Kos, Kreikka

Vapaapäivä. Ensin pyykit ja sitten tien päälle. No, eihän se niin helposti käynyt; pesukone ei käynnistynyt. Pesukone on ulkona käytävällä, kaikkien asukkaiden yhteiskäytössä. Ei auttanut kun koputella vuokraisännän ja -emännän ovelle, he asuvat vieressä olevassa omakotitalossa. Rouva tuli tutkimaan tilanne, vähän taisi naureskella että ei osaa tuo suomalainen pesukonetta käyttää. Eipä osannut hänkään, piti kutsua herra paikalle. Samalla kun herra tutki pistorasioita ja sähköjä, rouva moitti minua huonolla englannillaan: ei saa pestä puolikkaita koneellisia, koneen pitää olla täynnä! Yritin sanoa hänelle ettei mulla ole enempää vaatteita, en saa täyttä koneellista. Rouva jatkoi, luuli ilmeisesti ettei asia vielä tullut selväksi. Varmasti hän omasta mielestään puhui minulle ystävällisesti, mutta minun korvaani hänen puheensa kuulosti huudolta. Tällä välin herra oli vetänyt jatkojohdon sisältä talosta, kytkenyt pesukoneen johdon siihen ja laittanut koneen käyntiin. 

Kun vihdoinkin pyykit olivat narulla kuivumassa, suuntasin kulkuni Dikaios-vuoristoon. Tarkoitus oli mennä ensiksi Pylin vanhaan kaupunkiin. Ajoin ohi. No, käydään sitten ensin kävelyllä uudessa Pylin kylässä, samahan tuo. Kaunis pieni kylä, jossa aukion laidalla turistit istuivat yhdessä kahvilassa ja paikalliset papat toisessa. Kylällä oli tienviitta vanhoille lähteille. Ajattelin että kun täällä ollaan, voin ihan hyvin käväistä lähteillä. Kun olin ajanut muutaman kilometrin, tie muuttui kapeaksi ja kuoppaiseksi hiekkatieksi, ei sinne voinut mennä - eikä suuntaviittojakaan enää näkynyt. Palasin takaisin ja matkanvarrella piipahdin pikkuruisessa Agios Panteleimonin kirkossa. Upeat oli näkymät.

Karttaa tutkittuani päätin kurvata Pylin vanhaan kaupunkiin kanjonin kautta. Sama homma; huono tie, ei onnistu. Ei mene suunnitelmat tänään putkeen, mutta ei se mitään, aina voi suunnitella uudelleen. Yllättäen vuoristotiellä alkoi roskia lennellä tuulilasiin. Olin tullut kaatopaikalle. Järkyttävä näky. Olenkin ihmetellyt pienillä saarilla minne kaikki roskat päätyvät. Kosilla ne näköjään päätyvät vuoristoon. Surullista. Välillä mietin että jokainen turisti saisi viedä kaikki roskat, etenkin käyttämänsä kertakäyttökipot ja -kupit, matkalaukuissaan mukanaan kotimaihinsa. Erityisesti etelä-Euroopassa tunnutaan rakastavan muovipusseja ja kertakäyttömukeja. Eikä yksi muki riitä; kahvi on kuumaa, saattaa sormet palaa, siksi pitää laittaa kaksi mukia päällekkäin. Kyllä ihminen on tyhmä. Matkan varrelle sattui vielä autojen hautausmaa. Liekkö ollut edes laillinen paikka, tien vieressä oli kymmenittäin kasaan puristettuja autoja ja pari linja-autoa.

No nyt sitten takaisin Pylin vanhaan kaupunkiin. Vielä yksi pysähdys matkalla; Charmilos' Grave eli Harmiloksen hauta. Harmilos on arvailujen mukaan ollut hallitsija tai tärkeä henkilö alueella 200 vuotta eea. Hautapaikan ylle oli rakennettu pieni kirkko ja sitä piti pystyssä Papa. Hän antoi minulle tuohuksen sytytettäväksi. Rupesin sytyttämään sitä toisesta kynttilästä mutta Papa kiireesti esti toimintani ja sanoi että tuohus täytyy sytyttää Neitsyt Marian ikonin edessä olevasta kynttilästä. Niin tein ja Papa hymyili helpottuneesti. Kirkko oli perinteinen pieni kappeli täynnä ikoneita ja kirkon alle on Harmiloksen lisäksi haudattu 12 muuta vainajaa. Alttarilla oli rahakippo ja pitihän minun käydä autosta hakemassa siihen muutama roponen. Pyysin saada ottaa kuvan Papasta mutta hän halusikin ottaa meistä kahdesta selfien - moderni pappa! Poislähtöä tehdessäni Papa kiiruhti kirkon taakse ja toi minulle matkaevääksi ison ja kypsän granaattiomenan. 

En tarkalleen tiennyt mitä odottaa ja luulin jo ajaneeni vanhan kylän ohi huomaamattani. Tie muuttui taas kapeaksi, huonokuntoiseksi hiekkatieksi ja rupesin katselemaan kääntöpaikka. Täällä oli kiva ajella ikkunat auki, mäntymetsän tuoksut tulvahtivat nenääni ja kilikellot kilkkasivat tien pientareilla. Onneksi en ehtinyt kääntyä, tulin pienelle parkkipaikalle jossa oli kymmenisen autoa. Vierestä lähti kivinen polku ylös vuoristoon ja suuntaviitta kertoi määränpääksi Palaio Pyli Castle. Veikkaan, että kävelin polkua ylös vajaan kilometrin ennen kun tulin kaupungin raunioille. Hyvää kuntoutua. Jos en aiemmin päässyt kanjonille, täältä avautui upea näkymä yli kanjonin, merelle saakka. 

Alas tullessani päätin käydä hengähtämässä perinteisessä tavernassa jonne erkani oma polku, taas piti talsia ylöspäin. Juomaksi otin kotona tehdyn limonadin, hinta neljä euroa! No, ainakin maisema kahvilasta oli sen arvoinen. Vuoren huipulla näkyy Pylin vanhan kaupungin raunioitten silhuetti.

Seuraavaksi Asfendioun kylään lounaalle, vatsa alkoi jo kurnia. Mutta ennen Asfendiouta matkan varrelle tuli Lagoudin kylä ja kylään kääntyvän tien vieressä oli viehättävä kyltti Unique Art Gallery Cafe - no sinne tietenkin. Kylässä oli ehkä kymmenisen taloa ja - yllätys, yllätys - kahvila oli torstaisin kiinni. Arvatkaa vaan minä päivänä olin liikenteessä. Asfendiouun oli vain pari kilometriä ja piti tehdä melkeinpä äkkijarrutus kun silmiin osui kylän kirkko ja vieressä viehättävä taverna. Kreikkalainen salaatti ja paistettua juustoa, sopivasti kevyttä ja tuhtia, hyvää oli. 

Välillä tuskastun itsekin itseeni kun aina pitää katsoa vielä seuraavan kulman taakse ja ajaa `ihan vähän` epämääräistä hiekkatietä. Myöhäisen lounaan jälkeen päätin lähteä suoraan kotiin, mutta "Destroyed village"-kyltti sai taas auton kääntymään päätieltä pois. Ja todellakin, pienen matkan päässä oli tuhoutunut kylä ja raunioitten keskellä oli kahvila. Haihoutesin kylä tunnetaan nykyään nimellä Agios Dimitros ja se on jäänyt tyhjilleen 1960-luvulla kun asukkaat muuttivat työn perässä vuoristosta rannikolle. 

Ja vielä oli pakko pysähtyä kun näin söpön mehubaarin tienposkessa ja vieressä Sandra-vuohi jökötti maskottina. Haroula myi omaa hunajaa 24 euroa/kilo, kun paikallinen hunaja kaupassa maksaa 10 euroa/kilo. Hänen oliiviöljynsä maksoi 14 euroa/puoli litraa, kun laadukkaan paikallisen oliiviöljyn saa kaupasta viidellä eurolla. Mutta kauppa käy, hyvä niin. Ostin tuorepuristettua appelsiinimehua Sandran ja hänen kaverinsa Lilin tuijottaessa minua matkan päästä. Melkein jo nolottaa sanoa että huomasin etten ollut juonut päiväkahvia. Siispä seuraavassa kylässä olisi kahvitauon paikka. Kahvila löytyy Platanin kylästä ja kahvin lisäksi maistuu mansikkajuustokakkupala. Toki kahvilasta, tai patisserie´stä, kuten kyltissä luki, löytyi myös kreikkalaista baklavaa. Ihanaa se on, mutta aivan liian makeaa.

Kaiken kaikkiaan hieno päivä. Nyt kotiin lepäämään että jaksan taas huomenna mennä töihin. 

Tigaki, Kreikka 

Taas piti kengät pestä. Mutta oli sen arvoista. Vihdoinkin pääsin kävelemään suolajärvelle, Alykille. Kaksi kertaa aiemmin olen ollut niin harmittavan lähellä suolajärveä mutta kuitenkin niin kaukana; Utahissa ja Larnakassa. Nyt pääsin järvelle kävelemään ja pitihän sitä suolaa maistaa - suolalle maistui. Nyt ymmärrän ulkomaalaisten innon päästä Suomessa kävelemään järven/meren jäälle. Vaikka kuinka heille sanot että älä mene, jää on liian ohutta, silti he menevät ja uppoavat jään läpi nilkkojaan myöten kylmään veteen.  Vähän samalla tavalla kävi minulle: upposin noin kolmen sentin paksuisen suolakerroksen läpi liejuun. Aivan rannassa oli kuivaa mutta eihän siellä suolaa ollut. Hevosen ja mönkijöitten jälkiä oli hiekassa ja joitakin jalanjälkiä suolassa. En tiedä olisiko järven keskellä ollut vettä, varmaankin.

Vuoteen 1989 saakka järvestä on kerätty suolaa mutta nykyään alue on Natura 2000 -aluetta ja tärkeä lintujen suojelualue. Täällä viihtyvät lintubongarit ja asiaan perehtymätönkin tunnistaa varmasti alueella talvisin asustavan flamingon. Kun Kosin kaupungista ajaa vain pari kilometriä pois, törmää yllättäen lehmiin ja kanoihin. Täälläkin laiduntaa lehmiä ja vuohia. Kotiinpäin ajaessani huristin maatilamyymälän ohi. Hitsi, kun eivät laita mainoksia tien varteen että ehtisi pysähtyä! Hetken kuluttua tulee toinen myyntikoju näkyviin ja nyt ehdin jarruttaa ja kurvata vihannesostoksille. Kuvan ostokset maksoivat yhteensä viisi euroa. 

Nisyros, Kreikka

Nisyros. Taas yksi ihana pieni saari Kreikassa. Joskus kyllä tuntuu että Kreikka olisi parempi paikka ilman kreikkalaisia. Enimmäkseen ihmiset ovat ihan tavallisia, mitä nyt hieman äänekkäämpiä ja itsetietoisempia kuin vaikka suomalaiset. Nisyroksen saari on kaunis mutta tuulinen. Tänään on kylmä päivä, lämpötila tippui yhdessä yössä 30 asteesta 24 asteeseen. Tuulee pohjoisesta, pitkähihainen on tarpeen. Syksy tekee tuloaan. Paikallinen kollegani suri jo tänään kesäkauden loppumista ja saarien tyhjentymistä. Nuorille aktiivisille ihmisille turistikauden loppu on pieni kuolema. Talvella ei tapahdu mitään ja vain muutama kahvila on auki. Kuulemma masennus iskee. Töitä ei ole, eikä kesällä ansaitut rahat riitä loputtomiin.

Nisyroksen saarellakin mahtuu hyvin kävelemään kapeita kujia pitkin. Ravintolat ovat tyhjillään, suuria turistimassoja tänne ei enää loppukesästä tule. Saarella on kaksi kylää ja Mandraki eli pääkaupunki. Mandraki tarkoittaa puolikorkeaa muuria, joka on rakennettu rannalle tuulelta ja pärskeiltä suojaksi. Täällä törmään ensimmäistä kertaa tomaatti- ja bataattijäätelöihin. Maistelen tomaattihilloa, josta jäätelö on tehty. Kun tarpeeksi laittaa sokeria, maistuu tomaattikin makealta. Tomaatin maun hillosta tunnistaa just ja just. Saaren erikoisuus on mantelista ja siirapista tehty erittäin makea juoma, soumada, yskänlääkkeenäkin käytetty. Kaikki tuntuu Kreikassa olevan överimakeaa, soumadaa käyttäisin kakkujen ja leivonnaisten kostuttamiseen, en janojuomaksi

Nisyroksen saarella ykkösvierailukohde on Stefanos-tulivuoren haiseva kraatteri. Tulivuori on aktiivinen mutta nukkuva. Se on viimeksi purkautunut vuonna 1888. Oikeastaan suurimman vaikutuksen alueella tekee rikin katku, ei niinkään kraatteri. Tosin kraatterin 30 metriä korkean reunan vulkaaniset mineraalikerrostumat ovat hienot, erityisesti keltainen aines hehkuu kirkkaana. Kraatteri näyttää kauniilta. Alas kraatteriin kävelee viisi minuuttia, samoin ylös. Alhaalla hiekka on hienoa ja reunamilta tupruaa savua tulivuoren onkaloista. Maa ei ole erityisen lämmintä, vaikka niin oletin. Täällä ei kasva mitään, kaikki on kuivaa ja kuollutta. Vain pinnan alla elää.

Nisyroksen tuliaisina toin kotiin vahvan ja pistävän rikin hajun. Kotiin tultuani täytyi heti mennä suihkuun ja heittää kaikki päällä olleet vaatteet pyykkiin. Kengätkin piti pestä. Vaikka kuinka kuuraan ja puunaan, mädän kananmunan haju ei lähde pois millään. 

 Kos, Kreikka

Kolme kaunista

Psèrimos. Oi, kuinka suloinen pieni ranta, kylä ja saari! Ehkä  tänne voisin muuttaa ja perustaa rannalle mehubaarin. Hiekkaranta, pari kahvilaa ja myyntikojua, se on siinä. Ja vielä kaksi pappaa jotka myyvät keräämiään villiyrttejä, simpukankuoria ja pesusieniä. Kauempana on pari ravintolaa ja hotellia. Teitä ei ole, eikä autoja. Saari on karu, maata täällä ei voi viljellä. Rinteillä kasvaa villiyrttien lisäksi kapriksia. Vuohet ja lampaat viihtyvät saarella. Asukkaita täällä on kahdeksankymmentä, myös muutama lapsiperhe. Saarella on alakoulu, yläkouluun pitää mennä Kalimnoksen saarelle, sinne seuraavaksi.

Kalimnos. Täällä Vathin kylän satamassa on kalastajaveneitä ja joitakin purjeveneitä. Isoja laivoja mahtuu laituriin kerrallaan kaksi, siksi pysähdykset täällä ovat lyhyitä. Maisema on vuoristoista ja rantaviiva mutkainen. Vuorikiipeilijät ovat löytäneet paikan. Pesusienten lisäksi saari on tunnettu mehukkaista appelsiineistä. Ehdimme käydä pikaisesti lounaalla ja tutustua pesusienten myyntikojulla niitten keräämiseen ja tuotantoon. Kalliita ovat täällä, muualta saa halvemmalla (nyrkin kokoinen pesusieni maksoi 17 euroa).

Plàti. Tällä pikkuruisella saarella on kirkko ja talo. Asukasluku tällä hetkellä on täysi nolla. Ehkä tuo talo odottaa tyhjillään juuri minua niin saadaan asukasluku edes yhteen. Kreikkalaissveitsiläinen pariskunta rakensi talon poikkeusluvalla, muutti saareen, asuin siellä vuoden, erosi ja muutti pois. Ehkä vuosi Plàtin saarella olisi hyvä testi kaikille avioliittoa suunnitteleville: jos siedätte toistenne seuraa asuttuanne täällä vuoden, olette luodut toisillenne.

 Kos, Kreikka

Katamaraani lähti auringonnousun aikoihin Rodokselta, vanhan kaupungin kupeesta, Kolosin satamasta, 2,5 tunnin matkalle kohti Kosin saarta. Onneksi oli tyyntä, ei tarvinnut pelätä merenkäyntiä. Välillä katamaraani suorastaan lensi aaltojen yli ja matkustajat huudahtivat ihastuneesti yhteen ääneen. Hymyilytti. Pysähdyimme viehättävällä Symin saarella, siellä pitää vierailla ennen Kreikasta lähtöä. Olin löytänyt hotellilta Kjell Westön kirjan Tritonus ja matkani hurahti vauhdilla sitä lukiessani. 

Kosin satamassa kollegani oli autolla minua vastassa. Laukut autoon ja kohti toimistoa. Hotellille ei vielä aamupäivällä kannattanut mennä, siispä tutustumaan agenttiin ja muihin toimiston tyyppeihin. Rento meininki. Iltapäivällä pääsin purkamaan laukkujani hotellille, jonne majoittaudun ensimmäiseksi viikoksi. Seuraavat neljä viikkoa asun sitten opaskämpässä.

Iltakävelyllä kävin Kosin kaupungin keskusta- ja satama-alueella. Ravintolat olivat täynnä illastajia ja kadulla sai väistellä vastaantulijoita. Ahdisti. Takaisin hotellille pieniä suloisia sivukujia pitkin ja aikaisin nukkumaan. Kosille oli kiva tulla ja varmasti viihdyn täällä seuraavan kuukauden. 

Alla Agora eli vanha kauppahalli ulkoa ja sisältä.

 Rodos, Kreikka

Työ haittaa blogin kirjoittamista. Aina ei aika ja energia riitä, vaikka kuinka tahtoisi. Uudessa kohteessa ensimmäinen viikko on aina intensiivinen. Lyhyessä ajassa pitää opetella tonneittain uusia asioita. Ja sitten kun opit, vaihdatkin jo kohdetta. Tai näin ainakin tällä kertaa. Rodoksen komennus kesti vain kolme viikkoa. Aiemmin en ollut Rodoksella käynyt joten tämä oli myös uusi ja kiva kokemus. Ei Rodos kyllä Kreetaa päihitä mutta hieno paikka on.

Mitä jäi Rodokselta mieleen? Upea vanha kaupunki, ei se suotta ole UNESCOn maailmanperintökohde. Uusi keskusta on myös vilkas ja monipuolinen; paljon erilaisia kauppoja ja ravintoloita. Silmiinpistävää oli sateenvarjoliikkeitten määrä, eihän täällä ole satanut puoleen vuoteen! Eikä varjot olleet hinnalla pilattuja, viidellä eurolla sai jo laadukkaan varjon. En tiedä miksi, mutta aikanaan sateenvarjoista ei ole tarvinnut maksaa veroa ja siksi niin moni ryhtyi sateenvarjokauppiaaksi. Keskusta alkaa - tai päättyy - Mandrakin satama-alueeseen ja sitä reunustavaan puistoon. Illalla satama on tunnelmallinen laivoineen ja valoineen, ja se on suosittu iltakävelypaikka.

Ehkä parasta Rodoksen saarella oli pienet vuoristokylät, siellä on vielä paikallista elämänmenoa. Joka kylässä on iso kirkko ja pari pientä tavernaa. Ihmiset ovat ystävällisiä ja uteliaita, aina joku tuli juttusille. Kaupunki taasen on täynnä turisteja, varsinkin kun isot risteilijät rantautuvat satamaan tuhansine turisteineen. Liika on liikaa.

Viimeisenä iltanani satamassa alkoi Street Food Festivat eli katuruokafestarit. Siihen on hyvä lopettaa Rodoksen matkani. Kotiin nukkumaan ja aamulla lautalla kohti uutta kohdetta.

 Rodos, Kreikka

Kävele Naiselle Ammatti

Myös Rodoksella käveltiin naiselle ammatti. Hyväntekeväisyystapahtuma on Kirkon ulkomaanavun järjestön Naisten pankin järjestämä ja tarkoituksena on auttaa Aasian ja Afrikan naisia saamaan ammatti ja siten tavoittaa taloudellinen riippumattomuus. Kävelytapahtumia on ympäri Suomea ja myös ulkosuomalaiset ovat järjestäneet kävelyitä uusissa kotimaissaan. Viime viikolla mm. käveltiin Dubrovnikissa, Kroatiassa ja nyt käveltiin kolmen kilometrin lenkki Rodoksella. Kokoonnuimme ennen ja jälkeen kävelyn suomalaiseen ravintolaan, Demikseen. Aamulla yhdeksän jälkeen oli jo täysi meno päällä, täysiä olivat myös oluttuopit. Myyntipöytä oli täynnä lahjoitettua tavaraa ja 300 arpaa myytiin hetkessä loppuun. Myös voileipäkakku oli menestys, kaksi kakkua loppuivat alta aikayksikön. Arpajaisissa oli parikymmentä voittoa mm. kalliita ihonhoitotuotteita, hierontoja, illallisia, retkiä ja paljon, paljon muuta. Arpaonni ei osunut kohdalleni mutta rahani menivät hyvään tarkoitukseen.

Kuten yläkuvasta näkyy, suomipaikat ovat tärkeitä sekä ulkosuomalaisille että turisteille. Pääasiassa tuntuu olevan rento oleskelu, ystävien tapaaminen, urheilu ja olut. Myös suomalaista ruokaa on saatavilla mm. täytettyjä ruisleipiä. Melkein teki mieli lohileipää mutta piheys iski, enkä raaskinut maksaa siitä kahdeksaa euroa. Rodoksella asuu virallisesti 330 suomalaista ja varmasti täällä viettää toinen mokoma pitempiä aikoja. Myös toisen polven - ja varmaan jo kolmannen polven - suomalaisia täällä on paljon. Onneksi saarella toimii Suomi-koulu ja ulkosuomalaiset lapset voivat opiskella suomenkieltä ja pitää yllä myös suomalaista perintöään.

Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma keräsi Rodoksella Naisten pankkiin 1174,20 euroa, ei huono.

 Rodos, Kreikka

Rodoksen kaupungin länsipuolella aivan rannan tuntumassa on kukkulan laella arkkienkeli Mikaelin luola. Joku paikallinen oli löytänyt merestä puisen kehyksen, jossa oli arkkienkeli Mikaelin kuva. Tähän kohtaan rantaa hän on rakentanut pienen temppelin luolan sisälle. Siitä lähtien paikalliset ovat tulleet luolaan kunnioittamaan ja pyytämään suojelusta ja parantumista arkkienkeli Mikaelilta. Mikael on Rodoksen saaren pääpyhimys ja merenkävijöiden suojelija.

Rannalta luolaan nousee puiset portaat. Ulos on laitettu ruukkukukkia ja luolan ulkopuolelle on kiinnitetty miekkoja, kuvastaahan Mikaelin miekka oikeudenmukaisuutta ja pahan tuhoamista. Sisälle on tuotu ikoneja ja arkkienkeli Mikaelin kuvia. Täällä voi käydä sytyttämässä kynttilöitä ja suitsukkeita, ja rauhoittua hetkeksi rukoilemaan tai meditoimaan.

Koskinou, Kreikka

Koskinoun kylä on neljän kilometrin päässä kotoani. Nousin autosta kylän keskusaukiolla, aamu oli vielä aikainen. Vain messun äänet kantautuivat lähikirkosta. Suuntasin ääntä kohti ja seisahduin hetkeksi täpötäyden kirkon ovelle. Lapset oli puettu parhaimpiinsa ja tunnelma kirkossa oli harras. Kylänraitti oli ihanan rauhallinen ja tyhjä, kahvilat vasta availivat oviaan. 

Koskinoun vanha kylä on kuuluisa värikkäistä ovistaan. Ja kaunistahan täällä todella on. Taloja ei juuri ole myynnissä ja jos on, hinnat ovat korkeat. Kun talo jää perikunnalle, usein siihen tulee airbnb-majoitusta, joka tarkoittaa sitä että väki kylässä vähenee, eikä kylällä ole talvella paljon elämää. Kapean kujan varrella Elfi on aamukahvilla kotitalonsa edustalla. Tervehdimme toisiamme kohteliaasti ja Alex-koiran saattelemana aloimme juttelemaan. Saksalainen Elfi on myös työskennellyt saarella matkaoppaana. Kuitenkin Teneriffalla hän oli tavannut rodoslaisen miehensä ja muuttanut hänen perässään tähän kylään. Nyt jo eläkepäiviään viettävä pariskunta jakaa elämänsä Koskinoun ja Teneriffan kesken. Elfi viihtyy Koskinoussa sen rauhallisuuden ja autottomuuden vuoksi. Satunnaiset turistit eivät häntä haittaa.

 

 Rodos, Kreikka

Roskia ja road trippiä

Vapaapäivä, se ainoa viikossa. Suunnitelmissa lähteä aikaisin aamulla kohti Lindosta - koska jos et ole käynyt Lindoksessa, et ole käynyt Rodoksella. Mutta ensin roskat ulos ja sitten matkaan. Siirsin roskapussit valmiiksi oven ulkopuolelle ja pam! Ulko-ovi pamahti kiinni ja minä jäin ulos ilman avainta. No, ei hätää, vuokraisännän tytär asuu yläkerrassa, sinne siis. Soitin ovikelloa, ei vastausta. Aiemmin olin nähnyt yhden naapurin, päätin koputtaa hänen ovelleen. Onneksi hän avasi oven ja avuliaasti yritti soittaa vuokraisännälle, mutta tämä ei vastannut puhelimeen. Naapuri poistui hetkeksi sisälle ja tuli kohta takaisin ja kertoi, että parvekkeenoveni on auki, ja että hän voisi hypätä omalta parvekkeeltaan minun parvekkeelleni ja avata oven. Mies näytti vanhemmalta, tukevammalta ja väsyneemmältä kuin minä, joten en halunnut ottaa vastuulleni hänen putoamistaan toisesta kerroksesta. Niinpä kiipesin itse, hänen tukemanaan, parvekkeelleni. Kaikki hyvin taas.

Uudelleen ulos, nyt avain mukana ja valmiina lähtöön. Ensimmäinen etappi oli valkeaksi kalkittu Lindoksen kylä. Tiesin paikan turistirysäksi ja sitähän se olikin. Aivan älyttömästi ihmisiä. Pikaisesti kävelin kylän läpi ja äkkiä pois!

Suuntasin kohti sisämaata, Lardoksen kylään. Siellä kävin kävelyllä ja nauttimassa tuorepuristettua appelsiinimehua. Kahvilan vieressä maajussi myi hedelmiä ja vihanneksia lava-autostaan ja ostin häneltä jättivesimelonin kolmella eurolla. Jonottaessa juttelin kasikymppisen herran kanssa ja hän kertoi kuinka kylä on muuttunut vuosien saatossa liian vilkkaaksi. Alakylässä on isoja hotelleja, joihin mahtuu 2 500 vierasta kun kylässä on alle 1 500 asukasta. Ei hyvä, liika on liikaa.

Laerman kylästä on hulppea vuoristonäkymä. Tosin tämäkään maisema ei ole ennallaan, vuosia sitten maastopalo poltti vuoristometsän maan tasalle ja nyt vehreys kuulemma puuttuu kokonaan. Näin kertoi minulle baarinpitäjä Adonis, joka kertoi myös käyneensä 70-luvulla Helsingissä suomalaisen Sarin luona. Sari oli lomaillut Rodoksella ja silloin nuorten välille oli kehkeytynyt romanssi. Vieläkin Adonis haikailee Sarin perään eli jo Sari Härkönen luet tätä, Adonis odottelee sinua Laerman kylän baarissa.

Matka jatkui rauhallisia vuoristotietä eteenpäin. Yllättäen tulin aukiolle, jolla oli hieno iso kirkko ja kolme hylättyä rakennusta. Campochiaro eli nykyiseltä nimeltään Eleusa. Täällä on aikanaan ollut italialaisten sotilastukikohta ja nyt paikka on aavekaupunki. Toisen maailmansodan aikaan Italia piti valtaa Rodoksella ja Campochiarossa oli 20 000 italialaisen sotilaan tukikohta. Vuonna -43 saksalaiset syrjäyttivät italialaiset ja niin he poistuivat saarelta jättäen tukikohdan tyhjilleen. Vuonna 1945 Rodos vapautui Saksan vallan alta ja vihdoinkin se liitettiin osaksi Kreikkaa. Historia elää vahvasti Rodoksen saarella.

Ei kun eteenpäin. Hetken ajettuani näin tienposkessa käsinkirjoitetun kyltin "Art park". Ehdin jo ajaa ohi, mutta pakko oli kääntyä takaisin, sen verran kyltti jäi vaivaamaan. Taidepuistossa tapasin Damon Papakiriaoun, muusikko/kuvanveistäjän, joka oli opiskellut ja asunut Tanskassa 12 vuotta. Hän on rakentanut, ihan korpeen, vaimonsa kanssa kodin, studion ja gallerian. Galleria jatkuu pihalle ja studio toimii myös vierasateljeena, jossa käy työskentelemässä taiteilijoita ympäri maailmaa. Jotenkin maailmamme kohtasivat ja jäin viettämään iltapäivää Damonin ja hänen vaimonsa kanssa.

Arhipoliksen kylässä pidin myöhäisen lounastauon; kreikkalainen salaatti. Täältä löytyi Nina ja hänen ihastuttava myymälänsä. Arhipolis tarkoittaa kuulemma kaupunkia, jonka ohi tie kulkee ja siltä se tuntuikin: pikkutie, jonka varrella kylä ja ne perinteiset taverna ja kirkko. Siksi kaunis kauppa oli yllättävä näky kylänraitilla. Kannatuksen vuoksi tein pieniä ostoksia: Ninan tekemä lasinen avaimenperä, saippua ja rannekoru. Ninalla on nettikauppa, käykäähän vilkaisemassa.

Lounaan jälkeen maistuikin jo päiväkahvit. Seuraavaan kylään siis, Kalitheaan. Myös täällä pieni kyläkierros kävellen ja sitten kylän aukiolle kahville ja juustokakulle. Tässä vaiheessa päivä tuntui niin tapahtumarikkaalta että enää en kykene mitään vastaanottamaan. Siispä rauhaisa kahvihetki ja nokka kohti kotia.

Vielä piti tehdä yksi pysähdys kun kotimatkan varrelle sattui Designres` Outlet. Sieltä lähti matkaani merkkipaita -60%.