Pennville, Dominica.

Tuntuu, että aina tapahtuu ihania asioita kun poistun veneeltä. Tosin sama tunne on usein kotonakin; ihmeitä tapahtuu, kunhan vaan lähden kotoa ulos. Veneellä on hieman ahdistavaa olla. Siellä ei ole päivisin mitään tekemistä, tylsistyy vaan. Kuitenkaan kapteenimme ei pidä siitä, että poistumme päivisin veneeltä. Outoa ja rasittavaa; eihän meitä siellä päivisin tarvita.

No, olen saanut uuden harrastuksen - liftaamisen. Täällä se on helppoa ja turvallista. On hauskaa reissata pieniä pätkiä paikallisten kyydissä ja kuulla heidän tarinoitaan. Esim. eilen taitoin matkaa banaanien seassa avolavan kyydissä. Pari lavalla ollutta työmiestä piti hyvää huolta minusta. Sain turvallisimman paikan ja ohjeet, kuinka matkustaa mukavasti. Hauskaa. Tänään Sveitsin konsulin vaimo otti minut kyytiinsä ja kutsui kotiinsa. Vietin hetken hänen kanssaan, kävelimme metsälammelle syöttämään kaloja ja kävimme samalla noutamassa juomavettä lähteestä. Jatkaessani matkaa sain ohjeita ja varoituksen sanan evästeeksi. Hän olisi pyytänyt yhden työtekijänsä matkaseurakseni, mutta kieltäydyin kunniasta.

Jatkoin siis matkaani yksin kylmille lähteille. Toiveenani oli virkistävä kylpy, mutta lähteet olivat todella pieniä, noin 30 cm halkaisijaltaan. Lisäksi ne haisivat mädälle kananmunalle. Eikun jatkamaan matkaa. Sain kyydin seuraavaan kylään, Pennvilleen, paikalliselta nuorelta mieheltä. Kyselin häneltä lounaspaikkaa, muttei niitä hänen mukaansa lähistöllä ollut. Pennville näytti varsin autiolta ja ehdin jo huolestua, kuinka pääsen sieltä pois. Olinhan viimeisen kahden tunnin aikana nähnyt kaksi autoa. Uinuvassa kylässä oli, kumma kyllä, koulu ja neljä baaria. Menin yhteen niistä kysymään lounasta ja sain vastaukseksi naurunremakan. Ruokaa ei kuulemma ole tarjolla, mutta ehkä omistajan serkku voisi kokata kaukaa tulleelle vieraalle. Ja kokkasihan hän. Hyvää perusruokaa oman puutarhan antimista. Ruuan odottaminen kesti 1,5 tuntia ja sinä aikana opettelin pelaamaan dominoa paikallisten baarikärpästen kanssa.

Koska aurinko alkaisi kohta laskea, päätin ottaa pikkubussin takaisin satamaan. Olin ainoa matkustaja ja meillä oli hauska keskustelu kuljettajan kanssa. Matkan päätteeksi hän ei suostunut ottamaan minulta maksua, vaikka kuinka yritin hänelle rahojani ojentaa. Sen sijaan hän haluaisi viedä minut illalliselle. Ikävä kyllä minun täytyi tuottaa hänelle pettymys huonoilla tekosyillä. Mutta ehkä me molemmat saimme mukavan muiston yhteisestä matkastamme.

Porthsmonth, Dominica.

"You are the worst crew ever." Olen huvittunut ja imarreltu kapteenimme Klaesin kommentista, että olemme huonoin miehistö ikinä hänen 30-vuotisella urallaan. Mieluummin reilusti surkein kuin tasapaksua keskitasoa. Tämän aamuiselle kriisipalaverille oli todella tarvetta, sen verran tyytymättömiä kaikki ovat olleet. Olemme kuulemma laiskoja, juoppoja bilettäjiä, jotka pitävät venettä vain halpana hostellina. No, miehistön näkemys päällystöstämme ei ole juurikaan kummoisempi: myös päällystö juopottelee rankanpuoleisesti, eivät osaa organisoida asioita ja kun päätöksiä viimeinkin tehdään, muuttuvat ne hetken päästä kokonaan, eikä muutoksista muisteta kaikille kertoa. Emme kuulemma tee tarpeeksi töitä veneitten huoltamiseksi. No, koskaan ei ole pyydetty ja kun kysyn voinko auttaa, vastaus on aina 'ei kiitos'. On vaikeaa olla oma-aloitteinen, kun ei tiedä veneilystä mitään. Eniten purjehtimisesta olenkin oppinut muilta kanssamatkaajilta, kapteeneiltamme en juuri mitään. Heillä ei ole aikaa eikä kykyä opastaa meitä vasta-alkajia. Teen veneellä sen minkä voin: autan aamiais- ja illallisvalmisteluissa ja tiskaan muitten kanssa. Olen myös yrittänyt ommella rikkimenneitä kankaita ja pitää venettä siistinä. Mutta ilmeisesti se ei riitä.

Aamuinen keskustelu ei ollut kovin rakentava, enkä usko siitä olevan juuri mitään hyötyä. Klaes oli sitä mieltä, että olkaa sitten niinkuin haluatte, häntä ei kiinnosta. Aamun jälkeen kolme henkilöä päätti jättää leikin kesken ja jäädä maihin Dominicassa. Matkaa jatkaa nyt sitten 12 henkilöä. Ehkä mukaan tulee uusia tyyppejä. Katsotaan nyt millaiseksi meno muokkaantuu ja kuinka kauan jaksan itse olla mukana. Vielä kuitenkin haluan jatkaa purjehtimista ja samalla Karibian maisemin ja uusiin saariin tutustumista.

Aamupalaverimme tunteiden purkauksineen tuotti siis kuitenkin tulosta. Illallisella porukka oli rentoutuneempaa ja puheliaampaa kuin normaalisti. Ilmeisesti moni sai purettua taakkaansa ja kevennettyä sydäntään. Hyvä niin.

Roseau, Dominica.

Dominica vaikuttaa paljon monimuotoisemmalta kuin Martinique - ja myös paljon köyhemmältä. Kun Martinique näytti tasaisen keskiluokkaiselta, Dominicassa tuloerot näkyvät katukuvassa niin taloissa, autoissa kun ihmisten pukeutumisessakin. Roseau, Dominican pääkaupunki on värikäs ja pieni; jopa satamassa ankkurissa oleva risteilijä näyttää kaupunkia suuremmalta. Liikenne on vasemman puoleista, kielinä englanti sekä kreoli ja valuuttana itä-Karibian dollari. Kaikkialla tosin käyvät myös eurot ja Amerikan dollarit.

Lounas pienessä paikallisessa kuppilassa maksoi 10€, mikä tuntui varsin paljolta. Olikohan siinä turistilisä mukana? Hiustenleikkuu sen sijaan maksoi kolmisen euroa, mikä taasen tuntui todella edulliselta. Kampaajatytöllä tosin meni sisu kaulaan kesken hiustenleikkuun. Hän aloitti reippaasti, ehkä vähän liiankin reippaasti. Hänen yllätyksekseen kone leikkasi melkein kaljun jäljen ohimooni ja siitäkös hän säikähti. Hän pyyteli vuolaasti anteeksi ja sanoi, ettei koske enää hiuksiini. Superystävällisesti yritin rohkaista häntä jatkamaan, sillä kampaamossa ei ollut muita, enkä voinut lähteä sen näköisenä ulos. Hän kuitenkin kieltäytyi ja alkoi soittelemaan paniikkipuheluita. Parinkymmenen minuutin päästä omistaja saapui naureskellen paikalle ja leikkasi hiukseni loppuun varmoin ottein. Häneltä jäi lounas kesken, mutta ei se häntä tuntunut haittaavan. Taisi ohut hiuslaatu yllättää nuoren kampaajatytön.

Saint-Pierre -> Roseau, Dominica.

Pienta säätöä ennen purjeitten nostoa.

Tsekkaus vesitankkeihin.

M/S Joshua.

Roseau iltavalaistuksessa.

Roseau aamulla.

Roseau, Dominica.

Viela viimeisiä kuvia Martiniquelta, nyt kun taas pääsin tietokoneen ääreen.

Saint-Pierren kaupunki ja satama. Taustalla näkyy pilvien lomasta tulivuori Pelee.

Saint-Pierren tori aamuvarhaisella.

Museo Franck A. Perret, näyttely tulivuorenpurkauksesta vuonna1902 kattaa yhden pienen huoneen.

Joseph antoi minulle kyydin Ceronista takaisin Saint-Pierreen. Rento meininki eikä jarruja turhaan käytetty.

Ceronin kansallispuisto.

Roseau, Dominica.

Kymmenen dollarin suihku. Aikamoinen hinta, mutta täysin sen arvoinen. Veneellä ei oikein pysty peseytymään ja merivesi ei puhdista. Aamuisin herään yleensä ennen muita ja peseydyn kannella pikaisesti, hiustenkin pesu onnistuu, mutta ei se suihkua korvaa. Alasti ei viitsi riisuuntua, yleensä aina on muutakin porukkaa omassa veneessä ja lähistölle on aina ankkuroitunut muitakin veneitä. Niinpä siis aina suihkuun kun se on mahdollista. Olen jo oppinut kantamaan repussani mukana puhtaita vaatteita, pesuaineita ja latureita. Veneellä voi kännykkää ladata kun moottori on käynnisssä, mutta se ei ole kovin usein. Joten aina kun pistorasia on lähellä, kannattaa puhelin ladata. Satamaravintolat ovat yleensä hyvin suopeita. Saamme käyttää nettiä ilmaiseksi, eikä ole paineita ostaa mitään. Usein suihkukin on ilmainen, mitä nyt täällä Roseaussa maksaa 10 dollaria.


Eilen pääsimme vihdoinkin lähtemään Martiniquelta Dominicaan. Tuulta oli sopivasti, parhaimmillaan vauhtimme oli 7 solmua eli noin 13 kilometriä tunnissa. Aallot olivat vielä pieniä, mutta minulle ne olivat suuria. Puolessa välissä, noin kolmen tunnin jälkeen, tulin hieman merisairaaksi. Täytyi antaa periksi ja ottaa matkapahoinvointilääke. Se helpottikin jo 20 minuutin jälkeen ja matka jatkui taas hymyillen.

Saint-Pierre, Martinique.


Ja vielä yksi yö Saint-Pierressä. Koska tulli aukesi tänään vasta 11.00, emme päässeet tänäänkään matkaan. Maahan tullessa matkaajien pitää rekisteröityä viranomaisten rekisteriin ja poislähtiessä tsekata itsensä sieltä ulos. Purjehdus Martiniquelta Dominicaan kestää vähintään kuusi tuntia, joten meidän pitää päästä heti aamusta matkaan, että ehdimme perille valoisan aikaaan. Aina kun yksi porukastamme paranee, toinen sairastuu. Nyt yhdellä on huono olo ja lihaskipuja. Sairaiden määrä on ilmeisesti vakio.


Saint-Pierressä on asukkaista vajaat 5 000 henkilöä. Parhaimpina päivinä asukkaita oli yli 30 000. Arvatenkin, täällä ei ole paljoa tekemistä. Martiniquella on kuulemma helppoa ja turvallista liftata, joten päätin lähteä naapurikylään peukalokyydillä. Kyydin sain pari minuutin odottamisen jälkeen. Le Prechere on pieni kalastajakylä ja se oli nopeasti nähty. Jatkoin matka seuraavaan paikkaan, joka oli kansallispuisto nimeltään Ceron. Puisto oli pieni, melkeinpä puutarha ja ennemminkin arboretum monine puineen ja pensaineen. Siellä oli myös monia meidän kotoisia huonekasvejamme - tosin suurempina ja värikkäämpinä versioina. Vaikka meri onkin upea, oli puiston läpi virtaava joki kaunis, ja kylmä vesi virkistävää. Ilma on todella kostea, enkä ole oikein varma sataako vai ei. Kosteaa tihkua on ilmassa koko ajan. Aamulla satoi kunnolla ja Saint-Pierren ylle piirtyi kaunis, eheä sateenkaari.