Bryssel

"En haluaisi luopua siitä tunteesta, kuinka tutuksi kaupunki tuli." Näin totesi ystäväni Brysselistä ja kiteytti hyvin myös omat tuntemukseni. Kaupungin kartta on päässäni monelta osin ja kuvittelen tuntevani edelleen kadut ja reitit kuin omat taskuni. Kun kaupunkikuva on muuttunut, tuntuu kuin minut olisi petetty; minun kaupunkiani ei enää ole. Mutta olenhan itsekin muuttunut kuudessa vuodessa, siitä kun viimeksi Brysselistä lähdin. Edellisenä iltana ennen lähtöä, vuonna 2016,  kävin Jordanin aukiolla. Siellä taiteilija Guillaume Bottazzi aloitteli maalaamaan suurta muraalia kerrostalon kylkeen. Tietenkin minun piti nyt käydä katsomassa miltä valmis muraali näyttää, kuva yllä.

Kun vierailin Merimieskirkolla, tuntui kuin kotiin olisin mennyt, vaikka ulko-ovi olikin uusittu. Oudosti kaikki tilat näyttivät pienemmältä kuin muistin - miksiköhän? Vanhassa kämpässäni oli tehty keittiö- ja kylppäriremppa, silti tunsin olevani taas kuin kotonani. Tämä sama tunne tulee harvassa paikassa, Brysselin lisäksi Kreetalla minulle tulee tuo tunne: kuin kotiin tulisi. Toivottavasti pääsen ensi kesänä käymään töitten tiimoilta Kreetalla ja nimenomaan Haniassa.

Bryssel on taas näyttänyt todelliset kasvonsa, vettä on tainnut sataa joka päivä viimeisenä kymmenenä päivänä. "Se sopii Brysseliin" totesi samainen ystäväni, enkä voinut olla enempää samaa mieltä.

Bryssel, Belgia

En enää muistanut miten vanha, ahdas ja hidas Brysselin metro on. Tänään piti antaa periksi ja hypätä kyytiin. Paljon olen kävellyt ja paljon olen taas nähnyt. Kaupungin parasta antia arkkitehtuurin lisäksi on katutaide, siitä ei vaan saa tarpeeksi. Bonom eli Vincent Glowinski tuntuu olevat nyt huudossa. Hän on ollut hyvin tuottoisa viime vuosina ja hänen rujo tyylinsä on helppo tunnistaa. Hän aloitti tyypillisesti maalaamalla laittomia graffiteja ja muraaleja yöaikaan, jäi kiinni ja sai tuomioksi yhdyskuntapalvelua. Nykyään hän on enimmäkseen 'kunniallinen' taiteilija ja tekee valtavia muraaleja kaupunkiin ihan laillisesti. Yllä kuvia hänen töistään.

Eilen satoi vettä ja lämmintä oli vain kolme astetta. Tyydyin kiertelemään Saint Gillesissä, kodin lähellä, ja bongailemaan täällä katutaidetta. Törmäsin useampaan kettuun sähkökaapeissa - ainakin seitsemään. Kaikissa sähkökaapeissa oli eri kuva mutta sama teksti: je ne suis pas un nuisible eli minä en ole haitallinen. 

Useassa kohtaa, eri puolilla kaupunkia on pieniä mosaiikkeja. Ilmiön aloitti taiteilija Ingrid Schreyers, joka teki ensimmäisen mosaiikin kotitalonsa edustalle. Ihmiset ottivat idean omakseen ja halusivat myös oman kotinsa edustalle persoonallisen mosaiikin. Brysselin kaupunki lähti hankkeeseen mukaan ja kuka tahansa voi tilata tai tehdä itse mosaiikin ja kiinnittää sen kadulle, kotinsa edustalle.

Nämäkin ovat eräänlaista katutaidetta, holokaustin muistomerkkejä. Jalkakäytävällä, talojen edustalla on pronssilaattoja, joihin on kaiverrettu taloissa asuneiden juutalaisten nimet, syntymäaika, pidätysaika ja kuolinpäivä. Lisäksi laattaan on kirjoitettu heidän viimeinen olinpaikkansa ennen Auschwitzia.  Viimeinen sana "assassine" tarkoittaa salamurhattua. Marollesin alueella näitä laattoja näkyi erityisen paljon. Taiteilija Gunter Deming teki ensimmäiset laatat vuonna 1996 Berliniin, nyt niitä on noin 60 000 ympäri Eurooppaa.

Myös liikennevalot ja -merkit käyvät taiteesta. Vaikka ne ovatkin hyvin universaaleja, eläköön pienet erot!

 Bryssel, Belgia

Sunnuntaiaamu. Aamutoimien ja koirien ulkoiluttamisen jälkeen lähdin kävelemään kohti keskustaa, matkaa sinne on noin kolmisen kilometriä. Pienet kala-, liha- ja vihanneskaupat olivat auki ja jonot olivat kadulle saakka - yllättävää. Parvis Saint Gilles-kävelykadulla oli sunnuntaitori ja sielläkin pitkät jonot, erityisesti kanakojulle. Myös leipää, juustoja, oliiveja ja vihanneksia oli kaupan. Avokadot maksoivat 1,39 euroa/kilo. Tunnelma oli leppoisa, aurinko paistoi ja lämmintä oli 12 astetta. Täällä on normaalia luoda katsekontakti vastaantulijoihin. Vaikka hymyilet, sinua ei pidetä hulluna. Aamiaista en tänään kotona nauttinut, siispä piipahdin cappucinolle ja jogurtille Maison de Peuple-kahvilaan torin laidalle, hyvää oli.

Kävelin Saint Geryn kaupunginosaan ja antiikkitorille. Tällä alueella on paljon kirppareita ja antiikkikauppoja. Täällä näkyy Belgian siirtomaahistoria, tarjolla on runsain mitoin afrikkalaista taidetta. Brysselin ravintolatarjonnassa on avoinna koko maailma, pelkästään omassa korttelissani voisin tehdä maailmanympärysmatkan! Sadan metrin säteellä on ainakin italialainen, espanjalainen, portugalilainen, thaimaalainen, intialainen, japanilainen, argentiinalainen ja afrikkalainen ravintola. Vain belgialainen ruokaravintola taitaa puuttua, mutta sen korvaavat belgialaiset baarit.

Keskustaan tultuani, Grand Palacen tuntumassa, oli joulutori viimeistä päivää avoinna. Tungosta ei ollut, taitaa joulu olla jo takanapäin monen mielestä. Luistelukenttä joulutorin vieressä taasen toi mukavan talvisen tunnelman niin syksyisen oloiseen kaupunkiin. Yllätyin, kun keskusta-alue oli mielessäni selkeänä, mutta kuuden vuoden jälkeen en osannutkaan liikkua siellä. Paljon oli tuttua mutta paljon oli myös uutta. Ehkä isoin muutos oli Anspach-kadulla; isosta ja vilkkaasta tiestä oli tullut osittain kävelukatu. Aivan loistavaa kaupunkisuunnittelua, vain bussi kulkivat katua pitkin ja ohikulkuliikenne on ohjattu kauemmaksi keskustasta.

Vertailin vohveleitten hintoja keskustassa. Halvin, pelkkä vohveli ilman täytettä, maksoi 3,50 euroa. Kallein täytetty vohveli maksoi 8,90! No, kerran on vohveli täällä syötävä, sehän kuuluu kulttuuriin. Tosin paikalliset syövät vohvelinsa vain kanelin kera, täytetyt kermavaahtounelmat ovat turistiversioita. Omastani maksoin 4,50 euroa ja täytteenä siinä oli kermavaahtoa ja karamellikastiketta. En edes uskalla arvailla annoksen kalorimäärää mutta oli jokaisen kalorin ja euron arvoinen.

Bryssel, Belgia

Victor Horta

Bryssel on rumankaunis kaupunki - tai kaupungissa on ruma ja kaunis rinnakkain. Täällä on rähjää ja tuhrua, mutta perinteiset kaupunkitalot - kapeat ja korkeat - ovat upeita. Katukuvasta ruman tekee roskapussit, jotka illalla heitetään jalkakäytävälle. Tämä aiheuttaa lisähaasteen kun ulkoiluttaa koiria; jokaista roskapussia täytyy käydä haistelemassa. Monet taloista ovat tyyliltään art decoa ja julkisivut ovat täynnä hienoja yksityiskohtia. Ensimmäisen art deco-rakennuksen tänne piirsi - ja samalla aloitti uuden trendin 1800-luvun lopulla - arkkitehti Victor Horta. Eilen kävelin vahingossa Victor Horta-museon ohi täällä St Gillesin kaupunginosassa, jossa nyt majailen. Sisään en päässyt, sillä vierailu täytyy varata etukäteen. Mutta nyt mulla on vierailu varattuna tälle päivälle ja museolle kotoa matkaa on vain 900 metriä.

Kello 11.45 talsin sisään Victor Horta-museoon. Ovesta en päässyt sisälle ennen kun esitin varaukseni. Puhelin piti jättää säilöön, kuvia sisällä ei saanut ottaa - miksiköhän? Mutta Hortan museon kotisivulta voi katsoa kuvia Hortan entisestä kotitalosta ja toimistosta. Horta oli siis johtava arkkitehti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla, ja hänen jälkensä näkyy Brysselin katukuvassa. Tunnistin monta hänen suunnittelemaansa taloa kuten Kuninkaalliset kasvihuoneet ja Taidemuseon. Monet hänen luomuksensa on valitettavasti tuhottu art decon mentyä pois muodista 1900-luvun puolivälin jälkeen.

Koirien kanssa on pientä edistystä tapahtunut. Cadburyn kanssa päästiin eilen ja tänään puistoon saakka, hitaasti mutta varmasti. Mischan kanssa edetään pienin askelin, ulkona käydään pikaisesti kääntymässä. Se pitää päästää välillä takapihalle pissalle. Sinnekään Mischa ei halua vapaaehtoisesti mennä mutta kannan sen sinne ja odotan että ainakin pissat tekee. Eilen Mischa oksensi ja pissasi sisälle. Olen jo kolmas koiravahti täällä parin viikon sisällä. Varmasti koiratkin vähän stressaavat ja testaavat uutta ihmistä. Kissa ehkä sopeutuu helpommin. Kaikki eläimet ovat sisällä kuitenkin rentoja ja tunkevat syliini kun sohvalle istahdan. Tungosta riittää mutta mukavalta tuntuu.

Museosta kotiin kävelin talojen julkisivuja tutkien ja art deco-vaikutteita etsien. Paljon niitä löytyikin, alla muutamia kuvia.

Bryssel, Belgia

Edellisestä Brysselin-vierailusta on jo kuusi vuotta vaikka täällä aikanaan hyvin viihdyinkin. Pitkä aika. Mietin, että ainakin kerran syön ranskalaiset majoneesilla ja vohvelin kermavaahdolla. Ehkä simpukoita voisi myös testata, belgialaisen oluen kera. Ja kun täällä nyt ollaan, täytyy ostaa myös maailmankuulua belgialaista suklaata. Noitten ruokien lisäksi rakastan belgialaisia vaatesuunnittelijoita. Onneksi alennusmyynnit ovat nyt meneillään, ehkä teen täältä löytöjä. Ja kaupungissa on ihan mielettömiä kirppareita ja vintageputiikkeja!

Mutta tuo kaikki on bonusta. Tulin tänne Mischan, Cadburyn ja Amanden seuraksi. Kovasti suunnittelin aamukävelyjä koirien kanssa lähipuistoissa mutta Mischa ja Cadbury päättivät toisin. Hyvä kun edes ovesta ulos päästiin, kun alkoivat vongata takaisin sisälle. Vaikka ovat suht pieniä, ranskanbulldoggeja, ovat ihan älyttömän painavia! Kun päästiin vaivalla kulman taakse, molemmat koirat tekivät stopin, eivät suostuneet liikkumaan eteen- eivätkä taaksepäin. Kiva. Raahaa siinä sitten kahta koiraa takaisin kotiin, toista sylissä kantaen. Tästä viisastuneena ulkoilutan yhden koiran kerrallaan ja otan herkkuja mukaan. Välillä Cadbury suostuu pidemmälle lenkille mutta Mischalle riittää pissat ja kakat ulko-oven tuntumassa - ja äkkiä kotiin takaisin. Onneksi Amanden-kissa on vähään tyytyväinen. Rapsutus silloin ja toinen tällöin pitää sen tyytyväisenä. Tosin jos rapsutan väärästä paikasta, tassua tulee.

Aika kevyellä vaatetuksella lähdin liikenteeseen. Viime viikonloppuna täällä aurinko paistoi ja lämmintä oli +16°C. Nyt taivas on harmaa ja vettä sataa. Lämpötila siinä +10 asteen molemmin puolin. Mutta näillä mennään. Vähän pääsin joulun rääppiäisiinkin; keskustassa on vielä hienoja jouluvaloja ja -koristeita. Harmi että tänään joulutorit purettiin. Voin vaan kuvitella St. Katelijnen aukion jouluisena, aukio on yksi lempipaikkojani Brysselissä. Sinne tänäänkin suunnistin ja join kahvin terassilla auringon pilkistäessä talojen välistä. Ei yhtään hullumpaa tämä lemmikkivahtina olo.