Old San Juan, Puerto Rico.
Vielä viimeisiä fiilistelyjä San Juanin värikkäästä vanhasta kaupungista. Sitten jo koti-Suomi kutsuukin.
helmikuuta 13, 2016
helmikuuta 12, 2016
Old San Juan, Puerto Rico
Hotellin löytäminen viime hetkellä San Juanista oli haastavaa. Halvimmatkin hotellit maksoivat 100 dollaria yöltä. Ne tosin olivat ikkunattomia koppeja, joissa majoittuminen tuntui enemmänkin rangaistukselta kuin lomalta. Päädyin The Gallery Inn´iin, jossa maksoin - myös ikkunattomasta - huoneesta 200 dollaria/yö. Hotelli oli varsin boheemi; se toimi samalla omistajan ja kuvanveistäjän, Jan Sapoton ja hänen sisarensa, kuvataiteilija Terry Spencerin ateljeena ja kotina. Tässä hieman kuvia hotellista, jossa oli parikymmentä huonetta, kymmenisen aulatilaa, kymmenen puutarhaa, kolme kattoterassia....
Hotellin löytäminen viime hetkellä San Juanista oli haastavaa. Halvimmatkin hotellit maksoivat 100 dollaria yöltä. Ne tosin olivat ikkunattomia koppeja, joissa majoittuminen tuntui enemmänkin rangaistukselta kuin lomalta. Päädyin The Gallery Inn´iin, jossa maksoin - myös ikkunattomasta - huoneesta 200 dollaria/yö. Hotelli oli varsin boheemi; se toimi samalla omistajan ja kuvanveistäjän, Jan Sapoton ja hänen sisarensa, kuvataiteilija Terry Spencerin ateljeena ja kotina. Tässä hieman kuvia hotellista, jossa oli parikymmentä huonetta, kymmenisen aulatilaa, kymmenen puutarhaa, kolme kattoterassia....
helmikuuta 07, 2016
San Juan, Puerto Rico.
Maahantulovirkailijan mukaan voitin lotossa saapuessani Puerto Ricoon eli jouduin tarkempaan kuulusteluun. Tuli eläväsi mieleen tv-ohjelma Australian rajalla, jossa kuvattiin raja/tulli- yms. virkailijoiden työtä. Pikkasen hirvitti, aika pieneksi tunsin itseni kun minulta tivattiin matkani syytä, kestoa, rahoitusta, miksi olen käynyt Egyptissä, perheestäni, ystävistäni, työstä... Virkailijat olivat kuitenkin todella ystävällisiä, ja tiukkojen kysymysten lomassa juttelivat niitä näitä. Ilmeisesti olin heille täysin harmiton tapaus, he eivät edes vaivautuneet tutkimaan matkatavaroitani ja lopuksi toivottivat minulle mukavaa lomaa.
Täällä aurinkovoide vaihtui hyttysvoiteeksi. Aurinkoon olen jo tottunut aika hyvin, mutta suojaan silti itseäni huivilla ja vaatteilla. Hyttysiä on joka paikassa ja ne ovat huomaamattoman pieniä. Silti niitten pistot tuntuvat. Puerto Rico on hyvin amerikkalainen väliamerikkalaisella tvistillä. San Juan on sympaattinen ja värikäs pikkukaupunki, jonka kapeilla kaduilla vastaantulijat tervehtivät toisiaan. Kahviloista ja baareista kantautuu lattarimusaa kaduille. Puerto Rico tuntuu ihanteelliselta sekoitukselta länsimaista toimivuutta ja väliamerikkalaista rentoutta. Julkista liikennettä ei juuri ole, vaan kaikkien odotetaan autoilevan. Kun kävelin lähiössä (jossa yövyin ensimmäisen yön) autot hidastivat kohdallani ja sain epäileviä katseita. Pian myös poliisiauto mateli ohitseni, lieneekö joku ilmoittanut kummallisesta hiipparista.
Kohta alkaa puistokonsertti ja illalla el Morron linnoituksen edustalle kokoonnutaan katsomaan amerikkalaista jalkapalloa, super bowlia jättisuurelta skriiniltä.
helmikuuta 06, 2016
Basseterre, St Kitts and Nevis.
Nevisissä oli aika nousta veneestä ja jättää hyvästit muulle porukalle. Matkaa olisi ollut vielä viikko jäljellä, mutta tuntui, että kaikki oli jo nähty ja koettu. Oli monta syytä lähteä pois, eikä yhtään syytä jäädä. Tosin Nevis ei kyllä ollut fiksuin paikka jäädä maihin. Charlestontown, jonne olimme ankkuroineet, oli pikkuruinen paikka, josta onneksi löytyi kaksi majataloa, ja onneksi toinen niistä oli siisti ja viihtyisä. Jouduin jäämään sinne yhdeksi yöksi, jotta saimme kapteenimme kanssa tehtyä maahantuloilmoitukset ja poistettua minut veneen kirjoista.
Kävin paikallisessa matkatoimistossa kysymässä, kuinka pääsen saarelta helpoiten pois. Saarella oli lentokenttä, mutta päätin kuitenkin mennä lautalla St. Kittsin saarelle ja lentää sieltä eteenpäin. Ostin lentolipun San Juaniin, Puerto Ricoon seuraavaksi päiväksi. Onneksi olin matkatoimistossa; en tajunnutkaan, että Puerto Rico on osa Yhdysvaltoja ja niinpä siis tarvitsin myös Esta-matkustusluvan. Luvan sain netistä 14 dollarin hintaan ja sain tulostettua sen paikallisen apteekin tiloissa. Puerto Rico vaatii maahansaapuvalta myös paluu-/jatkolentolipun ja sitäkään mulla ei ollut. Eipä hätää; sen enempiä kyselemättä matkatoimiston täti väärensi minulle lentolipun New Yorkin kautta Helsinkiin. Näin ne asiat järjestyvät. (Tosin revin väärennetyn lipun. En ikimaailmassa uskaltaisi edes yrittää Yhdysvaltoihin väärin paperein.) Luottokorttini ei toiminut matkatoimistossa - joka aiheutti pientä paniikkia - ja jouduin maksamaan lippuni viimeisillä US dollareillani.
Lauttamatka Nevisistä St. Kittsiin oli kuin matka Helsingin kauppatorilta Suomenlinnaan. Se kesti 45 minuuttia ja lautta saapui suoraan hotellini eteen. Basseterre tuntui isolta kaupungilta (vaikkei se sitä todella olekaan). Pitkästä aikaa näin massoittain turisteja ja olin ihan ihmeissäni - ihan kuin sirkus olisi saapunut kaupunkiin suurten risteilijöiden myötä. Katuruokapaikkoja oli joka kadunkulmassa ja paikallinen suolakala kurpitsan, bataatin ja perunan kera oli maukasta. Turistit eivät kuulemma syö katuruokaa, ruoka kun on heille laivalla ilmaista. Risteilyvieraat käyttävät valitettavan vähän rahaa maissa, mikä on harmi, sillä köyhissä maissa jokainen ropo olisi tervetullut. Toivottavasti kaupungit ja maat saavat edes kohtuullisen korvauksen risteilijöiden vierailuista satama- yms. maksujen muodossa.
Tänään matka jatkui Antiguan kautta San Juaniin. Lentokentällä viihdytin itseäni katsomalla telkkarista jääkiekkoa.
Nevisissä oli aika nousta veneestä ja jättää hyvästit muulle porukalle. Matkaa olisi ollut vielä viikko jäljellä, mutta tuntui, että kaikki oli jo nähty ja koettu. Oli monta syytä lähteä pois, eikä yhtään syytä jäädä. Tosin Nevis ei kyllä ollut fiksuin paikka jäädä maihin. Charlestontown, jonne olimme ankkuroineet, oli pikkuruinen paikka, josta onneksi löytyi kaksi majataloa, ja onneksi toinen niistä oli siisti ja viihtyisä. Jouduin jäämään sinne yhdeksi yöksi, jotta saimme kapteenimme kanssa tehtyä maahantuloilmoitukset ja poistettua minut veneen kirjoista.
Kävin paikallisessa matkatoimistossa kysymässä, kuinka pääsen saarelta helpoiten pois. Saarella oli lentokenttä, mutta päätin kuitenkin mennä lautalla St. Kittsin saarelle ja lentää sieltä eteenpäin. Ostin lentolipun San Juaniin, Puerto Ricoon seuraavaksi päiväksi. Onneksi olin matkatoimistossa; en tajunnutkaan, että Puerto Rico on osa Yhdysvaltoja ja niinpä siis tarvitsin myös Esta-matkustusluvan. Luvan sain netistä 14 dollarin hintaan ja sain tulostettua sen paikallisen apteekin tiloissa. Puerto Rico vaatii maahansaapuvalta myös paluu-/jatkolentolipun ja sitäkään mulla ei ollut. Eipä hätää; sen enempiä kyselemättä matkatoimiston täti väärensi minulle lentolipun New Yorkin kautta Helsinkiin. Näin ne asiat järjestyvät. (Tosin revin väärennetyn lipun. En ikimaailmassa uskaltaisi edes yrittää Yhdysvaltoihin väärin paperein.) Luottokorttini ei toiminut matkatoimistossa - joka aiheutti pientä paniikkia - ja jouduin maksamaan lippuni viimeisillä US dollareillani.
Lauttamatka Nevisistä St. Kittsiin oli kuin matka Helsingin kauppatorilta Suomenlinnaan. Se kesti 45 minuuttia ja lautta saapui suoraan hotellini eteen. Basseterre tuntui isolta kaupungilta (vaikkei se sitä todella olekaan). Pitkästä aikaa näin massoittain turisteja ja olin ihan ihmeissäni - ihan kuin sirkus olisi saapunut kaupunkiin suurten risteilijöiden myötä. Katuruokapaikkoja oli joka kadunkulmassa ja paikallinen suolakala kurpitsan, bataatin ja perunan kera oli maukasta. Turistit eivät kuulemma syö katuruokaa, ruoka kun on heille laivalla ilmaista. Risteilyvieraat käyttävät valitettavan vähän rahaa maissa, mikä on harmi, sillä köyhissä maissa jokainen ropo olisi tervetullut. Toivottavasti kaupungit ja maat saavat edes kohtuullisen korvauksen risteilijöiden vierailuista satama- yms. maksujen muodossa.
Tänään matka jatkui Antiguan kautta San Juaniin. Lentokentällä viihdytin itseäni katsomalla telkkarista jääkiekkoa.
helmikuuta 05, 2016
helmikuuta 04, 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)