Gramvousa ja Balos, Kreeta
 |
| Balos |
Risteilyä ja rentoutumista
Hyppäsimme kollegani kanssa aamulla bussiin, mittarin näyttäessä kahdeksan aikoihin +32° C. Matkasimme Kissamos´in satamaan, josta lähdimme merelle m/s Gramvousalla. Laiva oli - yllätys, yllätys - täynnä, onhan nyt kesäsesonki Kreetalla, tosin vielä kuulemma vilkastuu tästäkin elokuussa. Enemmistö matkustajista oli venäläisiä, suomalaisia huomasin vain kaksi seuruetta. Laivalle mahtui 1 000 ihmistä. Laivalla se ei juurikaan haitannut, mutta esim. Gramvousan pienelle saarelle tuo ihmismäärä (+muut matkaajat) oli kyllä liikaa.
Gramvousan saarella meillä oli reilu tunti aikaa, eikä se kyllä ollut tarpeeksi. Jo pelkästään Venetsialaiselle linnoitukselle kiipeäminen ja sieltä alastulemiseen olisi mennyt tunti, eikä silloin olisi jäänyt aikaa uimiseen ja saaren tutkailuun. Linnoitukseen päästäkseen joutuu kulkemaan reilun 400 metrin matkan kivirappuja pitkin, jyrkästi ylöspäin. Varmasti upeat näkymät ja hieno linnoitus, mutta rappujen kulkeminen peräkanaa 990 muun turistin seassa ei kiinnostanut. Lähdimme kävelemään pienestä rannanpoukamasta poispäin, tutkimaan rannalle uponneen laiva hylkyä. Rannalla oli haasteellista liikkua, kivet olivat terävän rosoisia eikä uimaankaan päässyt kuin ruuhkaisesta puokamasta. Kaunista, joo, mutta ei kovin viihtyisää.
Laivan lipuessa Balosin lahdelle, ehdimme syömään lämpimän lounaan, täytettyjä vihanneksia ja kreetalaista salaattia, laivan kanttiinista. Taas rantauduimme laivasta suoraan kivikolle ja hypimme katkeamattomana virtana kiveltä kivelle päästäksemme Baloksen laguunimaiselle hiekkarannalle. Rannan poukama on kauttaaltaan matala, kristallin kirkas vesi ylettyy juuri ja juuri nilkkoihin saakka. Meren puolella vesi on syvän vihertävän turkoosia - ei ihme, että näitä rantoja pidetään Kreetan kauneimpina. Tosin hiekkaranta oli kivinen ja rantaviiva likainen; olisiko ollut levää vai mitä mönjää lieneekään, ja uimaan pääsi vain osasta rantaa.
Oli rentouttavaa viettää päivä merellä ja ulkoilmassa. Meri oli kaunis ja jatkuvasti muuttuva. Rannat sen sijaan tuntuivat ihmisten pilaamilta, massaturismi ei sovi joka paikkaan. Voin vaan kuvitella, kuinka upeaa täällä on turistimassojen lähtiessä ja hiljaisuuden laskeutuessa rannalle.
 |
| Gramvousa |
 |
| Balos |
Rethymnon, Kreeta
Rethymnonissa, kuten kaikkalla Kreetalla ja Kreikassa, on historia läsnä kokoajan. Ei ainoastaan lähihistoria vaan myös muinainen historia, joka ulottuu tuhansia ja tuhansia vuosia taaksepäin kattaen historialliset aikakaudet aina kivikaudesta antiikin ja minolaisen kauden kautta Kreikan itsenäistymiseen. Kreetan yliopiston historian ja arkeologisen laitoksen mukaan Kreeta on ollut asuttuna noin 130 000 vuoden ajan, kun taas Suomi on ollut asuttuna ainoastaan 11 000 vuoden ajan.
Historian lisäksi saarella on nähtävillä nykytaidetta, tosin historia on usein nähtävissä myös nykytaideteoksissa. Rethymnonissa sijaitsee pieni nykytaiteen museo Contemporary Art Museum of Crete, jossa oli meneillään näyttely nimeltä Paperikuu. Se perustuu kreikkalaiseen sävellykseen "Hartino to Feggaraki" eli Vain paperikuu. Laulun sanat ja näyttely viittaavat illuusion maailmaan, joka perustuu totuudelle ja valheille paremman tulevaisuuden puolesta. Sekä paperi materiaalina että monet yhteiskunnalliset tilanteet ovat hauraita ja vaativat käsittelijöiltään suurta taitoa.
Laulussa lauletaan “the sea will bring birds, and golden stars the wind, to touch your hair and kiss your hand, only paper is the moon, false is the seashore, if you believed me a little, all would be real.”
Vapaasti suomennettuna jotenkin näin:
"Meri
tuo linnut ja kultaiset tähdet tuovat tuulen, hyväilemään hiuksiasi ja suutelemaan
kättäsi, kuu on vain paperia, valheellinen on merenranta, jos uskoisit minua vähän, kaikki olisi todellista. "
Täältä löytyy kreikkalaisen, Haniasta kotoisin olevan, Nana Mouskourin tulkinta laulusta.




Rethymnon, Kreeta
Fortezza eli Rethymnonin linnoitus
Kaupungin kukkulalla kohoaa Foretzza eli Venetsialaisten rakentama linnoitus. Se rakennettiin 1500-luvulla suojelemaan asukkaita Ottomaanien hyökkäyksiltä. Kaiverrusten perusteella Paleokastron kukkulalla on sijainnut muinainen Rithymnan kaupunkivaltio, vaikkei siitä argeologisesti pitäviä todisteita olekaan.
Ottomaanien ottaessa vallan 30 päivän taistelujen jälkeen vuonna 1646, linnoitukseen rakennettiin ensimmäinen moskeija. Saksan miehityksen alla, toisen maailmansodan aikaan, osa rakennuksista toimi vankiloina ja ammus- yms. varastoina. Nykyään rakennuksissa on näyttely- ja esiintymistiloja; alueella on ainakin kolme ulkoilmanäyttämöä ja amfiteatteri. Joka kesäiset renessanssifestivaalit järjestetään linnoituksessa.
Alkuillasta ylhäällä linnoituksessa oli mukava kävellä ja katsella maisemia merelle ja kaupungin ylle. Vaikka nyt on sesonki ja kaupungissa on paljon turisteja, sai linnoituksessa vaeltaa melkeinpä yksikseen. Alueella on pituutta reilu kilometri, joten muutama askel siellä tuli otettua helteessä, raunioilla kulkien ja kiipeillen.
Hania, Kreeta
Agia Dionysioksen kappeli
Galatasin alueella, reilut viisi kilometriä Haniasta länteen sijaitsee pieni kirkko venesataman kärjessä. Usein ohikulkiessani olen ihaillut sympaattista, muutaman neliömetrin kokoista kirkkoa. Aurinko valaisi kirkon lämpimästi laskiessaan meren takana olevien vuorten taakse. Agia Dionysios-kirkko on ulkoa perinteisen sini-valkoinen ja sisällä sen valkoiset seinät ovat täynnä ikoneja ja ristejä. Sisälle mahtuu kaksi ihmistä yhtäaikaa ja siellä voi sytyttää tuohuksen kuolleiden muistoksi tai sitten jättää tervehdyksen siniruutuiseen vieraskirjaan.
Pienvenesatamassa oli illalla onkijoita ja muutama uimari. Veneretkien järjestäjä laitteli veneitään valmiiksi seuraavaa päivää varten; ammattikalastajia täällä ei enää taida olla. Aallonmurtajalla oli pieni ekklisaki, olisikohan se pystytetty siihen jonkun merellä menehtyneen muistoksi? Satamassa reviiriän pitävä kissa oli yöllä synnyttänyt kuusi poikasta.
Kournas-järvi, Kreeta
Christi haki minut ratsastusretkelle viisi minuuttia myöhässä, kovasti pahoitellen. Hän perusteli harkitun myöhästymisensä sillä, että ihmiset on helpompi löytää noutopaikasta hieman myöhässä, silloin he varmasti ovat paikalla. Tosin - hän jatkoi - suomalaiset ovat aina pari minuuttia etuajassa, joten heidät kyllä voisi noutaa ajallaan. Saksalaiset ovat kuulemma pysäkillä minutilleen oikeaan aikaan, ranskalaiset ja italialaiset ovat aina myöhässä ja venäläiset ovat kyllä oikeaan aikaan, mutta väärässä paikassa. Christin kanssa ei hiljaista hetkeä tullut ja matka Haniasta Kavrosin kylään sujui leppoisasti.
Tallilla minua hemmoiteltiin jälleen; kuten kokkauskurssilla perunat oli valmiiksi kuoritut, oli tallilla hevoset valmiiksi satuloitu. Hieman harmitti, mielelläni olisin tehnyt kaikki valmistelutkin itse tai ainakin ollut niissä mukana. Erato, hevoseni, odotti malttamattomana lenkille pääsyä. Sen liikehdinnästä huomasi, että se haluaisi jo lähteä. Erato näytti suhteellisen pienikokoiselta, mutta sen selkään päästyäni se vaikuttikin jättiläiseltä! Koska olen ratsastanut viimeksi lapsena, pelotti satulaan nouseminen - ja satulassa pysyminen - todella paljon. Viiden minuutin ratsastuksen jälkeen pelko muuttui jännityksesi ja - uskomatonta kyllä - tunnin ratsastamisen jälkeen osasin jo rentoutua.
Kaikkiaan retkemme kesti kaksi tuntia, oppaiksini sain suomalaisen Katrin ja ruotsalaisen Paulinen, jotka olivat molemmat Christin tallilla vapaaehtoistyössä. Ratsastusreissulla kuljimme aluksi hiekkatietä pitkin oliivilehtojen lomassa. Kournasin järvi kimalteli kaukana alhaalla. Osan matkaa ratsastimme autotietä pitkin ja upeasti hevoset osasivat kulkea tienposkessa autoista välitttämättä. Ainoastaan yhden kerran Erato hieman liikehti hermostuneesti, kun ohiajavan auton pakoputki paukahti lähellämme.
Ratsastimme kylän läpi, Kournas-järven rannalle. Olimme varsinainen nähtävyys ratsastaessamme tavernojen ja matkamuistomyymälöitten lomassa, saimme paljon ihailevia katseita. Tai siis hevoset saivat. Kournas on Kreetan ainoa luonnonjärvi ja se on rauhoitettu alue ja osa Natura 2000 -hanketta; mm. uiminen on siellä kielletty. Järvi on noin kilometrin halkaisijaltaan ja siellä asustaa liskoja ja kilpikonnia. Tiheä rantakasvillisuus takaa hyvät olot eri lintulajeille. Järvellä pesii mm. kuningaskalastajia, haikaroita, talitiaisia, sorsia, lokkeja ja kultakaloja.
Ratsastuksen loputtua riisuin Eraton satulan ja sen selkä oli hiestä märkä. Sille annettiin heinää ja se päästettiin ansaitulle levolle laumansa luokse. Kotimatkalla Christi juttelee hevosistaan kuin saippuaoopperasta: Rose on Harryn vaimo, mutta nyt Harry on ottanut Chiquitan rakastajattarekseen. Insallah on taas sotajalalla Rockyn kanssa ja jos hän siirtää Insallahin toiseen aitaukseen, Akira pahoittaa siitä mielensä....
Kissamos, Kreeta
Burekin ja yemistan eli täytettyjen kasvisten valmistumista odotellessa, otimme hieman välipalaa. Valmistimme dakoseja eli tomaaattimurskalla ja vuohenmaidosta tehdyllä mizithrajuustolla päällystettyjä leipiä. Leipäpalaset ovat kuivia kuin korput ja mieluiten pyöreitä muodoltaan. Päälle pirskotellaan hieman vettä, lisätään täyte ja ripotellaan hieman suolaa ja oreganoa päälle - oliiviöljyä unohtamatta. Päälle vielä ryppyinen oliivi ja sitten maistelemaan. Syötyämme dakosit, Eleni näyttää meille kuinka tzatziki valmistetaan oikeaoppisesti. Kreikkalaiseen jogurttiin, noin puoleen litraan, lisätään yksi raastettu kurkku ja 3-4 valkosipulin kynttä. Sen jälkeen lorautetaan sekaan vuorotellen öliiviöljyä (kaikkiaan vajaa desi) ja pari teelusikallista etikkaa. Elenin mukaan salaisuus on siinä, että nesteitä lisätään kolme kertaa ja kolme kertaa seos myös sekoitetaan hyvin. Hieman suolaa ja tzatziki on valmis.
Mama Chrisoula oli tehnyt kreetalaisen salaatin valmiiksi sillä aikaa, kun olimme kiertelemässä tiluksia. Lisäsimme salaatin sekaan Elenin keräämät yritit ja taas päälle hieman oliiviöljyä. Jälkiruuaksi valmistimme kalitsounia- eli juustonyyttejä. Takinaan tarvitaan puoli kiloa jauhoja, nesteeksi kaksi teelusikallista oliiviöljyä ja yksi teelusikallinen etikkaa sekä mausteeksi hieman suolaa. Lisäksi vettä tarpeen mukaan. Taikina kaulitaan ja siitä tehdään pieniä nyyttejä, mizithrajuustoa täytteenä. Nyytit uppopaistetaan öliiviöljyssä ja tarjoillaan juoksevan hunajan kera.
Ilta päättyi yhteiseen illalliseen pöydän notkuessa valmistamistamme herkuista. Viiniä ja rakia oli reilusti tarjolla, mutta jotenkin minulla on vaikutelma, että kreetalaisesta viinistä pitävät vain kreetalaiset. Punaviini on usein ruskeaa ja mausteista. Eräs viiniharrastaja kuvasi saaren punaviinejä "tyypillisesti tummiksi ja tanniinisiksi, ja niissä on viikunaisia ja nahkaisia elementtejä".
Mutta jamas! ja kulaus. Ja kalí órexi eli hyvää ruokahalua!