Ho Chi Minh City, Vietnam.
Good morning, Vietnam!
No, saavuin Ho Chi Minh Cityyn myöhään illalla, 30 tunnin matkustamisen jälkeen. Edellisyön unet jäi vähiin, bussimatka oli töyssyinen ja vierustoveri oksensi tasaisin väliajoin. Ensimmäiset päivät HCMC:ssä menivät lepäillessä ja matkasta sekä Myanmarista toipuessa. Ensivaikutelma kaupungista oli positiivinen: kaoottinen, mutta siisti. Liikenteen täyttävät varmaankin miljoonat skootterit ja liikenne ei näytä noudattavan mitään logiikkaa.
Aasiassa on mahdotonta sulautua massaan, niin ihanaa kuin se olisikin. Länsimaalainen tuntuu olevan täällä vain kävelevä lompakko, jota yritetään huijata koko ajan, kaikin mahdollisin keinoin. Kaduilla ja toreilla ei voi kävellä montaakaan metriä, etteikä kuuluisi "madame!madame!" ja joku roikkuisi käsipuolessa ja työntäisi tavaroita ja esitteitä nenäsi eteen. Varsinkin tuo kosketteleminen on ärsyttävää, suomalainen tarvitsee omaa tilaa. Jos aion matkustaa mopotaksilla, varmistan etukäteen matkan pituuden kartalta ja hinnan hotellista. Kuskin kanssa neuvoteltaessa kolme kilometriä muuttuu kymmeneksi ja hinta vähintään kolminkertaistuu. Ja aina jostain tupsahtaa joku "ulkopuolinen" vakuuttelemaan, että joo, on kaukana ja hankala matka. Rasittavaa. Koko ajan pitää olla varuillaan.
Vietnamissa ollessa ei voi jättää käymättä museota, joka kertoo Vietnamin sodasta. War remnants museum. Vaikka museo oli täynnä kauhutarinoita, lohdullista oli se, että koko maailma vastusti Vietnamin sotaa. Siitä huolimatta sota kesti parikymmentä vuotta, tappoi 3 miljoonaa vietnamilaista, 2 miljoonaa haavoittui. Amerikkalaiset ampuivat 2 555 miljoonaa luotia, pudottivat 14 300 000 tonnia pommeja ja 72 miljoonaa litraa kemikaaleja. Ja tämä kaikki tuli maksamaan jenkeille 676 biljoonaa $. Sairasta.
Good morning, Vietnam!
No, saavuin Ho Chi Minh Cityyn myöhään illalla, 30 tunnin matkustamisen jälkeen. Edellisyön unet jäi vähiin, bussimatka oli töyssyinen ja vierustoveri oksensi tasaisin väliajoin. Ensimmäiset päivät HCMC:ssä menivät lepäillessä ja matkasta sekä Myanmarista toipuessa. Ensivaikutelma kaupungista oli positiivinen: kaoottinen, mutta siisti. Liikenteen täyttävät varmaankin miljoonat skootterit ja liikenne ei näytä noudattavan mitään logiikkaa.
Aasiassa on mahdotonta sulautua massaan, niin ihanaa kuin se olisikin. Länsimaalainen tuntuu olevan täällä vain kävelevä lompakko, jota yritetään huijata koko ajan, kaikin mahdollisin keinoin. Kaduilla ja toreilla ei voi kävellä montaakaan metriä, etteikä kuuluisi "madame!madame!" ja joku roikkuisi käsipuolessa ja työntäisi tavaroita ja esitteitä nenäsi eteen. Varsinkin tuo kosketteleminen on ärsyttävää, suomalainen tarvitsee omaa tilaa. Jos aion matkustaa mopotaksilla, varmistan etukäteen matkan pituuden kartalta ja hinnan hotellista. Kuskin kanssa neuvoteltaessa kolme kilometriä muuttuu kymmeneksi ja hinta vähintään kolminkertaistuu. Ja aina jostain tupsahtaa joku "ulkopuolinen" vakuuttelemaan, että joo, on kaukana ja hankala matka. Rasittavaa. Koko ajan pitää olla varuillaan.
Vietnamissa ollessa ei voi jättää käymättä museota, joka kertoo Vietnamin sodasta. War remnants museum. Vaikka museo oli täynnä kauhutarinoita, lohdullista oli se, että koko maailma vastusti Vietnamin sotaa. Siitä huolimatta sota kesti parikymmentä vuotta, tappoi 3 miljoonaa vietnamilaista, 2 miljoonaa haavoittui. Amerikkalaiset ampuivat 2 555 miljoonaa luotia, pudottivat 14 300 000 tonnia pommeja ja 72 miljoonaa litraa kemikaaleja. Ja tämä kaikki tuli maksamaan jenkeille 676 biljoonaa $. Sairasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti