New York, Yhdysvallat

The Shape of History

Flatironin aukiolla on yhden päivän ajan tilataideteos, joka koostuu 140:sta peilihahmosta. New Yorkissa on 145 patsasta, jotka on pystytetty miesten kunniaksi ja viisi patsasta kunnioittaa olemassaolollaan naisia. Viisi. Eläimillekin on pystytetty enemmän patsaita kuin naisille. Jo pelkästään kotkalle on New Yorkissa esillä viisi patsasta. Nämä 140 teosta on laitettu aukiolle kompensoimaan tätä valtavaa eroa miesten ja naisten patsaitten välillä.

Kaukaa katsottuna teokset ovat huomaamattomia ja ne sulautuvat ympäristöönsä - ne ovat melkein näkymättömiä tai läpinäkyviä, kuten naiset usein ovat olleet yhteiskunnassamme kautta historian. Läheltä katsottuna teoksista kuitenkin kuvastuvat omat kasvoni; ehkä minä olen osaltani, kaikkien muitten kanssa, tekemässä tulevaisudesta monimuotoisempaa.

Vaikka tämä onkin tv-kanavien mainoskampanja The Handmaid´s Tale -sarjalle, kertoo teos hyvin patriarkaalisesta yhteiskunnastamme. Vihdoinkin, vaikka vain yhden päivän ajan, kunnioitetaan myös naisia ja heidän saavutuksiaan kautta historian. Vaikka emme voi muuttaa historiaa, voimme vaikuttaa siihen, millaiseksi tulevaisuutemme muodostuu. 

New York, Yhdysvallat

Musaa ja messua

Lauantaina lähdin Keskuspuistoon sen enempiä suunnittelematta. Nälkä yllätti ennenkun ehdin perille ja ostin mukaani pienestä kärrystä puiston laidalta, Central Park West-kadulta, siis varmaan kaupungin kalleimmalta paikalta, falafelpyöryköitä riisillä. 14 dollaria. Kannattaisi joskus suunnitella ennakkoon ja säästää siten muutama ropo. Jäin piknikille John Lennonin muistomerkin lähelle. Katusoittaja soitti kitaraa ja lauloi Lennonin biisejä - huonosti. Kun hän aloitti soittamaan Imagine´a, täytyi minun poistua paikalta, sen verran pyhäinhäväistykseltä se kuulosti.  Kävelin lammen rantaa ja siellä oli toinen soittaja, David Ippolito, the Guitarman. Rinteellä istui toista sataa ihmistä kuuntelemassa ja fiilistelemässä Davidin hyväntuulista ja kantaaottavaa esitystä. Kovereitten lisäksi hän soitti omia biisejään mm.  Tom Cruise (Donald Trump) scares me  - anteeksipyytelemättä -, Facebook-laulun Delete request ja uskontoja kritisoivan Hastag Jesus. Minusta tuli heti fani! 

Kesken esityksen paikalle saapui tuore aviomies bestmaninsa kanssa. Hän halusi yllättää vaimonsa, David ja me yleisö olimme heti juonessa mukana. Odottelimme tovin ja sillä aikaa teimme kepposen ohikulkijoille. David aukoi suutaan, oli laulavinaan ja yleisö hengaili mukana tanssien ja mukana "laulaen". Ohikulkijat olivat hämmentyneitä ja heillä kesti hetken ymmärtää, että heistä olikin tullut ohikulkijoitten sijaan pääosan esittäjiä showssamme. Vihdoinkin vastavihitty pari saapui paikalle ja mekin saimme hippusen romantiikkaa arkeemme kun pariskunta tanssi ensimmäisen tanssinsa aviomiehenä ja -vaimona Davidin esittämän Falling in love with you´n tahtiin.

Illalla kävin kuuntelemassa kaljahumppaa saksalaisessa oluttuvassa. Newyorkilaistunut Antti pyysi minut keikallensa, bassoa soittelee Johnny Koening Bandissä. Ilta oli rauhallinen vaikka olikin lauantai. Paikalliset kuulemma pakenevat kesäviikonloppuisin maaseudulle helteisestä citystä. Vähälukuinen yleisö oli sitäkin innokkaampaa, äänekkäämpää ja erittäin osallistuvaa. Tässä näyte bändin juomalaulusta Beer drinkin´. Ruotsinlaivameininkiä, kuten Antti sanoi.

Sunnuntaiaamuna vieressä olevasta kirkosta kantautui gospelmusiikkia valtavalla volymilla. Minulla oli tarkoitus mennä aamujumalanpalvelukseen, mutta väsymys voitti ja vietin rauhallisen aamun kotona. Ehtiihän sitä. Puolen päivän aikaan tein evässalaatin - eilisestä viisastuneena - ja lähdin Fort Tyron Park-nimiseen puistoon pohjois-Harlemiin. Siellä soitti The New York Scandia Symphonyn puhallinkvintetti esitellen pohjoismaisia säveltäjiä ja sävellyksiä. Suomen osuuden avasi kansallislaulumme Maamme ja heti perään Sibeliuksen Finlandia-hymni. Iho meni kananlihalle ja musiikki nosti pienen tunnekuohun niin minussa kuin muissakin paikalla olleissa suomalaisissa. Jos ei nyt ihan koti-ikävä iskenyt, niin ainakin suuri ylpeys omista juurista ja identiteetistä. Saimme vielä nauttia Linkolan, Panulan ja Sarasteen teoksista nurmella istuskellen.  

Kotimatkalla gospelmusiikki kantautui jo kaukaa korviini, iltapäivämessu oli juuri alkamassa. Astuin vähän arastellen kirkkoon, sillä osa Harlemin kirkoista on kieltänyt sisäänpääsyn turisteilta. Ymmärrän tämän täysin, olemme varsinainen riesa, laumoina etenkin. Minut kuitenkin toivotettiin tervetulleeksi ja minulle ojennettiin käsiohjelma. Siinä heti alkuun sanottiin, että messu toimitetaan pyhän hengen alaisuudessa ja muutokset ovat tästä johtuen mahdollisia. Meno oli suorastaan railakasta. Ihmiset tanssivat ja lauloivat kuin hurmoksen vallassa. Jokaisella oli pyhäasu päällänsä ja rouvien hatut olivat kuin suoraan Derbyn laukkakisoista! 

New York, Yhdysvallat

125th Street ja Riverside Park

Olen kuin kissa; laajennan reviiriäni vähitellen, spiraalimaisesti. Olen edennyt 147th Streetiltä 125th Streetille ja itä-Harlemista länteen, Riversiden Park -puistoon Hudson-joen rannalle. 125th Street on jonkinmoinen Harlemin pääkatu. Sieltä löytyy kauppaa ja ravintolaa jos jonkinmoista, katukojuja ja kuuluisia maamerkkejä. Tunnetuin lienee Apollo-teatteri, joka on ollut toiminnassa 1930-luvulta saakka. Nykyään siellä on konserttien lisäksi myös stand up-iltoja viikottain. Lava on avoin ja esiintyjiä riittää. Yleisön päättää aplodien ja buuausten voimalla, oletko in voi out. Teatteri on elänyt monenlaisia vaiheita talouden ja musiikkialan muutosten kourissa aina kukoistuksesta konkurssiin. Onneksi se sai 80-luvulla National Historic Landmark -statuksen, mikä osaltaan varmistaa sen toiminnan myös tulevaisuudessa.

Kävelin 125th Street´ä länteen, kohti Hudson-jokea. Matkalla alitin upean rautatiesillan, jota pitkin mm. käyttämäni juna nro 1 kulkee. Manhattanin molemmin puolin on upeita siltoja, tunnetuin lienee Brooklynin silta, joka ylittää East River -joen Manhattanilta Brooklyniin saaren itäpuolella. Riverside -puiston länsipuolella on New Jersey ja sinne johtaa - myös komea - George Washngtonin silta. Rannalla on kiva istuskella isoilla kivillä ja katsella kauempana siintävää horisonttia. Laitureilla kalastajat kokeilevat onneaan ja auringonpalvojat makaavat ruohikolla. Koululaisia on tullut puistoon keräämään roskia ja nauttimaan eväitään veistosten lomaan. Koripallokentällä nuoriso kisaa keskenään ja leikkikentältä kantautuu lasten riemu. Kaupungin hälinä ei tänne asti kulkeudu, käsittämätön rauha keskellä suurkaupunkia.

New York, Yhdysvallat

Nancy Drew, Molly ja Harlem - ja vähän myös jet lagia

Majailen West Harlemissa Mollyn ja Nancy Drewn (=Neiti Etsivä) kanssa. Harlem alkaa keskuspuiston jälkeen, 110th Streetiltä ja jatkuu 155th Streetille saakka. Se rajoittuu lännestä Hudson-jokeen ja idässä Harlem-jokeen. Harlem on asuinalue, jonne turistit harvemmin eksyvät. Itä-Harlem - myös Spanish Harlemiksi kutsuttu - on erittäin eloisa - voisipa joku kutsua sitä levottomaksikin. Musiikki pauhaa niin autoista kuin jalankulkijoittenkin kantamista kaiuttimista ja lujaa. Harlem on räp-musiikin synnyinseutua, ja niin Harlem kuin räppikin liitetään vahvasti jengikulttuuriin. Upeissa avoautoissa ajavat ja räppiä huudattavat jengiläiset kuulostavat niin kliseiseltä, mutta täällä se on niin totta. Korut ja kultahampaat vaan kiiltelevät auringossa kun he ajelevat ja esittelevät varustustaan. Jengitappelut ovat pitkälti historiaa ja alue on nykyään varsin turvallinen. Useampi kurjilla alueilla reissannut matkaaja sanoo, että pelottavin paikka missä he ikinä ovat olleet on Helsingin rautatieasema.

Länsi-Harlem on rauhallinen alue, jonne on viime vuosina muuttanut paljon valkoihoisia. Harlem on pitkään ollut mustien asuinaluetta, niin afroamerikkalaisten kuin siirtolaistenkin. Täällä on paljon etnisiä ryhmiä Afrikasta ja Karibian alueelta, etenkin Senegalista, Puerto Ricosta ja Kuubasta. Länsi-Harlem on kokenut gertifikaation eli entinen työväen asuinalue on muuttunut keskiluokkaisemmaksi. New Yorkin kaupunki on suunnitellusti halunnut muuttaa Harlemin statusta ja tehdä sen houkuttelevammaksi laajemmalle asukaskunnalle. Tämä on nostanut asuntojen hintoja ja nyt monet vanhat asukkaat joutuvat muuttamaan täältä pois. Pienten etnisten delien lisäksi tänne on tullut uusia trendikkäitä ja kalliita ravintoloita ja baareja. Sama meininki kuin Punavuoressa; vanhasta työläiskaupunginosasta on tullut trendikäs ja yksi Helsingin kalleimmista alueista.

Niin, Molly ja Nancy Drew ovat siis kissoja. Ne ovat kyllä erittäin koiramaisia; seurankipeitä ja ruuan perään. Kokoajan jompi kumpi kissoista pyrkii syliin ja kun syön, täytyy heidän tulla haistelemaan ruokaani josko siitä heillekin liikenisi. Nancy Drew on kova kertomaan tarinoita ja unissaankin se puhuu. Mulla unirytmi on vielä sekaisin, kroppa ei oikein tiedä elääkkö Suomen vai Yhdysvaltojen aikaa.

P.S. Olen halunnut mennä katsomaan stand up -keikkaa täällä Jenkeissä, mutta aina olen jättänyt ne väliin, sillä en uskonut ymmärtäväni nopeaa puhetta ja slangisanoja. Ja oikeassa olin - osittain. Tulin kulman taakse The Chipped Cup -nimiseen kahvilaan kirjoittamaan tätä blogia ja täällä alkoikin stand up-ilta. Istuin perimmäisessä nurkassa, läppäri sylissäni ja heti jouduin hiillostettavaksi. Illan isäntä tervehti minua, vilkutin takaisin. Hän kysyi tiesinkö, että täällä on tänään stand up - ilta. Vastasin etten tiennyt. Sitten hän kertoi vitsin minuun viitaten, jota en ymmärtänyt - ihan loistava alku minun stand up-illalle...

Nancy Drew

Molly

New York, Yhdysvallat

Matkablogi vuodelta 1989

1.9.1989 "Helsinki häämöttää. Alkuvauhdit tuli otettua Madonnan pubin kautta ja alkumatka meni eväitä mutustellen A:n, E:n ja R:n kera. P uinuu suloisia unia tupakkapuolella (silloin junissa oli erikseen tupakkavaunut). H astuu laivaan Kouvolasta - toivottavasti. Viimeaikaisista junaonnettomuuksista huolimatta taidamme saapua Helsinkiin aikataulun mukaan ja sitten kipinkapin pikapikaa Finnairin bussiin ja S:n ja M:n luo kentälle."

Näin alkoi matkapäiväkirja vuodelta 1989. Olin tuolloin 20+ ja tunnistan niin itseni edelleenkin tuon aikaisista kirjoituksistani. Silloin ei paljon kuvia otettu. Valokuvien kehittäminen oli kallista eikä kuvien laatukaan ollut kovin kummoinen. Sen sijaan matkoilta tuli kerättyä bussilippuja, ravintolalaskuja, museon pääsylippuja yms. Ne ovat säilyneet matkapäiväkirjani välissä ja niitä on nostalgista katsella. Samoin seteleitä - shillinkejä ja liiroja - löytyy päiväkirjan välistä. Eurosta ei silloin ollut tietoakaan ja jokaisella Euroopan maalla oli oma valuutta - Suomessa elettiin vielä markka-aikaa. Kolikoita ja seteleitä oli mielenkiintoista tutkia; ne olivat kauniita, täynnä symboliikkaa ja maansa historiaa.

Tuossa paperisessa blogissa oli se hyvä puoli, että siihen myös matkaseuralaiset kirjoittivat ja piirsivät omia fiiliksiään. Tässä ystäväni A:n tunnelmointia Wienin reissultamme:

"Papa's Tapas, blues+rock. Mitä muuta tarvitset Wienissä? Jos asuisin itse täällä, voisin lähettää postini tänne. Mie oon happiii.... Kiva, ihana, kotoinen, se jota aina kaipaa matkoilla - paikka. Istun mukavasti, kaiken sekamelskan mm. E:n kanssa. I love it, en rakasta. Pidän paljon, ainoa adjektiivi koko paikasta, jonka voi sanoa olematta smör tai neutraali."

Ja A:n fiilikset kolme päivää myöhemmin:

"Luojan kiitos, loma loppuu huomenna. Koti-ikävä on jo ja senkun lisääntyy. Ihana päästä kotiin!"

Nyt, melkeinpä kolmekymmentä vuotta myöhemmin, teen taas lähtöä. Ja aina lähdön hetki on yhtä suloinen. Nuorempana vapauden tunteen herätti lähteminen, nyt perillä oleminen - New Yorkissa, tarkemmin ottaen Harlemissa, tällä kertaa.

Chiang Mai, Thaimaa

Hoitoja ja hierontoja

Ei, nämä eivät ole keskiaikaisia kidutusvälineitä vaan pohjoisthaimaalaisessa tok sen -hoidossa käytettäviä puutikkuja ja -vasaroita. Moisesta en ollut aiemmin kuullutkaan, ennenkuin ranskalainen Benoit sitä hehkutti hostellin pihalla. Hän oli aamulla käynyt läheisessä buddhalaisessa temppelissä kyseisessä hoidossa ja kutsui minut mukaansa seuraavana aamuna. No, mikä ettei, pitäähän sitä alueen perinteisiin tutustua. Aamiaisen jälkeen lähdimme temppelille, jossa meidät toivotettiin wai-tervehdyksen kera tervetulleiksi. Saimme pellavapaidat - ja housut, jotka vaihdoimme päällemme hoidon ajaksi. Sitten vaan pötköttämään lattialla oleville patjoille ja rentoutumaan. 

Aluksi jalkani pestiin ja isoja lihaksia hierottiin eli vartaloani lämmiteltiin varsinaista hoitoa varten. Kun tok sen -hoito alkoi, tuntui että koko kroppani värähteli. Puisella vasaralla naputeltiin puista, kankaalla pehmustettua tikkua, ja koko vartaloni käytiin sillä läpi. Huoneessa naputukset ryhmittyivät samaan tahtiin ja hetken aikaa me kaikki olimme yhtä. Tuntui kun nauloja olisi hakattu lankkuun tai kun kuvanveistäjä olisi irrottanut palasia marmorista. Jännitys ja tukkeumat putosivat pois ja energia alkoi virrata kehossani. Benoit otti tok sen -hoidon lisäksi vielä perinteisen thaihieronnan; kuulemma tok sen on puhdistava ja thaihieronta energisoiva hoito, ja siten ne täydentävät toisiaan.

Seuraavana aamuna tallustelin taas temppelille. Tällä kertaa halusin kokeilla yrttihoitoa. Olin nähnyt aiemmin yrttinyyttejä temppelissä ja nyt oli mahdollisuus kokeilla, miten niitä käytetään. Samat rutiinit kuin edellisenäkin aamuna, mutta nyt alkulämmittelyn aikana yrttinyytit lämpenivät kattilassa ja höyryn avulla yrteistä vapautui hyödyllisiä ja parantavia aineita ilmaan. Nyytit pitivät sisällään erilaisia yrttejä - kuivattuja tai tuoreita - kuten sitronellaa tai inkivääribereeniä. Näitten yrttien pitäisi rentouttaa ja hoitaa sekä kehoa että mieltä. Ja aina voi tehdä erilaisen yrttisekoituksen eri tarpeisiin. Kuumia nyyttejä paineltiin pellavavaatteiden läpi, mutta myös paljaalla iholla päässä, käsissä ja jalkapohjissa. Nyytit olivat suorastaan kuumia ja hikoillessani mieleeni tuli suomalainen sauna ja koivuvasta - terveysvaikutukset 

lienevät molemmissa hyvin samanlaiset.

Chiang Mai, Thaimaa

Nimmanhaemin road

Kuin olisi tullut Berliiniin tai Amsterdamiin, tai vaikka Brooklyniin, sen verran trendikkäitä, moderneja, uniikkiikkeja Nimmanhaemin katu ja sen varrella olevat liikkeet ja ravintolat olivat. Vaikka Aasia näkyykin kaikkialla, oli se aivan muuta kuin se valtavirta mitä muualla yleensä näkyy; suuria massoja ja halpaa hintaa. Toki hintataso on täällä länsimaalaisille edullinen vaikka Nimmanhemin seutu onkin Chiang Main kalleinta aluetta. Täältä löytyvät nimekkäimmät ravintolat ja kalleimmat asunnot. Kadun päähän on noussut uusi ostoskeskus, Maya. Sieltä löytyvät niin isot kansainväliset brändit kuin pienet paikalliset designeritkin. 

Chiang Mai on yliopistokaupunki ja täällä on paljon nuoria ja persoonallisia ihmisiä. Yllättäen myös pyöräilijöitä on liikenteessä, tuntuu kyllä että henkensä uhalla siellä polkevat. Täällä on suojateitä jalankulkijoille, mutta autoilijat eivät niistä piittaa vähääkään. Liikennevaloja sentään kunnioittavat kohtuullisesti. Chiang Main erikoisuus on songthaewit, punaiset lava-autot, jotka ajelevat ympäriinsä etsimässä ihmisiä kyytiinsä. 20 bahtilla pääset minne haluat, tosin siinä voi vierähtää tovi, sillä kuljettaja muokkaa reittisuunnitelmaa sitä mukaa kun uusia asiakkaita hyppää kyytiin. Eli jos kiirettä ei ole, on songthaewilla mukavaa matkustaa ja samalla tutustua kaupunkiin ja matkakumppaneihin.

Nimmanhaemin kadulla on One Nimman kauppakuja ja ravintolamaailma. Tila on kaunis punatiilisine kaariholvineen ja tunnelmallisine valaisimineen. Viikonloppuisin kauniisti valaistulla aukiolla järjestetään tanssitunteja; swingiä lauantaisin ja salsaa sunnuntaisin. Sekä sisällä että ulkona on modernia taidetta, veistoksia ja graffiteja. Myymälät ovat kauniita ja kahvilat houkuttelevia. Löytyypä täältä myös suomalaisen Suunnon tyylikäs myymälä.

Kadun toisella puolella alkaa illalla käsityöläismarkkinat ja ruokatori. Onpa täällä pari ruokarekkaakin. Tunnelma on nuorekas ja rento, kaukana perinteisistä thaimaalaisista markkinoista. Tuotteet ovat laadukkaita ja kauniita, ja hinnatkin ovat kohdillaan.