Skopelos, Kreikka

Aamulla satoi taas tihkumalla. Ei kun sadeviitta päälle ja menoksi. Lautta lähti Skiathoksen satamasta klo 10.40 ja saapui Skopelokselle klo 11.55 - vähän kun olisi matkannut Helsingistä Tallinnaan. Lauttamatkan aikana sade lakkasi ja kun saavuimme Skopelokselle, paistoi jo aurinko. Mutta aika viileää oli vielä, ei t-paidassa tarennut. Lautalla ei ollut tungosta, sain aurinkokannen täysin itselleni.

Skopelos on samankokoinen kuin Skiathos mutta jotenkin täysin erilainen. Skopeloksen vanhakaupunki nousee ylös kukkulalle ja on aidomman oloinen, vähemmän turistinen, kuin Skiathos. Täällä on kuvattu Mamma Mia-elokuva ja siitä saari on tullut maailmankuuluksi. Vieläkin asukkaat muistelevat kuinka mukava Pierce Brosnan oli, jutteli paikallisten kanssa ja istui illat baareissa. Ei tosin muut isät - Colin Firth ja Stellan Skärgård - jääneet huonommiksi baari-iltojen suhteen, vain Meryl Streep kuulemma vietti illat omassa huoneessaan Skopelos Village-hotellissa. Colin ja Stellan asuivat omissa purjeveneissään, kertoi paikallinen tietolähteeni.

Elokuvassa ollut hääkirkko löytyy saarelta vaikka sisäkuvaukset tehtiinkin Lontoossa. Monet parit haluavat mennä naimisiin tai uudistaa vihkivalansa tuossa kirkossa mutta se ei ole sallittua ja kirkko on todella pieni. Tai ehkä juuri siksi. Mutta kirkon ulkopuolella järjestetään seremonioita viikoittain - edelleenkin. Ja miksikäs ei, hieno paikka ja hieno tarina.

Saari heräilee hiljakseen talvielosta, vain muutama kauppa on auki rantakadulla. Sen sijaan useampi ravintola on jo avannut ovensa. Söin illalliseksi aivan taivaallisen hyvää munakoisoa joka oli täytetty hasselpähkinätäytteellä. Täällä kasvaa paljon hasselpähkinöitä ja oliivipuita, mutta tunnetuin saari on luumupuistaan. Paikalliset ovat erittäin ylpeitä luumusäilykkeestään, jossa kokonaiset luumut on säilötty makeaan siirappiin. Tällä kertaa se jäi maistamatta, onpahan syy tulla saarelle takaisin.

 Skiathos, Kreikka

Parissin viinitila

Koko päivän satoi vettä ja oli älyttömän kylmä, noin 15 astetta, eikä auringosta tietoakaan. Vaikka kotona lämmitys olisi täysillä ja sisällä on kuuma, on sisällä silti kylmä. Talot ovat olleet talven tyhjillään ja kylmyys on asettunut seiniin ja lattioihin, ei se ihan hetkessä pois lähde. Kotona vesi lämpenee aurinkopaneeleilla - ei oo lämmenny, ei. Mutta kylmä suihku virkistää.

Sade teki hiekkatiestä mutaisen ja liukkaan, emme päässeet autolla perille viinitilalle vaan jouduimme tihkussa talsimaan mäkeä ylös märkää ja liukasta kivipolkua pitkin. Mietin vaan kulkiessani että mitenköhän tästä päästään hengissä alas muutaman viinilasillisen jälkeen.

Vaikka Skiathoksella ei ruokatuotantoa olekaan, löytyy täältä yksi pikkuruinen viinitila, Parissin tila. Tila sijaitsee kukkulalla, kaupungin ulkopuolella, upeissa metsä- ja merimaisemissa. Alhaalla siintää Egeanmeri ja Skiathos town. Ennen maistiaisia teemme kierroksen viinikellarissa ja kuulemme viinintuotannosta. Mieleeni jäi ettei köynnöksiä koskaan kastella ja koska ne joutuvat hakemaan veden maaperästä, voivat juuret kasvaa jopa 30:n metrin pituisiksi vaikka itse köynnös maan yläpuolella kasvaa vain 2-2,5 metrin korkuiseksi. Mitään ei heitetä hukkaan. Kun mehu on puristettu rypäleistä, valmistetaan tähteistä rakin tapaista viinaa. Ja tämän jälkeen rypäleitten kuoret levitetään viinitarhaan lannoittamaan tulevaa satoa. 

Kattaus oli komea, jokaiselle oli kuusi oikeaoppista viinilasia. Saimme maistella neljää valkoviiniä, roseeta ja punaviiniä. Kaupanpäälle saimme vielä jälkiruokaviiniä, joka odotuksistani huolimatta oli hyvää eikä niin kovin makeaa. Suosikkiviinini oli kuiva valkoviini, Thalassa Steria. Lisäksi tarjolla oli pientä naposteltavaa. Parissin viinit ovat kohtuuhintaisia, 9-14 euroa pullo, vaikka supermarketista pullon viiniä saakin halvimmillaan kolmella eurolla.

www.parissiswinery.com

 Skiathos town, Kreikka

Oi suloinen kevät!

Kevät on ihan parasta aikaa näissä lomakohteissa. Kausi ei ole vielä alkanut ja kaupunki heräilee hiljakseen. Skiathoksen pääkaupungissa Skiathos townissa on talvisin auki vain kolme ravintolaa ja kesäisin niitä on kymmenittäin, varmaan lähemmäs sata. Asukkaita saarella on reilut 6000 ja pääkaupungin ulkopuolella asuu vain 60 henkilöä. Kesällä saaren väkiluku moninkertaistuu kun tänne saapuu kesätyöntekijöitä mantereelta, monet talvehtivat Ateenassa. Myös naapurimaista saapuu kausityöntekijöitä; Albaniasta, Romaniasta, Bulgariasta. Ja päälle kaikki turistit. Vuosi 2019 oli ennätysvuosi, saarelle saapui 130 000 turistia kesä-elokuun aikana ja tänä vuonna matkoja on myyty jo yli tuon ennätysluvun. Ongelmaksi alkaa muodostua majoituspaikkojen puute, viime hetken varaajilla tänne ei tänä kesänä ole asiaa.

Suurin osa saarelaisista työskentelee turismin parissa ja loput julkisella sektorilla. Mulle oli suuri pettymys huomata, ettei täällä ole paikallisia maalaismarkkinoita, koska täällä ei ole maanviljelystäkään. Eikä minkäänlaista ruokatuotanto. Ei lampaita, ei lehmiä, ei mitään. Kaikki ruoka tuodaan mantereelta ja eihän se ole samanmakuista ja -laatuista kuin pienen paikallisen tuottajan tuotteet. Vielä viime vuonna täällä oli oliiviöljypuristamo, nyt sekin on lopettanut toimintansa. Erittäin epäkreikkalaista.

Kotini sijaitsee hieman vanhan kaupungin ulkopuolella, noin kilometrin päässä satamasta. Parvekkeelta on upea näkymä yli kaupungin aina merelle saakka. Pihassa kasvaa sitruuna- ja mandariinipuu ja rinteessä - parvekkeen alla - on iso oliivipuulehto, puita on arviolta sata kappaletta. Myös lentokenttä ja sen yksi ja ainoa kiitorata näkyy parvekkeelleni. Ensimmäinen turistilento saapui tänne pari päivää sitten Hollannista. Suomalaisia saamme odottaa vielä pari viikkoa. 

Alla kuvakooste parvekkeeltani. Valoketju hämärissä kuvissa on keskustan ostoskatu Papadiamantis. Lentokenttä jää kuvien ulkopuolelle, heti vasemmalle.

 Funchal, Madeira

Vaikka matka on jo jatkunut Madeiralta Kreikan pienelle saarelle, eivät nämä ovet jättäneet rauhaan. Funchalia ei mielletä kulttuurikohteeksi mutta vanhan kaupungin kaduilla kohtaa nykytaide katutaiteen. Väriä piisaa ja kuvat kertovat saaren historiasta ja ihmisistä. Maalauksissa valmistetaan ponchaa, paikallista sokeriruokoviinaa ja esitetään fadoa, kohtalon laulua. Vanhan kaupungin talot ovat monin paikoin huonossa kunnossa, suorastaan romahtamaisillaan. Ovitaiteella katukuva muuttuu elävämmäksi ja mielenkiintoiseksi. Rumat talot jäävät taustalle kun kauniit ovet vievät huomion.

Funchal, Madeira

Lido - Formosa

Lähdin esittelemään uudelle kollegalleni Lidon ympäristöä. Rantapolku imaisi meidät mukanaan alati muuttuvilla maisemilla ja lopulta olimme kulkeneet Formosan rannalle saakka. Matkan varrelle mahtui suuria hotellikomplekseja, puistomaisia alueita, laavaperäisiä kallioita, mustakivisiä rantoja, sammaloituneita kiviä, merivesialtaita, jyrkkiä kallioita, kauniita kujia ja paljon, paljon muuta. Uskomatonta että niin pienellä, muutaman kilometrin matkalla, voi olla niin täysin erinäköisiä maisemia! Kävelyalusta muuttui asfaltista kivikkoon ja puusiltaan, ja pitihän sitä kallioillakin käydä kiipeilemässä. Merivesialtaatkin houkuttelivat, mutta 5-10 euron pääsymaksulla jätimme ne nyt väliin. Joku toinen kerta sitten. 

Pysähdyimme matkalla syömään paikallista kalakeittoa. Se oli valmistettu espadasta eli mustahuotrakalasta. Olen yrittänyt valmistaa espadaa kotona, huonoin lopputuloksin. Ensin kala ei kypsynyt millään ja sitten kun se kypsyi, oli se kumista. Tyydyn siis syömään espadaa vastaisuudessa vain ravintoloissa. Keitto tarjoiltiin meille hopea(nnäköisestä)kulhosta tyylikkäästi kauniille lautasille. Tuoksu oli huumaava ja väri syvän oranssi. Ja maksoi vain viisi euroa. Kaupanpäälle saimme upean merinäköalan ja aaltojen huminan.

Yksin en olisi löytänyt näitä maisemia ja tätä reittiä. Hyvässä seurassa juttu luisti ja askel oli keveä. Kuviakin tuli otettua tiuhaan tahtiin, oli todella vaikea valita tähän kuvia. Paljon kaunista oli pakko jättää pois.

 Referta, Madeira

Levadan varrelta

Madeiralla riittää levadoita joka lähtöön; on helppoa, keskitasoista ja vaikeaa. Levadat ovat 1400-luvulla rakennettuja kastelukanavia, joita pitkin vesi johdettiin vuoristosta alas viljelmille. Levadojen viereen on luonnostaan syntynyt polkuja, ensiksi rakentajien ja sitten asukkaiden toimesta. Edelleenkin vuoren rinteillä asutaan ja viljellään maata terassiviljelmillä erittäin haastavissa oloissa. Madeiralaiset eivät itse levadoilla vaella, se on täysin turistien hupia. Merkittyjä levadoita on noin 50 ja kaikkiaan niitä on noin 200 kappaletta. Kilometrejä kertyy yhteensä 2 100. Levadat ovat noin 60 cm leveitä ja saman verran syviä.

Madeiralla on ammattikunta jota ei taida löytyä muualta maailmasta: levadeirokset. Heidän tehtävänään on huolehtia levadoitten kunnosta ja veden laadusta. He myös laskevat vettä sopimuksen mukaan maatiloille. Levadat ovat aluehallinon omaisuutta ja niitä hallinnoi vesi-instituutti. Maanviljelijät tilaavat sieltä vettä ja maksavat siitä sitten kulutuksen mukaan, noin 10-50 euroa per vuosi.

Refertan kylästä lähtee Levade do Castelejo eli Linnan levada. Se on kymmenen kilometriä pitkä, mutta meidän porukka kulki vain osan reitistä, noin kuusi kilometriä. Aikaa tuohon matkaan meni kaksi tuntia. Tällä levadalla ei ollut paljon korkeuseroja ja enimmän matkaa polku oli suht leveä = puolisen metriä. Polku oli yön sateitten jälkeen hieman mutainen, varovasti sai kulkea. Tässä kuvia matkan varrelta.

Jokainen kaistale on hyödynnettävä. Tässä salaattia kasvamassa levadan vierellä.

Nämä linnunpelättimet olivat kuin suoraan kauhuelokuvasta. 

Maatalon pihalle oli emäntä laittanut banaaneja ja appelsiineja myyntiin 0,50 euron kappalehintaan. Hän katseli tyytyväisenä parvekkeelta kun hedelmät hävisivät tynnyrin päältä turistien suihin. 

Opas ja opaskoira. Tämä uskollinen levadakoira liittyi seuraamme viikottain ja saattoi meidät parin kilometrin matkan vaelluksen loppupisteeseen. Se jäi odottamaan kun nousimme bussiin ja jolkotteli sitten takaisin kotiinsa levadan varrelle.

Monte, Madeira

Montessa on kyllä monenmoista; polkuja, aukioita, mäkiä, vesiputouksia, patsaita, kasveja, taidetta... Kaikki taide ei ollut vanhaa, myös modernia taidetta mahtui joukkoon. Olipa siellä maailman isoin ruukkukin, 5,5 metriä korkea ja painoakin oli yli 500 kiloa. Guinnessin maailmanennätysten mukaan. Tässä lyhyt katsaus Monten taideaarteisiin.

Pikku-Buddha

Kiinalaisia sotureita

Max Porti: Aurinko ja kuu vai? 

James Butler: Tyttö hyppii narua

Zimbabwelaisia veistoksia 

Modernia ja perinteistä rinnakkain