Lilongwe, Malawi

Illalla kun saavuimme Lilongween, Malawin pääkaupunkiin, kaupunki näytti siistiltä, modernilta ja valoisalta. Jopa jouluvaloja näkyi katujen varsilla. Aamulla karu todellisuus kuitenkin paljastui: ukkosen ja sateen jäljiltä muutenkin huonokuntoiset kadut olivat mutalöllöä ja heti hotellimme ulkopuolella oli kerjäläisnainen kahden lapsen kanssa. Köyhyys iski vasten kasvoja. Ihmiset olivat likaisia ja risaisissa vaatteissa, ja kadut ja pihat olivat roskakasoja täynnä. Ylitimme sillan vanhaan kaupunkiin ja kaukaa katsottuna torialue näytti aivan slummilta. Torielämä oli vilkasta ja kaikkea oli kaupan, elävistä kanoista kännyköihin. Kaupunki vaikuttaa pieneltä, vaikka täällä on arviolta 700 000 asukasta. Suurin osa väestöstä asuu maaseudulla ja puolet asukkaista on alle 15-vuotiaita.

Kaikkialta löytyy ihania ja avuliaita ihmisiä. Tosin täällä, kuten Sambiassakin, ihmiset eivät pidä valokuvaamisesta, vaikka kuvaisin vain ystäviäni. Osa käskee laittamaan kameran pois ja osa pyytää rahaa. Ja aina mahtuu joukkoon linssiluteita, jotka pyytävät päästä kuvaan. Katukuvassa näkyy paljon muslimeja, ehkä he ovat tulleet Pohjois-Afrikasta, ulkonäöltään he poikkeavat valtaväestöstä. Intialaisia ja kiinalaisia kauppiaita täällä on runsaasti.

Kaupungissa näkyy ihmisten irrallisuus ja ehkä yksinäisyyskin. Malawilaisissa kylissä yhteisöllisyys elää vielä. Lapset juoksentelevat ympäriinsä, naiset laittavat ruokaa kylän yhteisessä keittiössä ja miehet kokoontuvat omiin porukoihinsa. Ihmiset kylissä olivat iloisia ja suhtautuivat vierailijoihin avoimemmin kuin kaupungissa. Tosin Lilongwessa pääsimme ex tempore vierailemaan paikalliseen Montessori-kouluun, Tiny Tots Montessori Pre-School & Sapitwa Junior Academyyn. Yksi opettajista, Wonder Chibisa, esitteli meille koulua ja sen toimintaa. Samalla saimme tietoiskun Malawista ja malawilaisen elämästä.

Petauke, Sambia

Pikavuoro muistuttaa välillä enemmänkin sikavuoroa. Aamuisin Ajokissa on aikamoinen döfis - hajuja sen enempää erittelemättä. Muutama tyyppi yöpyy bussissa, säästäen näin rahojaan. Tosin rahaa tuntuu riittävän yllin kyllin viinaan ja
vähän muuhunkin. Samalla bussi on vartioitu ja sinne voi huoletta jättää osan tavaroista. Myös vessa, joka bussissa on-
neksi on, tuoksahtaa - no, hieman. Eihän se tuoksu todellakaan ole mitään verrattuna muutamaan paikalliseen vessan,
joissa olen joutunut käymään. Sainpa jopa seurata bussin vessan tyhjennystä - uusi kokemus sekin. Bussin perään, likakerrokseen, on joku on kirjoittanut "Wash me, plz".

Meno bussissa on rentoa. Istuimet pursuavat tavaraa ja välillä tekee tiukkaa, että pääsee itse istumaan. Mukana pitää olla ainakin vettä, vähän evästä, jotain tekemistä kuten kirja tai lehtiä, tyyny ja vessapaperia. Lisäksi hyttysverkko ja makuupussi ovat löytäneet paikkansa penkiltä. Roskikset täyttyvät nopeasti ja kiitettävästi porukka ottaa ne mukaansa kun pysähdytään. Matkan varrella pidetään pissa- ja ruokataukoja ja silloin ihmiset yleensä ryntäävät Spariin ostoksille. Jokaisessa vähänkin isommassa kylässä on Spar, se tuttu ja turvallinen.

Uusi vuosi vaihtui Lusakassa. Uudenvuodenpäivänä matkaa jatkettiin Petauke -nimiseen kylään. Saavuimme perille pimeän tullen. Rankkasade oli katkaissut kylästä sähköt ja illallista syötiin kynttilänvalossa olkikaton alla. Aamulla oli aikaa käydä kävelyllä, ohessa muutamia otoksia kylältä.

Lusaka, Sambia

Eka reissu heitetty Ajokilla. Lähtö oli varsinaista säätämistä; yksi porukka tulee hotellista, toinen hostellista, kolmas Zimbabwesta ja neljäs Kapkaupungista Viktorian putouksien kautta. Suunnitelmat ehtivät muuttua useammankin kerran ja matkaan päästiin vasta iltapäivällä neljän jälkeen. Bussissa multa oli kadonnut vesipullo, yhden matkaajan tyyny oli vaihtunut likaiseen ja huonompaan, yhdeltä oli kirja kateissa.... lisäksi Pikavuoro oli ylibuukattu, yhdelle reissaajalle ei ollut paikkaa. Bussissa on jokaiselle varattu kaksi istumapaikkaa, minun paikkanumeroni ovat 9 ja 10.

Kaikenlaisia ihmisiä ja suhteita matkaan mahtuu. Joukossa on muutama pariskunta, kaveriporukoita, muutama yksinmatkustava ja taitaapa yksi romanssikin kukoistaa. Suurin osa, kymmenisen henkeä on "nuorisoa" eli kaksi-kolmekymppisiä, senioreita on kuusi ja meitä keski-ikäisiä muutama. Koska tulin kuukauden viiveellä kyytiin, olo on aika ulkopuolinen. Eihän se haittaa, kaikki ovat kivoja ja mukana kuljen, vaikka ihmisille on muotoutunut jo omat parit ja porukat.

Bussi herättää huomiota, missä tahansa liikumme. Ensimmäisenä päivänä ajoimme vain parisataa kilometriä, Choma-nimiseen kaupunkiin. Tie oli hyvässä kunnossa ja meidät pysäytettiin muutaman kerran rutiiniluonteiseen tarkastukseen. Perille saavuttuamme porukka hajosi etsimään yöpaikkaa ja hakemaan parasta mahdollista tarjousta. Pienessä kaupungissa se oli helppoa, sillä kaikki paikat sijaitsevat lähellä toisiaan. Ja kun koko porukka yöpyy samassa hotelleissa, saadaan huoneelle hyvä hinta. Lusakassa majapaikan etsiminen oli vaikeampaa. Nuoret menivät halpaan hostelliin, mutta vanhemmat halusivat jotain parempaa. Mulle olisi kelvannut hostellin taso, mutta halusin vilkkaammalle paikalle lähemmäksi keskustaa. Lopulta löytyi kiva hotelli, joka oli loppujen lopuksi saman hintainen kuin vaatimaton hostelli ja tähän kuuluu vielä aamupala. 

Victoria Falls, Sambia

Iltapäivällä on lähtö Lusakan suuntaan, joten aamulla piti lähteä reippaasti kohti Victorian putouksia. Vaikka täällä on sadekausi, oli putouksilla niukasti vettä. Ne sijaitsevat Sambian ja Zimbabwen rajalla ja maksua vastaan ne voi nähdä molemmilta puolin. Minä tyydyin ihailemaan niitä vain Sambian puolelta. Putoukset ovat 1,7 kilometriä pitkät ja syvyyttä niillä on yli sata metriä. Siellä on mahdollista hypätä benjihyppy, pituutta hypylle tulee 111 metriä.

Livingstone on pieni kaupunki. Vaikka se sijaitseekin putousten lähellä, noin 10 kilsan päässä, on täällä vähän turisteja tai hotelleja. Jälleen kerran mieleeni tuli Polvijärven kirkonkylän raitti, kun kävelin Livingstonen pääkatua, Mosi-Oa-Tunya pitkin. Sympaattinen paikka, ihmiset ovat varauksellisen ystävällisiä, välillä tosin turhan uteliaita. Sunnuntaiaamuna kaupunki oli rauhallinen, vain muutama kirkkoonmenijä raamattuineen ja pyhäpukuineen tuli vastaan. Vähän myöhemmin katukauppiaat availivat liikkeitään ja kirkoista kuului kadulle asti laulua ja paatosta. Pieneksi kaupungiksi täällä on monta kirkkoa - kaikkialle ne lähetyssaarnaajat ovatkin ehtineet.



Livingstone, Sambia

Viiden tähden hotelli vaihtui hostelliin ja kahdeksan hengen saliin yläpetille. Myös ravintola muuttui yhdessä yössä Michelinistä olkimajaan. Ruben´sin lohi oli raakaa ja bambumajan pasta ylikypsää: aina ei voi onnistua hienossakaan ravintolassa.

Tunnelma täällä Jollyboy´s hostellissa on rento, tänään suorastaan levoton. Kirjoittaminen on hankalaa kun Jaakko Teppo huutaa Hilimmoo tuossa korvan juuressa. Tänne on majoittunut kymmenisen suomalaista pikavuorolaista ja muutama on mennyt ilmeisesti "parempaan" hotelliin. Olen uusin pikavuorolainen ja huomenna tulee kaksi muuta lisää. Pikavuoro on ollut liikenteessä jo kuukauden verran. Matka alkoi Etelä-Afrikan Durbanista ja jatkui Namibian ja Botswanan kautta Sambiaan. Osa porukkaa vieraili myös Zimbabwen puolella. Miun pikavuoro alkaa Sambiasta ja jatkuu niin kauan kuin kukkaro sallii tai hermo kestää. Meno ainakin nuoremmilla pikavuorolaisilla taitaa olla aika railakasta, voi olla etten pysy kyydissä mukana.

Kapkaupunki, Etelä-Afrikka

Viimeinen päivä Etelä-Afrikassa, huomenna matka jatkuu Sambiaan. Mutta vielä viimehetken fiilistelyt Kapkaupungis-sa. Tänään alkavat alennusmyynnit. Tarkoitus on lähteä canal walkille, kuten paikalliset kutsuvat shoppailua suurimmassa, paikallisessa ostoskeskuksessa Century cityssä. Hintataso täällä on ehkä kolmanneksen edullisempi kuin Suomessa. Hyvän illallisen saa noin kymmenellä eurolla ja lasillisen viiniä noin neljällä eurolla. Tosin halvemmallakin voi syödä ihan perushyvää ruokaa. Ruokatrendit näkyvät myös täällä. Esim. meidän hotellissa, Cape Royalissa, on banting kitchen eli karppauskeittiö. Jotkut asukkaista ovat valinneet tämän hotellin ainoastaan keittiön takia. Myös ulkopuolisia tulee hotelliimme aamiaiselle ja illalliselle vain kuuluisan banting kitchenin takia. Yksi ravintolamme herkkuja on bulletproof coffee eli luodinkestäväkahvi. Siinä kahvi on sekoitettu blenderissä hyviin rasvoihin, kuten kookosöljyyn ja suolattomaan voihin. Suosikkitarjoilijamme on Enia.

Joulu näkyy niin kaduilla kuin ravintoloissakin. On joulukuusia sekä -koristeita ja joululaulut soivat nyt kolmatta päivää. Myös joulupukkeja näkyy ostoskeskuksissa.  ja hotellimme katolta kurkistaa Petteri Punakuono. Hotelli oli muistanut meitä makeisrasialla "season eatings" - toivotusten kera. Mutta eihän tämä oikealta joululta tunnu ilman lunta. 

Hyväntoivonniemi, Etelä-Afrikka

Aina tuulinen ja myrskyisä Hyväntoivonniemi on Afrikan symbolinen eteläkärki. Maantieteellisesti eteläisin niemi on kuitenkin Cape Agulhas. Portugalilaiset merenkävijät nimesivät paikan Hyväntoivonniemeksi 1400-luvulla ja se kuuluu Table Mountain National Park- luonnonsuojelualueeseen. Alueella on runsas ja omaleimainen kasvillisuus ja eläimistö. Eläimiä emme juurikaan nähneet - paviaaneja ainoastaan - ne viihtyvät parhaiten vuorten rinteillä omassa rauhassaan. Kasveista tuttuja olivat erilaiset kanervat ja Etelä-Afrikan kansalliskukka kuningasprotea. Rannikolla, Cape Pointissa kiipesimme vanhalle majakalle. Köysiradalle oli pitkä jono, joten päätimme kävellä ylös majakalle noin kahdenkymmenen minuutin matkan. Rankkaa oli, mutta maisemat palkitsivat rehkimisen.

Matkalla pysähdyimme pieneen satamakaupunkiin, josta osa porukkaa lähti seilaamaan hyljesaarelle. Jäin satamaan ja sielläkin näin hylkeitä, jotka olivat kookkaita, arvioisin ne noin kolmen metrin pituisiksi. Paikalliset pikkupojat hauskuuttivat turisteja leikkimällä hylkeitten kanssa. Pojat olivat opettaneet hylkeet nappaamaan kalan ihmisen suusta ja saivat siten kerättyä hieman taskurahaa turisteilta.

Simon`s Townissa asustelee pingviiniyhdyskunta. Afrikanpingviinit kuuluvat juovapingviineihin ja ne ovat uhanalainen laji. Pingviinien munia kerättiin myyntiin ja ruuaksi 1900-luvun alussa ja se vähensi pingviinien määrää rajusti. Nykyään saasteet ja kilpailu elintilasta hylkeitten kanssa lienevät suurimmat uhat. Pingviinit olivat mielikuvaani paljon pienempiä ja kirjavampia. Ne eivät paljoakaan välittäneet turisteista, osa oli kuitenkin varsinaisia linssiluteita ja ne jäivät poseeraamaan kameroiden eteen pitkäksikin aikaa.