Siem Reap, Kambodža

Saan varmaan matkailusta ja uudessa kaupungissa ensi kertaa kävelystä samanlaiset kiksit kun alkoholisti saa ekasta ryypystä. Tunne on vaan niin mahtava; askel on kevyt, olo on vapaa ja tuntuu että pystyn hengittämään kunnolla. Mutta ennen kun lähdemme kulkemaan Siem Reapin katuja, täytyy palata alkuun. Viisumin hakeminen. Ja sehän ei välttämättä ole Thaimaassa ihan yksinkertaista. Mutta tunnollisesti ohjeita seuraten, kopiopino laukussa ja lomakkeet täytettynä suuntasin Phuket townin maahanmuuttovirastoon. Tarvitsin uuden viisumin ettei työlupani katkea kun poistun maasta. Virasto oli neljään auki ja olin paikalla hyvissä ajoin, viittä vaille kolme. Menin ensimmäiselle tiskille ja samalla virkailija vastasi puhelimeen. Odottelin pöydän ääressä ja huomasin naisen pyörittelevät lappua kädessään: closed eli suljettu. Hän lätkäisi tasan kolmelta lapun eteeni ja jatkoi puheluansa. Loistavaa. Seuraavalle tiskille siis. Esitin asiani ja nyt miesvirkailija sanoi kyynisesti ettei sinulla kuitenkaan ole tarvittavia liitteitä. Onnellisena sanoin että kyllä on ja ojensin paperipinon hänelle. Hän ei edes vilkaissut papereitani vaan antoi minulle nipun uusia lomakkeita ja tiedot uusista liitteistä. Sitten hän laittoi luukun kiinni ja toivotti minut tervetulleeksi sitten kun kaikki paperit ovat kunnossa. 

En voinut kuin ihmetellä mitä juuri oli tapahtunut. Eihän sen näin pitänyt mennä. Kollegani vieraili Phan Ngan maahanmuuttovirastossa ja sai leiman passiinsa viidessä minuutissa vaikkei hänellä ollut edes allekirjoitusta hakemuksessaan. Epäreilua. Seuraavana päivänä ollessani töissä lentokentällä, kysyin neljältä eri virkailijalta kuinka minun tulee toimia ja sain neljä eri vastausta. Epätoivoista. Eihän tästä viisumin hakemisesta mitään tule. Lopulta päädyin ottamaan pienoisen riskin ja hakea viisumia vasta lentokentällä, reissuun lähtiessäni. Ja sehän onnistui nopeasti, mitään liitteitä ei kysytty, ainoastaan valokuvan halusivat. Ja hintakin on sama 1000 bahtia kuin virastossa. Huojentuneena nousin koneeseen.

Kambodžaan sain viisumin lentokentältä, 35 dollaria. Hassua, että täällä on valuuttana sekä Amerikan dollari että Kambodžan riel ja niitä käytetään rinnakkain. Hassua on myös oikean puoleinen liikenne, Thaimaassa kun ajetaan vasemmalla. Lentokentältä kaupunkiin johti mahtipontisen oloinen valtaväylä, jonka varrella oli poliiseja seisomassa muutaman sadan metrin välein. Täällä näkee myös pyöräilijöitä, joita ei Phuketissa näe ollenkaan. Skoottereita  tietenkin ja moporiksoja. Savusumu täyttää ilman ja se tekee auringonnoususta jotenkin pehmeän. Ilma on kuitenkin raskasta hengittää, saastetta täynnä. Autot ovat pieniä ja vanhoja, tunnelma on kuin vanhassa sosialistisessa valtiossa. Ruoka täällä on todella halpaa, keskihinta tuntuu olevan 2 dollaria. Mutta mikäli pizzaa mielit, siitä joudut pulittamaan kymmenisen dollaria.

Tässä kuvasatoa ensivaikutelmista.

Phuket, Thaimaa

Pyöräilyä ja gibboneita

Aloitimme seitsemäntoista kilometrin pyöräretken Phuketin koillisrannikolta. Vesi oli vetäytynyt kymmenisen metrin päähän rannasta ja paikalliset keräisivät laskuvedestä katkarapuja ja muita mereneläviä. Etenimme kumipuuviljelmän ja sitruunatarhan välistä kohti kookosviljelmiä. Lehmiä makoili laitumilla ja koirat haukkuivat satunnaisia kulkijoita. Poljimme maastossa kapeaa ja mutkaista polkua pitkin. Välillä kasvusto oli tiheää kuin viidakossa ja puitten lehdet hipovat kasvoja. Onneksi oli kypärä päässä, sillä mutkan takana olevassa puussa, alaoksilla, roikkui painava, rosoinen ja kovakuorinen durianhedelmä. Näimme myös jakkihedelmä- ja mangopuita sekä ananasviljelmiä. Mangopuu puutarhassa tuottaa hyvää onnea thaimaalaisen uskomuksen mukaan, ilmankos niitä tuntuu olevan kaikkialla.

Matkan kohokohta oli vierailu gibboneitten kuntoituskeskukseen. The Gibbon Rehabilitation Project pelastaa gibboneita eli pieniä ihmisapinoita takaisin luontoon. Thaimaassa on laitonta pitää gibboneita lemmikkeinä, mutta valitettavasti niitä näkee vielä jonkin verran turisteja viihdyttämässä. Gibbonit ovat erittäin reviiritietoisiksi ja perhekeskeisiä. Parinvalinnassaan ne ovat erittäin kranttuja, mutta kun ne löytävät kumppanin, viettävät ne tämän kanssa loppuelämänsä. Gibbonit voivat elää yli 30 vuotiaiksi. Gibboneitten suurin uhka on ihminen: sademetsien kaataminen tuhoaa niitten kodin, gibboneita salametsästetään lääketieteellisiin tarkoituksiin sekä pyydystetään lemmikeiksi. 

Kun gibbon tuodaan kuntoutuskeskukseen, joutuu se puolen vuoden karenssiin. Tämän jälkeen alkaa aktiivinen kuntouttaminen, joka voi kestää useita vuosia. Gibbonit totutetaan niiden luontaiseen ruokavalioon sekä etsimään ruokansa itse. Monet ovat vankeudessa kadottaneet kyvyn liikkua luontaisesti ja kuntoutuskeskuksessa ne pääsevät turvallisessa ympäristössä opettelemaan uusia taitoja. Niitä vieroitetaan myös ihmisistä, eikä vierailijoita siksi päästetä katse-etäisyydelle gibboneista. Aina luontoon palauttaminen ei onnistu ja muutama gibbon on saanut keskuksesta pysyvän kodin.

Kuvassa näkyvä Gibby oli pyydystetty ja salakuljetettu ulkomailta Bangkokiin, jossa se päätyi lemmikiksi. Omistaja kuitenkin luopui Gibbysta tämän aikuistuttua ja tultua äänekkäämmäksi. Usein gibboneista tulee aikuisiässä myös aggressiivisia. Gibby on lajinsa, kultaposkigibbon, ainoa edustaja eikä se ole sopeutunut Phuketissa asuvien valkokäsigibboneitten joukkoon. Gibbonit ovat hämmästyttävän paljon ihmisten kaltaisia. Ne voivat sairastua masennukseen, syömishäiriöihin ja saattavatpa ne jopa viillellä itseään voidessaan huonosti. Allaolevassa kuvassa Gibby imee peukaloaan kuin ihmislapsi, lohtua hakien.

The Gibbon Rehabilitation Project on yksityinen järjestö, joka toimii lahjoitusvaroin. Voit adoptoida tietyn gibbonin tietyksi ajaksi tietyllä summalla ja näin auttaa keskuksen toimintaa gibbonien ja niitten elinympäristön pelastamisessa. 

Kävimme vielä kävelemässä Bang Paen vesiputouksilla jonka jälkeen lähdimme polkemaan kohti päämääräämme, Ao Pon satamaa. Satamassa nautimme tuoreita hedelmiä ja lepäsimme tuulen vireessä ennen kotiinkuljetusta.

Phuket city, Thaimaa

Walking street market

Phuketissa ja kaikkialla Aasiassa riittää markkinoita aikaisesta aamusta myöhään iltaan. Yleensä kaikkialla on sama tarjonta: ruokaa ja krääsää. Phuket townin markkinat ovat sunnuntai-iltana alkaen siinä neljän jälkeen iltapäivällä. Siellä on myös tarjolla ruokaa ja rihkamaa, mutta myös viihdettä ja toimintaa. Thalang road muuttuu kävelykaduksi ja mikäpä olisikaan sopivampi paikka sunnuntai-illan viettoon kuin katu, jota reunustavat värikkäät sino-portugalilaiset rakennukset. Välillä tuntuu kuin kävelisi lavasteissa tai olisi pudotettu elokuvaan, näkymä on todella kuvauksellinen. 

Ruoka- ja myyntikojujen lisäksi kävelykadulla oli soittajia ja esiintyjiä. Erityisesti vaikutuksen teki lasten rumpuryhmä, joka soitti antaumuksella energiaa uhkuen niin, että rummutus kumisi kaukaisuuteen saakka. Kiinalainen karaoke herätti minussa lähinnä hilpeyttä, mutta kunnia kaikille jotka rohkenivat esiintyä. Kadun toisessa päässä lapset pääsivät kokeilemaan silkkimaalausta ja uskomattoman upeita töitä he saivat aikaiseksi. 

Kadun varrella olevat kaupat ja kahvilat levittäytyivät myös jalkakäytäville ja heräsivät aivan uudella tavalla eloon. Phuket town on varsin hiljainen pikkukaupunki ja tuntui että sunnuntaina kaikki olivat tulleet kadulle, niin paikalliset kun turistitkin. Tunnelma oli leppoisa illan hämärtyessä ja kun kahvilat sulkeutuivat, alkoivat baarit täyttyä ja elävä musiikki siirtyi sisätiloihin.

Krabi, Thaimaa

Wat Tham Suea eli Tiikerinluolatemppeli

1237 askelmaa. Olin hieman huolissani huonosta kunnostani ja varasin tuplasti aika ylös kiipeämiseen kuin mitä ihmisillä on siihen keskimäärin mennyt. Useimmilla siihen on kulunut tunti ja yllätin itseni kapuamalla ylös 309 metrin korkeuteen 45 minuutissa. Ja vielä suht helposti. Kaikkiaan rappusilla on pituutta 600 metriä. Hankalampaa oli alas laskeutuminen; puolessa välissä jalkani alkoivat täristä aina pysähtyessäni. Huh huh! Vaikka yksin kuljinkin, rohkaisimme ja kannustimme  muitten kulkijoitten kanssa toisiamme. “Take your time, you can do it!” “It is worth every step.” “You are almost there!” Ja pieniä lapsia nauratti, kun alaslaskeutuminen oli aikuisille haastavaa ja heille suorastaan lastenleikkiä. Alue on vehreää sademetsää ja onneksi rappuset ovat suurimmalta osalta varjossa.

Ylhäällä minut toivotti tervetulleeksi - Buddhan lisäksi - temppelikoira. Koira makoili varjossa tyytyväisenä, miten lienee päässyt sinne. Kuulemma munkit ruokkivat sitä päivittäin, joten hyvät oltavat on sillä buddhan varjossa. Lupauksista/pelotteluista huolimatta en nähnyt yhtään apinaa matkan varrella. Osaavat olla kuulemma varsin röyhkeitä ja kovakouraista. Ilmeisesti apinat olivat vielä aamulevolla, sillä puolenpäivän aikaan niitä näkyi jo temppelialueella alhaalla. 

Nimensä luola on saanut suuresta tiikeristä joka siellä aikanaan majaili. Kuulemma luolan seinässä on nähtävillä sen valtavan tassun jälkiä. Alueella on historiallisia ja arkeologisia merkkejä kuten ruukkuja, kivityökaluja ja luurankoja. Ympärillä on sademetsää ja vuoria, joissa on paljon pieniä luolia. Alhaalla on meditointikeskus jossa munkit harjoittavat buddhalaisuuden muotoa nimeltään vipassana. Se perustuu buddhalaisuuden vanhimpiin teksteihin. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka buddhapatsas ja temppelialue on saatu rakennettua yli 300 metrin korkeuteen.

Krabi Town, Thaimaa

Aamiaiseksi sain harvinaista herkkua: ruisleipää ja graavilohta. Kävin eilen työn puitteissa Patongin suomalaisessa ravintolassa ja talo tarjosi minulle jouluaterian - tai sitä mitä jouluaatosta oli jäänyt jäljelle. Lanttu- ja porkkanalaatikkoa, sienisalaattia, rosollia, graavilohta.... Perisuomalaisia jouluherkkuja. Ravintolan omistaja, Janne, kaivoi pöydän alta ruisleipäpaketin kuin suuremmankin aarteen ja antoi minulle pari palasta ehtaa suomalaista ruisleipää. En raaskinut syödä leipää ruuan kanssa vaan säästin sen aamukahville. Ah, kyllä elämä on ihanaa! 

Aamiaisen jälkeen matkasin satamaan ja otin lautan Krabille. Lauttamatka kesti 1,5 tuntia ja vietin sen laivan kannella tuulta haistellen. Alakerran istumaosastolla olisi ollut mahdollisuus katsella suurelta ruudulta aasialaista samuraielokuvaa thaimaan kielisellä tekstityksellä. Ei kiitos. Mieluummin nautin merinäkymästä ja auringonpaisteesta. Meressä näkyy surullisen paljon roskia ja myös jalkapallon kokoisia vaaleanpunertavia, kuulaita, hyytelömäisiä meduusoja. Suurimmat meduusat voivat olla läpimitaltaan jopa metrin mittaisia. Saavuimme Ao Nangin satamaan, josta olin varannut itselleni kuljetuksen hotellille. Yllättäen kuljettaja vei minut Ao Nangin Srisuksant Resortiin, vaikka olin tilannut kyydin Krabi Townin Srisuksant Squareen. No, ei kun takaisin satamaan, toiseen autoon ja suunta kohti oikeaa osoitetta. Ei se mitään, sain ilmaisen kiertoajelun Ao Nangin lomakylässä.

Krabi Townissa iltapäivä oli paahtavan kuuma ja painostava. Kävin lounaalla pienessä vaatimattomassa kuppilassa ja tutustuin kaupunkiin sen katuja ja kujia kierrellen. Ehdin juuri ja juuri sisälle tavaratalo Vogueen, ennen kuin taivas repesi. Istuin kahville katselemaan sadetta ja juttelemaan singaporelaisen perheen kanssa, joka piti myös sadetta tavaratalon kahvilassa. Sateen jälkeen lepohetki hotellilla, illalla katselemaan kaupunkia uudesta näkökulmasta.

Khao Lak, Thaimaa

Lähdimme tyttöjen kanssa road tripille Khao Lakiin moikkaamaan yhtä kollegaamme. Matka pohjoiseen kesti kolmisen tuntia, tietöistä ja ruuhkista johtuen - taisimmepa ajaa kerran harhaan suoralla tiellä.  Phuketin saarelta poistuessamme poliisiasuun puettu vahanukke tervehti meitä käsi lipassa Sarasin sillan kupeessa, poliisiaseman kohdalla. Pohjoiseen saapuessamme tuntui viileämmält ja kosteammalta. Luonti on täällä vehreämpää; vettä sataa joka päivä.

Lakissa on hyvin rauhallista ja hiljaista, ravintolatkin sulkivat ovensa illalla jo kymmenen aikoihin. Yöelämää täältä on turha hakea. Khao Lak lumoaa vierailijat, kuten meidät, luonnolla ja upeilla rannoilla. Vietimme päivän White sand beachilläeli Valkohiekkaisella rannalla. Kollegani mielestä rannalla oli paljon ihmisiä ja meitä muita moinen kommentti lähinnä huvitti; mielestämme ranta oli varsin tyhjä ja kun vähän käveltiin Coconut beachin eli Kookosrannan ohi Pakarang-niemen kärkeen, emme törmänneet kehenkään koko matkan aikana. Ihanaksi Khao Lakin rannat tekee valkoisen hiekan lisäksi se, että rannat on rauhoitettu kaikilta vesileluilta kuten vesiskoottereilta ja pikaveneiltä. Muutamia purjeveneitä lipui ohitsemme ja yhsi suppailija meloi laudalla seisten. 

Tässä hieman kuvia ja tunnelmia vapaapäivältämme.

Kata, Phuket, Thaimaa

Kotikulmilla

Asun Phuketissa  Katalla, Patak roadilla eli takatiellä. Tie on vilkas, liikennettä riittää ympäri vuorokauden. Aamulla ja illalla turistibussit kuljettavat reissaajia retkille ja takaisin hotelleillensa. Tie alkaa Karonin liikenneympyrästä ja jatkuu etelään ja aina saaren poikki länsirannikolle. Pituutta sillä on noin yhdeksän kilometriä. Asun talossa jossa alakerrassa on pesula ja pankki – molemmissa vierailen säännöllisesti. Naapureina minulla on australialainen Mike, joka viettää puolet vuodesta Phuketissa ja aina tässä samassa talossa. Toinen naapurini on thaimaalainen opiskelijapoika, jota harvemmin näen. Vuokraemäntämme Pam asuu naapuritalossa ja huolehtii tarpeistamme. Talomme loput neljä asuntoa ovat tyhjillään, pankin hallussa, turvallisuussyistä. Täällä on turvallista olla, meiltä vartioidaan 24/7. Onpa meillä oma vahtikoirakin, jo iäkäs ja hieman arka sekarotuinen hauva. Sen häntä alkaa heilumaan kun se näkee minut, välillä se käy pelokkaasti haistelemassa, mutta ei suostu paijattavaksi.

Talon edessä on pieni aukio. Aamuisin siihen tulevat aamiaismyyjät ja töihin matkaajat pysähtyvät ostamaan kookoslettuja tai nuudeleita mukaansa. Nuudeleiden kanssa on tarjolla kalapihvejä. Kun aamiaisaika on ohi, muuttuu aukio parkkipaikaksi. Neljän aikoihin nuori pariskunta, jonka vaimo on viimeisillään raskaana, avaa iltaravintolan. He laittavat grillin tulille, ja kanat ja kalat siihen paistumaan. Viiden aikoihin alkaa tarjoilu. Liha seuraksi on tarjolla perinteistä thaimaalaista papaijasalaattia, joka vaimo valmistaa jättikokoisessa morttelissa. Kun käyn ostamassa heiltä aterian, nauraa vaimo aina minulle ja sanoo ”only one chili, too spicy for you”. Ja totta; yhdelläkin chilillä salaatti on minulle tulinen. Turistit pysähtyvät heidän kojunsa eteen ja kuvaavat grillissä pyöriviä lihoja. Harva kuitenkaan jää syömään, suurin osa asiakkaista on paikallisia.

Toisin on naapurissa, tyttöbaarissa. Kaikki asiakkaat ovat länsimaalaisia miehiä. Usein iäkkäämpiä, hieman ylipainoisia, elämän kuluttamia.  Tytöt ovat tietenkin nuoria ja nättejä. Mukavia. Tervehdimme toisiamme ja usein vaihdamme muutaman sanan. He huomaavat aina, jos minulla on uudet hiukset tai jotain muuta uutta, aina he jaksavat ystävällisesti hymyillä ja kommentoida asiaa. Näen kuitenkin väsymyksen heidän kasvoillaan heidän viihdyttäessään asiakkaitaan – surullista. Haluaisin mennä istumaan iltaa heidän baariinsa, mutta tuntuu että tunkeudun väärälle alueelle. Heidän ja asiakkaitten välinen vuorovaikutus kiinnostaa. Täällä sinkkunaiselta menee helposti usko miehiin; ei noin toimita. Kuten muissakin palveluammateissa, kausi kestää viisi kuukautta ja sitten työntekijät palaavat – usein maaseudulle – perheittensä pariin. Naiset joutuvat jättämään lapsensa vanhempiensa hoiviin ja ikävöivät heitä kovasti. Mutta raha on täällä tiukassa ja jokainen ropo on tarpeen.

Kadun toisella puolella, talorykelmien takana, kohoaa vehreä kukkula. Korkeutta sillä on varmaankin parisataa metriä, onhan Phuketin korkein kohtakin vain reilut viisisataa metriä korkea. Sateen jälkeen kosteus tiivistyy ja pilvet laskeutuvat kukkulan huipun alapuolelle. Näkymä on kuin sademetsästä. Tosin Phuketin ainoa luonnonvarainen sademetsä sijaitsee Khao Phra Thaeo-kansallispuistossa, 30 kilometriä Katalta pohjoiseen. Kukkulan rinteellä kulkee vaelluspolku Big Buddhalle, Thaimaan suurimmalle istuvalle Buddha-patsaalle. Linnuntietä sinne on matkaa vain 1,6 kilometriä, kun taas autolla kilometrejä kertyy reilut kahdeksan. Ajotie on spiraalin muotoinen ja auton jarrut on syytä testata ennen alaslaskeutumista. Vaelluspolulla mennään välillä kohtisuoraan ylös, köysiä apuna käyttäen. Matkaan menee aikaa reilu tunti, kunnosta riippuen. Mutta päämäärän saavuttaminen palkitsee; huipulta on upeat näkymät Buddha-patsaan yli merelle, varsinkin jos saavut paikalle auringonlaskun aikaan.