Edinburgh, Iso-Britannia

Viimeiset kuvat ja tunnelmat Edinburghista

Kuin olisi muinaiseen Kreikkaan saapunut. Calton Hilliltä on hienot näkymät kaupungin yli merelle ja nummille saakka. Kuvassa näkyvää pylväikköä kutsutaan täällä pilkkanimellä National Disgrace eli Kansallinen Häpeä, sillä rakennus ei ole koskaan valmistunut. Alunperin National Monument´ia alettiin rakentamaan niitten skottien muistomerkiksi, jotka menehtyivät Napoleonia vastaan käydyissä sodissa. Rakentaminen loppui 1829 rahan puutteeseen.

Edinburghin korkein kohta on Holyroodin kukkulan huippu, Arthur`s Seat. Se on sammunut tulivuori ja kohoaa 250 metrin korkeuteen. Sinne kulkee useampi vaellusreitti; voit valita helpon reitin ja kulkea muinaista laavavanaa pitkin tai sitten vaikeimman kautta, kohtisuoraa reittiä suoraan ylöspäin.

Princes Street on keskustan uuden puolen vilkkaimpia ostoskatuja. Sen varrella sijaitsee myös Scottish National Gallery.

Teviot Row House on Edinburhin yliopiston oppailaskunnan omistama rakennus, jossa on kaunis ja tunnelmallinen kirjastobaari eli The Library Bar. Vuonna 1889 rakennettu osuuskuntatalo oli lajissaan maailman ensimmäinen.

Edinburghissa tuntuu olevan festivaaleja joka lähtöön. George Square Gardens-aukiolla on iltaisin Jazz ja blues-festivaali ja päivällä sinne levittäytyvät ruokarekat Food festivalin tiimoilta.

Leithin kaupunginosa sijaitsee noin kaksi kilometriä keskustasta koilliseen, meren rannalla. Täällä on laiturissa entinen kuninkaallinen alus The Royal Yacht Britannia. Alus on käynyt Suomessa vuonna 1976, kuningatar Elisabeth II:n valtiovierailulla. 

Edingburgh, Iso-Britannia

Edinburghin vanha kaupunki on tiiviisti rakennettu. Talot ovat vieri vieressä ja suurin osa niistä on viisikerroksisia. Tilan loppuessa, taloihin rakennettiin kellarikerroksia, joihin majoitettiin kaupungin köyhimpiä asukkaita; usein ne olivat irlantilaisia vierastyöläisiä. Nykyään nuo kellariasunnot ovat haluttuja. Niiden pienet pihat ja sisäänkäynnit ovat hyvin viehättäviä.

Edinburgh, Iso-Britannia

Edinburgh Jazz and Blues Festival

Edinburghissa rakennetaan parhaillaan elokuussa järjestettävää, maailman suurinta festivaalia, Edinburgh International Festivalia. Se keskittyy enimmäkseen korkeakulttuuriin ja sen rinnalle on kasvanut hieman rennompi ja poikkitaiteellisempi The Fringe. Kaikkaan Edinburghissa on tuon kolmen viikon aikana tuhansia esityksiä ja reilusti yli 100 000 vierailijaa. Tämän vuoden ohjelmasta bongasin myös suomalaisen esiintyjän, Hanna Tuulikin. Yksi The Fingen erikoisimpia esityksiä kautta aikojen lienee ollut wc-tiloissa esitettävä teos, joka pohdiskeli mitä naiset tekevät vessassa. 

Mutta ennen sitä, täällä on kymmenen päivän mittainen Edinburgh Jazz and Blues Festival. Joka päivä on kymmeniä esityksiä useissa eri paikoissa. Tarjolla on jazzin ja bluesin lisäksi salsaa, swingiä, bossanovaa, elektroonista musiikkia... sekä myös luentoja ja rentoa yhdessäoloa. Jazz Gardenissa tulee helposti juttuun muitten kanssa ja siellä voi nauttia vaikka lounasta esitysten välillä. Halloumihampurilaisen voimalla jaksoin kaksi konserttia perätysten ja Norrien luennon jazzfestareiden historiasta. Illalla oli tarkoitus mennä vielä kuuntelemaan DJ:tä ulkotapahtumaan, mutta erehdyin paikasta ja päädyin tanssahtelemaan Rumba de Bodasin tahtiin. Ei huono vaihtoehto sekään.

Havana Swing

GD Jam

Norrien jazzluento

Edinburgh, Iso-Britannia

The Meadows

Yleensä kävelen Jawbone walk eli Leukaluu -nimistä kujaa pitkin kotoa kaupunkiin, The Meadowsin eli Niityn halki. The Meadowsilla on pituutta noin puolitoista kilometriä ja leveyttä kolmisensataa metriä. Se on avoin nurmikenttä ja sitä halkoo useita lehmuskujia. Ruoholla on sallittua kävellä, istuskella, grillata, ulkoiluttaa koiria vapaana, pelailla ja hengailla muuten vaan. Se onkin yksi kaupungin suosituimpia puistoja. Valitettavan monet kaupungin pienistä puistoista on lukittuja ja niihin on pääsy vain lähitalojen asukkailla. Vuonna 1827 The Medowsista tehtiin suojelualue, eikä sinne voi rakentaa. Puisto tuli koko kansan käyttöön 1800-luvun puolivälissä.    

Ainoa poikkeus rakentamisen suhteen tehtiin vuonna 1886, jolloin nurmelle rakennettiin valtava lasipaviljonki. Edinburghissä järjestettiin tuolloin The International Exhibition of Industry, Science and Art eli Kansainvälinen teollisuus-, tiede- ja taidenäyttely. Toisen maailman sodan aikaan puisto muuttui valtavaksi, 500 palstaa käsittäväksi  siirtolapuutarha-alueeksi, jossa asukkaat kasvattivat ruokansa. 

Puiston laidalla sijaitsee vanhoja sairaalarakennuksia. Nykyään ne on remontoitu asunnoiksi ja taustalle rakennetut uudet lasiarkkitehtuuria edustavat rakennukset muodostavat mielenkiintoisen kontrastin niiden kanssa. Asunnot ovat kuulemma niin kalliita, ettei paikallisilla ole niihin varaa. Kiinalaiset ovat tulleet tännekin ja sijoittajat omistavat suurimman osan asunnoista. Asuntojaan he vuokraavat suureen hintaan kiinalaisopiskelijoille, joita Edinburghissa on paljon. Mahtava sijainti, varsinkin kun talojen takana on Edinburghin yliopiston kampus.

Täältä olen löytänyt myös oman keitaani, kahvila Pavilionin. Se on rento hippikahvila, jonne koiratkin ovat tervetulleita. Pihalla on eriparia olevia pöytiä ja tuoleja, nurmellakin voi kahvinsa nauttia. Heidän nettisivuillaan on vain yksi lause: Don´t expect too many posts - we´re too busy running the cafe! (Älä odota päivityksiä - meillä on kiire hoitaa kahvilaa!)

Illan hämärtyessä puiston valtaavat paikalliset tulitaiteililjat. Oli lumoavaa katsella viilenevässä illassa tulenpyöritystä ja tulitanssia. Tähän on hyvä lopettaa tämä päivä.

Edinburgh, Iso-Britannia

Water of Leith walkway

Leith-joki halkoo Edinburghin kaupunkia, alkaen Pentlandin kukkulalta ja laskutuen Forthin vuonoon. Joen vartta pitkin kulkee polku, pituudeltaan noin 20 kilometriä. Polku kulkee Bolenrnosta kaupungin läpi Leithin kaupunkinosaan vuonon rannalle. Aloitin oman matkani alas joen varteen Belfordin sillalta. Silta näytti komealta alhaalta, kosken varresta kuvattuna. Tunnelma oli taianomainen: astut vilkkaalta kadulta rautaportista sisään ja autojen melu muuttuu hetkessä linnunlauluksi ja virtaavan veden lorinaksi. Kaupunki unohtui hetkessä ja metsän tuoksu täytti ilman. 

Reitti on suht hyvin opastettu, mutta silti eksyin jonkun puutarhaan ja kompostille. En halunnut uskoa, että hieman epämääräisesti suunnattu kyltti opasti kadulle, vaan valitsin vieressä kulkeneen polun. No, ei kun takaisin ja pieni pätkä katua pitkin Deanin kylään. Siellä käkikellotalot reunustivat Leith-joen toista rantaa ja joen toiselta puolelta alkoi punatiilinen teollisuusmaisema.

Deanin kylässä on aikanaan ollut 70 myllyä, vanhin 1100-luvulta. Vanhasta ja köyhästä työläisalueesta tuli suosittu asuinalue 1970-luvulla, onneksi suojeltu sellainen. Ulkoisesti alue ei ole muuttunut paljoakaan, tuntuu kuin aikamatkalla olisi. Jokea on puhdistettu paikallisen säätiön, the Water of Leith conservation trust, voimin. Vesi on puhdasta ja kalastajiakin on reitin varrella. Täältä saa villitaimenta, haukea ja vain puhtaissa vesissä elävää harjusta.

Sisäänkäynti ihan tavalliselle Deanin kylän asuintalon, Well Courtin, pihalle. Talorykelmä on rakennettu vuonna 1886 sosiaalisin perustein: talossa tuli olla erikokoisia asuntoja sekä tilaava sisäpiha, joka rohkaisi asukkaita kanssakäymiseen ja yhteisöllisyyteen.

Tämä klassisen viehko blondi seisoo St. Bernardin mineraalilähteen pumppuhuoneen päällä. Joesta löydettiin 1760-luvulla mineraalilähde ja rikas yläluokka matkasi tänne nauttimaan lähteen terveysvaikutuksista. Mineraalipitoisen veden uskottiin - ei vaan helpottaneen - vaan parantaneen niveltulehdukset, selkäkivut ja jopa sokeuden. Edelleenkin lähteen kohdalla joki haisee metalliselle.

Vaellukseni päättyy Stockbridgen kaupunginosaan, joka on kuin kylä kaupungissa. Siellä on toinen toistaan viehättävämpiä kahviloita ja pubeja, taidegallerioita sekä hyväntekeväisyysyhdistysten kirppiskauppoja, jotka pärjäävät ulkoasussaan hienoimmillekin putiikeille. Täältä vielä kotiin, The Meadows -niityn laidalle ja päiväkävelylleni kertyi kilometrejä noin kahdeksan.

Edinburgh, Iso-Britannia

Ei ole olemassa huonoa säätä, on vain huonot varusteet. Tämän sanonnan on täytynyt saada alkunsa Skotlannista. Täällä sataa ja sitten taas sataa. Aamulla taivas oli pilvinen, lämmintä noin 18 astetta. Sitten puolipilvisen kautta sää muuttui aurinkoiseksi, jopa helteiseksi. Iltapäivällä tihkui vettä ja illalla satoi kaatamalla. Melkeinpä kaikki säätyypit olivat edustettuina saman päivän aikana. Olen tarkkaillut paikallisten pukeutumista ja ihailen heidän muuntautumiskykyään. Aamulla töihin mennessään ihmiset ovat pukeutuneet kesäisesti, mutta iltapäivällä töistä tullessan heillä oli kunnon sadevarustus päällä. Hankalaa. Aina pitää aamulla uloslähtiessään ottaa mukaan sekä aurinkorasva että sateenvarjo, oli sää mikä hyvänsä.

Edinburgh on kuin valtava ulkoilmamuseo. Kaupunkia kutsutaan Pohjolan Ateenaksi sillä se on rakennettu  kukkuloille kuten Ateenakin. Edinburghin linna on vanhan kaupungin keskus. Se on aikanaan ollut Skotlannin kuninkaallisten asuinpaikka ja nykyään siellä vierailee 1,2 miljoonaa ihmistä vuosittain. Kuningatar Elisabethin virallinen asuinpaikka Edinburghissa on Holyroodin linna. Hän viettää siellä joka kesä yhden viikon ja kestitsee siellä ollessaan Skotlannin kermaa loisteliaissa puutarhajuhlissaan. Vanha kaupunki on pinta-alaltaan pieni ja turistimassat tukkivat kadut. Rakennukset ovat 1500-luvulta ja yllättävän korkeita. Talojen väleistä menee viehättäviä kapeita kujia, close´ja, joiden kautta pääsee, usein rappuja pitkin, viereiselle kadulle. 

Uusi kaupunkikin on 200+ vuotta vanha. Erikoisen siitä tekee asemakaava. Säännöllinen ruutukaava oli edistyksellinen ja ensimmäinen maailmassa, kun se rakennettiin 1700-luvun loppupuolella. Uuden ja vanhan kaupungin erottaa toisistaan rautatie ja Princess Street Garden-puisto. Uuden kaupungin puolelta löytyvät kaupungin ostoskadut: Princess Street budjettimatkaajille ja George Street paksumman lompakon omaaville. Vanhan kaupungin puolelta löytyvät lähinnä turistimyymälät, joissa myydään mm. kilttejä ja skottiruutuisia kashmirhuiveja. Kaupoissa ja kaduilla kuulee keskiaikaista musiikkia ja säkkipillin soittoa. 

Edinburgh, Iso-Britannia

Borwick-Lancaster-Edinburgh

Borwickin lähin juna-asema on Lancasterissa, jonne lähdin aamulla ajelemaan hyvissä ajoin. Lancasterissa tein kunniakierroksen; siellä oli tietyö ja jouduin hieman harhaan kun googlemaps ei heti neuvonut uudelle reitille. Asemalla tapasin Georgin, perheen tyttären. Hän saapui kotiin reissultaan, eivätkä he siis enää tarvinneet koiranhoitajaa. Olin saanut lainaksi Georgin auton Borwickissa oloni ajaksi ja nyt auto vaihtoi kuljettajaa. Minun matkani jatkuu täältä Edinburghiin. Olen ollut talo/lemmikkivahtina noin kymmenessä paikassa ja kaikki isäntäperheet ovat olleet erilaisia - yleensä kyllä mukavia ja luottavaisia. Tämä Borwickin perhe oli parhaasta päästä; he hakivat minut asemalta, illallinen oli tullessani valmiina, jääkaappi täynnä ruokaa ja he antoivat tyttärensä auton minulle käyttöön. Kaiken tämän lisäksi sain heiltä hyvät ohjeet koiran ja talon hoitoon, ja lisäksi vielä vinkkejä minne mennä ja mitä tehdä lähiseudulla.

Juna lähti ajallaan ja matka kesti reilut kaksi tuntia, lippu maksoi 32,50 puntaa. Juna oli täynnä, onneksi istumapaikka löytyi käveltyäni muutaman vaunun läpi. Edinburghin asemalta lähdin kävelemään uuteen "kotiini" reppu selässä. Ensin nousin rappuset Fleshmarket close -kujaa pitkin, joka johti suoraan vanhan kaupungin ytimeen High streetille. Huh, mikä shokki! Katu oli täynnä turisteja, eteenpäin ei aina kunnolla päässyt. High streetiä kutsutaan myös Royal Mileksi. Se alkaa Edinburghin linnalta ja päätyy Holyrood palatsille - ja siinä välissä on katedraalia ja museota jos jonkin moista. High streetiltä käännyin George IV Bridgelle ja ohitin kahvilan, The Elephant House, jossa J.K.Rowling kuulemma kirjoitti suurimman osan Harry Potterin ensimmäisestä osasta. Yliopiston ohi, The Meadows -puiston poikki ja sitten  olinkin jo uudessa pestipaikassani.

Täällä minua oli vastassa suloinen koiravanhus Ginty sekä kissat Milo ja Misty. Perhe oli juuri lähdössä lentokentälle, ehdimme vaihtaa pikaisesti kuulumiset ja katsastaa paikat. Vaikka minulle oli jätetty kaunis ruokakori keittiön pöydälle (patonkia, keksejä, suklaata, mansikoita ja viiniä), en kuitenkaan tuntenut oloani kovin tervetulleeksi. Makuuhuoneitten ovet oli lukittu, ruokakaapit tyhjennetty, eikä minulle ollut jätetty edes tiskiainetta tai shampoota - vessapaperista puhumattakaan. Ihmiset ovat kyllä niin erilaisia.

Borwick, Iso-Britannia

Borwickin vuotuiset grillijuhlat

Borwickin kylässä asuu siis noin 200 henkilöä ja heistä viitisenkymmentä saapui kylän kesäjuhliin. Juhlia varten oli perustettu komitea, joka järjesti lapsille ohjelmaa, ja huolehti ruuasta ja baarista. Osa ruuista, lähinnä salaatit, oli tehty nyyttäriperiaatteella. Illan erikoisin ja maistuvin salaatti oli punakaalipohjainen salaatti, jonka kastikkeena oli maapähkinävoita; yllättävä ja toimiva yhdistelmä. Lisäksi tarjolla oli hampurilaisia, burritoja ja grillikanaa, -lihaa ja -makkaraa. Jälkiruokana oli mansikoita ja paksua kermaa. Koko lysti maksoi yhdeksän puntaa/henkilö + juomat päälle.

Borwickin kyläläiset yrittävät pitää yhteisöllisyyttä yllä. Erityisesti he haluaisivat kylän uudet asukkaat toimintaan mukaan. Helppoa se ei kuulemma ole. Kylässä ei ole kauppaa, postia tai koulua, jotka olisivat luontaisia kohtaamispaikkoja. Bussit eivät enää täällä kulje, auto on pakollinen täällä asuvalle. Ja kun lapset käyvät koulua lähikylissä - siis eri kylissä keskenään - eivät hekään tutustu toisiinsa. Kyläläiset järjestävät grillijuhlan lisäksi joulujuhlan ja pari elävän musiikin iltaa vuodessa. Kirkkokin on auki vain kerran kuukaudessa. Jumalanpalvelus on joka kuun ensimmäinen sunnuntai, eikä sielläkään kuulemma tungosta ole. Kuulostaa kuolevalta kylältä, mutta sitä Borwick ei kuitenkaan ole. Talot täällä ovat haluttuja, ollaanhan vain tunnin ajomatkan päässä Manchesterista. 

Isäntäpariskuntani muutti 35 vuotta sitten Borwickiin ja he aloittivat grillijuhlaperinteen. He rohkaisivat minua menemään mukaan (itse he siis ovat matkoilla) ja olivat kertoneet ystävilleen tulostani. Kun saavuin grillijuhliin, tervehdin iloisesti ihmisiä ja yritin saada heihin katsekontaktia. Sain vain muutaman tervehdyksen takaisin, hymyjä en juurikaan. Small talkista täällä ei ole tietoakaan. Puoliväkisin menin keittiöön auttamaan tarjoilujen valmistelussa, sielläkään en päässyt oikein juttuun kenenkään kanssa. Borwickiläiset ovat kyllä vaikeasti lähestyttäviä! En yhtään ihmettele, etteivät kylän uudet asukkaat pääse helposti yhteisöön mukaan. Lopulta onneksi jää murtui sen verran, ettei minun tarvinnut koko iltaa yksin olla. 

 

Borwick, Iso-Britannia

Borwickin kylässä sijaitsee kahvila ja pubi, molemmat reilun kilometrin päässä kotoa - eri suunnissa tosin. Hieno suunnitelmani oli käydä CocoBeanin kanssa aamukävelyllä kahvilassa ja iltakävelyllä pubissa. No, CocoBean päätti - ainakin aamulla - toisin. Sille riitti vain pieni lenkki kodin lähettyvillä. Se ehkä ajatteli, ettei tuo vieras ihminen osaa viedä minua takaisin kotiin jos menemme kauemmas. Tai ehkä tuo vieras ihminen vie minut kokonaan pois täältä. Siinä eivät herkut eikä houkuttelut auttaneet; CocoBean halusi kotiin. Niinpä vein CocoBeanin takaisin kotiin ja lähdin itsekseni kävelemään paikalliseen Clear Water -kahvilaan. Kahvilassa oli muutamia pariskuntia ja pyöräilyporukoita. Istuin terassille juomaan vahvaa espressoa nauttien pilvisestä ja viileästä säästä. 

Alkuillasta lähdimme CocoBeanin kanssa sen vakiolenkille kylän raittia pitkin. Vastaan tuli nainen reppu selässään; turisti. Tervehdimme toisiamme ja hän kysyi minulta tietä kanaalille. Helppo nakki. Ohjasin hänet CocoBeanin kotitalon taakse, kanaali kulkee ihan puutarhan takana. Missä tahansa olenkin, minulta usein kysytään tietä. Taidan näyttää paikalliselta, missä sitten kuljenkin - tosin koiranulkoiluttaja kyllä vaikuttaa aina paikalliselta. Tai ehkä se johtuu siitä, että kotiudun paikkaan kuin paikkaan helposti - kun tunnen olevani kuin kotonani, muutkin ehkä kuvittelevat minun olevan kotonani. 

Kiersimme CocoBeanin lyhyemmän vakiolenkin. Viimeisestä risteyksestä halusin jatkaa matkaa pubin suuntaan, CocoBean halusi takaisin kotiin. Muutaman koirankeksin avulla sain houkuteltua sen mukaani pubiin. Kävelymatka kanaalin vartta pitkin oli kuvankaunis. Ohitsemme lipui yksi asuntolaiva ja kimppakanootti täynnä pieniä lapsia, jotka huitoivat meloillansa kuka minnekin. Kahdella opettajalla oli täysi työ pitää kanootti kurssissa ja minulla sekä kahdella ohikulkijalla oli täysi työ pidättää nauruamme. Pubin lähellä vastaan tulivat kävellen aiemmin näkemäni veneilijät. Taas tervehdimme toisiamme iloisesti ja taas minulta kysyttiin tietä. Tällä kertaa Lock Houseen (ei aavistustakaan, mikä se on) mutta olin nähnyt kyltin muutamaa minuuttia aiemmin ja ohjasin heidät sinne.

Pubin suhteen mulla taisi olla hieman liian romanttinen kuvitelma. Odotin saapuvani Jamie Oliver/Emmerdale-tyyppiseen maalaispubiin, mutta todellisuus oli hieman karumpi. Pubi oli ihan viihtyisä, mutta ei sieltä sitä tunnelmaa löytynyt, mitä lähdin hakemaan. Join pienen siiderin, kaksi puntaa, ja CocoBean sai kulhollisen vettä ja muutaman herkkupalan. Sitten kanavan vartta pitkin takaisin kotiin.

Borwick, Iso-Britannia

CocoBean ja Borwick

Borwick. 75 taloa, kirkko ja kunnantalo. Ja vähän kauempana pubi ja kahvila. Mitäpä muuta voisi tarvitakaan, kun ympärillä leviää kilometritolkulla luonnonrauhaa. Olen täysin oman mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta yllättäen nautin tästä rauhasta ja näistä vehreistä maisemista.  Kävin CocoBeanin kanssa iltakävelyllä ja vastaan tuli yksi koiranulkoiluttaja ja yksi ratsastaja. Laitumilla näkyi satoja lampaita ja lehmiä. Kanavan vartta kävellessämme vastaan tuli pari lenkkeilijää ja jokilaiva. Kanaalin yli kulkee 800 vuotta vanhoja kivisiltoja. Upeita ja hyväkuntoisia. Pellolla maajussi niittää heinää.

CocoBean on erittäin hemmoteltu, mutta myös erittäin sulonen ja hyvätapainen. Se osaa poseerata ja on kuvauksellinen. Sillä on oma Instagramtili; cocobeandoodle. Siellä se poseeraa koiramaisesti ja kertoo elämästään ihmistensä kanssa. Ja täytyy kyllä sanoa, että CocoBeanin elämä on mielenkiintoisempaa kuin monen ihmisen! 

Iltakävelyllä CocoBean määräsi tahdin - ja samoin sen, milloin lähdettiin. Yritin kovasti johdatella sitä herkkujen voimalla pubin suuntaan, mutta ei sitä huvittanut lähteä niin kauas. Ja kun vettäkin vähän ripeksi, hoiti CocoBean vain pakolliset hommat ja sitten juoksujalkaa takaisin. Niinpä lenkkimme ylsi vain kirkolle saakka ja sieltä kotiin.

New York, Yhdysvallat

Viimeistä viedään 3/3

Mitähän vielä New Yorkista kertoisin? Sen, kun ainoan kerran pelkäsin New Yorkissa ja toivoin, ettei kukaan tuttu näkisi - hävetti.

Vai sen, kun osallistuin Kabbalah Centerissä viikottaiseen tilaisuuteen ja pääsin mukaan nuoren miehen bar mitsvaan ja mahtaviin energioihin? Jos siitä kertoisin, kertoisin että kabbalan mukaan kaikilla meillä on mahdollisuus elää täyttä elämää ja kabbala tarjoaa tähän käytännönläheisiä työvälineitä - ei mystistä sananhelinää, kuten usein kuvitellaan. Kabbalan mukaan "mukavuusalueelta poistuminen voi saada aikaan ihmeitä". En voisi olla enempää samaa mieltä!

Tai ehkä epätoivoisista shoppailuyrityksistäni Sample sales -tapahtumissa ja vintagekaupoissa.

Vai Museum Milesta Keskuspuiston itälaidalla, jonka varrelta löytyvät mm. Juutalaisten museo, Guggenheimin taidemuseo, MET ja monia muita museoita ja taideinstituutioita. Vai upeista pienistä gallerioista, joissa pääsin näkemään taidemaailman huipputeoksia. Puhumattakaan museokaupoista ja niitten valikoimista.

Voisin myös kertoa ihanista ihmisistä - tuntemattomista - jotka tervehtivät kadulla, päivittäisistä kohteliaisuuksista ja kehuista, hymyistä. Keskusteluista metrossa ja kaupan jonoissa. Avoimuudesta ja monikulttuurisuudesta. Salsasta ja räpistä, jotka kaikuivat Harlemin kaduilla. Etnisistä ryhmistä, erityisesti New Yorkin kuubalaisista. Tai New Yorkin suomalaisista.

Mutta nyt on aika vaihtaa maisemaa. Tuntuu haikealta jättää New York taakse, mutta onneksi tänne pääsee takaisin. Ai mitäkö pelkäsin ja häpesin New Yorkissa? Trump Towerissä käyntiä. Siellä olin todella epämukavuusalueellani.