein ja Itävalta.

Italian Verbaniasta ajoimme Maggioren järven länsipuolta, hienoja olivat maisemat. Järven rannalla oli isoja huviloita ja satamissa hienoja purjeveneitä. Alpit näkyivät mahtipontisia taustalla. Puolisen tuntia ja olimme jo Sveitsin puolella. Pysähdyimme Bellonzonan kaupungissa ja kävimme ostamassa lounasta paikallisesta Migros-marketista; minulle linssisalaattia ja appelsiinimehua. Olimme italian kielisessä Sveitsissä, olipa outoa. Aiemmin olin ollut saksan kielisessä Sveitsissä ja nyt tuntui että olen ihan eri maassa. Vältimme tietulleja, joten ajoimme pikkuteitä moottoritien sijaan. Maisemat olivat varmaan miljoona kertaa hienommat kuin moottoritiellä. En vaan voi tarpeeksi hehkuttaa Alppien upeutta!

Sveitsistä kohti pohjoista ja Lichtensteinia. Pieni huoltotauko Coop-huoltoasemalla. Autojen mustien rekisterikilpien ihmettelyä ja pohdiskelua Lichtensteinin historiasta. Pituutta maalla on vajaat 25 kilometriä, ja sen ohi hurauttaa huomaamattaan. Ilta alkoi jo hämärtää, kun saavuimme Itävaltaan. Maisemia ei juuri näkynyt, ainoastaan valopilkkuja siellä täällä. Viisikymmentä kilometriä ja olimme Saksassa.

Majapaikkaamme, Allgäu Meadow Ranch,  saavuimme illalla vähän ennen yhdeksää. Ranchilla oli hevostalli, haju toivotti meidät tervetulleiksi jo kaukaa. Ihana maalaismajatalo; siistit, tilavat huoneet ja kaikki tarpeellinen saatavilla. Pimeässä ei paljon pihaa nähnyt, aamulla sitten.

Kilometrejä tälle päivälle kertyi alle kolmesataa, uskomatonta. Kyllä noilla pienillä vuoristoteillä saa aikaa näköjään kulumaan ja bensaa palaa. Matkaseurana mulla on kaksi suomalaista nuorta miestä, jotka palailevat pohjois-Italiasta kahden kuukauden etätyöskentely/hiihtoreissultaan. Matka sujui rattoisasti ja jatkuu huomenna Saksan autobahn'alla kohti Berliiniä.

Köln, Saksa ---> Strasbourg, Ranska

Olen antanut Saksalle jälleen kerran mahdollisuuden. Ja jälleen kerran - ei nyt ihan Seppo Rädyn sanoin, mutta kuitenkin - joudun toteamaan, että Saksa ei kyllä ole minun maani (Berliini on sitten asia erikseen). Vaikka kaikki toimii täydellisesti; aikataulut pitävät, kaikkialla on siistiä ja järjestelmällistä, pankkiautomaatteja löytyy tarvittaesaa, hanavesi on hyvää, ruoka on edullista, juomista puhumattakaan - pienen oluen saa 1,60 eurolla. Saksalaiset ovat tolkun kansaa; ahkeria, säästäväisiä ja kaikin puolin kunnollisia. Saksalaiset ovat mestareita kierrättämisessä, niin roskien lajittelussa kuin materiaalien uudelleen käytössäkin. Kieltäkin ymmärrän kohtuullisesti, mutta silti Saksa tuntuu raskaalta, ankealta ja vähän tylsältäkin. Ei mene meidän energiat yksiin, ei. Ehkä kaikki on liian jämptiä ja ihmiset liiankin maanläheisiä. Missä on kaikki hauskuus ja höpsöttely?

Helpottuneena hyppään Auroren kyytiin (kyydin löysin jälleen blablacar -sivulta) ja matkaamme punaisella Ford Fiestalla kohti Ranskaa ja Strasburgia. Tuntuu vähän kun kotiinpäin menisi. Ehkä ranskalainen, hieman boheemi mentaliteetti on lähempänä omaani ja siksi viihdyn siellä paremmin. Ja muutenkin mitä etelämmäksi mennään, sitä rennommaksi meno muuttuu.

Aurore jätää minut hieman keskustan ulkopuolelle, ottaa toisen matkustajan kyytiin ja jatkaa matkaa. Minä otan ratikan rautatieasemalle ja lähden sieltä kävelemään hotellille, jonne saavun illalla juuri ennen yhdeksää - respa menee yhdeksältä kiinni. Hotelli sijaitsee näköjään "pikku-Afrikassa", katukuva on varsin värikäs. Ja niin on hotellikin. Jokaisen huoneen on sisustanut eri taiteilija, minun huoneeni Missy, mutta palaan siihen myöhemmin. Nyt ei kuvien lataaminen onnistu, joten jääköön kuvat myöhemmäksi.

 

Köln, Saksa

 

Kristus istuu palolaisveneessä. Istuessani Kölnin katedraalin kovalla ja pitkällä penkillä ihmettelin paikan massiivisuutta ja sen rikkauksia. Käytävät täyttyivät ihmisistä, jotka räpsivät kuvia lasimaalauksista, lattiamosaiikeista, patsaista... Paikka ei tuntunut kovin pyhältä eikä nykyaikaa edustavalta - kunnes saavuin katedraalin viimeisimpään nurkkaan. Sinne oli tuotu Maltan armeijan pelastama kalastusvene, joka oli kuljettanut Välimeren yli Libyasta Italiaan noin sata pakolaista. Ja vene oli vain seitsemän metriä pitkä. Taustalle oli heijastettu kuvia pelastusoperaatiosta. Sanomattakin lienee selvä, etteivät kaikki matkaan lähteneet selvinneet hengissä perille. Teos oli koskettava ja tuli tunne, että kirkko sittenkin välittää heikompiosaisista.

Ludwigissa, Kölnin kaupungin museossa, törmäsin samaan teemaan toiselta puolelta maapalloa. KCHO:n teos "La Regata" kuvaa yhtä Kuuballe kuuluvista saarista ja sieltä poislähtemistä. Teos tuo mieleen lähtöön valmistautumisen ja pakenemisen. Kaikki pienet veneet ovat suuntautuneet samaan suuntaan, muodostaen yhdessä ison aluksen. Teoksesta heijastuu päättäväisyys ja päämäärätietioisuus. Taustalla olevassa sinisävyisessä ja valoisassa teoksessa on teksti "New York", joka voisi kuvastaa sitä "parempaa tulevaisuutta". 

"The world is made of migrations" sanoo KCHO. Eli maailma on tehty siirtolaisuudesta.
    

Bryssel, Belgia ------> Köln, Saksa

Treffasin Cadyn Brysselin rautatieaseman lähellä sijaitsevan hotelli Ibiksen pääsisäänkäynnin edessä. En edes tiennyt, onko Cady tyttö vai poika. Sen tiesin, että hänellä on harmaa Audi A4 ja hänen kyydissään pääsisin Brysselistä Kölniin kahdeksallatoista eurolla. Matkaseuraksemme saimme vielä sveitsiläisen Nathalien ja afrikkalaistaustaiset sisarukset, joiden nimet menivät minulta ohi. Kolmekymppinen Cady oli lähtöisin Tunisiasta - ja siis mies.

Bongasimme toisemme blablacar.com -sivustolta, jossa reissaajat ja autoilijat voivat kohdata toisensa. Kuljettaja kertoo määränpään, reitin, matka-ajankohdan ja määrittelee itse kyydin hinnan. Matka varataan ja maksetaan sivuston kautta. Sitten vaan viestitellään ja varmistetaan, että olemme oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kätevää, sosiaalista, ekologista  ja ekonomista.

Kuten muuallakin sosiaalisessa mediassa, sana kiirii myös blablacar´ssa nopeasti. Kaikki voivat arvioida ja pisteyttää toisensa, eikä armoa aina tunneta. Yleensä arviot ovat lyhyitä ja kohteliaita, mutta Cadyn kohdalla oli pari negatiivista kommenttia. Mietin hetken, hyppäänkö hänen kyytiinsä vai en, mutta määränpää ja ajankohta olivat niin sopivat. Häntä moitittiin mm. itsekkyydestä musiikin valinnan ja volyymin suhteen, pissataukojen päättämisestä, kovaan ääneen puhelimeen puhumisesta.... Aina ei oikein tiedä, onko palautteenantaja hemmoteltu nipottaja vai kritiikin kohde todellakin hankala. Ainakin meidän matkalla äänestettiin mitä radiokanavaa kuunnellaan ja Cady kysyi meiltä taukojen tarpeesta. Puhelimeenkin hän puhui hillitysti. Ehkä hän oli ottanut opikseen saamastaan palautteesta.

Cady jätti meidät Kölnin rautatieaseman kupeeseen. Ensinäkymä kaupungista oli  V A L T A V A  katedraali; hyvä kun kuvaan mahtui!