Sydney, Australia

Sadepäivä. Joulukuussa alkaa Australian kesä ja siltä se tuntuu. Kesäsade. Eilen Sydneyssä oli lämmintä nelisenkymmentä astetta ja länsipuolella asteita oli 44. Tänään sitten lämpötila on pudonnut 23°C. Sateen lakattua päätin lähteä aamupäiväkahville Viiskulmaan, Fiveways-risteykseen Paddingtonn kaupunginosassa. Hissiin tuli lisäkseni kaksi muuta seuruetta; nainen koiransa kanssa ja isä kahden lapsensa kanssa. Viiskulmassa on sunnuntaina avoinna neljä kahvilaa ja kolme ravintolaa. Yllättäen koko hissiporukka suuntasi samaan kahvilaan, Baker Bar'iin. Euroopassa on kyllä maailman parhaat kahvilat - sekä herkuiltaan että ilmapiiriltään. Täällä vitriinissä on muutamat muffinssit ja keksit, kakut ja piirakat huutavat poissaolollaan. Mutta kahvin suhteen täällä ollaan hifistelijöitä, Viiskulmassa voiton vie cafe Padre. Ei riitä että kahvi on erinomaista, myös välineitten tulee olla teknisiä ja huippuluokkaa. Vaikka tykkään vahvasta, tummapaahtoisesta kahvista, on täkäläinen kahvi makuuni liian kitkerää. Mutta ei se juomatta jää. Alan pikkuhiljaa olla paikallisessa rytmissä ja menen päiväkahville hyvissä ajoin. Kahvilat menevät kiinni kello 15 ja ne pysyvät kiinni loppupäivän. Tylsää.

Talo jossa Frankie asuu, on nimeltään Whites, valkoiset. Rakennus on kuitenkin keltatiilinen, iso kompleksi. Se on ollut aikanaan varastorakennus, autohuolto ja taksiyhdistyksen tukikohta. Sittemmin se on muunnettu asuinrakennukseksi - New York style apartmets, kuten talon asuntoja markkinoidaan. Talossa on ovimies, Michael, joka huolehtii asukkaista ja rakennuksesta. Rakennus poikkeaa muista alueen asuintaloista. Täällä on ns. terassitaloja eli yleensä kaksikerroksisia taloja kylki kyljessä. Niissä on kauniit valurautaiset, pitsikoristellut aidat ja portit. -50-luvulle saakka alue oli slummia mutta eurooppalaisten siirtolaiset muutettua alueelle, alettiin taloja kunnostaa ja nykyään Paddingtonin alue on varsin keskuluokkaista.

Frankie on ollut vähän stressaantuneen oloinen, liekkö äitiä ikävä. Se syö hyvin vähän ja nukkuu paljon. Se itse päättää koska haluaa paijausta ja koska se haluaa olla lähellä. Kun se heittäytyy lattialle selälleen, tiedän että on rapsutusten aika. Mutta jos menen oma-aloitteisesti sitä rapsuttamaan, lähtee se loukkaantuneena pois. Kuitenkin tiedän, että läsnäoloni on sille tärkeää, se seuraa tarkkaan liikkeitäni. Sänkyyn se ei tule nukkumaan, mutta nukkuu lattialla sänkyni vieressä. Yöllä se seuraa minua vessaan kuin varjo. Annan Frankielle liian paljon herkkuja ja se on sallittua.

Sydney, Australua

Vähän tuli vietettyä itsenäisyyspäivän juhlaa suomalaisten Palvelupisteellä St. Paulin luterilaisessa kirkossa. Suomenlippu oli keskellä tarjoilupöytää ja tilaisuus aloitettiin presidentti Sauli Niinistön tervehdyksellä  ulkosuomalaisille. Niinistö sanoo mm. näin:

 

Moni teistä maailmalle muuttaneista on kenties eri elämänvaiheissa pohtinut omaa identiteettiään. Suomalaisuus ei sulje pois kansainvälisyyttä. Siinä missä olemme suomalaisia, olemme myös maailmankansalaisia. Kun erilaiset identiteetit elävät rinnakkain, monelle suomalaiselle yhdistävä tekijä on suomen kieli ja suomalaiset tavat.

Oma identiteettini muuttuu hieman, riippuen mistäpäin maailmaa sitä katsoo. Euroopassa ollessani sanon olevani suomalainen mutta esim. Amerikassa sanon olevani eurooppalainen. Joskus sanon olevani skandinaavi. En ole ulkosuomalainen, vaikka välillä siltä tuntuukin. Mielenkiinnolla kuuntelen ulkosuomalaisten mietteitä omasta identiteetistään. Äidinkieli on todella tärkeää, sitä pidetään yllä ja se halutaan siirtää omille lapsille. Suomalaiset kirjat ja lehdet kierrätetään, ne ovat haluttuja tuliaisia. Suomen passia arvostetaan ja kansalaisuus halutaan säilyttää. Onneksi kaksoiskansalaisuuden myötä se on nykyään helppoa. Suomalaisia arvostetaan kaikkialla maailmassa, meillä on maine rehellisinä ja ahkerina ihmisinä.

Australia-päivä on täällä suurin juhlapäivä. Ei ihan itsenäisyyspäivä (Australia on edelleen Iso-Britannian alaisuudessa) mutta kuitenkin kansallispäivä, 26.12. Tuona päivänä, vuonna 1788, britit astuivat Australian mantereelle ja valtasivat sen. Heille se oli ilon päivä, aboriginaaleille surun päivä. Australia-päivää juhlitaan mutta sitä myös kritisoidaan. Silloin on mielenosoituksia muistuttamassa siitä, että maa on ollut olemassa ennen eurooppalaisten saapumista. Ja yllättäen äärioikeistolaiset osoittavat tuolloin mieltään ei-eurooppalaislähtöisiä siirtolaisia vastaan. Hassua.

Kuka sitten on australialainen? Tuntuu että ei kukaan ja että samalla kaikki. Ainoastaan aboriginaalit ovat täältä peräisin, kaikki muut ovat tulleet muualta - tai ainakin heidän esi-isänsä ovat tulleet muualta. Olen kysynyt muutamilta australialaisilta miten ihmiset suhtautuvat siihen, että he ovat brittivankien jälkeläisiä (ensimmäiset eurooppalaiset asukkaathan täällä olivat pakkosiirrettyjä vankeja). Se on kuulemma kunnia, kuin sulka hatussa.

Multa on kysytty että millaista on australialainen ruoka. Ehkä sitä ei ole edes olemassa. Ne ruuat, mitä mainitaan aussiruuiksi, mm. lihapiiraat ja paisti, ovat lähtöjään Briteistä. Ehkä grillaaminen, ainakin se tuntuu olevan aussien kansallisurheilua. Sitten keksin sen: vegemite! En tosin ymmärrä, kuinka niin pahan makuinen jäte on saatu myytyä ihmisille! Jäte siksi, että levite valmistetaan oluen panemisen yhteydessä syntyvästä hiivajätteestä. Ja pahan makuinen siksi, että se on pahaa. Ihan käsittämättömän pahaa. Sitä sipaistaan ohut kerros voilla voidellulle paahtoleivälle. Juu, ei. Kuulemma jotkut käyttävät vegemitea pontikan valmistukseen, ehkä se toimii siinä paremmin.

Melbourne-Sydney, Australia

Hyvästi Melbourne, hellou Sydney! Tuntuu hyvältä lähteä Melbournesta. Otan überin Southern Crossin juna-asemalle. Aamulla ratikka kulkee puolen tunnin välein, en uskalla luottaa siihen, sen verran usein ne ovat jääneet tulematta. Julkisilla matka olisi kestänyt 1,5 tuntia mutta überillä matka kesti puolisen tuntia ja maksoi noin 40 euroa. Kuljettajalla oli maski kasvoilla; kuinka huomaavaista. Seuraavan kerran kun vilkaisin häntä, kaivoi hän hampaitaan hammastikulla - se siitä huomaavaisuudesta.

Juna-asemalla kyltit näyttivät kahteen eri suuntaan: laituri 1 ylös, laituri 1 alas. Hmmm. Regional- ja Metropolitanjunat. Kysyn virkailijalta, Regional on paikallisjuna ja Meteopolitan on paikallisjuna mutta kauemmaksi. Sydneyn-juna lähtee Regional-alueelta. Junan lähtiessä liikkeelle nuori tyttö saa hillittömän itku/paniikkikohtauksen. Onneksi hänen ystävänsä osaa tukea ja rauhoittaa. Tyttö jäi vahingossa junaan saattaessaan ystäväänsä. Nyt sitten alkoi setviminen missä tyttö saadaan junasta pois ja takaisin Melbourneen.

Heti kun pääsimme Melbournen ulkopuolelle, alkoi aurinko paistamaan. Turhan usein ei aurinkoa Melbouressa näkynyt. Matka kestää reilut yksitoista tuntia, onneksi junassa on ravintolavaunu. Tietenkin olen tehnyt eväät, ensimmäiset eväsleivät söin jo ennen junaan nousua Southern Crossin asemalla, sieltä ostetun aamukahvin kera. Lounaaksi ja päivälliseksi on pastasalaattia, päiväkahville keksejä ja vielä iltakahville leipäpalasia. Ja kaksi suomenkielistä kirjaa mukana. Kyllä kelpaa matkustaa!

Suurin osa maisemasta oli kumpuilevaa laidunmaata. Lampaat ja naudat laidunsivat suurina laumoina. Lähempänä Sydneyä maisema muuttui metsäiseksi ja tuotantoeläinten sijaan näkyi hevosia ja golfkenttiä. Kenguruja näkyi siellä täällä ja illan hämärtyessä kukkulan rinteellä istuskeli arviolta sata kengurua! Isot istuivat ja pikkukengurut hyppelivät. Olipa mahtava näky.

Kotona Frankie otti minut tyytyväisenä vastaan. Se kellahti heti selällensä ja vaati rapsutuksia. Ja niitä se saikin. Illan kissa kulki perässäni kuin varjo, taisi olla ikävä.

Jos junalla voisi matkustaa Australiasta Suomeen, matkustaisin!

Melbourne, Australia

Matkalla joulumyyjäisiin näin joulupukin. Parta liehui tuulessa ja kädessä pukilla oli lahjapaketti. Kävelin pukin ohi ja suuntasin The Indigenuos Art-myyjäisiin. Siellä oli alkuperäiskansojen tuotteita myynnissä, lähinnä taidetta ja perinteisiä käsityötuotteita. Tekijät edustivat eri heimoja, eri puolilta Australiaa mm. pohjoisesta Ramingining'stä, lännestä Ngurrawaanasta ja Torres Strait Island-saarilta. Myyjäisissä oli työnäytöksiä mm. perinteistä pistemaalusta, dot painting'iä . Kuvat muodostuvat pisteistä ja maalauksiin liittyy paljon symboliikkaa ja perinteitä. Symbolit ovat monitulkintaisia; sama symboli merkitsee eri asiaa eri heimoille. Mm. ympyrä voi kuvata leirinuotiota, lähdettä, kukkulaa... Monet maalauksiin liittyvät tarinat liittyvät aboriginaaleille tärkeään unimaailmaan.  Myyjäisissä oli työpajoja, joissa pääsi kokeilemaan aboriginaalien perinteisiä tekniikoita esim. korinpunontaa.

Melbournen suurimmat joulumarkkinat The Big Design Market järjestetään The Royal exhibition buildingissä. Isossa hallissa on yli 250 näytteilleasettajaa Australiasta ja Uudesta-Seelannista. Tarjolla taidetta, käsitöitä, ruokaa ja juomaa. Tänne oli kuuden AU$ eli noin 3,75 € sisäänpääsymaksu. Kuninkaallinen näyttelyrakennus on päässyt UNESCO:n maailmaperintöluetteloon ja se on viimeisiä säilyneitä 1800-luvun näyttelyrakennuksia. Komea se onkin ja sen ylläpito on kallista ja vaativaa. Tällä hetkellä kerätään lahjoituksia kupolin maalauksen ja kipsikoristeiden kunnostamiseksi.

Morningtonin niemimaa, Australia

Melbourne levittäytyy valtavan laajalle alueelle. Jos sen ajaa laidasta laitaan, kilometrejä kertyy noin 150 ja läpiajamiseen mennee kolmisen tuntia. En ole ikinä käynyt Los Angelesissa, mutta jostain kumman syystä kaupunki muistuttaa LA:ia. Kun sanoin tämän tuttavalleni, vastasi hän että tämäpä mielenkiintoista, sillä Los Angeles on Melbournen ystävyyskaupunki. Ja kun karttaa katsoo, ovat kaupungit maantieteellisesti melkein identtisiä. Myös Melbourne on autoilijoiden kaupunki. Ratikat ja junat ovat vanhoja ja hitaita. Usein tuntuu, että niissä kulkee lisäkseni vain koululaisia ja eläkeläisiä. Esim. täältä Burwoodin asuinalueelta keskustaan on matkaa 15 kilometriä ja ratikka kulkee sinne noin 1h 20mns. 12 kms/tunti! Tuskastuttavan hidasta.

Lähdin Frankstoniin, ratikka+bussi+juna, josta jatkoimme ystäväni kanssa autolla Morningtonin niemimaalle, suur-Melbornen eteläisimpään osaan. Ensimmäinen kohteemme oli Cape Schanck (kuva yllä). Alueen alkuperäinen nimi on Tunnahan mutta vuonna 1800 tänne tulleet eurooppalaiset halusivat antaa paikalle eurooppalaisen nimen - yllätys, yllätys. Nimensä se sai brittikapteenin Schenkin mukaan. Kirjoitusvirheen vuoksi paikan nimeen tuli toinenkin c ja se on siis Schenck. Valitettavasti polku eli portaat rantaan ja alas kallioille oli suljettu - ilmeisesti turvallisuussyistä - joten reippailumme jäi täällä lyhyeksi. Maisema toki oli upea ja vuonna 1859 rakennettu majakka kohosi rinteeltä korkeuksiin ylväänä. 

Ajoimme muutaman kilometrin päähän Fingaliin ja lähdimme kävelemään metsän läpi alas rannalle. Suurin osa matkasta taittui hyväkuntoista polkua pitkin. Alas mentiin 'rappuja' pitkin, niitä on 439! Lainausmerkeissä siksi, ettei niitä aina rapuiksi tunnustanut, välillä ne näyttivät enemmänkin epämääräisiltä hiekkalaatikoilta. Alas mennessä, aivan loppuvaiheessa, jalat alkoivat vähän tärisemään. Mietin että mitenköhän ylösnousu tulisi sujumaan. Mutta hyvin sujui, yllättäen oli helpompaa nousta ylös kun laskeutua alas.

Rannalla varoitettiin voimakkaasta vuorovedestä, käärmeistä ja haista. Kauniit mustat  laavakivet ja tummana siintävän meren pauhu vetivät hiljaiseksi ja olo tuntui pieneltä. Täällä luonto vie vielä voiton. 

Vielä yksi pysähdys; kahvi ja eväät sekä pissapysähdys Seawinds-puistossa. Ystäväni valitsi tämän paikan kenguruitten takia. Tällä saattaa nähdä kymmeniä, jopa sata, kengurua samaan aikaan. Tänään niitä oli parikymmentä, hienoja ja outoja otuksia. Kovin lähelle en uskaltanut mennä, sen verran hurjia tarinoita olen kuullut kenguruitten potku- ja raateluvoimasta. Mutta hyvin rauhanomaisesti ne katselivat meitä, ei meidän läsnäolo niitä juuri kiinnostanut.

Melbourne, Australia

Sunnuntaisin Melbornessa on liikaa tarjontaa, varsinkin näin joulun alla. Monet kaupunginosamarkkinat ovat vain sunnuntaisin ja joulumyyjäisiä on nyt pilvin pimein. Täytyy valita ja päätän lähteä Altonaan Suomitalolle joulumyyjäisiin. Haluan ostaa karjalanpiirakoita - en itselleni vaan kissaperheen vanhemmille. He rakastavat suomalaisia hapankorppuja ja kun lähimyymälä lopetti niiden myymisen, oli perhe pienessä kriisissä. Onneksi kauempaa löytyi marketti, joka hapankorppuja myi. Siksi ajattelin, että he voisivat pitää myös karjalanpiirakoista. Myyjäiset olivat alkaneet kello 10, ja kun saavuin paikalle kello 11, oli kaikki karjalanpiirakat myyty. Samoin Fazerin Sininen oli loppunut. Mikä pettymys. Ostin heille kuitenkin korvapuusteja ja laitoin ne pakkaseen odottamaan heidän kotiinpaluutaan. Myynnissä oli mm. suomalaisia karkkeja, suklaata ja salmiakkia, ja tietenkin Presidentti-kahvia. Kanttiinista sai voileipiä ja niitä korvapuusteja. Suosittu myyntiartikkeli oli raesokeri, jota ei oikein saa mistään muualta kuin Skandinaviasta. Ja Australiassa myynnissä oleva ruisjauho on liian hienoa, siitä ei saa hyvää ruisleipää. Mutta onneksi myynnissä oli erikoisjauhettua ruisjauhoa, ilman sitä ei piirakoitten ja leipien tekeminen onnistu. Suomitalo oli tupaten täynnä väkeä. Oli mukavaa nähdä täällä kaikenikäisiä ulkosuomalaisia ja nuoria vapaaehtoisia auttamassa järjestelyissä. Mulle hälinä ja meteli olivat pian liikaa ja hyppäsin junaan ja matkasin St Kildan sunnuntaimarkkinoille.

Vaihdoin keskustassa ratikkaan ja kun pääsin St Kildaan, ripeksi vettä. No, siihen olen Melbournessa tottunut; täällä voi yhden päivän aikana kokea kaikki säätyypit. Olen käyttänyt täällä enemmän kevyttoppatakkia kuin t-paitaa. Kävelen sateessa myyntikojujen ohi ja pysähdyn ostamaan uppopaistettua mustekalaa ja ranskalaisia. Päälle vielä chilimajoneesia ja sunnuntailounas on valmis. Istahdan Luna park'in puistonpenkille syömään, Melbournen ikonisen vuoristoradan äärelle. Vuoristorata on rakennettu vuonna 1912 ja se on eteläisen pallonpuoliskon vanhin toiminnassa oleva vuoristorata. Yhdysvalloista, Pennsylvaniasta, löytyy kymmenen vuotta vanhempi vuoristorata, joka on siis maailman vanhin.

Alkaa olla kahviaika. St Kildassa on kuuluisa kakkukatu, Aclanda street. Ensin kävelen kadun päästä päähän ja syön kakkuja silmilläni. Istahdan terassille ja tilaan rommiin liotetun rum baban ja mustan kahvin - long black, niinkuin sitä täällä kutsutaan. Oli hyvää! Tuli ähky olo ja lähdin keventämään oloani rantakävelylle. Nyt paistoi jo aurinko.

Olinda, Australia

Kävimme australiansuomalaisen ystäväni kanssa katsomassa näkymiä Corhanwarrabul- eli Dandenong-vuoristosta alas Melbourneen. Ajoimme ylös 633 metrin korkeuteen ns. Turistitietä pitkin. Täksi päiväksi oli luvattu sadetta, turisteja ei juurikaan näkynyt. Kuten ei sadettakaan. Matkanvarrelle jäi valtavan kokoisia mustarunkoisia eukalyptuspuita. Mustia siksi, että metsä paloi muutamia vuosia sitten. Sitkeästi puut jatkavat kasvamistaan, jopa 70 metrin korkeuteen. Olemme lauhkean vyöhykkeen sademetsässä. Ilma on kosteaa ja rehevä kasvusto peittää auringonvalon. 

Vuonna 1938 vuoreen törmäsi lentokone DC-2 Kyeema, joka oli matkalla Adelaidesta Melbourneen. Sankka sumu peitti näkyvyyden, eikä tuolloin ollut vielä tutkalaitteita käytössä. 18 ihmistä menetti henkensä, joukossa mm. häämatkalla ollut pariskunta. Tuon onnettomuuden jälkeen Australiassa alettiin kiinnittämään enemmän huomiota lentoturvallisuuden ja sen myötä perustettiin Australian siviili-ilmailun osasto. Tämän tragedian johdosta paikalle on pystytetty muistomerkki menehtyneiden muistoksi.

Vuoristossa on RJ Arboretum ja Dandenong Rangesin kasvitieteellinen puutarha. Puutarhassa on valtava rhododendronpuisto, jossa kasvaa yli 15 000 pensasta. Valitettavasti kukintakausi alkaa olla jo takana ja kukkaloistosta on enää vain muisto jäljellä kuivuneiden kukkien muodossa. Toisen osan muodostaa puisto, jossa kasvaa Australian kotoperäisiä kasveja. Siellä on mm. wollemia nobilis, havupuu, joka löydettiin vasta vuonna 1994. Se eli dinosaurusten aikaan ja sen luultiin jo kuolleen sukupuuttoon. Nykyään se on maailman vanhin ja harvinaisin puu. (Toinen kuva alla.)

Täältä kotoperäisten kasvien joukosta löytyy myös yksi rhododendron, rhododendron lochiae, joka kasvaa vain Australiassa luonnossa. Pensaassa on pienet punaiset kukat, se näyttää aivan minialppiruusulta. (Kuva alla.)

Kierroksen jälkeen lounastimme Olindassa, pienessä, viehättävässä vuoristokylässä. Söin perinteisen - kuulemma useampaan kertaan palkitun - kurpitsapiirakan; ei ollut kummoinen. Kävelyä kylänraitilla, näyteikkunaostoksia ja sitten takaisin alas kaupunkiin.