Cavtat, Kroatia

Cavtat, kylä jossa aika pysähtyy

Autolla ei pääse kylälle vaan auto tulee jättää isolle parkkipaikalle kylän laidalle. Ensinäkymä on karu ja kuuma asfaltti. Kun kävelee parkkipaikan läpi, alkaa kaunis rantareitti havupuiden varjossa. Tänään on kuuma, taas, +33°C. Pitkästä aikaa käy vilvoittava tuuli, mahtavaa! Myös meri virkistää. Täällä ei ole hiekkarantoja. Ihmiset ovat vallanneet kallioita ja lahden poukamia rantapäivän viettoon. Myös rantapetejä on saatavilla seitsemän euron hintaan, Copacabanan rannalla pedista saisit pulittaa 80 euroa.

Kun rantareitti loppuu, alkaa kylän rantabulevardi. Sen varrella on kahviloita ja ravintoloita, muutamia kauppoja ja kirkkoja. Piipahdettiin Franjevački samostan -kirkossa. Siellä voi rukoilla Pyhä Antonius Padovalaista auttamaan kadonneen tavaran löytämisessä tai vaikeuksissa olevien puolesta. En rukoillut.

Satamassa on toinen toistaan upeampia jahteja ja veneitä. Täältä kulkevat myös vesitaksit Dubrovnikiin. Syön rantaravintolassa parhaimman aterian aikoihin: grillattua meriahventa grillattujen vihannesten kera. Tarjoilija tulee pöytämme päättyyn ja ruotii kalan minulle valmiiksi. Kalan päälle hän lorauttaa ihanaa oliiviöljy-paprika-valkosipulikastiketta. Tunnen itseni hemmotelluksi. Kun saan lautasen eteeni, viereeni istahtaa kissa. Se ei liikahdakaan, vaikka jätän se huomiotta. Lopulta hellyn ja annan sille viimeiset kalan rippeet lautaseltani. Tyytyväisenä se nuolee viiksensä ja siirtyy seuraavaan pöytään.

Dubrovnik, Kroatia

Tänään pekarasta tarttui matkaan pinaatti- ja kirsikkapiirakat.

Mišha pääsi aamulla yllättämään minut, kun olin poistumasss kotoa. Aina kun se tulee huomaamatta, tiedän sen olevan karkuteillä. Mikäli se tulee luvan kanssa, iloitsee se näkemisestäni haukkuen ja hyppien. Mišha on ovela bichon frisé -pentu. Kohta jo Mišhan emäntä - ja minun vuokraemäntäni - Anamarija, ryntää ulos. Pahoittelee. Ei minua haittaa. Mišha on suloinen ja pehmeä pikkupirulainen.

Jäämme Anamarijan kanssa juttelemaan niitä näitä. Pian keskustelu ajautuu Kroatian itsenäisyyssotaan ja Jugoslavian aikaan. Anamarija kertoo olleensa 18-vuotias sodan alettua. Hänelle, ja varmasti kaikille muillekin osallisille, sota on jättänyt syvät traumat; aivan kuin se olisi ollut eilen. Asumme sairaalan lähellä ja sinne ambulanssihelikopteri vie päivittäin potilaita. Tämä - ja ohilentävät lentokoneet -  laukaisee Anamarijan trauman; joka päivä hän kokee sodan kauhut uudelleen. Kun hän kertoo kokemastaan, meille kummallekin tulee kylmät väreet. Hän sanoo tuskin koskaan pääsevänsä turvattomuuden tunteesta, jonka sota häneen jätti.

Tällä viikolla meillä on vuoron vaihto. Yksi kollega palaa kesälomaltaan Dubrovnikiin ja toinen lähtee kesälomalle. Minä jään tänne. Tosin päästän kollegan kotiinsa (jossa nyt siis asun)  ja muutan viereiseen asuntoon. Onpahan jotain vaihtelua minullekin. Joudun jättämään jäähyväiset kahdeksalle kilpikonnalle, jotka asustavat takapihan puutarhassa appelsiinipuiden katveessa. Uusi terassini on etupihalle, jossa on Anamarijan vihannestarha ja viikunapuut.

Pekara oli ensimmäinen kroatian sana, jonka opin. Nykyäänkin kun puhun leipomosta - suomeksi tai englanniksi - käytän sanaa pekara. Täällä on baarikahviloita, barcafe, jotka ovat päivällä kahviloita ja illalla baareja. Mitään kahvileipää siellä ei kuitenkaan ole tarjolla, joten on ihan ok käydä ostamasta pekarasta piirakka tms. ja mennä baarikahvilaan kahville ostoksensa kanssa. Ihana tapa; kaikki hyötyvät.

Lokrum, Kroatia

Lokrum - Game of Thronesia ja riikinkukkoja

Kuumana päivänä lyhyt, noin 15 minuutin merimatka Lokrumin saarelle  yllättävän väljässä veneessä tuntui rentouttavalta, rauhalliselta ja vilvoittavalta vanhan kaupungin tungoksen ja kuumuuden jälkeen. Dubrovnikin vanha kaupunki on parhaimmillaan mereltä katsottuna. Kaupungin muurit näyttävät jykeviltä ja siltä, ettei niitä kaada mikään. No, ei aivan kaatanut mutta Kroatian itsenäisyyssodan aikana, vuosina 1992-1993 tehdyt pommitukset vaurioittivat pahoin sekä muureja että vanhaa kaupunkia. Sodan jälkeen vanha kaupunki kunnostettiin ja sitä pidetään yhtenä maailman onnistuneimmista restaurointihankkeista.

Kaupungin suojeluspyhimys Sveti Vlaho turvasi merimatkaamme Lokrumin saarelle. Virallisesti Lokrum on metsäkasvillisuuden erityisluonnonsuojelualue, ja koko saari on suojeltu. 30 euron lauttalippuun sisältyi matkojen lisäksi luonnonsuojelumaksu, jonka tuotoilla ylläpidetään saarta ja huolehditaan mm. saarella asuvista riikinkukoista. Tavallisten uimarantojen lisäksi saarella on nudistiranta (en käynyt) sekä suolavesiallas eli Kuollutmeri. Allas on yhteydessä Adrianmereen maanalaisten halkeamien kautta, joten vesi vaihtuu jatkuvasti. 

Kukkulalla kohoaa pyöreä linnoitus, Fort Royal. Matkaa sinne olisi ollut jyrkkää nousua noin 20 minuuttia. Pääsin puoliväliin ja päätin istahtaa kalliolle syömään eväitä ja ihailemaan riikinkukkoja. Sitten palasin portaita alas ja upeat maisemat vanhaan kaupunkiin jäivät minulta tästä perspektiivistä näkemättä.

Oma suosikkipaikkani saarella oli vanha luostarialue - tai pikeemminkin sen rauniot. Benediktiiniläismunkit perustivat luostarin saarelle vuonna 1023, siis yli tuhat vuotta sitten. Aika huikeaa! Luostarissa ja sen ympäristössä on kuvattu fantasiasarja Game of Thronesin kuvauksia. Luostarissa on näyttely aiheesta ja sinne on jätetty kuvauksissa käytetty rautavaltaistuin. Siihen sarjan fanit sitten jonottivat ja nappasivat selfiet istumassa valtaistuimella hallitsijan tavoin. 

Ymmärrän, että Game of Thrones tuo saarelle paljon faneja ja vierailijoita, mutta ehkä saari pärjäisi ilman heitäkin. Mieluummin olisin nauttinut luostarin autenttisesta ilmapiiristä ilman fantasiahömppää. Olen buumeri.

Ston, Kroatia

Muurikävelyä Stonin kaupungissa

Stonin keskiaikainen linnoituskaupunki yllätti minut viehättävyydellään. Vanha kaupunki on kaunis ja siisti. Kävelykadut, portaat, muurit, suola-altaat ja kanavat tekivät kaupungista monipuolisen ja kiinnostavan. Ston on täynnä historiaa ja tarinoita. Maailman toiseksi pisin (?) muuri - Kiinan muurin jälkeen (yllätys, yllätys) - kulkee Stonista Mali Stoniin eli pikku-Stoniin. Alkujaan muurilla on ollut pituutta 7,5 kilometriä, mutta muuri on osittain sortunut ja nyt pituutta on jäljellä 5,5 kilometriä. 

Vuosittain muurilla juostaan Ston wall Marathon, joka on oikeastaan vain puolikas maraton, 21,1 km. Juoksureitti kulkee muurien lisäksi myös vuoristoisessa maastossa. Kävin juoksun sijaan muurikävelyllä. Sen verran että voin sanoa käyneeni. Oli kuuma päivä, aurinko porotti täydeltä taivaalta. Muurille pääsy oli pelkkää nousua ja portaita portaiden perään. Mutta upeat näkymät yli kaupungin ja suola-altaiden maksoivat vaivan.

Tämän lisäksi kaupunkia ympäröi toinen muuri, jonka tehtävänä oli keskiajalla suojella Stonin arvokkaita suola-altaita, ei itse kaupunkia. Suolalla käytiin kauppaa ja hintaa suolakilolla on ollut enimmillään päiväpalkan verran. Suolaa kutsutaanikin valkoiseksi kullaksi. Edelleen Stonissa myydään siellä kuivattua merisuolaa 2-4 euron kilohintaan. Parempaa versiota, Fleur de Sel (suolakukka), myydään noin 160 euron kilohintaan. En ostanut.

Lippikseni ja erityisesti siinä oleva punainen tähti provosoivat paikallisia vanhoja isäntiä. En ollut juurikaan ajatellut asiaa aiemmin, eikä lippikseenni liittynut mitään erityistä sanomaa. Vasta kun kaksi miestä nimitti minua vihaisesti kommunistiksi, ymmärsin että lippiksellä on täällä ihan eri merkitys kuin jossain muualla. Punainen tähti on ollut kommunistisen Jugoslavian kansanarmeijan tunnus ja ymmärrettävästi se voi herättää tunteita vanhemmissa ihmisissä. Toisaalta punainen tähti voidaan nähdä myös antifasismin symbolina. Niin tai näin, laitoin lippiksen reppuuni ja annoin auringon paistaa kasvoilleni.

 

Elafitisaaret, Kroatia

Koločep - Sipan - Lopud

Rauhallinen aamu ja kymmeneksi satamaan. Ennen satamaa oli laskeuduttavana x+1 askelmaa rappuja. Ja kotimatkalla sitten sama ylöspäin. Gruzin satamassa M/S Regina Marisin henkilökunta toivotti iloisesti tervetulleeksi laivaan. Lippua pyysivät, ei ollut. Sanoin olevani matkatoimiston edustaja ja heidän ilmeensä kirkastuivat: aaah, sinä olet se kasvissyöjä! Ilmeisesti olen harvinaisuus täällä lihansyöjien mekassa. (Meriretkeen siis kuuluu lounas, joka mulle oli tilattu etukäteen. Ei ollut kummonen.) Tänään seilataan kolmelle saarelle Dubrovnikin edustalla. Saaret kuuluvat Elafitin 13:n saaren ryhmään ja nämä kolme saarta ovat ainoa asutut.

Koločepin saarella ei ole autoteitä. Asukkaita on 230 henkilöä. Tunnin tauon aikana kävin reippailemassa St Nikolan kappelilla ja hautausmaalla. Kappeli on tiettävästi rakennettu 1000-luvulla ja 1200-luvulla se on ollut osa paikallista luostaria. Suloinen on.

Veikkaan, että saarella on enemmän vainajia kuin eläviä. Kysyin asiaa tekoälyltä ja näin se vastasi: Oma paras arvio on, että Koločepin saarelle on historian aikana haudattu yhteensä noin 3 000–5 000 ihmistä.

Sipanin saari oli saarista tylsin. Vaikka tauko oli vain tunnin mittainen, ei sitä meinannut saada kulumaan. Vesi oli kristallin kirkasta ja pohjassa majaili merisiilejä runsain mitoin.

Kolme tuntia Lopudin saarella, tuntui pitkältä ajalta. Täällä voi mennä hiekkarannalle, istua terassilla kahvilla tai drinkillä, vierailla kirkoissa... Onhan siellä myös upea kasvitieteellinen puutarha. Lähdin nousemaan kiviportaita saaren keskiosaan ja siellä St Lukan kirkolle. Luulin pääseväni kirkkoon mutta puolen tunnin kapuamisen jälkeen huipulla odotti pelkät rauniot. Onneksi siellä oli varjoisalla seinustalla penkki, jolle pistin pitkäkseni. Otin tirsat vilvoittavassa tuulessa.

Nämä pienet saaret ovat niin kauniita ja niiiiin tylsiä! Ja täällä Kroatiassa tietenkin myös kalliita. Tuskin tarvitsee toista kertaa tänne tulla. Mutta jos joku meriretkeä miettii, kyllä tänne kerran elämässä voi tulla.

P.S. Retkessä ja saarissa ei ole mitään vikaa. Minä olen huono retkeilijä.

Dubrovnik, Kroatia

Vanha kaupunki l. Stari Grad

Ostin Dubrovnik-passin, 40 euroa. Sillä pääsin bussilla vanhaan kaupunkiin ja takaisin kotiin, vanhan kaupungin museoihin sekä kävelemään muurille. Passin voi hankkia myös kolmeksi tai viideksi päiväksi, minun passini oli voimassa vuorokauden. Pääsylippu pelkästään muurikävelylle maksoi 40 euroa, joten nyt sain bussimatkat ja museokäynnit kaupan päälle. Katsoin kaupungin sivuilta vanhan kaupungin reaaliaikaisen vierailijamäärän: 5 400. Luku vaikuttaa suurelta, mutta kummasti porukka hajaantui muurien ympäröimään vanhaan kaupunkiin. Vierailijamäärä on periaatteessa rajattu kerrallaan 8 000 henkilöön, siis periaatteessa. Vilkkaimpina päivä vierailijoita on ollut 10 000, huh huh! Ja osa on jäänyt porttien ulkopuolelle jonottamaan vuoroaan.

Vanhan kaupungin museot ovat suht pieniä, niissä on helppoa pyörähtää. Aloitin Apteekkimuseosta, sitten Rehtorin eli kaupunginjohtajan palatsiin, sieltä Merimuseoon ja lopuksi Marin Drżić'n kotimuseoon. Marinia on näytelmäkirjailijana verrattu William Shakespeareen. Vaikka hän eli 1600-luvulla, esitetään hänen näytelmiä edelleenkin Kroatiassa.

Merimuseon sisäänkäynnin vierestä pääsin muurille. Kävelin sieltä muuria pitkin takaisin pääportille eli Pile-portille. Näin tuli puolet 1940 metristä käveltyä. Keskiaikaiset kaupunkimuurit kohoavat jopa 25 metriin, näkymät punatiilisten kattojen yli kaupunkiin ja Adrianmerelle olivat upeat! Olisi voinut 40 euroa huonomminkin käyttää.

Apteekkimuseon pylväskäytävä ja keskuspiha.

Rehtorin museon arkku monimutkaisine lukitussysteemeineen.

Merimuseo.

Marin Držić-museo.

Dubrovnik, Kroatia

Asettautumusta

Samalla kun on pehmeä lasku, on hirveä kiire. Koko ajan ollaan menossa ja pitää olla tarkkaavaisena. Eilen piti hoitaa OIB eli kroatialainen henkilökohtainen tunnistenumero. Täytin lomakkeen paikallisessa virastossa, siihen isän ja äidin nimet myös, tietenkin, kuten täällä on tapana. Maanantaina saan sitten oman OIB:in. Sitä tarvitaan virallisiin asioihin kuten verotukseen, pankkiasioiden hoitoon, ja kuten tapauksessani; työskentelyyn.

Sitten esittäytymään toimistolle ja tulostamaan retkimatskua. Kaikki paikalliset yhteistyökumppanit ovat tosi kivoja ja heidän kanssaan on kuulemma helppoa työskennellä. Mahtavaa! He mahdollistavat meille suomalaisille onnistuneen loman. Tapaan heidän vielä illallisella, mutta ennen sitä renkaan vaihtoon.

Meillä on kimppa-auto ja kollegaltani oli rengas puhjennut hänen ajellessaan Montenegrossa. Monen käänteen jälkeen hän sai vararenkaan alle ja matka jatkui kotiin Dubrovnikiin. Nyt sitten kaksi rengasta vaihtoon ja pikku-Ford on valmis uusiin seikkailuihin.

Vähän alueeseen ja hotelleihin tutustumista, sitten kotiin suihkuun ja  illalliselle. Menemme perinteiseen kroatialaiseen ravintolaan hieman kaupungin ulkopuolelle. Nautimme ravintolan puutarhassa aperitiivit; mulle yrttilikööriä ja kollegalle oudon tumman keltaista ja kuplatonta proseccoa. Meitä on 18 henkilöä, kiva tutustua uusiin ihmisiin. Pieniä annoksia kannetaan pöytään koko ajan, hyvin lihapainotteista on ruoka. Kolmea sorttia ilmakuivattua kinkkua, juustoja, sardiinin sukuista pikkukalaa, lihapataa... Jokaisen annoksen välillä porukka poistuu pöydästä sauhuille pihalle. Muutaman annoksen jälkeen he eivät enää vaivaudu, vaan polttavat ruokapöydässä. Vaikka ruokaa on yllin kyllin, nälkä jää. Parasta oli jälkiruoka, omenapiirakka kriikunamarmeladin kera. Yllätyksekseni se ei ollut lainkaan makeaa mutta silti ihanan maukasta.

Me suomalaiset poistumme aikaisin, kymmeneltä, meillä on aikainen aamu. Suuntaamme huomenna Mostariin, Bosnia-Hertsegovinaan, päiväretkelle asiakkaiden kanssa.

Dubrovnik, Kroatia

Helsinki-Dubrovnik

Viime yönä ei uni meinannut tulla. Herätys kello 5.12 ja lentokentälle Uberillä kuudeksi. R-kioskilta aamukahvi ja menoks. Lento-olosuhteet olivat ihanteelliset ja lento Helsingistä Dubrovnikiin kesti vain 2,5 tuntia. Bussilla hotellille kuunnellen kollegan turinointia; harvinaista herkkua. Ensi kerralla istun itse oppaan paikalla toivottamassa asiakkaat tervetulleiksi. Bussimatka kesti puolisen tuntia. Adrianmeri vasemmalla ja vuoret oikealla. Dubrovnikin vanha kaupunki pönötti jylhänä pienen lahden poukamassa. Sää hellii meitä. Aurinko paistoi ja jo aamusta mittari näytti +28°C. Eilen oli ukkostanut ja satanut, luonto näytti vihreältä ja vehreältä.

Asun ensimmäisen viikon hotellissa Babin Kuk'n alueella, ennen kun pääsen opaskämppään. Koskaan en ole ollut näin siistissä hotellissa; omistajaa ei suotta kutsuta mr. Clean'iksi eli herra Puhtoiseksi. Laukkujen purkamista ja lepoa. Iltapäivällä käyn läheisellä Uvala Lapad-rannalla. On kuuma, +30++°C. En jaksa mennä edes kastelemaan varpaita mereen, lymyilen mieluummin varjoissa. Merivesi on kuulemma 28-asteista.

Ruokaa täytyy saada. Suuntaan Tommy Hipermarkettiin, paikalliseen ruokakauppaan. Kallis on, ehkä jopa kalliimpi kuin Suomen marketit. Aikaa menee tuotteitten tutkimiseen, kaikki merkit ovat mulle uusia ja outoja. Kahvia, munia, juustoa... perusjuttuja ja sitten vielä leipomotiskiltä bürekiä päiväkahville. 

Nyt sitten vaan kahvia ja sinnittelyä - ja partsilla istuskelua - että jaksan valvoa iltaan saakka ilman päiväunia. Aikaero on onneksi vain yksi tunti, Kroatia on tunnin Suomea jäljessä. 

 

Dubrovnik, Kroatia

Maailman kaunein bussilippu? // The most beautiful bus ticket ever?

 (English text below)

Dubrovnik, tämän reissun viimeinen etappi. Minulla ei ollut muuta mielenkiintoa Dubrovnikia kohtaan, kun päästä tätä kautta kohtuuhinnalla kotiin. Koska tänne nyt tulin, kannattaa täällä muutama päivä viettää ja katsastaa millainen paikka tämä on. No, kaunis vanha kaupunki, täynnä turisteja. Ei siinä mitään, mutta turistit kulkevat isoissa ryhmissä tukkien kapeat kadut. Millaistakahan täällä onkaan ollut huippusesongin aikaan! Usein nämä vanhat kaupungit ovat muuttuneet näyttämöiksi, joissa paikallisilla ei enää ole varaa asua ja asuintalot on muutettu hotelleiksi ja lomahuoneistoiksi, joihin varakkaat turistit majoittuvat. Elämäähän sekin on, vaikka välillä se tuntuu varsin keinotekoiselta.

En miellä itseäni turistiksi, vaikka ehkä jonkun mielestä sellainen olenkin. Olen enemmänkin reissaaja, elämäntapamatkaaja. Enemmän kuin nähtävyydet, minua kiinnostavat paikallinen arki ja elämäntapa. Luonto on omanlaisensa jokaisessa paikassa. Meri on täällä kaunis, vesi kirkkaan turkoosia ja ympäröivät vuoret ovat massiivisen kauniita. On rentouttavaa päästä vaeltamaan vuorille; yksi päivä kerrallaan riittää minulle. Joskus on kiva lähteä ryhmän mukaan ja tavata uusia ihmisiä. Mutta sitäkin minulle riittää yksi päivä kerrallaan. 

Kohta Tukholman kautta kotiin, sulattelemaan kaikkea nähtyä ja koettua. Ja suunnittelemaan uutta reissua.

* * *

Dubrovnic, the last leg of this journey. I didn't have much interest in this city, this is just a place from where I can get a relatively cheap flight back home. I'm here now, so I can explore the city aswell. Well, the old town is really pretty, full of turists however. It's okey, except they go around in a big groups and block the narrow streets. I wonder, how it is here during the high season! Quite often these old towns has become like a set pieces, where local can't afford to live anymore. The residences and apartments has been transformed to hotels and holiday apartments, where rich turists can spend time. Well, that's life too, even sometimes it seems artifical.

I don't consider myself as a turist. I'd like to think I'm a traveller and this is my lifestyle. More than sightseeings, I'm interested in everyday life and the lifestyle of the locals. The nature is different everywhere. The sea is beautiful here and the water is bright turquoise. The mountains are massive and somehow majestic. It's relaxing to go to the mountains for hiking for a day; that's enough for me. Sometimes it's nice to join a group and meet other people too. But one day is enough.

Soon I´m heading back home through Stockholm to digest all I have seen and experienced. And to plan the next journey.