En ole aikoihin, jos koskaan, nähnyt niin ankeaa paikkaa kuin Hamilton. Cityksi kutsuvat, toiset paskakaupungiksi. Kaupunki on ruma ja rähjäinen, jotenkin pysähtynyt. Keskustan vieressä kulkee joki, Waikato, eikä sekään kummoinen ole. Kaduilla on narkkareita, kerjäläisiä ja kodittomia, ulkonäön perusteella ovat maoreita. Ei mene hyvin heilläkään, kuten ei mene aboriginaaleilla. Taitaa kaikilla alkuperäisväestöillä ympäri maapalloa olla sama tausta ja samat ongelmat. Taide pelastaa kaupunkikuvan - onneksi. Täällä on muutamia isoja hienoja muraaleja, täältä viralliselta sivulta löytyy niistä enemmän kuvia.
Waikaton museo on pieni mutta monipuolinen. Alueen historian lisäksi siellä on vaihtuvia näyttelyitä. Pariskunta Lissy ja Rudi Robinson-Cole on virkannut hulppeita teoksia. Kuvassa näkyvään Wharenui Harikoa-teokseen eli Ilon taloon sai mennä pötköttelemään ja kuuntelemaan meditatiivista musiikkia. Lapset rakastivat kieriskellä pehmeällä matolla ja kelpasi se minullekin latautumispaikaksi.
Hamiltonin kaikki kauneus on tainnut mennä Hamilton Gardensin puutarhoihin. Täältä löytyy puutarhaa joka lähtöön. On kiinalaista, japanilaista, egyptiläistä, brittiläistä, surrealistista, modernistista, keittiöpuutarhaa - vain uusiseelantilainen puutarha puuttuu. Yllä kuva intialaisesta puutarhasta, alla artisokka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti