Krabi, Thaimaa

Wat Tham Suea eli Tiikerinluolatemppeli

1237 askelmaa. Olin hieman huolissani huonosta kunnostani ja varasin tuplasti aika ylös kiipeämiseen kuin mitä ihmisillä on siihen keskimäärin mennyt. Useimmilla siihen on kulunut tunti ja yllätin itseni kapuamalla ylös 309 metrin korkeuteen 45 minuutissa. Ja vielä suht helposti. Kaikkiaan rappusilla on pituutta 600 metriä. Hankalampaa oli alas laskeutuminen; puolessa välissä jalkani alkoivat täristä aina pysähtyessäni. Huh huh! Vaikka yksin kuljinkin, rohkaisimme ja kannustimme  muitten kulkijoitten kanssa toisiamme. “Take your time, you can do it!” “It is worth every step.” “You are almost there!” Ja pieniä lapsia nauratti, kun alaslaskeutuminen oli aikuisille haastavaa ja heille suorastaan lastenleikkiä. Alue on vehreää sademetsää ja onneksi rappuset ovat suurimmalta osalta varjossa.

Ylhäällä minut toivotti tervetulleeksi - Buddhan lisäksi - temppelikoira. Koira makoili varjossa tyytyväisenä, miten lienee päässyt sinne. Kuulemma munkit ruokkivat sitä päivittäin, joten hyvät oltavat on sillä buddhan varjossa. Lupauksista/pelotteluista huolimatta en nähnyt yhtään apinaa matkan varrella. Osaavat olla kuulemma varsin röyhkeitä ja kovakouraista. Ilmeisesti apinat olivat vielä aamulevolla, sillä puolenpäivän aikaan niitä näkyi jo temppelialueella alhaalla. 

Nimensä luola on saanut suuresta tiikeristä joka siellä aikanaan majaili. Kuulemma luolan seinässä on nähtävillä sen valtavan tassun jälkiä. Alueella on historiallisia ja arkeologisia merkkejä kuten ruukkuja, kivityökaluja ja luurankoja. Ympärillä on sademetsää ja vuoria, joissa on paljon pieniä luolia. Alhaalla on meditointikeskus jossa munkit harjoittavat buddhalaisuuden muotoa nimeltään vipassana. Se perustuu buddhalaisuuden vanhimpiin teksteihin. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka buddhapatsas ja temppelialue on saatu rakennettua yli 300 metrin korkeuteen.

Krabi Town, Thaimaa

Aamiaiseksi sain harvinaista herkkua: ruisleipää ja graavilohta. Kävin eilen työn puitteissa Patongin suomalaisessa ravintolassa ja talo tarjosi minulle jouluaterian - tai sitä mitä jouluaatosta oli jäänyt jäljelle. Lanttu- ja porkkanalaatikkoa, sienisalaattia, rosollia, graavilohta.... Perisuomalaisia jouluherkkuja. Ravintolan omistaja, Janne, kaivoi pöydän alta ruisleipäpaketin kuin suuremmankin aarteen ja antoi minulle pari palasta ehtaa suomalaista ruisleipää. En raaskinut syödä leipää ruuan kanssa vaan säästin sen aamukahville. Ah, kyllä elämä on ihanaa! 

Aamiaisen jälkeen matkasin satamaan ja otin lautan Krabille. Lauttamatka kesti 1,5 tuntia ja vietin sen laivan kannella tuulta haistellen. Alakerran istumaosastolla olisi ollut mahdollisuus katsella suurelta ruudulta aasialaista samuraielokuvaa thaimaan kielisellä tekstityksellä. Ei kiitos. Mieluummin nautin merinäkymästä ja auringonpaisteesta. Meressä näkyy surullisen paljon roskia ja myös jalkapallon kokoisia vaaleanpunertavia, kuulaita, hyytelömäisiä meduusoja. Suurimmat meduusat voivat olla läpimitaltaan jopa metrin mittaisia. Saavuimme Ao Nangin satamaan, josta olin varannut itselleni kuljetuksen hotellille. Yllättäen kuljettaja vei minut Ao Nangin Srisuksant Resortiin, vaikka olin tilannut kyydin Krabi Townin Srisuksant Squareen. No, ei kun takaisin satamaan, toiseen autoon ja suunta kohti oikeaa osoitetta. Ei se mitään, sain ilmaisen kiertoajelun Ao Nangin lomakylässä.

Krabi Townissa iltapäivä oli paahtavan kuuma ja painostava. Kävin lounaalla pienessä vaatimattomassa kuppilassa ja tutustuin kaupunkiin sen katuja ja kujia kierrellen. Ehdin juuri ja juuri sisälle tavaratalo Vogueen, ennen kuin taivas repesi. Istuin kahville katselemaan sadetta ja juttelemaan singaporelaisen perheen kanssa, joka piti myös sadetta tavaratalon kahvilassa. Sateen jälkeen lepohetki hotellilla, illalla katselemaan kaupunkia uudesta näkökulmasta.

Khao Lak, Thaimaa

Lähdimme tyttöjen kanssa road tripille Khao Lakiin moikkaamaan yhtä kollegaamme. Matka pohjoiseen kesti kolmisen tuntia, tietöistä ja ruuhkista johtuen - taisimmepa ajaa kerran harhaan suoralla tiellä.  Phuketin saarelta poistuessamme poliisiasuun puettu vahanukke tervehti meitä käsi lipassa Sarasin sillan kupeessa, poliisiaseman kohdalla. Pohjoiseen saapuessamme tuntui viileämmält ja kosteammalta. Luonti on täällä vehreämpää; vettä sataa joka päivä.

Lakissa on hyvin rauhallista ja hiljaista, ravintolatkin sulkivat ovensa illalla jo kymmenen aikoihin. Yöelämää täältä on turha hakea. Khao Lak lumoaa vierailijat, kuten meidät, luonnolla ja upeilla rannoilla. Vietimme päivän White sand beachilläeli Valkohiekkaisella rannalla. Kollegani mielestä rannalla oli paljon ihmisiä ja meitä muita moinen kommentti lähinnä huvitti; mielestämme ranta oli varsin tyhjä ja kun vähän käveltiin Coconut beachin eli Kookosrannan ohi Pakarang-niemen kärkeen, emme törmänneet kehenkään koko matkan aikana. Ihanaksi Khao Lakin rannat tekee valkoisen hiekan lisäksi se, että rannat on rauhoitettu kaikilta vesileluilta kuten vesiskoottereilta ja pikaveneiltä. Muutamia purjeveneitä lipui ohitsemme ja yhsi suppailija meloi laudalla seisten. 

Tässä hieman kuvia ja tunnelmia vapaapäivältämme.

Kata, Phuket, Thaimaa

Kotikulmilla

Asun Phuketissa  Katalla, Patak roadilla eli takatiellä. Tie on vilkas, liikennettä riittää ympäri vuorokauden. Aamulla ja illalla turistibussit kuljettavat reissaajia retkille ja takaisin hotelleillensa. Tie alkaa Karonin liikenneympyrästä ja jatkuu etelään ja aina saaren poikki länsirannikolle. Pituutta sillä on noin yhdeksän kilometriä. Asun talossa jossa alakerrassa on pesula ja pankki – molemmissa vierailen säännöllisesti. Naapureina minulla on australialainen Mike, joka viettää puolet vuodesta Phuketissa ja aina tässä samassa talossa. Toinen naapurini on thaimaalainen opiskelijapoika, jota harvemmin näen. Vuokraemäntämme Pam asuu naapuritalossa ja huolehtii tarpeistamme. Talomme loput neljä asuntoa ovat tyhjillään, pankin hallussa, turvallisuussyistä. Täällä on turvallista olla, meiltä vartioidaan 24/7. Onpa meillä oma vahtikoirakin, jo iäkäs ja hieman arka sekarotuinen hauva. Sen häntä alkaa heilumaan kun se näkee minut, välillä se käy pelokkaasti haistelemassa, mutta ei suostu paijattavaksi.

Talon edessä on pieni aukio. Aamuisin siihen tulevat aamiaismyyjät ja töihin matkaajat pysähtyvät ostamaan kookoslettuja tai nuudeleita mukaansa. Nuudeleiden kanssa on tarjolla kalapihvejä. Kun aamiaisaika on ohi, muuttuu aukio parkkipaikaksi. Neljän aikoihin nuori pariskunta, jonka vaimo on viimeisillään raskaana, avaa iltaravintolan. He laittavat grillin tulille, ja kanat ja kalat siihen paistumaan. Viiden aikoihin alkaa tarjoilu. Liha seuraksi on tarjolla perinteistä thaimaalaista papaijasalaattia, joka vaimo valmistaa jättikokoisessa morttelissa. Kun käyn ostamassa heiltä aterian, nauraa vaimo aina minulle ja sanoo ”only one chili, too spicy for you”. Ja totta; yhdelläkin chilillä salaatti on minulle tulinen. Turistit pysähtyvät heidän kojunsa eteen ja kuvaavat grillissä pyöriviä lihoja. Harva kuitenkaan jää syömään, suurin osa asiakkaista on paikallisia.

Toisin on naapurissa, tyttöbaarissa. Kaikki asiakkaat ovat länsimaalaisia miehiä. Usein iäkkäämpiä, hieman ylipainoisia, elämän kuluttamia.  Tytöt ovat tietenkin nuoria ja nättejä. Mukavia. Tervehdimme toisiamme ja usein vaihdamme muutaman sanan. He huomaavat aina, jos minulla on uudet hiukset tai jotain muuta uutta, aina he jaksavat ystävällisesti hymyillä ja kommentoida asiaa. Näen kuitenkin väsymyksen heidän kasvoillaan heidän viihdyttäessään asiakkaitaan – surullista. Haluaisin mennä istumaan iltaa heidän baariinsa, mutta tuntuu että tunkeudun väärälle alueelle. Heidän ja asiakkaitten välinen vuorovaikutus kiinnostaa. Täällä sinkkunaiselta menee helposti usko miehiin; ei noin toimita. Kuten muissakin palveluammateissa, kausi kestää viisi kuukautta ja sitten työntekijät palaavat – usein maaseudulle – perheittensä pariin. Naiset joutuvat jättämään lapsensa vanhempiensa hoiviin ja ikävöivät heitä kovasti. Mutta raha on täällä tiukassa ja jokainen ropo on tarpeen.

Kadun toisella puolella, talorykelmien takana, kohoaa vehreä kukkula. Korkeutta sillä on varmaankin parisataa metriä, onhan Phuketin korkein kohtakin vain reilut viisisataa metriä korkea. Sateen jälkeen kosteus tiivistyy ja pilvet laskeutuvat kukkulan huipun alapuolelle. Näkymä on kuin sademetsästä. Tosin Phuketin ainoa luonnonvarainen sademetsä sijaitsee Khao Phra Thaeo-kansallispuistossa, 30 kilometriä Katalta pohjoiseen. Kukkulan rinteellä kulkee vaelluspolku Big Buddhalle, Thaimaan suurimmalle istuvalle Buddha-patsaalle. Linnuntietä sinne on matkaa vain 1,6 kilometriä, kun taas autolla kilometrejä kertyy reilut kahdeksan. Ajotie on spiraalin muotoinen ja auton jarrut on syytä testata ennen alaslaskeutumista. Vaelluspolulla mennään välillä kohtisuoraan ylös, köysiä apuna käyttäen. Matkaan menee aikaa reilu tunti, kunnosta riippuen. Mutta päämäärän saavuttaminen palkitsee; huipulta on upeat näkymät Buddha-patsaan yli merelle, varsinkin jos saavut paikalle auringonlaskun aikaan.

Phuket town, Thaimaa

Thaimaalainen mopokoulu

Suomalaisella ajokortilla – liitteenä kansainvälinen ajokortti – saan ajaa Thaimaassa autoa mutta en skootteria. Skootteria varten minulla pitäisi olla suomalainen moottoripyöräkortti. Ja kun ei ole, mopokouluun siis. Mopokoulun piti olla kaksipäiväinen, mutta meillä se venähti kolmipäiväiseksi. Ensimmäinen päivä oli teoriapäivä. Aamu meni jonottamiseen, maksamiseen (500 Bht = 13,50 euroa) ja tarvittavien kopioiden ottamiseen. Ja sitä ennen olimme jo aiemmin käyneet lääkärintarkastuksessa, jossa meiltä mitattiin ainoastaan verenpaine. Näköä tai kuuloa ei testattu, joiden luulisi olevan ajamisen kannalta oleellisempia. Lääkärintodistus maksoi 100 bahtia eli 2,70 euroa. 

Teoriaosuus suoritettiin Rajabahtin yliopistossa Phuket townissa. Yliopisto oli surullisen huonossa kunnossa, eikä siellä näkynyt juurikaan opiskelijoita. Meidät ulkomaalaiset, noin 20 henkilöä, sysättiin yhden tietokoneen ääreen, josta katsoimme vajaan kaksi tuntia kestävän puuduttavan opetusvideon. Siinä thaimies puhui monotonisella äänellä ja seurasimme englanninkielistä tekstitystä. Huh huh! Onneksi liikennesäännöt ovat kaikkialla samat – no, ainakin melkein. Videon jälkeen kävimme lounaalla opiskelijaruokalassa, jossa oli valinnan varaa ja ruoka oli todella herkullista. Taisi olla halvin lounas (30 baht eli 80 senttiä) jonka olen täällä syönyt.

Iltapäivällä sitten testasimme – jälleen 20 ulkomaalaista yhden tietokoneen äärellä – mitä olimme aamupäivällä oppineet. Testissä oli 90 kysymystä ja mikä hassua, siinä oli vääriä vastauksia eli oikeassa testissä piti muistaa vastata tiettyihin kysymyksiin väärin, että sai ne oikein. Täältä voit testata, pääsisitkö läpi thaimaalaisen mopokoulun kirjallisesta osuudesta. Kolmen aikaan iltapäivällä luovutimme, sillä meidän täytyi ehtiä vielä illaksi töihin. Muu porukka jatkoi testin harjoittelemista viiteen saakka. Voi mitä ajan tuhlausta koko päivä! Mutta minkäs teet, sääntöjä täytyy noudattaa.

Kahden päivän päästä jonotimme ehkä sadan muun hakijan kanssa paikallisessa liikennevirastossa pääsyä kirjalliseen kokeeseen. Tunnin jonottamisen jälkeen pääsimme luukulle, mutta koska meiltä puuttui jokin paperi, kehotettiin meitä tulemaan uudelleen 27:s päivä helmikuuta! Siinä eivät mitkään mukinat auttaneet vaan ryhdyimme miettimään seuraavaa siirtoa. Onneksi törmäsimme tanskalaismieheen, johon olimme tutustuneet teoriapäivänä. Hän osasi valistaa meitä puuttuvasta paperista. Ei kun siis takaisin yliopistolle hakemaan paperia. Onneksi matkaa oli vain muutama kilometri, mutta perille päästyämme luokan ovi oli lukossa eikä paikalla ollut ketään. Istuimme käytävän penkille täysin murtuneina. Helmikuussa sitten uudelleen…. Onneksi yhdellä meistä hoksottimet ja näkö pelasi. Luokan oveen oli niitattu muovitasku, jossa oli tutun näköisiä papereita: meidän paperit! Voi sitä ilon ja riemun määrää! Pikapikaa takaisin liikennevirastolle ja jonottamaan samalle luukulle. Nyt oli oikeat paperit mukana, mutta tämän päivän ryhmä oli jo täynnä. Tervetuloa uudelleen ensi viikolla.

Teimme virastolla ollessamme vielä reaktiotestin. Istuimme tuolille, lattialla oli jarrua mallaava kytkin ja edessä liikennevalot. Kun valot muuttuivat punaiseksi, piti painaa jarrua mahdollisimman pian. Kun tämä vaihe läpäistiin, vaihtoivat valot väriä ja sinun piti pysyä perässä sanomalla mikä väri on kyseessä: punainen, oranssi vai vihreä. Nauruksi meni, kun tahti oli niin kiihkeä eivätkä sanat meinanneet tulla englanniksi niin nopeassa tahdissa. Ja taas luukulle jonottamaan ja hankkimaan leima paperiin. 

Seuraavalla viikolla olimme hyvissä ajoin paikalla. Nyt ei tarvinnut jonottaa, vaan pääsimme suoraan luokkaan tekemään kirjallisen kokeen. Lopullisessa testissä oli 50 kysymystä, joista piti saada 45 oikein. Läpi meni heittämällä! Saimme kirjallisen luvan osallistua ajokokeeseen, joka olisi iltapäivällä. Neljä tuntia odotteluaikaa. Ajoimme Phuket towniin lounaalle ja kahville, jonka jälkeen olimme valmiita ajoradalle. Kävimme vuokraamassa skootterit viidelläkymmenellä bahtilla ja menimme radalle jonon jatkeeksi. Kävimme radan ensin kävellen läpi, joka jälkeen ajoimme testiajon. Ensin piti mutkitella kartioiden välistä, sitten ajaa noin viisimetristä lankkua pitkin (leveys noin 20 cm) ja lopuksi ajaa liikenneympyrästä suoraan. Jouduin ajamaan radan kaksi kertaa, sillä ensimmäisellä kerralla ajoin kuulemma lankun läpi liian nopeasti. Mutta läpi meni ajokoekin. 

Ja taas jonottamaan. Nyt jonotettiin jonotusnumeroa seuraavalle luukulle. Taisipa vierähtää lähemmäs tunti ennen kuin pääsimme luukulle, jossa allekirjoitimme papereita ja maksoimme 105 bahtin maksun mopokortista. Tämän jälkeen jonotimme valokuvaan, jota varten puimme päällemme viraston lainaaman valkoisen kauluspaidan. Kuvan ottamisen jälkeen kesti kymmenisen minuuttia ja sitten saimme mopokortit käteen. Voittajafiilis!!! Ei niinkään testien läpäisemisestä, vaan thaimaalaisen byrokratian selättämisestä.

 

Ko Raya Yai, Thaimaa

Raya Yain saarta ei suotta sanota paratiisisaareksi. Hiekka on hohtavan valkoista ja kristallinkirkas merivesi siintää kaikissa turkoosin sävyissä. Pinnan alla odottavat korallit ja värikkäät kalaparvet snorklaajia. Taivaalla on muutamia poutapilviä ja aurinko porottaa 
armottomasti; lämmintä on reilut 30˚C. Raya Yain saarella on vain joitakin turisteja ja suurin osa heistäkin päivämatkaajia, jotka jäävät pienen sataman läheiselle Patokin rannalle. Saaren toiselle puolelle kävelee hetkessä ja sieltä löytyy rauha ja tyhjät rannat. Saaren keskiosiin jää maalaismainen, kaunis ja rehevä trooppinen keidas, jossa vesipuhvelit laiduntavat ja kookosviljelmät sijaitsevat. Saarelta löytyy kaksi hotellia ja muutamia bungalow-majoituksia; yöelämää täältä on turha hakea.  

Ko Raya Yain sisarsaari on Ko Raya Noi. Se on asuttamaton ja sen läheisyydessä on jopa vieläkin upeammat snorklaus- ja sukellusvedet. Koska Ko Raya Noin rannat ovat rauhallisempia, voi siellä nähdä mm. leopardi- ja valashaita. Valashai voi kasvaa jopa 12  metrin mittaiseksi ja sukellusoppaamme oli edellisenä paivänä nähnyt siellä kahdeksanmetrisen valashai. Täällä on myös kilpikonnia ja mantarauskuja. Mantarauskut näyttävät uivilta avaruusaluksilta ja niiden ”siipiväli” voi olla viisikin metriä. Mantarauskut ovat ystävällisiä ja uteliaita, mutta kuten aina veden alla; katsoa saa mutta ei koskea.

Ko Sire, Thaimaa

Kokkaamassa Jamesin kanssa, osa 2

Eipä yhtään hullummat maisemat lieden ääreltä. Olemme Phuketin länsiosassa, Ko Siren saarella ja edessämme siintää Amdamaanienmeri kirkaan turkoosina. Aamulla nousuvesi on sen verran korkealla ettei rannalla pysty kävelemään, vesi ylettyy rakennukseen saakka. Puolelta päivin meri on jo vetäytynyt parin metrin päähän ja valkoinen hiekkaranta paljastunut veden alta. Keittiössä ei pääse tulemaan liian kuuma, sillä vieno merituuli vilvoittaa mukavasti.

Mainio kokkiopettajamme James kokkaa meille ensin annoksen kertoen samalla tarinoita äidistään ja isoäidistään, joilta hän on perinyt intohimon kokkaukseen ja oppinut perinteisen thaikeittiön salat. Jamesin kanssa ei tule tylsää, sillä hän pitää mielenkiintomme yllä kertomalla juttuja välillä tanssahdellen ja lanteitaan notkutellen sekä eksymällä sopivasti aiheesta ettei vaan jutut käy liian yksipuolisiksi. Sen jälkeen kokkaamme omat versiomme. Onneksi tukenamme on joukko apukokkeja, sillä vaikka ruuan tekeminen onnistuu kohtalaisen hyvin ohjeita noudattamalla, osittautuu maustaminen haasteelliseksi. 

Thaimaalaisessa ruassa tulee suolaisen, makean, tulisen ja  happaman olla sulassa sovussa. Jos yksinkin elementti puuttuu, muuttuu maku aivan vääräksi. Avainasemassa maustamisessa ovat chili, sitruunaruoho, valkosipuli, inkivääri ja tietenkin suola ja sokeri. Useisiin ruokiin käytimme kalakastiketta, joka tuntuu olevan täällä yleismauste kaikkiin ruokiin.

Kai Hor Bai Teoy eli kana/tofupalat palmunlehdessä

2 dl kana/tofupaloja

1 tl hienonnettua valkosipulia

1 tl valkopippuria

1 tl sokeria

1 tl soijakastiketta

2 tl osterikastiketta

1 rkl perunajauhoa

1 tl seesamiöljyä

1 tl paahdettuja seesaminsiemeniä

- Marinoi kana/tofupaloja noin puoli tuntia.

- Kääri palat palmunlehteen (tai folioon).

- Uppopaista öljyssä 2-3 minuuttia (tai kypsennä uunissa noin 15 minuuttia).

- Tarjoile makean chilikastikkeen kanssa.

Tom Yam Goong eli thaimaalainen katkarapukeitto

7,5 dl kana/kasvislientä

2 tl hienonnettua inkivääriä

1 sitruunaruohon varsi

2 salottisipulia hienonnettuna

1 dl sieniä

2 chiliä pilkottuna

1 tomaatti

150 g katkarapuja

3 rkl kalakastiketta

1 tl sokeria

4 rkl limen mehua

2 rkl korianteria

0,5 dl silputtua kevätsipulia

2 tl chilitahnaa

- Lisää kana/kasvisliemeen mausteet ja vihannekset, kypsennä niitä 2-3 minuuttia.

- Lisää katkaravut ja kypsennä kunnes ne ovat kypsiä.

- Mausta kalakastikkeella ja limen mehulla, anna kiehahtaa 20 sekunttia.

- Lisää päälle silputtua kevätsipuli.

Neur Naam Tok eli tulinen liha/tofusalaatti

500 g kypsennettyä naudanlihaa/tofua

2 kevätsipulia

2 rkl silputtua korianteria

1 tl silputtua sitruunaruohoa

3 rkl silputtua saloottisipulia

2 rkl silputtua mintunlehteä

1 tl chilijauhetta

1 tl sokeria

1,5 rkl jauhettua riisiä pieniä leivänmuruja

4 rkl limen mehua

3 rkl kalakastiketta

- Kypsennä soijalla marinoitu liha/tofu.

- Laita liha/tofu kulhoon ja sekoita joukkoon kevysetoi salootti- ja kevätsipulit.

- Lisää mausteet ja riisi/leipämurut. 

- Koristele mintulla ja tarjoile kasvisten kanssa.

Ka Nom Kluay eli höyrytetyt banaanikakut

3 banaania

1 dl riisi/vehnäjauhoa

1 rkl perunajauhoa

6 rkl sokeria (vähempikin riittää, mutta thaimaalaiset rakastavat supermakeita jälkiruokia).

Hyppysellinen suolaa

1 dl kookkoskermaa

Koristeeksi tuoretta kookosta tai kookoshiutaleita

- Muussaa banaanit ja sekoita kaikki aineet keskenään.

- Laita annosvuokiin ja kypsytä uunissa 20-25 minuuttua.

- Tarjoile kuumana tai kylmänä. 

Olo oli kuin Master Chef -keittiössä. Pääsimme tutustumaan uusiin annoksiin ja raaka-aineisiin, ja saimme maistaa Jamesin versiot annoksista ennen kuin rupesimme valmistamaan omiamme. Paneuduimme myös ruuan esillepanoon ja opettelimme tekemään mm. ruusun tomaatin kuoresta. Itsevalmistaman ruuan nauttiminen upeissa maisemissa, mahtavassa seurassa kruunasi kokkauskokemuksen ja antoi ihan uuden näkökulman thaimaalaiseen keittiöön ja ruokaan. Kokeilkaa ja ihastukaa.

Ko Sire, Thaimaa

Kokkaamassa Jamesin kanssa, osa 1

Aamulla suuntasimme Phuket townin ruokatorille. Tori avautuu aamulla kolmen maissa ja kauppiaat lopettelevat puolen päivän aikaan. Torilta löytyi kattavava valikoima hedelmiä, vihanneksia, mausteita, kalaa, 
lihaa ja valmiita lounasboxeja. Kalat olivat vielä eläviä, taatusti tuoreita siis. Myös eläviä kilpikonnia ja sammakoita uiskentelee saaveissa. Thaimaalaiset syövät 
pitkäikäisiä kilpikonnia, toivoen näin saavuttavansa myös itse pitkän iän. Toukkia oli tarjolla jonkin verran, maistoipa kollegani torilla grillattuja skorpionejakin. Chilejä oli niin vihreitä kuin punaisia, isoja ja pieniä. Pikkuruinen bird`s eye chili eli piri piri eli thaichili oli valikoimasta vaatimattomimman näköinen mutta kaikkein tulisin. 

Aasialaiset osaavat pakkaamisen taidon. Monet ruuat esim. riisi, kala tai banaani, kypsytetään ja tarjoillaan bambunlehteen käärittynä. Edullista ja ekologista. Tosin muovi on vallannut tilaa bambulta ja thaimaalaiset pakkaavat surutta ostoksensa muoviin ja moneen kertaan. Torilla oli kauniita lounasbokseja, jotka olivat kuin joululahjoja; paperiin käärittyjä ja värillisellä narulla sidottuja. Pieniin (muovi)pusseihin pakatut värikkäät kastikkeet olivat kuin koristeita pakettien päällä.

Odotellessamme kokkausporukkaa koolle, ostimme  
aamiaiskojusta kalakakkuja maistiaisiksi. Hyvää oli, muttei oikein käy suomalaiselle aamiaisesta. Thaimaalainen aamiainen sisältää usein riisiä tai nuudelia, mahdollisesti myös lihaa, kalaa tai kananmunia ja vielä kookosmaitoon tehtyjä pieniä pannukakkuja ja riisikakkusia. Suomalaisesta näkökulmasta tämä on jo tuhti lounas.

Torilta siirrymme Phuketin länsiosaan, Ko Surin saarelle kokkikouluun. Ennen kokkaamista, söimme kevyen aamiaisen, thaimaalaisia hedelmiä, kookoslettuja ja riisikakkuja. Niin torilla kuin aamiaisella, mainio opettajamme James viihdytti ja valisti meitä thaimaalaisen keittiön raaka-aineista ja saloista. Kohta pääsemme itse kokkaamaan!

Bangkok, Thaimaa

Työlupaa hakemassa

Työviisumin hakuprosessi alkoi jo hyvissä ajoin Suomessa, jatkui Phuketissa ja saatiin vihdoin päätökseen Bangkokissa. Kun saavuimme Phuketiin, meidät vietiin suoraan lentokentältä valokuvaamoon. Tarvitsimme valokuvat työviisumihakemuksemme. Reilun kymmenen tunnin lennon jälkeen olo ei ollut kovin hehkeä, mutta ei huolta; thaimaalainen kuvankäsittely antaa sinulle heleän ihon ja tuuheammat hiukset. Ja paljon muuta. Sain myös uudet vaatteet, kuvaan minulle photoshopattiin jakkupuku päälle. Siinä oli ihmettelemistä kun vertasin suomalaista raadollisen realistista passikuvaa thaimaalaiseen uuteen - kaksikymmentä vuotta nuorempaan - minääni.

Sama kuvaaminen jatkui myös Bangkokin virastoissa. Meistä otettiin kuva tietokoneen ääressä, sormet näppäimillä, luontevassa työasennossa hymy huulilla. Seuraava kuva otettiin firman logon edessä. Liian keskellä ei saanut seisoa, sillä kuvaan listätään jälkeenpäin toinen henkilö, firman pomo ilmeisesti. Luultavasti lopulliseen kuvaan saan myös uudet vaatteet. Kyllä thaimaalainen minäni on sitten nuorekas ja tyylikäs. Toivottavasti pudottavat minulta vielä muutaman kilon pois.

Iltapäivällä jäi vielä viitisen tuntia aikaa katsella Bangkokia ja nauttia suurkaupungin vilinästä. Kaduilla ja ostoskeskuksissa oli jo täysi joulu päällä. Jotenkin vaan joulukuusi ja porot eivät sovi thaimaalaiseen maisemaan. Kyllä jouluna pitää olla pimeää, kylmää ja lunta! Sen sijaan rakastan suurkaupunkien puistoja. Mikä ihana kontrasti luonnon ja rakennetun ympäristön välillä onkaan! Ja kun Aasiassa ollaan, myös kontrasti modernin ja perinteisen aasialaisen tyylin välillä on mielenkiintoinen. Lumphinin puistossa oli joku tapahtuma menossa, jossa esiteltiin sitä sun tätä ja myytiin melkein kaikkea mahdollista. Sain syötyä lounaan puistossa, varjoisassa paviljongissa, lammen äärellä, yksin - ei hullumpaa.

Puistoon minut toivotti tervetulleeksi kuningasperhe. Heidän kuviaan näkee joka paikassa ja heitä kunnioitetaan suuresti. Kuninkaan kuvan häpäisemisestä voi pahimmillaan saada jopa kymmeniä vuosia vankeutta. Esimerkiksi rahan päälle, jossa on kuninkaan kuva, ei saa astua. Kuulemma myös elokuvissa, ennen elokuvan alkua, esitetään video kuninkaasta. Uskolliset alamaiset osoittavat kunnioitustaan kuninkaalle seuraamalla videota seisaalleen. Jo edesmennyt kuningas Bhumibol oli kansan suuresti rakastama ja melkeinpä jumalan asemaan kohotettu. Kun raikulipoka, hallitsijanimeltään Rama X, kruunattiin kuninkaaksi, olivat monet epäileväisiä hänen kyvyistään johtaa 70 miljoonaista kansaa. Hyvin hän on kuitenkin pärjännyt ja kansan kunnioituksen ansainnut.