Bryssel, Belgia  >>>  Helsinki, Suomi

Syksyinen Bryssel vaihtui talviseen Helsinkiin. Helsingissä maa on valkoinen ja  pakkasta pari astetta. Kaduilla tummiin vaatteisiin pukeutuneet ihmiset näyttivät kasvottomilta möykyiltä kääriytyneinä paksuihin kaulaliinoihin, huppuihin ja hattuihin. Junaliikenne Pisararadalla oli poikki palohälyytyksen vuoksi. Bussissa matkalla lentokentältä keskustaan työmatkalaiset hermostuivat meihin isojen matkalaukkujen kanssa reissaajiin. Tulipa suorastaan kotoinen olo, kun matkustajat sättivät säälimättä toisiaan tien tukkimisesta ja tila valtaamisesta. Hymyilytti. Suomalaiset ovat näköjään oppineet puhumaan toisilleen.

Brysselistä jäi hyvä mieli. Kaupunki on mainettaan kauniimpi ja monipuolisempi. Se muodostuu ikään kuin pienistä kylistä, joilla jokaisella on oma identiteettinsä. EU-korttelit, alue jolla asuin, koostuu enimmäkseen toimistoista ja EU-virastoista. Alue hiljenee täysin iltaisin ja viikonloppuisin. Kivenheiton päässä on Matonge, Brysselin afrikkalainen kaupunginosa. Siellä elämä - värikäs ja meluinen - vasta alkaa iltaisin ja jatkuu pitkälle aamuun saakka. Molenbeekin arabit, Schaerbeekin turkkilaiset, Sint-Catherinen bohemiit, Woluwe-Saint-Pierren ylempi keskiluokka.... Brysselistä löytyy jokaiselle jotain. Eivätkä oluet täältä juomalla lopu. Jos haluat maistaa kaikkia belgialaisia oluita, menee siihen noin neljä vuotta, jos juot yhden oluen päivässä. 

Kotikulmillani on Jourdanin aukio, jonka laidalla on ravintoja, kauppoja ja tietenkin frittikioski, josta saa paikallisten mielestä Brysselin parhaat ranskalaiset. Viimeisenä iltana huomasin erään talon päätyyn ilmestyneet rakennustelineet ja maalausluonnoksen. Lennolla luin Finnairin lehdestä, että ranskalainen taitelija Guillaume Bottazzi maalaa talon päätyyn 16 metriä korkean ja 7 metriä leveän pinkin teoksen. 

Jos en muuta syytä keksisi lähteä uudelleen Brysseliin, niin Bottazzin teos vaikuttaa tsekkamisen arvoiselta.

Antwerpen, Belgia

Vielä viimeinen visiitti Antwerpeniin. Sunnuntai oli hyvä päivä vierailla MoMussa eli Mode Museumissa eli muotimuseossa. Antwerpen on muodin mekka. Belgialaiset - ja nimenomaan antwerpenilaiset - suunnittleijat ovat tunnettuja ja arvostettuja maailmalla. Antwerpenissa on heidän lippulaivaliikkeensä, eikä kaikkia merkkejä löydy edes Brysselistä. Myös Antwerpenin katukuva on värikkäämpi, mielenkiintoisempi ja monimuotoisempi kuin pukumiesten täyttämän Brysselin. Persoonallisen pukeutumisen lisäksi silmääni pisti värikkäät silmälasit niin miehillä kuin naisillakin. Silmälasit ovat selkeästi asuste, osa pukeutumista, ei pelkästään pakollinen paha.

Sunnuntaina kirpparit levittäytyvät turuille ja toreille. Myös antiikkiliikkeet olivat auki ja kävelykadut täyttyivät ihmisistä. Kesään verrattuna oli kuitenkin rauhallisempaa, turistimassat puuttuivat katukuvasta. Päivä oli lämmin ja päiväkahvit maistuivat syysauringon lämmittämällä terassilla.

Bryssel, Belgia

"Tintti voi olla tarpeen mukaan nuori tai vanha, skandinaavi tai italialainen, afrikkalainen tai aasialainen. Hän on universaali hahmo. Jos Tintti on kuka tahansa, hän on myös sinä!"

Bryssel on sarjakuvan pääkaupunki ja Tintti on varmasti tunnetuin belgialainen sarjakuvahahmo. Sarjakuva on Belgiassa vakavasti otettava taidemuoto ja osa belgialaista kulttuuria. Belgian sarjakuvamuseossa, Belgian Comic Strip Centerissä, on yli 7 000 originaalia noin 400 sarjakuvapiirtäjältä, enimmäkseen belgialaisilta. Tintin ja kumppaneiden lisäksi museossa vilistävät myös Smurffit ja Lucky Luke sekä sadat muut hahmot. Museossa on pysyvän näyttelyn lisäksi myös vaihtuvia näyttelyitä, onpa täällä ollut esillä myös meidän ikiomat Muumit ja Tove Jansson.  

Sarjakuvamuseon sijaitsee upeassa art nouveau -rakennuksessa, jonka tunnettu arkkitehti Victor Hortan suunnitteli 1900-luvun alussa Waucquezin tavaratalolle. Tavaratalo lopetti toimintansa 1970-luvulla ja sarjakuvamuseo aloitti toimintansa vastaremontoidussa rakennuksessa 1989. Rakennus on esiintynyt  Tintti ja aakkostaide -albumissa vuodelta 1986. Sarjakuvassa kapteeni Haddock kaatuu portaikossa rikkinäiseltä askelmalta ja joutuu pyörätuoliin. Päästyään pyörätuolista hän unohtaa rikkinäisen askelman ja putoaa taas.... Tällä albumilla Studio Hergè antoi tukensa remontille ja tulevalle Sarjakuvakeskukselle. 

Pysyvässä näyttelyssä esitellään sarjakuvan tekemisen vaiheet ideoinnista myyntiin. Esillä on paljon luonnoksia; osa lyijykynällä ruutupaperille piirrettyjä, osa modernisti tietokoneella tehtyjä. Värityksen ja typografian lisäksi käsitellään myös kansikuvan tehtävää, kustantamista ja markkinointia. Myös lukijalla on vastuu lukemansa ja näkemänsä ymmärtämisestä. Suomenkielistä osuutta näyttelyssä edustaa kansikuva Tintti ja Picarot -albumista.

 

 

Bryssel, Belgia

Brysselistä ei voi lähteä vierailematta Euroopan parlamentin vierailukeskuksessa Parlametariumissa. Vierailukeskus sijaitsee Luxemburgin aukion laidalla Willy Brandt -nimisessä rakennuksesssa ja siellä esitellään sekä Euroopan että EU:n historiaa ja toimintaa. Rakennuskompleksissa  sijaitsee myös EU:n parlamentin istuntosali, virastoja, eri toimielimiä ja tiedotustoimisto.  Näyttely vaikutti aluksi sekavalta monikielisine teksteineen, päällekkäisine kuvakollaaseineen ja pimeässä hehkuvine neonvaloineen. Mutta ehkäpä juuri ne kuvasivat mainiosti eurooppalaista kulttuurien kirjoa ja kansallisuuksien sekamelskaa.

Heti sisälle tultuasi voit ottaa virtuaalisen "selfien" vaikka parlamentin istuntosalissa ja saada kuvan sähköpostiisi hetkeä myöhemmin. Vierailukeskus on kuin aikuisten leikkikenttä, jossa uusin teknologia ja vempeleet on otettu käyttöön. Interaktiivisten multimedianäyttöjen ja henkilökohtaisen  multimediaoppaan avulla tiedonsaanti on helppoa ja viihdyttävää. Tutustuminen Euroopan historiaan, EU:n perustamiseen ja toimintaan käy helposti omalla kielellä eli minun kohdallani suomeksi. Näyttelyssä on valittavana kaikki EU-maitten kielet ja informaatio on laitettu mielenkiintoisesti ja monipuolisesti esille. Ja jos välillä ote herpaantuu, voi valita ohjauspaneelista lasten osion, jossa asiat esitetään yksinkertaisesti, kuvaavasti ja lyhyesti. Välillä meinasi ähky yllättää, niin paljon tietoa oli tarjolla.

Näyttelysaliin astuttaessa ensimmäiseksi osuu silmiin kuva Suomesta vuodelta 1919. Ensimmäisen maailmasodan jälkimainingeissa nostettiin esiin sotalasten asema. Euroopan historia on ollut varsin sotaisaa viimeisen reilun sadan vuoden aikana ja EU perustettiinkin toisen maailmansodan jälkeen rauhan liitoksi. EU on todella ansainnut Nobelin rauhanpalkinnon, joka sille myönnettiin vuonna 2012.

Kuuden maan liitto on kasvanut 28 maan unioniksi. Edustajia parlamentissa on 751, joista suomalaisia meppejä on kolmetoista.   Kaikki edustajat on esitelty näyttelyssä, kuten myös EU:n toimielimet ja virastot. Roskapöntön näköisillä pöniköillä pystyi tutkimaan lattialla olevasta Euroopan kartasta eri maiden roolia EU:ssa sekä EU:n vaikutusta eri maissa. Suomesta Turku ja siellä asuvat suomenruotsalaiset edustivat vähemmistöä, joiden oikeudet on huomioitu EU:n lainsäädännössä. Helsingin kautta esiteltiin EU:n virastoja ja tässä tapauksessa Kemikaalivirastoa ja Lapista otsonikerroksen tutkimukseen erikoistunutta tutkimuslaitosta.

EU:ta esiteltiin myös tunnettujen henkilöiden kuten Mozartin, Victor Hugon ja Astrid Lindgrenin kautta. Mielenkiintoisempaa oli kuitenkin nojatuolimatka, jolla saimme kuulla pienten ihmisten tarinoita. Mm. espanjalainen sairaanhoitaja kertoi, kuinka hän on työllistynyt EU:n tukemaan vanhustenhoitoprojektiin. Suurin osa seurueestamme eksyi näyttelytilassa ja missasi virtuaalisen vierailun parlamentin istuntosaliin 360 asteen teatterissa. "Näyttelyn kohokohta", sanoi ainoa henkilö porukastamme, joka saliin löysi. Ehkä EU on yhtä sekava kuin näyttelytilakin; päämäärä on sama, vaikka jotkut välillä eksyvätkin yhteiseksi suunnitellulta polulta.

Bryssel, Belgia

Suomalaiset vieraat, belgialaiset maisemat ja herkut.

Bryssel, Belgia

Sunnuntaina Merimieskirkolla järjestettin Kirjatori. Kirjatorilla myytiin ja kierrätettiin kirjoja, joille ei kirjastosta enää löytynyt paikkaa. Myös asiakkaat saivat tuoda omia kirjojaan myyntiin ja ostaa tilalle uutta luetavaa. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävällä tapahtumalla kerätään varoja uusien kirjojen hankintaan. Kun tulin ensimmäistä kertaa kirjastoon, olin todella yllättynyt kirjaston monipuolisesta ja runsaasta valikoimasta sekä siitä, että kirjat ovat suurelta osin uutuuksia. Yli kymmenen vuotta vanhoja kirjoja ei kirjastosta juurikaan löydy. Myös lasten- ja nuortenkirjoja kirjastossa on kiitettävästi. Kirjastoa hoitaa vapaaehtoisista koostuva kirjastotoimikunta. Kaikki kiitokset heille; he tekevät todella suuren ja arvokkaan työn. Ilman heidän työpanostaan Brysselin suomalaisten elämä olisi huomattavasti köyhempää.

Merimieskirkon ateljeessa Martat pitivä Garderobi-työpajaa. Sinne asiakkaat saivat tuoda vaatteitaan korjattavaksi ja tehtiinpä siellä yksi mekkokin valmiiksi alusta alkaen. Myös kankaat ja ompelutarvikkeet laitettiin kiertoon. Edellisellä viikolla ihmiset olivat tyhjentäneet kaappejaan ja toivat ylimääräiset materiaalit kirkolle Marttojen käytettäväksi. Ompelutyöpajojen lisäksi Belgian Martat ovat järjestäneet täällä mm. kävely- ja sieniretkiä, ja ovatpa he käyneet opettamassa suomalaisten korvapuustien leipomista Suomen pysyvässä edustustossa työskenteleville kreikkalaisille kokeille.

Ja mitäpä olisi Merimiekirkko ilman korvapuusteja! Lounaaksi tarjolla oli lohikeittoa ja ruisleipää, jälkiruuaksi kahvia ja pullaa. Tosin kävijämäärä yllätti keittiötiimimme ja loppupäivästä jouduimme kahvilassa myymään ei-oota korvapuustien osalta.  

Mechelen, Belgia

Päiväreissu Mecheleniin. Junalla matkaa Brysselistä Mecheleniin on vain parikymmentä minuuttia ja viikonloppulippu - meno-paluu - maksoi vain 5,60 €. Edelleenkään en ymmärrä Belgian rautateiden logiikka 1. ja 2. luokan suhteen. Tässä junassa ykkösluokka oli samassa vaunussa kuin kakkosluokka ja molemmat näyttivät ihan samalle. Miksi kukaan ostaisi kalliimpaa ykkösluokan lippua, jolla saa aivan samat olosuhteet kuin halvemmalla kakkosluokan lipulla? No, ehkä ykkösluokassa on joskus väljempää, mutta tänään se oli aivan yhtä täynnä kuin kakkosluokkakin. Joskus aiemmin matkustaessani junan ykkösluokassa oli kokolattiamatto ja kakkosluokassa muovimatto - ei mitään muuta eroa. Täytyy kyllä sanoa, että se kakkosluokan muovimatto näytti paljon siistimmältä ja hygieenisemmältä kuin se ykkösluokan kokolattiamatto. No, ehkä se kokolattiamatto on belgialaisten mielestä hieno.... Taas täytyy antaa täydet pisteet belgialaisille konduktööreille; asiallisia, superystävällisiä ja kielitaitoisia.

Olen aivan ihastunut belgialaisiin pikkukaupunkeihin! Mechelenenkin keskusta on autoton, joten siellä on mukavan rauhallista kävellä. Kaupungin läpi virtaa joki, Dyle, ja sen penkereelle on rakennettu viehättävä kävelylaituri. Myös aikoinaan talojen sienustoille rakennettiin laiturinpätkiä, mutta silloin ne toimittivat käymälän virkaa. Koska joen pääasiallinen tehtävä oli toimia vessana, oli venelyä rajoitettu, etteivät ihmisten vessahommat häiriintyisi. 

Mechelenissä, kuten kaikkissa muissakin belgialaisissa kaupungeissa, Grote Markt on kaupungin sydän. Kaunis aukio on tulvillaan historiaa: katedraali, kaupungintalo, kiltataloja ja patsaita. Barokkia ja renessanssia. Aukiota reunustavat kahvilat ja ravintolat ja sen alle on rakennettu parkkipaikka - ei siis autoja torin laidalla, kuten niin usein suomalaisissa kaupungeissa. 

Yksi Mechelenin erikoisuus - murteen lisäksi -  on Royal Carillon school "Jef Denyn" eli tornikellopelikoulu. Se on maailman ensimmäinen ja suurin lajiaan ja kerää opiskelijoita ympäri maailmaa. Mechelenin tornikellopeli koostuu 49 tornissa olevasta kellosta, jota soitetaan koskettimilla, urkujen tapaan. Kesäiltaisin kaupunkilaiset ja vierailijat saavat nauttia tornikellopelikonserteista musiikin kantautuessa katedraalin tornista kaupungin kaduille.

Dublin, Irlanti

"Historia on painajainen, josta yritän herätä."

En tiedä tarkalleen, mitä James Joyce, irlantilainen kirjailija, tarkoitti tällä lauseella, mutta Irlannissa historia on kaikkialla; kaduilla, puistoissa, rakennuksissa, pubeissa, musiikissa... ja ennen kaikkea ihmisten puheissa. Nykytaidekin peilaa usein enemmän historiaan kuin nykyhetkeen tai tulevaisuuteen. Kun historiallisesta keskustasta lähtee kaupungin laitamille, paljastuu toinen todellisuus. Vuokra-asuntoja on liian vähän ja useat talot ovat todella huonossa kunnossa. Ympäristö on monin paikoin roskainen, töhryjä on  kaikkialla. Vaikka Irlannin taloudessa menee nykyään hyvin, ovat asuntojen hinnat karanneet tavallisten ihmisten käsistä. Varsinkin kolmekymppiset ovat väliinputoajia viimeisen talousromahduksen ja asuntokuplan puhkeamisen jälkeen. Köyhyys näkyy kaduilla, mutta silti irlantilaiset vaikuttavat rennoilta ja positiivisilta.

James Joyce sanoi myös että "love loves to love love" eli rakkaus rakastaa rakastaa rakkautta.

Tässä tämän aamuisen puistobongauksen satoa Royal Hospital´s Kilmainham Gardenista.

 

Länsirannikko, Irlanti

 

Flunssan jälkimainingeissa sekä energiat että keskittymiskyky ovat vähissä. Vaihtoehtoina oli maata päivä hotellihuoneessa tai istua päivä bussissa. Siispä hyppäsin bussiin. Ostin päiväretken länsirannikolle, lähtö aamulla kello 6.40 Molly Malonen patsaalta. Ensimmäiset pari tuntia torkuin bussissa aamuhämärässä ja kuuntelin oppaamme Waynen juttuja Irlannin historiasta. Päällimmäisenä tuntui olevan ajanjakso, jolloin Irlanti oli Iso-Britannian alaisuudessa. Kestihän sitä 800 vuotta ennen Irlannin itsenäistymistä vuonna 1921.

Pidimme aamiaisbreikin Barack Obama Plazalla. Täällä Barack - irlantilaisittain  Barry - nautti irish coffeensa. Ja täältä Obaman esi-isä, kahdeksan sukupolvea taaksepäin, lähti Amerikkaan. Niinpä Obama on irlantilaisten oma Amerikan presidentti.

Ajelimme vihreitten nummien ja pittoreskien kylien läpi rannikolle, Cliffs of Moher'n jyrkänteille. Kalliot ovat vierailluin luontokohde Irlannissa. Alueelle on rakennettu vierailukeskus tyylikkäästi, luontoa kunnioittaen. Se on rakennettu ja maisemoitu kummun sisään; todella hienosti toteutettu rakennuskompleksi. Kalliot ovat UNECO:n maailmanperintökohde ja vierailukeskus on palkittu moneen kertaan arkkitehtuuristaan ja ekologisuudestaan. Paikalliset toivovat kallioiden päätyvän maailman seitsemän ihmeen joukkoon. Ihmeelliset ne ovatkin kaikessa jyhkeydessään.

Lounaaksi fish 'n' chips Doolinin kylässä ja small talkia kanadalaisten, amerikkalaisen ja costaricalaisen kanssamatkustajan kanssa. Rohkeimmat ottivat ruokajuomaksi irish coffeeta - joka on kuulemma tältä alueelta lähtöisin - tai peri-irlantilaista Guinnessia. Minä tyydyin teehen.

Länsi-Irlannissa piisaa kiviaitoja, varmaan miljoona kilometriä! On siinä Paddyllä ollut aikanaan hommaa, kun peltoja raivasi.  Myös linnoja, kirkkoja ja luostareita näkyy yhtenään; sekä raunioina että kunnostettuina. Rakennusmateriaalina on paikallinen limestone eli kalkkikivi. Täällä on kuvattu paljon Hollywood-leffoja. Braveheart on kuvattu Irlannin nummilla, kun taas Star Wars ja Harry Potter on kuvattu kivikkoisella ja kuumaisella Burrenin alueella. 

Pitkä, mutta antoisa päivä. Oli ihanaa saada mielikuvat Irlannin maaseudusta todeksi. Sää suosi, aurinkokin paistoi ja oli täysin tyyntä. Harvinaista sinänsä. Atlantilta viimoo yleensä navakka ja raaka tuuli. Eikä sateetkaan ole täällä kovin harvinaisia.

Cliffs of Moher. Alueella pesii parikymmentä lintulajia, suurimpana lunnipopulaatio.

Burrenin rannikko on laajin kalkkikivialue Irlannissa.

Corcomroen luostari. Tarina kertoo kuninkaan teloittaneen viisi kiviseppää luostarin valmistuttua, etteivät he rakentaisi toista yhtä kaunista rakennusta.

Vessa- ja virvoketauko värikkäässä Kinvaran kylässä.

Dublin, Irlanti

Wellington Bridge, Liffey Bridge, Penny Ha´penny Bridge.... rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ha´pennyn valurautainen kävelysilta valmistui vuonna 1816. Nimensä se sai "half-penny" eli puolen pennin tullista, joka sillan ylittäjiltä perittiin. Tulli oli voimassa sata vuotta.

Dublinissa ei ole näkynyt montaakaan grafittia. Tässä yksi tielleni osuneista.

Da Vincin Viimeisen ehtollisen moderni versio John Byrnen mukaan. Teos on kuvattu Dublinissa ja tavalliset dublinilaiset esiintyvät apostoleina. Teoksen tilaaja, Mick Wallace on intohimoinen Italia-fani ja siitä syystä kuvaan on lisätty mm. jalkapallojoukkue Juventuksen logo ja pelipaita. Löytyykö?

Somebody´s Child eli Jonkun lapsi. Teos tuntuu menevän syvälle irlantilaisten menneisyyteen ja tunteisiin. Teokseen on koottu lasten nimiä, jotka riistettiin (naimattomilta/köyhiltä/sairailta) äideiltään. Katolinen kirkko otti lapset huostaansa ja käytännössä jätti lapset kuolemaan. Teokseen on kirjattu lasten nimet, syntymäajat ja kuoliniät. Edelleenkin keskustellaan kirkon vastuusta ja korvauksien maksamisesta lasten omaisille.

Famine Memorial eli Nälänhädän uhrit on erittäin koskettava teos. Rowan Gillespie kuvaa Irlannin suurta nälänhätää vuosina 1845-49. Tuolloin yli miljoona ihmistä kuoli ja saman verran muutti mm. Englantiin ja Yhdysvaltoihin paremman elämän toivossa.  Erittäin ajankohtainen aihe nykyäänkin.

Kauniita ovia, suorastaan herkullisia.

Kirkko ilman tornia on kuin ihminen ilman päätä. Tosin St. James´n kirkko toimii nykyään viskitislaamona. Hyvä niin; uusi varakas omistaja remontoi rakennuksen 5,7 miljoonalla eurolla ja näin rakennus sai uuden komean lasitornin. Tislaamosta on polku suoraan hautausmaalle.