Aweesa, Etiopia



Alhaalta ylöspäin: 1, 5, 50 ja 100 birr`n seteleitä. Vasemmalla vanha ja oikealla uusi seteli.

Raha. Euro, dollari, randi, shillinki, kwatcha, birr.... Maat ja valuutat vaihtuvat, pää ei aina pysy kurssien mukana. Etiopiassa on kuulemma pula valuutasta ja sen näköisiä setelit ovatkin; kuvassa vanhoja ja uusia rahoja, birr' n setelejä. Rahaa ei aina pysty vaihtamaan etukäteen ja rajan tuntumassa kurssi on aina huono. Välillä olemme pulassa, kun kellään ei ole paikallista rahaa ja esim. dieseliä pitäisi saada tankkiin. Onneksi useimmissa paikoissa dollarit ovat käypää valuuttaa ja virallisissa rahanvaihtopisteissä saa myös euroja vaihdettua hyvään kurssiin. Kaikkialta löytyy kansainvälisiä vaihtopisteitä, kuten Western union. Usein vaihdossa saa suuria seteleitä, eikä monessakaan paikassa ole vaihtorahaa. Eikä niitä pieniä seteleitä muista koskaan pyytää.

Myös automaatteja löytyy pienistäkin kaupungeista. Valitettavasti Etiopiassa käy vain visa, ei siis mastercard, joka minulla on. Uudenvuodenaattona sain pankiltani ilmoituksen, että luottokorttini on kopioitu ja korttini on siis suljettu. Reilun kuukauden sinnittelin ilman korttia, käteisvarojani käyttäen ja muilta rahaa lainaten. Vihdoinkin aikamoisen säädön ja monen kalliin puhelun jälkeen sain uuden kortin TNT välityksellä Nairobiin, Keniaan. Kiitosta en voi pankille enkä luottokunnalle antaa, sillä niin väärää tietoa ja välinpitämätöntä palvelua heiltä sain.

Nettipankin välityksellä saa normaalit maksut ja pankkiasiat hoidettu, kunhan muistaa pitää tunnusluvut mukanaan. Malesiassa yritin ostaa lentoa netin kautta, mutta loppuun asti en päässyt sillä viimeisessä vaiheessa, kun piti laittaa pankin tunnusluku, kone ilmoitti, että olin käyttänyt taulukosta kaikki luvut ja uusi tunnuslukutaulukko on lähetetty minulle kotiin. Just, kotiin, 8 000 kilometrin päähän! Onneksi sain tunnusluvut kotoa sähköpostin välityksellä pienellä viiveellä. Vaikka kaikkeen yrittääkin varautua, ei kaikkea osaa aina huomioida.

Huijaaminen onkin sitten oma lajinsa. Suomalaisena ei ole tottunut hirveästi tinkimään ja usein varmasti maksamme tuotteista ylihintaa. Malawissa ostimme torilta ananaksen ja maksoimme siitä 150 kwatchaa. Jälkeemme tullut paikallinen maksoi omastaan vain 100 kwatchaa. Huijausta vai ei? Tottahan se on, että meillä on varaa maksaa enemmän kuin paikallisilla, mutta minkä on reilua, mikä on kohtuullista? Ja kuinka paljon tingitään, 20, 30 vai 60 prosenttia? Yksi pikavuorolainen oli tinkinyt masaimarkkinoilla lähtöhinnasta 90 prosenttia. Älytöntä. Tähän mennessä Etelä-Afrikka on ollut vaarallisin paikka; siellä kaksi pikavuorolaista ryöstettiin, heiltä meni sekä rahat että kännykät. Muuten mitään pelottavaa tai vaarallista ei ole tapahtunut, mitä nyt reppua on yritetty muutaman kerran avata.

Myös tippien jättäminen ravintolassa aiheuttaa päänvaivaa. Uusi maa, uudet tavat. Joissakin maissa tippaaminen on suorastaan loukkaus, joissakin taas se kuuluu hyviin tapoihin. Kuinka osata toimia oikein, loukkaamatta ketään ja nolaamatta itseään?