Länsirannikko, Irlanti

 

Flunssan jälkimainingeissa sekä energiat että keskittymiskyky ovat vähissä. Vaihtoehtoina oli maata päivä hotellihuoneessa tai istua päivä bussissa. Siispä hyppäsin bussiin. Ostin päiväretken länsirannikolle, lähtö aamulla kello 6.40 Molly Malonen patsaalta. Ensimmäiset pari tuntia torkuin bussissa aamuhämärässä ja kuuntelin oppaamme Waynen juttuja Irlannin historiasta. Päällimmäisenä tuntui olevan ajanjakso, jolloin Irlanti oli Iso-Britannian alaisuudessa. Kestihän sitä 800 vuotta ennen Irlannin itsenäistymistä vuonna 1921.

Pidimme aamiaisbreikin Barack Obama Plazalla. Täällä Barack - irlantilaisittain  Barry - nautti irish coffeensa. Ja täältä Obaman esi-isä, kahdeksan sukupolvea taaksepäin, lähti Amerikkaan. Niinpä Obama on irlantilaisten oma Amerikan presidentti.

Ajelimme vihreitten nummien ja pittoreskien kylien läpi rannikolle, Cliffs of Moher'n jyrkänteille. Kalliot ovat vierailluin luontokohde Irlannissa. Alueelle on rakennettu vierailukeskus tyylikkäästi, luontoa kunnioittaen. Se on rakennettu ja maisemoitu kummun sisään; todella hienosti toteutettu rakennuskompleksi. Kalliot ovat UNECO:n maailmanperintökohde ja vierailukeskus on palkittu moneen kertaan arkkitehtuuristaan ja ekologisuudestaan. Paikalliset toivovat kallioiden päätyvän maailman seitsemän ihmeen joukkoon. Ihmeelliset ne ovatkin kaikessa jyhkeydessään.

Lounaaksi fish 'n' chips Doolinin kylässä ja small talkia kanadalaisten, amerikkalaisen ja costaricalaisen kanssamatkustajan kanssa. Rohkeimmat ottivat ruokajuomaksi irish coffeeta - joka on kuulemma tältä alueelta lähtöisin - tai peri-irlantilaista Guinnessia. Minä tyydyin teehen.

Länsi-Irlannissa piisaa kiviaitoja, varmaan miljoona kilometriä! On siinä Paddyllä ollut aikanaan hommaa, kun peltoja raivasi.  Myös linnoja, kirkkoja ja luostareita näkyy yhtenään; sekä raunioina että kunnostettuina. Rakennusmateriaalina on paikallinen limestone eli kalkkikivi. Täällä on kuvattu paljon Hollywood-leffoja. Braveheart on kuvattu Irlannin nummilla, kun taas Star Wars ja Harry Potter on kuvattu kivikkoisella ja kuumaisella Burrenin alueella. 

Pitkä, mutta antoisa päivä. Oli ihanaa saada mielikuvat Irlannin maaseudusta todeksi. Sää suosi, aurinkokin paistoi ja oli täysin tyyntä. Harvinaista sinänsä. Atlantilta viimoo yleensä navakka ja raaka tuuli. Eikä sateetkaan ole täällä kovin harvinaisia.

Cliffs of Moher. Alueella pesii parikymmentä lintulajia, suurimpana lunnipopulaatio.

Burrenin rannikko on laajin kalkkikivialue Irlannissa.

Corcomroen luostari. Tarina kertoo kuninkaan teloittaneen viisi kiviseppää luostarin valmistuttua, etteivät he rakentaisi toista yhtä kaunista rakennusta.

Vessa- ja virvoketauko värikkäässä Kinvaran kylässä.

Dublin, Irlanti

Wellington Bridge, Liffey Bridge, Penny Ha´penny Bridge.... rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ha´pennyn valurautainen kävelysilta valmistui vuonna 1816. Nimensä se sai "half-penny" eli puolen pennin tullista, joka sillan ylittäjiltä perittiin. Tulli oli voimassa sata vuotta.

Dublinissa ei ole näkynyt montaakaan grafittia. Tässä yksi tielleni osuneista.

Da Vincin Viimeisen ehtollisen moderni versio John Byrnen mukaan. Teos on kuvattu Dublinissa ja tavalliset dublinilaiset esiintyvät apostoleina. Teoksen tilaaja, Mick Wallace on intohimoinen Italia-fani ja siitä syystä kuvaan on lisätty mm. jalkapallojoukkue Juventuksen logo ja pelipaita. Löytyykö?

Somebody´s Child eli Jonkun lapsi. Teos tuntuu menevän syvälle irlantilaisten menneisyyteen ja tunteisiin. Teokseen on koottu lasten nimiä, jotka riistettiin (naimattomilta/köyhiltä/sairailta) äideiltään. Katolinen kirkko otti lapset huostaansa ja käytännössä jätti lapset kuolemaan. Teokseen on kirjattu lasten nimet, syntymäajat ja kuoliniät. Edelleenkin keskustellaan kirkon vastuusta ja korvauksien maksamisesta lasten omaisille.

Famine Memorial eli Nälänhädän uhrit on erittäin koskettava teos. Rowan Gillespie kuvaa Irlannin suurta nälänhätää vuosina 1845-49. Tuolloin yli miljoona ihmistä kuoli ja saman verran muutti mm. Englantiin ja Yhdysvaltoihin paremman elämän toivossa.  Erittäin ajankohtainen aihe nykyäänkin.

Kauniita ovia, suorastaan herkullisia.

Kirkko ilman tornia on kuin ihminen ilman päätä. Tosin St. James´n kirkko toimii nykyään viskitislaamona. Hyvä niin; uusi varakas omistaja remontoi rakennuksen 5,7 miljoonalla eurolla ja näin rakennus sai uuden komean lasitornin. Tislaamosta on polku suoraan hautausmaalle.

Dublin, Irlanti

Molly Malone - tarua vai totta?

En muistanutkaan, että Irlannissa on vasemmanpuoleinen liikenne. Ja tunnustan; ennen lähtöä piti tarkistaa, onko maassa käytössä eurot vai punnat. Enkä muistanut sitäkään, että täällä puhutaan myös iiriä - joka on muuten Irlannin ensimmäinen virallinen kieli. Kaikki opiskelevat iiriä koulussa ja se on pakollinen aine ylioppilaskirjoituksissa. Silti kieltä puhuu vain alle 50 000 ihmistä. Irlannissa on yksi täysin iirin kielinen tv-kanava ja näin kioskissa pari iirin kielistä sanomalehteä.

Brysselin lentokentällä Zaventemissa on vieläkin poikkeusjärjestelyjä reilun puolen vuoden takaisen pommi-iskun seurauksena. Terminaaliin jouduimme kulkemaan parkkitalon kautta, kolme kerrosta ylöspäin ja sitten vielä ulkona väliaikaisen telttarakennelman läpi ennen kuin pääsimme sisälle varsinaiseeen lentokenttärakennukseen. Myös sisällä joutuu kulkemaan työmaa-alueen läpi; kuulemma remontilla parannetaan matkustajien turvallisuutta. Turvatarkastuksia oli normaalisti, olin varautunut tiukempiin turvatoimiin. 

Ensivaikutelma Dublinista on vilkas ja rento. Pubeja tuntuu olevat joka toisella nurkalla ja monissa niissä on elävää musiikkia päivittäin. Myös kirjakauppojen määrä tekee vaikutuksen. Ainakin keskustan alueella on paljon kävelykatuja ja näin lauantaina on myös ruokatoreja ja markkinoita. Ja tietenkin monia valtavia katedraaleja, katolisessa maassa kun ollaan. Päivällä tuli kierrettyä pari katedraalia ulkoapäin, illalla täytyy sitten tutustua irlantilaiseen pubikulttuuriin sisältäpäin.

Bryssel, Belgia

  

Graffititaidetta Merimieskirkon tyyliin. Kirkolla kokoontuu monenmoista kerhoa ja ryhmää. On perhekerhoa, päiväkerhoa, toimintakerhoa, muskaria... Lisäksi täällä kokoontuvat au pairit, draamaryhmä, kirkon kuoro, suomen kielen opiskelijat... Tiloja voivat vuokrata myös yksityishenkilöt. Tällä viikolla meillä on mm. kirjaesittely ja vaatemyyntiä. Kirkolla ovat ovet avoinna, seinät leveällä ja katto korkealla.

Brysselin liikennelaitoksen ladattavat matkakortit sopivat hyvin kaupungin henkeen. Niissä seikkailevat sarjakuvahahmot värikkäästi ja hauskasti kuvitettuina. Jokainen voi valita oman suosikkinsa. 

Bryssel, Belgia

Viikonloppuna kotinurkillani, EU-kortteleissa, vietettiin Nuit Blanche´a eli taiteiden yötä. Tässä hieman illan satoa.

Leopold -puistossa on oikeitakin joutsenia, mutta tässä Marco Barottin joutsenteos Swans. Sateliittilautasista tehty teos haastaa meidät pohtimaan massamedian valtaa ja luonnon muokkaamista. Lammen keskellä oleva pieni suihkulähde jakaa lammen kirkasvetiseen osaan ja myrkynvihreään siitepölyn peittämään osaan.

Still Animals eli Vieläkin eläimiä -tanssiteos oli sijoitettu loistavasti Luonnonhistorialliseen museoon dinosaurusten luurankojen keskelle. Tuur Marinus ja Antwerpenin tanssikoulun oppilaat esiintyivät lasilaatikoissa hyvin vähäeleisesti. Teoksessa ihmisen vartaloon inkarnoituneet eläimet liikkuvat juurettomasti ja vaivattomasti itselleen luonteenominaisella tavalla. Luonnohistoriallinen museo sijaitsee kauniissa art deco -rakennuksessa. Sekä rakennus, taideteos että museon perusnäyttely olivat näkemisen arvoisia.

Leopold -puiston koriskentälle, Parlamenttitalon taakse, oli rakennettu valtava valkokangas ja katsomo. We Are Here -osuuskunnan tekemässä installaatiossa Toespraak van de Angst eli Vihan osoitteessa pakolaiset tuovat pakolaiskriisiin ja maahanmuuttoon oman näkökulmansa mukaillen EU:n perustajan Paul-Henri Spaakin kuuluisaa puhetta. Alue oli tiukasti aidattu ja toi mieleeni suljetut pakolaisleirit. Pimeässä illassa teos oli vaikuttava. Erityisesti Parlamenttitalo teoksen taustalla loi tarinoille mielenkiintoisen kontrastin.
 

Kenkäjonot olivat vallanneet EU-korttelit. Bongasin kenkiä neljästä eri paikasta, aina samalla tavalla aseteltuina. Tällä poliittisella ja runollisellakin teoksella Nadége Prugnard ja Julie Romeuf  provosoivat meitä miettimään ihmisyyden kieltämistä nykymaailmassa.

Kanadalaisen Labspace Studion teos Between Doors eli Ovien välissä oli sijoitettu Parlamentin Esplanadille. Ihmiset saivat valita mistä ovista astuivat sisään - menneisyys/nykyisyys/tulevaisuus tai rakastanut/en ole koskaan rakastanut/etsin vielä jne. - ja lopuksi isolle näytölle ilmestyi analyysi heidän valinnoistaan. Tekijät halusivat saada ihmiset pohtimaan valintojensa merkitystä; onko ihmisillä todellista valinnanvapautta vai onko se vain meille syötetty illuusio. Ja kun olet tehnyt yhden valinnan eli avannut yhden oven, on edessä jo seuraavan valinnan tekeminen. Ovien edessä oli pitkä jono, teos taisi olla illan mielenkiintoisimpia. Myös moneen muuhun paikkaan oli pitkiä jonoja. Hienoa, että ihmiset haluavat osallistua.

Gent, Belgia
 

Ja sitten vielä taidepläjäys Gentistä. Street art eli katutaide saa sydämeni sykkimään kiivaammin. Gentin keskustassa on parisataa metriä pitkä Werregarenstraat -kuja, jonne on sallittua maalata graffiteja. Kujalla haisee maali ja maalaukset muuttuvat jatkuvasti. Sinänsä hienoa, vaikka hohto hieman katoaakin; kuuluuhan katutaidemaailmaan tietty anarkia ja rajojen rikkominen. Mutta hyvä näin. Kirjava - ja sekavakin - grafittikuja antaa hauskan kontrastin muuten niin historialliseen ja mahtipontiseen kaupunkikuvaan.

Gentissä on Design museo, jossa pysyvänä näyttelynä on paikallisen grand old manin Maarten van Severenin näyttely. Van Severen oli arkkitehti, joka on suunnitellut myös huonekaluja ja esineitä. Vaihtuvana näyttelynä oli mm. Bike to the future, jossa esiteltiin fillarimuotoilua ja pohdittiin muuttuvaa kaupunkikuvaa pyöräilyn näkökulmasta. Pyöriä oli valmistettu sekä teollisesti että käsityönä, mm. bambusta ja vanerista. Taittuvat, pieneen tilaan menevät kaupunkipyörät tuntuvat olevan pyöräilyn saralla nyt uusin trendi.

Nykytaiteen museon eli S.M.A.K.:n jouduin tänään jättämään väliin. Mieleni ei yksinkertaisesti jaksanut ottaa enää enempää taidetta vastaan yhden päivän aikana.

Gent, Belgia

Ostin junalipun Gentiin aseman automaatista puolilta päivin. Koska on perjantai, ostin viikonloppulipun, joka on puolet halvempi kuin normaali junalippu. Aina junissa ei edes ole konduktöörejä, mutta nyt oli. Onneksi hän leimasi lippuni ensin ja sanoi vasta sitten, ettei lippuni - teknisesti ottaen - ole voimassa. Hän istuutuu vastapäätäni ja melkein kädestä pitäen selitti, että lipussa lukee sen olevan voimassa perjantaina kello 19.00 alkaen. Hän sanoi asian olevan kunnossa, kunhan palaan Gentistä takaisin Brysseliin illalla kello seitsemän jälkeen.

Gentin keskusta on autoton, ollut sitä viimeiset kymmenen vuotta. Sitä ennen kanavien varret olivat parkkipaikkoja ja keskusta oli ruuhkainen ja epäviihtyisä. Nyt parkkipaikat ovat siirtyneet maan alle ja pyöräilijät ja jalankulkijat ovat vallanneet keskustan. Ainoastaan bussit ja ratikat liikennöivät keskustassa ja jakeluautot aamuisin ¨vain ennen kello kymmentä. Viidennes asukkaista on opiskelijoita ja kaupungin ilmapiiri on nuorekas ja elävä. Baareja ja ravintoloita on todella paljon ja kulttuuritarjontakin on vilkasta. Juuri nyt on meneillään musiikkifestivaalit ja ensi viikonloppuna on Gentin elokuvafestarit, jossa on myös suomalainen elokuva edustettuna.

Joka torstai kaupungissa on kasvisruokapäivä. Silloin myös ravintolat tarjoavat vain kasvisruokaa. Muinakin päivinä kasvisruoka on hyvin edustettina; Gentissä on kuulemma määrällisesti enemmän kasvisravintoloita kuin Lontoossa. Keskiaikana Gent on ollut myös suurempi kaupunki kuin Lontoo; kiitos kanavien ja kaupankäynnin. Vain Pariisi oli tuolloin suurempi Euroopan kaupungeista kuin Gent. Tuolloin alueella oli yli kolmesataa panimoa - aikamoinen määrä. Oluttahan joivat niin naiset kuin lapsetkin, koska vesi oli likaista ja juomakelvotonta. Valitettavasti meren vetäytyessä kauemmaksi, loppui myös Gentin kukoistuskausi.

Gent oli ensimmäinen kaupunki maailmassa, joka sai oman valosuunnitelmansa. Jokainen talo valaistiin juuri sille sopivalla tavalla. Nykyään, kun uusi gentiläinen syntyy, syttyy Gravensteenin aukiolla kolme lamppua uuden tulokkaan kunniaksi. Ja jos ne ovat talvi-iltana jo päällä, ne sammutetaan hetkeksi. Aplodien paikka. Edelleenkin joka toinen tai kolmas vuosi - kaupungin taloudellisesta tilanteesta riippuen - Gentissä järjestetään syksyisin valofestivaalit. Silloin kaupunki on hiljainen ja täynnä valoja. Näky on kuulemma mykistävä, siksi hiljaisuus.

Tarkoituksena oli kuvata kaupunkia iltavalaistuksessa, mutta samalla kun ilta laskeutui, alkoivat myös vesipisarat putoilla. Joku toinen kerta sitten.