Siena

Siena, Italia

Aina ei mene kuin Strömsössä. Ja väsyneenä kannattaa jäädä kotiin. Lähdin kuitenkin bussilla Sienaan. Menomatkaan meni 1,5 tuntia ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Tuntui kun leffassa olisin ollut kun ajoimme läpi Toscanan maaseudun; kaunista ja seesteistä. Maisema oli vehreää ja kukkulaista. Viiniköynnöksissä ei ollut vielä lehtiä mutta rivit olivat säntillisen suoria. Talot olivat kukkuloitten päällä ja usein niihin johdatti komea sypressikuja.

Sienassa sitten rauha loppui. Kapeat kujat olivat täynnä paikallisia ja turisteja, ja ennen kaikkea pyöräilijöitä. Ja kun osa kaduista oli aidattu ja tukittu, eteneminen oli tuskaista. Kävin ensin tsekkaamassa tuomiokirkon; hyvin saman tyylinen renessanssikirkko kun Firenzen Duomo. Siitä opasteita seuraten Piazza Del Campolle. Siellä on perinteisesti kaksi kertaa vuodessa laukkakisat, mutta tänään aukio toimi pyöräkilpailun maalialueena. Kujilla ihmiset tukkivat kulkureitit seuratessaan näyteikkunoissa olevista tv:istä pyöräilykilpailua. Kysyin, milloinko mahtavat tulla Sienaan, neljän tunnin kuluttua, kuulemma. Eli kuuden aikoihin illalla heitä odotettiin saapuviksi.

Lähdin suunniteltua aiemmin bussilla takaisin kotiin, mutta ilmeisen turhaan. Tiet olivat tukossa, koska pyöräilijät. Niinpä ensimmäisen kilometrin jälkeen juutuimme jonon jatkoksi puoleksi tunniksi. Varsinainen pikavuoro. 

Mutta ettei ihan valittamiseksi menisi, kaunis keskiaikainen kaupunki Siena on. Tulipahan käytyä.

Firenze

Firenze, Italia

En tiedä mistä alkaisin. Firenzen keskusta ja vanha kaupunki ovat aika pieniä ja kompakteja, mutta siellä on aivan valtavasti nähtävää! Kaikki on kävelyetäisyydellä ja kapeita kujia on kiva kävellä. Vielä ei ole paljoa turisteja, mutta koululaisryhmiä sitäkin enemmän. 

Piazza Del Duomoa ei voi olla huomaamatta. Tuomiokirkko on yksi maailman suurimpia ja upeimpia. Sinne oli ilmainen sisäänpääsy, eikä kovin pitkä jono. Kirkon torniin pääsee kiipeämään 463 rappusta ja ihailemaan kaupungin siluettia. Jätin väliin.

Piazza della Signoria on ehkä Firenzen keskeisin aukio. Siellä pönöttää mm. maailmankuulu  Michelangelon Davidin patsas. Tosin tämän on kopio, aito on parin korttelin päässä Accademia Gelleryssä, jota pääsee ihailemaan 16 euron sisäänpääsymaksulla. Alkujaan Davidin patsas on ollut tällä paikalla.

Kuvassa on Fontana del Nettuno ja keskellä patsastelee Herttua Duke.

Arno-joen yli menee useita siltoja, kuuluisin niistä on keskiajalta oleva Ponte Vecchion silta. Se on Euroopan vanhin kivisilta, rakennettua vuonna 1333. Alkujaan maanviljelijöiden kauppapaikka on nykyisin kultakauppiaitten valtaama. 

Rantaa reunustaa Vasari Corridor-niminen käytävä. Sen viereisellä kadulla on kahviloita ja ravintoloita. Tänään ensimmäistä päivää aurinko paistaa lämpimästi ja terassilla tarkenee juoda päiväkahvit.

Italiasta saa varmasti maailman parasta jäätelöä! Makuja löytyy joka lähtöön, uutuusmakuna energiajuomajäätelö.

Myös nahkatuotteita ja -kauppoja on joka kulmalla. Hinnat ovat kohtuullisia, mutta kaikilla on samat, ehkä vähän tylsät, mallit.

Kävelin sillan yli ja lähdin kävelemään kotiin päin. Kävelin valtavan renessanssipalatsin Palazzo Pittin ohi, joka toimii nykyään museona. Jatkoin matkaa Bellosguardon kaupunginosaan, jossa oli menossa paikallisten tuottajien luomumarkkinat. Hetken istuin puistonpenkillä ja fiilistelin paikallista menoa, joka tuntui ihanan rauhalliselta keskustan vilskeen jälkeen.

Nizza-Firenze

Nizza-Ventimiglia-Genova-Pisa-Firenze

Nizza-Ventimiglia klo 10.20-10.52

Aamulla reppu selkään ja menoksi. Paitsi että repusta oli hajonnut muovinen kiinnitysosa. Eli en saanut hihnaa kiristettyä lanteille, joten kaikki paino tulisi nyt hartioille. No mutta näillä mennään. Asemalle on matkaa noin 1, 5 km ja sieltä paikallijunalla Ventimigliaan, rajakaupunkiin Italian puolelle. Matka kestää vajaan tunnin. Tämä rataosuus on tullut jo tutuksi; samaa reittiä menee juna myös Monacoon.

Toki aamulla piti siivota kämppä ja tehdä eväät. Ilman eväitä seitsemän tunnin matka tuntuisi vieläkin pidemmältä. Eväskassissa on pastasalaattia ja falafellejä, omenaa ja keksejä. Juomiset ostan junasta tai asemilta.

Ventimiglia-Genova klo 11.57-14.17

Ventimigliassa pyörähdin kaupungilla, junan vaihtoaikaa oli 45 minuuttia. Kaupunki vaikutti rähjäiseltä, likaiselta ja roskaiselta. Uskomatonta, kun nykyään ei rajoja edes ole, mutta silti se näkymätönkin raja on käsinkosketeltava. Juna oli jo lähtiessä 50 minuuttia myöhässä, siinä taisi mennä vaihtoyhteydet uusiksi. Genovassa vaihtoaikaa aikataulun mukaan on 45 minuuttia, luulin sen riittävän heittämällä. Katsotaan kuinka käy. Lopulta juna lähti Ventimigliasta 40 minuuttia myöhässä. Tämä tarkoitti myös sitä, että usea matkustaja jäi junasta, sillä he lähtivät kahville tai kävelylle, eivätkä palanneet ajoissa junaan.

Juna oli myös rähjäinen ja likainen - ja kylmä - maisemissa ei sen sijaan ollut moittimista. Välimeri oikealla puolella ja vuoristo vasemmalla. Uimarannat muuttuivat valkohiekkaisista mustahiekkaisiksi ja ensimmäistä kertaa näin näillä rannikoilla leijasurffaajia. Matkaa kuljettiin paljon tunneleita pitkin.

Genovaan saavuimme reilun tunnin myöhässä. Lippuluukulta sain uuden lipun, maksutta, ja matka jatkui Pisaan. Näillä näkymin saavun Firenzeen 1,5 tuntia myöhässä.

Genova-Pisa klo 15.47-18.26

Genovan juna oli pikajuna, ihanan siisti ja lämmin! Ulkona on kylmä ja aika ajoin sataa vettä. Taisi se aurinko jäädä Monacoon. Tässä junassa on pehmeät penkit ja kulku tasaista - ihanaa. Nyt vasta pystyin rentoutumaan ja syömään eväät. Maistuipa hyvältä!

Juna puksutti Cinque Terren alueen ohi - tai ennemminkin ali, enimmäkseen tunneleita pitkin. Se pysähtyi Monterosson asemalla ja matkalla ehdin näkemään pari vuoristokylää. Olisin niin halunnut jäädä alueelle tutustumaan kyliin ja vaeltamaan kylästä kylään. Joku toinen kerta sitten. Ilta-auringossa Italian Alpit näyttivät mykistävän komeilta ja massiivisilta. Lumiset rinteet ja vuorten huiput värjäytyivät kauniin oransseiksi. 

Pisa-Firenze klo 18.32-19.33

Pisassa oli vaihtoaikaa kuusi minuuttia. Tulimme asemalle neljä minuutta myöhässä eli kaksi minuuttia aikaa juosta laiturilta 4 laiturille 8. Henkisesti olin jo luovuttanut, mutta kun näin kymmenisen muun matkustajan ryntäävät Firenzen junaan, juoksin perässä minkä jaloistani pääsin. Ehdin leimata lipunkin asemalaiturilla ja kun pääsin junaan, ovet sulkeutuivat samantien. Juna oli täynnä ja ilta pimeni hetkessä. Loppumatkasta ei enää maisemiaa näkynyt ikkunasta.

Kahdeksan aikoihin olin 'kotona'. Minua oli vastassa neljä kissaa. Kuvassa Diego ja Winston, tytöt Katie ja Nellie makoilivat olohuoneessa. Illalla vielä paikalliseen syömään aitoa italialaista pizzaa.

Monte Carlo

Monte Carlo, Monaco

Casino lienee yksi tunnetuimpia maamerkkejä Monte Carlossa. Kuvassa veistoksesta vasemmalla heijastuu casinorakennus ja edessä näkyy Casinon puisto karuselleineen. Casinon kauniissa aulassa pääsin käymään, mutta pelisali oli vielä kiinni. Ja tuskinpa sinne olisin mennytkään vähiä rahojani tuhlaamaan. Casinon myymälä oli yllättävän kohtuuhintainen, t-paidan olisi saanut kolmellakympillä. Pyyhe sen sijaan maksoi huikeat 100 euroa.

Monacosta on jo loppunut rakennustila mutta tunkua tänne vaan on asumaan. Niinpä aluetta on laajennettu ja uusia taloja rakennetaan veden päälle. Monte Carlo on rakennettu tiiviisti rinteeseen. Onneksi säännöllisin väliajoin on hissejä, ei tarvitse rappuja raahustaa ylös ja alas. Menin Casinon läheltä hissillä alas rautatieasemalle, kerroksia kertyi 14. 

Monacossa paistaa aurinko ja vesikin on kirkkaampaa kuin muualla rannikolla. Rannalla taitaa olla pituutta vain parisataa metriä, eivätkä rantakahvilat olleet vielä avoinna.

Monacon Spar-kaupan valikoima poikkesi hieman totutusta, täältä löytyy pikkasen kalliimpaa viiniä kuin mihin Suomessa ollaan totuttu. Muuten ruuan hinnat olivat vain vähän Suomen hintoja kalliimmat. Ostin appelsiinimehua, jotta jaksaisin jatkaa lounaspaikan etsimistä. Sellainen löytyikin Metropolen ostoskeskuksesta, pizzan söin, maksoi 16 euroa.

Muotia ja huippubrändejä löytyy niin isoille kuin pienillekin. Ainakin maanantaina kaupat olivat tyhjillään mutta ehkä ne eivät kovin montaa asiakasta päivittäin tarvitsekaan. Monte Carlossa on myös huikeita taidegallerioita mutta ne näyttivät niin pelottavan hienoilta, että tyydyin vain ikkunaostoksiin.

Junamatkalla sain seurakseni entisen matkaoppaan, nykyisen opettajan Jeannen. Kun ohitimme Beaulieu-sur-Mer'n aseman, kertoi Jeanne että tällä niemenkaistaleella asunnot ovat kalliimpia kuin Monacossa. Ja ylärinteellä on (ainakin aikanaan ollut) maailman kallein talo. Tai kartanohan se oli, ellei peräti linna. Nykyään hotellina toimiva rakennus oli ollut brasilialaisen pankkiirin eläkekoti. 

Yllättäen ranskalaiset ovat avautuneet ja oppineet puhumaan englantia. Kylmäkiskoisuus ei taida enää olla määräävä piirre. Täällä olen aina saanut hyvää palvelua ja kohtaamani ihmiset ovat olleet todella avuliaita ja ystävällisiä.

Monaco

Monaco-ville, Monaco

Monaco-ville

Viimeksi, noin 30 vuotta sitten, kun kävin  Monacossa, palatsi  ja vanha kaupunki jäivät näkemättä. Silloin matkaseuralaiseni tuli huonovointiseksi ja otimme rauhallisesti, lähinnä istuskelimme Cafe de Paris'n terassilla. Nyt otin vahingon takaisin ja suuntasin Monte Carlon juna-asemalta Monacon niemelle, palatsin suuntaan.

Matkan varrelle tuli tori ja Monacon kauppahalli Les Halles gourmandes de la Condamine. Kauppahallissa on perinteinen tunnelma: tiskeillä herkkuja lähialueelta ja äijäkööri paransi maailmaa kahvikupposten äärellä.

Palatsialueella liikkui muutama turistiryhmä, mutta palatsi ja matkamuistomyymälä olivat kiinni - turistikausi ei ole vielä alkanut. Palatsilta lähti kujia vanhaan kaupunkiin joka ei ollut koolla pilattu, kuten ei itse Monacokaan. Katujen nimissä törmäsi ruhtinasperheen jäseniin ja Grimaldien patsaita oli monissa puistoissa ja aukioilla. Ensimmäinen Grimaldi,  Francesco, astui valtaan vuonna 1297. Itse ruhtinaallisia ei valitettavasti näkynyt palatsin parvekkeella vilkuttelemassa meille alamaisille.

Monacon katedraaliin, joka sijaitsee kiven heiton päässä palatsista, on haudattu sekä ruhtinatar Grace että ruhtias Rainier III muitten edeltäjiensä seuraan. Tässä tunnelmallisessa katedraalissa heidät myös vihittiin vuonna 1956. Ruhtinattaren patsaita ja valokuvia näkee ympäri kaupunkia. Hän taitaa olla edelleen hyvin pidetty ja arvostettu henkilö, vaikka hänen kuolemastaan on jo nelisenkymmentä vuotta.

Kävelen Monte Carlon suuntaan kasvitieteellistä puutarhaan, Jardin Exotiqueta pitkin. Tänään on tuulinen päivä ja  puistossa kävellessäni kuulen meren aaltojen iskeytyvän voimalla rantakiviin. Vaikka on hiljaista - turistiryhmät ovat jääneet ylös aukioille - istuu puistossa ihmisiä lukemassa ja nautiskelemassa puiston vehreydestä ja sen yli 6000:sta kasvista. Vastaan tulee Merentutkimusmuseo, ihailen sitä ulkoapäin, sisään en mene. Sitä johti pitkään valtameritutkija ja seikkailija Jacques Cousteau, jonka lumoavia tarinoita sain lapsena seurata tv:stä.

Vanhan kaupungin kukkulalla on vielä amfiteatteri ja linnoitus, Antoinen teatteri. Teatteri rakennettiin 1700-luvulla, toisen maailmansodan aikana se tuhottiin ja vuonna -53 ruhtinas Ranieir III kunnosti sen vanhaan loistoonsa.

Monacon on ehkä parhaiten tunnettu formulakisoistaan. Ja veropakolaisista. Tunnetuimmat monaconsuomalaiset taitavat olla entisiä formulakuskeja ja ralliajajia. Täytyy kyllä antaa täydet pisteet Angry Birdsin omistajille ja muille raharikkaille, jotka ovat pitäneet kirjansa Suomessa, maksaneet veronsa ylpeinä Suomeen, ja olleet osaltansa kehittämässä Suomea.

Ja vielä pieni pala katutaidetta ennen kun astumme Monacosta Monte Carlon puolelle. Taustalla Herkuleen satama eli Port Hercule. Yhtään graffitia en ole täällä nähnyt, mutta yhden graffititaiteilijan näin aloittelemassa työtään satama-alueen urheilupuistossa. 

Nizza

Nizza, Ranska

La Negresco

Hotelli La Negresco on Nizzan maamerkki. Rantabulevardilla, Promenade de Anglais'lla eli Enkelten kadulla sijaitseva 110-vuotias hotelli on varsin majesteetillinen näky. Hotellin kupolissa liehuva Ranskan lippu näkyy kaupungin laitamille saakka. Hotelli on yksityisomistuksessa ja ehkä juuri siksi se on säilyttänyt arvokkuutensa ja loistonsa. Pitkäaikainen omistaja Madame Jeanne Auguer kuoli vuonna -19, 95 vuoden iässä. Hänen mukaansa on nimetty hotellin - yllättävän vaatimaton - myymälä, boutique Jeanne. Ennen satavuotisjuhlia hotelli remontoitiin muhkealla kymmenen miljoonan euron budjetilla! 

La Salon Royalin hennosti valoa siivilöivä kupoli on koristeltu lasimaalauksin. Ylhäältä laskeutuu valtava kimalteleva kattokruunu, jossa on 18 600 kristallia! Eipä juuri pienempi voisikaan olla 600 neliömetrin kokoisessa pyöreässä salongissa. Seinillä on arvotaidetta ja myös itse madamen muotokuva. Hotellissa on yli 6000 taideteosta ja se on Ranskan kansallinen suojelukohde. Yllättäen lattialla on vanhoja polkuautoja, mikä lieneekään niitten tarina.

La Negrescossa on Nizzan hienoin ravintola, kahden tähden Le Chantecler sekä La Rondo Brasserie, jonka keskellä on oikea karuselli. Koska ravintoloihin en päässyt kurkistamaan, päätin käydä mocktaililla eli alkoholittomalla cocktaililla hotellin baarissa. Jouduin odottelemaan aulassa muutaman minuutin baarin avautumista, ei yhtään hullumpi paikka odotella. Keskellä aulaa oli pyöreä penkki ja sen keskellä valtava kukka-asetelma. Seinillä tietenkin mittaamattoman  arvokasta taidetta ja henkilökunta oli tyylikkäästi pukeutunutta ja käyttäytyi hillityn arvokkaasti. Kun baarin ovet avautuivat, täyttyi se hetkessä. Myös pöytävarauksia oli tehty etukäteen. Tilasin mocktailin - ei ollut erikoisen hyvä - ja nojauduin upottavalle antiikkisohvalle kuuntelemaan kolmihenkisen bändin soittamia melankolisia rokin klassikoita. 

Nizzassa on karnevaalikausi lopuillaan. Karnevaalien takia keskustassa on suljettu  katuja ja aidattu alueita, joille on sisäänpääsymaksu. Kaduilla on myyntikojuja ja niissä myydään naamioita, ilmapalloja yms. Aikuisilla on kukkakimppuja käsivarsillaan, kimpussa pääroolissa on mimosan keltaiset oksat. Illalla 23.30 alkaa äänekäs pauke ja räiske, hetken kestää ennenkun ymmärrän että kyseessä on ilotulitus. Nousen sohvalta parvekkeelle. Voi koiraparat. Räiske kestää parikymmentä minuuttia ja väriä ja säihkettä riittää. Monet raketit räjähtävät mustalle taivaalle Ransakan lipun väreissä: sinistä, valkoista ja punaista.

Villefrance

Villefrance-sur-Mer, Ranska

Sentier du Littoral

Tänään lähdin reippailemaan Nizzasta Villefrance-sur-Meriin. Villefrance on pieni kesäkaupunki Nizzan kupeessa, itäpuolella, kukkulan takana. Mont Boron puiston kohdalta, Monacon prinsessa Gracen Bulevardilta, lähtee Sentier du Littoral eli rantapolku kohti Villefrancea. Portaat vievät jyrkästi alas kohti rantaa ja sieltä patikointi jatkuu pitkin suojeltua luonnonpuistoa. Reitillä riittää rappusia, puisia ja kivisiä. Välillä noustaan ylös kalliolle ja välillä taas laskeudutaan alas kohti turkoosin väristä Välimerta. Maasto on haastavaa, tasaista kohtaa ei juuri ole mihin jalkansa laittaisi. Välillä polku vie kiinni oleville porteille, ja näyttää että matka tyssää siihen. Polku kuitenkin jatkuu, välillä huomaamattomana kalliolla tai puiden varjossa. On niin kaunista, että on ihan pakko pysähdellä ihailemaan maisemaa useampaan otteeseen ja välillä istahtaa alas kalliolle nauttimaan luonnon kauneudesta.

Polku päättyy Villefrancen satama-alueelle. Siitä on lyhyt matka vanhaan kaupunkiin. Kapeat kujat ovat tyhjiä, ravintolat ja kaupat kiinni. Aukeavat vasta huhtikuussa. Vanhakaupunki on kuin sieluton kulissi, talot ovat tyhjillään ja odottavat turisteja saapuviksi. Enää ei paikallisia asu kovinkaan monta vanhassa kaupungissa, ovat muuttaneet muualle. Tästäkin vanhasta kaupungista on tullut turistien leikkikenttä. Ihan hullu maailma.

Palaan Nizzaan bussilla numero 15. Lippu maksaa 1,50 euroa ja on voimassa 74 minuuttia. Vaihdan bussia Garibaldin aukiolla. Syön jäätelön aukion laidalla istuen ja ihmisvilinää ihmetellen. Sitten hyppään kolmekasiin ja palaan kotiin.