Lusaka, Sambia

Eka reissu heitetty Ajokilla. Lähtö oli varsinaista säätämistä; yksi porukka tulee hotellista, toinen hostellista, kolmas Zimbabwesta ja neljäs Kapkaupungista Viktorian putouksien kautta. Suunnitelmat ehtivät muuttua useammankin kerran ja matkaan päästiin vasta iltapäivällä neljän jälkeen. Bussissa multa oli kadonnut vesipullo, yhden matkaajan tyyny oli vaihtunut likaiseen ja huonompaan, yhdeltä oli kirja kateissa.... lisäksi Pikavuoro oli ylibuukattu, yhdelle reissaajalle ei ollut paikkaa. Bussissa on jokaiselle varattu kaksi istumapaikkaa, minun paikkanumeroni ovat 9 ja 10.

Kaikenlaisia ihmisiä ja suhteita matkaan mahtuu. Joukossa on muutama pariskunta, kaveriporukoita, muutama yksinmatkustava ja taitaapa yksi romanssikin kukoistaa. Suurin osa, kymmenisen henkeä on "nuorisoa" eli kaksi-kolmekymppisiä, senioreita on kuusi ja meitä keski-ikäisiä muutama. Koska tulin kuukauden viiveellä kyytiin, olo on aika ulkopuolinen. Eihän se haittaa, kaikki ovat kivoja ja mukana kuljen, vaikka ihmisille on muotoutunut jo omat parit ja porukat.

Bussi herättää huomiota, missä tahansa liikumme. Ensimmäisenä päivänä ajoimme vain parisataa kilometriä, Choma-nimiseen kaupunkiin. Tie oli hyvässä kunnossa ja meidät pysäytettiin muutaman kerran rutiiniluonteiseen tarkastukseen. Perille saavuttuamme porukka hajosi etsimään yöpaikkaa ja hakemaan parasta mahdollista tarjousta. Pienessä kaupungissa se oli helppoa, sillä kaikki paikat sijaitsevat lähellä toisiaan. Ja kun koko porukka yöpyy samassa hotelleissa, saadaan huoneelle hyvä hinta. Lusakassa majapaikan etsiminen oli vaikeampaa. Nuoret menivät halpaan hostelliin, mutta vanhemmat halusivat jotain parempaa. Mulle olisi kelvannut hostellin taso, mutta halusin vilkkaammalle paikalle lähemmäksi keskustaa. Lopulta löytyi kiva hotelli, joka oli loppujen lopuksi saman hintainen kuin vaatimaton hostelli ja tähän kuuluu vielä aamupala. 

Victoria Falls, Sambia

Iltapäivällä on lähtö Lusakan suuntaan, joten aamulla piti lähteä reippaasti kohti Victorian putouksia. Vaikka täällä on sadekausi, oli putouksilla niukasti vettä. Ne sijaitsevat Sambian ja Zimbabwen rajalla ja maksua vastaan ne voi nähdä molemmilta puolin. Minä tyydyin ihailemaan niitä vain Sambian puolelta. Putoukset ovat 1,7 kilometriä pitkät ja syvyyttä niillä on yli sata metriä. Siellä on mahdollista hypätä benjihyppy, pituutta hypylle tulee 111 metriä.

Livingstone on pieni kaupunki. Vaikka se sijaitseekin putousten lähellä, noin 10 kilsan päässä, on täällä vähän turisteja tai hotelleja. Jälleen kerran mieleeni tuli Polvijärven kirkonkylän raitti, kun kävelin Livingstonen pääkatua, Mosi-Oa-Tunya pitkin. Sympaattinen paikka, ihmiset ovat varauksellisen ystävällisiä, välillä tosin turhan uteliaita. Sunnuntaiaamuna kaupunki oli rauhallinen, vain muutama kirkkoonmenijä raamattuineen ja pyhäpukuineen tuli vastaan. Vähän myöhemmin katukauppiaat availivat liikkeitään ja kirkoista kuului kadulle asti laulua ja paatosta. Pieneksi kaupungiksi täällä on monta kirkkoa - kaikkialle ne lähetyssaarnaajat ovatkin ehtineet.



Livingstone, Sambia

Viiden tähden hotelli vaihtui hostelliin ja kahdeksan hengen saliin yläpetille. Myös ravintola muuttui yhdessä yössä Michelinistä olkimajaan. Ruben´sin lohi oli raakaa ja bambumajan pasta ylikypsää: aina ei voi onnistua hienossakaan ravintolassa.

Tunnelma täällä Jollyboy´s hostellissa on rento, tänään suorastaan levoton. Kirjoittaminen on hankalaa kun Jaakko Teppo huutaa Hilimmoo tuossa korvan juuressa. Tänne on majoittunut kymmenisen suomalaista pikavuorolaista ja muutama on mennyt ilmeisesti "parempaan" hotelliin. Olen uusin pikavuorolainen ja huomenna tulee kaksi muuta lisää. Pikavuoro on ollut liikenteessä jo kuukauden verran. Matka alkoi Etelä-Afrikan Durbanista ja jatkui Namibian ja Botswanan kautta Sambiaan. Osa porukkaa vieraili myös Zimbabwen puolella. Miun pikavuoro alkaa Sambiasta ja jatkuu niin kauan kuin kukkaro sallii tai hermo kestää. Meno ainakin nuoremmilla pikavuorolaisilla taitaa olla aika railakasta, voi olla etten pysy kyydissä mukana.

Kapkaupunki, Etelä-Afrikka

Viimeinen päivä Etelä-Afrikassa, huomenna matka jatkuu Sambiaan. Mutta vielä viimehetken fiilistelyt Kapkaupungis-sa. Tänään alkavat alennusmyynnit. Tarkoitus on lähteä canal walkille, kuten paikalliset kutsuvat shoppailua suurimmassa, paikallisessa ostoskeskuksessa Century cityssä. Hintataso täällä on ehkä kolmanneksen edullisempi kuin Suomessa. Hyvän illallisen saa noin kymmenellä eurolla ja lasillisen viiniä noin neljällä eurolla. Tosin halvemmallakin voi syödä ihan perushyvää ruokaa. Ruokatrendit näkyvät myös täällä. Esim. meidän hotellissa, Cape Royalissa, on banting kitchen eli karppauskeittiö. Jotkut asukkaista ovat valinneet tämän hotellin ainoastaan keittiön takia. Myös ulkopuolisia tulee hotelliimme aamiaiselle ja illalliselle vain kuuluisan banting kitchenin takia. Yksi ravintolamme herkkuja on bulletproof coffee eli luodinkestäväkahvi. Siinä kahvi on sekoitettu blenderissä hyviin rasvoihin, kuten kookosöljyyn ja suolattomaan voihin. Suosikkitarjoilijamme on Enia.

Joulu näkyy niin kaduilla kuin ravintoloissakin. On joulukuusia sekä -koristeita ja joululaulut soivat nyt kolmatta päivää. Myös joulupukkeja näkyy ostoskeskuksissa.  ja hotellimme katolta kurkistaa Petteri Punakuono. Hotelli oli muistanut meitä makeisrasialla "season eatings" - toivotusten kera. Mutta eihän tämä oikealta joululta tunnu ilman lunta. 

Hyväntoivonniemi, Etelä-Afrikka

Aina tuulinen ja myrskyisä Hyväntoivonniemi on Afrikan symbolinen eteläkärki. Maantieteellisesti eteläisin niemi on kuitenkin Cape Agulhas. Portugalilaiset merenkävijät nimesivät paikan Hyväntoivonniemeksi 1400-luvulla ja se kuuluu Table Mountain National Park- luonnonsuojelualueeseen. Alueella on runsas ja omaleimainen kasvillisuus ja eläimistö. Eläimiä emme juurikaan nähneet - paviaaneja ainoastaan - ne viihtyvät parhaiten vuorten rinteillä omassa rauhassaan. Kasveista tuttuja olivat erilaiset kanervat ja Etelä-Afrikan kansalliskukka kuningasprotea. Rannikolla, Cape Pointissa kiipesimme vanhalle majakalle. Köysiradalle oli pitkä jono, joten päätimme kävellä ylös majakalle noin kahdenkymmenen minuutin matkan. Rankkaa oli, mutta maisemat palkitsivat rehkimisen.

Matkalla pysähdyimme pieneen satamakaupunkiin, josta osa porukkaa lähti seilaamaan hyljesaarelle. Jäin satamaan ja sielläkin näin hylkeitä, jotka olivat kookkaita, arvioisin ne noin kolmen metrin pituisiksi. Paikalliset pikkupojat hauskuuttivat turisteja leikkimällä hylkeitten kanssa. Pojat olivat opettaneet hylkeet nappaamaan kalan ihmisen suusta ja saivat siten kerättyä hieman taskurahaa turisteilta.

Simon`s Townissa asustelee pingviiniyhdyskunta. Afrikanpingviinit kuuluvat juovapingviineihin ja ne ovat uhanalainen laji. Pingviinien munia kerättiin myyntiin ja ruuaksi 1900-luvun alussa ja se vähensi pingviinien määrää rajusti. Nykyään saasteet ja kilpailu elintilasta hylkeitten kanssa lienevät suurimmat uhat. Pingviinit olivat mielikuvaani paljon pienempiä ja kirjavampia. Ne eivät paljoakaan välittäneet turisteista, osa oli kuitenkin varsinaisia linssiluteita ja ne jäivät poseeraamaan kameroiden eteen pitkäksikin aikaa.

Stellenbosch, Etelä-Afrikka

I´m in love. Etelä-Afrikan maaseutu on erittäin kaunista. Viininviljelyalue Stellenboschia ympäröivät vuoret joka puolelta, viiniköynnökset ovat suorassa rivissä ja maisema on vehreää. Vierailimme kolmella viinitilalla viinejä maistellen ja ostoksia tehden. Ensimmäinen tila oli nimeltään Muratie ja se on perustettu 1600-luvulla. Tilalla on ollut parikymmentä omistajaa ja suurimman osan aikaa tilan on ollut Melcin suvun omistuksessa. Pihapiiri oli pittoreski. Rakennukset on pyritty säilyttämään ennallaan ja uudistuksia on tehty maltillisesti tarpeen mukaan. Maistelimme puna- ja valkoviinejä sekä portviiniä ihanassa puutarhassa patsaitten ja suihkulähteen läheisyydessä. Seuraavan tilan nimeä en edes muista. Maistelimme viinejä meluisassa ja ruuhkaisessa aulassa, joten nautinto jäi olemattomaksi. Viimeinen tila oli 89-vuotiaan ranskalaisen rautarouvan lapsenlapsilleen perustama Glenellyn tila. Tila oli alun alkaen hedelmätarha, mutta May-rouva muutti tilan viinitilaksi 11 vuotta sitten. Maistelimme viinejä rauhallisessa puutarhassa. Juustojen ja leikkeleiden lisäksi nautimme Jean-Clauden asiantuntevasta palvelusta ja taivaallisen kauniista maisemista. Tänne voisin jäädä. Tilalla oli galleria, jossa oli laaja lasikokoelma. Kokoelmiin kuului myös suomalaista designia; Oiva Toikan lintu.

Stellenboschin kaupunki vaikutti virkeältä pikkukaupungilta. Kau-pungissa on yksi Etelä-Afrikan arvostetuimpia yliopistoja, jossa opiskelee 28 000 opiskelijaa. Käytännöllisesti katsoen siellä voi opiskella mitä vaan, paitsi eläinlääketiedettä ja arkkitehtuuria. Ra-kennukset olivat matalia, kaksikerroksisia ja valkeita, myös niissä näkyi eurooppalainen vaikutus, varsinkin viktoriaaninen tyyli. Etelä-Afrikassa hollantilaisten vaikutus näkyy nimissä ja afrikaansin kielessä ja englantilaisten ja ranskalaisten vaikutus arkkitehtuurissa.

Kapkaupunki, Etelä-Afrikka

Kolmen päivän maaseutukierroksen jälkeen meitä odotti pyykkirumba. Huoneistomme pesukone oli rikki, joten hotellimme pesi ja silitti pyykkimme puolestamme, pääsimme siis helpolla, lomalla kun olemme. Toivottavasti kone ei tule kuntoon ennen loman loppumista, niin saamme matkalaukkuumme mukaan puhtaat vaatteet. Sekä henkilökuntamme että kaikki täällä tapaamamme ihmiset ovat olleet todella ystävällisiä ja välittömiä. Kaupunkikävelyllä kävimme townshipissä - mikähän sille olisi oikea suomennos - se on kuitenkin astetta parempi asuinalue kuin slummi, vaikka ihmiset asuvatkin ahtaasti. Siellä infrastruktuuri on jotakuinkin kunnossa ja ihmiset pitävät alueen siistinä. Kaupungin laidalla näkyy todellisia slummeja. Alueet ovat valtavia hökkelikyliä ja samalla tavalla lapset pelaavat siellä ruohopläntillä jalkapalloa kuin missä muualla tahansa. Kävimme lounaalla paikallisessa ravintolassa, jossa tiskiltä valittiin lihat ja makkarat, ja keittiö grillasi ne avotulella. Kasvissyöjinä tyydyimme maissipuuroon ja piripiriin eli chilitomaattiseokseen. Tapasimme torilla pikkupojan isänsä kanssa ja pelastimme pojan päivän kun hän kuuli, että tulemme joulupukin maasta. Neuvoimme hänelle kuinka lähettää kirje Korvatunturille ja että se ehtii vielä perille.

Kapkaupungin keskusta on viehättävä sekalaisine tyyleineen. Eurooppalainen vaikutus näkyy täälläkin rakennuksissa, täytyy kyllä sanoa, että kaupungin yleisilme on viehättävä. Joka kadun kulmasta näkyy joko Pöytävuori tai meri. Kadut ovat kapeita ja liikenne yllättävän maltillista. Suuret turistimassat keskittyvät Waterfrontin alueelle, joten varsinainen keskusta on rauhallinen.

George, Etelä-Afrikka

Oudtshoorn, Etelä-Afrikka

Lähdimme ajamaan Kapkaupungista itään Garden routea eli puutarhatietä pitkin, tunnetaan myös nimellä Route 62. Pysähdyimme lounalla keskelle-ei-mitään Ronnies sex shopiin. Roadkiller-cafe tarjoili lähinnä hampurilaisia mielenkiintoisessa ympäristössä. Alunalkaen paikan nimi on ollut Ronnies shop, mutta kavereiden käytännön pilan johdosta ravintola sai uuden nimen ja sitä myötä myös valtavan suosion, joten nimi on saanut jäädä. Ronnie itse näytti aidolta, joskin jo ikääntyneeltä hipiltä pitkine hiuksineen ja hiuspantoineen.


Ajoimme Oudshoornin pikkukaupunkiin, joka on Etelä-Afrikan strutsipääkaupunki. Päivällä seikkailimme Cango- luolissa. Me ahtaanpaikankammoiset tyydyimme ihailemaan luolia suuressa mittakaavassa, kun rohkeammat lähtivät kulkemaan pieniä onkaloita pitkin parin kilometrin reitin. Ja illalliseksi tietenkin strutsia; pihviä ja hampureita.

Robben Island, Etelä-Afrikka

Robben Island on karun kaunis paikka. Mielipidevankien lisäksi siellä on pidetty vangittuina mielisairaita, sokeita, lepraa sairastavia - niin mustia kuin valkoisiakin. Saaren kuuluisin vanki, Nelson Mandela vietti siellä kahdeksantoista vuotta. Suurimman osan ajastaan hän oli eristyksessä ja osan aikaa hän työskenteli saaren kivilouhimossa. Myös vankilasaarella hän onnistui tekemään ihmisoikeustyötänsä: hän sai parannettua vankien oloja mm. hankkimalla vangeille lisää peittoja ja suihkuvuoroja. Meidän oppaanamme oli entinen vanki numero 64/84. Ensimmäinen numero kertoo monesko saarelle tuotu vanki kyseisenä vuonna oli ja toinen numero kertoo saarelle saapumisvuoden. Vartijat kutsuivat vankeja tunnusnumeroilla, joten myös vangit oppivat toistensa tunnukset helposti. Mandelan tunnus oli 466/64. Vangit oli jaettu viiteen eri ryhmään etuoikeuksien mukaan. Mandela mm. sai ottaa vuodessa vastaan kaksi vierailijaa ja kaksi kirjettä, sekä lähettää kaksi kirjettä. Myös ruoka oli erilaista eri ryhmillä. Esim. sokeri, siirappi ja kahvi olivat harvojen vankien herkkua. Saarella on paljon rakennuksia mm. koulu, kirkko, klubitalo vankilarakennusten lisäksi. Myös hautausmaa löytyy saarelta.


Laivamatka saarelle kesti puolisen tunti. Robben Island on yhdeksän kilometrin päästä mantereelta. Matkalla näimme parikymmentä hyljettä, ison rauskun ja kaksi valasta. Eläimet olivat upean ja tyytyväisen näköisiä luonnollisessa ympäristössään. Kotimatkalla kävimme vielä timanttimuseossa ihailemassa mm. mustia timantteja. Nykyään kaikki Etelä-Afrikan timanttikaivokset ovat muitten, kuten kiinalaisten ja eurooppalaisten omistuksessa. Rahaa niistä ei jää juurikaan Etelä-Afrikkaan. Mutta timantteja täällä osataan hioa ja hinnat olivat eurooppalaiseen hintatasoon verrattuna maltillisia. Hotellille saavuttuamme Tuula oli saanut herkkulautasen yllätyslahjaksi hotellilta, huomaavaista.

Kapkaupunki, Etelä-Afrikka

Aamulla oli aikainen herätys. Tuula ja Oona olivat menossa kuntosalille ja heräsin hälytyksen ääneen. Ajattelin mielessäni, että no onpas Tuulalla kovaääninen herätyskello ja käänsin kylkeä. Ihmettelin, kun Tuulan nousi sängystä, mutta ei sammuttanut hälytystä. Heräsin vasta, kun Tuula heitti kylpytakin mulle ja sanoi, että nyt mennään, palohälytys! Kello oli viisi aamulla ja ryntäsimme portaita pitkin ulos kuullaksemme, että kyseessä oli väärä hälytys. Hotellimme on iso, kymmenkerroksinen raken-nus ja täyteen buukattu. Siihen nähden ihmisiä oli ulkona todella vähän, vain kymmenisen henkeä. Useat vain kurkkasivat ovelta ja painuivat takaisin huoneisiinsa. Hätätilanteessa he olisivat olleet pulassa. Aika välinpitämättömältä - tai tietämät-tömältä - tuntui ihmisten toiminta. Oli hauskaa nähdä ihmisten yöpukumuotia ja ne ketkä poistuivat huoneistaan, eivät välittäneet vähääkään miltä näyttivät. Tuulan kanssa "pelastimme" vain itsemme, ei tullut edes mieleen ottaa mitään mukaan. Rasmukselle oli käteen tarttunut aurinkolasit, Oonalle kamera, Tuijalle käsilaukku ja Jarille reppu.

Pöytävuori kohoaa massiivisena ja vakuuttavana kaupungin taustalla. Vaikka taivas on pilvetön, kerääntyy vuoren huipulle pilviä ja ne valuvat upean näköisesti vuoren reunaa alas. Pilvipeitettä kutsutaankin kuvaavasti pöytäliinaksi. Vuorelle mentiin köysirataa pitkin, jalan nousu olisi ollut meille lomalaisille liian työlästä. Huipulta avautui hieno näköala yli kaupungin ja meren. Kuvassa näkyvä saari on Robben Island, jossa Nelson Mandelaan pidettiin vankina kahdeksantoista vuotta.

Oonan kuva on otettu Kirstenbischin puutarhassa, joka kuuluu UNESCOn maailmanperintökohteisiin ja sen tehtävänä on kasvattaa ja suojella maailman uhanalaisia kasveja.

Kapkaupunki, Etelä-Afrikka

Matka Helsingistä Kapkaupunkiin kesti kuusitoista tuntia. Koneen vaihto Lontoossa meinasi mennä pitkäksi, sillä Helsingin lentomme oli puolisen tuntia myöhässä. Heathrow´lla meillä oli tunti aikaa siirtyä terminaalista toiseen. Vaikka meidät päästettiin koneesta pois ensimmäisinä, juoksimme kolmosterminaalissa loputtomia käytäviä pitkin, matkasimme bussilla, juoksimme viitosterminaalissa, turvatarkistus (ja odottelua; Jarin reppu vaati tarkempaa tutkiskelua), juoksua taas ja loppumatka taittui junalla. Portille ennätimme viimeisten joukossa, mutta valitettavasti kaikkien matkalaukut eivät ehtineet lennolle mukaan. Siispä perillä ostamaan hammasharjoja ja puhtaita vaatteita. Toivottavasti matkalaukut tulevat huomenna perille.

Tuula oli tilannut meille taksin lentokentältä hotellille. Tuulan nimi oli vääntynyt afrikkalaiseen muotoon Twala. Lämmintä täällä on lähemmäs kolmekymmentä astetta, mutta kylmä merituuli tekee ilman mukavan leppoisaksi. Tosin tuuli on puuskaista ja kovaa, se huojutti pientä pakuamme ja Pöytävuorelle vievä köysirata oli suljettu. Ollaan kaikki yölennosta väsyneitä, joten eka päivä ollaan otettu iisisti. Käytiin Waterfrontin turistialueella lounaalla - ah, ihanaa ruokaa! Paikallista kalaa ja mereneläviä. Mitään eksoottisempaa, kuten seepraa tai impalaa, emme tohtineet maistaa. Paikallinen kauppahalli notkui monenmoisia herkkuja: eksoottisia, etnisiä, luomua, raakakakkuja, smoothieita ja kaikki kauniisti esille laitettuina. Sinne täytyy vielä palata lounaalle joku päivä.

Waterfrontin alueella on vanhaan varastohalliin konteista koottu Watershedin alue. Alue avattiin kaksi kuukautta sitten ja pienet käsityö- ja muotoilualan yrittäjät voivat vuokrata myyntitilaa kohtuullisin kustannuksin. Osa myymälöistä on pysyviä ja osa vaihtuu kolmen kuukauden välein. Sekä ympäristö että tuotteet vaikuttivat mielenkiintoisilta ja laadukkailta. Tuotteet olivat sekoitus Afrikkaa ja Eurooppaa, perinteistä ja modernia. Galleriassa oli Nathan Sawayan legonäyttely. Taiteilija oli tehnyt legoista veistoksia mm. ihmishahmoja ja dinosauruksia sekä legomaalauksia, kuten kopion Mona Lisasta ja van Goghin omakuvasta.

Kuala Lumpur, Malesia

Katukeittiössä on mistä valita. Pari kertaa maistoin kalaruokaa, mutta suomalaisittain ne olivat ylikypsiä, kuivia ja mauttomia. Malesialaisessa keittiössä ei käytetä suolaa, mutta sokeria sitäkin enemmän. Ja lisukkeena riisiä tai nuudeleita. Kasviksia oli tarjolla aika niukasti.

 Lounasaikaan katukuvaan ilmestyivät auton lavalta tai takakontista myytävät lounasruuat.

Tämä kokki oli erittäin ylpeä ravintolastaan ja ruuistaan. Eikä suotta, hyvää oli. Kertaakaan en ole reissussa sairastunut ruuasta.

 Perusmättöä malesialaisittain: tofua ja nuudeleita.

 Banaaninlehdessä kypsytettyä riisiä sipulisilpun ja kananmunan kera. Maistui riisipuurolle.

Katukeittiöiden liepeillä parveli kulkukissoja, joilla geneettisenä mutaationa häntä on lyhentynyt ja hännänpää typistynyt kippuraksi.

Meidän talon vartijat olivat nepaleja, siivoojat filippiiniläisiä, tarjoilijat bangladesiläisiä...

Kuala Lumpur, Malesia

Olin menossa katsomaan näyttelyitä Visual Art Galleryyn. Satoi kaatamalla ja juoksin bussipysäkiltä sateenvarjo pään päällä keikkuen. Kysyin vastaantulevalta mieheltä, missä sisäänkäynti on ja hän ohjasi minut rakennuksen toiselle puolelle. Jatkoin juoksua, kunnes huomasin kulkevani punaista mattoa pitkin, tv-kamerat kuvasivat kulkuani ja orkesteri soitti rappusissa. Olin hölmistynyt, mutta halusin sateesta pois, joten kävelin punaista mattoa pitkin sisälle. Minut toivotettiin tervetulleeksi drinkin kera. Yritin näyttää siltä, kuin kuuluisin joukkoon, poiskaan en voinut enää lähteä. Aikani ihmeteltyäni selvisi, että olin Kuala Lumpurin Fashion Weekendin ja Year End Shopping´n avajaisissa. Joku tärkeän näköinen nainen toivoi minun viihtyvän ja nauttivan tilaisuuden antimista. No, mikäs siinä. Ruokaa, juomaa, puheita, muotinäytöksiä, musiikkia - ja lahjakassi. Kassissa oli batiikkikangas, pussukka, cd, luonnoslehtiö, kirja, pinssi... Vähän kyllä hävetti rento pukeutumiseni, mutta sitten ajattelin, että mitä hittoa! miehän olen boheemi, eikä mulla ole mitään hävettävää :D Asenne ratkaisee.

Kuala Lumpur, Malesia

Joulu on jo alkanut Kuala Lumpurissa. Joulukoristeita näkyy kaikkialla ja kävin ensimmäisissä joulumyyjäisissä. Kuvassa vanhoista kimonoista tehtyjä laukkuja. Mielestäni ne kaikki on niin hienoja, etten osaa edes rajata tuota kuvaa, ettei vaan mikään laukku jäisi kuvasta pois. Jokaisen laukun sisällä on koodi ja www.mymoniko.com -sivulta voi käydä lukemassa kimonon tarinan. Minun laukkuni on valmistettu vanhasta hääkimonosta.

Facebookissa huomasin, että Malesian suomalaisilla on kävelykierros tällä viikolla - ei kun mukaan! Meitä oli viisi naista, ja Jessika kierrätti meitä DDTI:n torilla ja esitteli vihanneksia ja hedelmiä, antoi kokkaus- ja maustamisvinkkejä ja vei meidät lähikuppilaan ruokamaistiaisille. Nautimme mm. banaanilettuja ja malesialaista maitokahvia, jotka molemmat olivat ihan törkeen makeita. Muuten kyllä ruoka on täällä hyvää, sekoitus malesialaista, thaimaalaista ja intialaista, mutta jälkkärit ja leivonnaiset jäävät syömättä niiden makeuden takia.  Lopuksi vierailimme vielä puutarhalla, josta löytyi mm. ihania orkideoita ja joulutähtiä.

Malesiassa asuu noin 2 500 suomalaista. Lapsiperheitä tänne on muuttanut niin paljon, että nyt tänne puuhataan Suomi-koulua. Ainakin facebookista päätellen porukka on aktiivista, ja tapaamisia ja juhlia tuntuu olevan tiuhaan. Pari päivää sitten kävin Suomen suurlähetystössä. Lähetystön tiloissa Malesian suomalaisyhdistys ylläpitää kirjastoa ja minäkin sain lainata sieltä kirjoja. Kirjat on lahjoituksina saatu eli käytettyjä. Mutta loistava paikka ja loistavaa toimintaa.