Kournas-järvi, Kreeta

 

  
Christi haki minut ratsastusretkelle viisi minuuttia myöhässä, kovasti pahoitellen. Hän perusteli harkitun myöhästymisensä sillä, että ihmiset on helpompi löytää noutopaikasta hieman myöhässä, silloin he varmasti ovat paikalla. Tosin - hän jatkoi - suomalaiset ovat aina pari minuuttia etuajassa, joten heidät kyllä voisi noutaa ajallaan. Saksalaiset ovat kuulemma pysäkillä minutilleen oikeaan aikaan, ranskalaiset ja italialaiset ovat aina myöhässä ja venäläiset ovat kyllä oikeaan aikaan, mutta väärässä paikassa. Christin kanssa ei hiljaista hetkeä tullut ja matka Haniasta Kavrosin kylään sujui leppoisasti.

Tallilla minua hemmoiteltiin jälleen; kuten kokkauskurssilla perunat oli valmiiksi kuoritut, oli tallilla hevoset valmiiksi satuloitu. Hieman harmitti, mielelläni olisin tehnyt kaikki valmistelutkin itse tai ainakin ollut niissä mukana. Erato, hevoseni, odotti malttamattomana lenkille pääsyä. Sen liikehdinnästä huomasi, että se haluaisi jo lähteä. Erato näytti suhteellisen pienikokoiselta, mutta sen selkään päästyäni se vaikuttikin jättiläiseltä! Koska olen ratsastanut viimeksi lapsena, pelotti satulaan nouseminen - ja satulassa pysyminen - todella paljon. Viiden minuutin ratsastuksen jälkeen pelko muuttui jännityksesi ja - uskomatonta kyllä - tunnin ratsastamisen jälkeen osasin jo rentoutua. 

Kaikkiaan retkemme kesti kaksi tuntia, oppaiksini sain suomalaisen Katrin ja ruotsalaisen Paulinen, jotka olivat molemmat Christin tallilla vapaaehtoistyössä. Ratsastusreissulla kuljimme aluksi hiekkatietä pitkin oliivilehtojen lomassa. Kournasin järvi kimalteli kaukana alhaalla. Osan matkaa ratsastimme autotietä pitkin ja upeasti hevoset osasivat kulkea tienposkessa autoista välitttämättä. Ainoastaan yhden kerran Erato hieman liikehti hermostuneesti, kun ohiajavan auton pakoputki paukahti lähellämme. 

Ratsastimme kylän läpi, Kournas-järven rannalle. Olimme varsinainen nähtävyys ratsastaessamme tavernojen ja matkamuistomyymälöitten lomassa, saimme paljon ihailevia katseita. Tai siis hevoset saivat. Kournas on Kreetan ainoa luonnonjärvi ja se on rauhoitettu alue ja osa Natura 2000 -hanketta; mm. uiminen on siellä kielletty. Järvi on noin kilometrin halkaisijaltaan ja siellä asustaa liskoja ja kilpikonnia. Tiheä rantakasvillisuus takaa hyvät olot eri lintulajeille. Järvellä pesii mm. kuningaskalastajia, haikaroita, talitiaisia, sorsia, lokkeja ja kultakaloja. 

Ratsastuksen loputtua riisuin Eraton satulan ja sen selkä oli hiestä märkä. Sille annettiin heinää ja se päästettiin ansaitulle levolle laumansa luokse. Kotimatkalla Christi juttelee hevosistaan kuin saippuaoopperasta: Rose on Harryn vaimo, mutta nyt Harry on ottanut Chiquitan rakastajattarekseen. Insallah on taas sotajalalla Rockyn kanssa ja jos hän siirtää Insallahin toiseen aitaukseen, Akira pahoittaa siitä mielensä....

 

Kissamos, Kreeta

 

Burekin ja yemistan eli täytettyjen kasvisten valmistumista odotellessa, otimme hieman välipalaa. Valmistimme dakoseja eli tomaaattimurskalla ja vuohenmaidosta tehdyllä mizithrajuustolla päällystettyjä leipiä. Leipäpalaset ovat kuivia kuin korput ja mieluiten pyöreitä muodoltaan. Päälle pirskotellaan hieman vettä, lisätään täyte ja ripotellaan hieman suolaa ja oreganoa päälle - oliiviöljyä unohtamatta. Päälle vielä ryppyinen oliivi ja sitten maistelemaan. Syötyämme dakosit, Eleni näyttää meille kuinka tzatziki valmistetaan oikeaoppisesti. Kreikkalaiseen jogurttiin, noin puoleen litraan, lisätään yksi raastettu kurkku ja 3-4 valkosipulin kynttä. Sen jälkeen lorautetaan sekaan vuorotellen öliiviöljyä (kaikkiaan vajaa desi) ja pari teelusikallista etikkaa. Elenin mukaan salaisuus on siinä, että nesteitä lisätään kolme kertaa ja kolme kertaa seos myös sekoitetaan hyvin. Hieman suolaa ja tzatziki on valmis.

Mama Chrisoula oli tehnyt kreetalaisen salaatin valmiiksi sillä aikaa, kun olimme kiertelemässä tiluksia. Lisäsimme salaatin sekaan Elenin keräämät yritit ja taas päälle hieman oliiviöljyä. Jälkiruuaksi valmistimme kalitsounia- eli juustonyyttejä. Takinaan tarvitaan puoli kiloa jauhoja, nesteeksi kaksi teelusikallista oliiviöljyä ja yksi teelusikallinen etikkaa sekä mausteeksi hieman suolaa. Lisäksi vettä tarpeen mukaan. Taikina kaulitaan ja siitä tehdään pieniä nyyttejä, mizithrajuustoa täytteenä. Nyytit uppopaistetaan öliiviöljyssä ja tarjoillaan juoksevan hunajan kera. 

Ilta päättyi yhteiseen illalliseen pöydän notkuessa valmistamistamme herkuista. Viiniä ja rakia oli reilusti tarjolla, mutta jotenkin minulla on vaikutelma, että kreetalaisesta viinistä pitävät vain kreetalaiset. Punaviini on usein ruskeaa ja mausteista. Eräs viiniharrastaja kuvasi saaren punaviinejä  "tyypillisesti tummiksi ja tanniinisiksi, ja niissä on viikunaisia ja nahkaisia elementtejä".

Mutta jamas! ja kulaus. Ja kalí órexi eli hyvää ruokahalua!

 

Kissamos, Kreeta 

 

Kreetalainen kokkikoulu, osa 2

  

Kreetalaisen burekin salaisuus on ohueksi viipaloidut perunat ja kesäkurpitsat. Kreetalla syödään paljon kasvisruokia ja bureki on hyvä vaihtoehto moussakalle, jossa yleensä on mukana lampaanlihaa. Meitä kokkikoululaisia hieman hemmoteltiin, sillä perunat oli jo valmiiksi kuorittuja eikä meidän tarvinnut kuin viipaloida ne. Tosin emäntämme Elenin mielestä viipaleemme olivat liian paksuja ja niinpä hän puolitti viipaleitamme alle puolen sentin siivuiksi. Kesäkurpitsat viipaloitiin yhtä ohuiksi ja niistä ladottiin ensimmäinen kerros oliiviöljyllä lotrattu pellille. Seuraavaksi perunaviipaleet, sitten taas kesäkurpitsakerros, perunaa ja ylimmäksi vielä muutamia tomaattisiivuja. Väleihin ripoteltiin mausteeksi suolaa, pippuria, kuivattua oreganoa ja tuoretta minttua. Päälle ripoteltiin kreetalaista vuohenjuustoa, mizhitraa ja sekaan vielä täysmaitoa. 

Kun bureki kypsyi uunissa, teimme kierroksen Elenin tiluksilla. Hän esitteli meille yrttitarhansa ja keräsi samalla yrttejä kreetalaiseen salaattiimme. Kuljimme oliivi- ja appelsiinipuiden lomassa ja vierailimme perheen viinikellarissa. Pihalla on iso kaukalo, jossa viiniä valmistetaan. Kreetalaisen tradition mukaan vain miehet saavat polkea rypäleitä. Jos naiset ovat mukana polkemassa, tulee viinistä kuulemma huonoa. 

Odotellessamme bourekin valmistumista, otimme hiukan huikopalaa ja jatkoimme kokkaamista. Siitä kohta lisää.

Kissamos, Kreeta 

 

Kreetalainen kokkikoulu, osa 1

 

Kokkauksen lomassa Eleni ja hänen mamansa, Chrisoula, tutustuttivat meidät kreikkalaisen ruuan ystävät myös kreetalaiseen kulttuuriin ja arkeen. Maalaistalo, jonka viinirypäleitten valtaaman pergolan alla kokkaamme, on Elenin isoisoisän rakentama. Viisitoistavuotiaana nuorukaisena hän lähti Amerikkaan, Michiganiin tienaamaan. Säästöön jääneet rahat hän lähetti veljellensä Kreetalle. Palattuaan kotiin 30-vuotiaana, hän osti maatilan Kissamoksesta, jossa nyt nautimme kauniista kesäillasta kreetalaisten herkkujen äärellä. Kaikki raaka-aineet ovat omasta puutarhasta, jossa kasvimaan lisäksi on oliivipuita ja monia erilaisia sitruuna- ja appelsiinipuita. Sekä oliiviöljy - jota ei todellakaan kokatessa säästelty! - että viini tulivat Elenin puutarhasta. 

 

Kokkaaminen alkoi käsienpesulla ja pienten söpöjen esiliinojen päälle solmimisella. Valmistimme useita ruokalajeja mm. täytettyjä tomaatteja, kurpitsankukkia ja viininlehtikääryleitä. Kaikkiin sopi sama täyte; riisiä, sipulia tomaattia ja mausteeksi suolaa, pippuria ja yrttejä. Niin, ja tietenkin oliiviöljyä.

Tomaateista leikattiin hattu pois ja sisus kaiverretiin lusikalla tyhjäksi. Sisus käytettiin täytteeseen, mitään ei heitetä hukkaan. Pohjalle ripotellaan hiukan suolaa ja täyte sisään, mukaan reilusti nestettä. Hattu päälle ja pellille. 

Viininlehdet upotetaan hetkeksi, vain muutamiksi sekunneiksi, kiehuvaan veteen. Lehti muuttuu tummemmaksi ja pehmeäksi. Karhealle puolelle lisätään noin teelusikallinen täytettä ja lehti paketoidaan ikäänkuin letittämällä pieneksi kääröksi.

Kurpitsankukka on jo valmis kuppi, johon täyte laitetaan. Kukka suljetaan tiiviiksi paketiksi ja laitetaan oliiviöljyllä vuoratulle pellille tomaattien ja viininlehtikääryleiden joukkoon. Päälle vielä kosteita viininlehtiä suojaamaan kasviksia kuivumiselta. Uuniin noin puoleksitoista tunniksi ja sitten nauttimaan.  

Alkusnapsiksi saamme 21-vuotta vanhaa viiniä. Eleni kiitteli tynnyreitä viinin hienoista aromeista. Viini oli ruskehtavaa ja väkevää. Varsinaisena ruokaviininä meillä oli vajaan vuoden ikäistä punaviiniä ja ruuan jälkeen, ruuansulatukseksi, saimme supervahvaa talon omaa rakia.

 

 

 

Souda Bay, Kreeta

 

 

Ensimmäisessä ja toisessa maailman-sodassa kaatui yhteensä 1,7 miljoonaa ihmistä. Surullista. Kreikassa on kymmeniä hautausmaita maailman

sodissa kaatuneille ja niistä kaksi on Kreetalla. Souda Bayssä sijaitsee liittoutuneiden hautausmaa ja Malemessa sijaitsee saksalaisten sotilaiden hautausmaa. Commonwealth War Graves Commission 

eli Kansainyhteisön sotilashautojen komissio on perustanut hautausmaat ja huolehtii edelleenkin niitten kunnossapidosta. Komission perustamat hautausmaat on suunniteltu samoin periaattein, mutta silti ne kaikki ovat erilaisia. Yhteisiä piirteitä kaikille on kuitenkin "War Cross" eli kuvissakin näkyvä sotaristi sekä 1,5 x 3,5 metrin kokoinen marmorinen muistokivi, johon on kaiverrettu hautausmaan nimi. Hautausmaita on yli 150 maassa ja niihin on haudattu yli miljoona maailmansotien uhria.

Toukokuussa Kreetalla vietettiin kaatuneitten muistopäivää ja sitä juhlittiin paraatein ja puhein. Souda Baynkin hautausmaalle oli tuotu seppeleitä useista eri maista. Souda Bayn hautausmaalle on haudattu 1527 toisessa maailmansodassa kaatunutta. Suurin osa, 862 haudattua, on ollut brittiläisiä sotilaita. Yllättäen Uudesta-Seelannista on 446 kaatunutta ja Austraaliasta 197 kaatunutta. Lisäksi kaatuneita on Kanadasta, Intiasta ja Etelä-Afrikasta. Hautausmaa on säntillinen; vihreällä ruohikolla valkoiset marmorihautakivet ovat viivasuorassa järjestyksessä. Tuntuu aika lohduttomalta lukea kivipaaseista kuolleitten nimiä ja ikiä - nuorimmat ovat olleet vain 16-vuotiaita. Edelleenkin hautausmaalla käy uhrien omaisia vierailuilla ja joiltakin haudoilta löytyy tuoreita kukkia.

Taustalla siintää kaunis Soudanlahti joka on Euroopan toiseksi suurin luonnonsatama, ja Kreikan ja Naton laivastojen tankkauspaikka ja tukikohta. Myös suuret risteilijät ankkuroivat Soudanlahden satamaan, josta turistit kiidätetään busseila päiväksi tutustumaan Kreetaan. Muutama viikko sitten Naton laivasto rantautui lahdelle kahdeksan kuukauden merillä olon jälkeen ja  5 000 amerikkalaista sotilasta valloitti Hanian kaupungin. Aikamoista hulinaa, ainakin ravintolat tekivät hyvän tilin noina muutamana päivänä. Kreikan sotaisan historian ja Turkin naapuruuden huomioonottaen on ymmärrettävää, että Kreikassa sotilasmenot ovat varsin suuret ja laivasto iso. 

 

 

Perivolia, Kreeta 

Kävin mopoilemassa Hanian ulkopuolella ja täytyi hieraista silmiä, kun näin yllä olevan näyn. Tai oikeastaan ajettuani maalaismaiseman läpi näin ensin valtavat valonheittimet ja stadionin, ja sen jälkeen vaaleanpunaisen prinsessan - tai barbin - linnan. Monenlaisia linnoituksia ja raunioita täällä Kreetalla on tullut nähtyä, muttei vielä pinkkiä satulinnaa. Mitähän seuraavaksi?

Perivolia on itsenäinen kaupunki noin viisi kilometriä Haniasta lounaaseen, mutta käytännössä se on Hanian esikaupunkialuetta. Siellä pitää majaansa paikallinen jalkapalloseura Platanias FC, joka pelaa Kreikan ylimmässä liigassa. Kaikki Perivoilan 4 000 asukasta mahtuvat stadionille ja vielä muutama muu lisäksi. Stadion on uusittu muutama vuosi sitten ja nyt siellä on hulpeat tilat katettuine katsomoineen ja toimistoineen. 

Vaikka Agios Georgios Charodias -luostarin pihapiiri oli osittain raunioina, oli varsinainen kirkkorakennus entisöity ja hyvässä kunnossa. Luostarin rakennutti 1100-luvulla paikallinen aatelismies Venetsian vallan aikaan. Noin sata vuotta se toimi munkkiluostarina, jonka jälkeen se jäi tyhjilleen. Nyt pihan ovat vallanneet kissat ja kukat; myös remontti näytti olevan käynnissä yhdessä rakennuksessa. Perivoliassa on edelleen toiminnassa Pyhän Kolminaisuuden luostari, jonka ovet valitettavasti suljettiin nenäni edestä. Saavuin juuri siestan alkamisen aikaan puolilta päivin ja minut toivotettiin tervetulleeksi uudelleen kello 17. No, en jäänyt odottelemaan, vaan jatkoin matkaa pikkuteitä pitkin takaisin Haniaan ja Agai Apostoliin.

P.S. Pinkki linna jäi minulle mysteeriksi. Ehkä se oli jonkun rohkean ja omaperäisen rinsessan koti. 

 

Sougia - Paleohora, Kreeta

 

Töitten jälkeen, alkuiltapäivästä, päätimme lähteä pois Haniasta, johonkin pikkukylään; olihan seuraava päivä vapaapäivä. Tullessamme ensimmäiseen risteykseen, ystäväni kysyi kääntyisimmekö oikealle vai vasemmalla. Oikealle, vastasin. Sama seuraavassa risteyksessä; oikealle taas. No, hauskaahan se oli hetken, mutta pysähdyimme kuitenkin vilkaisemaan karttaa ja tekemään jonkinlaista suunnitelmaa. Muutamien vaihtoehtojen joukosta Sougia - lausutaan soija - vei voiton. Sougiaan siis. Matkalla kävimme lounaalla pienessä vuoristokylässä; Sougia sijaitsee siis toisella puolella saarta, Kreetan eteläosassa ja matka taittui sinne vuorten yli. Ohitimme muutamia pikkukyliä ja aina vaan ihmetyttää se, että oli kylä kuinka pieni tahansa, siellä on ainakin kolme kirkkoa ja kaksi tavernaa. Ja aina - siis ihan aina - tavernan terassilla istuskelee miesporukka joko kahvilla tai väkevämmällä. Paikallisia naisia ei näe tarvenoissa aikaa viettämässä.

Sougia olikin mielenkiintoinen pikkukylä meren rannalla. Siellä olivat joogaamaan tulleet hipit ja tosivaeltajat sulassa sovussa. Kylä oli täynnä, seuraava päivä oli jokin kirkollinen pyhä ja vapaapäivä. Majoitusta oli vaikeaa löytää kahdeksi yöksi, mutta kuudennella hotellilla tärppäsi. Olimme tyytyväisiä huoneeseemme ja varsinkin merinäköalaan parvekkeelta. Huoneen vuokrasi meille mustiin pukeutunut vanha rouva, jonka kanssa kommunikoimme minun huonolla saksallani ja mummon huonolla englannilla. Sen verran selvisi, että mummon jalat ovat kipeä ja reuma kolotti luita. 

Aikainen illallinen ja aikainen nukkumaan meno. Huomasimme illalla kylttejä Lissoksen rannalle, joten päätimme lähteä aamulla kävelemään sinne merkattua polkua pitkin. Reitti kulki Paleohoraan saakka ja Lissoksen kohdalla päätimme jatkaa Paleohoraan, vielä 3-4 tuntia jo kävellyn yhden tunnin päälle. Maasto oli vaihtelevaa, välillä oli pitkiä ja jyrkkiä nousuja, välillä loivia laskuja ja tasankoa. Lissoksen rauniot olivat sopiva levähdyspaikka noin kahden tunnin kävelyn jälkeen. Siellä sai vesipullonsa täytettyä ja levähdettyä raunioitten lomassa. Vieressä vuohi kalusi lajitoverinsa pääkalloa, saaden siitä varmaankin tarvitsemia kivennäisaineita.

Menin puskapissalle tiheimmän pusikon taakse - ja mitäpä sieltä löytyikään. Aidattu alue, joka herätti tietenkin uteliaisuuteni. Aidan takana oli lisää raunioita ja upea mosaiikkilattia. Alue on niin piilossa polulta, että se varmasti jää suurimmalta osalta kulkijoita havaitsematta. Mutta hyvä meille, saimme rauhassa tutkia raunioita ja istahtaa siellä hetken ajankulua ihmetellen. Vaelluksemme jatkui auringon paahteessa läpi vuoriston kohti Gialiskarin rantaa. Rannalla riisuin heti kengät jalastani ja upotin varpaani kylmään mereen - ihanaa! Ranta tosin on kivikkoinen, eikä paljain jaloin käveleminen ollutkaan kovin mukavaa. Kengät jalkaan siis ja lounaalle rantaravintolaan. Kreikkalaisella salaatilla ja leivällä mentiin, tosin ennen sitä join pullollisen kylmää vettä ja pullollisen appelsiinimehua. Kaikesta varustautumisesta huolimatta, meillä ei ollut vettä tarpeeksi mukana. 

Gialiskarista olisi ollut vielä tunnin matka Paleohoraan. Reitti olisi kulkenut maantietä pitkin, joten ranta veti nyt pidemmän korren. Kävimme uimassa ja lepäilimme riipppukeinuissa kiirettä pitämättä. Ravintolassa tutustuimme paikalliseen Giorgokseen, joka tarjoutui viemään meidät veneellä takaisin Sougiaan. Sitä tarjousta ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, merelle siis. Giorgos kierrätti meitä pitkin rannikkoa ja kävimme sisällä luolissa, joissa hän kertoi käyvänsä aina silloin tällöin rauhoittumassa. Upea päätös upealle päivälle.

P.S. Jos siis olismme suunnitelleet reissumme kunnolla, niinkuin muut kanssavaeltajat olivat tehneet, olisimme ottaneet aamulla lautan Sougiasta Paleohoraan ja kävelleet reitin just toiseen suuntaan.

Hania, Kreeta 

 

 

 

Harmi, että minulla on huomenna työpäivä. Huominen, 8.6. on nimittäin Theodorin nimipäivä ja ainut päivä vuodessa, jolloin on luvallista vierailla St. Theodorin saarella. Saari sijaitsee Plataniaksen edustalla; tuo kuva on otettu Plataniaksen yläkylästä. St Theodori sijaitsee 800 metrin päässä rannasta ja pituutta sillä on yllättäen 3,8 kilometriä. Rannalta katsottuna saari näyttää olevan aivan lähellä ja huomattavasti pienempi. Saari on suojeltu ja siellä elää villejä kri kri -vuohia. Saarelle rantautuminen on ankarasti kiellettyä, vankeuden uhalla. Taitaa olla vuohille huominen päivä aikamoista shokkihoitoa kun ihmiset rynnistävät saarelle. Mutta onhan siellä varmaan tilaa molemmille.

Saari on saanut nimensä siellä sijainneen varhaiskristillisen kirkon, Agii Theodorin, mukaan. 1500-luvulla venetsialaiset rakensivat saarelle kaksi linnoitusta, Turlurun ja St. Theodoren, suojelemaan Plataniasta vihollisten hyökkäyksiltä. Rakentaminen oli kallista ja se valmistui kreetalaisten pakkotyön ansiosta.1600-luvulla turkkilaiset valloittivat saaren, sitten taas venetsialaiset ja jälleen kerran turkkilaiset, kunnes saari viimein siirtyi kreetalaisten hallintaan itsenäistymisen jälkeen. Kreikan historiassa on kyllä ollut niin paljon käänteitä, että hitaampia ihan heikottaa!

Legenda kertoo, ettei saarta - tai oikeammin saaria - ollut olemassakaan vielä varhaiskristillisenä aikana.  Eräänä aamuna asukkaat näkivät valtavan kokoisen hirviön (tai karhun) lähestyvän rannikkoa vauvan kanssa. Miehet ryhtyivät taisteluun keihäin ja ammuksin, naiset rupesivat ruokoilemaan. Pyhimykset kuulivat rukoukset ja niinpä hirviö vauvoinensa kivettyi ja niistä muodostui kaksi saarta: St. Theodori ja pikkuinen Glaraki. Todisteena tästä on vieläkin nähtävissä oleva luolan suuaukko, joka on tarinan mukaan hirviön ammottava kita.

Falasarna, Kreeta

 

Lähdimme ajelemaan Haniasta kohti Baloksen kuuluisan kaunista rantaa. En ollut kohteesta yhtä innostunut kuin matkakumppaniani, mutta lähdin kuitenkin matkaan. Pysähdyimme Kissamokseen kahville ja rupattelimme tarjoilijan kanssa niitä näitä. Kerroimme olevamme matkalla Balokselle ja kysyin häneltä, minne hän menisi vapaapäivänään. Hän sanoi menevänsä mieluummin rauhallisemmalle Falasarnan rannalle, se on paikallisten suosiossa. Minun ei edes tarvinnut suostutella ystävääni, vaan hän itse ehdotti että suuntaisimme Baloksen sijasta Falasarnaan. Sovittu!

Falasarna on pikkuinen kylä Kissomoksen kupeessa. Alueella viljellään viiniä ja oliiveja, sekä tomaatteja kasvihuoneissa. Yllättäen appelsiinilehtoja täällä ei näe. Vuoristosta on upea näkymä turkoosina siintävälle merelle, ainoastaan valkoiset valtavan kokoiset muoviset kasvihuoneet häiritsevät silmää. 

Lähellä rantaa on muinaisen Falasarnan kaupunkivaltion rauniot. Falasarna on ollut aikanaan tärkeä satamakaupunki, mutta nykyään meri on vetäytynyt parin sadan metrin päähän muinaisesta satamasta. Veden pinta on laskenut seitsemän metriä. Lasku on tapahtunut nopeasti, syytä ei tiedetä. Kallion seinämään on piirtynyt vanha vesiraja. Rauniot on aidattu ja osia on peitetty kaivausten vuoksi. Alueelta löydetyt esineet on viety Kissamoksen arkeologiseen museoon, josta kirjoitin edellisessä päivityksessä. Raunioilla on vielä nähtävissä vanha valtaistuin ja osia kylpylän istuimista, joissa alhaalla on allas jalkakylpyä varten. Hassua, jotkut asiat muuttuvat yllättävän vähän vuosituhansien saatossa. Alueelta on kaivettu vanha satama-allas ja -laituri sekä pyöreä torni, joka on aikanaan ollut todennäköisesti jonkinlainen vartiotorni. Alue on ollut suojamuurien ympäröimä, kävihän Falasarna taisteluja Polyrrhenian  kanssa alueen herruudesta. Molemmilla kaupnkivaltioilla on ollut mm. oma raha; kolikoita on nähtävillä arkeologisessa museossa.

Yövyimme Sun set (auringonlasku) -nimisessä majatalossa. Nimi on todella ansaittu: huoneemme parvekkeelta ihastelimme illalla, kuinka upeasti aurinko laski meren taakse. Majatalon takapihalla oli kirkkoa - tai oikeastaan majatalo oli  kirkon takapihalla - kirkkohan on ollut paikalla kauemmin. Pyhän Paraskevitsin kirkko on pyhitetty silmille ja silmäsairauksille. Kirkon sisällä olevissa ikoneissa on kuvattu silmämunia mm. tarjottimilla. Näitä ikoneja suutelemalla ja koskettamalla sekä ulkona olevassa lähteessä silmiä huuhtomalla voi parantua silmäsairauksista.