Riisisäkkisulkeiset jatkuvat. Muutama laukku ja pussukka on saatu valmiiksi ja nyt kokeilemme, voisiko riisisäkistä valmistaa tuotteita virkkaamalla tai punomalla. Kokeilemme punoa myös banderollikangasta ja miettiä, mitä tuotteita siten voisi tehdä. Säkkikankaita on monen värisiä: heleän keltaisia, valkoisia, vaaleanpunaisia, vihreitä.... ja niissä on kauniita kuvioita ja tekstejä nepalilaisin kirjaimin. Periaatteessa täällä kierrätetään tyhjät säkit, mutta käytännössä niistä saatava summa on niin pieni - n. 18 senttiä/kilo - ettei kukaan vaivaudu.

Aamupäivällä tutustuin toiseen Forward Looking´n tukemaan projektiin; Epsaan (EPSA = Entire Power for Social Action). Kuvassa heidän valmistamia laukkuja ja kirahvikäsinukke. Työolosuhteet ovat vaatimattomat, mutta vammaiset työntekijät vaikuttavat tyytyväisiltä ja iloisilta. Hekin kaipaavat apua uusien tuotteitten suunnittelussa, myynti ja markkinointi heillä tuntuu olevan hallussaan. Heittelimme ilmaan ideoita ja jätimme asiat muhimaan ensi viikkoon saakka, jolloin siirrymme ideoinnista toteutukseen.

Liikenne Kathmandussa vaikuttaa kaoottiselta, mutta toisaalta se on myös hyvin joustavaa. Ja ennen kaikkea; liikenne on erittäin äänekästä! Jatkuvaa tuuttaamista, syy ei ole mulle vielä täysin auennut. Kuten kuvista näkyy, vain kuskilla on kypäräpakko. Valitettavasti usein kyydissä on lapsi/lapsia ja vain aikuisella kuljettajalla on kypärä. Samoin autoissa vain kuski käyttää turvavyöta. Muutenkaan täällä lapsen henki ei ole minkään arvoinen. Jos lapsi kuolee, aina voi tehdä toisen. Tunneside lapsiin tuntuu olemattomalta. Lapset annetaan usein jo pieninä isovanhempien hoiviin ja kadulla olen usein nähnyt vanhemman läpsäisevän lastansa. Myös kouluissa henkinen ja ruumiillinen väkivalta taitaa olla yleistä.

Suurin osa avioliitoista on vieläkin sukujen järjestämiä - saman kastin kesken tietenkin. Voisikohan vanhempien välinen "rakkaudettomuus" vaikuttaa myös löyhään tunnesiteeseen omaan lapseensa? Toisaalta taas kulttuuri ja perinteet ovat vahvoja, esim. esikoispoika huolehtii vanhemmistaan, se on itsestäänselvyys, vaikka isovanhemmat olisivatkin hänet kasvattaneet. Se mikä meillepäin näkyy ihanana suurperheenä, voi kuitenkin olla vain kulttuurin sanelemaa, ilman sen kummempia tunteita tai edes välittämistä. Länsimaisen ihmisen on vaikeaa nähdä, mitkä asiat johtuvat kulttuurista, kastilaitoksesta, uskonnosta tai jostain muusta....

Töitten puolesta tämä viikko on alkanut mallikappaleita valmistamalla. Missä täällä kuljenkin, näen joka paikassa riisisäkkejä ja näen ne jo tuotteina. Kokeilemme tehdä myös banderolleista laukkuja ja pussukoita. Banderolleja painatetaan joka kissanristiäisiin ja niitä on helposti saatavilla. Sekä riisisäkit että banderollit ovat värikkäitä, kestäviä, vedenpitäviä, ilmaisia ja mielenkiinotoisia materiaaleja!

Lauantai, vapaapäivä sekä mulla että nepaleilla. Mentiin Pimpelin kanssa leffaan ja näin elämäni ensimmäisen bollywood-elokuvan! Leffa oli intialainen, ja siinä puhuttiin hindiä, mutta ei se tahtia haitannut. Mielenkiinnolla odotin tanssi- ja laulukohtauksia kesken oikeussalidraaman ja tulihan niitä! Länsimaisesta näkökulmasta supernaiivia, mutta kuitenkin niin viihdyttävää ja visuaalisesti kaunista. Otin tirsat kesken leffan ja heräsin sopivasti katsomaan loppukohtausta, jossa tietenkin paha sai palkkansa ja hyvis tytön.

Leffan jälkeen syötiin lounaaksi momoja, nepalilaisia ravioleja tai pelmennejä, vahvojen kastikkeiden kera. Ravintolassa uppouduimme katsomaan perusnepalilaista leffaa; romantiikkaa sekoitettuna itämaisiin taistelulajeihin - tietenkin siivitettynä laululla ja tanssilla. Yllätys yllätys: lopuksi paha sai palkkansa jne.

Myöhäisen lounaan päälle kahvit ja biljardia, ja kymmeneksi kotiin, ennenkuin vuokraisäntä sulkee portit yöksi. Sanepassa pimeä tulee noin 18.30 illalla, eikä täällä paljoa valoja näe sähkökatkosten takia - eikä katuvaloja muutenkaan ole. Kuu keikkuu taivaalla väärinpäin ja tähtiäkin näkyy sumuverhon takaa.

Siirryttäessä Kathmandusta maaseudulle ilma muuttui raikkaammaksi, maisemat vehreämmiksi ja talot räikeämmiksi. Kevään suosikkivärejä olivat pinkki, limen vihreä, lila ja lisäväreinä neonoranssi ja keltainen. Vähintään viittä väriä löytyi joka julkisivusta. Niin, ja muita seiniä ei sitten oltukaan maalattu.

Vierailimme kahtena päivänä Madan Pokharan self-help centerissä, jossa asuu n. 35 erilailla vammaista ihmistä, joukossa viisi perhettä. Sen perusti kolme vuotta sitten Sandip Bhattarai, itsekin näkövammainen. Forward Looking tukee M.P.aa taloudellisesti ja antaa apua mm. markkinoinnissa ja nyt tuotesuunnittelussa. 

 M.P.ssä valmistetaan kynttilöitä, nestesaippuaa, rottinkijakkaroita ja luutia. Tekijät myyvät itse tuotteensa kiertelemällä ovelta ovelle. Nyt etsittiin uusia myynti- ja markkinointikeinoja ja ideoitiin uusia tuotteita. He itse haluaisivat valmistaa laukkuja ja me ehdotimme materiaaliksi käytettyjä riisi - yms. säkkejä, sillä niitä on helposti saatavilla ja materiaali on ilmaista. Ensimmäiset mallikappaleet ovat nyt ompelijalla. Mielenkiintoista nähdä, millaisen vastaanoton uudet tuotteet saavat.

Kotimatka Kathmanduun kesti 11 tuntia. Panda eli lakko viivästytti matkaamme 1,5 tuntia, sillä lakon aikana Kathmandussa ei saa autoilla ja jouduimme odottelemaan pandan loppua kaupungin laitamilla. 

Rankka, mutta antoisa reissu.