Fuengirola, Espanja

Los Boliches

Nykyään Los Bolichessa taitaa olla Aurinkorannikon suurin suomalaisyhteisö. Aiemmin sanottiin, että täällä voi tehdä kaikkea paitsi syntyä ja kuolla. Mutta nyt kuoleminenkin onnistuu; yhdestä hautaustoimistosta saa jo suomenkielistä palvelua. Huoneistohotelli, jossa asun seuraavat kaksi kuukautta, on saanut lempinimen "Suomen eteläisin vanhainkoti". Alakerrassa on Mercadino, Suomen S-market ja sieltä seniorit kuljettavat ruokaa ostoskärryillä käytäviämme pitkin huoneistoihinsa.

Naapurikorttelissa on kauppa nimeltään KAUPPA Siellä myydään skandituotteita kuten ruotsalaista näkkäriä ja suomalisia karkkeja. Juuri koskaan Suomessa ei tee mieli karkkia, mutta täällä karkkitiskit ovat valtavat ja huutavat ostamaan. Jos karkkihoukutuksen vältinkin, seuraavaksi piti kieltäytyä korvapuusteista ja munkkipossuista. Niitä oli tarjolla seurakuntakodilla, joka taas availee oviaan korona jälkeen. Seurakuntakodilta saa suomalaisia lehtiä, kirjoja ja kahvia. Kulta Mokan jätän suosiolla väliin ja tilaan kahvilassa cortadon tai cafe solon - vahvoja, tummapaahtoisia paikallisia kahveja.

Täältä löytyy useita suomalaisia kahviloita ja ravintoloita. Piipahdin Kardemummassa, joka on alueen vanhin vielä toiminnassa oleva suomalainen ravintola. Muistaakseni se on avattu vuonna 1987. Suomiruokien lisäksi sieltä saa tapaksia ja kylmää tomaattikeittoa eli gazpachoa. Lyhyen matkani varrelle osui myös suomenkielellä tarjottavia kiinteistö-, kauneus-, laki-, retki-, opiskelu-, yms. yms. palveluja. Melkeinpä ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Ja mikä ettei. Sää suosii, tänään oli 34° lämmintä ja merivesikin on varmaan yli 20 asteista.

 Fuengirola, Espanja

Ennen kohteeseen saapumista

Yleensä pakkaaminen alkaa kotona pyykinpesulla ja komeroiden - niin vaate- kuin ruoka- - siivoamisella. Yleensä pidemmälle reissulle lähtee keittiöstä mukaan paistinpannu, ja nyt myös kattila. Nuolija on hyvä yleistyökalu, samoin sakset ja leipäveitsi. Oma kaunis käsipyyhe on oltava ja tiskirätit. Tällä kertaa unohdin ottaa mukaan tiskiharjan, mutta ehkä jostain suomikaupasta löytyy. Silitysraudan jätin kotiin, koska uudessa kodissani sellainen piti olla. Ei ollut.

Finnairilta tuli viesti, että kentällä tulisi olla kaksi tuntia ennen lähtöä. Vähän ihmettelin, sillä korona-aika on tuonut kentälle uusia tarkastuksia ja rutiineja. Lähtöselvitysjono oli toooodella pitkä, tiskille joutui jonottamaan reilut puoli tuntia. Tiskille piti mennä, sillä siinä tarkistettiin ensimmäisen kerran koronatesti, rokotustodistus tai todistus sairastetusta koronasta. Sen jälkeen turvatarkastusjonoon, jossa viivähti parikymmentä minuuttia. Ehdin käydä hakemassa kahvin ja juoda sen portille kävellessäni, paikalle saavuin pari minuuttia ennen koneeseen nousua. Koneessa istuttiin kuin sillit purkissa ja kaikilla oli tietenkin maski kasvoilla. Tällä kertaa kuitenkin lennolla oli tarjoilua, mustikkakeittoa tietenkin kahvin sun muun lisäksi.

Ensimmäisen kerran koskaan koneesta poistuminen tapahtui suunnitellusti ja rauhassa. Kiitos kuulutusten, taaempana olevat malttoivat istua paikallaan kunnes edessä istuneet olivat poistuneet koneesta. Malagan lentokentällä laukut jo tulivat, kun kävelin hihnalle ja minun kolme laukkuani etunenässä. Ulos mennessä tarkastettiin QR-koodi, jonka olin saanut puhelimeeni täytettyäni Espanjan viranomaisten vaatiman terveystietolomakkeen. Tässä meni aikaa noin 30 sekuntia. Ulospäästyäni kuljettajani, Brofino, odotti minua käsinkirjoitetun lapun kanssa. Lähdimme kohti Fuengirolaa ja asettauduin uuteen kotiini, jossa viettäisin suunnitelman mukaan seuraavat kaksi kuukautta.

Illalla piti päästä kävelemään rannalle ja kastamaan varpaat Välimereen. Vesi oli lämmintä kuin linnun maito ja hiekka samettisen pehmeää. Ensimmäisen yön nukuin kuin pieni lapsi, mitkään ulkoa kantautuneet äänet eivät hetkauttaneet ollenkaan.

 Dar es Salaam, Tansania

Jäähyväiset Tansanialle

Kolmen kuukauden vapaaehtoispesti jäi puoleen. Harmi, mutta olen tästäkin ajasta onnellinen ja kiitollinen. Ei mennyt tämä reissu niin kuin Strömsössä, mutta siinähän reissaamisen ja elämänkin viehätys piilee suurelta osin. Projektit, joihin minun piti osallistua, siirtyivät verkkoon, kenttämatkat peruttiin ja toimistokin suljettiin kolmeksi kuukaudeksi juuri samalla viikolla kun saavuin Dar es Salaamiin. Syynähän on tietenkin korona. Mutta pääsin projekteihin mukaan virtuaalisesti ja etänä pystyin tekemään tekstejä eri julkaisuihin. Olen oppinut paljon silpomisen vastaisesta työstä, batiikin tekemisestä, puhtaasta vedestä - tai sen puutteesta, naisten ja vammaisten aseman parantamisesta, ilmaston muutoksesta,  luonnonsuojelusta, naisjohtajuudesta ja vähän tansanialaisesta ruuastakin. Eli voiton puolella olen tämän reissun suhteen. Kirkkaasti.

Mitä sitten jäi päällimmäisenä mieleen? Ihanat hedelmät, erityisesti mangot ja avokadot. Myös papaijat ja vesimelonit olivat herkullisia. Mereneläviä oli jos jonkinlaisia mutta yksi lievä ruokamyrkytys kyllä vei ruokahalut kalaruokien suhteen. Omat suosikkikahvilatkin löytyivät: Wild Flour ja Orchid cafe. Ensimmäinen vähän boheemimpi, hyvää kahvia ja huonoa ruokaa. Toinen ihanan viileä ja siisti, hyvää ruokaa ja upeita leivonnaisia. Kahviloista muodostui toimistoni ja niissä tuli haasteltua ihmisten kanssa. Yöelämään ei juurikaan tullut tutustuttua, mitä nyt naapuriravintolasta, Cape town fish marketista elävä musiikki kantautui iltaisin parvekkeelleni. Monet ravintolat olivat laittaneet ovet kiinni ja ne jotka vielä olivat auki, ammottivat tyhjyyttään. Ai niin, lounaspaikkana kannatta vielä mainita Woodberry cafe. Hyvää ruokaa, ihana ympäristö ja terassi. Ja pihalla kanat tepastelivat vapaina ympäriinsä.

Sain asua kolmessa eri paikassa: Mikocheni B:ssä, Mikochenissä ja Masakissa. Mielelläni muutin aina uuteen paikkaan ja uuteen ympäristöön. Alueena Masaki oli rauhallinen ja siellä oli eniten kahviloita ja ravintoloita. Myös asuntoni Masakissa oli mieleisin, tilaava ja valoisa asunto merinäköalalla. Talossa oli myös kattoterassi, jonne asukkaat kokoontuivat auringonlaskun aikaan siemailemaan juomiaan ja vaihtamaan kuulumisiaan. 

Miten kotimatka tuntuu aina pidemmältä kuin menomatka? Tänään kotimatka kesti kaksikymmentä tuntia, Darista Istanbulin kautta Helsinkiin. Matka sujui hyvin, lentokentät olivat rauhallisia vaikka koneet olivatkin täynnä. Yllättäen koronatestiä ei kyselty eikä kuumetta mitattu. Turvallisesti pääsin kotiin, joka tuntui pienen tauon jälkeen niin kauniilta ja siistiltä. 

Edit. Helsinki-Vantaan lentokentällä tehtiin koronatestit niille, joilla ei ollut todistusta negatiivisesta testituloksesta. Tuloksen pitäisi tulla vuorokauden sisällä ja jos se on negatiivinen, suositeltiin toisen testin ottamisesta 3-4 päivän kuluessa. Jos sekin on negatiivinen, ei kahden viikon karanteenille ole tarvetta.

 Dar es Salaam, Tansania

Slipway

Sunnunta-aamuna huomasin, että lauantaina oli maatilamarkkinat Masakissa. Ohi meni, harmi. Täällä Masakissa on katukojujen ja markettien lisäksi myös muutamia pieniä puoteja, joissa on luomua ja lähitilojen tuotteita. Eilen mm. ostin kanttarelleja, jotka oli poimittu Arushasta. Hyviä olivat, kermaisen keiton niistä tein. Heti kun huomasin että tänään (sunnuntaina) on basaari Slipwayssä, lähdin liikkeelle.

Slipwayn alue on meren rannalla, kävelymatkan päässä kotoani. Siellä on "ostari", ehkä basaariksi sitä kutsuisin. Sunnuntain basaari on kuitenkin kirppari ostarin vieressä. Slipwayn ostarilla myydään lähinnä turisteille suunnattua tavaraa; kankaita, vaatteita, koruja, puuveistoksia... Alueella on viehättäviä ravintoloita merenrannalla, kahviloita, matkatoimisto, kirjakauppa, pari hotellia. Harmillisen vähän on asiakkaita ja melkeinpä puolet pienistä liiketiloista on tyhjillään. Täällä on myös palanen hiekkarantaa, joka on harvinaista Darin alueella.

Sunnuntain basaarissa on hyvä tunnelma. Paikalliset myyvät siellä enimmäkseen käytettyä tavaraa, vaatteita ja kodintavaroita. Myös käsintehtyä saippuaa ja aromaattisia öljyjä on tarjolla. Hassua, tuossa ylimmässä kuvassa olevassa kyltissä lukee "Lauantain basaarin alue", vaikka tänään on kyllä sunnuntai. Tai sitten olen ihan sekaisin päivistä.

 

 Dar es Salaam, Tansania

Muutto Masakiin 

Kummasti nuo hautausmaat osuvat matkan varrelle. Lähdin tutustumaan uuden kotini lähiympäristöön ja etsin tietä rannalle. Talomme vierestä lähti polku ja yllättäen alue jota luulin tyhjäksi tontiksi, paljastuikin ruohon ja muun kasvillisuuden seasta hautausmaaksi. Yleensä hautausmaat herättävät kunnioitusta ja ovat rauhallisia paikkoja. Tämä hautausmaa aiheutti kuitenkin hämmennystä. Ensi silmäyksellä se vaikutti vanhalta, unohdetulta hautausmaalta. Lähemmin tarkasteltuna hautakivissä olevat vuosiluvut olivat vain muutaman vuoden vanhoja. Hautakivet näyttivät rakennustyömaitten ylijäämäkiviltä joihin oli maalilla tai tussilla kirjoitettu vainajan tiedot. Suuresta osasta kiviä varmaankin sade oli huuhtonut tekstit pois ja jäljellä oli vain 

pieni kivilaatta. Alueella oli myös vanhan näköisiä katakombeja tai vastaavia rakennelmia. Naapurini Lesley kertoi, että ne ovat satoja vuosia vanhoja persialaisten hautoja. Voi ollakin.

Hautausmaan läpi kulki polku, jota pitkin pääsin portin kautta rannalle. Tulla tupsahdin jonkun pihalle. Yllättäen rannalla, muurin ja meren välissä, oli kokonainen kylä!  Useimmat talot oli rakennettu aaltopellistä, ajopuista ja muoviriekaleista. Ilmeisesti autonrenkaat toimivat jonkinlaisina aallonmurtajina, muuta funktiota en niille keksinyt. Ranta oli juuri sillä kohdalla, jolle merivirrat ja vuorovesi kuljettivat mereltä roskat. Tältä kohtaa niitä ei kukaan siivonnut pois. Kylä jatkui ehkä parin kilometrin pituudelta. Kävelin rannalla ja tunsin itseni tunkeilijaksi, ihmiset olivat kuitenkin ystävälisiä eikä läsnäoloni tuntunut heitä häiritsevän. Kävelin kalatorille saakka, jossa kalastajat esittelivät minulle saalistaan. Mitään en rohjennut ostaa. 

Kotitaloni toisella puolella on yksi Masakin parhaista ravintoloista, Cape Town Fish Market. He siivoavat rantansa päivittäin ja ympäristö on muutenkin vilpoisa ja viehättävä. Iltaisin siellä on elävää musiikkia joka kantautuu parvekkeelleni saakka. Eilen oli täysikuu ja elämä tuntui hyvältä.

 Dar es Salaam, Tansania

Kartassa luki "War Cemetary" eli Sotahautausmaa. Se oli aivan Kylämuseon vieressä, joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tai oikeastaan kolme, sillä hautausmaita oli kaksi. Molemmat olivat ensimmäisen maailmansodan aikaisia mutta näytti, että niiden välinen ikäero olisi ollut sata vuotta. Toinen oli unohdettu, hautakivet likaisia ja kasvillisuus villiintynyttä. Toinen taas oli säntillinen ja viimeisen päälle hoidettu.

 

Tansanialaiset sotilaat ovat taistelleet hollantilaisten siirtomaaisäntien mukana Indonesiassa saaka. Näiltä sotareissuilta he toivat mm. batiikkikankaat mukanaan Afrikkaan. Näille hautausmaille on kuitenkin haudattu nimistä päätellen saksalaisia ja hollantilaisia sotilaita, jotka kaatuivat ensimmäisessä maailmansodassa. Hautausmaalla on myös muutamia toisessa maailman sodassa kaatuneiden hautoja. Osa vainajista on uudelleen sijoitettu eli heidät on tuotu tänne muualta Tansaniasta.

Vanhoissa hautausmaissa on ihmeellinen viehätyksensä. Aivan kuin hautapaikan perusteella pystyisi edes pienen hetken aavistamaan, millainen henkilö on ollut ja millaisen elämän hän on viettänyt. Täällä tosin tulee vain surulliseksi, sillä suurin osa vainajista on nuoria tai keski-ikäisiä miehiä, nuorimmat vain 16 vuotiaita.

Dar es Salaam, Tansania

Mikromatkailua Mikochenissä

Kun tiedän, että muutto on edessä, olen tutustunut lähemmin nykyiseen asuinalueeseeni, Mikocheniin. Olen katsonut kartalta paikkoja, joihin suuntaan päiväkävelyllä. Päivisin lämpötila on himpun verran yli 30 C astetta, joten pari kilometriä on maksimimatka kerrallaan. Tänään suuntasin Makumbushoon eli kylämuseoon. Alueella on rakennuksia eri puolilta Tansaniaa. Ensi silmäyksellä kaikki majat ja talot näyttävät samalta, mutta onhan niissä selkeitä eroja materiaalien, muotojen ja rakennustekniikoiden suhteen. Osassa majoissa on olkikatto, osassa materiaalina on käytetty palmun lehtiä tai oksia. Seinät ovat joko savea, lantaa tai sitten olkipunosta. Sisällä on pimeää, ikkuna-aukkoja ei ole. Katossa saattaa olla pieni reikä, josta keittonuotion savu pääsee ulos. Pihoilla oli alle metrin korkuisia pikkumajoja, joita on käytetty parannusrituaaleihin.

Minun lisäkseni museoalueella on vain yksi vierailija. Ryhdyimme juttelemaan ja hän, Haji, kertoi tulleensa Sansibarilta Dar es Salaamiin silmälääkäriin. Kotisaarellaan hän toimii matkaoppaana ja hänen tulevaisuuden haaveenaan on perustaa saarelle oma museo. Hän oli hyvin kiinnostunut rakennuksista, tiesi niistä paljon ja teki ahkerasti muistiinpanoja pieneen mustaan muistikirjaansa. Pitkään emme ehtineet jutella kun vartija tuli erottamaan meidät. Koska olimme ostaneet yksittäiset liput, emme saaneet kulkea alueella yhdessä. Erikoista. Myöhemmin vartija sanoi suojelleensa minua paikallisen tungettelulta. Erikoista sekin.

Museoon mennessäni muistin taas Tansanian kaksoishinnoittelun; sisäänpääsylippu maksaa paikallisille 2 000 shillinkiä eli noin 70 senttiä ja minulle lippu maksoi 12 000 shillinkiä eli reilut neljä euroa. Tokihan minulla on varaa maksaa lipusta enemmän kuin paikallisella, mutta kuusinkertainen hinta! Tuplahinta tuntuisi kohtuulliselta, mutta täytyy ajatella että maksamani summa menee hyvään tarkoitukseen. 

Museoalueelta jatkoin matkaa läheiselle hautausmaalle, josta enemmän seuraavassa postauksessa. Kun lähdin sieltä kotiin, törmäsin kadulla Hajiin. Hän kertoi surullisena kadottaneensa muistikirjansa ja oli nyt menossa sitä museoalueelta etsimään. Toivottavasti vihkonen löytyi ja toivottavasti tulevaisuudessa myös Sansibarilla on yhtä hieno museoalue.