Sydney, Australia

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2024 

Tyydyin katselemaan Sydneyn uuden vuoden vastaanottoa telkkarista. Hetken mietin keskustaan lähtemistä, mutta kun näin aamu-uutiset, muutin mieleni. Oopperatalon ympäristöön odotetaan miljoonaa juhlijaa - miljoonaa! Tuhansia ihmisiä oli tullut paikalle jo edellisenä iltana telttojensa kanssa. Yöllä satoi vettä ja ilma oli viileä. Tunnelmaa se ei näyttänyt latistavan. Iltapäivällä alue oli täynnä, tuhansia ja tuhansia ihmisiä jouduttiin käännyttämään alueelta pois. Mutta ilmeisesti juhlinta sujui mallikkaasti, ilman suurempia häiriöitä. Ilotulitus kesti 12 minuuttia, 12 minuuttia liian pitkään. Onneksi monet kaupungit eivät enää moista harrasta, aikamoinen rasite luonnolle ja eläimille.

Tänään on viimeinen reissupäivä, huomenna alkaa kotimatka. Sydney tuntuu melkein kodilta, tänne oli kiva palata niin Melbournesta kuin Uudesta-Seelannistakin. Mitä kauemmin täällä olen ollut, sitä enemmän olen tykästynyt kaupunkiin. Alkuihmetyksen jälkeen olen ehkä vähän oppinut ymmärtämään Australiaa, sen asukkaita ja säätä. Luulin, että täällä on aina lämmintä. Ei ole. Kevyttoppatakki on ollut tällä reissulla tarpeen. Ja vaikka lämmintä ei olisi eikä aurinko paistaisi, pitää silti muistaa suojautua ultraviolettisäteilyltä. 

Kävin tänään jättämässä jäähyväiset kaupungille. Menin junalla Darling harbouriin. Sieltä kävelin kaunista Pyrmontin siltaa pitkin lahden toiselle puolelle, Kings Street Wharfille. Hetken mielijohteesta hyppäsin sieltä lauttaan ja tuli ehkä kymmenen minuutin matkan Circular Quay'lle. Kävellen olisin varmaan ollut nopeammin perillä! Mutta oli ihana tuntea merituuli kasvoilla ja nähdä vielä kaupunkia mereltä päin. Oopperatalon ympäristö näytti yleiseltä käymälältä, siellä oli pitkät rivit vessoja kulkuväylien molemmin puolin. Mutta siistiä oli. Kävelin oopperan ohi ja kuljin kasvitieteellisen puutarhan laitaa kohti Kansalliskirjastoa. Vettä alkoi tihuuttamaan, käännyin Martin Placen juna-asemalle suojaan. Hyppäsin junaan ja yhdellä vaihdolla pääsin Newtownin kaupunginosaan. Keskustassa taisi olla lähinnä turisteja liikkeellä, täällä Newtownissa paikallisia. Kahvilat ja ravintolat olivat täynnä ihmisiä ja elokuviinkin oli tungosta. Sade lakkasi. Viimeiset tuliaisostokset: TamTam-keksejä ja vegemitella maustettuja Arnott's Shapes-keksejä. Sitten kotiin pakkaamaan.

Sydney, Australia

Heräsin aamulla viiden aikoihin. Kroppa on  vielä Uuden-Seelannin ajassa, siellä kello on kaksi tuntia Australiaa edellä. Teen aamiaisen ja vetkuttelen, näin aikaisin ei minnekään voi lähteä. Yhdeksältä tajuan että tänään on lauantai; markkinapäivä! Hyppään bussiin Dulwich Hillistä. Tosin ensin käyn maksamassa velkani vihanneskauppiaalle. Ostin eilen saapuessani aamiaistarvikkeita pienestä ihanasta vihannesmyymälästä. Maksun koittaessa korttini ei toiminutkaan. Yritin perua ostokseni mutta se ei tullut kuuloonkaan. "Otat ostokset ja tulet huomenna maksamaan." Kun yritin vastustella, kauppias kehotti minua rentoutumaan, relax. Kuulen tätä usein, niin varmaan moni muukin suomalainen. Nyt on sitten velat maksettu ja tutustuttu paikallisiin.

Bussiin siis ja Carriageworksin maalaismarkkinoilla. Carriageworks on vanha tehdasrakennus joka toimii nykyään taiteilijoiden työskentely- ja tapahtumatilana. 1880-luvun lopulla valmistuneessa tehtaassa rakennettiin vetureita ja junavaunuja. Paikka oli edistyksellinen, sillä sinne palkattiin aboriginaaleja ja heillä oli ensimmäistä kertaa samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin työntekijöillä. Lauantaisin täällä on toripäivä - paitsi tänään. Moni muukin pörrää sisäänkäynnin edessä. Tori on joulutauolla ja palaa taas tammikuun lopulla. 

Päätän jatkaa matkaa keskustaan. Käyn katsomassa alennusmyyntejä ja ehkä tekemässä viimeisiä ostoksia. Ihmisiä on liikaa ja alennuksia liian vähän. Hyvin nopeasti poistun paikalta ja lähden bussilla kotia kohti. Aiemmin asuin Paddingtonissa, keskustasta itään. Nyt punkkaan Dulwich Hillissä, keskustasta lounaaseen. Aivan kuin eri kaupungissa olisin. Mielenkiintoista tutustua taas uuteen seutuun. 

Kotimatkalla pysähdyn Newtownin boheemissa ja rennossa kaupunginosassa. Täällä meno on rauhallisempaa ja mielenkiintoisempaa. Käyn kahvilla, päätän ottaa rennosti, ei ole kiire minnekään. Käyn kaupassa. Ostan suklaata kotiinviemiseksi ja vähän iltapalaa. Otan kuvat hienoista keittopusseista ja kaurahiutalepaketeista.

Auckland, Uusi-Seelanti

Voi ankeus. Aucklandin kauneus ei avaudu minulle. Annan periksi ja ostan lennot Sydneyyn suunniteltua aiemmin. Uuden-Seelannin viidestä miljoonasta asukkaasta 35% asuu Aucklandissa ja se on maan suurin kaupunki. On kyllä iso ero kaupunkien ja maaseudun välillä; maalla on kaunista, katsoipa minne vaan. Kaupungissa ei ole. Tilannetta ei auta se, että Aucklandissa sataa ja ukkostaa. On kuulemma ollut epätavallisen sateinen kesä. 

Suurkaupunkiin kiteytyy ongelmat; mielenterveysongelmat, päihteidenkäyttö ja asunnottomuus. Ensimmäistä kertaa tällä reissulla tuli hieman turvaton olo - keskellä päivää. Monet ongelmaisista ovat maoreja, surullista. He ovat myös huomattavan ylipainoisia. Sopeutuminen länsimaiseen elämäntyyliin ei ole ollut heille helppoa. 

Kun kotimatka alkaa, väsymys iskee. Tällä reissulla olen (taas) huomannut Suomen kauneuden ja turvallisuuden. On lottovoitto syntyä Suomeen, kuten sanotaan. Vaikka minulla ei ollut selkeitä odotuksia Australian ja Uuden-Seelannin suhteen, moni asia yllätti minut. Jotenkin kuvittelin, että maat ovat Oceanian Skandinavia, mutta ne ovatkin Oceanian Britit

Mutta ei matka vielä lopu. Muutamaksi päiväksi Sydneyyn ja sieltä sitten ensi vuoden puolella takaisin kotiin.

Waihou-Hamilton-Auckland, Uusi-Seelanti

Aamulla oli tarkoitus lähteä ensiksi bussilla Waihousta Hamiltoniin ja vaihtaa siellä Aucklandiin menevään bussiin. Kävin aamulla tarkastamassa bussipysäkin, mutta en löytänyt sitä. Kysyin kulmakaupan rouvalta, missäköhän pysäkki mahtaa olla. Hän osoitti mustaa postilaatikkoa; tuossa. Tosin päivän ainoa bussi meni jo kello 7.15. Kerroin, että netissä oli tieto myös kello 10.10 bussista. En ole koskaan nähnyt sitä, vastasi rouva. No, tulen kuitenkin katsomaan. Kello tuli 10.10, mutta bussi ei tullut. Suunnitelma B - sitä ei ollut. Kuin taivaan lahjana paikalle saapui rouvan poika, Kelsey, joka kysyi minne olen matkalla. Hamiltoniin. Hänen kyydissään pääsisin. Jippiii, ei kun menoksi.

Kolme seuraavaa bussia Hamiltonista Aucklandiin olivat täynnä. Sain lipun kello 15.35 lähtevään bussiin.  Nyt sitten pitäisi viettää 4,5 tuntia aiemmin niin rumaksi toteamassani kaupungissa. Lounas, kampaaja ja pedikyyri. Hyvin meni aika. Ja hyödyllisesti. Ja sain vielä kehutkin kaupan päälle. Kampaajamies kysyi mistä olen. Suomesta, vastasin. Ihmekös olet noin kaunis. 🤣

Sitä aina unohtaa, että julkinen liikenne on suurimmassa osassa maailmaa surkeaa. Ja usein olematonta. Aucklandin bussi on yhtä paikkaa vaille täynnä. Tuo tyhjä paikka on vieressäni. Bussi on likainen ja roskainen; ihmiset eivät välitä. Ja myöhässä ollaan, mutta ei haittaa. Pääasia että liikutaan ja oikeaan suuntaan.

Kuuden aikaan ollaan Aucklandissa. Talsin väsyneenä hotellille. Käyn syömässä ja kävelen keskustan läpi eestaas. Keskustassa on paljon ravintoloita, sähkötupakkakauppoja ja kodittomia. Väsyneenä kaikki näyttää rumalta. Toivottavasti huomenna on kauniimpaa.

Morrinsville, Uusi-Seelanti

Viime viikolla unohdin uimapukuni Peterin autoon. En sitä silloin tarvinnut, enkä tarvitse nytkään. Meni useampi päivä ennenkuin huomasin kadottaneeni sen. Yleensä uimapuku kulkee mukana reissussa, varmuuden vuoksi. Tällä reissulla olen käyttänyt sitä kerran, yleensä en ollenkaan. Lähdin sateen saattelemana Morrinsvilleen, missä Peter asuu. Kaupunki on saanut nimensä ihmisen, Morrinin, mukaan. Kukaan ei tosin enää muista kuka Morrin oli. Googlettamalla selvisi, että Morrin oli 1800-luvun lopulla alueella elänyt rikas maanomistaja.

Morrinsvillen ja koko Waikaton alueella, Uuden-Seelannin pohjoissaarella, on paljon maitotiloja. Uuden-Seelannin lampaat laiduntavat eteläsaarella. Morrinsvillen kaupungissa silmiinpistävää on lehmäpatsaiden määrä, niitä on kymmenittäin (60 kaikkiaan!). Patsaat ovat normaalin lehmän kokoisia, joukossa kuitenkin yksi megalehmä, Mable, joka kohoaa 6,5 metrin korkeuteen. Jos Mablen lypsäisi, tuottaisi se 1000 litraa maitoa päivässä. 

Koirapuisto on tietotoimistoni. Tapaan siellä päivittäin samat ihmiset ja samat koirat. Heidän mukaansa Tapaninpäivä on normaali arkipäivä ja kaupat ovat auki. No ei ollut. Morrinsvillessä oli vain yksi marketti ja Pelastusarmeijan kirppari auki. Onneksi löydettiin kahvila, jossa saatiin juotua päiväkahvit: long black mulle ja long white Peterille. Eli ihan perus musta kahvi ja kahvi maidolla.

Mount Maunganui, Uusi-Seelanti

Aamulla lähdin merenrannalle, Mount Maunganui'hin. Heti kun pääsin autoon, alkoi satamaan vettä. Suurimman osan 90 kilometrin matkasta satoi ja rankasti. Vettä lainehti tiellä ja näkyvyys oli ajoittain huono. Myös joululiikennettä taisi olla, vaikka täällä ei mitään pahempia ruuhkia ole. Kadutti että lähdin, ajaminen oli stressaavaa. Mutta kun pääsin perille, sade lakkasi ja aurinko pilkisti pilvien raosta. 

Ensimmäiseksi keskustaan kahville ja paninille. Oli mukavaa istua terassilla, rauhoittua ja katsella ihmisiä. Kaupoissa oli jo alennusmyynnit alkaneet, jouluaattona, ja ihmiset kulkivat ostoskassiensa kanssa. Yritin etsiä parkkipaikkaa ostarilta, ei mitään toivoa. Kaikki paikat olivat täynnä ja autoja jonoksi asti odottamassa vapautuvia paikkoja. Ilmeisesti oli ruokaostosten aika, joulua kun vietetään täällä joulupäivänä.

Kaupungin vieressä kohoaa pikkuruinen Mauao-vuori. Oikeastaan se on uinuvan tulivuoren huippu mutta vuoreksi paikalliset sitä kutsuvat. Korkeutta sillä on vaivaset 232 mmpy. Sen ympäri kulki Te Ara Tūtanga, noin kolmen kilometrin pituinen polku, ei kun reippailemaan. Ilma oli kostea ja kuuma. Lämmintä arviolta 26°C. Mutta kiva oli kävellä rannan tuntumassa, kaikkialla oli kaunista.

Vielä fiilistelyä kaupungissa ja vähän uimarannalla kävelyä, varpaat hiekkaan ja Tyyneenmereen upottaen. Kun on aika lähteä takaisin kotiin, alkaa taas satamaan. Loistava ajoitus. Onneksi kotimatkalla vettä sataa vain vähän, eikä liikennettä enää iltapäivällä ole riesaksi asti.

Illalla vielä paikalliseen, Te Arohaan The Duck and Cover'iin, keikalle. Kun pikkukaupungissa jotain tapahtuu, se täytyy käydä tsekkaamassa. Keikka alkoi jo neljältä iltapäivällä, saavun paikalle kuudelta. Viivyn puolisen tuntia, vaikka tunnelma pubissa on katossa. Duo, joka esiintyy, on paikallinen ja ehkä huonoin kuulemani koskaan. Juttelen muutaman paikallisen kanssa. Ihmetystä ei herätä se, että olen Suomesta. Ihmetystä herättää se, että asun pari viikkoa Waihoun kylässä - keskellä ei mitään. Siitäkös naurua riittää.

Waihi beach, Uusi-Seelanti

Peter, 74 v., halusi viedä minut meren rannalle. Idässä on Tyynimeri - jonne suuntasimme - ja lännessä on Tasmanianmeri. Tie kiemurteli Karangahake-rotkon vieressä, näkymät olivat upeat. Liikennettä oli paljon, monet olivat menossa joulunviettoon Waihi beachin lomakaupunkiin. Rannalla kävimme kävelyllä ja kastamassa varpaamme kylmään veteen. Ilma oli pilvinen ja utunen, maisema oli unenomainen.

Jatkoimme matkaa ylös kukkulalle, jossa Uuden-Seelannin joulupuu, pohutukawa, kukki punaisen eri sävyissä. Puu kukkii joulun aikaan, noin kuukauden ajan. Kukkulalta oli näkymä Katikatiin ja sen valkohiekkaisille rannoille.

Waihin kaupungissa Peter halusi näyttää minulle, miltä näyttää hylätty kultakaivos, Martha Mine. Aika karu näky kaiken vihreyden keskellä. Syvyyttä kuopalla on huikeat 600 metriä. Osa kaivoksista on maisemoitu, mutta valitettavan suuri osa on jätetty heitteille. Kultaa täältä on kaivettu kaikkiaan 174,160 kiloa ja hopeaa 1,193,180 kiloa. Ja rahat ovat menneet muitten kuin uusiseelantilainen taskuun.

Kultakaivoksen myötä alueelle rakennettiin rautatieverkosto. Nykyään täällä kulkee ainoastaan museojuna. Vanhalla Waikinon juna-asemalle on tätä nykyä tunnelmallinen kahvila, Waikino station cafe, joka on suosittu sekä matkailijoiden että paikallisten keskuudessa. Täällä nautimme päiväkahvit pienten herkkujen kera.

Matkan varrella, tai oikeastaan pienen mutkan takana, oli upea Owaharoa-vesiputous. Joidenkin mielestä tämä on Uuden-Seelannin kaunein vesiputos, vaikka korkeutta sillä on alle kaksikymmentä metriä.

Te Aroha, Uusi-Seelanti

Pienellä paikkakunnalla on helppo tutustua ihmisiin. Naapurin Kyle oli piipahtanut kun olin ulkona. Hän jätti viestin että ota yhteyttä, terveisin Kyle, naapuri. Elättelin toiveita kutsusta jouluillalliselle, mutta minua kaivattiinkin koiravahdiksi kun heidän perhe lähtee jouluillalliselle. Mikäpä siinä. Joulupäivänä mulla on sitten viisi koiraa hoidettavana.

Toinen naapurini, Kim, toi minulle tervetuliaislahjaksi salaattia ja valkosipuleita, vastalahjaksi annoin hänelle kassillisen sitruunoita. Hän suositteli käyntiä kuumavesialtaissa. Kerroin yrittäneeni, mutta yksin en päässyt sisälle; pitää olla kaveri mukana. Tämä kuulemma siksi, koska jokunen vuosi sitten yksinkylpijä oli pyörtynyt  ja menehtynyt altaaseen. Kim sanoi tulevansa kaverikseni. Loistavaa! Hän innostui myös lähtemään vesiputoiksille oppaakseni.

Seuraavana aamuna matkaan. Hieman hermostutti pysynkö hänen tahdissaan Te Arohan rinteillä. Turhaan huolestuin: Tutumangaeon putouksille oli kävelymatkaa vain 20 minuuttia, tosin jyrkkää nousua koko matka. Putouksia oli kaksi; pienempi ja isompi. Vesi oli kylmää ja ilma ihanan viileää jo lämpenevässä päivässä. Kävellessä tuli hiki vaikka vauhti ei ollut kummoinen. 

Kim oli varannut meille kuumavesialtaan. Te Arohassa on kaksi kylpylää; kallis ja halpa. Kallis on se minne turistit menevät ja paikalliset menevät halpaan. Onhan se kallis hienompi mutta samaa vettä niissä on. Sisäänpääsymaksu halpaan paikkaan oli 6 $ eli 3,44 euroa. Kalliimpaan spaahan olisin joutunut pulittamaan 41 $. 

No 2 Bathhouse, The Piano Bath. Tällä paikalla on ollut kuumavesiallas vuodesta 1883 lähtien. Mineraalipitoinen vesi tulee vuorilta, kuumista lähteistä ja altaassa on lämpöä 40 °C. Välillä allas oli suljettuna veden epäpuhtauksien takia. Epäpuhtaudet ovat luultavimmin kultakaivosten perua, kullanhuuhdonnassa kun käytettiin myrkyllistä syanidia, jota vieläkin löytyy täällä maaperästä. Altaassa huljuttelun jälkeen ilma tuntui viileältä, vaikka lämmintä oli 26°C. Olo oli kuin saunan jälkeen. Uudestisyntynyt.

Edellisenä päivänä Peter, koiraperheeni ystävä, vei minut vuohifarmillensa. Ai että oli sulosia ja uteliaita vuohia! Näitten vuohien maito menee Kiinaan ja siitä valmistetaan äidinmaidonkorviketta. 

Hamilton, Uusi-Seelanti

En ole aikoihin, jos koskaan, nähnyt niin ankeaa paikkaa kuin Hamilton. Cityksi kutsuvat, toiset paskakaupungiksi. Kaupunki on ruma ja rähjäinen, jotenkin pysähtynyt. Keskustan vieressä kulkee joki, Waikato, eikä sekään kummoinen ole. Kaduilla on narkkareita, kerjäläisiä ja kodittomia, ulkonäön perusteella ovat maoreita. Ei mene hyvin heilläkään, kuten ei mene aboriginaaleilla. Taitaa kaikilla alkuperäisväestöillä ympäri maapalloa olla sama tausta ja samat ongelmat. Taide pelastaa kaupunkikuvan - onneksi. Täällä on muutamia isoja hienoja muraaleja, täältä viralliselta sivulta löytyy niistä enemmän kuvia.

Waikaton museo on pieni mutta monipuolinen. Alueen historian lisäksi siellä on vaihtuvia näyttelyitä. Pariskunta Lissy ja Rudi Robinson-Cole on virkannut hulppeita teoksia. Kuvassa näkyvään Wharenui Harikoa-teokseen eli Ilon taloon sai mennä pötköttelemään ja kuuntelemaan meditatiivista musiikkia. Lapset rakastivat kieriskellä pehmeällä matolla ja kelpasi se minullekin latautumispaikaksi.

Hamiltonin kaikki kauneus on tainnut mennä Hamilton Gardensin puutarhoihin. Täältä löytyy puutarhaa joka lähtöön. On kiinalaista, japanilaista, egyptiläistä, brittiläistä, surrealistista, modernistista, keittiöpuutarhaa - vain uusiseelantilainen puutarha puuttuu. Yllä kuva intialaisesta puutarhasta, alla artisokka.

Waihou, Uusi-Seelanti

Te Aroha - kaupunki

Kotoa kaupunkiin on matkaa noin viisi kilometriä. Onneksi on auto käytössä ja olen tottunut ajamaan vasemmalla puolella tietä. Te Arohassa on asukkaita noin 4 670 ja maorin kielinen nimi tarkoittaa rakkautta. Kaunista. Kaupunki on kukoistanut kultaryntäyksen aikaan 1800-luvun lopulla. Terveysturismi tuli heti kultaryntäyksen perässä, 15 kuuman lähteen myötä. Nykyään täällä käy retkeilijöitä, useimmiten päiväseltään.

Kaupunkiarkkitehtuuri edustaa yllättäen art deco-tyylisuuntaa. Talot ovat kauniita, vaikkakin hieman rähjäisiä.

Te Aroha - vuori

Te Arohan vuorella on muutamia vesiputouksia ja alhaalla on yksi toimiva soodavesi geysir, ainoa eteläisellä pallonpuoliskolla. Vuoren sisällä kulkee joki, mikäpä muukaan kun Te Aroha-joki. Huipulle, 952 metriin, pääsee noin 1,5 tunnissa, päätin kuitenkin tyytyä 45 mns reippailuun ylös ja toinen mokoma alas. Whakapipin näköalatasanteelta oli hienot näkymät kaupunkiin ja sen takana siintäville vuorille. Nousu oli jyrkkää kivikkoisella ja juurakkoisella polulla - koville otti! 

Reimoneincse - keikka Waihoussa

Päivän kohokohta oli Reminisce-bändin keikka Waihoun kylätalolla. Oikeastaan kyseessä on avoimet treenit, bändi treenaa täällä joka toinen maanantai ja kaikki ovat tervetulleita kuuntelemaan. Tänään meitä oli kuusi henkilöä hengailemassa ja minun, suomalaisen, läsnäoloni kiinnosti vähintään yhtä paljon kuin musiikki. Keskusteltiin kaamoksesta, yöttömistä öistä, kanteleesta ja sen uusista soittotavoista ja olipa bändin basisti käynyt Suomessa ja Linnanmäen puisessa vuoristoradassa.

Waihou, Uusi-Seelanti

Sydneyn syke vaihtui maaseudun rauhaan noin sadan asukkaan Waihoun kylään. Wai tarkoittaa vettä ja hou tarkoittaa uutta. Waihou on noin 120 kilometriä Aucklandista ja Te Aroha, lähin pikkukaupunki, sijaitsee viiden kilometrin päässä. Kävelykierros kylässä oli hyvin nopea mutta sitäkin antoisampi. 

Ensimmäisenä piipahdin kylätalolla. Siellä on esiintymislava ja katsomo, kuin koulun jumppasali. Sunnuntaisin siellä kokoontui pyhäkoulu, mutta nyt sekin on loppunut, kun lapsia olisi tulossa vain yksi. Huomenna, maanantaina, siellä on konsertti ja teetarjoilu. Kuulemma paikallinen bändi treenaa ja esiintyy siellä ajoittain. 

Kylätaloa vastapäätä on kirkko, jonne ei myöskään riitä asiakkaita, jumalanpalveluksia ei enää ole. Hautajaisia kylläkin ja kuulemma häätkin ovat tulossa. Lorrie, joka emännöi kylätaloa, innostui tekemään sukupuuttoon kuolemassa olevia eläimiä ja kylän rakennuksia paperimassasta koronan aikaan.

Samassa risteyksessä on Waihou community hall eli astetta isompi ja virallisempi yhteisötila. Siellä voi harrastaa tae kwondoa, keilailua tai torvisoittoa. Ja sitä vastapäätä vanha postitoimisto, joka on nykyään asuintalo.

Kirkon lisäksi joka kylästä löytyy kapakka. Täällä kapakan vieressä on viinakauppa ja jonkinlainen vedonlyöntitoimisto. Myös yksi konttikahvila, joka oli sunnuntaina kiinni. Kylällä on oma rugbyoukkue, toivottavasti pääsen heidän kotiotteluunsa ennen joulutaukoa. Paikallinen kioskikauppa oli auki, ja sieltä saa kuulemaa parhaat ja lihaisimmat piiraat,  Oxford pie't. Ostan sieltä jäätelön ja istahdan kylänraitille sitä syömään. Paljon on liikennettä sadan asukkaan kylässä - taitaa tosin suurin osa olla läpikulkuliikennettä.

Sydney, AustralIa

Sydneyn ehdottomasti ikonisin ostoskeskus Queen Victoria Building eli QVB on varsinainen taidonnäyte. Lattiasta kattoon rakennus on täynnä upeita yksityiskohtia, jotka yhdessä muodostavat varsin mahtipontisen kokonaisuuden. Lasinen keskuskupoli, portaikot, lasi-ikkunat, valurautakaiteet, mosaiikkilattiat; toinen toistaan hienompia! QVB rakennettiin markkinapaikaksi markkinapaikan tilalle. Tosin nyt myynti- ja varastotilat olivat 186 metriä pitkässä loistokkaassa rakennuksessa, joka valmistui vuonna 1989. Vuotta aiemmin kuningatar Victoria oli juhlinut 60-vuotishallitsijajuhlaansa ja tätä kunnioittaen rakennus sain nimekseen Queen Victoria Market Building. Nimi lyheni vuosien varrella Queen Victoria Buildingiksi. Myyntitilojen ja teehuoneiden lisäksi rakennuksessa oli 500 paikkainen konserttisali, josta tuli myöhemmin Sydneyn kaupunginkirjasto. Rakennus on ollut purku-uhan alla, mutta onneksi kaupunki vuokrasi sen 80-luvulla malesialaiselle yritykselle 99 vuodeksi ja yritys kunnosti suojellun rakennuksen 86 miljoonalla dollarilla.

Kauniisti valoa läpäisevät lasi-ikkunat ovat täynnä symboleja. Alhaalla näkyy mm. Sydneyn kaupungin vaakuna. Lasi-ikkunat tuhoutuivat pommi-iskussa vuonna 1978. Naapurissa, hotelli Hiltonissa, pidettiin Kansainyhteisön kokous, jonne pommi-isku kohdistui. Australian ensimmäinen ja ainoa terroristi-isku. 

Joka vuosi QVB:iin nousee Australian korkein, 20 m, sisäjoulukuusi. Se alkaa toisesta kerroksesta ja tähti tuikkii neljännessä kerroksessa lasikupolin alla. Kuusi on saanut inspiraationsa Australian alkuperäiskasvista, wollemimännystä, joka on yksi maailman vanhimmista puista. Wollemi on yli 200 miljoonaa vuotta vanha ja täysikasvuisia puita on jäljellä luonnonvaraisesti vain 46 kappaletta. 

Myös koristeet ovat saaneet innoituksensa Australian luonnosta. Kuusessa on mm. 45 käsinkaiverrettua flanellikukkaa, jotka muistuttavat päivänkakkaraa mutta kuuluvat yllättäen samaan sukuun porkkanan kanssa.

Ensimmäisessä kerroksessa joulukuusen alla on Boomalli-aboriginaaliyhteisön tekemä installaatio. Siihen on kuvattu mm. sademetsää, Äitimaa ja albatrosseja värikkäin maalauksiin. Boomalli on vanhin aboriginaalien taideyhteisö, jonka päätehtävä on tuoda alkuperäiskansojen ääni kuuluville.

QVB:stä riittäisi juttua kirjaksi asti, tarinoita ja yksityiskohtia on loputtomiin. Kuten näistä mystisistä kierreportaista jotka eivät näytä johtavan mihinkään. Tai ovista, jotka ovat keskellä seinää, metrin korkeudella lattiasta. Mielenkiintoisin on ehkä kuningatar Elisabeth II:n - kuningatar Viktorian lapsenlapsenlapsen - kirjoittama salainen kirje Sydneyn asukkaille. Salainen siksi, että sen saa avata ja lukea vasta vuonna 2085. En taida olla sitä enää kuulemassa. Harmi.

Sydney, Australia

Viimeistä viedään. Istun Sydneyn lentokentällä, suuntana Uusi-Seelanti. Aamu oli kaunis ja mieli on vähän haikea. Mietin mitä kaikkea olen kokenut ja mikä on jäänyt kertomatta. Tässä joitakin huomioita:

Hotellit ovat baareja, nimeltään siis. Aikoinaan vain hotelleilla oli anniskeluoikeus, joten edelleenkin baarit ovat nimeltään hotelleja.

Kahvilat menevät kiinni arkisin kello 15. Su 13, jos avaavat ollenkaan.

Tuntemattomat ihmiset hymyilevät kadulla ja tervehtivät.

Yli 61 v maksavat vain 2,80 AU$/päivä matkustamisesta suur-Sydneyn alueella. Mulle yksi lyhyt matka maksaa saman.

Sydneyssä on mäkistä, siis ihan joka paikassa.

Säätiedotuksessa ilmoitetaan otsoonikerroksen määrä asteikolla 1-10. Täällä oloni aikana se on ollut 3,5-9, usein 9.

Katujen varsilla ei ole roskiksia mutta silti kaduilla ei ole ollenkaan roskia.

Ravintolassa laskua ei voi jakaa vaan koko seurueen lasku pitää maksaa yhdessä.

Ylipainoisia on vähän.

Queenslandin osavaltiossa voi ajokortin ladata puhelimeen.

Water dragon-lisko on suojeltu. Jos vahingoitat sitä tai siirrät sen muualle, voit saada AU$ 11 000 sakot.

Ruokakaupan itsepalvelukassalla on vaaka myös sillä tasolla missä pakkaat ostokset laukkuun. Jos et viivakoodin lukemisen jälkeen laita ostosta kassiin, ei lukija suostu toimimaan vaan herjaa että laita ostoksesi kassiin. Kerran laukussani oli jo valmiiksi tavaraa ja silloin itsepalvelukassa hälyytti myydä paikalle tsekkaamaan laukkuni.

Pyöräilijöitä on vähän ja koiria paljon. Suosituin koirarotu taitaa olla labradoodle.

Joulun aika on mangosesonkai. Tänä vuonna sato jäi kuitenkin pieneksi, johtuen lämpimästä talvesta.