Afrata, Kreeta

Kreeta-väsymys ja blogikuolema

Reilut viisi kuukautta on vierähtänyt Kreetalla ja tuntuu, että aika on pysähtynyt. Eletään lopun alkua. Suurin sesonki alkaa tältä kesältä olla ohi ja turistiteollisuudessa työskentelevät alkavat olla väsyneitä ja odottavat jo syksyn tuloa ja turistien poistumista. Arki rullaa samaan tahtiin: töihin, kotiin, lepoa ja ehkä välillä rannalle ja ulos syömään. Paljon on nähty, ja kun tuntuu että kaikki on jo nähty ja koettu - mitä sitten? 

Platanias on suurin lomakylä Hanian alueella. Päivättäin kuljen päätietä ees ja taas turistien lomassa. Välillä pitää päästä pois. Rannat ovat turistien valtaamia, mutta vuoristosta löytyy vielä paikallisia ja aitoa Kreetaa. Plataniaksen yläkyläkin alkaa olla täynnä turisteja, hotelleja ja turistiravintoloita, mutta ei tarvitse mennä kuin viisi kilometriä kauemmaksi, niin pääsee maaseudulle ja idyllisiin pikkukyliin. Eihän niissä kylissä paljon nähtävää ole, mutta joka kylästä löytyy ainakin kirkko ja taverna. Ja tavernassa hengailee aina kylän pappajengi. 

Matkalla Afratan kylään pysähdyin Kolymvarissa, pienvenesatamassa kahvilla ja kävelemässä. Täällä on vielä muutamia ammattikalastajia, jotka kalastavat verkoilla ja huolehtivat tuoreen kalan mm. paikallisiin ravintoloihin. Kolymvarissa sijaitsee myös hulpea näköinen Gonian luostari, jonka ohi nyt päädyin vain ajelemaan.

Afratan vuoristokylään nousin serpentiiniteitä pitkin ihastellen turkoosin kaikissa sävyissä hohtavaa merta. Nousua kertyi 160 metriä. Afratasta näkyy rantaviivaa aina Haniaan saakka, vaikka ollaan kaupungista liki 30 kilometrin päässä. Matkan varrella näkyi tietenkin vuohia, lampaita ja muuleja - Kreetalla kun ollaan. Oliivit ovat kasvaneet vain hieman sitten kevään, mutta korjuuseen on vielä kaksi kuukautta aikaa. Todella hitaasti oliivit tuntuvat kasvavan.

Alas kotiin palasin Spilian kylän kautta. Pysähdyin illalliselle paikalliseen tavarnaa, joka oli juuri avattu. Omistaja kertoi, että byrokratian vuoksi he eivät päässeet avaamaan taveraa keväällä, vaan kaikien tarvittavien leimoja ja paperieden saaminen kesti luvattua huomattavasti kauemmin. No, tällaista Kreikassa, tuumasi omistaja, ja piti käytäntöä aivan normaalina. Toivottavasti lomakylien asukkaat löytäisivät näihin pikkukyliin ja auttaisivat jäljellä olevia asukkaita ja yrityksiä pärjäämään - toki pilaamatta niitä. Vaikea yhtälö.