Mombasa, Kenia

Menolippu Mombasaan! Käytiin hakemassa liput Mombasan yöjunaan hyvissä ajoin. Nairobin rautatieasema oli varsinainen nähtävyys. Valitettavasti sitä ei saanut kuvata - turvallisuussyistä. Se on rakennettu noin sata vuotta sitten, brittien siirtomaa-
vallan aikaan ja siihen on tuskin koskaan tehty remonttia. Aikanaan kaunis rakennus on nyt purku-uhan alla. Surullista. Mom-
basan yöjuna on oikea klassikko: ykkösluokassa kahden hengen makuuhytti, illallinen ja aamiainen valkoisin pöytäliinoin katetussa ravintolavaunussa. Mikäs sen nostalgisempaa. Innolla odotimme Annen kanssa junamatkaa. Seuraavana aamuna sain kuitenkin tekstiviestin, että matkamme on peruttu ja rahat voisimme noutaa asemalta. Asemalla saimme tietää, että junat ovat vuorokausitolkulla myöhässä, eikä uusia lippuja juniin enää myydä. Tarina Mombasan yöjunasta taitaa olla legendaa. Monet haluavat/yrittävät matkustaa sillä, jotkut ovat päässeet jopa puolimatkaan saakka, mutta kukaan tapaamistani ihmisistä ei ole päässyt sillä perille ongelmitta. Saimme vinkin, että junalla kannattaa matkustaa Nairobista Mombasaan (ei siis Momba-
sasta Nairobiin) sillä matka olisi alamäkeä ja ongelmia vähemmän kuin ylämäkeen matkatessa.

Siispä pohtimaan muita vaihtoehtoja. Lopulta päädyimme Mombasa rahan yöbussiin. Raha tarkoittaa keniaksi onnellista, bussin täytyy olla hyvä. Bussilla meno-paluu maksoi 17,50 euroa, kun se junalla olisi maksanut ykkösluokassa 80 euroa. Lipussa nimeni muuttui muotoon Joan, kelpo nimi sekin. Bussi lähti ajallaan, 21.30, mutta reilun tunnin jälkeen matkamme tyssäsi pariksi tunniksi tiellä sattuneen onnettomuuden takia. Tie oli hyvä, mutta täynnä rekkoja. Mombasa on satamakaupunki ja rekkoja liikkuu tiellä jonoksi ja ruuhkaksi asti. Tämä tietysti hidastaa muuta liikennettä ja niinpä saavuimme perille Mombasaa viitisen tuntia myöhässä. Kaikkiaan matka kesti 14 tuntia. Ja kilometrejähän kertyi 400.


Ensivaikutelma Mombasasta oli likainen, pölyinen, meluisa ja kaoottinen. Halusimme pois kaupungista, valkoisille hiekka-
rannoille. Kysyimme tietä eteläisille rannoille paikalliselta nuorelta mieheltä. Reippaasti hän opasti meidät perille, jossa kuitenkin selvisi, että etelän sijaan olimmekin pohjoisessa, eivätkä ne hiekkarannat siellä kovin valkoisia olleet - enemmänkin likaisia ja roskaisia. Ei kun taksi alle ja kohti etelää. Ajoimme takaisin kaupunkiin ja siitä lautalla kaupungin eteläpuolelle, Dianiin. Täältä vihdoinkin löysimme pienen paratiisin, jossa rentoudumme pari seuraavaa päivää.

Nairobi, Kenia

Nairobi on kuin yksi suuri bussiasema. Keniassa asuu 45 miljoonaa ihmistä, joista reilut 3 miljoonaa Nairobissa. Liikenne on hektistä, nopeatempoista ja vaarallista. Pikkubussilla eli matatulla matka maksaa 50 shillinkiä eli noin 50 senttiä. Eilen tullessamme Annen kanssa matatulla Nairobin keskustaan, tutustuimme bussissa Maryyn, joka opasti meidät hotelliimme. Matkalla hän kertoi toiminnastaan Neema orphans -keskuksessa ja kutsui meidät sinne vierailulle. Neema on paikka, joka auttaa orpoja ja leskiä huolehtimaan itsestään ja hankkimaan toimeentulonsa. Mary on paikan toiminnanjohtaja. Hän itse on parempiosainen ja hänen sydämenasiansa on auttaa heikommassa osassa olevia. Hän halusi esitellä meille keskuksen toimintaa, mutta esitellä myös meidät keskuksen ihmisille. Hänen mukaansa vierailijat antavat valoa ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Neema on perustettu vuonna 2006, mutta varsinainen toiminta on lähtenyt käyntiin vasta viime vuonna. Keskuksesta lesket voivat ostaa materiaalia, joista he valmistavat saippuaa myyntiin ja näin he voivat saada toimeentulonsa omalla työllään. Heillä on myös mahdollisuus työskennellä keskuksessa, jolloin tuotto menee yhteiseen hyvään mm. orpokodin ylläpitämiseen ja orpojen koulutukseen. Meillä matkaajille pyykinpesusaippua oli oikein oiva tuote. Ostimme saippuaa kaksi tankoa, laitoimme sen kahteentoista osaan ja jaoimme sen muitten pikavuorolaisten kesken.

Nairobi, Kenia

Aikamoista tämä viisumirumba. Tähän saakka viisumit on saatu rajalta, yleensä 50 dollarin hintaan. Suomalaisella passilla on helppo matkustaa, meillä on hyvä maine. Tarkoituksenamme oli hakea Etiopian viisumia Suomen suurlähetystöstä Nairobista, mutta täällä saimme tietää, että lähin paikka suomalaisten hakea viisumia on Tukholma. Vaihtoehtoina on siis lähettää joku meistä passien ja hakemusten kanssa Tukholmaan tai lähettää em. asiakirjat kuriiripalvelun kautta Ruotsiin.

Myös hakemusten tulostaminen ja passien kopioiminen osoittautui sen verran haasteelliseksi, että päädyimme ostamaan kimpassa oman tulostimen. Loppumatkasta arvomme, kuka tulostimen joutuu ottamaan mukaansa tai sitten annamme sen viimeisessä tarkastuspisteessä "lahjaksi" poliisille. Myös passikuvia piti lähteä ottamaan lähiostarille, kolmella eurolla sai kuusi kuvaa. Sudaniin saa viisumin helposti, mutta Etiopia on vaikeampi tapaus. Ellemme saaa viisumia Etiopiaan, tyssää pikavuoron matka Keniaan. Kuulemma vuoteen viisumeja ei ole myönnetty maanteitse matkaaville, joten kovin toiveikas en uskalla viisumin saamisen suhteen olla. Etiopiaa ei voi kiertää; Somalia, Uganda ja Etelä-Sudan ovat ehdottomasti poissuljettuja kauttakulkumaita. Lentämällä voisimme mennä Addis Abebaan - lentokentältä saisi viisumin helposti - mutta silloin Ajokki jäisi viettämään eläkepäiviään Keniaan. Ja eihän se olisi pikavuoro enää ilman Ajokkia.

Passi lähtee joka tapauksessa Ruotsiin ja me jäämme kopioiden kanssa odottelemaan Keniaan - aika orpo olo.

Kilimanjaro, Tansania

Arusha on sijainniltaan loistava paikka lähteä safarille tai Kilimanjarolle. Alueella sijaitsee luonnonpuistoja mm. Arusha National park, Ngorongoron suojelualue, lake Manyara ja Kilimanjaro National park. Osa porukasta lähti kahden päivän safarille Ngorongoroon, minä lähdin Kilimanjarolle Tomin ja Tuomaksen kanssa. Ajomatka Kilimanjaron juurelle kesti kolmisen tuntia. Vaelluksemme alkoi Kinapa HQ:sta, noin 1 700 metrin korkeudesta. Suuntasimme Mandara Hut´iin, jonne matkaa kertyi 8 kilometriä ja nousua 1,1 kilometriä. Emme kuitenkaan tyytyneet Mandara Hut´iin, vaan jatkoimme vielä 200 metriä ylöspäin. No, pojat eivät tyytyneet vielä siihenkään, vaan kiersimme huipulla vielä kraatterin. Kävelyä kertyi päivän aikana noin 18 kilometriä. Sisäänpääsymaksu kansallispuistoon oli 70 dollaria ja muut kulut, kuljetus ja tipit noin 50 dollaria.

Muovipullojen ja -pussien vieminen kansallispuistoon oli kiellettyä. Niinpä jouduimme vuokraamaan paksummat muovipullot 5 000 shillingin hintaan. Siis tyhjän pullon. Täysi juomavesipullo (kertakäyttöisessä muovipullossa) maksaa noin 1 000 shillinkiä. Muovipullon olisi voinut ostaa omaksi 10 000 shillingin - eli hyvän illallisen hinnalla. Tansaniassa katujen varret ovat kuin kaatopaikkoja, roskat ovat enimmäkseen juuri muovisia vesipulloja. Eikö vettä voisi pakata maatuviin tölkkeihin, niin maailma olisi edes vähän siistimpi paikka?

Vuorenrinne oli varsin haasteellinen nousta ylöspäin. Polku oli kivinen, töyssyinen ja täynnä puunjuuria. Töitä sai tehdä tosissaan, mutta huipulle pääsimme reilussa kahdessa tunnissa, kun keskimääräinen vaellusaika on kolme tuntia. Oppaamme, Rocket, piti pienen porukkamme kasassa asiallisesti, vaikkakin varsin leipääntyneesti. Emme saaneet hajaantua, sillä alueella on tehty viime aikoina ryöstöjä ja yksinkulkija on turhankin otollinen ryöstäjille. Onneksi selvisimme reissusta suuremmitta kommelluksitta, vain kipeytyneet lihakset muistoina.

Arusha, Tansania

Aamu Korongwessa alkoi bussin siivouksella ja jatkui iltapäivällä Arushassa huoltotöillä. Ajokki siivotaan aina tarpeen mukaan
ja siivousporukka valikoituu sekalaisesti. Yleensä jokainen vie roskansa pois kun pysähdytään ja huolehtii omista tavaroistaan. Lattiat likaantuvat varsin nopeasti, punainen hieno hiekka leviää joka paikkaan. Samoin ikkunat täytyy putsata pölystä ja ötököistä, täytyyhän meillä etupenkillä istuvilla olla puhdas maisemaikkuna.

Bussi on 27 vuotta vanha, eikä siihen ole saatavissa varaosia Afrikasta. Osat pitää tuoda joko Suomesta (kiitos, Raicca!) tai teetättää ne paikanpäällä. Eurooppaan tultaessa bussi pitää katsastaa ja nyt täytyy tehdä jo huoltotöitä sitä silmällä pitäen. Onneksi matkassa on osaavaa porukkaa mm. sähkömies ja muutama bussikuski. Afrikan pikavuorolla on vain rengas puhjennut ja ilmastointia on jouduttu fixaamaan, joten aika vähällä ollaan päästy. Tosin pyyhkimet eivät vielä toimi (pyyhkimien moottori kärähti) ja laturinhihnat täytyy vaihtaa.

Tansaniassa matkanteko on ollut hidasta töyssyjen ja tarkastuspisteiden takia. Tietöiden vuoksi ollaan jouduttu menemään hitaita ja huonoja kiertoteitä vain muutaman kerran. Yleensä töyssyt tulevat ennen kyliä, viidenkympin rajoitusalueilla. Mitä lähemmäksi kaupunkia tullaan, sitä enemmän kyliä - ja töyssyjä - on. Bussin paino tarkastetaan noin 50 kilometrin välein. Viimeisen mittauksen mukaan painoa on 13 800 kiloa ja sallittu paino näillä teillä on 18 000 kiloa. Poliisit pysäyttävät busseja tiuhaan. Yleensä selviää pienellä juttutuokiolla, lahjuksia emme ole vielä joutuneet maksamaan.

Matkalla Korongwesta Arushaan pidimme lounastauon Moshissa. Lounas jäi syömättä, sillä kadun varrella sai laitatettua kynnet kuntoon, joten - first things first!

Sansibar, Tansania

Jambo! Hakuna matata!

Sansibar, Tansania

Dar es Salaamista lauttamatka Sansibarin saarelle kesti 1,5 tuntia ja maksoi 35 dollaria. Sansibar on itsehallintoalue ja satamassa saatiin taas muodollisuuksien jälkeen uusi leima passiin. Meri on täällä aivan uskomattoman turkoosi ja kauempana kauniin syvän sininen. Lautta saapui Stone townin satamaan ja siitä on kävelymatka vanhaan kaupunkiin. Vanha kaupunki on sokkeloinen ja täynnä kapeita kujia. Muutamia pieniä hotelleja sieltä löytyi, mutta kahvilan tai ravintolan löytäminen oli kiven takana. Paikalliset oluet (siis tansanialaiset) Serengetit, käytiin juomassa Mercury -nimisessä baarissa, joka on nimetty saarella syntyneen Queenin solistin Freddy Mercuryn mukaan. Iltapäivä Stone townissa riitti ja illansuussa lähdimme pohjoisrannikolle, Nungwi beachille.

Hiekka on valkoista ja rantaa riittää. Maisema on kaunista, auringonpalvojille ja vesiurheilun harrastajille tämä on paratiisi. Muille varsin tylsä paikka. Rannalla on isoja hotelleja vierivieressä, ilmeisesti ulkomaalaisten omistuksessa ja hinnat ovat täällä suolaisia. Esim. maaseutukylissä lounas on maksanut n. 1 500 shillinkiä eli noin 70 senttiä. Pikkukaupungissa lounas maksoi 3 000 shillinkiä, Dar es Salaamissa jo 10 0000 shillinkiä ja täällä 15 000 - 30 000 shillinkiä. Pikkukylissä lounas tosin on vaatimaton, riisiä ja papuja/lihaa, mutta ainakin se on aitoa Tansaniaa. Täällä resortissa ruoka on kansainvälistä, mm. intialaista ruokaa tuntuu olevan kaikkialla.

Sansibaria kutsutaan maustesaareksi. Täällä viljellään neilikkaa, kanelia, pippuria ja muskottipähkinää. Pwewa wa nazi on sansibarilainen ruoka, joka on kookosmehussa keitettyä mustekalaa maustettuna currylla, kanelilla, kardemummalla, valkosipulilla ja limemehulla. Yleensä ruoka ei ole kovin maustettua ja suomalainen kaipaa usein ulkomailla hyvää ja vahvaa kahvia.

Masaimiehiä näkee rannalla, mutta heistä oma postaus.

Dar es Salaam, Tansania

Dar es Salaam, Tansania

Matka pohjois-Malawista Tansanian pääkaupunkiin Dar es Salaamiin on ollut pitkä, neljä ajopäivää. Päivämatkat ovat vaihdelleet 200 kilometristä 500 kilometriin. Yksi yö oltiin vielä Malawin puolella ja kaksi yötä Tansanian puolella, Mbeyassa ja Iringassa. Morogorossa pidimme parin tunnin lounastauon, alhaalla kuva sormin syödystä lounaasta. Nyt viikon stoppi Dar es Salaamissa - ihanaa!

Liikenne muuttui vilkkaammmaksi ja nopeammaksi Tansanian puolella, jopa vaaralliseksi. Rekkoja ja tankkiautoja oli paljon teillä, joissa oli valtavat urat. Säännöllisin väliajoin oli rekka poikittain tiellä. Tansaniassa pääsimme niiden ohi, mutta Malawissa jouduimme kerran odottamaan kaksi tuntia hinausauton saapumista paikalle. Samalla saimme seurata paikallisten perustamaa tietullia, sillä tienpiennar, jonka kautta autot ohittivat rekan, oli kylän omaisuutta. Tietulli oli harkinnanvarainen, 20 - 200 kwatchaa/auto eli 5-50 senttiä. Me emme kuitenkaan lähteneet pientareen kautta, sillä maa oli niin pehmeää, että bussi olisi todennäköisesti jäänyt siihen kiinni. Kauneimmat maisemat olivat Malawin puolella ja eniten eläimiä nähtiin täällä Tansaniassa (kirahvi, seepra, norsu, antilooppeja...).

Poliisit pysäyttivät meidät useampaan kertaan. Joskus he kyselivät päämääräämme, joskus katsoivat ajokin paperit ja kerran matkustajienkin passit. Myös uudenvuodenlahjaa pyydettiin ja ainoa ylimääräinen esine, joka autosta löytyi, oli palosammutin - vanha sellainen. Saimme yhdet ylinopeussakot, ajoimme kuulemma viidenkympin alueella seitsemääkymppiä. Ihmettelen suuresti, sillä niin monet rekat ohittivat meidät ja kipparimme Jani ajaa todella maltillisesti.

Mulle neljä ajopäivää on liikaa, kaksi päivää kerrallaan menisi  helposti. Bussissa nukkuessani näin unta, että  toinen bloggaajamme, Tomi kirjoitti blogiinsa: "Pikavuoro on perillä - ties monennenko kerran."

Tomi Töllin blogia voi lukea täältä: www.rantapallo.fi/havaintoja

Mzuzu, Malawi

Se oikea pikavuorolainen. Joku määritteli oikean pikavuorolaisen: hän ei valita, ei arvostele, eikä tuomitse muita. Harvaan tämä määritelmä osuu yhtä hyvin kuin joensuulaiseen Pirkkoon. Malawi oli Pirkolle 115 maa, jossa hän on vieraillut. Ja Pirkolle ei riitä vain leima passiin, vaan hän haluaa todella tutustua maahan ja vierailla useammalla paikkakunnalla. Suuressakaan kaupungissa  häneltä ei jää kiveäkään kääntämättä, sen verran laajalla alueella hän liikkuu - ja aina kävellen. Vain kerran hänet on ryöstetty ja silloin häneltä vietiin kaikki. Matka kuitenkin jatkuu ja Pirkon usko ihmisten ystävällisyyteen säilyi. Eksoottisin paikka, missä hän on vieraillut, on Etelämanner. Grönlannissa hän on käynyt hiihtämässä ja pikavuoron mukana hän on ollut useampaan otteeseen.

Suomessa Pirkon tavoitteena on pyöräillä kaikissa Suomen kunnissa - aakkosjärjestyksessä! Enää on 40 kuntaa käymättä. Ehkä ensi kesänä sekin tavoite tulee täyteen. Suomessakin hän koluaa kaikki museot, kirkot ja patsaat, ja hän tietää kaiken tietämisen arvoisen. Monella nuoremmallakin olisi vaikeuksia pysyä Pirkon tahdissa ja Pirkko on jo 70+ vuotta!

Pikavuoron kyytiin Pirkko tuli tällä kertaa Kapkaupungista, Etelä-Afrikasta ja hyppäsi pois kyydistä Mzuzussa, Malawissa. Mzuzusta matka jatkui yöbussilla takaisin Lilongween ja sieltä lentäen Johannesburgiin ja mahdollisesti myös Zimbabween. Vaikka matka on vielä kesken, on Pirkolla jo uudet matkasuunnitelmat tekeillä. Seuraavat kohteen voisivat olla Iran ja Saudi-Arabia. Hyvää matkaa, Pirkko!

Nkhata Bay, Malawi

Aamulla matkalla pankkiin vanha toyotan rämä pysäytti meidät ja ihanan hersyvä ja hyväntuulinen Mary rupesi kyselemään mistä tulemme. Hän kutsui meidät vierailemaan kouluunsa, Mkonde Primary Schooliin, sillä hän halusi esitellä oppilaillensa erilaisia kulttuureja. Seuraavana aamuna kuski tuli hakemaan meidät hotelliltamme ja lähdimme kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan kouluun. Kuvittelin koulun pieneksi kyläkouluksi, mutta yllätyksekseni siellä oli luokat 1-8 ja oppilaita 650. Opettajia oli vain 15 ja sehän on aivan liian vähän. Luokat olivat suuria ja puolet oppilaista joutui istumaan lattialla. Mary kierrätti meidät kaikissa luokissa ja oppilaat esittivät lauluja ja leikkejä meille. Myös me pääsimme kertomaan itsestämme ja Suomesta. Onneksi koulusta löytyi yksi kartta, josta näytimme Euroopan ja Suomen. Kovin kaukaisia asioita heille.

Mary kutsui meidät kotiinsa lounaalle. Mary asui poikansa ja kolmen orvoiksi jääneen sukulaislapsensa kanssa. Kolme poikaa ryhtyi laittamaan lounasta ja Mary lähti esittelemään meille riisipeltoja ja omaa kasvimaataan, jossa hän viljeli mm. kassavaa. Olimme maistaneet edellisiltana öljyssä paistettua kassavaa torilla, oli hyvää, vähän kuin perunaa, mutta jauhoisempaa. Pelloilla oli kastelukanavat ja loistavat olosuhteet, mm. riisiä korjataan kolme satoa vuodessa. Peltotöitä tehtiin sekä ihmis- että härkävoimin.

Lounaaksi saimme riisiä, kananmunia tomaattikastikkeessa ja paistettuja bataatin lehtiä. Ruoka oli ihanan yksinkertaista ja maukasta. Pois lähtiessämme huomasimme tienvarressa banaaniviinitehtaan ja pääsimme tutustumiskierrokselle, saimme maistiaisia ja mahdolliisuuden osta viiniä tukkuhintaan. Banaaniviini oli 12 % ja aika makeaa, kuin jälkiruokaviinä. Pullo viiniä maksoi 1 000 kwachaa eli 1,60 euroa. Lähtiessäme saimme laittaa nimemme ja arviomme maistiaisista vieraskirjaan.

Mary toivoo saavansa ystäväkoulun Suomesta. Maryn koulu on valtion koulu, mutta se toimii suurelta osin yksityisten lahjoitusten turvin. Jos joku haluaa lisätietoa, antaa lahjoituksia tai ryhtyä kummikouluksi/luokaksi, minulta saa Maryn yhteystiedot. Koulussa on ollut länsimaalaisia vapaaehtoistyöntekijöitä, 1-6 kuukautta kerrallaan.

Nkhata Bay, Malawi

Lähdimme Annen kanssa yökalaan Njassa- eli Malawijärvelle. Järven keskisyvyys on 279 metriä ja syvin kohta huikeat 709 metriä. Oppaanamme oli entinen kalastaja, Samuel. Hyppäsimme tukevaan moottoriveneeseen, joka ei juurikaan keikkunut laineilla. Hämärä oli jo laskeutunut kun lähdimme illalla seitsemän aikoihin matkaan. Oli täysikuun jälkeinen ilta ja silloin ei kuulemma kalaonnea juurikaan ole, mutta maisema olisi sitäkin kauniimpi. Normaalina iltana lahdella olisi ollut parisataa venettä, mutta tänään niitä oli vain viitisenkymmentä. Suuntasimme kohti valoja, jotka tulivat veneissä olevista kaasulampuista. Kalastajat työskentelivät venekunnittain,  kolme venettä per venekunta. Yhdessä veneessä kalastaja houkutteli kaloja pintaan ja verkkoon (vai nuottaan?) valojen avulla ja kaksi muuta venettä keräsivät kalat välissään olevalla verkolla. Saalis jäi tänä iltana pieneksi, mutta meille ilta oli silti mielenkiintoinen.

Kalastajat alkoivat koota verkkojaan ja lähteä kohti rantaa. Samuel sanoi, että kohta alkaa sataa ja meidän olisi parasta lähteä. Sanoimme kuitenkin, että ei lähdetä vielä, täällä on niin mukavaa. Samuel sanoi, että kastuisimme, mutta se ei meitä haitannut. Olisi kannattanut uskoa entistä kalastajaa; tuuli yltyi ja sade alkoi piiskata kasvojamme todella rajusti. Hetkessä olimme likomärkiä, mutta onneksi ilta oli kuitenkin lämmin. Kännykkäni sain pelastettua sateelta vanhaan muoviseen mehupurkkiin. Rantauduimme ja lähdimme juoksemaan pimeässä Samuelin perässä. Tulimme talolle ja Samuel ohjasi meidät sisään. Seisoimme hölmistyneinä ja vettävaluvina keskellä Samuelin olohuonetta lasten tuijottaessa meitä suut auki. Samuelin vaimo toivotti meidät tervetulleiksi sadetta pitämään ja tutustumaan heidän kotiinsa. Mikäpä reissussa sen mukavampaa, kun vierailla paikallisessa kodissa! Juttelimme elämästämme, erilaisista kulttuureistamme, haaveistamme - ja sateen lakattua jatkoimme matkaa takaisin hotellillemme.

Illalla söimme ravintolassamme grillattua butterfishiä eli voikalaa - herkullista oli, vaikkei ollutkaan meidän pyytämäämme.

Nkhata Bay, Malawi

Lilongwestä lähdimme vesisateen saattelemana kohti pohjoista, Lake Malawia. Kaikkiaan kilometrejä kertyi reilut 400 ja matka jakaantui kahdelle päivälle. Yövyimme Nkhotakotassa neljän euron vaatimattomassa majoituksessa - ja hintaan kuului vielä aamiainenkin. Nkhotakotan pikkukaupunki oli siisti ja siellä oli paljon isoja tiilitaloja peltisine harjakattoineen. Matkan varrella on yleensä näkynyt joko savimajoja tai vaatimattomia/keskeneräisiä rakennuksia. Keskustassa oli paljon polkupyöräilijöitä, erikoisuutena polkupyörätaksi. Aamulla lähtö kello 10 ja tällä kertaa oltiin melkein ajallaan, vain kymmenen minuuttia myöhässä. Ensimmäistä kertaa tällä reissulla kaksi pikavuorolaista ei saapunut paikalle sovittuun aikaan. Kipparimme päätti kuitenkin lähteä ajamaan ja yksi pikavuorolainen jäi odottelemaan mattimyöhäisiä hotellille. Illansuussa he saapuivat uuteen paikkaan, Nkhata Bayhin, paikallisbussilla.

Lapset ovat kaikkialla samanlaisia. Aina on joukossa joku pelleilijä, joka uskaltaa ottaa kontaktia ensimmäisenä vieraisiin. Tien varressa lapset - ja aikuisetkin - vilkuttavat bussille ja se tuntuu aivan tervetulotoivotukselta. Mistäköhän vilkuttaminen on saanut alkunsa? Varmaankin kaikkialla maailmassa vilkutetaan samalla lailla. Joskus matkaajat haluavat antaa lapsille karkkia, kun pysähdymme kylissä. Silloin homma meinaa ryöstäytyä käsistä, lapsia ilmestyy aina vaan lisää ja lisää, ja aina joku jää ilman. Lapset ovat aivan innoissaan jo pelkästä kohtaamisesta ja valokuvaamisesta, joten herkkujen antaminen tuntuu turhalta.

Liikennettä on vähän. Päivän aikana kohdattiin vain muutama rekka ja bussi. Traktorit on harvassa ja koko reissulla olen nähnyt ehkä kolme traktoria ja muutamat härkävankkurit. Tänään nähtiin kolme länsimaalaista matkapyöräilijää, muuten turisteja täällä ei paljoa näe. Eläimiäkin näkee vähän. Kylissä näkee vuohia ja kanoja, metsässä olen nähnyt vain muutaman kauriin.

Tänään olen näköjään kuvannut malawilaisia miehiä.

Lilongwe, Malawi

Illalla kun saavuimme Lilongween, Malawin pääkaupunkiin, kaupunki näytti siistiltä, modernilta ja valoisalta. Jopa jouluvaloja näkyi katujen varsilla. Aamulla karu todellisuus kuitenkin paljastui: ukkosen ja sateen jäljiltä muutenkin huonokuntoiset kadut olivat mutalöllöä ja heti hotellimme ulkopuolella oli kerjäläisnainen kahden lapsen kanssa. Köyhyys iski vasten kasvoja. Ihmiset olivat likaisia ja risaisissa vaatteissa, ja kadut ja pihat olivat roskakasoja täynnä. Ylitimme sillan vanhaan kaupunkiin ja kaukaa katsottuna torialue näytti aivan slummilta. Torielämä oli vilkasta ja kaikkea oli kaupan, elävistä kanoista kännyköihin. Kaupunki vaikuttaa pieneltä, vaikka täällä on arviolta 700 000 asukasta. Suurin osa väestöstä asuu maaseudulla ja puolet asukkaista on alle 15-vuotiaita.

Kaikkialta löytyy ihania ja avuliaita ihmisiä. Tosin täällä, kuten Sambiassakin, ihmiset eivät pidä valokuvaamisesta, vaikka kuvaisin vain ystäviäni. Osa käskee laittamaan kameran pois ja osa pyytää rahaa. Ja aina mahtuu joukkoon linssiluteita, jotka pyytävät päästä kuvaan. Katukuvassa näkyy paljon muslimeja, ehkä he ovat tulleet Pohjois-Afrikasta, ulkonäöltään he poikkeavat valtaväestöstä. Intialaisia ja kiinalaisia kauppiaita täällä on runsaasti.

Kaupungissa näkyy ihmisten irrallisuus ja ehkä yksinäisyyskin. Malawilaisissa kylissä yhteisöllisyys elää vielä. Lapset juoksentelevat ympäriinsä, naiset laittavat ruokaa kylän yhteisessä keittiössä ja miehet kokoontuvat omiin porukoihinsa. Ihmiset kylissä olivat iloisia ja suhtautuivat vierailijoihin avoimemmin kuin kaupungissa. Tosin Lilongwessa pääsimme ex tempore vierailemaan paikalliseen Montessori-kouluun, Tiny Tots Montessori Pre-School & Sapitwa Junior Academyyn. Yksi opettajista, Wonder Chibisa, esitteli meille koulua ja sen toimintaa. Samalla saimme tietoiskun Malawista ja malawilaisen elämästä.

Petauke, Sambia

Pikavuoro muistuttaa välillä enemmänkin sikavuoroa. Aamuisin Ajokissa on aikamoinen döfis - hajuja sen enempää erittelemättä. Muutama tyyppi yöpyy bussissa, säästäen näin rahojaan. Tosin rahaa tuntuu riittävän yllin kyllin viinaan ja
vähän muuhunkin. Samalla bussi on vartioitu ja sinne voi huoletta jättää osan tavaroista. Myös vessa, joka bussissa on-
neksi on, tuoksahtaa - no, hieman. Eihän se tuoksu todellakaan ole mitään verrattuna muutamaan paikalliseen vessan,
joissa olen joutunut käymään. Sainpa jopa seurata bussin vessan tyhjennystä - uusi kokemus sekin. Bussin perään, likakerrokseen, on joku on kirjoittanut "Wash me, plz".

Meno bussissa on rentoa. Istuimet pursuavat tavaraa ja välillä tekee tiukkaa, että pääsee itse istumaan. Mukana pitää olla ainakin vettä, vähän evästä, jotain tekemistä kuten kirja tai lehtiä, tyyny ja vessapaperia. Lisäksi hyttysverkko ja makuupussi ovat löytäneet paikkansa penkiltä. Roskikset täyttyvät nopeasti ja kiitettävästi porukka ottaa ne mukaansa kun pysähdytään. Matkan varrella pidetään pissa- ja ruokataukoja ja silloin ihmiset yleensä ryntäävät Spariin ostoksille. Jokaisessa vähänkin isommassa kylässä on Spar, se tuttu ja turvallinen.

Uusi vuosi vaihtui Lusakassa. Uudenvuodenpäivänä matkaa jatkettiin Petauke -nimiseen kylään. Saavuimme perille pimeän tullen. Rankkasade oli katkaissut kylästä sähköt ja illallista syötiin kynttilänvalossa olkikaton alla. Aamulla oli aikaa käydä kävelyllä, ohessa muutamia otoksia kylältä.