Nizza

Nizza, Ranska

La Negresco

Hotelli La Negresco on Nizzan maamerkki. Rantabulevardilla, Promenade de Anglais'lla eli Enkelten kadulla sijaitseva 110-vuotias hotelli on varsin majesteetillinen näky. Hotellin kupolissa liehuva Ranskan lippu näkyy kaupungin laitamille saakka. Hotelli on yksityisomistuksessa ja ehkä juuri siksi se on säilyttänyt arvokkuutensa ja loistonsa. Pitkäaikainen omistaja Madame Jeanne Auguer kuoli vuonna -19, 95 vuoden iässä. Hänen mukaansa on nimetty hotellin - yllättävän vaatimaton - myymälä, boutique Jeanne. Ennen satavuotisjuhlia hotelli remontoitiin muhkealla kymmenen miljoonan euron budjetilla! 

La Salon Royalin hennosti valoa siivilöivä kupoli on koristeltu lasimaalauksin. Ylhäältä laskeutuu valtava kimalteleva kattokruunu, jossa on 18 600 kristallia! Eipä juuri pienempi voisikaan olla 600 neliömetrin kokoisessa pyöreässä salongissa. Seinillä on arvotaidetta ja myös itse madamen muotokuva. Hotellissa on yli 6000 taideteosta ja se on Ranskan kansallinen suojelukohde. Yllättäen lattialla on vanhoja polkuautoja, mikä lieneekään niitten tarina.

La Negrescossa on Nizzan hienoin ravintola, kahden tähden Le Chantecler sekä La Rondo Brasserie, jonka keskellä on oikea karuselli. Koska ravintoloihin en päässyt kurkistamaan, päätin käydä mocktaililla eli alkoholittomalla cocktaililla hotellin baarissa. Jouduin odottelemaan aulassa muutaman minuutin baarin avautumista, ei yhtään hullumpi paikka odotella. Keskellä aulaa oli pyöreä penkki ja sen keskellä valtava kukka-asetelma. Seinillä tietenkin mittaamattoman  arvokasta taidetta ja henkilökunta oli tyylikkäästi pukeutunutta ja käyttäytyi hillityn arvokkaasti. Kun baarin ovet avautuivat, täyttyi se hetkessä. Myös pöytävarauksia oli tehty etukäteen. Tilasin mocktailin - ei ollut erikoisen hyvä - ja nojauduin upottavalle antiikkisohvalle kuuntelemaan kolmihenkisen bändin soittamia melankolisia rokin klassikoita. 

Nizzassa on karnevaalikausi lopuillaan. Karnevaalien takia keskustassa on suljettu  katuja ja aidattu alueita, joille on sisäänpääsymaksu. Kaduilla on myyntikojuja ja niissä myydään naamioita, ilmapalloja yms. Aikuisilla on kukkakimppuja käsivarsillaan, kimpussa pääroolissa on mimosan keltaiset oksat. Illalla 23.30 alkaa äänekäs pauke ja räiske, hetken kestää ennenkun ymmärrän että kyseessä on ilotulitus. Nousen sohvalta parvekkeelle. Voi koiraparat. Räiske kestää parikymmentä minuuttia ja väriä ja säihkettä riittää. Monet raketit räjähtävät mustalle taivaalle Ransakan lipun väreissä: sinistä, valkoista ja punaista.

Villefrance

Villefrance-sur-Mer, Ranska

Sentier du Littoral

Tänään lähdin reippailemaan Nizzasta Villefrance-sur-Meriin. Villefrance on pieni kesäkaupunki Nizzan kupeessa, itäpuolella, kukkulan takana. Mont Boron puiston kohdalta, Monacon prinsessa Gracen Bulevardilta, lähtee Sentier du Littoral eli rantapolku kohti Villefrancea. Portaat vievät jyrkästi alas kohti rantaa ja sieltä patikointi jatkuu pitkin suojeltua luonnonpuistoa. Reitillä riittää rappusia, puisia ja kivisiä. Välillä noustaan ylös kalliolle ja välillä taas laskeudutaan alas kohti turkoosin väristä Välimerta. Maasto on haastavaa, tasaista kohtaa ei juuri ole mihin jalkansa laittaisi. Välillä polku vie kiinni oleville porteille, ja näyttää että matka tyssää siihen. Polku kuitenkin jatkuu, välillä huomaamattomana kalliolla tai puiden varjossa. On niin kaunista, että on ihan pakko pysähdellä ihailemaan maisemaa useampaan otteeseen ja välillä istahtaa alas kalliolle nauttimaan luonnon kauneudesta.

Polku päättyy Villefrancen satama-alueelle. Siitä on lyhyt matka vanhaan kaupunkiin. Kapeat kujat ovat tyhjiä, ravintolat ja kaupat kiinni. Aukeavat vasta huhtikuussa. Vanhakaupunki on kuin sieluton kulissi, talot ovat tyhjillään ja odottavat turisteja saapuviksi. Enää ei paikallisia asu kovinkaan monta vanhassa kaupungissa, ovat muuttaneet muualle. Tästäkin vanhasta kaupungista on tullut turistien leikkikenttä. Ihan hullu maailma.

Palaan Nizzaan bussilla numero 15. Lippu maksaa 1,50 euroa ja on voimassa 74 minuuttia. Vaihdan bussia Garibaldin aukiolla. Syön jäätelön aukion laidalla istuen ja ihmisvilinää ihmetellen. Sitten hyppään kolmekasiin ja palaan kotiin.

Cannes

Cannes, Ranska

Täytyy aloittaa lopusta. Cannesin reissu päättyi suomalaisten tapaamiseen paikallisessa baarissa. Ja kukapa muukaan istui viereeni kuin suomalainen äänekäs itseään kehuva kännikala. Kiva. Ja toisella puolella istui kaksi pariskuntaa, jotka heti jättivät yksinistuvan naisen seurueen ulkopuolelle. Mutta onneksi ranskalainen valkoviini oli hyvää.

Vietän paljon aikaa yksikseni sekä kotona että reissussa. Ja viihdyn hyvin. Tänään päätin kuitenkin lähteä mukaan Rivieralla asuvan Timo Hakalan opastamalle kävelykierrokselle Cannesiin 19 muun suomalaisen kanssa. No, en suoranaisesti kadu lähtöä, mutta ensi kerralla harkitsen tarkkaan. Kierros oli mielenkiintoinen, täynnä asiaa ja tarinoita. Kolmen tunnin jälkeen alkoi tulla ähky, tieto ei enää uponnut tajuntaani. Myös jalat valittivat viimeisiä rappuja noustessamme, kierros päättyi vanhaan kaupunkiin ylös kukkuloille. 

Mitä sitten jäi mieleen Cannesista? Hienot hotellit ja luksusputiikit, valkohiekkainen ranta, casino ja elokuvafestivaalit. Silmissäni näin Aki Kaurismäen tanssahtelevan punaisella matolla karkuun ministeri Suvi Lindeniä. Rantabulevardi oli remontissa, putkia laitettiin uusiksi kadun alla, joten kaupunki ei ollut paraatiasussaan. Mutta onneksi suoja-aidoissa komeilivat Cannesissa vierailleet filmitähdet kuten Sophia Loren, Brigitte Bardot, Grace Kelly, Bondit Sean Connery ja Roger Moore jne. Myös tähtien kädenjälkiä ja nimmareita pääsin ihailemaan kongressikeskuksen edustavilla olevista laatoista.

Ennen junalle menoa ja Nizzaan paluuta istahdin ostoskadulle  juomaan kahvit ja maistelemaan Cannesin nimikkoleivosta, La Tarte Tropezienneä, joka muistutti meidän laskiaispullaa. Halkaistun pullan välissä oli kermavaahtoa, päällä tomusokeria ja maussa häivähdys sitruunaa. Puolalainen leipuri Micka toi isoäitinsä reseptin Rivieralle 1950-luvulla. Brigitte Pardot oli Saint-Tropezissa tekemässä elokuvaa Ja Jumala loi naisen ja hän kävi kuvaustauoilla Mickan kahvilassa. Hän ihastui kyseiseen leivonnaiseen ja ehdotti nimeksi La Tarte Saint-Tropez. Micka kuitenkin muutti nimen muotoon La Tarte Tropezienne.  

Timon yrityksellä on hauska nimi: Nice tours. Sen voi ymmärtää kahdella tavalla, Nizzan matkat tai Mukavat matkat. Kierroksista saa lisätietoa www.nicetours-timohakola.com. Suosittelen.

 

Nizza

Nizza, Ranska

Saavuin keskiyön paikkeilla majapaikkaani Nizzan keskustan kupeessa. Äkkiä lämmöt päälle ja odottelemaan että makuuhuone lämpenisi sen verran että voisi mennä nukkumaan hyvillä mielin. Yön pimeydessä kaupungin valot näyttivät houkuttelevilta täältä kukkulan laelta, mutta kaupunki saa odottaa aamuun.  Hyvin nukutun yön jälkeen aurinko paistoi ikkunaluukkujen välistä ja luukut avattuani lämpöä tulvahti huoneistoon. Auringon valossa näkymä parvekkeelta näytti vielä paremmata kuin yöllä. Parvekelaatikossa rahapuut kukkivat ja pihassa sitruunat ja appelsiinit kasvoivat jo hyvää vauhtia. 

Ensihuomio keskustaan kävellessäni oli katuun litistyneet koiran kakat. Yäk! Niitä sai väistellä samalla kun hymyilin koiranulkoiluttajille. Miten jaksankin aina yllättyä katsekontakteista ventovieraiden kanssa kadulla kohdatessamme! Suomalaisena, vaikka en edes niin ujona, käännän vaistomaisesti katseeni katuun kun joku minulle hymyilee. Täytyy taas opetella katsomaan ihmisiä silmiin ja hymyilemään.

Silmiinpistävää on myös ihmisten tupakointi. Missä vaan ja milloin vaan. Muita ihmisiä ei juurikaan huomioida. Täälläkin on tupakointikielto sisätiloissa mutta mitä väliä, ei täällä ole niin tarkkaa lakien noudattaminen kuin Suomessa. Eli aamiaisella passiivista tupakointia ja perusranskalainen kattaus: cappuccino, tuorepuristettua appelsiinimehua ja croissant.

Täällä on karnevaalikausi menossa ja illalla on kulkue ja valoshow. Alkaa vasta 20.30 (Suomen aikaa 21.30), joten saas nähdä onko minusta lähtijäksi tänäiltana vai viekö uni voiton.

Bryssel

"En haluaisi luopua siitä tunteesta, kuinka tutuksi kaupunki tuli." Näin totesi ystäväni Brysselistä ja kiteytti hyvin myös omat tuntemukseni. Kaupungin kartta on päässäni monelta osin ja kuvittelen tuntevani edelleen kadut ja reitit kuin omat taskuni. Kun kaupunkikuva on muuttunut, tuntuu kuin minut olisi petetty; minun kaupunkiani ei enää ole. Mutta olenhan itsekin muuttunut kuudessa vuodessa, siitä kun viimeksi Brysselistä lähdin. Edellisenä iltana ennen lähtöä, vuonna 2016,  kävin Jordanin aukiolla. Siellä taiteilija Guillaume Bottazzi aloitteli maalaamaan suurta muraalia kerrostalon kylkeen. Tietenkin minun piti nyt käydä katsomassa miltä valmis muraali näyttää, kuva yllä.

Kun vierailin Merimieskirkolla, tuntui kuin kotiin olisin mennyt, vaikka ulko-ovi olikin uusittu. Oudosti kaikki tilat näyttivät pienemmältä kuin muistin - miksiköhän? Vanhassa kämpässäni oli tehty keittiö- ja kylppäriremppa, silti tunsin olevani taas kuin kotonani. Tämä sama tunne tulee harvassa paikassa, Brysselin lisäksi Kreetalla minulle tulee tuo tunne: kuin kotiin tulisi. Toivottavasti pääsen ensi kesänä käymään töitten tiimoilta Kreetalla ja nimenomaan Haniassa.

Bryssel on taas näyttänyt todelliset kasvonsa, vettä on tainnut sataa joka päivä viimeisenä kymmenenä päivänä. "Se sopii Brysseliin" totesi samainen ystäväni, enkä voinut olla enempää samaa mieltä.

Bryssel, Belgia

En enää muistanut miten vanha, ahdas ja hidas Brysselin metro on. Tänään piti antaa periksi ja hypätä kyytiin. Paljon olen kävellyt ja paljon olen taas nähnyt. Kaupungin parasta antia arkkitehtuurin lisäksi on katutaide, siitä ei vaan saa tarpeeksi. Bonom eli Vincent Glowinski tuntuu olevat nyt huudossa. Hän on ollut hyvin tuottoisa viime vuosina ja hänen rujo tyylinsä on helppo tunnistaa. Hän aloitti tyypillisesti maalaamalla laittomia graffiteja ja muraaleja yöaikaan, jäi kiinni ja sai tuomioksi yhdyskuntapalvelua. Nykyään hän on enimmäkseen 'kunniallinen' taiteilija ja tekee valtavia muraaleja kaupunkiin ihan laillisesti. Yllä kuvia hänen töistään.

Eilen satoi vettä ja lämmintä oli vain kolme astetta. Tyydyin kiertelemään Saint Gillesissä, kodin lähellä, ja bongailemaan täällä katutaidetta. Törmäsin useampaan kettuun sähkökaapeissa - ainakin seitsemään. Kaikissa sähkökaapeissa oli eri kuva mutta sama teksti: je ne suis pas un nuisible eli minä en ole haitallinen. 

Useassa kohtaa, eri puolilla kaupunkia on pieniä mosaiikkeja. Ilmiön aloitti taiteilija Ingrid Schreyers, joka teki ensimmäisen mosaiikin kotitalonsa edustalle. Ihmiset ottivat idean omakseen ja halusivat myös oman kotinsa edustalle persoonallisen mosaiikin. Brysselin kaupunki lähti hankkeeseen mukaan ja kuka tahansa voi tilata tai tehdä itse mosaiikin ja kiinnittää sen kadulle, kotinsa edustalle.

Nämäkin ovat eräänlaista katutaidetta, holokaustin muistomerkkejä. Jalkakäytävällä, talojen edustalla on pronssilaattoja, joihin on kaiverrettu taloissa asuneiden juutalaisten nimet, syntymäaika, pidätysaika ja kuolinpäivä. Lisäksi laattaan on kirjoitettu heidän viimeinen olinpaikkansa ennen Auschwitzia.  Viimeinen sana "assassine" tarkoittaa salamurhattua. Marollesin alueella näitä laattoja näkyi erityisen paljon. Taiteilija Gunter Deming teki ensimmäiset laatat vuonna 1996 Berliniin, nyt niitä on noin 60 000 ympäri Eurooppaa.

Myös liikennevalot ja -merkit käyvät taiteesta. Vaikka ne ovatkin hyvin universaaleja, eläköön pienet erot!

 Bryssel, Belgia

Sunnuntaiaamu. Aamutoimien ja koirien ulkoiluttamisen jälkeen lähdin kävelemään kohti keskustaa, matkaa sinne on noin kolmisen kilometriä. Pienet kala-, liha- ja vihanneskaupat olivat auki ja jonot olivat kadulle saakka - yllättävää. Parvis Saint Gilles-kävelykadulla oli sunnuntaitori ja sielläkin pitkät jonot, erityisesti kanakojulle. Myös leipää, juustoja, oliiveja ja vihanneksia oli kaupan. Avokadot maksoivat 1,39 euroa/kilo. Tunnelma oli leppoisa, aurinko paistoi ja lämmintä oli 12 astetta. Täällä on normaalia luoda katsekontakti vastaantulijoihin. Vaikka hymyilet, sinua ei pidetä hulluna. Aamiaista en tänään kotona nauttinut, siispä piipahdin cappucinolle ja jogurtille Maison de Peuple-kahvilaan torin laidalle, hyvää oli.

Kävelin Saint Geryn kaupunginosaan ja antiikkitorille. Tällä alueella on paljon kirppareita ja antiikkikauppoja. Täällä näkyy Belgian siirtomaahistoria, tarjolla on runsain mitoin afrikkalaista taidetta. Brysselin ravintolatarjonnassa on avoinna koko maailma, pelkästään omassa korttelissani voisin tehdä maailmanympärysmatkan! Sadan metrin säteellä on ainakin italialainen, espanjalainen, portugalilainen, thaimaalainen, intialainen, japanilainen, argentiinalainen ja afrikkalainen ravintola. Vain belgialainen ruokaravintola taitaa puuttua, mutta sen korvaavat belgialaiset baarit.

Keskustaan tultuani, Grand Palacen tuntumassa, oli joulutori viimeistä päivää avoinna. Tungosta ei ollut, taitaa joulu olla jo takanapäin monen mielestä. Luistelukenttä joulutorin vieressä taasen toi mukavan talvisen tunnelman niin syksyisen oloiseen kaupunkiin. Yllätyin, kun keskusta-alue oli mielessäni selkeänä, mutta kuuden vuoden jälkeen en osannutkaan liikkua siellä. Paljon oli tuttua mutta paljon oli myös uutta. Ehkä isoin muutos oli Anspach-kadulla; isosta ja vilkkaasta tiestä oli tullut osittain kävelukatu. Aivan loistavaa kaupunkisuunnittelua, vain bussi kulkivat katua pitkin ja ohikulkuliikenne on ohjattu kauemmaksi keskustasta.

Vertailin vohveleitten hintoja keskustassa. Halvin, pelkkä vohveli ilman täytettä, maksoi 3,50 euroa. Kallein täytetty vohveli maksoi 8,90! No, kerran on vohveli täällä syötävä, sehän kuuluu kulttuuriin. Tosin paikalliset syövät vohvelinsa vain kanelin kera, täytetyt kermavaahtounelmat ovat turistiversioita. Omastani maksoin 4,50 euroa ja täytteenä siinä oli kermavaahtoa ja karamellikastiketta. En edes uskalla arvailla annoksen kalorimäärää mutta oli jokaisen kalorin ja euron arvoinen.