Köln, Saksa ---> Strasbourg, Ranska

Olen antanut Saksalle jälleen kerran mahdollisuuden. Ja jälleen kerran - ei nyt ihan Seppo Rädyn sanoin, mutta kuitenkin - joudun toteamaan, että Saksa ei kyllä ole minun maani (Berliini on sitten asia erikseen). Vaikka kaikki toimii täydellisesti; aikataulut pitävät, kaikkialla on siistiä ja järjestelmällistä, pankkiautomaatteja löytyy tarvittaesaa, hanavesi on hyvää, ruoka on edullista, juomista puhumattakaan - pienen oluen saa 1,60 eurolla. Saksalaiset ovat tolkun kansaa; ahkeria, säästäväisiä ja kaikin puolin kunnollisia. Saksalaiset ovat mestareita kierrättämisessä, niin roskien lajittelussa kuin materiaalien uudelleen käytössäkin. Kieltäkin ymmärrän kohtuullisesti, mutta silti Saksa tuntuu raskaalta, ankealta ja vähän tylsältäkin. Ei mene meidän energiat yksiin, ei. Ehkä kaikki on liian jämptiä ja ihmiset liiankin maanläheisiä. Missä on kaikki hauskuus ja höpsöttely?

Helpottuneena hyppään Auroren kyytiin (kyydin löysin jälleen blablacar -sivulta) ja matkaamme punaisella Ford Fiestalla kohti Ranskaa ja Strasburgia. Tuntuu vähän kun kotiinpäin menisi. Ehkä ranskalainen, hieman boheemi mentaliteetti on lähempänä omaani ja siksi viihdyn siellä paremmin. Ja muutenkin mitä etelämmäksi mennään, sitä rennommaksi meno muuttuu.

Aurore jätää minut hieman keskustan ulkopuolelle, ottaa toisen matkustajan kyytiin ja jatkaa matkaa. Minä otan ratikan rautatieasemalle ja lähden sieltä kävelemään hotellille, jonne saavun illalla juuri ennen yhdeksää - respa menee yhdeksältä kiinni. Hotelli sijaitsee näköjään "pikku-Afrikassa", katukuva on varsin värikäs. Ja niin on hotellikin. Jokaisen huoneen on sisustanut eri taiteilija, minun huoneeni Missy, mutta palaan siihen myöhemmin. Nyt ei kuvien lataaminen onnistu, joten jääköön kuvat myöhemmäksi.