Bern, Sveitsi

Piipahdus Bernissä

Elämä jalkapuolena on haastavaa, varsinkin jos sulla on aktiivinen koira ulkoilutettavana jyrkkämäkisessä alppikylässä. Pitkät lenkit ovat nyt saaneet jäädä, niiden tilalla on monta lyhyempää lenkkiä - pahimpia mäkiä vältellen. Usein istahdan portaille tai niitylle, ja annan Antonin ulkoiluttaa itse itsensä. Päätin jättää hyvästit Jeizinen'ille ja lähteä lomailemaan Zurichiin.

Kaapelihississä oli Theresa villakoiransa Glorian kanssa. He olivat menossa Visp'iin ja koska sinne minäkin, ottivat he minut kyytiinsä, kun jatkoivat Gampelista autolla matkaa Visp'iin. Bussilla olin tähdännyt kello kymmenen junaan, mutta nyt ehdin jo kello yhdeksän junaan. Tämä juna ei mennyt suoraan Zurichiin, vaan minulla oli vaihto Bernissä. Ja koska aikaa tuli tunti lisää, eikä muutenkaan ollut kiire, päätin käydä päiväkahvilla Bernissä.

Vuorilla ilma on ollut tänä kesänä tavallista viileämpää ja sateisempaa. Olin täysin ylipukeutunut - tai siis minulla oli liikaa päällä. Bernissä lämmintä oli noin 23°C ja tuntuu kuin olisin tullut eri maahan tai eri vuodenaikaan. Nyt olisi ekaa kertaa ollut sandaalien paikka. Lippurivistö johdatti minut rautatieasemalta vanhaan kaupunkiin. Ominaista sille on pitkät arkadit eli kauppakujat. Kujat kulkevat kaaripylväitten takana, talojen edustoilla. Yhteensä niillä on pituutta kuusi kilometriä. Vanhassa kaupungissa on vähän väliä suihkulähteitä ja kellotorneja; jokaisella oma tarinansa. Tunnelma on verkkainen ja pullantuoksuinen.

Kolmen tunnin jälkeen matka jatkuu junalla Zurichiin. Matkustaminen Sveitsissä on kallista. Karkeasti ottaen tunnin junamatka maksaa 50 euroa. Eivätkä Sveitsin junat ole siistejä ja aikataulussa, kuten aiemmin kuvittelin. Mutta perille pääsin. On outoa olla isossa cityssä!

Ja tuli ne kahvitkin juotua Bernissä, hillokeksin kera.

Jeizinen, Sveitsi

Tänään on kylään tullut eloa. Heti aamusta leirikoululaiset juoksevat karttojensa kanssa ympäri kylää. Anton rakastaa ihmisiä ja haluaa tervehtiä kaikkia. Se haluaisi lasten mukaan juoksemaan ja närkästyy, kun ei pääse. Vaikka Antonilla on nivelrikko etujaloissa, jaksaa se kävellä kohtalaisen hyvin. Ja juosta, jos näkee toisen koiran. Ollaan aikamoinen näky, kun molemmat kävelemme ontuen kylänraittia. Nyt olen jo voinut luopua kyynärsauvoista, mutta edelleen täytyy kävellä varoen.

Satutin jalkani kylän ainoalla tasaisella paikalla; asfaltoidulla parkkipaikalla. Seuraavana aamuna ensiapuun ja viikko sairaslomaa. Tulipahan Sveitsin terveydenhuolto hieman tutuksi. Sairaalaan sisäänkirjautuessani jouduin maksamaan 1000 frangin (= 1000 euroa) takuumaksun, joka palautetaan kun vakuutusyhtiö on vahvistanut, että vakuutus kattaa hoidon. Sisäänkirjautumisen jälkeen odotusta sairaanhoitajalle, sitten odotusta lääkärille, sen jälkeen odotusta röntgenlääkärille ja sitten taas takaisin lääkärille. Koko rumbaan meni kuusi tuntia ja siitä noin viisi tuntia oli odottelua. Sairaalasta lähtiessäni minulle painotettiin, että enää en voi tulla sairaalaan, vaan minun täytyy etsiä omalääkäri. Tosin 50 km säteellä ei ole yhtään lääkäriä, joka ottaisi vastaan uusia asiakkaita. Taitaa olla samat ongelmat täällä terveydenhuollossa kuin Suomessakin - lääkäreitä vaan on liian vähän.

Alpeilla on mielenkiintoista seurata sään ja valon vaihteluja. Viime yönä oli kirkas taivas ja melkein täysikuu, maagisen kaunista. Päivällä aurinko paistoi ja lämpötila kohosi +25° C. Illalla pilvet vyöryivät laaksoa pitkin ja pikkaisen satoi vettä. Lämpötila laski +13°C. Ja kohta taas oli pilvetön taivas ja sain ihailla upeaa sateenkaarta. Täällä todellakin täytyy päivän aikana varautua kaikkiin säätyyppeihin. Laakson toisella puolella olevat Alpit, mm. 4017 metrin korkeuteen kohoava lumihuippuinen Weissmies, näyttää aina erilaiselta valosta ja pilvistä riippuen. Alppeja voi katsella ja ihailla ihan loputtomiin, niihin ei varmaan kyllästy koskaan.

Kysyin eräältä iäkkäältä kyläläiseltä, joka on asunut täällä ikänsä, että vieläkö hän huomaa kaiken kauneuden ympärillänsä. Joka ikinen päivä, vastasi hän.

Illalla katsoin telkkaria, sieltä tuli Pikku-Heidi.

Jeizinen, Sveitsi

Koiranelämää

Anton on Jeizinenin kylän kuuluisuus. Kaikki tuntevat sen nimeltä, ja haluavat rapsuttaa ja jutella sille. Sinänsä se ei ole ihme, sillä Jeizinenissä on kolmisenkymmentä asukasta ja kymmenisen koiraa. Olen oppinut tuntemaan Antonin ystävät ja viholliset. Gloria, musta pikkupuudeli, on Antonin rakkain ystävä. Voi sitä iloa kun koirat kohtaavat! Samalla myös me ihmiset vaihdamme muutaman sanan, milloin milläkin kielellä. Jeizinenissä puhutaan saksaa, tai oikeammin sveitsinsaksaa ja tarkemmin Vallonin murretta. Täkäläinen murre on haastavaa myös muille sveitsiläisille. Esimerkiksi saksaksi tervehditään Guten Tag, ja täällä sanotaan Krűetsi. Guten Apetit on Kűeti ja Hallo on Hoi.

Jeizineniin tullaan kaapelihissillä Gampelin kylästä. Matka kestää kahdeksan minuuttia ja yksi suunta maksaa 10 frangia eli 10 euroa. Koska työskentelen kylässä, saan matkakortin puoleen hintaan. Antonilla on vuosilippu. Anton rakastaa hissillä matkustamista. Välillä Anton menee Gampeliin hoitoon Janin luokse. Silloin laitan Antonin yksin hissiin ja Jan ottaa sen vastaan alhaalla. Tämä saa aikaan hymyjä kanssamatkustajissa.

Kylän lähellä on lammasfarmi. Alpeilta kuuluu viehättävä kellojen kilinä, kun lampaat siellä laiduntavat. Farmilla on kymmenisen erittäin aggressiivista ja reviiritietoista lammaskoiraa. Muutaman kerran ollaan kävelty Antonin kanssa farmin ohi, mutta meitä molempia pelottaa. Koirat haukkuvat ja ryntäilevät päin aitoja. Tänä keväänä sieltä on koira karannut kaksi kertaa; toisella kerralla hyökäten ohikävelleen naisen kimppuun ja toisella kerralla pienen koiran kimppuun. Enää me ei Antonin kanssa kuljeta farmin ohi.

Kun olimme Antonin kanssa iltakävelyllä, huomasin että yksi lammaskoirista oli vapaana. Se oli paimentamassa lampaita ylhäällä niityllä, ja se oli päässyt aitauksen ulkopuolelle. Se varmaan haistoi Antonin ja syöksyi rinnettä pitkin meitä kohti hurjasti haukkuen. Onneksi ehdimme sisälle. Koira haukkui hetken talomme edessä ja lähti sitten jolkottelemaan kylätietä pitkin. Otin koirasta kuvan ja lähetin se Helgalle. Helga soitti omistajalle ja pyysi sitä hakemaan koiransa pois. Omistaja vähät välitti ja jätti koiran ulos yöksi. Seuraavana päivänä poliisit menivät farmilla ja omistaja sai mojovat sakot. Toivottavasti raha puhuu ja jatkossa saamme olla kylällä turvassa.

Se hyvä puoli noissa lammaskoirissa on, että ne pitävät sudet loitolla.

Kuvat päiväkävelyltä viereiseen Engerschin kylään, jossa asuu vakituiseen seitsemän asukasta.

Jeizinen, Sveitsi

Saavuin Zurichin lentokentälle aamupäivällä kello 11.15. Lento oli noin 1,5 tuntia myöhässä. Jouduimme Helsingissä vaihtamaan toiseen koneeseen, sillä ruumaan menevien laukkujen lastauksessa ensimmäinen koneemme oli vaurioitunut. Zurichissä matkalaukkuni tuli ensimmäisenä hihnalle ja huomasin että junan lähtöön on 10 minuuttia aikaa. No, voihan sitä yrittää, vaikka lippukin on vielä ostamatta eikä mulla ollut hajuakaan mistä juna lähtee. Kävelin rauhassa opasteita seuraten ja saavuin laiturille samaan aikaan junan kanssa. Konduktööri hyppäsi junasta ulos ja selvisi, että saan ostettua lipun junasta. Täydellinen ajoitus. 

Junalla pääsen Gampeliin yhdellä vaihdolla, ja sieltä sitten Jeizinenin alppikylään bussilla ja kaapelihissillä. Yhteensä matkaan menee kolmisen tuntia. Täällä on ollut sateisin toukokuu vuosisataan ja lämpötilakin on ollut keskimääräistä alhaisempi. Nyt parina päivänä on jälleen satanut ja lämmintä on vain 5-10° C. Asuntooni en vielä pääse, sillä siellä on ollut vesivahinko ja kestää pari viikkoa saada kämppä taas kuivaksi. Väistöasunto on samalla - kylän ainoalla - kadulla. Ihan ok, mutta harmi etten vielä pääse kunnolla kotiutumaan. 

Anton-koira on vanhentunut sitten viime vuoden; lihonut vähän ja kävelee nivelrikon vuoksi ontuen. Anton auttaa minua kotiutumaan ja luomaan päiviini rutiinit. Ei ainakaan ulkoilumaastoja voi moittia! Katsoi minne päin tahansa, aina on kaunista. Paitsi tänä aamuna, jolloin sumu peitti näkyvyyden melkein kokonaan. 

Töissäkin olen jo ehtinyt olla kaksi päivää. Työ on helppoa ravintolatyötä, haasteen aiheuttaa sveitsinsaksa. Saksa sujuu kohtalaisesti, mutta nyt se ei paljoa auta. Eka päivänä en ymmärrä mitään, mitä ihmiset puhuvat. Toka päivänä osaan jo ottaa juomatilaukset, sen verran saan paikallisesta murteesta selvää. Päivien päätteeksi olen ihan puhki, haluan vain kotiin sohvalle makaamaan ja lepuuttamaan jalkojani. Mutta ei: Anton täytyy viedä lenkille vaikka kuinka väsyttäisi.