Vathi, Kalymnos

Olen käynyt Vathin kylässä Kalymnoksella joka viikko viimeisen kuuden viikon aikana. Tai oikeastaan en ole päässyt satamalaituria paljon pidemmälle koska aina on pitänyt huolehtia asiakkaista ja käydä lounaalla. Nyt päätin jättää lounaan väliin ja käydä vihdoinkin kävelemässä Vathin kylässä. Kylä on pikkuruinen, oikeastaan vaan yksi tie rantaraittin lisäksi. Sheila, joka on käynyt kiipeilemässä Kalymnoksella kahdenkymmenen vuoden ajan, pitää Vathia Kalymnoksen kauneimpana paikkana. Eikä varmasti kovin väärässä ole. Tänään kylässä oli maalareita, eipä ole hullummat maisemat heillä maalata.

No, nyt sitten kävi niin että kaikki Vathin kylästä otetut kuvat ovat työkännykässä - tai olivat; puhelin on jo tyhjennetty ja palautettu tehdasasetuksille. Työsuhde päättyi juuri. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, eikä varmadti viimeinen. Kuvia katoaa mutta muistot jää. Siispä kaivelen omasta kännykästäni kuvia kreikkalaisista tuoleista, olkaapa hyvät.

 Kalymnos, Kreikka

Onnittelin taas tänään itseäni. Usein itsekehitetyt esteet, laiskuus ja pelko, estävät uusien asioiden tekemisen ja kokemisen. Aamuisin halu nukkua pitkään ja päivällä lähikuppila juustokakkuineen houkuttelee enemmän kuin reissuun lähteminen. Mutta nuo edellä mainitut palkitsevat vain hetkeksi, kun taas esim. päiväreissu palkitsee yleensä loppuelämäksi. Taputtelin itseäni siis olalle kun sain lähdettyä matkaan.

Aamulla vaivasi laiskuus ja Masticharin satamassa pelko meinasi ottaa vallan. Meltemi eli pohjoistuuli läimäyttää autonoven kiinni voimalla kun yritin avata sitä. Tiesin, ettei tästä ole myrskyksi mutta silti arvoin noustako Kalymnosin lauttaan vai kääntyäkö lähikuppilaan juustokakulle. Ei hitsi, matkaan vaan! Eihän merimatka kestä kun puolisen tuntia.

Kalymnoksella oli silmiinpistävää sporttiset ja hoikat turistit, toisin kuin Kosilla, jossa suuri osa ihmisistä on ylipainoisia. Ilmeisesti Kosille tullaan rantalomalle ja Kalymnokselle kalliokiipeilemään. Satamatavernassa kalastaja oli tullut tuopille ja laittanut kalasaaliinsa naulaan eli puunoksaan. Isäntä tarjoili kahvit ja oluet pienten naposteltavien kera - jämät hän heitti mereen. Kissat norkoilivat pöytien alla odottaen saavansa osansa. On se aina vaan ihmeellistä; vaikka yhteistä kieltä ei olekaan, ymmärrät ihmisten sydämellisyyden ja hyväntahtoisuuden pienistä eleistä. Perikreikkalainen tunnelma.

Kävelin satama-altaan päästä päähän, kiipesin ylös ja jatkoin kaupungin laitamille. Jonkin ajan päästä katsoin kartasta sijaintiani ja olin "lähellä" Chrysocherian linnaa. Lähellä siis linnutietä katsottuna mutta patikoimalla useamman mutkan ja nousun takana. Hikoilu kannatti, linnoituksesta oli huikea näkymä alas kaupunkiin. Matkalla olin ostanut fetapiirakan pikkuleipomosta ja nyt istahdin linnoituksessa olevan kirkon pihalle syömään eväitäni ja nauttimaan maisemista. Linnoituksen vieressä oli nunnaluostari ja siellä oli portit auki. Aina tuntuu vähän tunkeilemiselta mennä luostariin mutta nyt nunna oli portilla viittoilemassa minua sisälle. Hän päästi minut puutarhaan ja kehoitti lepäämään siellä hetken. Olikin varsinainen keidas, siellä sopii rentoutua ennen kun matka taas jatkui alas kaupunkiin. Ennen lähtöä kävin kiipeämässä luostarin kellotorniin. Vähän hitchcockmainen tunnelma tuli kun lintu pyrähti edestäni lentoon kapeita rappuja kiivetessäni. Kaupungissa vielä fiilistelyä ja tuorepuristettua appelsiinimehua ennen lautan lähtöä.

Vähänpä tiesin tulevasta. Satamassa lippuluukku oli kiinni ja ikkunassa lappu, jossa luki että klo 13.30 lautta on peruttu kovan tuulen vuoksi. Olin menossa klo 17.30 lautalle, uskoin vielä tuolloin sen kulkevan. Luukulle tuli kolme muuta reissaajaa mutta luukku pysyi kiinni. Oli selvää ettei 17.30 lautta tule kulkemaan tänään. Yksi seurueestamme lähti kysymään keskustan lippumyymälästä tilannetta ja siellä kerrottiin että klo 19 kulkee iso lautta Kosille. Kello tuli seitsemän mutta lauttaa ei näkynyt. Nyt sitten kysyttiin satamaviranomaisilta tilanteesta ja heidän mukaansa lautta lähtee klo 20. No ei lähtenyt. Onneksi en ollut yksin, seuranani oli kolme brittiä: Simon, Karen ja Sheila. He kaikki olivat olleet kalliokiipeilemässä Kalymnoksella, saari on tästä kuuluisa. Vuosittain täällä käy noin 10 000 kiipeilijää ja pari viikkoa sitten täällä oli vuosittaiset kiipeilyfestarit. Sheila on 86-vuotias, langan laiha ja kävely tuottaa hänelle vaikeuksia. Mutta hän on peto kiipeilemään! Aikamoinen teräsmummo. Mutta takaisin satamaan. Lautat eivät siis enää tänään kulje, seuraava lautta lähtee aamulla klo 7.00 - ehkä. Päätämme lähteä etsimään kimpassa hotellia ja jakaa huoneet. Majoitun Sheilan kanssa, huone maksaa 17,50/lärvi. Illallisella käyn Karenin kanssa ja olen oikeastaan aika tyytyväinen. Kalymnos on kaunis illalla, sain hyvää seuraa ja hyvää ruokaa; perunamuusia ja tuoretta, friteerattua turskaa. Täydellä mahalla on hyvä mennä nukkumaan.

Aamulla Simon koputteli ovelle klo 6.15, aika lähteä satamaan. Tällä kertaa lautta lähti Kosille, ajallaan.  Kotimatka kesti kaikkinensa 18 tuntia. Ehdin just ja just töihin aamulla eli kaikki hyvin.

 Plaka, Kos

Plakan mäntymetsä

Aamupäivä meni toimistolla huomista lentokenttäpäivää valmistellessa. Viimeiset asiakkaat saapuvat huomenna ja täytyi hoitaa heidän hotellikuljetuksensa - ja myös Suomeen palaavien kuljetukset lentokentälle. Helppo homma osaavien kollegojen kanssa. Samalla kyselin heiltä mitä minun vielä pitäisi nähdä Kosilla. Ehdotin Plakan metsää. Kaikki sanoivat suureen ääneen että ei sinne! Pelkäsivät että petyn pieneen Plakan mäntymetsän, Suomessahan on upeita isoja metsäalueita - tiesivät he. Onhan siellä riikinkukkoja mutta ei niissä ole mitään nähtävää! No kun kerran kielletään, sinne siis - käänteispsykologia toimii.

Plakan metsä on saaren keskiosassa, lähellä lentokenttää. Päätieltä hiekkatielle kääntyessäni tuntui kuin mökkitiellä olisin tullut. Taas tulvahti mäntyjen tuoksu, joka vei heti Suomeen ja lapsuuteen. Jätin auton pienelle parkkipaikan tapaiselle ja heti vastaani asteli riikinkukkoja. Etunenässä tepasteli erikoisennäköinen albiinoriikinkukko, en edes tiennyt sellaisten olemassaolosta. Riikinkukot ovat vapaana luonnossa mutta ilmiselvästi tottuneita ihmisiin. Komeita olivat, erityisesti urospuoliset riikinkukot. Kävelin kapeaa polkua puoli tuntia suuntaansa. Reittiä ei ollut merkitty, eikä sitä löytynyt kartalta. Parempi siis kävellä samaa reittiä takaisin. Metsäpuro oli kuiva, samoin aluskasvillisuus. Huomiseksi on luvattu vesisadetta, se olisi kyllä tarpeen pitkän kuivan kauden jälkeen. Poikkesin polulta kiipeilemään pienille kallioille, hikeä pukkasi ja syke kohosi! Havunneulasia oli maassa paksu kerros, kuin patjan päällä olisi kävellyt. Puut vaan humisivat, muita ääniä ei kuulunut. Ihana metsänrauha. Kannatti tulla.

 Kos, Kreikka

Kosin saarin on hyvin kompakti: pituutta vain 50 kilometriä ja leveyttäkin vain noin 15 kilometriä. Turkin rannikolle on matkaa neljä kilometriä ja katamaraanilla matka sinne kestää 20 minuuttia. Keskellä saarta on Dikaioksen vuoristo ja rannikoilla liuta lomakyliä. Suurin osa saaren asukkaista asuu Kosin kaupungissa, joka myös on kompakti ja helposti haltuun otettavissa kävellen. Aivan saaren toisella laidalla, lännessä, sijaitsee Kefaloksen alue ja siellä korkealla kukkulalla on Kefaloksen vanha kaupunki.

Huonona turistina huomasin perillä että on sunnuntai ja kaikki paikat kylässä, muutamaa ravintolaa lukuun ottamatta, ovat kiinni. Ei se mitään, oli mukavaa kävellä rauhallisella kylänraitilla ja ihastella perinteisiä taloja ja huipulta avautuvia maisemia. Kylän laitamilla oli perinteisiä tuulimyllyjä ja vanhan linnoituksen rauniot. 1400-luvulta oleva linnoitus on kärsinyt maanjäristyksistä ja maaperän eroosiosta, mutta ei koskaan vihollisen hyökkäyksistä. Ja tietenkin linnoituksen huipulla liehui Kreikan lippu.

Kyläkierroksen jälkeen kiertelin alhaalla rannoilla, täällä on kuulemma Kosin kauneimmat rannat. Paratiisiranta; toisen paratiisi on toisen helvetti. Kaunis ranta kyllä, mutta pilattu muilla ihmisillä. Ei jaksa. Kefaloksen pohjoisille rannoille meni vain pieniä hiekkateitä, joten päätin kokeilla löytyisikö sieltä rauhallisempia rantoja. Etelän puoleisille rannoille kun meni asfalttitiet. Päädyin Vulcano-rannalle ja siellä minua odotti upea mustahiekkainen ranta tyrskyineen. Rannalla oli lisäkseni kolme ihmistä. Kävelin rantaa pitkin puolisen tuntia suuntaansa, eikä ketään tullut vastaan. Ihana rauhan ja vapauden tunne! Tuuli tuntui kasvoilla ja aallot löivät pauhuten rantaan. Oli ihanaa upottaa varpaat Aegean mereen ja antaa vulkaanisen hiekan kutittaa jalkapohjia.

Kos, Kreikka

Taaskaan ei vapaapäivä alkanut suunnitelmien mukaan. Tarkoitus oli pyöräillä keskustaan, Kosin kaupunkiin. Avasin fillarin lukon ja ihmettelin kun en saanut pyörää työnnettyä liikkeelle. Lähempi tutkiminen osoitti että sekä etu- että takarenkaitten pinnoja oli poikki. Tarkempi tutkiminen osoitti että pinnat oli leikattu siististi leikkurilla eli ihan tarkoituksella oli tehty. Naapuri tuli myös ihmettelemään moista, asutaanhan rauhallisella alueella eikä täällä juurikaan muita naapureita ole saati ohikulkijoita. Yritimme poistaa katkaistuja pinnoja jotta olisin saanut kuljetettua fillarin vuokraamoon, josta se on meillä lainassa. Liian työlästä, ei saatu pinnoja irti, ne sohottivat sinne tänne. Kävelin siis ilman fillaria kilometrin matkan vuokraamolle ja he kävivät hakemassa pyörän pihastamme autolla.

Päätin kävellä keskustaan, matkaa oli noin kolme kilometriä suuntaansa. Valitsin vähän pidemmän reitin, näin sain kävellä suurimman osan matkasta merenrantaa pitkin. Lambin ranta on kaunis kapea hiekkaranta. Tänään(kin) on tuulista ja meri täyttyy vaahtopäistä. Aegeanmeri on tummanturkoosi, mutta Lambin kohdalla on myös vaaleampia alueita. Kaunista. Vastaan tulee minijuna ja paljon pyöräilijöitä. Kosin saari taitaa olla ensimmäinen saari Kreikassa, jossa olen nähnyt pyöräteitä. Myös autoilijat ovat tottuneet pyöräilijöihin ja osaavat ottaa heidät huomioon.

Kosin ehkä ykkösnähtävyys, Nerazian linna, oli vielä näkemättä, sinne siis. Keskustasta löytyy useita arkeologisia alueita, ne ovat avoinna virka-aikaan ja niissä pääsee vierailemaan maksutta. Satamassa sijaitseva Nerazian linnoitus on 1300-luvulta. Kos on ollut antiikin aikaan kaupunkivaltio, sen jälkeen paikalla on ollut Kos Meropiksen kaupunki ja vuodesta 366 eaa paikalla on sijainnut Kosin kaupunki.

Useita alueita olin jo aiemmin kävelyreissuillani käynyt katsomassa.

Läntinen arkeologinen alue. Uskomattoman hienoja mosaiikkilattioita on säilynyt vaikka seinät ympäriltä ovat kaatuneet. Muutamia pylväitä ja muurinpätkiä on jäljellä antiikin aikaisista rakennuksista. Kaupunki tuhoutui pahoin vuoden 469 maanjäristyksessä.

Agora eli sataman arkeologinen alue on ollut kauppapaikka sataman tuntumassa. Tältä on nykyinen kaupunkisuunnittelu saanut alkunsa Hippodamuksen kynästä. Kadut ja korttelin oli määrätty tietyn mittaisiksi ja muotoisiksi. Ruutukaava.

Odeonin amfiteatterissa parhaimmat paikat eli edessä olevat sileät penkit oli varattu kaupungin silmäätekeville. Rahvas sai istua takana muhkuraisilla penkkiriveillä.

Casa Romanassa opin, että oli olemassa myös älykköorjia, jotka osallistuivat filosofisiin keskusteluihin sekä opiskeluun. Roomalaisen talon rauniot löytyivät maajäristyksen jälkeen vuonna 1933 ja täällä silloin valtaa pitäneet italialaiset rakensivat sen uudelleen alkuperäistä, 100-luvulla rakennettua taloa muistuttavaksi.

Kos, Kreikka

Vapaapäivä. Ensin pyykit ja sitten tien päälle. No, eihän se niin helposti käynyt; pesukone ei käynnistynyt. Pesukone on ulkona käytävällä, kaikkien asukkaiden yhteiskäytössä. Ei auttanut kun koputella vuokraisännän ja -emännän ovelle, he asuvat vieressä olevassa omakotitalossa. Rouva tuli tutkimaan tilanne, vähän taisi naureskella että ei osaa tuo suomalainen pesukonetta käyttää. Eipä osannut hänkään, piti kutsua herra paikalle. Samalla kun herra tutki pistorasioita ja sähköjä, rouva moitti minua huonolla englannillaan: ei saa pestä puolikkaita koneellisia, koneen pitää olla täynnä! Yritin sanoa hänelle ettei mulla ole enempää vaatteita, en saa täyttä koneellista. Rouva jatkoi, luuli ilmeisesti ettei asia vielä tullut selväksi. Varmasti hän omasta mielestään puhui minulle ystävällisesti, mutta minun korvaani hänen puheensa kuulosti huudolta. Tällä välin herra oli vetänyt jatkojohdon sisältä talosta, kytkenyt pesukoneen johdon siihen ja laittanut koneen käyntiin. 

Kun vihdoinkin pyykit olivat narulla kuivumassa, suuntasin kulkuni Dikaios-vuoristoon. Tarkoitus oli mennä ensiksi Pylin vanhaan kaupunkiin. Ajoin ohi. No, käydään sitten ensin kävelyllä uudessa Pylin kylässä, samahan tuo. Kaunis pieni kylä, jossa aukion laidalla turistit istuivat yhdessä kahvilassa ja paikalliset papat toisessa. Kylällä oli tienviitta vanhoille lähteille. Ajattelin että kun täällä ollaan, voin ihan hyvin käväistä lähteillä. Kun olin ajanut muutaman kilometrin, tie muuttui kapeaksi ja kuoppaiseksi hiekkatieksi, ei sinne voinut mennä - eikä suuntaviittojakaan enää näkynyt. Palasin takaisin ja matkanvarrella piipahdin pikkuruisessa Agios Panteleimonin kirkossa. Upeat oli näkymät.

Karttaa tutkittuani päätin kurvata Pylin vanhaan kaupunkiin kanjonin kautta. Sama homma; huono tie, ei onnistu. Ei mene suunnitelmat tänään putkeen, mutta ei se mitään, aina voi suunnitella uudelleen. Yllättäen vuoristotiellä alkoi roskia lennellä tuulilasiin. Olin tullut kaatopaikalle. Järkyttävä näky. Olenkin ihmetellyt pienillä saarilla minne kaikki roskat päätyvät. Kosilla ne näköjään päätyvät vuoristoon. Surullista. Välillä mietin että jokainen turisti saisi viedä kaikki roskat, etenkin käyttämänsä kertakäyttökipot ja -kupit, matkalaukuissaan mukanaan kotimaihinsa. Erityisesti etelä-Euroopassa tunnutaan rakastavan muovipusseja ja kertakäyttömukeja. Eikä yksi muki riitä; kahvi on kuumaa, saattaa sormet palaa, siksi pitää laittaa kaksi mukia päällekkäin. Kyllä ihminen on tyhmä. Matkan varrelle sattui vielä autojen hautausmaa. Liekkö ollut edes laillinen paikka, tien vieressä oli kymmenittäin kasaan puristettuja autoja ja pari linja-autoa.

No nyt sitten takaisin Pylin vanhaan kaupunkiin. Vielä yksi pysähdys matkalla; Charmilos' Grave eli Harmiloksen hauta. Harmilos on arvailujen mukaan ollut hallitsija tai tärkeä henkilö alueella 200 vuotta eea. Hautapaikan ylle oli rakennettu pieni kirkko ja sitä piti pystyssä Papa. Hän antoi minulle tuohuksen sytytettäväksi. Rupesin sytyttämään sitä toisesta kynttilästä mutta Papa kiireesti esti toimintani ja sanoi että tuohus täytyy sytyttää Neitsyt Marian ikonin edessä olevasta kynttilästä. Niin tein ja Papa hymyili helpottuneesti. Kirkko oli perinteinen pieni kappeli täynnä ikoneita ja kirkon alle on Harmiloksen lisäksi haudattu 12 muuta vainajaa. Alttarilla oli rahakippo ja pitihän minun käydä autosta hakemassa siihen muutama roponen. Pyysin saada ottaa kuvan Papasta mutta hän halusikin ottaa meistä kahdesta selfien - moderni pappa! Poislähtöä tehdessäni Papa kiiruhti kirkon taakse ja toi minulle matkaevääksi ison ja kypsän granaattiomenan. 

En tarkalleen tiennyt mitä odottaa ja luulin jo ajaneeni vanhan kylän ohi huomaamattani. Tie muuttui taas kapeaksi, huonokuntoiseksi hiekkatieksi ja rupesin katselemaan kääntöpaikka. Täällä oli kiva ajella ikkunat auki, mäntymetsän tuoksut tulvahtivat nenääni ja kilikellot kilkkasivat tien pientareilla. Onneksi en ehtinyt kääntyä, tulin pienelle parkkipaikalle jossa oli kymmenisen autoa. Vierestä lähti kivinen polku ylös vuoristoon ja suuntaviitta kertoi määränpääksi Palaio Pyli Castle. Veikkaan, että kävelin polkua ylös vajaan kilometrin ennen kun tulin kaupungin raunioille. Hyvää kuntoutua. Jos en aiemmin päässyt kanjonille, täältä avautui upea näkymä yli kanjonin, merelle saakka. 

Alas tullessani päätin käydä hengähtämässä perinteisessä tavernassa jonne erkani oma polku, taas piti talsia ylöspäin. Juomaksi otin kotona tehdyn limonadin, hinta neljä euroa! No, ainakin maisema kahvilasta oli sen arvoinen. Vuoren huipulla näkyy Pylin vanhan kaupungin raunioitten silhuetti.

Seuraavaksi Asfendioun kylään lounaalle, vatsa alkoi jo kurnia. Mutta ennen Asfendiouta matkan varrelle tuli Lagoudin kylä ja kylään kääntyvän tien vieressä oli viehättävä kyltti Unique Art Gallery Cafe - no sinne tietenkin. Kylässä oli ehkä kymmenisen taloa ja - yllätys, yllätys - kahvila oli torstaisin kiinni. Arvatkaa vaan minä päivänä olin liikenteessä. Asfendiouun oli vain pari kilometriä ja piti tehdä melkeinpä äkkijarrutus kun silmiin osui kylän kirkko ja vieressä viehättävä taverna. Kreikkalainen salaatti ja paistettua juustoa, sopivasti kevyttä ja tuhtia, hyvää oli. 

Välillä tuskastun itsekin itseeni kun aina pitää katsoa vielä seuraavan kulman taakse ja ajaa `ihan vähän` epämääräistä hiekkatietä. Myöhäisen lounaan jälkeen päätin lähteä suoraan kotiin, mutta "Destroyed village"-kyltti sai taas auton kääntymään päätieltä pois. Ja todellakin, pienen matkan päässä oli tuhoutunut kylä ja raunioitten keskellä oli kahvila. Haihoutesin kylä tunnetaan nykyään nimellä Agios Dimitros ja se on jäänyt tyhjilleen 1960-luvulla kun asukkaat muuttivat työn perässä vuoristosta rannikolle. 

Ja vielä oli pakko pysähtyä kun näin söpön mehubaarin tienposkessa ja vieressä Sandra-vuohi jökötti maskottina. Haroula myi omaa hunajaa 24 euroa/kilo, kun paikallinen hunaja kaupassa maksaa 10 euroa/kilo. Hänen oliiviöljynsä maksoi 14 euroa/puoli litraa, kun laadukkaan paikallisen oliiviöljyn saa kaupasta viidellä eurolla. Mutta kauppa käy, hyvä niin. Ostin tuorepuristettua appelsiinimehua Sandran ja hänen kaverinsa Lilin tuijottaessa minua matkan päästä. Melkein jo nolottaa sanoa että huomasin etten ollut juonut päiväkahvia. Siispä seuraavassa kylässä olisi kahvitauon paikka. Kahvila löytyy Platanin kylästä ja kahvin lisäksi maistuu mansikkajuustokakkupala. Toki kahvilasta, tai patisserie´stä, kuten kyltissä luki, löytyi myös kreikkalaista baklavaa. Ihanaa se on, mutta aivan liian makeaa.

Kaiken kaikkiaan hieno päivä. Nyt kotiin lepäämään että jaksan taas huomenna mennä töihin. 

Tigaki, Kreikka 

Taas piti kengät pestä. Mutta oli sen arvoista. Vihdoinkin pääsin kävelemään suolajärvelle, Alykille. Kaksi kertaa aiemmin olen ollut niin harmittavan lähellä suolajärveä mutta kuitenkin niin kaukana; Utahissa ja Larnakassa. Nyt pääsin järvelle kävelemään ja pitihän sitä suolaa maistaa - suolalle maistui. Nyt ymmärrän ulkomaalaisten innon päästä Suomessa kävelemään järven/meren jäälle. Vaikka kuinka heille sanot että älä mene, jää on liian ohutta, silti he menevät ja uppoavat jään läpi nilkkojaan myöten kylmään veteen.  Vähän samalla tavalla kävi minulle: upposin noin kolmen sentin paksuisen suolakerroksen läpi liejuun. Aivan rannassa oli kuivaa mutta eihän siellä suolaa ollut. Hevosen ja mönkijöitten jälkiä oli hiekassa ja joitakin jalanjälkiä suolassa. En tiedä olisiko järven keskellä ollut vettä, varmaankin.

Vuoteen 1989 saakka järvestä on kerätty suolaa mutta nykyään alue on Natura 2000 -aluetta ja tärkeä lintujen suojelualue. Täällä viihtyvät lintubongarit ja asiaan perehtymätönkin tunnistaa varmasti alueella talvisin asustavan flamingon. Kun Kosin kaupungista ajaa vain pari kilometriä pois, törmää yllättäen lehmiin ja kanoihin. Täälläkin laiduntaa lehmiä ja vuohia. Kotiinpäin ajaessani huristin maatilamyymälän ohi. Hitsi, kun eivät laita mainoksia tien varteen että ehtisi pysähtyä! Hetken kuluttua tulee toinen myyntikoju näkyviin ja nyt ehdin jarruttaa ja kurvata vihannesostoksille. Kuvan ostokset maksoivat yhteensä viisi euroa.