Limassol, Kypros

Parempi myöhään. Menee vähän nurinkurisesti ja jälkijättöisesti, kun ensin kirjoitin Limassolista poislähtemisestä ja nyt viikon kuluttua Limassolissa oleskelusta. Pakko on laittaa kuvia Limassolista, sillä se kuitenkin on ollut Kyproksen mielenkiintoisin ja monipuolisin kohde. 

Tästä alkaa vanhan kaupungin ostos- ja kävelykatu. Perinteisten matkamuistomyymälöiden lisäksi täältä löytyy useita paikallisten taiteilijoiden ja käsityöläisten putiikkeja. Keskusta on hiljainen ja ränsistynyt. Taloja on paljon tyhjillään. Omistajat ovat kuolleet eivätkä perikunnat ole päässeet yksimielisyyteen, mitä taloille tulisi tehdä. Talot ovat keskustassa kalliita - hinta huitelee miljoonan euron hujakoilla - eikä kenelläkään ole niitä varaa ostaa ja kunnostaa. Surullista.

Agora eli vanha kauppahalli on saanut uuden elämän. Sisällä on hyviä ravintoloita ja katolla kaunis terassi. Täällä on myös viihtyisiä oleskelu- ja työskentelytiloja, tänne voi ostamisen sijaan/lomassa tulla myös viihtymään ja oleskelemaan.

Limassolin keskustassa, rannan tuntumassa on viihtyisä puisto, jossa on paljon upeita veistoksia. Päivällä puiston ovat vallanneet tänne nukkumaan tulleet afrikkalaistaustaiset kodittomat. Heistä ei ole häiriötä ja myös he saavat olla täällä rauhassa. 

Iltaisin puisto herää eloon, paikalliset tulevat tänne perheineen näyttäytymään. Ravintolat täyttyvät ja jäätelönmyyjät saapuvat paikalle. Kaikki ovat hyvällä tuulella, täällä on helppo hymyillä.

New Port eli Uusi Satama. Tänne on tainnut valua kaikki raha ja resurssit. Satama-alueelta löytyvät hienoimmat ravintolat ja putiikit. Jamie Oliver Restaurant on täällä myös. Ja isoimmat veneet mitä koskaa olen nähnyt.

Limassol-Agia Napa, Kypros

Lähdin ajelemaan Limassolista kohti kotia, Agia Napaa. Tarkoitus oli käydä katsomassa Tentan rauniot Kalavasosissa kotimatkan varrella. Mutta koska tuleva maanantai oli pyhäpäivä - Neitsyt Marian taivaaseen nousemisen päivä - oli raunioalue kiinni jo lauantaina. Päätin jatkaa matkaa pikkutietä, rannikkoa pitkin. Limassoliin olin kiiruhtanut moottoritietä ajaen. Heinäsirkalle pienet tiet ja hiljainen vauhti sopivat paremmin, auto kun alkaa täristä 100 kilometrin vauhdissa. Ja eihän mulla minnekään ollut kiirettä. 

Ensimmäinen pysähdys, vessa- ja virkistystauko, Marin kylässä, pienessä venepoukamassa. Satamassa oli pieni kahvila, jossa oli hyvin paikallinen tunnelma. Satamassa oli kalastajia ja veneen kunnostajia, vieressä hiekkaranta auringonottajineen.

Aina en ehtinyt pysähtyä kun jotain mielenkiintoista oli tien varrella. Esimerkiksi melonit jäivät ostamatta paikalliselta tuottajalta, kun huomasin kojun liian myöhään. Tämä veistos Agios Theodoraksessa sen sijaan huusi jo kaukaa pysähtymään. Sydämen sisällä oli hyvä paikka viivähtää hetki.

Maisemat olivat upeat: oikealla puolella turkoosina kimmeltävä meri ja vasemmalla puolelle viljelmät ja kaukana siintävät vuoret. Matkan varrelle sattui peltoja ja oliivipuulehtoja sekä kamelipuisto. Kamelit jätin väliin. 

Larnakaa lähestyessäni näky oli jotenkin epätodellinen. Lunta, vaahtoa, suolaa? Piti pysähtyä ja käydä tutkimassa asia. Suolajärvi. Kerran aiemmin olen nähnyt suolajärven, Utahissa, mutta ainoastaan junan ikkunasta. Nytkään en päässyt ihan rantaan suolaa maistelemaan, sen verran rämeistä oli maasto.

Ajelin hiljakseen hop on/hop off-turistibussin perässä. Huvitti; bussin perässä ajaessani saan myös kiertoajelun Larnakassa. Bussin kääntyessä keskustaan, lähdin kuitenkin toiseen suuntaan.

Kartan mukaan liikenneympyrässä toisesta liittymästä pois ja rannan suuntaiselle pikkutielle. Mutta, mutta. Piikkilanka-aita ja poliisikoju. Luulin eksyneeni Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan rajalle. Läsnäoloni ei ketään onneksi kiinnostanut ja käänsin auton kojun edessä ja nokka takaisin kohti liikenneympyrää. Nyt ei ollut muuta mahdollisuutta kun suunnata moottoritielle ja sitä pitkin kotiin.

Illalla tarkastin kartasta minne olin matkallani harhautunut. En ollut Pohjois-Kyproksen rajalla vaan Iso-Britannian sotilastukikohdassa, Dekéleiassa.  Kyproksen itsenäistyttyä Iso-Britanniasta, kirjattiin itsenäistymissopimukseen, että Iso-Britannian haltuun jää kaksi tukikohtaa Kyproksella: Dekéleia ja Akrotiri. Siellä ne edelleen ovat, kuudenkymmenenkahden vuoden jälkeen.

 Agia Napa, Kypros

Tämän kesän työrupeamaani eräs ystäväni kutsui luksuslomaksi. Ja totta; monta hienoa kohdetta olen nähnyt ja muutama kohde on vielä jäljellä. Matkailu on kuin huumetta, se koukuttaa kummasti. Ja välillä reissussa ollessanikin minuun iskee matkakuume! Outoa. Ehkä se vaan kertoo että kaikki kohteet eivät kolahda ja niissä ollessaan täytyy pitää itsensä virkeänä haaveilemalla "paremmista" paikoista. Paljon on taas tullut nähtyä ja koettua. Pysähdyn yhteen paikkaan noin kuudeksi viikoksi. Siinä ehtii matkalaukun purkaa ja asettua taloksi. Onneksi työ rytmittää ja tuo rutiinia elämään. Välillä täytyy pysähtyä, ihan kaikkea haluamaansa ei voi mitenkään nähdä; pää ei vaan kestä. Jos tulee liikaa asioita yhdellä kertaa, ei mitään ehdi mieltää eikä käsitellä.

Mutta ihan parasta matkoilla on kohtaamiset ihmisten kanssa - pienetkin. Yhtenä aamuna odottaessani lentokenttäbussia, henkilöauto ajoi vauhdilla ohi ja naisääni huusi autosta "have a great day!" eli mahtavaa päivää sinulle. En tiedä edelleenkään kuka huutaja oli - oliko tuttu vai tuntematon - mutta sai hymyn huulilleni koko päiväksi.

Patsaspuistoon tutustuessani istahdin huoltorakennuksen varjoon syömään eväitäni. Paikalle saapui mies mopolla, luulin että hän tuli häätämään minut pois paikalta. Hän kuitenkin tuli iloisesti tervehtimään ja alkoi kastella vettä letkulla ympäriltäni ettei hiekka pöllyä ja että minulle tulisi hieman viileämpi olo. Hellettä kun täällä edelleen piisaa noin 36 astetta. Mies esitteli itsensä; Harlambos. Hän myös haki minulle jääkylmää vettä huoltorakennuksen jääkaapista, todella huomaavaista. Sitten hänen piti poistua paikalta laittamaan kastelulaitteet päälle kaktuspuutarhassa. Kymmenen minuutin kuluttua `Pablo` saapui takasin, nyt toisen puistotyöntekijän, Panagiotiksen kanssa. Veljeksiä. He ovat hoitaneet Agia Napan kaktuspuistoa kolmekymmentä vuotta ja ovat silminnähden ylpeitä työstään. Veljekset kertoivat työstään, perheestään, lapsuudestaan Agia Napassa sekä paljastivat minulle lähistön parhaimmat uimarannat - luottamuksella tietysti. 

Agia Napa, Kypros

Autoilun iloja

Grasshopper eli Heinäsirkka tuo paljon iloa ja piristystä päiviini. Aina ei kuitenkaan mene ihan putkeen, vahinkoja sattuu. Moottoritiellä ajaessani eturengas puhkesi. Luulin, että tapahtuma olisi ollut dramaattisempi, mutta ehdin hiljentämään vauhtia renkaan tyhjetessä ja ajamaan sopivasti kohdalle osunutta ramppia ylös ja rauhallisemmalle tielle. Kurkistus takakonttiin; ei vararengasta. Vaikka tuskin olisin yksin uskaltanut rengassta vaihtaakaan. Onneksi on vuokra-auto, joten soitto vuokraamoon. 1,5 tuntia meni tien poskessa apua odotellessa. Ani saapui hätiin noin 12-v. poikansa Panagiotiksen kanssa. Olipa ilo! Anin pakettiauto oli kuin pieni verstass. Mielenkiinnolla seurasin kun poika avusti isäänsä tärkeänä - ja tärkeä roolihan hänellä olikin työkaluja ojentaessaan. Kauaa siinä ei mennyt kun uusi rengas oli alla. Pian jo ajelimme Anin kanssa peräjälkeen kohti Larnakaa. 

Auto tuo vapautta, varsinkaan jos sitä ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa. Tankilla käyminenkin on ilo. Palvelu pelaa, ja jos käteisellä maksaa, ei tarvitse edes nousta autosta. Samalla kun tankki täyttyy, tulevat ikkunat pestyiksi. Ihan mahtavaa saada palvelua ja samalla vaihtaa muutama sana bensiksen työntekijän kanssa. 

Kyproksella olen taas joutunut totuttautumaan vasemman puoleiseen liikenteeseen. Vuosia sitten sain tuntumaa vasemman puoleiseen liikenteeseen Thaimaassa - siellä tuli käytyä mopokoulukin. Thaimaassa oli helppoa ajaa; menit vaan muitten perässä ainaisessa ruuhkassa. Täällä ei ruuhkia juurikaan ole. Täältä puuttuvat myös mopot, ajaminen on vähemmän stressaavaa. Liikenneympyröissä jouduin aluksi miettimään kumpaan suuntaan lähteä, mutta yllättävän nopeasti "väärällä puolella" ajamiseen tottuu.

Jos autoa ei olisi, moni hieno paikka jäisi näkemättä. Eilen kävin ajelemassa ja patikoimassa Cape Grekon luonnonsuojelualueella. Siellä merivesi on kauneinta koskaan! Syvän turkoosin/petrolin sinistä, täysin luonnottoman näköistä. Ihan kun joku olisi yöllä salaa käynyt värjäämässä meren. Rantaa pitkin menee vaellusreittejä. Kuljin Agioi Anargyroin kirkolta Konnoksen lahdelle, matkaa huikeat 1,4 kilometriä suuntaansa. Mutta 36 asteen lämpö ja paahtavan auringonpaiste veivät mehut vajaan kolmen kilometrin reippailulla. Onneksi merituuli vähän vilvoitti ja takaisin tullessani sain ostettua tuorepuristettua appelsiinimehua parkkipaikalle ilmestyneestä jäätelöautosta. 

Aamulla kävin hakemassa silmälasini ja aurinkolasini vahvuuksilla, jotka ostin viikko sitten Nikosiasta. Kuriirifirma toimitti ne Agia Napaan ja heidän toimistonsa sijaitsee 300 metrin päässä kotoani. Just sopiva aamukävely. Ja lasitkin miellyttivät.

 Famagusta, Pohjois-Kypros

Näyttää lomakylältä mutta sitä Varosha ei enää ole. Liki viiteenkymmeneen vuoteen täällä ei ole turisteja ollut, kaikki taustalla näkyvät hotellit ovat tyhjillään.

Famagusta - aavekaupunki

Famagusta on kyllä yksi oudoimmista paikoista joissa olen käynyt. Se kuvastaa ihmisen täydellistä hölmöyttä ja ahneutta. Eihän tämä ensimmäinen - eikä varmasti viimeinenkään -  paikka ole, jossa ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa ja pakenemaan kotiseudultaan. Famagustan kaupungissa sijaitsee Varoshan lomakylä. Se oli -70-luvun alussa rikkaitten ja kuuluisien suosima lomanviettopaikka, 80% Kyproksen hotelleista sijaitsi täällä. Nyt kaikki rakennukset ovat tyhjillään ja niitä on satoja. 

Kypros itsenäistyi Iso-Britanniasta vuonna 1960. Siitähän soppa syntyi. Muutama vuosi meni sopuisassa yhteiselossa kreikkalaisen ja turkkilaisen väestön kesken. Sitten syttyi kolmen päivän sisällissota ja kymmenen vuotta myöhemmin Turkki kaappasi vallan ja perusti vielä yhden valtion lisää: Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan. YK tuli sovittelemaan tilannetta ja on edelleenkin täällä, 50 vuoden jälkeen. Eikä ratkaisua ole edelleenkään näkyvissä. 

Saaren jakautuminen kahteen osaan pakotti ihmiset muuttamaan pois kodeistaan. Väestönvaihto-ohjelmassa 180 000 kyproksenkreikkalaista muutti saaren pohjoisosasta etelään ja vastaavasti 45 000 kyproksenturkkilaista muutti etelästä pohjoiseen. Raja-alue eli Green line tyhjennettiin ja aidattiin; siellä liikkuminen oli kiellettyä. Nykyään alueelle jo pääsee, mutta rakennuksiin ei saa mennä ja kuvaaminen on paikoin kiellettyä. Rannalla on ainoastaan yksi poukama, joka on turkkilaisten sotilaiden virkistyskäytössä. Kaupungin ja lomakylän uudelleen rakentamisesta neuvotellaan aika ajoin, mutta neuvottelut ovat kestäneet niin kauan, että rakennukset ovat ehtineet jo osittain romahtaa. Ei näistä taida enää kunnostettaviksi olla.

Pääkatu on uudelleen asfaltoitu mutta pikkukadut ovat luonnon valtaamia. Fillareita voi vuokrata parkkipaikalta tai sitten ihmetellä kaupunkia kävellen. Kaikki talot on ryöstetty ja tyhjennetty, vain satunnainen kyltti tai ovi voi olla vielä paikallaan. Täällä on hotelleja, pankkeja, ravintoloita, räätäleitä, koruliikkeitä... Jäipä tänne yksi autokauppakin täynnä uusia autoja. Toyota. Autot on viety valtion toimesta varastoon ja siellä liki 50 vuotta vanhat tuliterät edelleen ovat. Taitavat olla jo vintagea ja arvokkaampia kuin olivat uusina.

Pohjois-Nikosia, Pohjois-Kypros

Tunnelma muuttui kun rajan yli astui. Kypros on maantieteellisesti Lähi-Idässä ja täällä se konkretisoituu. Ruoka on maukkaampaa=parempaa (lounas maksoi viisi euroa) ja tunnelma rennompaa. Heti rajanylityspaikalta alkaa ostoskatu, kuinkas muutenkaan. Täällä käy paljon päivävierailijoita, jotka vain piipahtavat pikaisesti jaetun pääkaupungin pohjoisosassa. Kun katua jatkaa eteenpäin, saapuu basaariin eli kauppahalliin. Samat ruuat tällä puolella ovat huomattavasti halvempia kun kreikkalaisella puolella, tosin tällä palkatkin ovat vain 300-400 euroa/kk - ja palkathan maksetaan Uusissa Turkin Liiroissa. Täällä maksuvälineinä käyvät myös eurot. Bensa maksaa kreikkalaisella puolella noin 2,50 euroa ja täällä 1,50 euroa. Monet käyvätkin täällä tankkaamassa ja ruokaostoksilla kreikkalaiselta puolelta.

Kun jatkaa matkaa keskusta-alueelta eteenpäin, alkaa paikallinen asutus. Talot ovat vanhassa keskustassa vanhoja ja rähjäisiä, mutta vähän kauempaa löytyy uudempaa ja siistimpää asutusta. Täältä saa jopa kaupunkifillarin halutessaan käyttöönsä ja laitteet latautuvat aurinkovoimalla. Puistoissa on tohtori Fazıl Küçük patsaita ja häntä täällä kunnioitetaan suuresti. Hän puolusti turkkilaisten oikeuksia kyproksenkreikkalaisia vastaan ja hän toimi turkkilaisten johtajana ja Kyproksen varapresidenttinä Kyproksen itsenäistyttyä Iso-Britanniasta vuonna 1960. Saaren historia on todella monimutkainen ja tulkinnanvarainen. Politiikka on sotkenut arkisen elämän, eikä Kyproksen yhdistymiselle ole tällä hetkellä juurikaan toivoa. Kreikkalaisella puolella ei näe edes punaisia autoja, sillä punainenhan on Turkin väri.

Kuljin kaupungilla, samalla hotellia etsien. Kahdessa hotellissa kävin katsomassa huoneita mutta ne olivat aika tylsiä perushotellihuoneita, hinnaltaan 30-50 euroa/yö. Kolmannella hotellilla tärppäsi. Hotelli henki historiaa ja oli kaunis. Vahingossa olin tullut tohtori Fazıl Küçükin sisaren, Akile Hanimin taloon. Kadun toisella puolella on Fazilin entinen kotitalo, joka toimii nykyään museona. Hotelli Valide Hanim on tyylillä kunnostettu ja siellä on kunnioitettu historiaa. Suurin osa kalusteista ja koriste-esineistä ovat alkuperäisiä, Akilen omistuksessa olleita esineitä.  Ehkäpä nukuin samassa sängyssä jossa myös Akile nukkui aikanaan.

Hotellin värityksestä tuli elävästi mieleeni Ukko-Antti ja vaaleanvihreä traktorimaali.

Nikosia/Lefkosa, Kypros

Matka jatkuu Larnakasta aamiaisen jälkeen saaren keskiosaan, Nikosiaan; kreikkalaisen kautta turkkilaiseen. Matkaa reilut 55 km ja reilu tunti Grasshopperilla eli heinäsirkalla. Autoni on vanha rellu, metallin hohtoinen ja limenvihreä, sopivasti lommoilla ja naarmuilla. Hyvin kulkee vaikkei kiihdykään. En voinut viedä auto Kyproksen turkkilaiselle puolelle vakuutusteknisistä syistä. Siispä auto parkkiin kreikkalaiselle puolelle ja kävellen Pohjois-Kyproksen turkkilaiseen tasavaltaan. Tosin Pohjois-Kyprosta ei ole tainnut ratifioida mikään muu maa kuin Turkki. Muitten maitten mielestä Turkki on miehittäjä, joka on laittomasti vallannut 1/3 Kyproksesta.

Mutta ennen sitä käyn Nikosiassa eli Lefkosassa, joksi kyproksenkreikkalaiset pääkaupunkiaan kutsuvat. Sain vinkin hyvästä silmälasiliikkeestä - joka myy samoja belgialaisia kehyksiä jotka minulla ennestään on - ja halusin käydä tsekkaamassa sen. Ja totta; sieltä löytyi mieleiset kehykset. Samalla laitatin aurinkolaseihini uudet linssit vahvuuksilla. Sain kahdet lasit kuudensadan euron hinnalla - kaksitehot siis. Olen tyytyväinen. Nyt täytyy tulla uudelleen Lefkosaan ensi viikolla hakemaan silmälasit.

Kun kaupat oli tehty, kiertelin hieman kaupungilla ennen kun kävelin rajanylityspaikalle Ledra street Checkpointille. Passia vilautin sekä kreikkalaisen Kyproksen puolella että turkkilaisen Kyproksen puolella ja kävelin jaetun pääkaupungin pohjoisosaan, muurien sisäpuolelle.

Lämmintä tänään 36 astetta.