Tervuren, Belgia.

Tänään vietimme työyhteisöpäivää yhdessä Rotterdamin merimieskirkon henkilökunnan kanssa. Esimiehemme ja Brysselin merimieskirkon pappi, Katri, kutsui meidät kotiinsa Tervureniin. Päivämme alkoi aamiaisella -tai oikeammin brunssilla, jolla nautimme lähileipomon antimia paikallisten juustojen ja muitten herkkujen kera. Brunssin jälkeen lähdimme paikallisen oppaan, Dirk´n matkaan tutustumaan Tervureniin ja sen lähiympäristöön.

Tervuren sijaitsee noin kahdenkymmenen kilometrin päässä Brysselistä. Tämä noin 20 000 asukkaan flaamilainen pikkukaupunki vaikuttaa varsin uneliaalta, mutta sitäkin pittoreskimmalta paikalta. Täällä sijaitsee mm. raitiovaunumuseo ja tänne päässee Brysselistä raitiovaunulla numero 44. Aikanaan alue on ollut ylhäisön suosima lomanviettopaikka. Kuningas Leopold II tykkäsi kutsua vieraita maaseutulinnaansa ja heidän suurta hupiaan oli metsästys. Metsästys tapahtui aidatulla alueella - varmaankin virvokkeita nauttien - ja palvelusväen ajaessa saaliin sisään alueelle. Aatelisto sitten hoiti homman loppuun.

Kävelykierroksen jälkeen pääsimme ohjatulle joogatunnille paikallisen koulun jumppasaliin. Rentoutumisen ja soturiasanoitten jälkeen olikin taas jo nälkä. Lähdimme takaisin Katrin kotiin, jossa Dominikaanisesta tasavallasta kotoisin oleva kokkimme, Robert, oli loihtinut meille varsinaisen juhla-illallisen mojitoineen!
 

Bryssel, Belgia.

Uudessa maassa pienetkin arkiset asiat joutuu opettelemaan uudelleen, kuten jätteiden lajittelun. No, oikeastaan se ei tunnut "lajittelulta" kun samaan - siniseen - säkkiin laitetaan sekaisin muovipullot, nestekartongit ja metallijäte. Lisäksi on valkoinen säkki, johon kerätään sekajäte ja keltaiseen säkkiin tulee paperi ja kartonki. Jokaiselle värille on oma päivä; meidän kadulla valkoinen säkki viedään kadunvarteen tiistaisin ja perjantaisin....vai olikohan se vain tiistaisin? Ja siniset ja keltaiset säkit vuoroviikoin myös tiistaisin...vai oliko se sittenkin perjantaisin?

Belgia tuntuu olevan varsin byrokraattinen maa. Luin sopivasti lennolla Helsingistä Brysseliin Helsingin Sanomista (29.5.2016) Pekka Mykkäsen kirjoituksen asioiden hoitamisesta Belgian viranomaisten kanssa. Ongelmia aiheuttaa mm. kolme virallista kieltä; ranska, hollanti ja saksa. Kielimuurin takia tieto ei aina välity viranomaisten välillä ja eri kieliryhmien kesken on myös jonkinlaista valtataistelua. Organisaatiorakenne tuntuu olevan monimutkainen, pelkästään Brysselissä on kuusi poliisipiiriä. Myöskään tietotekniikkaa ei ole kaikissa virastoissa käytössä, mikä tuntuu suomalaisesat näkökulmasta aivan käsittämättömältä. Belgialainen tuttavani kertoi, että avioeron hakeminen Brysselissä kestää vuosia, sillä kaikki paperit hoidetaan käsin, sähköisiä tiedostoja ei ole. Siksi brysseliläiset hakevatkin avioeronsa muissa kunnissa.

Belgialaisista herkuista olen testannut ranskalaiset majoneesin kera sekä yhden oluen. Kuulemma jos haluaisi maistella kaikkia belgialaisia oluita, pitäisi vuoden aikana juoda vähintään neljä olutta päivässä.

 

Helsinki, Suomi. 

 

"Kun tänään lähden otan mukaan mitä tarvitsen,
taivaalta tähden valitsen ja sitä seurailen
Kun tänään lähden en taakse aio vilkaistakaan
taivaalta tähden valitsen vaikken sitä kiinni saa."                                  
                                                  (Suurlähettiläät)

Reissuromantiikka on pakkaamisesta kaukana. Yleensä pakkaan mukaan vain käsimatkatavarat, mutta nyt..... Miten ihmeessä saan elämäni mahtumaan yhteen matkalaukkuun?! Mukaan pitäisi ottaa sekä kesä- että syysvaatteet; kevyttä, lämmintä, sateenpitävää, urheiluun, vapaa-aikaan, juhlaan.... Huh, jo kenkiä tulisi helposti laukullinen, karsiminen on tuskaista. "Ainahan voit perillä ostaa lisää vaatteita" sanoo moni. Joo, mutta kun ei tuo shoppailu oikein innosta. Miksi ostaa lisää tavaroita, joita jo omistaa? Ja mieluiten ottaisin mukaan jo hyväksi havaitut kamppeet.

Matkalaukku painaa 26 kiloa. Kolme kiloa liikaa. Mitä sieltä voi ottaa pois (käsimatkatavaratkin jo maksimissaan)? Kaikki tavarat ovat tarpeellisia, en kai niitä muuten olisi pakannut mukaan. Pitkän pähkäilyn jälkeen poistan laukusta ranskan kielen oppikirjan :'( kauniit, mutta ehkä hieman epäkäytännölliset kesäkengät sekä avaamattoman piilolinssinestepullon, jonka parasta ennen- päivämäärä on juuri mennyt umpeen.

Kirjakasat ovat onneksi pienentyneet e-kirjan lukulaitteen ansiosta. Vaikkei laite kirjaa voitakaan, on se ehdottomasti paras hankita, minkä olen viime vuosina tehnyt. Laitteeseen saa ladattua satoja - ehkä tuhansiakin kirjoja ja se painaa vähemmän kuin Fazerin sininen.

Kotikin täytyy laittaa lähtökuntoon, että kehtaa vuokrata sitä eteenpäin tai että on kiva tulla takaisin. Tällä kertaa tuli tyhjennettyä vaatekaappeja perusteellisesti: kirpparille lähti kuusi kassillista vaatteita ja vähän muutakin sälää. Voi kun koti olisi näin siisti aina, eikä vaan poislähtiessäni.

Ai, minne matka? Lähden Brysseliin ja Suomen Merimieskirkkoon. Mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt viimeiset valmistelut ja sitten lentoon.

Old San Juan, Puerto Rico.

Vielä viimeisiä fiilistelyjä San Juanin värikkäästä vanhasta kaupungista. Sitten jo koti-Suomi kutsuukin.

Old San Juan, Puerto Rico

Hotellin löytäminen viime hetkellä San Juanista oli haastavaa. Halvimmatkin hotellit maksoivat 100 dollaria yöltä. Ne tosin olivat ikkunattomia koppeja, joissa majoittuminen tuntui enemmänkin rangaistukselta kuin lomalta. Päädyin The Gallery Inn´iin, jossa maksoin - myös ikkunattomasta - huoneesta 200 dollaria/yö. Hotelli oli varsin boheemi; se toimi samalla omistajan ja kuvanveistäjän, Jan Sapoton ja hänen sisarensa, kuvataiteilija Terry Spencerin ateljeena ja kotina. Tässä hieman kuvia hotellista, jossa oli parikymmentä huonetta, kymmenisen aulatilaa, kymmenen puutarhaa, kolme kattoterassia....

San Juan, Puerto Rico.


Maahantulovirkailijan mukaan voitin lotossa saapuessani Puerto Ricoon eli jouduin tarkempaan kuulusteluun. Tuli eläväsi mieleen tv-ohjelma Australian rajalla, jossa kuvattiin raja/tulli- yms. virkailijoiden työtä. Pikkasen hirvitti, aika pieneksi tunsin itseni kun minulta tivattiin matkani syytä, kestoa, rahoitusta, miksi olen käynyt Egyptissä, perheestäni, ystävistäni, työstä... Virkailijat olivat kuitenkin todella ystävällisiä, ja tiukkojen kysymysten lomassa juttelivat niitä näitä. Ilmeisesti olin heille täysin harmiton tapaus, he eivät edes vaivautuneet tutkimaan matkatavaroitani ja lopuksi toivottivat minulle mukavaa lomaa.

Täällä aurinkovoide vaihtui hyttysvoiteeksi. Aurinkoon olen jo tottunut aika hyvin, mutta suojaan silti itseäni huivilla ja vaatteilla. Hyttysiä on joka paikassa ja ne ovat huomaamattoman pieniä. Silti niitten pistot tuntuvat. Puerto Rico on hyvin amerikkalainen väliamerikkalaisella tvistillä. San Juan on sympaattinen ja värikäs pikkukaupunki, jonka kapeilla kaduilla vastaantulijat tervehtivät toisiaan. Kahviloista ja baareista kantautuu lattarimusaa kaduille. Puerto Rico tuntuu ihanteelliselta sekoitukselta länsimaista toimivuutta ja väliamerikkalaista rentoutta. Julkista liikennettä ei juuri ole, vaan kaikkien odotetaan autoilevan. Kun kävelin lähiössä (jossa yövyin ensimmäisen yön) autot hidastivat kohdallani ja sain epäileviä katseita. Pian myös poliisiauto mateli ohitseni, lieneekö joku ilmoittanut kummallisesta hiipparista.


Kohta alkaa puistokonsertti ja illalla el Morron linnoituksen edustalle kokoonnutaan katsomaan amerikkalaista jalkapalloa, super bowlia jättisuurelta skriiniltä.

Basseterre, St Kitts and Nevis.

Nevisissä oli aika nousta veneestä ja jättää hyvästit muulle porukalle. Matkaa olisi ollut vielä viikko jäljellä, mutta tuntui, että kaikki oli jo nähty ja koettu. Oli monta syytä lähteä pois, eikä yhtään syytä jäädä. Tosin Nevis ei kyllä ollut fiksuin paikka jäädä maihin. Charlestontown, jonne olimme ankkuroineet, oli pikkuruinen paikka, josta onneksi löytyi kaksi majataloa, ja onneksi toinen niistä oli siisti ja viihtyisä. Jouduin jäämään sinne yhdeksi yöksi, jotta saimme kapteenimme kanssa tehtyä maahantuloilmoitukset ja poistettua minut veneen kirjoista.

Kävin paikallisessa matkatoimistossa kysymässä, kuinka pääsen saarelta helpoiten pois. Saarella oli lentokenttä, mutta päätin kuitenkin mennä lautalla St. Kittsin saarelle ja lentää sieltä eteenpäin. Ostin lentolipun San Juaniin, Puerto Ricoon seuraavaksi päiväksi. Onneksi olin matkatoimistossa; en tajunnutkaan, että Puerto Rico on osa Yhdysvaltoja ja niinpä siis tarvitsin myös Esta-matkustusluvan. Luvan sain netistä 14 dollarin hintaan ja sain tulostettua sen paikallisen apteekin tiloissa. Puerto Rico vaatii maahansaapuvalta myös paluu-/jatkolentolipun ja sitäkään mulla ei ollut. Eipä hätää; sen enempiä kyselemättä matkatoimiston täti väärensi minulle lentolipun New Yorkin kautta Helsinkiin. Näin ne asiat järjestyvät. (Tosin revin väärennetyn lipun. En ikimaailmassa uskaltaisi edes yrittää Yhdysvaltoihin väärin paperein.) Luottokorttini ei toiminut matkatoimistossa - joka aiheutti pientä paniikkia - ja jouduin maksamaan lippuni viimeisillä US dollareillani.

Lauttamatka Nevisistä St. Kittsiin oli kuin matka Helsingin kauppatorilta Suomenlinnaan. Se kesti 45 minuuttia ja lautta saapui suoraan hotellini eteen. Basseterre tuntui isolta kaupungilta (vaikkei se sitä todella olekaan). Pitkästä aikaa näin massoittain turisteja ja olin ihan ihmeissäni - ihan kuin sirkus olisi saapunut kaupunkiin suurten risteilijöiden myötä. Katuruokapaikkoja oli joka kadunkulmassa ja paikallinen suolakala kurpitsan, bataatin ja perunan kera oli maukasta. Turistit eivät kuulemma syö katuruokaa, ruoka kun on heille laivalla ilmaista. Risteilyvieraat käyttävät valitettavan vähän rahaa maissa, mikä on harmi, sillä köyhissä maissa jokainen ropo olisi tervetullut. Toivottavasti kaupungit ja maat saavat edes kohtuullisen korvauksen risteilijöiden vierailuista satama- yms. maksujen muodossa.

Tänään matka jatkui Antiguan kautta San Juaniin. Lentokentällä viihdytin itseäni katsomalla telkkarista jääkiekkoa.