Firenze-Jeizinen

Firenze-Jeizinen

Aamu Firenzessä näytti sateiselta. Espressoa ja munakas aamiaiseksi ja sitten menoksi. Ensin ratikalla juna-asemalle ja sieltä kello 8.55 junalla Milanoon. Milanossa ollaan kello 10.50 ja juna Sveitsin puolelle Vispiin lähtee kello 11.20. Italian puolella mentiin suuri osa matkaa pitkiä ja pimeitä tunneleita pitkin. Harmi, ei paljoa näkynyt Dolomiittejä. Välillä sininen taivas pilkotti tunneleitten välissä ja aurinkokin näyttäytyi.

Oltiin 35 minuuttia myöhässä Milanoon tullessa eli missasin seuraavan junan. Ei kun taas lipputoimistoon vaihtamaan lippua. Siinäpä sitten tunti hurahti ensin jonottaessa ja sitten italialaista byrokratiaa ihmetellen. Vielä jäi puoli tuntia jaloitteluun ennen kun matka taas jatkui. Nyt alkoi näkyä maisemia. Maggioren järvi, kylät ja taustalla näkyvät vuoret olivat auringon paisteessa upea näky. Ja näkymät vaan paranivat kun hyppäsin junasta Brig'in asemalla. Helga oli minua vastassa, hänen koiraansa, Antonia, olen menossa hoitamaan. 

Koska olin myöhässä, ei meille jäänyt Helgan kanssa yhteistä aikaa kuin pienen automatkan verran Gampeliin. Sieltä Helga laittoi minut gondoolihissiin ja hyppäsi itse bussiin ja lähti lentokentälle ja kohti Hollantia. Ohjeeksi hän antoi lähteä hissistä oikealle ja siitä autotielle. Hänen talonsa on kylän ainoalta hotellilta viides tai kuudes. Ja kun hissin ovet olivat sulkeutumassa, huusi Helga että ei oikealle vaan vasemmalle!

Nauratti tilanteen koomisuus ja maisemien kauneus. Jeizinen kylässä asuu vakituisesti 30 ihmistä, joten eiköhän oikea talo lopulta löydy. Kävelin asfalttitietä pitkin ja löysin hotellin. Sen toisella puolella ei ollut taloja, joten tiesin minne päin lähteä. Aikamoiseksi arpomiseksi meinasi mennä, kun en tarkalleen tiennyt minkä näköinen talo on. Mutta onneksi Anton bongasi minut! Kun ihmettelin kadulla mihin taloon menisin, kuulin koiran haukkumista yhdestä pihasta - Anton! Anton oli huomannut minut ja iloisesti hyppi aitaa vasten.

Asettauduin taloksi ja ihailin mykistyneenä näkymiä ikkunasta, lumisia vuoria joka puolella. Kylässä oli vain pieniä lumikasoja siellä täällä. Käytiin kävelyllä Antonin kanssa ja annoin sen näyttää tietä. Hotellin terassin ohi kulkiessamme meitä - tai oikeastaan Antonia - tervehdittiin ja kävin esittäytymässä ja sain ekat uudet ystävät. Vähän ajan päästä tuli pubin omistajarouva vastaan koiransa kanssa ja taas tultiin tuttaviksi. Hän kutsui minut lauantai-iltana pubiinsa, on kuulemma bändi-ilta.

Viimeinen kuva on näkymä keittiön ikkunasta.

Firenze

Firenze, Italia

Uffizin galleria ja San Niccolon kaupunginosa

Kylläpä oli vaikeaa päästä museoon ja sieltä sitten pois! Tänään on Naisten päivä ja Firenzen museoihin on naisilla ilmainen sisäänpääsy. Ennakoin tungosta, joten päätin käydä Uffizin galleriassa eilen. Paikan päällä oli pitkä jono, joten ostin lipun netistä ja maksoin neljä euroa extraa, jota pääsisin sisään jonottamatta. Kun lippu oli ostettu, piti se vielä käydä vaihtamassa paperilippuun lippuluukulla. Sitten kohti sisäänkäyntiä numero 1 ja sieltä kellarikerrokseen, sata+ metriä kävelyä, nousua kolme kerrosta ylös, ja sitten olinkin satojen muitten vierailijoitten kanssa museosalissa. Huoneita oli kahdessa kerroksessa kymmenittäin ja teoksia tuhansia. Siispä katsoin Da Vincit, Bottccellit, Michelangelot ensimmäiseksi tarkkaan ja muut huoneet kävelin läpi tai ohitin kokonaan. Ihan järjetön määrä ihan järjettömän hienoa ja järjettömän arvokasta taidetta! 

Kun vihdoinkin pääsin museosta pois, kiiruhdin pois myös vanhan kaupungin tungoksesta. Arno-joen toisella puolella on San Niccolon kaupunginosa, joka elää uutta kukoistustaan. Siellä on pizzeriaa, osteriaa, bulangeriaa, pasticceriaa, gelateriaa ja onpa siellä Michelin tähden omaava ravintola Gastro restaurant. Käyn paikallisessa osteriassa syömässä artiaokkarisottoa parmesaanin kera, hyvää oli. En ole suuri pizza/pasta/foccaccian ystävä, enkä syö lihaa, joten parasta antia Italian keittiössä ovat olleet antipastot. Artisokka on nyt sesongissa ja olen syönyt sitä kolmella eri tavalla laitettuna. Paras annos on ollut kokonaisena uppopaistettu artisokka, jonka söin sellaisenaan dipaten maustekastikkeeseen. Jälkiruuat eivät ole täällä se juttu, ruuan päälle riittää pieni kuppi espressoa. 

Lounaan jälkeen lähden kävelylle ja kävin muutamassa antiikki- ja hajuvesiliikkeessä, joita täällä San Niccolossa oli myös useita. San Niccolo jakautuu linnoituksen kahden puolen. Kävelen ylös Michelangelon kukkulalle katselemaan näköaloja. Sieltä käsin vasta ymmärtää kuinka valtavan iso Duomo eli tuomiokirkko on. Taivas menee mustaan pilveen ja vettä alkaa ripeksiä. Hyppään bussiin ja huristelen kaupungin toiselle puolelle kotiin kissoja paijaamaan.

Firenze, Italia

Firenze, Italia

Sunnuntai, lepopäivä. Täytyy välillä huolehtia itsestään, pitkällä reissulla se voi olla haastavaa. Nizzassa oli pyykkikone rikki ja samoin on täällä Firenzessä. Itsepalvelupesulan sijaan pesen pyykit käsin, ei niitä niin paljoa ole. Siivoan myös hieman, täällä on paljon tavaraa ja sotkua. Täytyy kuitenkin olla varovainen ettei astu asunnon omistajien varpaille. Mutta sen verran että itse viihdyn. Myös kissat vaativat vähän rapsutuksia. Joka päivä ei voi olla menossa, ei vaan jaksa. Täytyy pitää välillä kotipäiviä. Koska ulkona paistaa aurinko, lähden päiväkahville lähiaukiolle, Piazza San Jacopinolle. Kahvi ja kakkupala 2,50. 

Maanantai, vapaapäivä. Maanantaisin museot ovat yleensä kiinni, ihanaa, ei tarvitse miettiä mihin menisi vaan voi pitää vapaapäivän museoista. Ja kun on Firenzessä, tuntuu että niissä on pakko käydä. Mutta mutta, Palazzo Medici olikin auki. Siellä halusin käydä, sillä Medicin ökyrikkaalla pankkiirisuvulla on iso merkitys Firenzen historiassa. 

Kadulla kävellessäni olen törmännyt paikallisiin katutaiteilijoihin mm. Kraita 317:ta, jonka yksi teos on myös tässä asunnossa. 

Kraita317

Clet eli Clement Abraham

Exit/Enter

Karla Bru

Siena

Siena, Italia

Aina ei mene kuin Strömsössä. Ja väsyneenä kannattaa jäädä kotiin. Lähdin kuitenkin bussilla Sienaan. Menomatkaan meni 1,5 tuntia ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Tuntui kun leffassa olisin ollut kun ajoimme läpi Toscanan maaseudun; kaunista ja seesteistä. Maisema oli vehreää ja kukkulaista. Viiniköynnöksissä ei ollut vielä lehtiä mutta rivit olivat säntillisen suoria. Talot olivat kukkuloitten päällä ja usein niihin johdatti komea sypressikuja.

Sienassa sitten rauha loppui. Kapeat kujat olivat täynnä paikallisia ja turisteja, ja ennen kaikkea pyöräilijöitä. Ja kun osa kaduista oli aidattu ja tukittu, eteneminen oli tuskaista. Kävin ensin tsekkaamassa tuomiokirkon; hyvin saman tyylinen renessanssikirkko kun Firenzen Duomo. Siitä opasteita seuraten Piazza Del Campolle. Siellä on perinteisesti kaksi kertaa vuodessa laukkakisat, mutta tänään aukio toimi pyöräkilpailun maalialueena. Kujilla ihmiset tukkivat kulkureitit seuratessaan näyteikkunoissa olevista tv:istä pyöräilykilpailua. Kysyin, milloinko mahtavat tulla Sienaan, neljän tunnin kuluttua, kuulemma. Eli kuuden aikoihin illalla heitä odotettiin saapuviksi.

Lähdin suunniteltua aiemmin bussilla takaisin kotiin, mutta ilmeisen turhaan. Tiet olivat tukossa, koska pyöräilijät. Niinpä ensimmäisen kilometrin jälkeen juutuimme jonon jatkoksi puoleksi tunniksi. Varsinainen pikavuoro. 

Mutta ettei ihan valittamiseksi menisi, kaunis keskiaikainen kaupunki Siena on. Tulipahan käytyä.

Firenze

Firenze, Italia

En tiedä mistä alkaisin. Firenzen keskusta ja vanha kaupunki ovat aika pieniä ja kompakteja, mutta siellä on aivan valtavasti nähtävää! Kaikki on kävelyetäisyydellä ja kapeita kujia on kiva kävellä. Vielä ei ole paljoa turisteja, mutta koululaisryhmiä sitäkin enemmän. 

Piazza Del Duomoa ei voi olla huomaamatta. Tuomiokirkko on yksi maailman suurimpia ja upeimpia. Sinne oli ilmainen sisäänpääsy, eikä kovin pitkä jono. Kirkon torniin pääsee kiipeämään 463 rappusta ja ihailemaan kaupungin siluettia. Jätin väliin.

Piazza della Signoria on ehkä Firenzen keskeisin aukio. Siellä pönöttää mm. maailmankuulu  Michelangelon Davidin patsas. Tosin tämän on kopio, aito on parin korttelin päässä Accademia Gelleryssä, jota pääsee ihailemaan 16 euron sisäänpääsymaksulla. Alkujaan Davidin patsas on ollut tällä paikalla.

Kuvassa on Fontana del Nettuno ja keskellä patsastelee Herttua Duke.

Arno-joen yli menee useita siltoja, kuuluisin niistä on keskiajalta oleva Ponte Vecchion silta. Se on Euroopan vanhin kivisilta, rakennettua vuonna 1333. Alkujaan maanviljelijöiden kauppapaikka on nykyisin kultakauppiaitten valtaama. 

Rantaa reunustaa Vasari Corridor-niminen käytävä. Sen viereisellä kadulla on kahviloita ja ravintoloita. Tänään ensimmäistä päivää aurinko paistaa lämpimästi ja terassilla tarkenee juoda päiväkahvit.

Italiasta saa varmasti maailman parasta jäätelöä! Makuja löytyy joka lähtöön, uutuusmakuna energiajuomajäätelö.

Myös nahkatuotteita ja -kauppoja on joka kulmalla. Hinnat ovat kohtuullisia, mutta kaikilla on samat, ehkä vähän tylsät, mallit.

Kävelin sillan yli ja lähdin kävelemään kotiin päin. Kävelin valtavan renessanssipalatsin Palazzo Pittin ohi, joka toimii nykyään museona. Jatkoin matkaa Bellosguardon kaupunginosaan, jossa oli menossa paikallisten tuottajien luomumarkkinat. Hetken istuin puistonpenkillä ja fiilistelin paikallista menoa, joka tuntui ihanan rauhalliselta keskustan vilskeen jälkeen.

Nizza-Firenze

Nizza-Ventimiglia-Genova-Pisa-Firenze

Nizza-Ventimiglia klo 10.20-10.52

Aamulla reppu selkään ja menoksi. Paitsi että repusta oli hajonnut muovinen kiinnitysosa. Eli en saanut hihnaa kiristettyä lanteille, joten kaikki paino tulisi nyt hartioille. No mutta näillä mennään. Asemalle on matkaa noin 1, 5 km ja sieltä paikallijunalla Ventimigliaan, rajakaupunkiin Italian puolelle. Matka kestää vajaan tunnin. Tämä rataosuus on tullut jo tutuksi; samaa reittiä menee juna myös Monacoon.

Toki aamulla piti siivota kämppä ja tehdä eväät. Ilman eväitä seitsemän tunnin matka tuntuisi vieläkin pidemmältä. Eväskassissa on pastasalaattia ja falafellejä, omenaa ja keksejä. Juomiset ostan junasta tai asemilta.

Ventimiglia-Genova klo 11.57-14.17

Ventimigliassa pyörähdin kaupungilla, junan vaihtoaikaa oli 45 minuuttia. Kaupunki vaikutti rähjäiseltä, likaiselta ja roskaiselta. Uskomatonta, kun nykyään ei rajoja edes ole, mutta silti se näkymätönkin raja on käsinkosketeltava. Juna oli jo lähtiessä 50 minuuttia myöhässä, siinä taisi mennä vaihtoyhteydet uusiksi. Genovassa vaihtoaikaa aikataulun mukaan on 45 minuuttia, luulin sen riittävän heittämällä. Katsotaan kuinka käy. Lopulta juna lähti Ventimigliasta 40 minuuttia myöhässä. Tämä tarkoitti myös sitä, että usea matkustaja jäi junasta, sillä he lähtivät kahville tai kävelylle, eivätkä palanneet ajoissa junaan.

Juna oli myös rähjäinen ja likainen - ja kylmä - maisemissa ei sen sijaan ollut moittimista. Välimeri oikealla puolella ja vuoristo vasemmalla. Uimarannat muuttuivat valkohiekkaisista mustahiekkaisiksi ja ensimmäistä kertaa näin näillä rannikoilla leijasurffaajia. Matkaa kuljettiin paljon tunneleita pitkin.

Genovaan saavuimme reilun tunnin myöhässä. Lippuluukulta sain uuden lipun, maksutta, ja matka jatkui Pisaan. Näillä näkymin saavun Firenzeen 1,5 tuntia myöhässä.

Genova-Pisa klo 15.47-18.26

Genovan juna oli pikajuna, ihanan siisti ja lämmin! Ulkona on kylmä ja aika ajoin sataa vettä. Taisi se aurinko jäädä Monacoon. Tässä junassa on pehmeät penkit ja kulku tasaista - ihanaa. Nyt vasta pystyin rentoutumaan ja syömään eväät. Maistuipa hyvältä!

Juna puksutti Cinque Terren alueen ohi - tai ennemminkin ali, enimmäkseen tunneleita pitkin. Se pysähtyi Monterosson asemalla ja matkalla ehdin näkemään pari vuoristokylää. Olisin niin halunnut jäädä alueelle tutustumaan kyliin ja vaeltamaan kylästä kylään. Joku toinen kerta sitten. Ilta-auringossa Italian Alpit näyttivät mykistävän komeilta ja massiivisilta. Lumiset rinteet ja vuorten huiput värjäytyivät kauniin oransseiksi. 

Pisa-Firenze klo 18.32-19.33

Pisassa oli vaihtoaikaa kuusi minuuttia. Tulimme asemalle neljä minuutta myöhässä eli kaksi minuuttia aikaa juosta laiturilta 4 laiturille 8. Henkisesti olin jo luovuttanut, mutta kun näin kymmenisen muun matkustajan ryntäävät Firenzen junaan, juoksin perässä minkä jaloistani pääsin. Ehdin leimata lipunkin asemalaiturilla ja kun pääsin junaan, ovet sulkeutuivat samantien. Juna oli täynnä ja ilta pimeni hetkessä. Loppumatkasta ei enää maisemiaa näkynyt ikkunasta.

Kahdeksan aikoihin olin 'kotona'. Minua oli vastassa neljä kissaa. Kuvassa Diego ja Winston, tytöt Katie ja Nellie makoilivat olohuoneessa. Illalla vielä paikalliseen syömään aitoa italialaista pizzaa.

Monte Carlo

Monte Carlo, Monaco

Casino lienee yksi tunnetuimpia maamerkkejä Monte Carlossa. Kuvassa veistoksesta vasemmalla heijastuu casinorakennus ja edessä näkyy Casinon puisto karuselleineen. Casinon kauniissa aulassa pääsin käymään, mutta pelisali oli vielä kiinni. Ja tuskinpa sinne olisin mennytkään vähiä rahojani tuhlaamaan. Casinon myymälä oli yllättävän kohtuuhintainen, t-paidan olisi saanut kolmellakympillä. Pyyhe sen sijaan maksoi huikeat 100 euroa.

Monacosta on jo loppunut rakennustila mutta tunkua tänne vaan on asumaan. Niinpä aluetta on laajennettu ja uusia taloja rakennetaan veden päälle. Monte Carlo on rakennettu tiiviisti rinteeseen. Onneksi säännöllisin väliajoin on hissejä, ei tarvitse rappuja raahustaa ylös ja alas. Menin Casinon läheltä hissillä alas rautatieasemalle, kerroksia kertyi 14. 

Monacossa paistaa aurinko ja vesikin on kirkkaampaa kuin muualla rannikolla. Rannalla taitaa olla pituutta vain parisataa metriä, eivätkä rantakahvilat olleet vielä avoinna.

Monacon Spar-kaupan valikoima poikkesi hieman totutusta, täältä löytyy pikkasen kalliimpaa viiniä kuin mihin Suomessa ollaan totuttu. Muuten ruuan hinnat olivat vain vähän Suomen hintoja kalliimmat. Ostin appelsiinimehua, jotta jaksaisin jatkaa lounaspaikan etsimistä. Sellainen löytyikin Metropolen ostoskeskuksesta, pizzan söin, maksoi 16 euroa.

Muotia ja huippubrändejä löytyy niin isoille kuin pienillekin. Ainakin maanantaina kaupat olivat tyhjillään mutta ehkä ne eivät kovin montaa asiakasta päivittäin tarvitsekaan. Monte Carlossa on myös huikeita taidegallerioita mutta ne näyttivät niin pelottavan hienoilta, että tyydyin vain ikkunaostoksiin.

Junamatkalla sain seurakseni entisen matkaoppaan, nykyisen opettajan Jeannen. Kun ohitimme Beaulieu-sur-Mer'n aseman, kertoi Jeanne että tällä niemenkaistaleella asunnot ovat kalliimpia kuin Monacossa. Ja ylärinteellä on (ainakin aikanaan ollut) maailman kallein talo. Tai kartanohan se oli, ellei peräti linna. Nykyään hotellina toimiva rakennus oli ollut brasilialaisen pankkiirin eläkekoti. 

Yllättäen ranskalaiset ovat avautuneet ja oppineet puhumaan englantia. Kylmäkiskoisuus ei taida enää olla määräävä piirre. Täällä olen aina saanut hyvää palvelua ja kohtaamani ihmiset ovat olleet todella avuliaita ja ystävällisiä.