Alexandria, Egypti

Pikavuoron Afrikan osuus on päättynyt. Olemme Väilmeren rannalla, Egyptin Alexandriassa. Matka alkoi virallisesti Etelä-Afrikasta, Kapkaupungista ja alusta loppuun on ollut mukana kuusi matkustajaa: Jani, Pöke, Tomi, Teemu, Anne ja Anu. Kilometrejä heille on kertynyt noin 18 000 - aika huikeaa! Aikaa tähän suoritukseen on mennyt reilut kolme kuukautta. Kaikkiaan matkassa on ollut laskujeni mukaan 26 henkilöä, jotkut kaksi viikkoa, jotkut vähän pitempään. Nuorin pikavuorolainen on 22-vuotias ja vanhimmat ovat  yli 70-vuotiaita. Miehiä ja naisia. Opiskelijoita, duunareita, yrittäjiä, eläkeläisiä, virkamiehiä, luovan työn tekijöitä, elämäntapamatkaajia - ihan kaiken näköistä ja -oloista.

Minun Afrikan matkani alkoi Etelä-Afrikasta joulukuun puolivälissä. Pikavuoron kyytiin hyppäsin Livingstonesta, Sambiasta joulukuun lopulla. Alku oli aikamoinen shokki, meno bussissa ja sen ulkopuolella oli sen verran railakasta, kuin teinien ryyppyreissulla. Tuossa vaiheessa matkaajia bussissa oli 23 henkilöä eikä hetken rauhaa. Erimielisyyksiltä ja riidoiltakaan ei vältytty. Pitkät matkat pienessä tilassa väsyneinä, nälkäisinä, likaisina - kyllä siinä monen pinna kiristyi. Onneksi porukkaa tippui matkan varrella ja menokin rauhoittui. Loppumatkasta kyydissä oli enää seitsemän reissaajaa ja bussissa oudon hiljaista. Nyt porukka hajaantuu, osa palaa Suomeen ja osa lähtee Turkkiin odottelemaan Euroopan pikavuoron alkua. Haikea olo, kaikesta huolimatta.

Mitä Afrikka minulle antoi? Uusia ystäviä, niin suomalaisia kuin afrikkalaisia. Upeita, uskomattomia kokemuksia.  Kauniita maisemia, hienoja värejä ja valoja. Hieman enemmän ymmärrystä erilaisista kulttuureista ja elämäntavoista. Uskonnoista. Köyhyydestä. Korruptiosta. Rentoudesta. Kiireettömyydestä. Ihmisten hyvyydestä.

Toivottavasti pystyn joskus antamaan edes hiukan takaisin. Tiedän olevani onnekas. Kaikesta huolimatta on lottovoitto syntyä Suomeen.

Giza, Egypti

Pikavuoro on joskus - tai oikeastaan jatkuvasti - varsinaista säätämistä. Eilen olin jo Gizan pyramidien lippuluukulla rahat kourassa, kun yhdelle pikavuorolaiselle tuli ylitsepääsemätön ruuan ja juoman tuska. No, heitto kavereille ja heti kaikilla muillakin oli nälkä. Ei kun syömään ja juomaan, ehtiihän ne pyramidit nähdä myöhemminkin. Tai joo, tulihan ne  pyramidit jo nähtyä, kaukaa tosin, sanoi joku.

Yleensä pikavuoron suunnitelmat muuttuvat monta kertaa päivän aikana. Yksi syy tähän on se, ettei asioita pysty Afrikassa aina ennakoimaan ja muutoksia joudutaan tekemään lennosta. Joustavuutta siis. Usein mennään perse edellä puuhun - kuten kipparimme asian niin osuvasti ilmaisi - eli asioista ei kukaan vaivaudu ottamaan etukäteen selvää. Mutta aina asiat ovat järjestyneet, vaikkakin monen mutkan kautta. Matkaan päästään tuskin koskaan ajallaan, yleensä ollaan vähintään 20 minuuttia myöhässä, normaalisti 45 minuuttia.  Täällä ollaan siis Afrikan ajassa. Hakuna matata.

Myös kameran kanssa on ollut jatkuvaa säätämistä, siksi tästäkin postauksesta puuttuvat kuvat. Milloin kamera ei lataudu, muistikortti on täynnä tai sitten jotain muuta mystistä on tapahtunut...

Tulihan ne pyramidit lopulta nähtyä, seuraavana päivänä tosin. Pyhä paikka oli muuttunut markkinahumuksi, kuten niin useat muutkin vastaavat paikat.

Hurghada, Egypti

Vaikka Qena oli varsin suuri kaupunki - itseasiassa ensimmäinen "oikea" kaupunki Kapkaupungin jälkeen, ei sieltä löytynyt meille hotellia. Tai sitten meitä ei haluttu paikallisiin hotelleihin. Kahdessa ensimmäisessä hotellissa oli vain yksi huone vapaana ja meitähän on seitsemän henkeä. Kolmannessakin oli yksi huone vapaana ja päätimme ottaa sen kahdelle hengelle, muiden nukkuessa bussissa. Annoimme huoneen kipparille (ja yhdelle pikavuorolaiselle), halusimmehan kaikki hänen olevan hyvin nukkunut ja virkeä aamulla. Mutta, mutta... Pojat olivat ehtineet pestä hampaansa ja ruveta nukkumaan, kun puhelin soi. Jotain selitystä arabiaksi, se siitä. Seuraavaksi oveen koputettiin ja poikia pyydettiin elekielellä poistumaan paikalta - viitattiinpa jopa poliisin kutsumiseen paikalle. Koskaan heille ei selvinnyt mistä oikein oli kyse, mutta palautettujen rahojensa kanssa he hipsivät takaisin bussiin nukkumaan.

Aamulla saimme dieseliä tankkiin ja suuntasimme Hurghadaan. Kuvittelimme, että turistikohde olisi helppo ja mukava paikka viettää pitkää iltaa, mutta todellisuus osoittautuikin toisenlaiseksi. Hurghada näytti aavekaupungilta. Se oli kuin kesken jäänyt rakennustyömaa; ei rakentajia, ei asukkaita, ei turisteja. Keskustasta löysimme kelpo hotellin, hiljainen sekin. Turisteja täällä ei enää ole, vain muutamia venäläisiä siellä täällä. Onneksi matkamme jatkuu yhden yön jälkeen, aika ankea paikka tämä ns. lomakeidas.

Kaikkialla egyptiläiset kertovat samaa tarinaa: vuoden 2010 vallankumouksen ja levottomuuksien jälkeen turistit ovat kadonneet, eivätkä ole tulleet takaisin. Monet perheet ovat menettäneet työnsä ja toimeentulonsa. Tosin he itsekin myöntävät, ettei Egypti ole turvallinen paikka, vaan pommi-iskut ovat täällä jo osa arkea. Surullista.
 

Mutta meri ei petä, turkoosin sävyt ovat uskomattomia!

Luxor - Qena, Egypti

Lähtömme Assuanista viivästyi pitkälle iltapäivään. Janilla kului aikaa paikallisessa virastossa hoidellessa Ajokin laivaus-papereita kuntoon. Bussi siis laivataan Alexandriasta Mersiniin, Turkkiin, josta (tai siis virallisesti Istanbulista) pikavuoro jatkaa Euroopan taivaltaan huhtikuun alusta. Myöhäisestä lähdöstä johtuen emme päässeet Military roadille eli armeijan hallinnoimalle tielle. Tiellä saa ajaa vain 6.00-18.00 välisenä aikana ja  emme millään olisi ehtineet Luxoriin - ja pois tieltä - ennen kuutta. Jouduimme siis kulkemaan pikkuteitä pitkin, joka oli kipparille varsin tuskaista, mutta joillekin matkaajille maisemien katseleminen oli nautinto. Kyliä ja hidastetöyssyjä oli tiuhaan, eikä vauhtiin päästy kunnolla koko matkan aikana. 180 kilometrin matkaan kului reilut seitsemän tuntia. Tunti vielä hotellin etsimiseen, toinen illalliseen ja pääni painoin tyynyyn yhden aikoihin yöllä.

Kuninkaidenlaakso Luxorissa näytti vain suurelta soramontulta. Ihmetyttää, kuinka haudat on alun alkaen löydetty, sen verran vaatimattomia ja piilossa sisäänkäynnit olivat. Vuonna 1979 ne hyväksyttiin UNESCO:n maailmanperintökohteeksi. Suurimmat haudat Ramsess II rakennutti pojilleen ja itselleen. Harmi, että suurin hauta eli Sons of Ramsess oli restauroinnin alla ja siten suljettu. Suurin osa 65:ta haudasta oli yksihuoneisia, kun suurimmassa haudassa huoneita oli yli 120. Sisältä seinät olivat täynnä maalauksia ja kirjoituksia, toiset enemmän, toiset vähemmän haalistuneita ja lohkeilleita.

Joissakin haudoissa vartijat olivat todella valppaina tai vain rahanahneita. Alueella ei saanut kuvat ja kun joku jäi kiinni kuvaamisesta "takavarikoivat" vartijat kameran ja pientä maksua vastaan kameran sai lunastettua takaisin. Yksi vartija antoi meille myös epävirallisen kuvausluvan maksua vastaan. Kuvat kyllä otimme, maksu jäi maksamatta.

Dieselin metsästys on ollut Afrikassa varsin haastavaa. Usein diesel - jos sitä edes huoltoasemilla on - on loppu. Egyptissä diesel on halpaa, vain 0,30 euroa/litra. Yhdeksänneksi halvin maa dieselin suhteen maailmassa. Venezuela on kuulemma halvin, siellä diesel maksaa vain sentin/litra. Malawissa, joka on Afrikan köyhin maa, diesel oli samoissa hinnoissa kuin Suomessakin. Egyptissä huoltoasemille on kymmenien autojen jonot. Autot jäävät jonoon yöksi, ehkä dieseliä tulee taas aamulla.

Assuan, Egypti

Rajamuodollisuudet Sudanin ja Egyptin rajalla kestivät viitisen tuntia. Sudanin puolella saimme muodollisuudet hoidettua helposti, mutta Egyptin puolella jouduimme odottelemaan. Jouduimme viemään kaikki matkatavaramme läpivalaistaviksi. Ei siinä mitään, mutta edellämme oli bussilastillinen - ilmeisesti ostosmatkalaisia - ja heidän tavaroistaan löytyi mm. pesukone, grillejä, kodinkoneita, vaippakasoja... Aikamoinen kaaos, kun tavarat ensin purettiin bussin katolta, vietiin läpivalaisuun, tuotiin toisesta ovesta ulos ja pakattiin taas bussin katolle. Länsimaalaisia kohdellaan hyvin ja me pääsimmekin tämän porukan ohi ja suht nopeasti ulos turvatarkastuksesta. Passintarkastuksessa naisille oli oma jono, jossa ei ollut ketään. 90% matkustajista, ehkä enemmänkin, oli miehiä. Koska Ajokki on Egyptissä siirtoajossa, sai bussi egyptiläiset keltaiset siirtokilvet. Niitä jouduimme odottelemaan toista tuntia.

Rajalta ajoimme satamaan ja bussi ajettiin lauttaan. Lauttamatka Abu Simbeliin kesti vajaat kaksi tuntia Nasser-järveä pitkin. Järvi oli aiemmalta nimeltään Lake Nobian, paikalla asuneiden nuubialaisten mukaan. Nasser on tekojärvi, joka on muodostunut Assuanin padon rakentamisen seurauksena 1912. Järven pinta on noussut 60  metriä ja 40 kylää jäi veden alle. Myös Abu Simbelin temppelit, jotka Ramsess II rakennutti itselleen ja lempivaimolleen Nefertarille, jouduttiin siirtämään 200 metriä rannasta, etteivät ne olisi jääneet veden alle. Iltaa kohti ilma viileni ja tuuli puhalsi lempeästi. Ei hiekkaa, ei pölyä. Tuntui virkistävältä olla vesillä. Lautan kapteenin Anunin kanssa pääsin kannelle juttelemaan kalajuttuja. Järvestä saa kuulemma maukasta niilinahventa ja hänen oma reseptinsähän oli tietenkin salainen.

Aamulla Abu Simbelin temppelit ja sitten kohti Assuania. Ajoimme armeijan hallinnoimaa tietä julkisen tien sijaan ja matkaamme turvasi aseellinen vartija. Tarpeellista vai ei - en todellakaan osaa sanoa. Bussin hyrähdettyä käyntiin, vartija nukahti kuin pikkulapsi - minun turvallisuuden tunnetta hän ei onnistunut takaamaan.

Illalla kuulimme, että hotellimme läheisyydessä on tehty pommi-isku. Iskussa on loukkaantunut ja kuollut useita ihmisiä. Paikalliset eivät halua juurikaan puhua asiasta ulkomaalaisille, kuittaavat vaan, että tämä on heidän asiansa ja he selvittävät sen.