Bryssel, Belgia

Victor Horta

Bryssel on rumankaunis kaupunki - tai kaupungissa on ruma ja kaunis rinnakkain. Täällä on rähjää ja tuhrua, mutta perinteiset kaupunkitalot - kapeat ja korkeat - ovat upeita. Katukuvasta ruman tekee roskapussit, jotka illalla heitetään jalkakäytävälle. Tämä aiheuttaa lisähaasteen kun ulkoiluttaa koiria; jokaista roskapussia täytyy käydä haistelemassa. Monet taloista ovat tyyliltään art decoa ja julkisivut ovat täynnä hienoja yksityiskohtia. Ensimmäisen art deco-rakennuksen tänne piirsi - ja samalla aloitti uuden trendin 1800-luvun lopulla - arkkitehti Victor Horta. Eilen kävelin vahingossa Victor Horta-museon ohi täällä St Gillesin kaupunginosassa, jossa nyt majailen. Sisään en päässyt, sillä vierailu täytyy varata etukäteen. Mutta nyt mulla on vierailu varattuna tälle päivälle ja museolle kotoa matkaa on vain 900 metriä.

Kello 11.45 talsin sisään Victor Horta-museoon. Ovesta en päässyt sisälle ennen kun esitin varaukseni. Puhelin piti jättää säilöön, kuvia sisällä ei saanut ottaa - miksiköhän? Mutta Hortan museon kotisivulta voi katsoa kuvia Hortan entisestä kotitalosta ja toimistosta. Horta oli siis johtava arkkitehti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla, ja hänen jälkensä näkyy Brysselin katukuvassa. Tunnistin monta hänen suunnittelemaansa taloa kuten Kuninkaalliset kasvihuoneet ja Taidemuseon. Monet hänen luomuksensa on valitettavasti tuhottu art decon mentyä pois muodista 1900-luvun puolivälin jälkeen.

Koirien kanssa on pientä edistystä tapahtunut. Cadburyn kanssa päästiin eilen ja tänään puistoon saakka, hitaasti mutta varmasti. Mischan kanssa edetään pienin askelin, ulkona käydään pikaisesti kääntymässä. Se pitää päästää välillä takapihalle pissalle. Sinnekään Mischa ei halua vapaaehtoisesti mennä mutta kannan sen sinne ja odotan että ainakin pissat tekee. Eilen Mischa oksensi ja pissasi sisälle. Olen jo kolmas koiravahti täällä parin viikon sisällä. Varmasti koiratkin vähän stressaavat ja testaavat uutta ihmistä. Kissa ehkä sopeutuu helpommin. Kaikki eläimet ovat sisällä kuitenkin rentoja ja tunkevat syliini kun sohvalle istahdan. Tungosta riittää mutta mukavalta tuntuu.

Museosta kotiin kävelin talojen julkisivuja tutkien ja art deco-vaikutteita etsien. Paljon niitä löytyikin, alla muutamia kuvia.

Bryssel, Belgia

Edellisestä Brysselin-vierailusta on jo kuusi vuotta vaikka täällä aikanaan hyvin viihdyinkin. Pitkä aika. Mietin, että ainakin kerran syön ranskalaiset majoneesilla ja vohvelin kermavaahdolla. Ehkä simpukoita voisi myös testata, belgialaisen oluen kera. Ja kun täällä nyt ollaan, täytyy ostaa myös maailmankuulua belgialaista suklaata. Noitten ruokien lisäksi rakastan belgialaisia vaatesuunnittelijoita. Onneksi alennusmyynnit ovat nyt meneillään, ehkä teen täältä löytöjä. Ja kaupungissa on ihan mielettömiä kirppareita ja vintageputiikkeja!

Mutta tuo kaikki on bonusta. Tulin tänne Mischan, Cadburyn ja Amanden seuraksi. Kovasti suunnittelin aamukävelyjä koirien kanssa lähipuistoissa mutta Mischa ja Cadbury päättivät toisin. Hyvä kun edes ovesta ulos päästiin, kun alkoivat vongata takaisin sisälle. Vaikka ovat suht pieniä, ranskanbulldoggeja, ovat ihan älyttömän painavia! Kun päästiin vaivalla kulman taakse, molemmat koirat tekivät stopin, eivät suostuneet liikkumaan eteen- eivätkä taaksepäin. Kiva. Raahaa siinä sitten kahta koiraa takaisin kotiin, toista sylissä kantaen. Tästä viisastuneena ulkoilutan yhden koiran kerrallaan ja otan herkkuja mukaan. Välillä Cadbury suostuu pidemmälle lenkille mutta Mischalle riittää pissat ja kakat ulko-oven tuntumassa - ja äkkiä kotiin takaisin. Onneksi Amanden-kissa on vähään tyytyväinen. Rapsutus silloin ja toinen tällöin pitää sen tyytyväisenä. Tosin jos rapsutan väärästä paikasta, tassua tulee.

Aika kevyellä vaatetuksella lähdin liikenteeseen. Viime viikonloppuna täällä aurinko paistoi ja lämmintä oli +16°C. Nyt taivas on harmaa ja vettä sataa. Lämpötila siinä +10 asteen molemmin puolin. Mutta näillä mennään. Vähän pääsin joulun rääppiäisiinkin; keskustassa on vielä hienoja jouluvaloja ja -koristeita. Harmi että tänään joulutorit purettiin. Voin vaan kuvitella St. Katelijnen aukion jouluisena, aukio on yksi lempipaikkojani Brysselissä. Sinne tänäänkin suunnistin ja join kahvin terassilla auringon pilkistäessä talojen välistä. Ei yhtään hullumpaa tämä lemmikkivahtina olo.

 Vathi, Kalymnos

Olen käynyt Vathin kylässä Kalymnoksella joka viikko viimeisen kuuden viikon aikana. Tai oikeastaan en ole päässyt satamalaituria paljon pidemmälle koska aina on pitänyt huolehtia asiakkaista ja käydä lounaalla. Nyt päätin jättää lounaan väliin ja käydä vihdoinkin kävelemässä Vathin kylässä. Kylä on pikkuruinen, oikeastaan vaan yksi tie rantaraittin lisäksi. Sheila, joka on käynyt kiipeilemässä Kalymnoksella kahdenkymmenen vuoden ajan, pitää Vathia Kalymnoksen kauneimpana paikkana. Eikä varmasti kovin väärässä ole. Tänään kylässä oli maalareita, eipä ole hullummat maisemat heillä maalata.

No, nyt sitten kävi niin että kaikki Vathin kylästä otetut kuvat ovat työkännykässä - tai olivat; puhelin on jo tyhjennetty ja palautettu tehdasasetuksille. Työsuhde päättyi juuri. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, eikä varmadti viimeinen. Kuvia katoaa mutta muistot jää. Siispä kaivelen omasta kännykästäni kuvia kreikkalaisista tuoleista, olkaapa hyvät.

 Kalymnos, Kreikka

Onnittelin taas tänään itseäni. Usein itsekehitetyt esteet, laiskuus ja pelko, estävät uusien asioiden tekemisen ja kokemisen. Aamuisin halu nukkua pitkään ja päivällä lähikuppila juustokakkuineen houkuttelee enemmän kuin reissuun lähteminen. Mutta nuo edellä mainitut palkitsevat vain hetkeksi, kun taas esim. päiväreissu palkitsee yleensä loppuelämäksi. Taputtelin itseäni siis olalle kun sain lähdettyä matkaan.

Aamulla vaivasi laiskuus ja Masticharin satamassa pelko meinasi ottaa vallan. Meltemi eli pohjoistuuli läimäyttää autonoven kiinni voimalla kun yritin avata sitä. Tiesin, ettei tästä ole myrskyksi mutta silti arvoin noustako Kalymnosin lauttaan vai kääntyäkö lähikuppilaan juustokakulle. Ei hitsi, matkaan vaan! Eihän merimatka kestä kun puolisen tuntia.

Kalymnoksella oli silmiinpistävää sporttiset ja hoikat turistit, toisin kuin Kosilla, jossa suuri osa ihmisistä on ylipainoisia. Ilmeisesti Kosille tullaan rantalomalle ja Kalymnokselle kalliokiipeilemään. Satamatavernassa kalastaja oli tullut tuopille ja laittanut kalasaaliinsa naulaan eli puunoksaan. Isäntä tarjoili kahvit ja oluet pienten naposteltavien kera - jämät hän heitti mereen. Kissat norkoilivat pöytien alla odottaen saavansa osansa. On se aina vaan ihmeellistä; vaikka yhteistä kieltä ei olekaan, ymmärrät ihmisten sydämellisyyden ja hyväntahtoisuuden pienistä eleistä. Perikreikkalainen tunnelma.

Kävelin satama-altaan päästä päähän, kiipesin ylös ja jatkoin kaupungin laitamille. Jonkin ajan päästä katsoin kartasta sijaintiani ja olin "lähellä" Chrysocherian linnaa. Lähellä siis linnutietä katsottuna mutta patikoimalla useamman mutkan ja nousun takana. Hikoilu kannatti, linnoituksesta oli huikea näkymä alas kaupunkiin. Matkalla olin ostanut fetapiirakan pikkuleipomosta ja nyt istahdin linnoituksessa olevan kirkon pihalle syömään eväitäni ja nauttimaan maisemista. Linnoituksen vieressä oli nunnaluostari ja siellä oli portit auki. Aina tuntuu vähän tunkeilemiselta mennä luostariin mutta nyt nunna oli portilla viittoilemassa minua sisälle. Hän päästi minut puutarhaan ja kehoitti lepäämään siellä hetken. Olikin varsinainen keidas, siellä sopii rentoutua ennen kun matka taas jatkui alas kaupunkiin. Ennen lähtöä kävin kiipeämässä luostarin kellotorniin. Vähän hitchcockmainen tunnelma tuli kun lintu pyrähti edestäni lentoon kapeita rappuja kiivetessäni. Kaupungissa vielä fiilistelyä ja tuorepuristettua appelsiinimehua ennen lautan lähtöä.

Vähänpä tiesin tulevasta. Satamassa lippuluukku oli kiinni ja ikkunassa lappu, jossa luki että klo 13.30 lautta on peruttu kovan tuulen vuoksi. Olin menossa klo 17.30 lautalle, uskoin vielä tuolloin sen kulkevan. Luukulle tuli kolme muuta reissaajaa mutta luukku pysyi kiinni. Oli selvää ettei 17.30 lautta tule kulkemaan tänään. Yksi seurueestamme lähti kysymään keskustan lippumyymälästä tilannetta ja siellä kerrottiin että klo 19 kulkee iso lautta Kosille. Kello tuli seitsemän mutta lauttaa ei näkynyt. Nyt sitten kysyttiin satamaviranomaisilta tilanteesta ja heidän mukaansa lautta lähtee klo 20. No ei lähtenyt. Onneksi en ollut yksin, seuranani oli kolme brittiä: Simon, Karen ja Sheila. He kaikki olivat olleet kalliokiipeilemässä Kalymnoksella, saari on tästä kuuluisa. Vuosittain täällä käy noin 10 000 kiipeilijää ja pari viikkoa sitten täällä oli vuosittaiset kiipeilyfestarit. Sheila on 86-vuotias, langan laiha ja kävely tuottaa hänelle vaikeuksia. Mutta hän on peto kiipeilemään! Aikamoinen teräsmummo. Mutta takaisin satamaan. Lautat eivät siis enää tänään kulje, seuraava lautta lähtee aamulla klo 7.00 - ehkä. Päätämme lähteä etsimään kimpassa hotellia ja jakaa huoneet. Majoitun Sheilan kanssa, huone maksaa 17,50/lärvi. Illallisella käyn Karenin kanssa ja olen oikeastaan aika tyytyväinen. Kalymnos on kaunis illalla, sain hyvää seuraa ja hyvää ruokaa; perunamuusia ja tuoretta, friteerattua turskaa. Täydellä mahalla on hyvä mennä nukkumaan.

Aamulla Simon koputteli ovelle klo 6.15, aika lähteä satamaan. Tällä kertaa lautta lähti Kosille, ajallaan.  Kotimatka kesti kaikkinensa 18 tuntia. Ehdin just ja just töihin aamulla eli kaikki hyvin.

 Plaka, Kos

Plakan mäntymetsä

Aamupäivä meni toimistolla huomista lentokenttäpäivää valmistellessa. Viimeiset asiakkaat saapuvat huomenna ja täytyi hoitaa heidän hotellikuljetuksensa - ja myös Suomeen palaavien kuljetukset lentokentälle. Helppo homma osaavien kollegojen kanssa. Samalla kyselin heiltä mitä minun vielä pitäisi nähdä Kosilla. Ehdotin Plakan metsää. Kaikki sanoivat suureen ääneen että ei sinne! Pelkäsivät että petyn pieneen Plakan mäntymetsän, Suomessahan on upeita isoja metsäalueita - tiesivät he. Onhan siellä riikinkukkoja mutta ei niissä ole mitään nähtävää! No kun kerran kielletään, sinne siis - käänteispsykologia toimii.

Plakan metsä on saaren keskiosassa, lähellä lentokenttää. Päätieltä hiekkatielle kääntyessäni tuntui kuin mökkitiellä olisin tullut. Taas tulvahti mäntyjen tuoksu, joka vei heti Suomeen ja lapsuuteen. Jätin auton pienelle parkkipaikan tapaiselle ja heti vastaani asteli riikinkukkoja. Etunenässä tepasteli erikoisennäköinen albiinoriikinkukko, en edes tiennyt sellaisten olemassaolosta. Riikinkukot ovat vapaana luonnossa mutta ilmiselvästi tottuneita ihmisiin. Komeita olivat, erityisesti urospuoliset riikinkukot. Kävelin kapeaa polkua puoli tuntia suuntaansa. Reittiä ei ollut merkitty, eikä sitä löytynyt kartalta. Parempi siis kävellä samaa reittiä takaisin. Metsäpuro oli kuiva, samoin aluskasvillisuus. Huomiseksi on luvattu vesisadetta, se olisi kyllä tarpeen pitkän kuivan kauden jälkeen. Poikkesin polulta kiipeilemään pienille kallioille, hikeä pukkasi ja syke kohosi! Havunneulasia oli maassa paksu kerros, kuin patjan päällä olisi kävellyt. Puut vaan humisivat, muita ääniä ei kuulunut. Ihana metsänrauha. Kannatti tulla.

 Kos, Kreikka

Kosin saarin on hyvin kompakti: pituutta vain 50 kilometriä ja leveyttäkin vain noin 15 kilometriä. Turkin rannikolle on matkaa neljä kilometriä ja katamaraanilla matka sinne kestää 20 minuuttia. Keskellä saarta on Dikaioksen vuoristo ja rannikoilla liuta lomakyliä. Suurin osa saaren asukkaista asuu Kosin kaupungissa, joka myös on kompakti ja helposti haltuun otettavissa kävellen. Aivan saaren toisella laidalla, lännessä, sijaitsee Kefaloksen alue ja siellä korkealla kukkulalla on Kefaloksen vanha kaupunki.

Huonona turistina huomasin perillä että on sunnuntai ja kaikki paikat kylässä, muutamaa ravintolaa lukuun ottamatta, ovat kiinni. Ei se mitään, oli mukavaa kävellä rauhallisella kylänraitilla ja ihastella perinteisiä taloja ja huipulta avautuvia maisemia. Kylän laitamilla oli perinteisiä tuulimyllyjä ja vanhan linnoituksen rauniot. 1400-luvulta oleva linnoitus on kärsinyt maanjäristyksistä ja maaperän eroosiosta, mutta ei koskaan vihollisen hyökkäyksistä. Ja tietenkin linnoituksen huipulla liehui Kreikan lippu.

Kyläkierroksen jälkeen kiertelin alhaalla rannoilla, täällä on kuulemma Kosin kauneimmat rannat. Paratiisiranta; toisen paratiisi on toisen helvetti. Kaunis ranta kyllä, mutta pilattu muilla ihmisillä. Ei jaksa. Kefaloksen pohjoisille rannoille meni vain pieniä hiekkateitä, joten päätin kokeilla löytyisikö sieltä rauhallisempia rantoja. Etelän puoleisille rannoille kun meni asfalttitiet. Päädyin Vulcano-rannalle ja siellä minua odotti upea mustahiekkainen ranta tyrskyineen. Rannalla oli lisäkseni kolme ihmistä. Kävelin rantaa pitkin puolisen tuntia suuntaansa, eikä ketään tullut vastaan. Ihana rauhan ja vapauden tunne! Tuuli tuntui kasvoilla ja aallot löivät pauhuten rantaan. Oli ihanaa upottaa varpaat Aegean mereen ja antaa vulkaanisen hiekan kutittaa jalkapohjia.

Kos, Kreikka

Taaskaan ei vapaapäivä alkanut suunnitelmien mukaan. Tarkoitus oli pyöräillä keskustaan, Kosin kaupunkiin. Avasin fillarin lukon ja ihmettelin kun en saanut pyörää työnnettyä liikkeelle. Lähempi tutkiminen osoitti että sekä etu- että takarenkaitten pinnoja oli poikki. Tarkempi tutkiminen osoitti että pinnat oli leikattu siististi leikkurilla eli ihan tarkoituksella oli tehty. Naapuri tuli myös ihmettelemään moista, asutaanhan rauhallisella alueella eikä täällä juurikaan muita naapureita ole saati ohikulkijoita. Yritimme poistaa katkaistuja pinnoja jotta olisin saanut kuljetettua fillarin vuokraamoon, josta se on meillä lainassa. Liian työlästä, ei saatu pinnoja irti, ne sohottivat sinne tänne. Kävelin siis ilman fillaria kilometrin matkan vuokraamolle ja he kävivät hakemassa pyörän pihastamme autolla.

Päätin kävellä keskustaan, matkaa oli noin kolme kilometriä suuntaansa. Valitsin vähän pidemmän reitin, näin sain kävellä suurimman osan matkasta merenrantaa pitkin. Lambin ranta on kaunis kapea hiekkaranta. Tänään(kin) on tuulista ja meri täyttyy vaahtopäistä. Aegeanmeri on tummanturkoosi, mutta Lambin kohdalla on myös vaaleampia alueita. Kaunista. Vastaan tulee minijuna ja paljon pyöräilijöitä. Kosin saari taitaa olla ensimmäinen saari Kreikassa, jossa olen nähnyt pyöräteitä. Myös autoilijat ovat tottuneet pyöräilijöihin ja osaavat ottaa heidät huomioon.

Kosin ehkä ykkösnähtävyys, Nerazian linna, oli vielä näkemättä, sinne siis. Keskustasta löytyy useita arkeologisia alueita, ne ovat avoinna virka-aikaan ja niissä pääsee vierailemaan maksutta. Satamassa sijaitseva Nerazian linnoitus on 1300-luvulta. Kos on ollut antiikin aikaan kaupunkivaltio, sen jälkeen paikalla on ollut Kos Meropiksen kaupunki ja vuodesta 366 eaa paikalla on sijainnut Kosin kaupunki.

Useita alueita olin jo aiemmin kävelyreissuillani käynyt katsomassa.

Läntinen arkeologinen alue. Uskomattoman hienoja mosaiikkilattioita on säilynyt vaikka seinät ympäriltä ovat kaatuneet. Muutamia pylväitä ja muurinpätkiä on jäljellä antiikin aikaisista rakennuksista. Kaupunki tuhoutui pahoin vuoden 469 maanjäristyksessä.

Agora eli sataman arkeologinen alue on ollut kauppapaikka sataman tuntumassa. Tältä on nykyinen kaupunkisuunnittelu saanut alkunsa Hippodamuksen kynästä. Kadut ja korttelin oli määrätty tietyn mittaisiksi ja muotoisiksi. Ruutukaava.

Odeonin amfiteatterissa parhaimmat paikat eli edessä olevat sileät penkit oli varattu kaupungin silmäätekeville. Rahvas sai istua takana muhkuraisilla penkkiriveillä.

Casa Romanassa opin, että oli olemassa myös älykköorjia, jotka osallistuivat filosofisiin keskusteluihin sekä opiskeluun. Roomalaisen talon rauniot löytyivät maajäristyksen jälkeen vuonna 1933 ja täällä silloin valtaa pitäneet italialaiset rakensivat sen uudelleen alkuperäistä, 100-luvulla rakennettua taloa muistuttavaksi.