La Laguna, Teneriffa, Espanja

La Laguna

Muutin etelän lomakylästä, Playa de las Americasista, pohjoiseen, Puerto de la Cruziin. Tervetullut muutos. Puerto on kaupungin ja lomakylän yhdistelmä; 30 000 asukasta ja 30 000 turistia. Täällä pääsee vähän paikalliseen tunnelmaan ja lähikylät ovat kivempia kuin etelässä. Ja Santa Cruziin pääsee bussilla puolessa tunnissa, jos oikeaan kaupunkiin kaipaa.

Vapaapäivänä lähdin La Lagunaan, Teneriffan entiseen pääkaupunkiin, viralliselta nimeltään San Christobal de La Laguna. Pääkaupunkioikeutensa se menetti Santa Cruzille 1700-luvulla. Santa Cruz ja La Laguna sijaitsevat kylki kyljessä, ja muodostavat 400 000 asukkaan keskittymän. Näiden kaupunkien välillä kulkee Teneriffan ainoa raitiovaunulinja. Itse kaupunki on aika kämänen, mutta vanhakaupunki on oikein viehättävä. Se on toinen Teneriffan UNESCO:n maailmaperintökohteista, toinen on Teiden kansallispuisto. Vanhassa kaupungissa on leveät kävelykadut, joilta löytyy paljon kahviloita ja pikkukauppoja. Talot ovat matalia ja värikkäitä. Niissä on kauniita yksityiskohtia kuten parvekkeet, ikkunaluukut ja katuvalaisimet. Tunnelma on kuin Karibialla. Ja sieltä kuulemma kaupunkisuunnitteluun on aikanaan otettu vaikutteita.

Yritin pistäytyä keskustan katedraalissa. Sisäänpääsymaksu oli seitsemän euroa. Ei kiitos. Taidan olla huono turisti. "Kirkot ulkoa ja kapakat sisältä" kuten joku turisti aikanaan sanoi.

Tänään on La Laguunassa karnevaalit. Päivällä on lasten kulkue ja tapahtuma päälavalla, kaupungin kauppahallin kupeessa. Orkesterin soitto kantoi kauaksi, joten tiesin suunnistaa kulkueen reitille. Puvut olivat upeita ja lapset ilmeisen ylpeitä itsestään ja ryhmästään. Hienosti tanssivat ja pitivät hauskaa!

Myös kauppahallissa musisoitiin ja tanssahdeltiin. Täällä paikalliset tekivät ruokaostoksia ja tuli tunne, ettei meitä matkailijoita katsottu hyvällä. Ymmärrän. Eipä meistä siellä juurikaan iloa paikallisille ollut, taisimme enimmäkseen vaan olla heidän tiellään. 

Lounaaksi kaksi tapasannosta ja pieni olut. Vielä päiväkahvit, ja olin tyytyväinen. Sitten bussilla kotiin, matka-aina noin 20 minuuttia.

Etelä-Teneriffa, Espanja

 Teneriffa, Espanja

Näkymä Lomo de Menan kylästä Road trop eteläisellä Teneriffalla

Ensimmäinen työviikko uudessa kohteessa on aina työntäyteinen. Aika Playa de las Americasissa meni vauhdilla ja huomenna on muutto pohjoiseen, Puerto de la Cruziin. Tänään on vapaapäivä, joten otin auton alleni ja lähdin tutustumaan eteläisen Teneriffan vuoristomaisemiin ja -kyliin. 

Chayofa, La Camella, Valle San Lorenzo.... Kylien nimet vilistivät silmissä ja ennenkuin huomasinkaan, olin jo ajanut kylän ohi. Seuraavaan kylään saapuessani päätin olla skarpimpi; sinne pysähdyn. Matkalla kapea, hyväkuntoinen tie, nousi hiljakseen vuoristoon. Tunneleita ei ollut, mutta rotkojen yli meni pieniä yksikaistaisia siltoja. Rotkoja en ehtinyt ihailemaan, mutta maisemat Atlantille olivat vaikuttavat. Jatkuvasti jouduin väistelemään pyöräilijäturisteja; aika turvattomalta tuntui heidän reittinsä.

Ensimmäinen pysähdys Granadilla de Abonaan. Tien varrella oli isoja muraaleja ja kylän pääkadulla niitä oli lisää. Taloissa näkyi siiromaavaikutteisia koristeltuja parvekkeita, pysähtyiväthän amerikkalaiset laivat Teneriffalle kauppamatkoillaan jo 1500-luvulla.

Cruz de las Animas, Los la Baliquitos, El Rio.... Onpa täällä paljon kyliä ja osa niistä vaikuttaa varsin isoilta ja vilkkailta. Seuraava pysähdykseni on Villa de Aricossa. Pysäytän auton parkkipaikalle. Radio sulkeutuu, mutta musiikki jatkuu. Viereisessä talossa näköjään kuunnellaan samaa radiokanavaa. Kävelen kohti kylän historiallista keskusta, mutta en pääse aukiolle. Koko keskusta on aidattu ja aidan sisäpuolella on korjaustyöt käynnissä. Kirkkokin on motattu, näkyviin kohoaa ainoastaan kirkon kellotorni. Mantelipuut ovat kukassa ja pääkadun varrella tuoksuu ruoka. Tuoksu ei tule ruuasta, vaan jalkakäytävillä kasvavista koristepippuripuista. Tuorepuristettua appelsiinimehua paikallisessa baarissa ja matka jatkuu taas.  

Jaloittelua Lomo de Menassa. Alkaa olla jo lounasaika, mutta yhtään ravintolaa ei ole sattunut kohdalle - ainoastaan suljettuja ja toimintansa lopettaneita. Joka kylässä on baari ja kirkko. Useimmissa myös marketti. Lomo de Messa tapauduin minimarkettiin, mutta se oli mennyt kiinni tuntia aiemmin, kello 13.00. Ja avautuu uudelleen seuraavana aamuna kello 8.00.

Päämääräni oli Güimar ja siellä olevat pyramidit. Pyramidit löydettiin vasta vuonna 1990 ja aluksi niiden uskottiin olevan vain kivikasoja, joihin paikalliset maanviljelijät olivat kasanneet kiviä pelloiltansa. Alue oli kaavoitettu asuinalueeksi, mutta onneksi paikallinen argeologi rupesi tutkimaan "kivikasoja" tarkemmin ja totesi ne pyramideiksi. Kun norjalainen Thor Heyerdahl kuuli pyramideista, jätti hän kaivaukset Perussa kesken, ja muutti Teneriffalle. Hän asui elämänsä viimeisen vuosikymmenen Güimarissa. Pyramidien syntyä tai rakentajia ei tiedetä. Kuusi niitä on ja ne ovat noin neljä metriä korkeita porraspyramideja. Teneriffalla on ollut enemmänkin pyramidejä, mutta aikojen saatossa niitten kivet on käytetty rakennusmateriaaleiksi. 

Ai niin. En mennyt museoon sisälle. Mielenkiintoni pyramideja kohtaan lopahti, kun kuulin sisäänpääsymaksun olevan 18 euroa. 

Granadilla de Abonan kylänraitti.

Güimarissa kirkon kupeessa.

Playa de las Americas, Teneriffa, Espanja

Los Cristianos - Playa de las Americas - Costa Adele

Täällä palelee. Ulkona on 20°C ja sisällä on aina liian viileää. Marmorilattia on ihana kesähelteillä, mutta näin keväällä sisätossut ovat tarpeen. Asunnossa on iso parveke, ja aamupäivällä, kun aurinko sinne paistoi, kahvit pystyi nauttimaan parvekkeella just ja just. Aamulla oli satanut vettä ja päivä oli pilvinen. Pilvet laskeutuvat alas ja peittävät Teiden tulivuoren harsoonsa. Pari päivää sitten Teidellä satoi lunta ja sitä on siellä vieläkin. Harvinaista tähän aikaan vuodesta. Teide on uinuvan tulivuori ja sen huippu on Espanjan korkein kohta. Tosin paikalliset tekevät pesäeroa Espanjaan, ja he mieltävät itsensä kanariansaarelaisiksi. Alempana Teidellä oli tullut rankasti vettä, ja tiet ovat nyt muutaman päivän suljettuina sortumavaaran vuoksi. 

Asun Playa de las Americansissa ja kun astun ovesta ulos, olen kohta jo Los Cristianoksessa. Tähän samaan kylärivistöön kuuluu vielä Costa Adelje. Isoja lomakyliä, entisiä pieniä kalastajakyliä. Rantabulevardi jatkuu kilometritolkulla; ravintoloita, hotelleja, kauppoja vieri vieressä. Moni tästä nauttii, moni täällä viihtyy - ihmettelen. No, onhan täällä lämmintä ja kaunistakin. Vain se paikallinen elämä puuttuu. 

Karnevaalikausi on meneillään ja Teneriffan karnevaalit ovat maailman toiseksi parhaimmat heti Rio de Janeiron karnevaalien jälkeen. Tänä vuonna pääkulkue Santa Cruzissa peruttiin sekä epävakaan sään, että kuolemantapauksen vuoksi. Juhlahumu oli yltynyt tappeluksi, ja tässä tohinassa 30-vuotias grankanarialainen mies menetti henkensä. Surullista. Karnevaalikulkue vaihtui hautajaiskulkueeksi.

Alla olevat kuvat on otettu kotipartsilta Teiden suuntaan.

Valencia, Espanja

Adios Valencia

"....kuin varkain sydämeni veit, eviva Espanja...." Näin lauloi Marion Rung aikoinaan ja näin lauloi tänään 'härkätaistelija' viihdyttäen asiakkaita Plaza de la Virgen-aukiolla. Aurinko paistoi ja söin jäätelöä rappusilla istuen ja innostuin hoilaamaan laulua suomenkielellä, muiden yhtyessä lauluun espanjaksi. Yllättäen tuli tunne, että näin on tainnut käydä; ensimmäistä kertaa pidin todella Espanjasta - kiitos Valencian. Ja syynsä lienee silläkin, ettei ole turistikausi. Kesällä täälläkin on liikaa porukkaa ja paikalliset hermostuvat. Öykkäröivät turistit ja yöllinen meteli tuntuu olevan se suurin ongelma. 

Valencia on Espanjan kolmanneksi suurin kaupunki Madridin ja Barcelonan jälkeen. Silti se tuntuu juuri sopivan kokoiselta ja kävellen hallittavalta. Asun Gran Vian alueella, joka on arkkitehtoonisesti kaunis alue keskustan ja suuren puiston kupeessa. Elämän täällä tekee helpoksi hyvä ja halpa julkinen liikenne, yksi bussimatka kaupungissa ja lähikunnissa maksaa vain 0,40 euroa. Myös pyöräilijöille Valencia on helppo ja turvallinen kaupunki. Pyöräteitä on paljon ja liikennekulttuuri on maltillinen.

Kaupunki on myös koiraystävällinen ja koiria on paljon! Paljon on rescue-koiria ja muotirotu taitaa olla aprikoosin värinen minipuudeli, niitä olen nähnyt useita. Koirapuistot ovat olleet tällä reissulla mulle sosiaalisen kohtaamisen paikkoja. Useimmiten olen tullut juttuun expatien kanssa: saksalaisen, amerikkalaisen, uruqualaisen ja sveitsiläisen kanssa. Vaikka espanjalaiset ovat kovaäänisiä ja itsevarman oloisia, hiljenevät he usein, jos pitää puhua englantia. Huonosti he sitä osaavat, ja jos osaavat arastelevat sitä puhua. Eikä multakaan montaa sanaa espanjaa irtoa, harmi. 

Sää on ollut loistava. Aamulämpötila on ollut alhaisimmillaan +3°C ja päivälämpötila on keskimäärin 16°- 20°C, vain yhtenä iltana on satanut vettä. Ja aurinko on paistanut joka päivä kolmen viikon aikana! Huomenna kotiin Helsinkiin ja seuraava Espanjan matka on varattuna vajaan kuukauden päähän. Hasta la vista!

Alboraya, Espanja

Lladro - taidetta vai kallista kitschiä

Lladro oli minulle aiemmin tuntematon tuotemerkki. Bongasin sen kartalta, kun mietin mitä tänään tekisin. Tehtaan ja museon sijainti on loistava, aivan Valencian kupeessa, Alborayan kunnassa. Lladroon ei kuitenkaan kävellä sisään noin vaan, vaan sinne täytyy varata aika opastetulle kierrokselle. No, se onnistui; kello 13.00 on seuraava englanninkielinen kierros. Kierrokselle osallistui kanssani amerikkalainen pariskunta ja nuori espanjalainen nainen. Oppaamme aksentti oli voimakkaan espanjalainen ja ajoittain oli vaikeaa saada hänen puheestaan selvää. Mutta ei se mitään, katsottavaa riitti ähkyyn asti tehdas- ja museokierroksellamme.

Lladron perusti kolme veljestä vuonna 1953. Siitä saakka siellä on tehty käsityönä posliiniesineitä, jotka ovat täynnä tarkkoja ja taidokkaita yksityiskohtia. Kokoelmassa on enimmäkseen koriste-esineitä, mutta myös valaisimia, koruja, vaaseja, kippoja ja kuppeja. Koriste-esineistä klassisimpia lienevät balleriinat sekä lapsi- ja eläinaiheet. Löytyypä sieltä myös Mikki ja Minni, sekä Star Trekin hahmoja. Yllättäen, pääkallojen rinnalla, oli esillä joulupukki. 

Suurin ja kallein teos Venetsia karnevaalit (alin kuva). Se on noin kaksi metriä pitkä ja vajaan metrin leveä. Siinä on kuvattu karnevaalitunnelmaa Rialtonin sillalla. Teoksessa on kaikkiaan 450 osaa, erityisesti vaatteiden pitsit on tehty taidokkaasti. Teos on osa 100 kappaleen sarjaa, ja niitä on tähän mennessä myyty 3-4 kappaletta. Hinta on noin 300 000 euroa.

Hinnat eivät aivan mahdottomia olleet. Esim. sormus maksoi 120 euroa ja yksinkertaisen patsaan sai 500 eurolla. Mukaani ei lähtenyt mitään, amerikkalaisen pariskunnan kukkaro keveni 1 300 eurolla. Tässä linkki Lladron katalogiin.

Valencia, Espanja

Valencian pohjoinen rautatieasema

Rautatieasema, Estacio de Nord, näkyi kaupungintalon aukiolle saakka. Vaikka matkaa oli on liki 400 metriä, rautatieaseman komeus teki vaikutuksen jo kaukaa. Ensiksi huomion kiinnitti kellotorni ja sen huipulla keikkuva kotka. Yleensä kotka symboloi valtiovaltaa, mutta täällä se symboloi voimaa ja nopeutta. Sivutorneissa viisisakaraiset tähdet osoittavat maakunnan kaikkiin osiin - ja ehkä kauemmaksikin maailmalle. Seinissä oli art nouveau-henkisiä mosaiikkikoristeita ja ikkunoissa upeita lyijylasiteoksia - onhan asema rakennettu vuonna 1917 art nouveaun kulta-aikaan.

Sisätila, lipunmyyntihalli, on koristeltu lattiasta kattoon. Mosaiikit, puu- ja metalliosat sopivat täydellisesti yhteen ja yksityiskohtia on läkähdyttävän paljon. Hyvää matkaa toivottavia kylttejä on asemahallissa 17:llä eri kielellä! Suomea ei ollut, mutta esperanto kylläkin.

Asemapihalta lähtee junia lähelle ja kauas. Laitureita on kymmenen, asema on aika pieni. Siellä on menossa remontti, joten kunnon käsitystä tilasta ei saa. Alkuperäinen asemapiha on pimeä ja nyt se halutaan valoisammaksi. Ylös tehdään kattoikkuna ja materiaaleja vaihdetaan kevyemmiksi.

Rautatieaseman vieressä kohoaa toinen periespanjalainen monumentti: härkätaisteluareena. Pyöreä tietenkin. Koirapuiston parlamentti on tyrmännyt härkätaistelut melkein täysin. Kuulemma kukaan ei niistä pidä, ainoastaan vanhat ukot ja politiikot. Ja politiikotkin vain siksi, kun saavat niiden tukemisesta rahaa. Yksi mies tosin puolusti härkätaisteluja, mutta hän olikin lähtöisin Uruguaista. Hänellä oli kyllä hyvä pointti: ilman härkätaisteluja taisteluhäriksi jalostetut Lidia- eli Bravo-härät olisivat kuolleet sukupuuttoon. Ja sitä paitsi taisteluhärät syödään taistelun jälkeen, mitään ei mene hukkaan. No joo. On käsittämätöntä, että härkätaistelut saavat jatkua, vaikka vain pieni osa espanjalaisista niitä kannattaa. Kataloniassa härkätaistelut on onneksi kielletty.

Valencia, Espanja

Viikonlopputoreilla

Lauantaina suuntasin Ruzafaan viikonlopputorille. Tori levittäytyy kahdelle kadulle Pyhän Valerin kirkon sivustoille. Tori on avoinna myös sunnuntaisin. Siellä on paikallisia ruuantuottajia ja käsityöläisiä myymässä tuotteitansa. Makkaraa, juustoja, oluita, oliiveja, saippuaa, kankaita, koruja... Olipa siellä vartaassa kokonainen possukin paistumassa. Torilla liikkui paljon perheitä lapsien ja isovanhempien kera. Terassit olivat täynnä kahvittelijoista ja aurinko lämmitti ihanasti. Torilla oli tarjolla hattaroita ja vohveleja, päädyin ostamaan ison keksitäytteisen churron (kuvassa pistaasi ja suklaachurro). Oli tosi äklö sekä rasvan että sokerin puolesta, mutta kaiken söin. Tämän päälle oli saatava juomista ja niinpä istahdin terassille päiväkahville. Pois lähtiessäni kävin Ruzafan kauppahallista ostamassa hedelmiä iltapalaksi. 

Sunnuntaisin Beteron kaupunginosassa on kirpputori. Sekin oli täynnä porukkaa, kun saavuin sinne aamulla kymmenen jälkeen. Astioita, tauluja, leluja, huonekaluja - kaikkea maan ja taivaan väliltä! Vaatteita ei myynnissä ollut. Yhden antiikkikauppiaan pöydällä oli airo Miron teos, aika huikeaa! Olisipa hienoa kehuskella kotona, että ostin Miron taideteoksen Valencian kirpparilta! No, siihen eivät rahani riitä, eikä myöskään käsimatkatavaroissani ole tilaa. Se on aika hyvä rajoitin sille, mitä voi ostaa. Onneksi en tarvitse mitään, eikä ole mitään kummoisia mielitekojakaan. Helpolla pääsen, tyhjin käsin lähdin täältäkin, kokemusta rikkaampana.

Pääsen kotiin bussilla numero 93. Huomaan, että kotini lähellä, Aragon kadulla, on pysäkki nimeltä Finlandia. Hyppään siinä pois, vankilan ja FC Valencia -jalkapallojoukkueen kotistadionin puolivälissä. Poikkikatu on Calle de Finlandia. Haaveilin päiväkahvista, mutta tällä kohtaa ei ollut kahviloita, joten kävelin kotinurkille kahville. Aurinko paistoi ja terassilla tarkeni (kevyttoppatakki päällä).