Morningtonin niemimaa, Australia

Melbourne levittäytyy valtavan laajalle alueelle. Jos sen ajaa laidasta laitaan, kilometrejä kertyy noin 150 ja läpiajamiseen mennee kolmisen tuntia. En ole ikinä käynyt Los Angelesissa, mutta jostain kumman syystä kaupunki muistuttaa LA:ia. Kun sanoin tämän tuttavalleni, vastasi hän että tämäpä mielenkiintoista, sillä Los Angeles on Melbournen ystävyyskaupunki. Ja kun karttaa katsoo, ovat kaupungit maantieteellisesti melkein identtisiä. Myös Melbourne on autoilijoiden kaupunki. Ratikat ja junat ovat vanhoja ja hitaita. Usein tuntuu, että niissä kulkee lisäkseni vain koululaisia ja eläkeläisiä. Esim. täältä Burwoodin asuinalueelta keskustaan on matkaa 15 kilometriä ja ratikka kulkee sinne noin 1h 20mns. 12 kms/tunti! Tuskastuttavan hidasta.

Lähdin Frankstoniin, ratikka+bussi+juna, josta jatkoimme ystäväni kanssa autolla Morningtonin niemimaalle, suur-Melbornen eteläisimpään osaan. Ensimmäinen kohteemme oli Cape Schanck (kuva yllä). Alueen alkuperäinen nimi on Tunnahan mutta vuonna 1800 tänne tulleet eurooppalaiset halusivat antaa paikalle eurooppalaisen nimen - yllätys, yllätys. Nimensä se sai brittikapteenin Schenkin mukaan. Kirjoitusvirheen vuoksi paikan nimeen tuli toinenkin c ja se on siis Schenck. Valitettavasti polku eli portaat rantaan ja alas kallioille oli suljettu - ilmeisesti turvallisuussyistä - joten reippailumme jäi täällä lyhyeksi. Maisema toki oli upea ja vuonna 1859 rakennettu majakka kohosi rinteeltä korkeuksiin ylväänä. 

Ajoimme muutaman kilometrin päähän Fingaliin ja lähdimme kävelemään metsän läpi alas rannalle. Suurin osa matkasta taittui hyväkuntoista polkua pitkin. Alas mentiin 'rappuja' pitkin, niitä on 439! Lainausmerkeissä siksi, ettei niitä aina rapuiksi tunnustanut, välillä ne näyttivät enemmänkin epämääräisiltä hiekkalaatikoilta. Alas mennessä, aivan loppuvaiheessa, jalat alkoivat vähän tärisemään. Mietin että mitenköhän ylösnousu tulisi sujumaan. Mutta hyvin sujui, yllättäen oli helpompaa nousta ylös kun laskeutua alas.

Rannalla varoitettiin voimakkaasta vuorovedestä, käärmeistä ja haista. Kauniit mustat  laavakivet ja tummana siintävän meren pauhu vetivät hiljaiseksi ja olo tuntui pieneltä. Täällä luonto vie vielä voiton. 

Vielä yksi pysähdys; kahvi ja eväät sekä pissapysähdys Seawinds-puistossa. Ystäväni valitsi tämän paikan kenguruitten takia. Tällä saattaa nähdä kymmeniä, jopa sata, kengurua samaan aikaan. Tänään niitä oli parikymmentä, hienoja ja outoja otuksia. Kovin lähelle en uskaltanut mennä, sen verran hurjia tarinoita olen kuullut kenguruitten potku- ja raateluvoimasta. Mutta hyvin rauhanomaisesti ne katselivat meitä, ei meidän läsnäolo niitä juuri kiinnostanut.