Addis Abeba, Etiopia

Ensimmäinen yö bussissa. Lämpötila Addis Abebassa - joka muuten tarkoittaa uutta kukkaa - laskee yöllä kymmeneen asteeseen. Kevyt makuupussini ei riitä, vaan pitkähihaisella kerrastolla oli ensimmäistä kertaa käyttöä. Bussi on parkkerattu Ras - hotellin pihaan. Muu porukka yöpyy hotellissa, joten aamulla pääsemme suihkuun jonkun huoneeseen. Pummimistahan se on, mutta syömme ja juomme kuitenkin hotellissa, joten tuomme sinne kuitenkin vähän rahaa. Piha on vartioitu ja tänään tein tuttavuutta keksipaketin kera vartioiden kanssa. Meidän oli tarkoitus jatkaa matka jo eilen kohti pohjoista. Kuitenkin Suomesta tilaamamme, ja sunnuntaiksi luvattu varaosa oli juuttunut tulliin ja ilman kyseistä liitintä, emme matkaa uskaltaneet jatkaa. No, tänään kipparimme Jani ja viihdepäällikkömme Pöke ovat juosseet osan perässä DHL:n toimistossa, tullissa ja lentokentällä - turhaan. Eli yksi yö lisää Addiksessa.


Kaupungissa on noin viisi miljoonaa asukasta ja kaupunki näyttää kasvaneen varsin hallitsemattomasti. Välillä on uusia, moderneja rakennuksia ja seassa slummia tai ainakin slummin tapaisia. Paikalliset pitävä Piassaa keskustana ja sitä se on varmaan joskus ollutkin. Meidän silmissämme se on enemmänkin vanha kaupunki, johon ajan hammas on purrut. Rakennukset ovat vanhoja ja matalia, hotelleja ei alueelta juuri löydy. Kaupungin toiselta laidalta löytyy Merkato, joka on Etiopian ja koko Afrikan suurin torialue. Oikestaan kyseessä on kaupunginosa, niin valtavan laaja alue on. Myös moderneja ostoskeskuksia Addiksesta löytyy ja niissä hintataso lähentelee Euroopan hintatsoa. Myös hotellit ovat kalliita. Kelvollisesta kahden hengen huoneesta olemme joutuneet maksamaan noin sata dollaria yöltä. Halvimmat huoneet ovat olleet noin kymmenen euron hintaisia, mutta länsimaalaisen ihmisen on melkein mahdotonta niissä yöpyä, sen verran likaisia ja turvattomia ne ovat. Valitettavasti kaikki keskihintaiset (50 €) hotellit ovat olleet täynnä, sillä nyt on sesonki ja pääkaupungissa on paljon konferensseja.


Kaupunki on suuruudessa ja monimuotoisuudessaan uuvuttava. Olisi jo kiva päästä jatkamaan matka Etiopian kauniille ja rauhalliselle maaseudulle. Näyttää kuitenkin siltä, että emme tänäänkään pääse jatkamaan matkaa ja toinen bussiyö on siis tiedossa. Toivottavasti bussin varaosa saadaan huomenna, kuten meille on luvattu. Mutta tämä on Afrikka, mistään ei ole takeita.

Addis Abeba, Etiopia

Pikavuoron isä ja kippari on salolainen Jani Laine. Afrikan pikavuorolla Jani täytti 32 vuotta ja viimeiset kymmenen vuotta hän on viettänyt synttäreitään aina eri maassa. Ensimmäinen pikavuoro lähti liikkeelle 9.1.2011 Salon torilta ja suuntasi Bangkokiin Venäjän, Kazakstanin, Kiinan ja Laosin kautta. Tosin idea maailman kiertämisestä bussilla oli muhinut Janin mielessä jo muutaman vuoden. Kyyditessään asiakkaitaan bussilla Kuusamoon, ohitti Jani matkalla Kaivuri-Jukan, joka sai mainetta ajaessaan minikaivurilla Hangosta Kuusamoon. Tavatessaan Jukan Kuusamon torilla, Jani päätti pistää paremmaksi ja näin pikavuoro sai alkunsa.  Nyt Afrikassa ollaan jo kuudennella pikavuorolla Euroopan, Aasian, Australian, Etelä-Korean ja Pohjois-Amerikan jälkeen. Viimeisenä tänä keväänä on vielä Itä-Euroopan etappi, joka päättyy vappupäivänä Salon torille - näin ympyrä sulkeutuu ja Ajokki palaa kotiin. Kilometrejä on siihen mennessä ehtinyt kertyä noin 70 000.

Bussin eli Ajokki Royalin Jani lunasti liikennöitsijäisältään Henri Laineelta. Vuoden 1988 Mercedez-Benz tosin oli sen verran huonossa kunnossa, ettei isä suostunut ajamaan sillä edes Salosta Helsinkiin. Bussi olikin jo matkalla romuttamolle. No, Jani tarttui toimeen, teki bussiin täysremontin. Ajokki on mm. matkannut Afrikkaan saakka samoilla renkailla kuin Suomesta lähtiessään. Ensimmäinen rengasrikko koettiin Etelä-Afrikassa ja matkan varrella remonttia on jouduttu tekemään useampaankin otteeseen. Ajokissa on tällä hetkellä 30 istumapaikkaa, neljä pöytää ja kaksi täysmittaista sänkyä. Myös sähköjärjestelmä mahdollistaa kännyköitten ja läppärien lataamisen bussissa. Henri-isä oli aluksi hyvin skeptinen Janin suunnitelmien suhteen, mutta vuosien varrella hän on joutunut muuttamaan mielensä ja seuraa poikansa edesottamuksia nyt ylpeänä. Onpa hän jopa ollut mukana pikavuorolla Thaimaasta Kambodzaan.

Tiukkojen karanteenimääräysten vuoksi Australian pikavuoro ajettiin vuokra-autolla. Vanha rouva kuulemma saastutti liikaa, eikä siten ollut kelvollinen Australian teille. Pohjois-Amerikan pikavuoro ajettiin kahdella vuokra-autolla, sillä Ajokin merimatka Jenkkeihin olisi tullut liian kalliiksi. Afrikassa suurimmaksi haasteeksi ovat muodostuneet huonokuntoiset ja kuoppaiset tiet, ei byrokratia ja virkavalta, kuten Jani ennakkoon pelkäsi. Kaikkiaan Ajokki on käynyt yli 30:ssä maassa ja mittarissa on lukemia vajaat kaksi miljoonaa. Haastavimpia tilanteita Ajokille on ollut Kazakstanin 40 asteen pakkaset, jolloin bussiparka hyytyi keskelle erämaata. Tilanteen pelasti paikallinen jarruneste ja matkaa päästiin jatkamaan seuraavaan kaupunkiin.

Entä tulevaisuus; jäävätkö Jani ja Ajokki Suomeen vai vieläkö on maailmaa näkemättä? Ehkä kuitenkin vielä se Etelä-Amerikka tai Alaska-Kanada? Vai riittääkö sittenkin kotimaan matkailu?

Addis Abeba, Etiopia

Minulla on yhdeksän pientä lettiä,
Pistän ne kolme isolle letille,
Ja pistän vielä ne kolme lettiä yhdelle isolle letille.

Kuinka monta lettiä? (Vastaus kuvien alla.)

Vastaus: 13 lettiä.

Aweesa, Etiopia



Alhaalta ylöspäin: 1, 5, 50 ja 100 birr`n seteleitä. Vasemmalla vanha ja oikealla uusi seteli.

Raha. Euro, dollari, randi, shillinki, kwatcha, birr.... Maat ja valuutat vaihtuvat, pää ei aina pysy kurssien mukana. Etiopiassa on kuulemma pula valuutasta ja sen näköisiä setelit ovatkin; kuvassa vanhoja ja uusia rahoja, birr' n setelejä. Rahaa ei aina pysty vaihtamaan etukäteen ja rajan tuntumassa kurssi on aina huono. Välillä olemme pulassa, kun kellään ei ole paikallista rahaa ja esim. dieseliä pitäisi saada tankkiin. Onneksi useimmissa paikoissa dollarit ovat käypää valuuttaa ja virallisissa rahanvaihtopisteissä saa myös euroja vaihdettua hyvään kurssiin. Kaikkialta löytyy kansainvälisiä vaihtopisteitä, kuten Western union. Usein vaihdossa saa suuria seteleitä, eikä monessakaan paikassa ole vaihtorahaa. Eikä niitä pieniä seteleitä muista koskaan pyytää.

Myös automaatteja löytyy pienistäkin kaupungeista. Valitettavasti Etiopiassa käy vain visa, ei siis mastercard, joka minulla on. Uudenvuodenaattona sain pankiltani ilmoituksen, että luottokorttini on kopioitu ja korttini on siis suljettu. Reilun kuukauden sinnittelin ilman korttia, käteisvarojani käyttäen ja muilta rahaa lainaten. Vihdoinkin aikamoisen säädön ja monen kalliin puhelun jälkeen sain uuden kortin TNT välityksellä Nairobiin, Keniaan. Kiitosta en voi pankille enkä luottokunnalle antaa, sillä niin väärää tietoa ja välinpitämätöntä palvelua heiltä sain.

Nettipankin välityksellä saa normaalit maksut ja pankkiasiat hoidettu, kunhan muistaa pitää tunnusluvut mukanaan. Malesiassa yritin ostaa lentoa netin kautta, mutta loppuun asti en päässyt sillä viimeisessä vaiheessa, kun piti laittaa pankin tunnusluku, kone ilmoitti, että olin käyttänyt taulukosta kaikki luvut ja uusi tunnuslukutaulukko on lähetetty minulle kotiin. Just, kotiin, 8 000 kilometrin päähän! Onneksi sain tunnusluvut kotoa sähköpostin välityksellä pienellä viiveellä. Vaikka kaikkeen yrittääkin varautua, ei kaikkea osaa aina huomioida.

Huijaaminen onkin sitten oma lajinsa. Suomalaisena ei ole tottunut hirveästi tinkimään ja usein varmasti maksamme tuotteista ylihintaa. Malawissa ostimme torilta ananaksen ja maksoimme siitä 150 kwatchaa. Jälkeemme tullut paikallinen maksoi omastaan vain 100 kwatchaa. Huijausta vai ei? Tottahan se on, että meillä on varaa maksaa enemmän kuin paikallisilla, mutta minkä on reilua, mikä on kohtuullista? Ja kuinka paljon tingitään, 20, 30 vai 60 prosenttia? Yksi pikavuorolainen oli tinkinyt masaimarkkinoilla lähtöhinnasta 90 prosenttia. Älytöntä. Tähän mennessä Etelä-Afrikka on ollut vaarallisin paikka; siellä kaksi pikavuorolaista ryöstettiin, heiltä meni sekä rahat että kännykät. Muuten mitään pelottavaa tai vaarallista ei ole tapahtunut, mitä nyt reppua on yritetty muutaman kerran avata.

Myös tippien jättäminen ravintolassa aiheuttaa päänvaivaa. Uusi maa, uudet tavat. Joissakin maissa tippaaminen on suorastaan loukkaus, joissakin taas se kuuluu hyviin tapoihin. Kuinka osata toimia oikein, loukkaamatta ketään ja nolaamatta itseään?

 

Dilla, Etiopia

Bussimme, jota Ajokiksi kutsutaan, on 27-vuotias vanha rouva. Se on joutunut koville Etiopian niiiiin huonoilla teillä. Teitä on täällä kunnostettu ja rahoitettu niin kiinalaisten, turkkilaisten kuin EU:nkin tuella. Kenen kontolle lienee valvonta jäänyt, sillä asfaltti on vain muutaman sentin paksuista ja täynnä reikiä. Keskinopeus noilla teillä on vain parikymmentä kilometriä tunnissa. Uutta tietä rakennetaan vanhan viereen, toivottavasti lopputulos on tällä kertaa kelvollinen.

Eilen, sunnuntaina oli tarkoituksenamme ajaa Yirga Chetestä Dillaan mutta matkamme keskeytyi Megaan. Kipparimme huomasi ajokissa jotain outoa ja jalkapallon kokoinen kivihän sieltä löytyi tuplarenkaitten välistä. Onneksi kivi saatiin pois, eikä se ehtinyt aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa. Tosin kivi ehti kuluttaa renkaita niin, että niiden paikkaa täytyy vaihtaa, kun seuraavan kerran pysähdymme pitemmäksi aikaa. Matkamme keskeytyksen aiheutti kuitenkin dieselin loppuminen keskelle-ei-mitään. Alkoi olla jo pimeää ja uteliaita paikallisia alkoi parveilla paikalle. Onneksi he olivat ystävällisiä ja avuliaita, ja heidän mopokyydillään yksi pikavuorolainen pääsi hakemaan lähikylästä lisää dieseliä. Bensa-asemalta dieseliä ei löytynyt, mutta sitä saatiin pimeiltä markkinoilta. Hinta oli suolainen, jouduimme maksamaan dieselistä melkeinpä tuplahinnan. Lopulta puolenyön aikoihin pääsimme jatkamaan matkaa lähikylään, josta löytyi helposti siisti ja moderni hotelli, jossa yö maksoi 10 euroa/henki kahden hengen huoneessa.

Tänään oli tarkoitus ajaa Megasta Awesaan, mutta matkamme loppui kolmen tunnin jälkeen Dillaan. Onneksi bussi jäi keskelle kaupunkia, ravintolan eteen. Lähdimme syömään ja pojat jäivät korjaamaan autoa ja hakemaan varaosia. Bussista pihahti paineet pihalle ja se vaikuttaa moneen asiaan mm. jarruihin. Siispä korjaushommiin. Ravintolan terassilla oli paikallinen mekaanikko syömässä lounasta ja hän kiinnostui bussistamme ja touhuistamme. Hänen - ja liiman, tupakantumpin ja hiekan - avulla saimme annettua ajokille ensiapua ja matkamme jatkuu taas huomenna kohti Awesaa. Ja uudet varaosat on jo tilattu Suomesta Addis Abebaan.



Jossain Etiopiassa

Neljä ajopäivää takana, kaksi tai kolme vielä edessä. Matka kulkee Nairobista Addis Abebaan. Kenian puolella yövyimme yhden yön ja Etiopiassa yöpymisiä ennen pääkaupunkia tulee kolme tai neljä. Tässä kuvakooste ensimmäisestä päivästä eli torstaista 5.2.2015.




 6.30 Herätys, rauhallinen, pitkä aamu, muut koisivat kasiin.

9.30 Tuulilasi puhtaaksi ja laukut kyytiin.



9.55 Ajokki taas tienpäällä kymmenen päivän tauon jälkeen - vain 55 minuuttia myöhässä. 

10.50 Dieseliä tankkiin.

11.45 Välipalaa ja lounasta.





13.05 Perusmaisemaa.



14.10 Läpiajo Karatinan kaupungista.

16.08 Päiväntasaaja ylitettiin Nanyukissa.



18.10 Maisemat muuttuivat epäafrikkalaisen säntillisiksi ja vehreiksi. Myös tie on ollut koko matkan yllättävän hyvä.

19.20 Saapuminen Isioloon Grande hotellin pihaan. Pari aiempaa hyvältä vaikuttanutta hotellia jouduimme hylkäämään, kun bussille ei löytynyt sopivaa parkkipaikkaa.

19.30 Huoneet oli sijoitettu kellarikerrokseen autotallin yhteyteen. Sinkkuhuoneen hinta oli 10 euroa.

00.00 Nukkumaan pääsin puolenyön jälkeen, kun olimme palanneet iltakävelyltä Isiolon keskustasta.







Kajiado, Kenia

Nairobissa kiinnekohtamme on Jungle junction, noin kymmenen kilometrin päässä keskustasta sijaitseva hostelli ja leirintä-alue. Paikka on autoilijoiden ja motoristien suosiossa, täällä on tilaa parkkeerata, säilyttää ajoneuvoja ja myös korjata menopelejä ammattitaitoisen henkilökunnan avustuksella. Hotelleja etsiessämme joudumme huomioimaan, että bussi mahtuu hotellin lähelle, mieluiten vartioidulle alueelle. Bussi on täällä parkissa kymmenisen päivää ja porukka majailee täällä tai lähtee omille teilleen. Tässä lähellä sijaitsee mm. Karen Blixenin museo, virtahepo- ja krokotiilikeskukset sekä Giraffe Center. Kirahvi-keskuksella on hyvä periaate; pelastaa kirahveja, jotka eivät luonnossa pärjää sekä toimia lapsille ja nuorille opetuskeskuksena luontoon ja kierrätykseen liittyvissä asioissa. Siellä tapasimme Melvinin, nuoren masaimiehen, joka lähti kanssamme kiertä-
mään luontopolkua. Juttu luisti sen verran hyvin, että Melvin kutsui meidät kotikyläänsä vierailulle.

Sunnuntai oli hyvä päivä lähteä savannille tapaamaan Melvinin äitiä, Emilyä. Emily on masai, seitsemän lapsen yksinhuoltaja ja bisnesnainen. Hänellä on karjaa, lehmiä ja vuohia, ja paikallisittain hän on kohtalaisen menestynyt nainen. Hänellä oli yllään masaivaatteet ja omatekemiä helmikoruja, joita Annen kanssa himoitsimme. Valitettavasti hänellä ei ollut kuin kaulakoruja myytävänä, mutta nekin kelpasivat meille.

Keniassa on 42 eri heimoa ja masait ovat yksi suurimpia. Perinteisesti masait ovat olleet sotureita ja paimentolaisia, mutta nykyään he ovat joutuneet sopeutumaan osaksi muuta yhteiskuntaa. Myös kaupungissa masaimiehet tunnistaa punaisesta viitastaan ja joskus heillä on jopa paimentolaiskeppi mukanaan. Masainaiset viihtyvät perinteisesti kotona, kun taas miehet ovat viettäneet varsin liikkuvaa elämää.

Kävimme savannilla kävelemässä ja moikkaamassa Emilyn naapureita. Mieleeni jäi vanha rouva Koko, noin 90-vuotias isoisoäiti. Koko asuu itsetehdyssä olkimajassa, joka on vuorattu ulkoa lehmän lannalla. Maja on matala, en pystynyt seisomaan sisällä suorassa. Keskellä huonetta on avotuli, jossa ruoka valmistuu ja tuli lämmittää viileinä iltoina. Savu menee ylös ja ulos olkikaton läpi ja katto on hienosti mustunut ja nokeentunut. Kokon naapurissa asuu hänen tyttärensä perheineen. Tytär on kuuromykkä ja kommunikoi viittomilla. Myös hän tekee koruja ja saimme aiemmin päivällä Melviniltä lahjaksi hänen tekemänsä helmirannekorut, joissa on suomenlippuja. Olin otettu lahjasta, sillä ajatus on hieno ja Melvin oli nähnyt vaivaa ja selvittänyt googlettamalla, millainen suomenlippu on.

Savannilla on todella kuumaa ja kuivaa. Seeprojen ja gasellien lisäksi näimme kuivuuteen kuolleitten eläinten luurankoja ja pääkalloja. Surullinen näky, mutta osa luonnon kiertokulkua. Alueelle on rakennettu vesialtaita, muuten siellä ei vettä ole. Ruoho oli ruskeaa, vain piikikkäät akaipensaat vihersivät.