Bryssel, Belgia

Heräsin aamulla kuudelta kolmen silmäparin tuijotukseen. Yritin jatkaa unia. Kuulin pari hentoa äännähdystä ja tunsin pehmeän tassun  painalluksen poskellani. Jussi, BinBin ja Idi ovat löytykissoja, joita olen hoitamassa Ixelles´ssä. Perheen äiti on pelastanut kissat kadulta, yksi kerrallaan. Kissat ovat olleet surkeassa kunnossa, mutta nyt ne ovat kuntoutuneet ja viettävät leppoisia kissanpäiviä. Neuvoksi sain, että jos näen kadulla kulkukissoja, ne ovat tervetulleita heidän kotiinsa. 

Ixelles tuntuu olevan suomalaisten suosima asuinalue. Se sijaitsee keskeisellä paikalla, parin kilometrin päässä vanhasta kaupungista, EU kortteleista, ostoskaduista.... Alue on monikulttuurinen; pikku-Afrikka sijaitsee aivan kulman takana. Enimmäkseen täällä on kongolaisia, hallitsihan Belgia Kongoa 90 vuotta. Siltä osin Belgian historia on surullista luettavaa; riistoa, orjuutta, kidutusta, miljoonia kuolonuhreja. Ehkä Belgia maksaa nyt velkaansa Kongolle ottamalla maahanmuuttajia vastaan entisestä siirtomaastansa. Alueella on paljon etnisiä kauppoja ja ravintoloita. Afrikkalaisia kampaamoja on todella paljon ja ne taitavat olla paikallisten kohtaamispaikkoja - ainakin iltaisin ne ovat täynnä ihmisiä ja äänekästä puheensorinaa. Audrey Hepburn on syntynyt Ixelles´ssä ja mm. Lenin ja Karl Marx ovat asuneet täällä.

Sain perheen äidiltä fillarin käyttööni. Sillä on ihanaa viiletellä pitkin Brysselin katuja. Olen kaivannut omaa fillariani. Vielä en ole rutinoitunut Brysselin liikenteeseen. Kadut ovat kapeita ja hirvittää pyöräillä kapeaa pyörätietä, yksisuuntaista katua autoja vastaan - siis täysin liikennesääntöjen mukaisesti. Välillä täytyy pysähtyä ja päästää bussi ohi, etten vaan jää vahingossa puristuksiin. Autojen nopeudet eivät ole onneksi kovin suuria, jokunen kaahari valitettavasti aina mahtuu joukkoon. Pyöräilijöitä on aika paljon, mutta kukaan ei käytä kypärää. Olen tainnut nähdä kaksi pyöräilijää kypärä päässä. Suomalaisia, ajattelin silloin.

 

 

Bryssel, Belgia

Matkustin Lolan seurassa Lyonista Brysseliin. Lolan isäntä, Pierre, laittoi keskiyöllä viestin, että auton kanssa ongelmia, voi olla että lähtö peruuntuu. Hän lupasi ilmoittaa aamulla tilanteen, käytyään ensin korjaamolla. Varmuuden vuoksi tsekkasin juna-aikataulut. Junia kulkee Lyonista Brysseliin useamman kerran päivässä, suoraan. Joten ei hätää, suunnitelma B on olemassa. No, onneksi päästiin lähtemään ja autokin kulki moitteettomasti. Seitsemän tuntia ajettiin ja kaksi taukoa pidettiin. Kun Brysselin kaupunkialue tuli näkyviin, tuntui, ettei mieleni pysynyt mukana - se oli vielä eteläeurooppalaisissa tunnelmissa. Vaikka pidänkin Brysselistä, tuntui se nyt niin kylmältä ja kovalta. Tähän vaikutti ihan myös fyysinen kylmyys: 22 astetta tuntui kovin kalsealta 35 asteen jälkeen. 

Pierre jätti minut ratikka- ja metromatkan päähän Merimieskirkolta. Inhoan Brysselin metroa. Siellä on huonosti opasteita, niitä on vaikea löytää ja tulkita. Aina joutuu säätämään kun metroa vaihtaa. Niin tänäänkin. Merimieskirkko tuntuu myös ankealta ja kalsealta. Tuntuu tylsältä palata, vaikkei arki vielä alakaan. No, enhän täällä pitkään ole. Yksi yö ja sitten taas kohti uusia seikkailuja.

Lyon, Ranska

Alan olla eteläeurooppalaisessa rytmissä. Herään aamulla myöhään ja lähden liikenteeseen kymmenen jälkeen. Pitkään en jaksa ulkona kuumuudessa olla, vaan hakeudun sisätiloihin ja ulkonakin kuljen varjon puolella. Tällaiset hellepäivät ovat omiaan museovierailuihin, ja ostoskeskuksissa voi käydä vilvoittelemassa. Iltapäivisin vietän siestaa, käyn suihkussa ja otan rauhallisesti. Lähden uudelleen ulos illalla yhdeksän jälkeen, kun aurinko on laskenut ja ilma vähän viilentynyt. Muutkin tuntuvat tulevan esiin koloistaan illan tullen. Päivällä tunnelma kaupungissa on laiska ja hidas, illalla ihmiset alkavat liikkua ja virkistäytyä.

Lyon on kaunis ja monipuolinen kaupunki. Kaupungin läpi virtaa joki ja se yli menee paljon siltoja. Silmämääräisesti joka toinen silta on autoille ja joka toinen silta on kävelysilta. Kaupungissa on paljon kukkuloita ja rappusia, hengästyttää ja hikoiluttaa. Mutta onneksi kuppiloita löytyy joka kulmasta ja hinnat ovat kohtuullisia keskustan ja vanhan kaupungin ulkopuolella. Kaupungissa on vanhaa ja uutta, matalaa ja korkeaa. Lyon on inhimillisen kokoinen ja helposti hallittavissa. Julkinen liikenne toimii niin maan alla, päällä kuin ilmassakin. Fourviéren kukkulalle pääsee köysiratajunalla. Tosin täällä on välillä ruuhkaista, vaikka nyt onkin lomakausi ja monet kaupunkilaiset ovat matkanneet maalle.

Illalla eksyin salsabileisiin. Olin päivällä kävellyt pienen aukion läpi, jonka ympärillä oli muutama pieni kotoisan oloinen ravintola. Päätin siis lähteä sinne illalliselle. Jo muutaman korttelin päähän kantautui salsan rytmit ja ihmisiä valui paikalle runsain joukoin. Patsaalla oli kuubalaisen näköinen orkesteri soittamassa puolilivenä musiikkia. Osa musiikista tuli nauhalta, mutta lyömäsoittimet raikasivat livenä. Tunnelma oli huumaava; ihmiset tanssivat, jokainen tyylillään.

Lyon, Ranska 

 

"Loma on loppu. Lasketaan lapset ja lähdetään kotiin." Näin sanoi Laurent ilmoituksessaan. Matkasimme vanhalla 9-paikkaisella volkkarilla Genevestä Lyoniin. Pakussa ei ollut ilmastointia, joten ajoimme kuumuudessa ikkunat auki. Tuntui todella kuin olisimme lomamatkalla perheen kanssa; kuusikymppiset Laurent ja hänen tuleva vaimonsa huolehtivat että meillä kaikilla (meitä oli yhteensä kuusi matkaajaa) oli hyvä olla. He tarjosivat meille juomia ja ruokaa, ja pitivät huolen vessatauoista. Jälleen kerran pääsin mukavasti ja turvallisesti perille.

Luulin majoittuneeni vanhaan kaupunkiin kunnes tulin vanhaan kaupunkiin. Hotellini sijaitseekin keskustassa, mutta suomalaisesta perspektiivistä keskusta näytti vanhalta - kuten kaikki yli sata vuotta vanha. Lyon on miljoonakaupunki ja keskustan ulkopuolella leviää valtavat lähiöt. Suurin rakennuskompleksi jonka näin ja jonka olen koskaan nähnyt, on kuin Kiinan muuri; näkyy varmaan avaruuteen asti.

Kävin vaihtamassa loput Sveitsin frangit euroiksi. Rahanvaihtopaikassa näkyi kaikki mahdolliset valuutat ja kurssit, myös Suomen markan kurssi. Tuli kyllä vähän hämmentynyt ja epäluottavainen olo; onkohan vaihtokurssit ihan ajan tasalla? Markan kurssi suhteessa euroon oli 5,954.

Geneve, Sveitsi

Vielä viime hetken fiilistelyjä Genevessä. Vaikka Geneve on Sveitsin toiseksi suurin kaupunki, on täällä asukkaita vain 200 000. Turistejakaan ei paljoa ole, joten tunnelma on kuin pikkukaupungissa. Luonto on vahvasti läsnä ympäröivien vuorten muodossa. Rein-joki virtaa kaupungin läpi ja Genevenjärvi on oleellinen osa kaupunkia. Kaupungin puistot ovat pieniä, mutta ehkä se riittää; järvelle ja vuorille on kaikilla pääsy. Julkinen liikenne toimii hyvin ja kertalippu bussiin maksaa noin kolme euroa. 

Joen toisella puolella sijaitseva Carougen kaupunginosa on Geneven pikku-Italia. Se on aikanaan ollut itsenäinen kaupunki, nyt osa Geneveä. Carouge´n kauppiasperinteitä jatkavat nykyään käsityöläiset ja taiteilijat. Alueella on paljon pieniä putiikkeja, gallerioita, ateljeita sekä tunnelmallisia kahviloita ja ravintoloja. Tutustuin laukkuntekijä Chris Murneriin ja ihastuin hänen luomuksiinsa, jotka ovat kuin veistoksia. Oli elämys päästä tutustumaan hänen ateljeehensa, joka sijaitsi kaupan takana, idyllisellä sisäpihalla. Kaikki laukut tehdään Genevessä ja laatu ja hinta ovat sen mukaisia. 

 

Geneve, Sveitsi

Otin kaupunkipyörän käyttööni ja lähdin polkemaan pitkin Geneven katuja. Pyöräily on ilmaista neljä tuntia ja sen jälkeen hinta on 2 frangia/tunti. Pyörän lainaaminen on helppoa; saavut paikalle, todistat henkilöllisyytesi ja maksat 20 frangin pantin. Asian hoitamiseen meni viisi minuuttia, Brysselissä en ole saanut kaupunkipyörää alleni edes 1,5 kuukaudessa. Rekisteröityminen netissä tuntuu hankalalta, enkä ole innokas antamaan luottokorttini numeroa systeemiin. Sieltä velotetaan 150 euron pantti ja mahdolliset vahingot. Mutta Genevessä homma sujui leikiten ja pyörässä oli vielä lukkokin, mikä Brysselin fillareista puuttuu. Pisteet Genevelle. Pyöräillessä voi myös sivistää itseään. Katuja on nimetty kuuluisien henkilöiden mukaan ja nimen alla on selitys henkilön ansioista (alin kuva).

Haluan nähdä rikkoutuneen tuolin ja Palais des Nationsin eli YK:n Euroopan päämajan. Täältä löytyy ITUa, ILOa, WHOta, WMOta, WTOa... Punainen risti ja CERN lienevät tunnetuimpia organisaatiota, mitä Genevestä löytyy.

Daniet Bersetin 12 metriä korkea Broken Chair on kannanotto maamiinoja vastaan ja muistomerkki maamiinojen uhreille. Se kuvaa hienosti haavoittuvuutta, heikkoutta/vahvuutta, tasapainoa/horjumista.... Todella puhutteleva ja mieleenpainuva teos. Se on sijoitettu YK:n päämajan eteen ja on todellakin oikeassa paikassa. Päämaja on valtava: se on noin 600 metriä pitkä ja siellä on 2 800 toimistohuonetta!

Seuraavaksi yritin vierailla Punaisen Ristin museossa, mutta paikka oli liikaa klaustrofobiselle migreeniherkälle ihmiselle. Enkä kuulemma ole ainoa, joka on joutunut poistumaan museosta kesken kaiken. Museon sisäänkäynti on maan alla ja näytelyyn mennään vielä yksi kerros alaspäin. Ensimmäinen huone on täysin musta, takaseinälle on heijastettu ihmishahmoja. Toinen huone on hämärä, mutta siellä on kirkkaita vilkkuvia ja liikkuvia valoja. Opastus on huono, en tiedä minnepäin lähteä. Edessä näkyy vain pimeä pitkä käytävä, joka ei houkuttele ollenkaan. Poistun harmissani samaa tietä kun tulinkin. Näyttely jäi näkemättä. Harmittaa. 

Päätän lähteä Patek Philippen kellomuseoon. Sitä ennen lohdutan itseäni kahvilla ja kirsikkapiirakalla. Olen pikkuhiljaa tottunut paikalliseen hintatasoon, eivätkä hinnat enää kauhistuta. Kahvihetkeni kanssa samanaikaisesti ajoittuu sadekuuro, joka raikastaa ilman ihanasti. Harmi, ettei kellomuseossa saanut kuvata, aikamoisia taideteoksia kellot olivat. Antiikkikellot olivat 1500-luvulta ja Patekin Philippen oma kokoelma alkaa vuodesta 1839. Esillepano oli selkeä, kaunis ja hyvin valaistu. Punainen Risti voisi ottaa sieltä vähän mallia.

 

 

Yvoire, Ranska.

 
Lähtipä Genevestä etelään, pohjoiseen tai länteen, muutaman kilometrin päästä on jo Ranskan puolella. Raja kulkee välillä moottoritetä ja jokea pitkin tai sitten keskellä Genevenjärveä. Ylläoleva kuva on otettu Salève-vuorelta, noin kilometrin korkeudelta. Kuvassa kaupunkialue on Geneveä ja vihreät alueet sen ulkopuolella Ranskaa. Myös Geneven maamerkki, vesipatsas Jet d`Eau näkyy vajaan kymmenen kilometrin päähän.

Ranskassa hintataso on alhaisempi kuin Sveitsissä ja niinpä sveitsiläiset tulevat Ranskan puolelle pikkukyliin ostoksille. Tämä on nostanut Ranskan hintatasoa ja paikalliset asukkaat kärsivät siitä. Monet myös käyvät töissä Sveitsin puolella ja asuvat Ranskassa; näin he saavat kahden maan edut. Mm. asunnot Ranskan puolella ovat huomattavasti edulisempia.

Kylähyppely päättyy Le Sappeyn, Annemasse, Bonnen ja Hermancen jälkeen pittoreskiin Yvoiren kylään Genevenjärven rannalle. Kylällä näkyi Ruotsin lippuja ja aiemmassa kylässä Tanskan lippuja. No ei, kylien lippujahan ne olivat. Mutta ilahduttavan tutun näköisiä. Yvoire on kaunis jyhkeine kivitaloineen ja mahtavine kukkaistutuksineen. Nykyään toimeentulo saadaan turismista ja olen onnellinen, että saavun kylään vasta illalla kahdeksan aikoihin, kun muut ovat jo poistuneet tai tekevät lähtöä. Kylään ei pääse autolla ja lähistöllä on pari valtavaa parkkialuetta. Niistä voi vaan päätellä, kuinka paljon turisteja täällä päivittäin käy. Kadut ovat kapeita, rakennukset taidolla kunnostettuja, kukka-asetelmia joka puolella. Satama-alue on rauhallinen ja juon terassilla yhden paikallisen oluen: Lemanin, joka on nimetty Lémanin niemimaan mukaan.

 

Geneve, Sveitsi

Luvassa hellepäivä, joten päätin lähteä Genevenjärven rannalle ja puistoihin bongailemaan patsaita. Geneven maamerkki, suihkulähde Jet d' Eau näkyy kauas. Korkeutta vesipatsaalla on 140 metriä ja öisin se on valaistu. Jo sen näkeminen tuntuu virkistävältä paahtavassa auringonpaisteessa. Jardin Anglais -puistoon rakennetaan esiintymislavaa ja ruoka- yms myyntikojuja. Parin viikon kuluttua alkaa kymmenpäiväinen Geneva Festivals.
Kävelen rantaa pitkin Park La Grange -puistoon. Puisto on iso ja kaunis. Kesäteatterissa esitetään näytelmää Edith Piafista. Matkalla seuraavaan puistoon etsin lounaspaikkaa, mutta piheys yllättää; en raaski maksaa lounaasta 20 euroa. Sen sijaan päätän mennä piknikille Park Alfred-Bernarndiin. Matkan varrella on Coop, paikallinen Alepa, josta ostan peruna- ja linssisalaatin yhteensä viitosella. Puisto on avara, varjoisaa paikkaa on vaikea löytää. Jaan penkin vanhemman naisen - tai madamen kanssa, kuten täällä sanotaan. Monet muutkin ovat tulleet piknikille. Pukumiehet kantavat myös Coopin muovikasseja ja kaivavat niistä lounaansa, usein patongin ja limun. Jatkan matkaa Parc de Contamines´iin ja siellä syön linssisalaatin (perunasalaatin söin siis edellisessä puistossa). Lounaan jälkeen yritän etsiä patsaita Parc de Malanous ja Promenade d'Observatoire -puistosta - heikoin tuloksin. Patsaita kyllä löytyi, mutta ne eivät olleet erityisen mielenkiintoisia. Ehkä Henri Mooren patsas oli päivän parasta antia. Kotiin tullessani kävin vielä kaupassa ostamassa vettä ja hedelmiä. Jäätelöstäkin haaveilin, mutta Mövenpickin rasia jäi hyllyyn. Puoli litraa maksoi 12 euroa.

Kotiin tultua piti ladata akkuja sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti. Kännykän ja kameran sain laitettua lataukseen, mutta läppärin laturi tuotti ongelmia. Sen pistokkeen piikit ovat liian paksut sveitsiläisiin pistorasioihin, eikä minulla ole adapteria mukana. Siksi tämä päivitys on ilman kuvia; kännykällä pystyn kyllä kirjoittamaan, mutta en lataamaan kuvia.

Sain muuten aamulla keittolevyn. Ilahduin suuresti, kunnes tajusin, ettei asunnossa ole yhtään pannua tai kattilaa. Paistinpannun ja pari lautasta sain kuuden jälkeen illalla. Ryhdyin heti hommiin ja paistoin munakkaan kasvisten ja ihanasti haisevan juuston kera. Kyllä ne perusasiat vaan jaksavat aina ilahduttaa.

Geneve, Sveitsi

Saavuin illalla yhdeksän aikoihin majapaikkaani, Geneven vanhaan kaupunkiin. Vanha kaupunki oli todella hiljainen, vain muutamia ihmisiä terasseilla. Ihanaa, ei siis laumoittain turisteja, kuten usein vanhoissa kaupungeissa. Olin vuokrannut asunnon airbnb:n kautta. Sain huoneen keittiöllä ja kylppärillä todella edullisesti. Sisään tultuani huomasin kuitenkin, että keittiön paikalla on vain tyhjää. Väsytti ja suututti. Soitin asunnonomistajalle (olin luvannut soittaa hänelle kun saavun asunnolle) ja ilmaisin pettymykseni, sillä ilmoituksessa mainittiin hyvin varusteltu keittiö. Hän hermostui ja väitti minua hankalaksi ja sanoi, että minun pitäisi poistua asunnosta heti aamulla. Olin siis varannut kämpän kuudeksi yöksi. No, sattuuhan näitä, ajattelin ja päätin ottaa rauhallisesti ja selvitellä uutta majapaikkaa vasta aamulla. Puolen tunnin kuluttua asunnonomistaja kuitenkin soitti ja pyyteli vuolaasti anteeksi. Hän oli tarkistanut viestihistoriamme ja tajunnut, että hän oli unohtanut kertoa minulle keittiöstä. Asunto on juuri remontoitu, eikä uusi keittiö ole vielä saapunut. Siksi siis edullinen hinta. Koska en pystynyt kokkaamaan, halusi hän tilata minulle hyvitykseksi pizzan. Ok, kasvispizza siis. Pizza tuli puolen tunnin kuluttua - kanakinkkupizza! Ja maksoi 25 frangia eli 23 euroa.

Todella harmi, etten pysty laittamaan täällä ruokaa. Ulkona syöminen on täällä aika kallista ja hyvän ravintolan löytäminen vaikeaa. Sain vinkin, että paikallisen Stockmannin, Manor´n yläkerrasta saa ison salaattiannoksen yhdeksällä eurolla. Totta, hyvää ja edullista. Täytyy käydä siellä uudelleenkin. Tänään olen yrittänyt ottaa kaupunkia haltuuni; välillä eksymällä ja välillä tutkimalla karttaa. 

Schaan, Lichtenstein.

Lähdin aamulla aikaisin, kun vielä oli viileää, ulkoilemaan Schaanin itärinteille. Ei tarvinnut  kävellä kun vartti, niin saavuin pikku-Heidin maisemiin, avarille niityille, joilta kellon kilke kuului jo kauas. Vuohiahan siellä. Maisemat olivat sanoinkuvaamattoman kauniit ja lisäksi se rauha; tapasin parin tunnin kävelyn aikana vain yhden ihmisen, koiran ja lauman vuohia.

Puolilta päivin lähdin kylälle etsimään pankkiautomaattia. Valuutta täällä on Sveitsin frangi. Ja kieli saksa. Schaanista löytyy yksi pankkiautomaatti, kolme(!) teatteria, yksi leffateatteri ja monta kirkkoa. Kirkonkellot löivät puolen tunnin välein  ja yöllä se muistutti ikävästi unettomuudesta. Vaduzissa on kiitelty taidemuseo, jossa esitellään Lontoon Tate museon kokoelmia. Turisteja ei juuri näy, ja herätän huomiota minne menenkin. Outoa. No, eihän täällä ole mitään nähtävää, ja jos tulee Lichtensteiniin, kannattaa mennä vuorille vaeltamaan tai hiihtämään. Täällä on hyvin merkattuja reittejä ja niitten varrella voi myös yöpyä. Majapaikat eivät ole mitään erämaamökkejä vaan muistuttavat lähinnä luksushuviloita.

Kohta hyppään bussin, jolla pääsen Ranskan puolelle Buchsin juna-asemalle. Sieltä juna Zurichiin, josta matka jatkuu Adrienin kyydissä Geneveen. 

Schaan, Lichtenstein 

Halusin nähdä maan, jossa ei ole mitään nähtävää. Lichtenstein. Etsin alunperin kyytiä Strasbourgista Zürichiin ja löysin Guilleaumen, jonka määränpää oli Buchs, jonne hän matkasi Lichtensteinin läpi. Varasin siis hotellin Scheenistä, joka on Lichtensteinin  suurin kaupunki. Asukkaita siellä on 5 748. Toiseksi suurin kaupunki ja pääkaupunki Vaduz, sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Schaanista. Ja asukkaita siellä on 5 342.

Ihan hullu fiilis, aivan kuin olisi saapunut Polvijärvelle - tosin täällä taitaa olla muutama Porsche enemmän. Lichtensteinissa on kuulemma eniten autoja per asukas koko maailmassa. Mutta sunnuntai-ilta on todella rauhallinen, vain muutama satunnainen kulkija. Ilta-aurinko valaisee upeasti lumihuippuiset vuoret. Täälläkin sää on yllättänyt ja heinäkuussa on vuorilla satanut lunta. Sitä ei kuulemma tapahdu usein.

Hotellini on kuin suoraan Psykosta. Se sijaitsee rinteessä, hieman kylänraitilta vuorille päin. Ovi on lukossa ja pitkään soitettuani ovikelloa, mies tulee avaamaan, tivattuaan ensin nimeäni. Hotelli näyttää aivan aavemaiselta; valot ovat pois päältä, huonekalut on kasattu nurkkaan, eikä ketään näy missään. Mies ojentaa minulle kirjekuoren ja sanoo, että kaikki ohjeet on siinä ja huoneeni löytyy toisesta kerroksesta. Sitten hän vaan häipyy. Kuljen yksin hiljaisia käytäviä huoneeseen, joka on parhaat päivänsä nähnyt aikapäiviä sitten. Mutta ei se mitään, siistiltä näyttää ja parvekkeeltani on huikaiseva näkymä vuorille.

 Nyt kylälle illalliselle ja huomenna katsomaan "ei mitään".

Strasbourg, Ranska

Auroren suosituksesta kävin juustobaarissa maistelemassa paikallisia juustoja viinin kera. Hän suositteli kahta paikkaa; La Cloche a Fromage ja L´Èpicier Grand Cru. Valitsin halvemman paikan, mikä taisi olla virhe. Kalliimmassa, la Cloche a Fromage'ssa olisi jokaisen juuston kanssa nautittu eri viiniä, mutta Grand Crussa mentiin koko paletti läpi yhdellä viinillä. Juustoja oli kuusi erilaista, neljä lehmänmaidosta ja kaksi vuohenmaidosta valmistettua. Juustot olivat aika kesyjä, olisin toivonut vähän enemmän makueroja niitten välille. Ja vahvan makuinen juusto puuttui lautaselta kokonaan. Lisukkeina oli leipää ja salaattia, lautaselta löytyi myös marjoja, hedelmiä, pähkinää ja hilloa. Juustomaistelun jälkeen pääsin vierailemaan juustohuoneessa, jossa oli mm. wasabi-, yrtti- ja tryffelijuustoja. Sekä monenmoisia sinihomejuustoja. Oli mielenkiintoista kuunnella juustomestarin innostunutta kerrontaa juustoista ja niitten valmistuksesta.

Aurore, jonka kyydissä siis tulin Kölnistä Strasbourgiin, oli vieraillut Suomessa - Joensuussa! Ei edes Helsingissä, vaan vain Joensuussa. Hänen ystävänsä oli ollut  vaihdossa ja opiskellut Joensuun yliopistossa metsätieteitä. Aurore muisteli, kuinka huhtikuussa, kun oli ensimmäinen aurinkoinen päivä ja lämpöä 13 astetta, ihmiset kulkivat kaduilla shortseissa. Ihmetystä herätti myös d-vitamiinin tarve talvisin ja rajoitus kalojen syönnissä. Ja olut: sekä tuopit että hinnat olivat valtavia. Moneen kertaan olen matkan varrella tuumannut, kuinka pieni maailma todella on. Aina löytyy vieraan ihmisen kanssa jokin yhdistävä tekijä. Enkä olisi uskonut, että se on jälleen Joensuu.

Strasbourg, Ranska

Sain lainattua fillarin hotellistani ja onneksi lähdin liikkeelle suht aikaisin aamulla. Keskustan kadut olivat vielä tyhjiä ja sain nauttia aamuauringosta ja kauniista katunäkymistä melkeinpä yksin. Strasbourg on aivan mahtava pyöräilykaupunki. Kävelykaduilla saa pyöräillä ja muilla kaduilla joka toisella kadulla on pyörätie yhteen suuntaan ja joka toisella kadulla vastakkaiseen suuntaan. Tulikohan tuo nyt sanottua tarpeeksi selvästi.... Paikalliset ovat ylpeitä pyöräteistään, jotka ovat kuulemma Ranskan leveimpiä. Paikalliset - ja turistit - pyöräilevät paljon ja koko päivän aikana näin vain yhdellä pyöräilijällä kypärän.

Samalla tuli puolivahingossa bongailtua -"Street heart"  katutaideteoksia; kymmenestä patsaasta löysin kuusi. Patsaat kuvaavat Elsassin päähineitä, jotka paikalliset taiteilijat ovat koristellet erilaisiksi. Patsaat laitetaan esille vuosittain, tiettyihin erityisiin paikkoihin.

 

Strasbourg, Ranska

Nyt seuraa mainospala. Hotellini Graffalgar on edullinen ja mielenkiintoinen taidehotelli Strasbourgin keskustan laidalla. Jokaisella huoneella on oma tarinansa ja huoneet ovat eri taiteilijoiden maalaamia. Minun huoneeni oli nimeltään "Le nid douillet" eli kodikas pesä (alin kuva) ja sen seinämaalaukset on maalannut paikallinen taiteilija Missy. Lintuhahmot ovat kyllä vähän vihaisen näköisiä tervävine koukkunokkineen, mutta hyvin tuli uni kodikkaassa pesässä.

 

Köln, Saksa ---> Strasbourg, Ranska

Olen antanut Saksalle jälleen kerran mahdollisuuden. Ja jälleen kerran - ei nyt ihan Seppo Rädyn sanoin, mutta kuitenkin - joudun toteamaan, että Saksa ei kyllä ole minun maani (Berliini on sitten asia erikseen). Vaikka kaikki toimii täydellisesti; aikataulut pitävät, kaikkialla on siistiä ja järjestelmällistä, pankkiautomaatteja löytyy tarvittaesaa, hanavesi on hyvää, ruoka on edullista, juomista puhumattakaan - pienen oluen saa 1,60 eurolla. Saksalaiset ovat tolkun kansaa; ahkeria, säästäväisiä ja kaikin puolin kunnollisia. Saksalaiset ovat mestareita kierrättämisessä, niin roskien lajittelussa kuin materiaalien uudelleen käytössäkin. Kieltäkin ymmärrän kohtuullisesti, mutta silti Saksa tuntuu raskaalta, ankealta ja vähän tylsältäkin. Ei mene meidän energiat yksiin, ei. Ehkä kaikki on liian jämptiä ja ihmiset liiankin maanläheisiä. Missä on kaikki hauskuus ja höpsöttely?

Helpottuneena hyppään Auroren kyytiin (kyydin löysin jälleen blablacar -sivulta) ja matkaamme punaisella Ford Fiestalla kohti Ranskaa ja Strasburgia. Tuntuu vähän kun kotiinpäin menisi. Ehkä ranskalainen, hieman boheemi mentaliteetti on lähempänä omaani ja siksi viihdyn siellä paremmin. Ja muutenkin mitä etelämmäksi mennään, sitä rennommaksi meno muuttuu.

Aurore jätää minut hieman keskustan ulkopuolelle, ottaa toisen matkustajan kyytiin ja jatkaa matkaa. Minä otan ratikan rautatieasemalle ja lähden sieltä kävelemään hotellille, jonne saavun illalla juuri ennen yhdeksää - respa menee yhdeksältä kiinni. Hotelli sijaitsee näköjään "pikku-Afrikassa", katukuva on varsin värikäs. Ja niin on hotellikin. Jokaisen huoneen on sisustanut eri taiteilija, minun huoneeni Missy, mutta palaan siihen myöhemmin. Nyt ei kuvien lataaminen onnistu, joten jääköön kuvat myöhemmäksi.

 

Köln, Saksa

 

Kristus istuu palolaisveneessä. Istuessani Kölnin katedraalin kovalla ja pitkällä penkillä ihmettelin paikan massiivisuutta ja sen rikkauksia. Käytävät täyttyivät ihmisistä, jotka räpsivät kuvia lasimaalauksista, lattiamosaiikeista, patsaista... Paikka ei tuntunut kovin pyhältä eikä nykyaikaa edustavalta - kunnes saavuin katedraalin viimeisimpään nurkkaan. Sinne oli tuotu Maltan armeijan pelastama kalastusvene, joka oli kuljettanut Välimeren yli Libyasta Italiaan noin sata pakolaista. Ja vene oli vain seitsemän metriä pitkä. Taustalle oli heijastettu kuvia pelastusoperaatiosta. Sanomattakin lienee selvä, etteivät kaikki matkaan lähteneet selvinneet hengissä perille. Teos oli koskettava ja tuli tunne, että kirkko sittenkin välittää heikompiosaisista.

Ludwigissa, Kölnin kaupungin museossa, törmäsin samaan teemaan toiselta puolelta maapalloa. KCHO:n teos "La Regata" kuvaa yhtä Kuuballe kuuluvista saarista ja sieltä poislähtemistä. Teos tuo mieleen lähtöön valmistautumisen ja pakenemisen. Kaikki pienet veneet ovat suuntautuneet samaan suuntaan, muodostaen yhdessä ison aluksen. Teoksesta heijastuu päättäväisyys ja päämäärätietioisuus. Taustalla olevassa sinisävyisessä ja valoisassa teoksessa on teksti "New York", joka voisi kuvastaa sitä "parempaa tulevaisuutta". 

"The world is made of migrations" sanoo KCHO. Eli maailma on tehty siirtolaisuudesta.
    

Bryssel, Belgia ------> Köln, Saksa

Treffasin Cadyn Brysselin rautatieaseman lähellä sijaitsevan hotelli Ibiksen pääsisäänkäynnin edessä. En edes tiennyt, onko Cady tyttö vai poika. Sen tiesin, että hänellä on harmaa Audi A4 ja hänen kyydissään pääsisin Brysselistä Kölniin kahdeksallatoista eurolla. Matkaseuraksemme saimme vielä sveitsiläisen Nathalien ja afrikkalaistaustaiset sisarukset, joiden nimet menivät minulta ohi. Kolmekymppinen Cady oli lähtöisin Tunisiasta - ja siis mies.

Bongasimme toisemme blablacar.com -sivustolta, jossa reissaajat ja autoilijat voivat kohdata toisensa. Kuljettaja kertoo määränpään, reitin, matka-ajankohdan ja määrittelee itse kyydin hinnan. Matka varataan ja maksetaan sivuston kautta. Sitten vaan viestitellään ja varmistetaan, että olemme oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kätevää, sosiaalista, ekologista  ja ekonomista.

Kuten muuallakin sosiaalisessa mediassa, sana kiirii myös blablacar´ssa nopeasti. Kaikki voivat arvioida ja pisteyttää toisensa, eikä armoa aina tunneta. Yleensä arviot ovat lyhyitä ja kohteliaita, mutta Cadyn kohdalla oli pari negatiivista kommenttia. Mietin hetken, hyppäänkö hänen kyytiinsä vai en, mutta määränpää ja ajankohta olivat niin sopivat. Häntä moitittiin mm. itsekkyydestä musiikin valinnan ja volyymin suhteen, pissataukojen päättämisestä, kovaan ääneen puhelimeen puhumisesta.... Aina ei oikein tiedä, onko palautteenantaja hemmoteltu nipottaja vai kritiikin kohde todellakin hankala. Ainakin meidän matkalla äänestettiin mitä radiokanavaa kuunnellaan ja Cady kysyi meiltä taukojen tarpeesta. Puhelimeenkin hän puhui hillitysti. Ehkä hän oli ottanut opikseen saamastaan palautteesta.

Cady jätti meidät Kölnin rautatieaseman kupeeseen. Ensinäkymä kaupungista oli  V A L T A V A  katedraali; hyvä kun kuvaan mahtui!

Bryssel, Belgia

Eilen laitettiin Merimieskirkko kesäteloille, tänään hoidin omia asioitani ja huomenna lähden reissuun.

Meiltä neljältä ihmiseltä meni kokonainen päivä siivotessa keittiötä ja raivatessa varastoja. Itse asiassa luulin ettei yksi päivä riittäisi - onneksi olin väärässä. Keittiö siivottiin lattiasta kattoon ja varasto järjesteltiin uudelleen. Jääkaapit ja pakastimet tyhjennettiin ja niitähän täällä on toistakymmentä. Samalla tuli tehtyä pienoinen inventaario, nyt voin sanoa tietäväni mitä meillä on käytössä ja myynnissä. Myyntiartikkeleita on yli kolmesataa ja vieläkin eteeni tulee tuotteita, joita en ole olevinaan koskaan nähnyt. Päivä lopetettiin ja loma aloitettiin lasillisille kuohuvaa. Samalla jätettiin jäähyväisiä nyt pois lähteville vapaaehtoisille.

Tänään on sitten pyykkipäivä. Vein saumasta rikki menneet housut ompelijalle, ja koska työ oli hänen mielestään mitätön, ei hän olisi ottanut siitä mitään maksua. Kaivoin kukkaron pohjalta kolikoita ja lopulta hän suostui ottamaan kolme euroa. Perusteluna oli myös se, että hän ompeli mustat housut valkoisella langalla. Sovimme, että värjään valkoisen langan mustalla tussilla, niin kukaan ei sitä huomaisi. Hyvä diili, kelpasi mulle mainiosti.

Huomenna lähden Kölniin ja siitä sitten etelää kohti, mahdollisesti Sveitsiin ja Lichtensteiniin. Ja kotiin, Brysseliin, sitten Ranskan kautta. Tai sitten jonnekin ihan muualle.....

Leuven, Belgia

Leuvenin pikkukaupunki sijaitsee Brysselin kupeessa, noin puolen tunnin junamatkan päässä. Leuven on merkittävä yliopistokaupunki, siellä sijaitsee vanhin vielä toiminnassa oleva katolinen yliopisto. Myös suurin panimo, Stella Artois, sijaitsee Leuvenissa. Olisin halunnut vierailla siellä, mutta viikolla panimo on avoinna vain ryhmille, joten tyydyin maistelemaan olutta yhdellä Leuvenin pubeista. Keskiaikainen kaupunki vaikuttaa hyvin siistiltä, rauhalliselta ja hyvin toimeentulevalta. 

M museo oli aivan loistava. 2009 perustettu museo on arkkitehtonisesti mielenkiintoinen. Se koostuu kahdesta vanhasta osasta ja kahdesta uudesta osasta, jotka on yhdistetty toisiinsa lasikäytävillä. Ja rakennusten keskelle jää viehättävä sisäpiha. Kahvila on rakennettu uudisrakennuksen katolle, josta ylläoleva kuvakin on otettu. Ympäristö soveltuu hienosti sekä keskiaikaisen että nykytaiteen esittelyyn. Esillä oli mm. suomalaisen Salla Tykän videoita. Oli aika yllättävää kuulla käytävällä suomen kieltä ja nähdä hämärässä huoneessa videolla suomalaista maisemaa ja niin suomalaisen oloisia ihmisiä. Nuo kivenmurikat ovat osa  itävaltalaisen Aglaia Kondradin näyttelyä, joka käsittelee kaupunkien muodonmuutosta aikojen saatossa. 

Matkailuinfosta sain kartan, johon oli merkattu katutaidereitti. Reitti kulki kaupungin puistossa, mutta löysin vain osan taideteoksista, jotka oli maalattu sähkökaappeihin. Harmi. Puiston laidalta löytyi ihana kasvisravintola, Lukemieke, josta sai aivan ihanan herkullista lounasta! Erikoisuutena oli, että asiakkat itse kävivät täyttämässä vesikannunsa puutarhassa, kasteluletkun hanasta.